lauantai 1. syyskuuta 2018

Kouvolan luontopolut osa 1/2


Historiaa

Juoksin vuonna 2016 kaikki Kouvolan kaupungin alueella olevat kuntopolut päästä päähän. Jo silloin kävi mielessä kiertää myös luontopolut. Koska olen suunnistaja lähdin kuntopoluille kartta edellä. Eli seurasin, tai yritin seurata härkäpäisesti kaupungin karttapalveluun merkittyjä kuntopolkuja. Tietojen paikkansapitävyyden kanssa oli paikoin paljon toivomisen varaa, ja kun urakka oli valmis ei vähään aikaan tehnyt mieli kahlata nokkosissa ja vattupuskissa. Niinpä luontopolut jäivät silloin vain idea-asteelle.

Tilanne nyt

Kouvolan luotokohteet löytyvät nyt hienolta nettisivulta: Kouvolan luonto. Sieltä löytyvät luontopolut esitteineen ja tietoineen. Tästä sain kimmokkeen ja päätin tutkia kaikki luontopolut. Projekti piti olla valmis jo aikaisemmin, mutta tietysti sitkeä kesäflunssa pisti aikataulut uusiksi.

Em. sivustolta löytyvät myös Kouvolan luonnonmuistomerkit. Tätä kirjoittaessani (heinäkuun 2018 puoliväli) luonnonmuistomerkkien tiedot ovat vielä selvästi keskentekoiset, mutta oleellista on, että ne näkyvät jo kartalla. Palaan tähän aiheeseen joskus tulevaisuudessa.

Luontopolkuja on lueteltu 11 kappaletta. Näistä on selvät tiedot. Näiden lisäksi karttakuvasta, johon em. luontopolkujen kautta siirrytään, löytyy myös neljä luontopolkuja, joita ei ole erikseen lueteltu sivulla. Kartta on siis sama, josta aiemmin etsin kuntopolut. Onko tarkoitus lisätä nämä "ylimääräisten" luontopolkujen tiedot em. sivustolle vai ovatko ne jääneet vahingossa vielä roikkumaan karttatietoihin? Ei siinä mikään auta, kaikki on kiettettävä olipa esitettä tai ei.

Poluista asiaa

Esitteiden opaskartat ovat kovasti yksinkertaistetut. Niiden avulla ei käytännössä voi suunnistaa, eli ne ovat vain apuna. Ehkä tiedot löytyvät jostain outdoor-apsista tarkemmin? Itse kiersin polut ottamalla paperille printin polusta ja opettelemalla ulkoa mahdollisimman paljon ennen reissuja. Kouvolan kaupungin karttasivulta voi valita taustakuvaksi myös maastokartan. Siitä olisi hieman enemmän apua reitin kiertämisessä, mutta huomasin sen vasta kun osa poluista oli jo kierretty.

Esitteissä on kerrottu polkujen pituudet. Omat mittaukseni poikkeavat jonkin verran eri syistä: Olen harhautunut reitiltä. Olen poikennut polulta tarkoituksella tutkiakseni jotain tai polkua on ollut pakko taivaltaa myös takaisin päin. Luontopolkujen pituudella ei ole niin suurta tarkkuusvaatimusta. Jokainen patikoi sen verran kun hyvältä tuntuu ja sillä hyvä.

Tarkemmat osoite yms. tiedot löytyvät siis em. sivulta, joten niitä ei tässä ole käyty läpi.


1. Heisanharju

Pituus 4,3 km.

Tämä on niin upea paikka, että kannattaa mennä huonollakin säällä. Punkaharju pienoiskoossa eli kaunista maisemaa jossa on mukava patikoida.

plussat
• Maisemat
• Polku on hyväkuntoinen
• Palvelut (wc, kaivo, uimapaikka, kota, yms)
• Luontoaiheisia infotauluja reitin varrella

miinukset
• Paikalle menevä Viitasen tie tuhoaa auton iskunvaimentimet
• Paikalla oli ollut örveltäjiä. Ei ollut mukana muovipussia, että olisin saanut kaikki tyhjät tölkit. Melkein kaikissa oli sisällä tumppeja ja jotain, joten en viitsinut tunkea niitä reppuuni.


erittyistä
• Kelesjärven rannalla olevaan niemeen menevää lenkkiä ei en löytänyt. Etsin sitä, mutta en löytänyt. Polku kaartoi aiemmin itään päin ja palasin takaisin parkkipaikalle Iso Luotojärven itäpuolelta. Gps-reittä ja karttaa verratessa käy ilmi, että minun olisi pitänyt lähteä luoteeseen. Mistä kohtaa, sillä kun huomasin polun kaartavan liikaa oikealle, en etsimisestä huolimatta löytänyt muuta polkua. Ja edempänä kulkemalleni polulle olisi pitänyt tulle tämän "kadonneen" polkun toinen pää. Kyttäsin sitä, ja tarkoitus oli mennä siitä "takaperin" Kelesjärven rannalle. Eipä löytynyt tätäkään polun päätä. Minun on siis pakko mennä uudestaan Heisanharjulle.



