keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Lahti-Hollola Jukola 2018 - osa 2


Joukkueeni oli 426 ja osuus 6. Pienin numero, jolla olen koskaan ollut Jukolassa. Ensimmäistä kertaa lähdin matkaan jälkimmäisessä yhteislähdössä eli klo 9:20. Yllättävän paljon oli lähtijöitä, enemmän kuin aiemmin tapahtuneessa ankkureiden yhteislähdössä. Karttatelineellä oli minun edellä kolme ja takanani ei tietääkseni ketään. Seuraavalla telineellä jonka numerot alkoivat 600:sta oli väkeä kuin pipoa. Olin noin 30 m päässä telineen alkupäästä eli oikealla etupuolellani oli useita satoja suunnistajia. Kun lähtöpiippaus tuli, tempaisin niin lujaa matkaan kun pystyin, että en jää pölypilveen. Tämä kiihdytys tuntui etureisissä vielä seuraavan viikon tiistaina.

Tavallista kuntosuunnistajaa oli varoiteltu monelta suunnalta siitä, että syvät supat nielaisevat varomattoman suunnistajan jos hän astuu liian lähelle supan reunaa. Tuhansien suppien sokkelosta on mahdotonta päästä pois jos ei tiedä tarkalleen missä on. Ei se nyt ihan niin kamalaa ollut. Maasto oli paikoin erittäin vaativaa, mutta pois sieltä päästiin. Tässä tarkemmin oman suoritukseni analyysi:


Huomaa, että nämä karttapalat ja rastivälien reittini eivät ole keskenään samassa mittakaavassa. Olen zoomaillut tähän näytölle niitä vapaalla kädellä mukavan kokoisiksi.

Huomaa myös, että kuvia ei ole käännetty menosuuntaa, eli katso rastien numeroita, jotta tiedät mihin suuntaan välit on juostu.

K-1:

Ennen lähtöä jännittää tolkuttomasti ja päässä pyörii vaikka mitä. K-pisteeltä suunta ja aukkoon. Aukon vastakkaisesta kulmasta vasemmalle kiintopiste ja kun aukko loppuu siitä suunta kohti poikittaista polkua. Tavoitteena nähdä seuraavan aukon kulma. Otin polulla pienen sivuaskeleen kun yritin hamottaa tarkkaa paikkaa. Aukko näkyikin puiden takana ja kaarsin rastille. Tässä oli neljän rastin hajonta ja paikalla kävi melkoinen pulina ja huutelu kun kaksikymmentä suunnistajaa huusi yhtäaikaa koodeja. Huh. Ykkönen selvitetty kunnialla ja tästä se alkaa.


1-2:

Tästä välistä minulle ei jäänyt mitään muistikuvaa. Olen mennyt uraa pitkin oikealta kaartaen suoraan rastille. En kertakaikkiaan muista mitään. Flow minulla ei ole ollut. Olen todennäköisesti tuijottanut edellä juoksevan ahteria niin tiukasti, että en ole havainnut mitään muuta.


2-3:

Olin kartalla melko pitkään. Kun kivet loppuivat menin kumpareiden välistä ja rinne alkoi laskea. Ura veti vasemmalle ja kuvittelin vielä silloin havaitsevani oikealla laakean kumpareen, mutta se oli kuvitelma. Kun pääsin rinteen alas tajusin, että nyt tuli huti. Väkeä sinkoilee sinne ja tänne, eli siitä ei pysty päättelemään mitään. Onneksi en säntäillyt vaan pääti palata taaksepäin. Koska tuloreitillä ei ollut rastia, lähdin uraa viistosti takaisinpäin. supan pohjan kauttan ja rasti oli vasemmalla. Tiheämpi paikka kuin kartasta voisi luulla. Aikaa meni hukkaan noin 2 min.


3-4:


Ura ja kompassi. Siinä ne tärkeimmät. Rastin oikealla puolella oleva kukkula erottui selvästi kun oli noustu mäkeä ensin ylös, eli valitsin uran joka meni vasemmalle. Vaikka rastivälillä ei ole oikeastaan mitään kiintopisteitä tämä oli helppo väli.

4-5:


Suunnitelma: aukolle ja siitä rastille. Selvin ura meni siitä mistä olen juossut, eli kuvassa oleva paksu vihreä reittini. Luulin, että aukon kulmaan kohti mennessä on mäki, joten lähdin sinne minne lähdin. Siinähän oli iso mäki. Olin kiivennyt puoliväliin kun katsoin vasemmalle ja näin letkan menevän selvästi alempana. "No niin! Kiipesin turhaan!" ajattelin, mutta jatkoin eteenpäin. Aukolla huomasin, että olen selvästi liikaa oikealla. Ura lähti kuitenkin kohti rastia, joten jatkoin. Reipas alamäki ja sitten rastille.

Tähän kuvaan nappasin mukaan satunnaisia suunnistajia samalta väliltä. Selvästi kaksi eri vaihtoehtoa. Vasen ylä -hajonnalta on selvintä lähetä kohti aukon kulmaa. Vasemmalla reitillä on vähemmän nousua, mutta tätä väliä kommentoitiin myös telkkarissa, että reitillä oli erittäin huono pohja kivikkoisuuden takia. Minun kulkemaani reittiä pystyi juoksemaan niin lujaa kuin jaksoi. Siis jos ketään ei ollut edessä. Ajattelin ensin, että tästä tuli takkiin monta minuuttia, mutta laitan tappiotilille vain 1 min jyrkästä ylämäestä ja toisen minuutin letkasta josta ei päässyt ohi.


5-6:

Tielle ja siitä suunta. Rinne alas. Tähän asti selvää, mutta sitten tuli tenkkapoo. Pieniä suppia, pikkuruisia avoimia alueita ja pirunpeltomaisia kivikasoja. Kävelin oikeaan suuntaan, mutta tein turhia koukeroita. Huom. käyrä ei ole aivan oikeassa kohdassa, koska sen loppupää on rastiympyrän reunalla eikä keskellä. Tästä näkyy joka tapauksessa se, että olen ollut menossa oikeaan suuntaan. Sitten on usko loppunut ja olen tehnyt kiemuraa. Tämänkaltaista paikkaa on ihan mahdoton lukea. Pitäisi siis härkäpäisesti puskea atomintarkalla suunnalla kohti rastia. Rastillahan käy kuhina, eli kun on kuuloetäisyydellä, sitä ei voi olla löytämässä. Tässä oli tuuria mukana, että osuin oikeaan kohtaan. Viisaammat voivat kertoa miten tästä pitäisi mennä.


6-7:

Polulle saakka meni hyvin urassa. Joku huusi tien ylityksessä, että olemme liikaa vasemmalla. Totta. Oikealle piti jää suppa, jonka pohjalla on avointa. Niin siihen jäi, mutta se oli väärä suppa. Sitten rinne alas ja olin supan pohjalla ihan yksin. Mitenkäs tässä näin kävi? Muodosta kävi ilmi, että olen liikaa vasemmalla. Ja oikealta kuului kovaääninen pulina. Penkka ylös ja toinen alas ja leimaus. Aikaa meni harakoille 1 min.


7-8:

Sitten oli katastrofin ainekset olemassa, mutta pää pysyi kylmänä ja homma pysyi kasassa. Ura lähti viettämään liikaa oikealle. En huomannut missä kohtaa se olisi haarautunut vasemmalle kohti rastia.  Jatkoin urassa, varsinkin kun rastiväliviivan kohdalla on epämääräistä vihreää ja käyrää. Oikealle jäi selvä iso suppa. Edessä näkyi iso kuusikko, jonka oli pakko olla kuviorajalla merkitty alue. Sehän se. Ura hävisi alta pois. Kuusikossa oleva pikkusuppa erottui hyvin ja siitä vaan suunta kohti rastia. Ensin pitkulaisen supan pohjalle. Vasemmalta tuli ura ja uran täydeltä väkeä joka meni oikealle. Eli sieltä olisi tullut ura, mutta mistä se lähti? Supasta ylös penkka ja leimaus. Suorempi vaihtoehto olisi ehkä säästänyt 1 min.


