Yösprinttiä.
Ennakko-odotukset olivat korkealla ja peukkuja pidettiin, että säätila olisi suotuisa. En malta olla jälleen mainitsematta sitä hämmästyksen määrää, joka jästien (=suunnistusta harrastamattomat) kasvoilla oli, kun heille valkeni - tai siis pimeni - että tämä mies on taas lähdössä suunnistamaan. "Ettekö te ikinä rauhoitu? Nythän on marraskuu!" kuului kysymys ja kommentti sille, miten joku viitsii mennä ulos pimeään ja juoksentelemaan lamppu päässä sinne tänne rastien perässä. 'Sinne tänne' kuvastaa paikoin omaa suunnistustani hyvin, mutta en saivarrellut vaan totesin rauhallisesti yösuunnistuksen yksinkertaisesti olevan erittäin mielenkiintoista. Sille ei vaan voi mitään.
Lumi tuli maahan. Hyvä niin sillä hiihtämään on tietysti kova hinku muuallekin kuin Anjalan tykkiladulle. Mutta mitä laitan jalkaan yösuunnistukseen? Tarkistin ennen lähtöä, että kompassissa ei ole kuplaa. Ei ole, vaikka ravistelin ja vatkasin sitä kuinka. Jos kupla nyt ilmestyy rasian sisälle puolimatkassa, vaatii tämä ilmiö jonkin sortin fyysikon selitystä. Olin tällä kertaa jopa lukenut tapahtuman ennakkotiedot ja osasin varautua oikean kokoisella karttamuovilla.
Suunnistus sujuin varsin hyvin. Kolmosesta (B-rata) menin vähän ohi. Nojasin, siis otin kädellä tukea samasta kuusesta kumpareen päällä, jossa leimasin ja heijastin olivat kiinni, mutta olin puun toisella puolella.Näin läheltä en ole mennyt koskaan aiemmin ohi. Onneksi ei mennyt paljon aikaa hukkaan. 9-10 välillä aivan pieni edestakaisin juoksu, joka menee mittakaavan piikkiin. Muuten olen varsin tyytyväinen. Kasille jaettu ykkösväliaika. Hyvä minä!
Jaloissa oli ne samat räjähtäneet nastarit kuin kaikkina muinakin kertoina on tänä vuonna ollut. Jalat pysyivät yllättävän kuivina. Pienetkin polut on koirankusettajien toimesta tallattu ja metsässä lunta oli vain nilkan korkeudelle. Pururadalla oli joku vetänyt jäljistä päätellen myös suksilla.
Kyllä! Kompasiin ilmestyi kupla matkan aikana. Johtuuko se lämpötilasta? Missä kupla on piilossa silloin kun vehje on eteisen pöydällä? Tämän mysteerin selvitän suurennuslasin avulla.
Tulokset. Härveli.
Kiitos ratamestarille.
Yösuunnistus on parasta mitä mies voi lamppu päässä tehdä.
maanantai 24. marraskuuta 2014
tiistai 18. marraskuuta 2014
KS Yökuppi 17.11.2014
"Joutsenenpesänkallio" on tapahtumapaikan nimi. Onko kyseessä laulujoutsen (cygnus cygnus), pikkujoutsen (cycnus columbuanus), kyhmyjoutsen (cycnus olor), mustajoutsen (cygnus atratus), trumpettijoutsen (cygnus buccinator) vai mustakaulajoutsen (cygnus melancoryphus)? Mustajoutsen se tuskin on, sillä sen kotikonnut ovat Oseaanian tienoilla, trumpettijoutsen on jenkki ja viimeinen on puhdasverinen latino. Veikkaan laulujoutsenta. Asia pitää varmistaa kartan nimenneeltä henkilöltä.
Mielenkiintoista, että keskellä Kouvolan kaupunkia, siis nimenomaan ydin-Kouvolan eli sen keskustan johon kaikki Kouvolan koulut ja palvelut tullaan k-juntan toimesta keskittämään, on joutsenen pesä. Tämä ydinkeskustan kaupunginosa eli Lehtomäki on minulle tuttu. Olen asunut siellä kymmen vuotta. En muista nähneeni silloin joutsenen pesää missään, vaikka tienoo tuli koluttua läpi. Elävästi sen sijaan ovat jääneet mieleen, rikottu matkatelevisio Käyrälammen rantakaislikossa, kymmenentuhatta karkkipaperia ja tyhjää tupakka-askia polun varrella sekä solmuun käärityt opasteviitat. Suurinta ihmetystä aiheutti kuitenkin järjettömän kokoinen optimismi. Oliko joku tosiaan aivan oikeasti yrittänyt suoritutua siitä? Huligaani tai ei, mutta yrittämisestä täydet kymmenen pistettä. Pururadan vireen oli pystytetty kuntoilutelineitä. Yksi niistä oli puhelinpylvään kokoinen ja muotoinen pylväs, joka oli saranoitu toisesta päästä maahan kiinni ja toisessa päässä oli kahvat käsille. Välinettä oli siis yksinkertaisesti tarkoitus nostella. Pituutta nelisen metriä, paksuutta 25 cm, valmistusaine painekyllästetty puu ja painoa tulee käsille useita kymmeniä kiloja. Koska kapine oli juntattu ja pultattu maahan kiinni, sitä ei saanut mukaan. Niinpä joku välkky oli keksinyt: Hän oli yrittänyt polttaa parrun pätkän sytkärillä. Lehtomäen Kipsalle oli tästä matkaa noin kilomertin verran, eli vain muutaman minuutin matka uusien stendareiden hankkimiseen. Niitä oli tarvittu repullinen, sillä yhdellä ei parru ollut syttynyt tuleen. Eikä se syttynyt kahdella eikä kymmenellä, mutta yritystä oli ollut, sillä reilu mustunut jälki oli saatu puun pintaan aikaiseksi. Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia ja näin vahingot jäivät onneksi vähäisiksi. Tästä on siis aikaa kulunut jo vuosia ja vettä on virrannut Käyräjoessa paljon.
Mitä Lehtomäkeen tulee suunnistusmaastona sanoisin sen olevan mukavaa ja sopivahkoa kymenlaaksolaista taajamametsää. Polkua on riittävästi ja alue on rajattu, joten ulos kartalta ei pääse. Ei huippumaastoa, mutta ihan ok. Onnistuneeseen suoritukseen ei tarvita minkään erityismaastotyypin osaamista, ei käyrä-, ei kallio- eikä suuntaspecialistia vaan virheetön suoritus. Nimenomaan virheetön suoritus, sillä tekijämiehet ja -naiset pistävät kovat pohjat heille helpohkossa maastossa ja tavissuunnistajan pitää yltää täydelliseen nappisuoritukseen jos mielii yhtään saada pointseja Joutsenenpesänkalliolta.
Miten kävi? Kolmoselle pieni koukkaus. Letkassa kohti valopistettä, joka ei ollutkaan heijastin. Takaisin ja tuurilla rastille. 8-9 välillä pullahdin metsästä polulle eri kohdasta kuin oli tarkoitus. Risteyksestä vasemmalle, mutta väärästä risteyksestä. Kaiken aikaa oikeaan suuntaan. Vai oliko suuntakaan oikea, sillä kompasiin ilmestyi kupla. Missä se kupla oli piilossa lähdössä? Tässä vaihessa ei enää kannattanut lähteä takaisinpäin, eli juoksin polkujen kautta aivan tajuttoman kierron rastin taakse. Ja pitihän sitä itseään vielä hakea (kolme kiveä kävin kahdesti läpi, ennen kuin osui kohdalle - oliko oikeassa paikassa?). 6 min harakoille. Muuten meni aika hyvin ja kelihän oli todella mainio. Olin pukeutunut asiallisesti, ei ollut sumua eikä sadetta, joten kerrassaan nautittavaa suunnistusta.
Tarkemmin kaikki selviää täältä: Linkki tuloksiin. Ja linkki härveliin.
Päihitin juniorin, joka oli kämmännyt neljää viimeistä rastia oikein kunnolla. Mahtavaa. Vahingonilo on aito asia.
Mielenkiintoista, että keskellä Kouvolan kaupunkia, siis nimenomaan ydin-Kouvolan eli sen keskustan johon kaikki Kouvolan koulut ja palvelut tullaan k-juntan toimesta keskittämään, on joutsenen pesä. Tämä ydinkeskustan kaupunginosa eli Lehtomäki on minulle tuttu. Olen asunut siellä kymmen vuotta. En muista nähneeni silloin joutsenen pesää missään, vaikka tienoo tuli koluttua läpi. Elävästi sen sijaan ovat jääneet mieleen, rikottu matkatelevisio Käyrälammen rantakaislikossa, kymmenentuhatta karkkipaperia ja tyhjää tupakka-askia polun varrella sekä solmuun käärityt opasteviitat. Suurinta ihmetystä aiheutti kuitenkin järjettömän kokoinen optimismi. Oliko joku tosiaan aivan oikeasti yrittänyt suoritutua siitä? Huligaani tai ei, mutta yrittämisestä täydet kymmenen pistettä. Pururadan vireen oli pystytetty kuntoilutelineitä. Yksi niistä oli puhelinpylvään kokoinen ja muotoinen pylväs, joka oli saranoitu toisesta päästä maahan kiinni ja toisessa päässä oli kahvat käsille. Välinettä oli siis yksinkertaisesti tarkoitus nostella. Pituutta nelisen metriä, paksuutta 25 cm, valmistusaine painekyllästetty puu ja painoa tulee käsille useita kymmeniä kiloja. Koska kapine oli juntattu ja pultattu maahan kiinni, sitä ei saanut mukaan. Niinpä joku välkky oli keksinyt: Hän oli yrittänyt polttaa parrun pätkän sytkärillä. Lehtomäen Kipsalle oli tästä matkaa noin kilomertin verran, eli vain muutaman minuutin matka uusien stendareiden hankkimiseen. Niitä oli tarvittu repullinen, sillä yhdellä ei parru ollut syttynyt tuleen. Eikä se syttynyt kahdella eikä kymmenellä, mutta yritystä oli ollut, sillä reilu mustunut jälki oli saatu puun pintaan aikaiseksi. Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia ja näin vahingot jäivät onneksi vähäisiksi. Tästä on siis aikaa kulunut jo vuosia ja vettä on virrannut Käyräjoessa paljon.
Mitä Lehtomäkeen tulee suunnistusmaastona sanoisin sen olevan mukavaa ja sopivahkoa kymenlaaksolaista taajamametsää. Polkua on riittävästi ja alue on rajattu, joten ulos kartalta ei pääse. Ei huippumaastoa, mutta ihan ok. Onnistuneeseen suoritukseen ei tarvita minkään erityismaastotyypin osaamista, ei käyrä-, ei kallio- eikä suuntaspecialistia vaan virheetön suoritus. Nimenomaan virheetön suoritus, sillä tekijämiehet ja -naiset pistävät kovat pohjat heille helpohkossa maastossa ja tavissuunnistajan pitää yltää täydelliseen nappisuoritukseen jos mielii yhtään saada pointseja Joutsenenpesänkalliolta.
Miten kävi? Kolmoselle pieni koukkaus. Letkassa kohti valopistettä, joka ei ollutkaan heijastin. Takaisin ja tuurilla rastille. 8-9 välillä pullahdin metsästä polulle eri kohdasta kuin oli tarkoitus. Risteyksestä vasemmalle, mutta väärästä risteyksestä. Kaiken aikaa oikeaan suuntaan. Vai oliko suuntakaan oikea, sillä kompasiin ilmestyi kupla. Missä se kupla oli piilossa lähdössä? Tässä vaihessa ei enää kannattanut lähteä takaisinpäin, eli juoksin polkujen kautta aivan tajuttoman kierron rastin taakse. Ja pitihän sitä itseään vielä hakea (kolme kiveä kävin kahdesti läpi, ennen kuin osui kohdalle - oliko oikeassa paikassa?). 6 min harakoille. Muuten meni aika hyvin ja kelihän oli todella mainio. Olin pukeutunut asiallisesti, ei ollut sumua eikä sadetta, joten kerrassaan nautittavaa suunnistusta.
Tarkemmin kaikki selviää täältä: Linkki tuloksiin. Ja linkki härveliin.
Päihitin juniorin, joka oli kämmännyt neljää viimeistä rastia oikein kunnolla. Mahtavaa. Vahingonilo on aito asia.
maanantai 10. marraskuuta 2014
KS Yökuppi Voikkaa 10.11.2014
"Perussettiä perinteisessä pohjois-kymenlaaksolaisessa talousmetsässä" lupaa tapahtuman ennakkotieto. Mitä on pohjois-kymenlaaksolainen tyypillinen talousmetsä? Tämä määritelmä on tullut esille, jos ei viikoittain tänä vuonna, niin useasti joka tapauksessa. Yritän nyt ottaa selville mitä piilee perinteisessä pohjoiskymenlaaksolaisessa talousmetsässä.
Sovellan ongelmaan Hercule Poirotin käyttämää menetelmää. Poistan varmasti syyttömiä maastoja. Jäljelle jää lopulta yksi maasto ja se on syyllinen, olkoon kuinka epätodennäköinen tahansa. Koska minulla ei ole käytössä kapteeni Hastingsiä, on minun suoritettava kenttäkokeet kokonaan itse.
Havainnot eli tässä tapauksessa havaitsematta jääneet maastotyypit ovat syyttömiä. Huomautettakoon, että en tarkoita tässä termillä maastotyyppi Aimo Cajanderin kehittämä metsätyyppien luokitusjärjestelmä, jossa metsien aluskasvillisuus määrittää metsätyypin ja jonka mukaan aiemmin käytössä ollut pinta-alaan perustunut metsäverotuksen veroluokka määriteltiin. Maastotyypillä tarkoitetaan suunnistuksen maastotyyppiä.
Jo ennen käytännön maastotutkimusta voin sulkea pois ennalta hankkimani kokemuspohjaisen tietämyksen avulla ranta-dyynimaasto- ja vuori-tunturimaastotyypit. Niitä ei Voikkaalla tule vastaan vaikka ratamestari olisi millainen fakiisi tahansa. Ennen maastoon menoa odotin jännityksellä tulenko kokemaan mannermaista maastotyyppiä. Olemmehan Euroopan ytimessä ja johtajamme vakuuttavat meille meidän elävän fantastisessa maailmassa, joten en pitänyt mitenkään mahdottomana, että pääsen kokemaan mannermaisen suunnistusmaaston. Mannermainen suunnistusmaasto on "tyhjää" ja sisältää paljon jyrkkiä rinteitä ja polkuja ja on pohjaltaan vaudikas. Määritelmän mukaista tyhjää ei löytynyt. Eli kyseessä ei ole mannermainen maastotyyppi.
Voikkaalla jäi havaitsematta harju-suppamaasto. En sen paremmin havainnut kalliomaastoa, jos siksi ei lasketa puolikkaan aarin kokoista palleroporonjäkälän peittämää kallioläikkää. Yleissilmäys karttaan paljastaa, että harmaata on todella niukasti myös siellä missä en ollut, eli perinteinen pohjois-kymenlaaksolainen talousmetsä ei ole kalliomaastoa.
Kangasmaastot ovat Suomen Suunnistusliiton suunnistuksen lajianalyysin mukaan äärimmäisen nopeita. Määritelmä ontuu, sillä mikään nopeus ei ole äärimmäinen, ei edes valon nopeus, joka on 299 792 458 m/s tyhjössä. Kuten em. lukuarvosta huomataan se ei ole lähelläkään ääretöntä, joka on ∞. Äärettömään nopeuteen en Voikkaalla kyennyt. Nopeuteni on yleensä puolet huippujen nopeudesta, mutta en saavuttanut edes 1/2 äärettömästä nopeudesta, joten päätelmänä voidaan pitää sitä, että Voikkaalla ei ole kangasmaastoa. Varmistus tälle päätelmälle tulee myös siitä, että kangasmaastolle tyypillistä hyvää pohjaa ei osunut kuin yksittäisille satunnaisille askeleille.
Suomaastoa löytyi erittäin niukasti. Muutamia yksittäisiä pieniä soistuvia alueita siellä täällä, mutta miksikään suoksi niitä ei voi yleistää. En pitäisi tätä maastotyyppiä suomaastona. Alueen luoteisosassa on isompi ojitettu suo, mutta se rajautuu osin kartan ulkopuolelle, eikä siitä tullut havaintoja. En siis luokittele perinteistä pohjois-kymenlaaksolaista talousmetsäsää suomaastoksi.
Kaupunkipuistoa ja korttelia en havainnut lainkaan, eli ne voidaan hylätä.
Perinteinen eli tyypillinen pohjois-kymenlaaksolainen talousmetsä on siis kokonaan oma suunnistuksen maastotyyppinsä. Sen tyyppipiirteitä ovat rikkonaisuus, sekalaisuus ja epämääräisyys. Maasto sisältää paljon heitteille jätettyjä autonrenkaita, hakkuuaukkoja, eriasteisia taimikoita, joista osa olisi pitänyt harventaa. Keräämättä jäänyttä harvennuspuuta ja tuulenkaatamia on tasaisesti kautta maaston. Umpitiheitä kuusikoita ja silmiinpistäviä lehtipuurisukoita on kaikkialla. Maastoon on hajasijoitettu hylättyjä ruosteisia puutarhakalusteita. Avoimissa maastonkohteissa saattaa maasta kasvaa ylös epämääräisiä lattarautoja ja harjateärksiä. Runsaan metsäautotieverkoston reunoille on ripoteltu karkkipapereita, litistettyjä pantittomia juomatölkkejä ja tupakka-askeja. Ajourat kasvavat heinää tai ne on ruovitettu kevyillä nelipyörillä eli mönkijöillä juoksukevottomiksi mutavelleiksi.
Linkki maastotukimusaineistoon
Perinteisessä pohjois-kymenlaaksolaisessa suunnistusmaastossa onnistuneen suorituksen tekemiseen tarvitaan täysin erityisiä taitoja. Mitä? En tiedä, sillä en ole vielä kyennyt tekemään yhtään onnistunutta suoritusta ao. maastotyypissä. Näin kävi myös tällä kertaa. Kaksi rastia vaativat ns. spiraalimenetelmän käyttöä löytyäkseen ja sitä myöden suorituksesta tuli ala-arvoinen.
Sovellan ongelmaan Hercule Poirotin käyttämää menetelmää. Poistan varmasti syyttömiä maastoja. Jäljelle jää lopulta yksi maasto ja se on syyllinen, olkoon kuinka epätodennäköinen tahansa. Koska minulla ei ole käytössä kapteeni Hastingsiä, on minun suoritettava kenttäkokeet kokonaan itse.
Havainnot eli tässä tapauksessa havaitsematta jääneet maastotyypit ovat syyttömiä. Huomautettakoon, että en tarkoita tässä termillä maastotyyppi Aimo Cajanderin kehittämä metsätyyppien luokitusjärjestelmä, jossa metsien aluskasvillisuus määrittää metsätyypin ja jonka mukaan aiemmin käytössä ollut pinta-alaan perustunut metsäverotuksen veroluokka määriteltiin. Maastotyypillä tarkoitetaan suunnistuksen maastotyyppiä.
Jo ennen käytännön maastotutkimusta voin sulkea pois ennalta hankkimani kokemuspohjaisen tietämyksen avulla ranta-dyynimaasto- ja vuori-tunturimaastotyypit. Niitä ei Voikkaalla tule vastaan vaikka ratamestari olisi millainen fakiisi tahansa. Ennen maastoon menoa odotin jännityksellä tulenko kokemaan mannermaista maastotyyppiä. Olemmehan Euroopan ytimessä ja johtajamme vakuuttavat meille meidän elävän fantastisessa maailmassa, joten en pitänyt mitenkään mahdottomana, että pääsen kokemaan mannermaisen suunnistusmaaston. Mannermainen suunnistusmaasto on "tyhjää" ja sisältää paljon jyrkkiä rinteitä ja polkuja ja on pohjaltaan vaudikas. Määritelmän mukaista tyhjää ei löytynyt. Eli kyseessä ei ole mannermainen maastotyyppi.
Voikkaalla jäi havaitsematta harju-suppamaasto. En sen paremmin havainnut kalliomaastoa, jos siksi ei lasketa puolikkaan aarin kokoista palleroporonjäkälän peittämää kallioläikkää. Yleissilmäys karttaan paljastaa, että harmaata on todella niukasti myös siellä missä en ollut, eli perinteinen pohjois-kymenlaaksolainen talousmetsä ei ole kalliomaastoa.
Kangasmaastot ovat Suomen Suunnistusliiton suunnistuksen lajianalyysin mukaan äärimmäisen nopeita. Määritelmä ontuu, sillä mikään nopeus ei ole äärimmäinen, ei edes valon nopeus, joka on 299 792 458 m/s tyhjössä. Kuten em. lukuarvosta huomataan se ei ole lähelläkään ääretöntä, joka on ∞. Äärettömään nopeuteen en Voikkaalla kyennyt. Nopeuteni on yleensä puolet huippujen nopeudesta, mutta en saavuttanut edes 1/2 äärettömästä nopeudesta, joten päätelmänä voidaan pitää sitä, että Voikkaalla ei ole kangasmaastoa. Varmistus tälle päätelmälle tulee myös siitä, että kangasmaastolle tyypillistä hyvää pohjaa ei osunut kuin yksittäisille satunnaisille askeleille.
Suomaastoa löytyi erittäin niukasti. Muutamia yksittäisiä pieniä soistuvia alueita siellä täällä, mutta miksikään suoksi niitä ei voi yleistää. En pitäisi tätä maastotyyppiä suomaastona. Alueen luoteisosassa on isompi ojitettu suo, mutta se rajautuu osin kartan ulkopuolelle, eikä siitä tullut havaintoja. En siis luokittele perinteistä pohjois-kymenlaaksolaista talousmetsäsää suomaastoksi.
Kaupunkipuistoa ja korttelia en havainnut lainkaan, eli ne voidaan hylätä.
Perinteinen eli tyypillinen pohjois-kymenlaaksolainen talousmetsä on siis kokonaan oma suunnistuksen maastotyyppinsä. Sen tyyppipiirteitä ovat rikkonaisuus, sekalaisuus ja epämääräisyys. Maasto sisältää paljon heitteille jätettyjä autonrenkaita, hakkuuaukkoja, eriasteisia taimikoita, joista osa olisi pitänyt harventaa. Keräämättä jäänyttä harvennuspuuta ja tuulenkaatamia on tasaisesti kautta maaston. Umpitiheitä kuusikoita ja silmiinpistäviä lehtipuurisukoita on kaikkialla. Maastoon on hajasijoitettu hylättyjä ruosteisia puutarhakalusteita. Avoimissa maastonkohteissa saattaa maasta kasvaa ylös epämääräisiä lattarautoja ja harjateärksiä. Runsaan metsäautotieverkoston reunoille on ripoteltu karkkipapereita, litistettyjä pantittomia juomatölkkejä ja tupakka-askeja. Ajourat kasvavat heinää tai ne on ruovitettu kevyillä nelipyörillä eli mönkijöillä juoksukevottomiksi mutavelleiksi.
Linkki maastotukimusaineistoon
Perinteisessä pohjois-kymenlaaksolaisessa suunnistusmaastossa onnistuneen suorituksen tekemiseen tarvitaan täysin erityisiä taitoja. Mitä? En tiedä, sillä en ole vielä kyennyt tekemään yhtään onnistunutta suoritusta ao. maastotyypissä. Näin kävi myös tällä kertaa. Kaksi rastia vaativat ns. spiraalimenetelmän käyttöä löytyäkseen ja sitä myöden suorituksesta tuli ala-arvoinen.
tiistai 4. marraskuuta 2014
KS Yökuppi Paaskoski 3.11.2014
Mie sie tarvit hyvää ratamestarii? Petteri R on semmone.
Aamulla piti ehtiä hammaslääkäriin ja kauppaan ennen töihin
menoa. Kaikki pelivehkeet olivat pyykkikonessa (joka oli siis jäänyt edellisenä
iltana tyhjentämättä) ja osuuskauppa ilmoitti aamutuimaan tekstarilla, että
seuraavaan bonusportaaseen uupui vielä 29,34 €. Siinä hässäkässä loggeri
unohtui eteisen pöydälle, ja koska menin töistä suoraan Yökuppiin, Paaskosken
kiemurat on piirretty käsin.
Valkealan Jokelan S-marketin parkkipaikalla
"aukeni" mahtava sää. Tämä ei ollut enää yösuunnistusta tämä oli
pimeäsuunnistusta. Kuten härvelistä näkyy, heti ykkösväli tuotti ongelmia.
Puskin pusikon läpi polulle ja sitten iski seinä vastaan. Sumu oli niin sankka,
että näkyvyys oli alle 5 m. En siis yksinkertaisesti nähnyt missä polun haara
oli. Juoksin vasemmalle, oikealle ja uudestaan vasemmalle kunnes löysin polun.
Ja yhtään ei voinut pysähtyä, muuten lasit vetää heti umpihikeen.
Työmiehen rata. Yhtään rastia ei tullut lahjaksi B:llä. Pari
tuli tuurilla, mutta tosissaan piti tehdä töitä ja pyörittää päätä. Kompassini
vetelee viimeisiään (tämä ei ole selitys, todistajien läsnä ollessa on
verrattu, ja neula todellakin näyttää liikaa oikealle). Koodit tarkistin ja
hyvä niin, sillä parilla vieraallakin rastilla kävin.
Ote kartasta Paaskoski.
Ykkösen sumuseinämän läpäisy-yritys
erottuu hyvin. Kakkoselle (rajautuu osin pois kuvasta) melkoinen koukkaus
vasemmalle, mutta suopusikko ei päästänyt minua suoraan. Entäpäs rasti 11.
Siinäkin tulin ensin polulle ilman mitään hajua kumpaan suuntaan pitää lähteä.
Rastia etsiessäni kiesin kaikki jättikokoiset kivet ympäri ja löysin ennen
leimasinta räjähtäneen retkipöydän, kasan autorenkaita ja rimahökötyksen.
Rastille 12 aitajuoksua risukossa sinne tänne. Jos olisi ollut 10 kertaan
enemmän lumeneita, niin ehkä olisin päässyt suoremmin perille. Metalliaita
näkyi kun olin noin 8 metrin päässä siitä ja silloin hokasin missä mennään.
Lasipäille pitäisi olla oma sarja. Olen kuitenkin
tyytyväinen iltaan sillä:
a) rm oli laatinut erinomaisen kimurantteja
suunnistustehtäviä.
b) juoksu kulki.
c) matkalla tehdystä 80% spagaatista huolimatta mikään
paikka ei revennyt.
d) kokovoltti kerien ja alastulo sammalmättäälle, eikä mitään
mennyt rikki.
e) vaikka oli märkää oli lämmintä.
f) vaikeuksia näytti olevan muillakin kuin minulla.
g) kotona oli lämmin sauna valmiina.
Kiitos. Kannatti tulla.
lauantai 1. marraskuuta 2014
Raatojuoksu 1.11.2014
Raatojuoksu - pisteet -/5
Linkki kisaan
Iikka Kiveä soveltaen lainaten: "Yksikin nukuttu tunti ja kiinteä kakka on aina kotiin päin." Käsittämättömän huonosti nukutun yön jälkeen on aina hieman epävarma fiilis ennen huippusuoritusta ... siis tavissuoritusta.
Pidin jalat maassa ja otin realistisen ratavaihtoehdon eli H10KM-radan. Siinä olisi aivan varmasti tarpeeksi pureskeltavaa kaikkien niiden ongelmien jälkeen, joita minulla tänä syksynä on ollut. Muutama pasta-annos ja puuroa aamuisin olivat edeltävän viikon täsmäruokaa. Muuten suoritukseen valmistautumisessa ei ollut erityistä. Lappu rintaan, nauhat kiinni ja baanalle.
K:n jälkeen oli moottoritien alitus tunnelissa. Metka ääniefekti kun sadat nastarit rouhivat hiekkaa ja ääni kumisi tunnelissa. Nippa nappa ehdin tehdä oikean reitinvalinlinnan ykköselle. Tosin hieman pidempi vasen kierto, mutta selvää tietä aina viimestä sataa metriä lukuunottamatta. Helppo aloitus ja näin jopa vilauksen kaurista ennen leimausta.
Ykköseltä lähtö epäonnistui ja kolmoselle selvä noin 3 min pummi. Lähdin seuraamaan väärää mäen reunaa ja menin reilusti sivuun. Keskusrastilla leimasin ensin ja hörppäsin sitten. Tätähän kuuluttaja painotti moneen kertaan, eikä ilmeisesti tarpeeksi monta kertaa, sillä paljon tuli hylsyjä.
Matka eteni pääosin niin, että tiet ja polut vedin maksimisykkeellä ja rasteista juoksin aina vähän sivuun jommalta kummalta puolelta. Maasto oli melko kotoisen oloista eli samanlaista kuin Kymenlaaksossa. Mittakaava oli 1:10500 eli aika lailla normi. Epävarmuus on siis laitettava selkäytimen syyksi. 17-18 ja 24-25 väleillä menin yksin pitkät pätkät niin, että ketään ei näkynyt missään. Outoa. 25:llä orpouden syyksi paljastui se, että kaikki muut tulivat rastille suoraan ja minä tein 50 m koukkauksen vasemmalle. Minkäs teet? Mitäänsanomatonta taimikkoa, ei ketään, ei mitään, ei uraa, yksi korkeuskäyrä ja kupla kompassissa - sivuunhan se menee pakosta.
Entäpä tulokset? Niitä ei selvinnyt mistään. Minulla on käytössäni rautakautinen Nokia mikälie, joka on valmistettu kauan ennen kuin vihaisten lintujen koodaajat ovat olleet edes päiväunia isiensä nivusissa. En siis pääse Onlineä katsomaan, eikä kisapaikalla ollut tulosnäyttöjä. Tulosnäyttö? Kyllä. Tästä lähtien oletusarvo tulee olemaan se, että kisat kuin kisat, niin tulokset kisapaikalla näytetään keskikokoista suuremmasta littunäytöstä. Paperiset tulokset ovat so last season - jos niitä edes printataan. Onneksi muilla seurueemme jäsenillä on ajanmukaiset mobiilit päätelaitteet messissä ja saatiin minulle aika. Se oli iloinen yllätys, sillä alitin tavoiteaikani (aika joka tulee vauhdilla 10 min/km). Ratapituus oli hieman etukäteen ilmoitettua pidempi, eli 11.4 km ja aikaa meni vain 1.52.18. Voittajaa en tunne, mutta hän oli 40 min minua nopeampi, eli suosittelen hänelle ensi vuonna osallistumista rohkeasti H20KM-sarjaan.
Järjestäjien rutiini näkyy. Varustekuljetus pelaa, pesupaikka on aivan viimeisen päälle, ei vessajonoja, parkkipaikat ja opasteet ok, tarjoilut maalissa plussaa. Palkintopöytä oli katettu asiallisesti, ei mitään Hintakaaresta hankittua 39,90 euron McGullock ketjusahaa, vaan oikeita Husgvarnoja. Pitkä miinus tulee siitä, että yhtään munkkia ei löytänyt vaikka etsimällä etsin. Ostin itselleni palkinnon eli tapahtuman T-paidan.
Kiitos järjestäjille. Tulen uudestaan jos se on mahdollista.
Linkki kisaan
Iikka Kiveä soveltaen lainaten: "Yksikin nukuttu tunti ja kiinteä kakka on aina kotiin päin." Käsittämättömän huonosti nukutun yön jälkeen on aina hieman epävarma fiilis ennen huippusuoritusta ... siis tavissuoritusta.
Pidin jalat maassa ja otin realistisen ratavaihtoehdon eli H10KM-radan. Siinä olisi aivan varmasti tarpeeksi pureskeltavaa kaikkien niiden ongelmien jälkeen, joita minulla tänä syksynä on ollut. Muutama pasta-annos ja puuroa aamuisin olivat edeltävän viikon täsmäruokaa. Muuten suoritukseen valmistautumisessa ei ollut erityistä. Lappu rintaan, nauhat kiinni ja baanalle.
K:n jälkeen oli moottoritien alitus tunnelissa. Metka ääniefekti kun sadat nastarit rouhivat hiekkaa ja ääni kumisi tunnelissa. Nippa nappa ehdin tehdä oikean reitinvalinlinnan ykköselle. Tosin hieman pidempi vasen kierto, mutta selvää tietä aina viimestä sataa metriä lukuunottamatta. Helppo aloitus ja näin jopa vilauksen kaurista ennen leimausta.
Ykköseltä lähtö epäonnistui ja kolmoselle selvä noin 3 min pummi. Lähdin seuraamaan väärää mäen reunaa ja menin reilusti sivuun. Keskusrastilla leimasin ensin ja hörppäsin sitten. Tätähän kuuluttaja painotti moneen kertaan, eikä ilmeisesti tarpeeksi monta kertaa, sillä paljon tuli hylsyjä.
Matka eteni pääosin niin, että tiet ja polut vedin maksimisykkeellä ja rasteista juoksin aina vähän sivuun jommalta kummalta puolelta. Maasto oli melko kotoisen oloista eli samanlaista kuin Kymenlaaksossa. Mittakaava oli 1:10500 eli aika lailla normi. Epävarmuus on siis laitettava selkäytimen syyksi. 17-18 ja 24-25 väleillä menin yksin pitkät pätkät niin, että ketään ei näkynyt missään. Outoa. 25:llä orpouden syyksi paljastui se, että kaikki muut tulivat rastille suoraan ja minä tein 50 m koukkauksen vasemmalle. Minkäs teet? Mitäänsanomatonta taimikkoa, ei ketään, ei mitään, ei uraa, yksi korkeuskäyrä ja kupla kompassissa - sivuunhan se menee pakosta.
Ote kartasta Hangelby-Sörerkulla (c) IF Sibbo-Vargarna
Entäpä tulokset? Niitä ei selvinnyt mistään. Minulla on käytössäni rautakautinen Nokia mikälie, joka on valmistettu kauan ennen kuin vihaisten lintujen koodaajat ovat olleet edes päiväunia isiensä nivusissa. En siis pääse Onlineä katsomaan, eikä kisapaikalla ollut tulosnäyttöjä. Tulosnäyttö? Kyllä. Tästä lähtien oletusarvo tulee olemaan se, että kisat kuin kisat, niin tulokset kisapaikalla näytetään keskikokoista suuremmasta littunäytöstä. Paperiset tulokset ovat so last season - jos niitä edes printataan. Onneksi muilla seurueemme jäsenillä on ajanmukaiset mobiilit päätelaitteet messissä ja saatiin minulle aika. Se oli iloinen yllätys, sillä alitin tavoiteaikani (aika joka tulee vauhdilla 10 min/km). Ratapituus oli hieman etukäteen ilmoitettua pidempi, eli 11.4 km ja aikaa meni vain 1.52.18. Voittajaa en tunne, mutta hän oli 40 min minua nopeampi, eli suosittelen hänelle ensi vuonna osallistumista rohkeasti H20KM-sarjaan.
Järjestäjien rutiini näkyy. Varustekuljetus pelaa, pesupaikka on aivan viimeisen päälle, ei vessajonoja, parkkipaikat ja opasteet ok, tarjoilut maalissa plussaa. Palkintopöytä oli katettu asiallisesti, ei mitään Hintakaaresta hankittua 39,90 euron McGullock ketjusahaa, vaan oikeita Husgvarnoja. Pitkä miinus tulee siitä, että yhtään munkkia ei löytänyt vaikka etsimällä etsin. Ostin itselleni palkinnon eli tapahtuman T-paidan.
Kiitos järjestäjille. Tulen uudestaan jos se on mahdollista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)