2. Huikeinlenkki

Pituus 1,56 km.

Tästä se lähtee.

Tämä kyltti on myös lähtöpaikalla. Osoite kyltissä on www.luontosiivet.fi. Miten se liittyy luontopolkuun? Jos kiinnostaa, voi katsoa millaisen sivut ovat kyseessä.


Näitä pitkin kelpaa tallustella.

Näkymä tornista Lappalanjärvelle.

No eipä ollut huikein eikä edes toiseksi huikein lenkki. Maasto on kosteaa lehtoa, joka on suunnistajien kielellä aivan kaameaa rytöä. Onko tyyppi kiurunkannus-vuohenputkityyppi vai alvejuuri-sinivuokkotyyppiä? Jotain runsasravinteista joka tapauksessa. Lintutornille menee kunnon polku, mutta muuten reitti on osin tai kokonaan umpeenkasvanut. Kannattaa pukea päälle pitkät housut, sillä nokkoset kutittelevat sääriä. Jäljistä päätellen minä olin ensimmäinen tänä kesänä joka kiersi koko reitin.

Jos menet punaisilla rasteilla merkitylle osuudelle, niin kannattaa ottaa oma viikate mukaan. Heinä-elokuun vaihteessa oli vaikeuksia seurata polkua.


Tästä vaan läpi vaikka kuinka polttelisi jalkoja.

Mitä nämä merkitsevät? En löytänyt mitään tietoa. Kilometritolppia ne eivät ainakaan ole.
Oman mittaukseni matkassa on hieman ylimääräistä, koska harhauduin reitiltä vähän hieman. Lintutornilla kannattaa käydä, muuten ei ole hurraamista reitissä eikä maisemissa.

plussat
• Parkkipaikka.
• Uimapaikka.
• Lintutorni ja sinne menevät pitkospuut.

miinukset
• Puutteellinen viitoitus
• Polku on paikoin täysin umpeenkasvanut.
• Pusikkoa.
• Ei mitään infoa paikan päällä.
• Esitteen kartta eroaa hieman Kouvolan karttapalvelun kartasta.

3. Kalalampi

Pituus 2,46 km.

Kalalammen luontopolun pitkospuut on juuri kunnostettu ja niitä on pitkälti. Taitavat olla Kouvolan luotopolkujen pisimmät yhtenäiset ja myös kokonaispituudeltaan pisimmät pitkospuut? Kalalammen reunat ovat soiset ja niillä kasvaa jopa lakkaa. Marjoja en sentään havainnut. Yllättävän vähän roskaa löytyy lammen kiertävällä reitillä. Se on ilmeisesti siivottu samalla kun kunnostustoimia on tehty. Toista on siirtymätaival eli lammen etäläpäästä parkkipaikalle kulkeva leveä kuntopolku, joka on siis myös merkitty luontopoluksi. Se on kuorrutettu tupakantumpeilla. Joko nuoriso kokoontuu siellä, tai sitten joku lähitalon asukas käy tyhjentämässä tuhkakuppinsa sinne.


Vain muutaman sinisen reittitäplän huomasin. Tosin pitkospuut itsessään toimivat viitoituksena. Paikkaa tuntematon ei ilman karttaa silti tiedä minne pitää mennä. Parissa kohtaa olin näkevinäni myös tummanpunaisia merkkejä puissa. Ne ovat vuosikymmenten takaa jos ovat tarkoituksella maalattuja.


plussat
• Kunnostetut pitkospuut
• Uimapaikka
• 2 nuotiopaikkaa
• Laituri
• Järvimaisema 

miinukset
• Siirtymätaival Verkkokadun parkkipaikalta
• Mitään varsinaista nähtävää ei ole
• Ei kylttejä, opasteita tai viitoituksia.

4.Niivermäki

Pituus 2,48 km.


Niivermäen luontopolku on aivan kauppakeskus Veturin nurkalla. Luontopolun alussa on oma parkkipaikkansa. Polku kiertää Niivermäkeä ja melkoisia jyrkänteitä pääsee ihailemaan alhaalta.
Suunnistajille mäki on tuttu, ja siellähän vallitsee satumetsäinen tunnelma. Tasaisen pehmeää sammalpeite on kuorruttanut isoja aloja kuin jättikokoinen kokolattiamatto.

Paljon isoja puita oli kaatunut juurineen ilmeisesti kuluvan vuoden aikana. Reitin kohdalta niitä on raivattu, mutta muuten ne ovat ötököiden ja muiden lahottajien vapaassa käytössä.

Opasteet on maalattu molemmin puolin puita. Reitin kiertäminen onnistuu siis molempiin suuntiin ilman arpomista polkujen risteyksissä. Parista infotaulusta on korkannut pinta irti, eli talven yli ne eivät kestä, mutta muuten kaikki paikat ovat kunnossa

Jyrkänteitä, jotka latistuvat kuvassa. Usemmassa kohdassa jyrkänteillä on korkeutta pitkälti toistakymmentä metriä.

Näkymä lintutornista. Pari kerrosta lisää niin sitten alkaa näkymään kunnolla.

plussat
• Lintutorni.
• Erittäin vähän roskia.
• Info-tauluja paljon ja kaikki kunnossa.
• Siniset opastemerkit maalattu molemmin puolin puita.
• Hienoa sammalmattoa.

miinukset
• Lintutornista ei ole kunnon näköalaa.


5. Pappikallio

Pappikallio 2,53 km.

Lähtöpaikan taulu (tosin kartan mukaan lähtöpaikka ei ole tässä vaan parkkipaikalla). Taulurakennelma on hienosti saanut patinaa ja on ehjä. Reitin varrelta löysin pari luontoaiheista taulua, jotka olivat ehjät. Niiden numeroinnista voi päätellä tauluja olleen enemmän. Kyltissä on sama nettiosoite kuin Huikeinlenkin taulussa. Osoite on vanhentunut, sillä se ei liity aiheeseen mitenkään.

Pappikallion maasto on tullut juostua monet kerrat ristiin rastiin iltarasteilla. Luontopolun viitoituksena ovat siniset täplät puissa. Ne näkyvät myös yllä olevassa kuvassa. Parissa kohtaa oli hieman vaikeuksia seurata reittiä. Metsä on niin täynnä polkuja, että hentoisempi luontopolku tarhtoo karata silmistä. Vähän löytyy pitkospuita, mutta niiden kunto on heikko.
Pappikallion suurin puute on siinä, että siellä ei ole oikein mitään nähtävää. Yksi näköalapaikka on kallion päällä, mutta maisema puuttuu. Jos aidan yli kurkottaa ja katsoo alas, näky on lohduton. Törkeää, mutta siihen ei ole yhteiskunta keksinut mitään ratkaisua.
Hiihtoladun / kuntopolun pohjaa on parannettu ja uutta tasaista kivituhkaa on paksulti, mutta luontopolusta en keksi mitään muuta mainittavaa.
Printtasin avukseni tähän reittiin kartan, jossa pohjana oli maastokartta (oikea puoli).
Maastokartasta erottuvat sähkölinjat, jyrkänteet isommat ojat ja avokalliot, jotka on merkitty pisteviivalla. Tämä avulla pystyy paremin päättelemään missä reitti kulkee kuin opaskartan (vasen kuva) kuvan avulla.

plussat
• Parkkipaikka.

miinukset
• Roskia
• Pitkät pätkät kuljettava leveällä kuntopolulla
• Vähän nähtävää


6. Pioneeripuisto

Pituus 2,96 km.

Pioneeripuiston luontopolku sijaitsee entisen varuskunta-alueen takamaastossa osin Kymijoen rannalla.

Lähtöpiste reitille on jossain tässä. Pioneeripuistossa tehdään asuntomessujen rakennustöitä ja niihin liityviä puisto- ja maisemointirakenteita. Reittiä ei siis ole mahdollista aivan kokonaan kiertää kuten se on karttaan merkitty.


Tämä maisema ei ole aivan luontopolun varrelta, mutta joen rannalle olevalle kalliolle on matkaa vain muutama ylimääräinen metri.


Rantamaisema on joelle päin tietysti aina katsomisen arvoinen, mutta muuten nähtävää on kovin vähän.

Pioneeripuistostan yhdestä ojanotkosta kasvaa sakein saniaiskasvusto, joka Kouvolan luontopoluilta löytyi. Tätä kuvaa en pienentänyt, eli kun klikkaat kuvaa se suurenee - ei ihan niin suuriksi kuin saniaiset mutta sinne päin.
 

Mielenkiintoisimmat kohteet ovat ylikulkusillat.

Reitti menee kartan mukaa niin, että sillalta pitää hypätä suoraan alas alla olevalla tielle (tai toisin päin). Vieressä olevan aidan ja sillan perustusten välissä on sen verran rakoa, että siitä pääsee kiipeämään alas. Ilmeisesti on tarkoitus käyttää 50 m päässä olevia portaita, mutta tämäkin yksityiskohta osoitti taas, että käytäntö ei vastaa teoriaa.


 Tätä on suurin osa matkasta. Jäljistä päätellen mönkijöillä ja mopoilla on ajettu rallia.

plussat
• Kymijoen rantamaisemat

miinukset
• Pitkät pätkät pelkkää pusikkoista tietä
• Roskia ja isompaa jätettä, joka on selvästi raahttu paikalle huligaanien toimesta.
• Opasteet yms puuttuvat. Siniset täpät vain toiseen suuntaan kierrettäessä ja nekin harvassa.
• Polulla vähän nähtävää


erityistä
• Pioneeripuistoon  oli rakenteilla rakenteilla kun kävin täällä elokuussa 2018, eli reitti todennäköisesti muuttuu ja korjaantuu muutenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti