Tunturisuunnistus 2018

Minua on pidemmän aikaa kiinnostanut Tunturisuunnistus ja tänä vuonna henkilökohtaiset aikataulut ja muut asiat osuivat kohdalleen ja pääsin suunnistamaan Suomen huipulla.

Tunturisuunnistus, järjestyksessään jo 35., oli tänä vuonna Ylläksellä 4.-5.8. Kisakeskuksena toimi Karilan Navettagalleria, joka on tuttu paikka Äkäslompolon maastoissa hiihtäneille. Äkäslompolossa on majoitustilaa niin paljon, että elokuussa majoituksen varaamisen voi jättää aivan viime hetkeen, eikä ole ongelmia sopivan kämpän löytämisessä. Tunturisuunnistukseen osallistuu noin 800 suunnistajaa, joka määrä ei hetkauta paikkakuntaa sinne tai tänne. Talvellahan tilanne on toinen kun paikalla on "satakertainen" määrä majoittujia.

Kartta

Yhdellä sanalla sanoen: erilaista. Jos on kiertänyt koko kesän Kouvolan seudun iltarasteja, loikkaus tunturiin on melkoinen.

Kartan mittakaava oli 1:30000. Ensimmäinen kerta kun suunnistin tosissani näin pienellä mittakaavalla. Kartta on tavalliseen kymppitonnin karttaa verrattuna todella paljon yksinkertaistettu. Tämä aiheutti molempina päivinä noin 10 minuutin aikahukan. En sano pummi, koska en yksinkertaisesti osannut tulkita kädessäni olevaa kuvaa oikein.

Näin pienessa mittakaavassa ei ole mitään omakotitaloa pienempää. Nenä tai notko joka tavallisesta kartasta löytyy, ei löydy tunturisuunnistuskartasta. Avoimen alueen keltaisen ja valkoisen eli metsän, raja on todella häilyvä. Jos rasti on niiden rajalla, väriin ei voi perustaa mitään, kaikki perustuu silloin käyriin.

Pienikin kierto kartalla on helposti melkein kilometrin luokkaa maastossa. Pieni suo jonka yli oikaistaan onkin luonnossa puoli kilometriä upottavaa hetteikköä.

Kun polulta kääntyy kohti rastia oikean paikan valitseminen on vaikeaa. Monesti ei ole mitään kiintopistettä missään. Polulla luonossa olevat mutkat eivät erotu kartassa. 3 mm liian aikaisin kartalla tarkoittaa 100 m sivuun rastista maastossa.

Ja matka - se etenee todella verkkaisesti. Kaikki tulee paljon hitaammin vastaan kuin kymppitonnisella.


Maasto

Tunturisuunnistus oli siis Kesänki-Pyhätunturin alueen maastossa. Upeaa maastoa. Tutureiden päältä avautuvat komeat maisemat. Metsät ovat harvoja, eli näkyvyyden kanssa ei ole ongelmia. Ei pusikoita. Ei jyrkänteitä. Tavallisia kiviä erittäin harvassa, mutta tuntureiden rinteillä on kivikoita. Käytännössä irtonaista sepeliä ja teräviä kivenmurikoita. Niiden päällä juokseminen käy jalkoihin. Korkeuserot ovat murskaavat. Ylämäet ovat kuin vuoria ja alamäet niin jyrkkiä ja pitkiä, että niitä on vaikea juosta alas. Vettä satoi kisoja edeltävinä päivinä kaatamalla, joten suot olivat märkiä - toisin kuin täällä Kouvolan seudulla.

 Ensimmäisen päivän korkeusdata. Vaaka-akselilla aika. Pystyakselilla korkeus metreinä.

Toinen päivä. Ensimmäinen rasti on hieman ennen ensimmäisen ison nousun korkeinta kohtaa. Ykköselle oli matkaa noin 2,7 km ja nousua 160 m. Koko väli siis pelkkää ylämäkeä. Tätä ei voi kokea muualla kuin Tunnturisuunnistuksessa.

Maastosta ei ole yhtään kuvaa. Eväs/juomarepustakin karsittiin ylimääräiset remmit ja sadesuojat pois, ettei turhaa painoa olisi liikaa. Kamera ei siis kulkenut mukana. Alla on kuva kisakeskuksen vierestä. Ihan näin tasaista ei reitille osunut kumpanakaan päivänä, mutta melkein.

Radat

Lauantai 1. päivä
H21C parisarjassa 16,2 km, nousua 500m. Valitamme oli H21C sarja, koska emme poikani kanssa sopineet muihin "sopiviin" parisarjoihin. Minä olen liian vanha ja hän on liian nuori.

Linkki reittihärvelin animaatioon (mukana ne parit, joiden reitti oli härveliin talletettu maanantaiaamuna). Ykköselle pientä epävarmuutta ja vitoselle pieni koukku. Nämä menevät kartan ja maaston piikkiin, koska aiempaa kokemusta tämänkaltaisesta ei ollut. Muuten varsin ok suoritus.

Sunnuntai 2. päivä 
15,8 km, nousua 575 m.

Rastiväli sunnuntain radasta. Kartta: Kesänki-Pyhätunturi (c) Alatornion Pirkat ry  Ylläksen Rasti ry. Näin se menisi kotoisilla iltarasteilla. Polulle kukkula kiertänen ja koilliseen menevää polkua niin kauan, että iso notko (Lumikuru) näkyy. Siitä viistosto oikealle ja suunnalla notkoon joka on nenän takana avoimen maaston reunassa. Ei toimi!

Iso notko on niin iso, että omaa paikkaa ei saa kohdalleen siihen vertaamalla. Rastin pitäisi olla avoinen rajalla, mutta tätä ei pysty arvioimaan mitenkään, sillä pientä kituvaa mäntyä riittää joka suuntaan. Rastiväliviivan suuntaisesti jos tulee, niin matkalle osuu puolentusinaa notkoa, jotka ovat kaikki isoja ja selviä. Onko niistä joku oikea? Ei ole, sillä ne eivät ole kartassa. Reittihärvelistä (linkki), löytyy kiemura jonka rastille teimme. Vaikuttaa mitättömältä koukulta, mutta ylimääräistä aikaa meni 10 min, ylimääräistä nousua tuli 80 (kahdeksankymmentä) metriä optimireitinvalintaan verrattuna ja ehkä 40 m ylimääräistä nousua suoraan etenemiseen verrattuna. HUHUH! Ja kaikki tämä oli pois myös reisistä seuraavaa mäkeä ajatellen.

Oikea ratkaisu olisi ollut juosta polkua rastin tasalle tai jopa hieman ohi ja lähestyä rastia takakautta. Notko oli noin pienemmältä sivulta yli 20 m syvä ja toiselta puolelta penkkaa riitti tunturin laelle saakka , eli sitä ei voinut olla huomaamatta oikeasta suunnasta. Eipä silti - näytti olevan monelle muullekin vaikea paikka.

Tässä on maali. Mikä mahtaa olla tämä oikealla oleva rakennelma, jossa on kala-aiheinen koriste katolla?


Fysiikka

Ensimmäinen päivä meni melkein maksimilla, vaikka tiedossa oli, että voimia pitäisi säästellä. Poikani kunto kyllä riitti, mutta minua piti odotella ylämäissä. Juioksimme lauantaina 3,7 km enemmän kuin ratapituus oli. Todellinen juoksuvahti oli 7:38 min/km, joka on aika hyvä vauhti minulle. Illalla teimme kolme kilometrin verryttelylenkin kylällä.

Sunnuntai aamu. Jaloissa tuntuu ja herätys oli ennen aikojaan, joten olo tuntui väsyneeltä. Ensimmäinen rastiväli otti heti luulot pois (katso korkeuskuva edellä). Toisena päivä matkaa tuli ylimääräistä 3,6  km, mutta vauhti tippui ja oli enää 9:06 min/km. Kaikki loivatkin ylämäet ja niiden jälkeen jonkin matkaa tasaista oli pakko kävellä.

Ylimääräistä matkaa tuli juostua siis kumpanakin päivänä yli 21% ylimääräistä. Tätä ei ihan suoraan voi verrata tavallisiin kymenlaaksolaisiin iltarasteihin. Tunturissa on aivan pakko kiertää isompia huippuja ja siitä tulee extraa. Mutta silti - jälkiviisaana voin sanoa, että muutamissa kohdin olisi pitänyt tehdä lyhyempia reitinvalintoja. Silläkin uhalla, että uppoaa suohon.


Lopuksi

Hieno reissu. Henkilökohtainen tavoitteeni oli olla vähintään toiseksi viimeinen. Eli kaikki muut sijat kelpasivat paitsi viimeinen. Lauantain sijoituksemme oli 7/16, sunnuntaina 9/15 ja yhteistuloksissa 8/15 eikä jääty kärkeen kuin tunti ja 23 minuuttia. Ylämäkeen pitää jaksaa juosta, edes hitaasti. Se on varman keino parantaa sijoitusta.

Juomat ja suklaapatukat kuljetettiin mukana. Join myös suoraan tunturipurosta, varmuuden vuoksi vasta sunnuntaina. Hyvältä maistui, eikä tullut sivuvaikutuksia.

Säätiedotus lupasi vielä päivää ennen tapahtumaa kahdella tipalla sadetta. Perjantaina matkan aikana ja kun saavuttiin perille vettä satoin rankasti. Onneksi sääennustus oli väärässä ja kumpanakin päivänä oli täydellinen sää: 15-17 astetta lämmintä, ei sadetta, pilvipoutaa, eikä ötököitä.

Ainoa miinus Tunturisuunnistuksessa on se, että se on niin tolkuttoman kaukana. Kaksi päivää turhaantuu ajamiseen. Matkamme jännittävin asia oli se, että kestääkö auto koko matkan. Skodan vesipumppu ilmoitti perille päästyämme selkäpiitä karmivalla rohinalla ja rutinalla, että hänelle riitti tämä ajelu! Mutta kyllä se kesti se myös paluumatkan. Hyvä niin, sillä missään muualla ei nukuta niin hyvin kuin kotona.

Suosittelen.