8-9-10:

Nämä välit menivät nappiin. Kasilta suunta. Suppaan alas. Supasta ylös. Suppaan alas. Leimaus. Suppa oikealta kiertäen. Pieneen suppaan ja leimaus.


10-11:

Tämä väli näytti murhaavalta. Miten se ohje menikään? Pitkä väli pitää pilkkoa pienemmiksi osiksi, jotka sitten toteutetaan yksi kerrallaan. Normaalissa kymenlaaksolaisessa talousmetsässä ohje toimii hyvin, mutta mitä hyötyä siitä on käyräviidakossa joka näyttää samalta kuin lattialle kaatunut keitetty Raketti-spagetti? No ei auta, pakko se on yrittää.

Tielle ja juomapisteelle joka on tien mutkassa (juoma- ja ensiapupisteiden merkit ei näy härvelissä). Siitä suunta kohti aukon terävää kulmaa. Ura menee suunnilleen sinne päin ja lähden letkaan mukaan. Ja kas aukkohan on hetken päästä vasemmalla. Hyvä hyvä. Letka veti hyvin ja pysyin tiukasti mukana. Tarkka paikka katosi ja huomasin edessä pieniä avoimia alueita ja kivikkoja. Ahaa - olemme tässä. Sitten ura kääntyi oikealle ja edessä olikin kunnon ylämäki. Siis ylämäki vaikka oletin käyrien tarkoittavan alamäkeä. Kiipesimme ylös ja matka jatkui korkean harjanteen päällä noin 150 m ennen rastia. Harjanne oli noin kerrostalon korkuinen, eli huomattavan korkea ja leveyttä oli noin 10 m. Kartassa se ei näytä oikein miltään. Jos olisin ollut yksin paikalla ja jos ei olisi ollut uraa, olisin taatusti ihmetellyt useamman hetken sitä missä olen.

Kun karttaa tutkii kotona reilusti zoomaten ja seuraa käyriä, löytää lopulta notkoja, jossa on vesiviivoja. Niistä voi päätellä rinteen suunnat. On se totta. Rastin itäpuolella on iso harjanne. Vaan yritäppä päätellä sitä kun hiki valuu silmille, pulssi on maksimissa ja on pakko juosta sen minkä pääsee. Mahdotonta. Onneksi oli taas reippaasti tuuria mukana.


11-12:

Selvä, helppo ja joutuisa väli. Tulin ensin pitkulaiseen suppaan jossa oli avointa. Huomasin jo ennen rastipukille tuloa, että tämä on tämä suppa ja kääsin siitä kohti oikeaa monttua.


12-13:
Kaksijakoinen väli. Poikittaiselle tielle asti helppoa. Tien jälkeen aivan mahdotonta. Ensimmäisen poikittaisen supan kohdalla olin vielä tietoinen olinpaikastani. Rastin jälkeen on juomapiste, joten päättelin, että ura menee melkolailla sinne minne olen menossa. Gps-viiva menee kuvassa melko suoraan, mutta todellisuudessa se oli kaiken aikaa parin metrin mutkaa oikealle ja vasemmalle. Housutkin piti vetää niin ylös kuin mahdollista, jotta ne eivät repeä haaroista kun kurottaa kivien yli. Ihan mahdotonta sekasotkua, jossa muutamilla minua reilusti vanhemmilla suunnistajilla oli vaikeuksia päästä eteenpäin edes asekel kerrallaan. Ylös päin kuitenkin noustiin askel kerrallaan ja ura vei suoraan rastille. Siinä leimaus ja sitten juomaan.


13-14:

Ei niin paha kuin miltä näyttää. Juoksin ensin polkua pitkin (jää punaisen viivan alle). Sitten suunta ja molemmilla puolilla isot supat eli harjannetta pitkin oikeaan suunttan. Kivien läpi, polun yli ja kaiken aikaa kompassia vilkuillen. Sitten pari jättimäistä kiveä ja samalla suunnalla jatkoin. Rinne alas ja rastille, joka näkyi keskimääräistä kauemmas. Menipä hyvin.

Katson aina vähän ennen rastia lähtösuunnan valmiiksi, joten en jäänyt tähänkään arpomaan leimauksen jälkeen vaan lähdin raketin lailla kohti seuraavaa rastia ja ohitin noin kymmenen suunnistajaa rastiympyrässä.


14-15:

Selvä väli. Polkujen risteykseen. Poikittaiset pitkät notkot. Kivien seassa on määritteen mukaan nenä. Tarkista koodin erittäin huolellisesti. Koodi täsmää ja leimaan. Mielestäni rasti oli montussa enkä näe nenää missään. En jää miettimään vaan jatkan matkaa.


15-16:

Jos olisin iltarasteilla olisin tavalla tai toisella hyödyntänyt polkuja tai teitä enemmän. Gps-seuranta kertoi, että huiput menivät pääosin suppa-aukko-vihreä-sekamelskan eteläpuolelta polkua pitkin. Eli pohjoiset tiet ovat väärä valinta ja polku etelässä olisi oikea. Ura ja letka meni suoraan joten sitä käytetään mitä tarjotaan. Letkasta tipahtelee yksi kerrallaan pois väkeä ja ensimmäisen tien ylityksessä olen letkan kärjessä. Tai ehkä juoksen yksin. Suppien välistä aukolle. Isot supat vasemmalta kiertäen tosi kapeaa uraa pitkin. Vasemmalta tulee paljon väkeä. Ankkuriosuuden suunnistajia, jotka ovat yleisörastin jälkeisellä osuudellaan. Toisen tien ylitys ja letkassa isot supat kiertäen yleisörastille. Tällä välillä hävisin 1 min koska letka eteni niin hitaasti, enkä päässyt ohi vaikka yritin.

Loppu oli selvä juttu. Kuulutus kuului ja viimeiset rastit oli katsottu. Urakkavauhtia suunnilleen sinne päin ja kun yleisön erottava aita alkoi erottua kääsin oikealle polulle. Tässä animaatio loppukiristä: linkki.

Aikaa meni tärviölle arvioni mukaan  7 min. Ehkä aivan täydellisellä suorituksella olisin saanut 10 min pois, mutta jos tädillä olisi munat hän olisi setä. Eli jossittelu on jossittelua. Loppuaikani oli oman kelloni mukaan 1:46:01. Tarkkuus on -+ 1 sek. Virallinen aikani on 1:46:16. Yhteislähtijöiden ajanotto on siis käynnistetty noin 15 sekuntia ennen todellista lähtöä.

Kilometriaika ratapituuden mukaan laskettuna on 9:54 min/km ja juostun matkan mukaan 8:55 min/km. Ratapituus oli 10,7 km ja juostu matka 11,88 km. Ylimääräistä matkaa tuli 11%, joka on selvästi vähemmän kuin kesän suunnistuksilla keskimäärin tähän mennessä. Olen juossut tänä kesänä keskimäärin 20% enemmän kuin suoraan viivaa myöden tulisi. Pääsin myös näpärästi alle tavoiteaikani 10 min/km, eli olen tyytyväinen suoritukseeni.

Vaikka matka tuntui metsässä etenevän välillä tuskastuttavan hitaasti, numerojen mukaan se kuitenkin eteni kuten pitikin.


Sijoitukseni osuudella oli 659/1697 eli selvästi puolivälin paremmalla puolella. Huutokauppakeisaria lainaten: "Ei voi olla muuta kuin tyytyväinen."



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti