Kuvaaja: Jari Rantapelkonen. Katso lisää hänen kisoita ottamiaan upeita kuvia tästä linkistä. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat blogia. Minäkin näyn yhdessä kuvassa.
Jukka (kysyy): - Kuulin, että kävit Tunturisuunnistuksessa ja Kilpisjärvellä asti, onko näin? Miksi sinne, eikö Kouvolan iltarastitarjonta riitä?
Jukka (vastaa): - Iltarastitarjonta on runsasta, mutta Tunturisuunnistus on täysin eri asia kuin kymenlaaksolaiset iltarastit. Olin viime vuonna Tunturisuunnistuksessa Ylläksellä ja tykkäsin siitä. Kun tämän vuoden kisapaikka julkistettiin, varasin majoituksen saman tien Kilpisjärveltä.
Jukka: - Mikä oli sarja ja miten meni?
Jukka: - Koska en saanut ketään mukaani, valintani oli HB-sarja. Eli yksilösarja. Sinne saakka kun lähdin, niin ihan pelkkää kuntosuunnistusta en viitsi ottaa. Eli koko rahalla pitää saada. Jos olisin saanut jonkun mukaani, niin sitten sarja olisi ollut H21C, H95, tai HDx.
Jukka: - Jos piti koko rahalla saada, niin eikös silloin olisi pitänyt valita HA-sarja?
Jukka: - B-sarjassakin ratapituus oli 17-18 km, eli siinä minulle tällä kertaa riittävästi.
Jukka: - Et vastannut vielä kysymykseen: Miten sujui?
Jukka: -Varsin hyvin. Horisontista sopiva vuori tai tunturi kiintopisteeksi ja sitten vaan menoksi. Ekana päivänä rata oli 17,6 km, juostu matka 18,75 km, aikaa meni 2:27:24. Kilometrivauhti 8:23 min/km eli varsin hyvä. Alun otin rauhallisesti. Ei pummeja, mutta 5. rastin lähestyminen tapahtui hitaasti ja 7:lle mennessä hukkasin paikkani pienessä letkassa. Poroaidan alituksen jälkeen en ollut varma missä kohtaa olin. Temmoin urakalla samaan suuntaan johon väki meni ja rastihan sieltä tuli vastaan. Erittäin epäluettavaa maastoa. Onneksi Tshahkajärvi näkyi oikella puolella, ja siitä päättelin, että ei ainakaan ohi olla menty. Olisi kiva nähdä, miltä paikka näyttäisi tavallisella suunnistuskartalla.
Toisena päivänä alkoi jalka painaa. Yksi kymmen minuutin koukku.
Yhteistuloksissa olin sijalla 21/41. Voittajalla hävisin tunnin ja 53 minuuttia. Siitä ei ole mitään tietoa mikä oli tämän sarjan osallistujien ikäjakauma. Olen tulokseen erittäin tyytyväinen.
Jukka: - Mitä sanoit? Letkassa? Tarviko itse suunnistaa ollenkaan?
Jukka: - Kyllä itse piti suunnistaa kaiken aikaa vaikka vähän matkaa pääsikin peesaamaan. Omalla radalla ei ollut perhosia tms. Mutta sen huomasin, jo ekan päivän ekalla rastivälillä, että muiden ratojen rasteja on lähellä.
Jukka: - Aika pitkät matkat, ainakin verrattuna iltarastiratoihin täällä Kouvolan seudulla.
Jukka: - Nämä olivat pisimmät kaksi rataa, jotka olen koskaan suunnistanut ja vielä peräkkäisinä päivinä. Ja jaloissa tuntui!
Jukka: - Miten kommentoit maastoa ja karttaa?
Jukka: - Minulla oli mittakaavana 1:25000. Yksi sentti on 250 m ja yksi milli on 25 m. Mitään pientä ei kannata etsiä. Eli rastikohteet ovat isoja ja selviä. Avotunturissa ei ole oikeastaan muuta kuin käyrää.
Mittakaavasta saa hyvän käsityksen kun lainaan valvojan lausunnosta pienen palan: "Sinisellä V-kuopan merkillä on merkitty alle 1000 m2 lampia, joten mistään pienistä vesikuopista ei niiden kohdalla ole kyse." Meillä Kouvolassa sinisellä V:llä merkitty kuoppa on kooltaan 1..4 m. Tunturisuunnistuskartassa olevan vastaavan kuopan halkaisija on maastossa 10-35 m. Kuvassa alla vesikuoppa.
Maasto oli mainosten mukaan nopea, mutta se oli vain osa totuus. Näkyvyys oli melkein ääretön (säätiedotuksen mukaan 50 km). Neliömetrin alueella on vähintään kolme kiveä joita pitää väistää (katso em. kuvalinkkiä, siellä on hyvä kuva kivistä). Polun vieressä oli usein parempi juosta sillä polut on täysin kaluttu. Eli polun kohdalla maa-ainesta on kulunut paljon ja kivet ovat jäljellä. Siis jos niille harvoille poluille nyt ylipäätään osuu Käsivarren erämaassa.
Suot olivat melko kuivia, eli niistä pääsi helposti yli. Yhdessä vetelässä avosuoksi merkityssä kohdassa upposin kainaloita myöden, mutta se ei tullut yllätyksenä sillä niin kävi minun edellä menneellekin. Kiviä on myös suolla. Ensimmäistä kertaa "törmäsin " myös rinnesuohon. Eli suo joka on kallellaan. Erikoista, sillä olen tottunut siihen, että vesi hakeutuu vaakasuoraan automaattisesti.
Paljon tuli vastaan maapohjaa, joka on muuten tasaista, mutta siinä on metri kertaa metri monttuja melkein vieri vieressä. Montut olivat tyhjiä, mutta ilmeisesti ne ovat keväällä sulamisvettä täynnä. Joku jääkauden muodostama kuopikko? Supiksi liian pieniä.
Vaivaiskoivujen seassa on raskasta juosta. Kotoiset mustikanvarvut ja kanervat taipuvat, mutta jäykkä vaivaiskoivu kampittaa. Puurajan alapuolella kasvaa kituliasta väärää ja käkkärää koivua. Tuskin kelpaa edes polttopuuksi, mutta hyvin se peittää näkyvyyttä ja haittaa etenemistä.
Koivikkoa puurajan alapuolella Saanan luontopolun varrelta kuvattuna. Tässä maapohja on erityisen rehevää lehtoa, jonka alatyypin luin info-taulusta mutta unohdin.
Ojat ovat erikoisia. Ne erottaa maastossa - ei suinkaan näkemällä vettä - vaan näkemällä kivijonon. Eli siinä missä on paljon paljaita isoja ja pieniä kiviä jonossa, on todennäköisesti oja. Ainakin jos kuuluu veden solinaa. Tämä on täysin uutta ja muutaman ojan ekana päivänä missasin tämän takia. Kaikkien ojien yli pääsi kuivin jaloin kiviä pitkin loikkimalla. Olisi kiva nähdä paikat keväällä kun lumet ovat sulaneet. Todennäköisesti ojissa on silloin vettä jonkin verran enemmän.
Mäet ovat isoja - korjaan: ne eivät ole mäkiä, ne ovat tuntureita. Tunturit ovat selvä tapaus. Ne ymmärtää kartasta ja maastosta. Niiden väliin jää soiden, kumpareiden ja kivikoiden sekoitusta, jossa menee helposti vipuun. Selkäytimessä on kymppitonnin oletusarvo mittakaavalle, joten kaiken aikaa piti hokea itselle: älä etsi mitään linja-autoa pienenpää maastosta. Pieninkin ruskealla korkeuskäyrällä piirretty kukkula, on maastossa sellainen, että sen päälle päästäkseen sinne pitää kiivetä.
Kiveä on joka paikassa. Kartassa on kiviryhmä symbolia 207 tasaisesti. Siinä kohtaa on isompaa järkälettä, mutta melko nopeaan oppi sen, että nämä pitää jättää huomioimatta. Kivikko, hidastaa 210 -symbolilla merkitty alue tarkoittaa jääkaapin kokoisten ja sitä pienempien kivien kasautumaa. Eräänlainen pirunpelto ja laajimmiltaan puolta kilometriä halkaisijaltaan. Muutaman kymmenen metriä jaksaa loikkia, mutta muuten ne on kierrettävä.
Mielenkiintoista, että 207 ja 208 louhikoiden symbolia ei ole käytetty lainkaan, vaikka henkilökohtainen silmämääräinen arvioni on, että sitä ne kivikasat nimenomaan ovat. Tunturisuunnistuskartan kuvausohjeet poikkeavat siis tavallisesta kartasta.
Jukka: - No niin eiköhän luento jo riitä. Kiitos tästä varsin kattavasta tietopaketista. Entäpäs radat?
Jukka: - Jos matkaa on 18 km ja sillä 8 rastia, niin se tietää pitkiä rastivälejä. Pisin väli oli 5,9 km. Siinä ehtii matkalla jo miettiä kolmeen kertaan asian kuin asian. Eipä näissä paljon reitinvalintaa ollut. Ensin suunta, sitten horisontista sopiva vuori (Norjan puolelta) tai tunturi kiintopisteeksi ja menoksi. Pari kertaa suuntamerkiksi osui Saanan päällä törröttävä antenni.
Rastinotto on selvästi hankalampaa. Laakeat mitään sanomattomat ja täysin samannäköiset paikat eivät tahdo erottua toisistaan. Kirkontorni-taktiikka eli rastille lähestyminen varman kohteen kautta ei läheskään aina toimi, sillä rastin ympärillä ei ole välttämättä mitään. Onneksi oli todella hyvä sää. Jos olisi ollut sumua, hauskuus olisi vaihtunut vaarallisuudeksi.
Alla on sunnuntain matka. Vaaka-akselilla matka ja pystyakselilla korkeus. Korostettu alue (jonka tiedot ovat kuvaajan alla) on pisin yhtämittainen nousu eli noin 7 km, josta viimeinen 2,5 km todella jyrkkää. Jyrkin nousu oli 16 km kohdalla, eli kuvassa toinen selvästi erottuva kohouma. 700 m matkalla nousua toistastaa metriä. Aikaa meni melkein vartti vaikka käytin käsiä apuna. Syke oli aivan tapissa ja ilma oheni joka askeleella. Seurannut alamäki ei tuonut yhtää helpotusta, sillä se oli yhtä jyrkkä ja epätasainen, ja alastulo oli tehtävä askel kerrallaan. Alamäki oli siis yhtä hidas kuin sitä edeltänyt ylämäki. Reidet huusi hoosiannaa.
Lauantain rata oli ollut huomattavasti kevyempi. Lähtö ja maali olivat molempina päivinä samat ja lähtö oli selvästi korkeammalla kuin maali. Kokonaislaskua tuli siis enemmän kuin nousua, mutta siitä huolimatta mäkeä riitti. Yhdellä sanalla sanoen: extremeä!
Alla vertailun vuoksi eräs suunnistamani 4,5 km B-rata Mielakasta samassa mittakaavassa kuin edellinen kuva. Suunto ei anna muokata pystyakselia, joten kuva on fiksattu samaan skaalaan kuvankäsittelyllä.Mielakassa on yksi Kouvolan suunnistuskarttojen korkein nousu, siksi se valikoitui tähän vertailuksi.
Rastin 5 itäpuolella on muutama käyrä, mutta rastia lähestyessä niistä ei ota mitään selvää. Kiveä, lisää kiveä, suopoteroita, pieniä kumpareita ja kukkuloita sekä monttuja on niin paljon. Nyt jälkeen päin pystyn kertomaan, että maasto laskee 5:lle mennessä. Mutta yritäppäs päätellä tämä paikan päällä. Eli kompassiin pitää uskoa.
Jukka: - Millainen varustus oli matkassa - siis suunnistaessa?
Jukka: - Lyhyet kalsarit, sukat, suunnistushousut, T-paita, silmälasit, hikinauha, emit-kortti+tarkistusliuska teipattuna, nappulatossut, juomareppu, jossa vettä, pari suklaapatukkaa ja kännykkä minigrip-pussissa. Niin ja tietysti kaksi kompassia, 4 kpl hakanauloja ja gps-kello. Järjestäjältä sain numerolapun ja kartan.
Jukka: - Kännykkä?
Jukka: - Jep. Tätä suositeltiin pelastusohjeissa. Sitä piti kuljettaa sammutettuna. Tämä varmaan tarkoitti älykännyköitä, ettei tule kiusausta katsoa mitään karttasovelluksia. Minulla ei old-school-kapulassani sellaisia ole, mutta sammutin sen kuitenkin. Saattaahan siihen joku lehtimyyjä soittaa juuri silloin kun olen lähtöviivalla. Ja jos kenttä on heikko, kapula tuhlaa kaiken sähkönsä etsiessään sitä.
Jukka: - Miten Kilpisjärvelle pääsee? Mikä oli reissun logistiikka?
Jukka: - Omalla autolla ajoin ja mittariin tuli 2408 km. Menomatkan join kahteen palaan. Isoja tietöitä oli useissa paikoissa: Heinolan tiellä, Oulun pohjoispuolella ja Jyväskylän pohjoispuoella. Oulun pohjoispuolella joku veti jonoa ja ajoi 10 km/h alle rajoituksen, paikoin jopa hitaammin. Hänen perässään oli rekka, sitten oli pari henkilöautoa, sitten minä ja minun takana siviilipoliisiauto. Takana oli jonoa niin kauas kuin näkyi. Jonoajo kesti melkein Simoon asti eli lähes 50 km. Koko matkalla ei ollut ensimmäistäkään laillista tai laitonta ohituspaikkaa. Hikeä pukkasi.
Käsivarrentien pinta on tosi kehnossa kunnossa. Piti kaiken aikaa varoa tiessä olevia monttuja tai tielle pyrkiviä poroja. Jos poroa eläimenä pitäisi kuvata yhdellä sanalla ensimmäiseksi tulee mieleen: tomppeli.
Reissun logistiikasta voit päätellä jotain jos luettelen matkalla kertyneet kuitit ja summat epäjärjestyksessä:
S-Market Tikkakoski 2,02€
Suomen Ilmavoimamuseo 10€
Kärsämäen apteekki 6,49 €
ABC Viitasaari 79,05 €
ABC Viitasaari 0,99 €
Sleep inn beauty 49 €
Sleep inn beauty 12 €
ABC Tupos 5,10 €
ABC Kolari 48,89 €
Sale Kolari 4,58 €
Neste Karessuvanto 7,70 €
Ravintola Klipis 15 €
K-market Kilpishalli 11,82 €
K-market Kilpishalli 22,98 €
Metsähallitus 5 €
Ravintola Kilpis 15 €
ABC Tornio 67,98 €
ABC Tornio 11,20 €
ABC Joutsa 6,9 €
ABC Joutsa 1,75 €
Jukka: -No just joo! Olet näköjään osuuskaupan jäsen ja kerrytät bonusprosentin lisäksi maksutapaetua!- Mahtoi olla takapuoli jumissa?
Jukka: - Vähän. Aina kun mahdollista ajoin vakionopeussäätimellä, niin pystyi hieman liikuttelemaan jalkoja. Perjantaina kun pääsin perille, niin kävin aukomassa jumit ja kiipesin Saana-tunturille. Kuvista olen sitä ihaillut, mutta on se muhkean kokoinen ilmestys. Keittiögeologina sanoisin sen olevan tulivuoren kraateerin tulppa, joka on pullahtanut hieman ylös. Saanan tunnistaa selvästi, sillä on pystysuora "kaulus" etelän ja idän puolella. Jähmettyneet laavakerrokset erottuvat kallion päällä kävellessä selvästi.
Jukka: - Kiipesit Saanan huipulle? Tuliko mieleen, että se ottaa jalkoihin ennen kisoja?
Jukka: - En juossut kuin yhtenä päivänä Tunturisuunnistusta edeltävän viikon aikana. Eli lepuutin alaraajoja jo ennen matkaa. Kiipesin varsin maltillista vauhtia, eli nousun 4 km matkaan meni aikaa puolitoista tuntia.
Jukka: - Oletko ollut Tunturisuunnistuksessa kuinka monta kertaa?
Jukka: - Tämä oli toinen kerta. Eli enää kahdeksan kertaa jäljellä ja sitten saan tunturivalloittaja mitalin. Pinssin ostin Luontokeskuksesta muistoksi tästä reissusta.
Jukka: - Hulluutta on montaa sorttia!
Jukka: - Sanos muuta. Kisojen järjestäjät eli Länsi-Rajan Rastin talkooporukka matkusti kisapaikalle Ylitorniosta eli 400 (neljäsataa) km päästä. Se vastaa suunnilleen samaa kuin Kouvolan Suunnistajat pakkaisivat kamat kyytiin ja ajaisivat pitämään Kevät Suunnistus -kilpailuja Kajaaniin. Tai Helsingin suunnistajat järjestäisivät omat kisansa Vaasassa.
Jukka: - Oliko sitä sunnuntain karttaa?
Jukka: - Tässä on. Punainen väri reittiviivassa tarkoittaa hidasta etenemistä.
Jukka & Jukka: - Kiitos järjestäjille, että mahdollistitte tämän suunnistuskokemuksen. Tämä kokemus pysyy muistissa niin kauan kuin veri kiertää päässä.
Onnittelut saavutetusta ja koetusta suunnistuselämyksestä. Tervetuloa ensi vuonna kaikki muutkin Ylläkselle 2020 ja vuonna 2021 Saariselälle!
VastaaPoistaTerveisin valvoja 2019 Arto Vilppola