Kenkävaivaa

Ikä ei tule yksin. Kun oikean etureiden alaosan sitkeä kramppaaminen alkoi hellittää, vasemman jalan akillesjänteen kiinnityskohta kantapäähän tuli kipeäksi. Välillä kipeämpi ja välillä ei kipeä, mutta kuumottava. Juuri sellainen, että lääkäriin en lähde, mutta vaivaa kuitenkin selvästi. Ärsyttävää.

Syyllinen vaivaan löytyi, kun tutkin varusteitani hieman tarkemmin. Syyllinen on käyttämäni nastari eli Supran joku malli.

Kengät kuluvat kantapään kohdalta sisäpuolelta kuten kuvassa alla. Kaikissa käyttämissäni nastareissa on suunnilleen samassa kohtaa kulumajälkeä.

Luulisi, että kenkä ei hierrä, jos siitä on pala pois, ei ainakaan siitä kohtaa josta ainetta puuttuu. Siinä kohtaahan kenkä on väljelmpi. Eli sopivuuden pitäisi olla jopa parempi kuin uutena. Eipäs olekaan. Tutkin kenkää tarkemmin. Kantapää on kaikissa nastareissa aivan kivikova, aivan kuin kantaosa olisi tehty pellistä. Ei siis pohja vaan se osa kengästä joka nousee pohjasta kohti kantapäätä ylöspäin.

Kovuus ei tule metallista, vaan kivikovasta muovilevystä. Tuon levyn yläreuna on juuri tuossa kulumakohdassa (katso kuva yllä). Siinä se syy! Joka askeleella muovilevyn veitsenterävä reuna painaa kantapäätä. Jos juoksen 6 km radan tarkoittaa se noin 7000 juostua metriä. Askelpituus on ehkä 0,6 metriä eli otan 11700 askelta. Koska minulla on kaksi jalkaa, vasen jalka ottaa noin 5830 askelta yhden suunnistuksen aikana. Ja joka ikinen kerta muovilevy painaa reunallaan kantapäätä. Ensimmäisen kerran, toisen kerran, kolmannen kerran... viidenentuhannennenkahdeksannensadannennenkahdennennenkymmenennenkahdeksannen kerran, viidenentuhannennenkahdeksannensadannennenkahdennennenkymmenennenyhdeksännen kerran ja viidenentuhannennenkahdeksannensadankolmannenkymmenenen kerran. Ei ihme että jalka kipeytyy.

Erittäin luotettavan lähteen mukaan juoksujalkineet pitäisi vaihtaa 600 km välien. Nastarit kestävät minulla noin puolitoista vuotta ja se tarkoittaa noin 700-800 km. Tuo 600 km tarkoittaa tasaisella juoksemista eikä maastossa rymyämistä. Ehkä se tosiaan on niin, että nastareille tulee tunnit täyteen, vaikka niiden pitäisi olla tukevampaa tekoa kuin tavis lenkkareiden.

Ongelmaa tulee myös siitä, että nastarin kantapään muotoilu on liian pyöreä, kaartuen liian voimakkaasti eteenpäin. Oman jalkani kantapää on enemmän kulmikkaan muotoinen. Selvä yhteensopivuusongelma siis.

Tässä tulenuudet nastarit ensimmäisen suunnistuksen jäljiltä.

Nämä tuntuivat ihanan pehmeiltä jalassa ja kantapäiden kohdalta todella miellyttäviltä. Mutta. Näissäkin on kantapään rakenne sama eli se on kivikova. Miksi? Eihän suunnistaja tee kantapotkuja kuten jalkapalloilija. Kuvassa on keltaisella nuolella merkittu tämän mallin heikko kohta. On aivan varma, että tuosta se ensimmäiseksi korkkaa, koska taivutuskohdassa on ohut suikale pintamateriaalia ja ommel, jotka varmasti kuluvat puhki taittuessaan. Monet nastarit on pitänyt heittää pois juuri tämän kohdan vian takia. Kenkä tavallaan katkeaa sivusta, vaikka muuten olisi ehjä.

Heti ensimmäisellä keikalla toisen jalan jalkaholvin sisäsyrjään pisti kuivunut puutikku. Meni läpi kengästä ilman mitään vastusta.

Jos minä suunnittelisin nastarin siinä olisi seuraavat muutokset nykyisiin verrattuna:
- Kantapää olisi pehmeä. Pehmeitä kantapäitä on olemassa ainakin tavallisissa lenkkitossuissa.
- Päkiän taivutuskohta olisi tehty niin, että siihen ei tulisi heti kohta repeämää.
- Sisäsyrjässä olisi muovilevy tms. vahvike, joka estäisi pistot.
- Pohjassa päkiän ja keskikohdan kohdalla pitäisi myös olla pistosuoja. Olen astunut kaksi kertaa nastareilla naulaan. Tuntuu aika inhalta. Vaikka kehossa olisi kuinka paljon ylimääräistä rasvaa ja olipa painoindeksi mikä tahansa, jalkaterässä ei ole mitään ylimääräistä. Siellä ei ole tilaa naulalle. Vaikka pistokohtaan ei tule kuin pistemäinen haava, kestää sen paraneminen kuukausia. Pistokohta erottuu vielä vuodenkin jälkeen.
- Nauhat pitäisi korvata alla olevan kuvan mukaisella kiristyssysteemillä.

Olen joskus jalkinemyyjältä kysynyt, miksi nastareissa ei ole tällaista nauhaviritystä. Ei kuulemma kestä. Outoa, sillä näillä Speedcross-nappulatossuilla on juostu&suunnistettu kaikkialla kaikissa maastoissa ja keleissä ja nauhat ovat vielä täydessä iskussa, vaikka tossut hajoavat ympäriltä. Kun nauhan on kiristänyt, se työnnetään sille varattuun pikku taskuun ja näin ylimääräinen nauha ei tartu mihinkään kiinni. Tosi kätevä. Näissä kantapää on mukavan pehmeä, vaikka sielläkin on jotain kovaa ainetta sisällä.

Niin se kysymys, että kuka näitä kenkiä suunnittelee? Kiinassahan ne tehdään ja orja joka kengät liimaa kasaan, ei ehdi edes ihmetellä miksi pohjassa on metallinappuloita ja kantapäässä muovilevy. Vika ei siis ole valmistuspäässä vaan jossain muualla.

Tätä postausta saa jakaa ja linkittää eteenpäin sellaisille tahoille, jotka suunnistusjalkineita tekevät. Jättäkää se viimeiset kaksi grammaa keventämättä ja käyttäkää ne oikeiden paikkojen vahvistamiseen.

Oma ratkaisuni pehmeämpiä nastareiden kantapäitä odotellessa on se, että liimaan nastarin sisälle akilleksen kohdalle palan Leukoplastia. Kun Leukoplast on kulunut, vaihdan sen uuteen. Näin nastarin sisällä oleva pehmuste ei pääse kulumaan ja paljasta terävää muovia. Eli näin: