Talvikuppi 19.1. Voikkaa

Käsittämättömän raskas matka. Etenin koko ajan hapettomassa tilassa. Jalassa oli korkeavartiset talvilenkkarit, jotka tietysti painavat enemmän kuin nastarit. Ehkä kuitenkin eniten matkalla painoi edellisenä päivänä suoritettu maksimitehoinen hiihto, josta palautuminen ei ollut vielä päässyt edes kunnolla alkuun.

Ykköselle tein turhan pitkän kierron. En arvannut puskea suoraan läpi poluttomasta kohtaa, ettei mene heti ensi metreillä lunta kenkiin ja kastu sukat. Muuten melko selvää korttelia. Muutamaan ylämäkeen oli pakko laittaa ykkönen silmään ja kävellä. Ei kertakaikkiaan irronnut.

Keltin liikennevaloissa on todella mielenkiintoinen ominaisuus. Kun lähestyn risteystä ja näen valot kaukaa, ne ovat vihreät. Hieman ennen T-pistettä ne vaihtuvat punaisiksi. Näin tapahtuu mennen tullen - aina. T-piste on se kohta, jota ennen liikennevaloihin pystyy pysähtymään. T-pisteen jälkeen pysähtyminen ei enää onnistu eli silloin on ajettava keltaisia päin. Mitä lujempaa ajaa, sitä kauemmas T-piste siirtyy risteyksestä tulosuuntaan. Ajanpa mitä vauhtia tahansa, valo vaihtuu minulle aina punaiseksi juuri ennen T-pistettä.

Tuloksista näkyy tämän hetkinen kuntoni. Se ei siitä selittelemällä miksikään muutu.

Uusi vuosi

Uusi vuosi vanhat kujeet.

Kausi on avattu Utissa 1.1.2015. KS-Talvikupin tämän talven toisen osakilpailun ohjelmassa oli hiihtosuunnistusta. Minulla ei ole omaa hisutelinettä, mutta minun on siitä huolimatta pakko osallistua. Pakko siksi, että ostin Talvikupin kausikortin ja nuuka kun olen, vastinetta pitää saada maksetulle summalle mahdollisimman paljon. Meillä kotona ei ollut lunta kuin kaksi senttiä, mutta Utissa sitä oli selvästi enemmän.

Teline löytyi lainaksi ja telineen lainannut Tero myös selvitti ennen starttia minun kietomani hihnat ympäriltäni niin, että veri pääsi kiertämään lapaluiden yläpuolelle. Kiitos. Tässä tuli mieleen armeija-aikainen juttu. En itse päässyt tapahtunutta näkemään, mutta kaveri, jonka lempimini oli Metabo, pujottautui tetsareihin "sisälle" niin, että tarvittiin puukkoa, jotta rensselit saatiin riisuttua päältä pois.

Hisu käy korviin. Vinkaus vaan käy, kun isoa lastua lähtee suksista vähän väliä ja pari kertaa nappasi niin kiinni, että tasapainoa piti hakea tosissaan. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kokeilin tätä touhua. Kaikkeahan pitää sananlaskun mukaan kokeilla kerran paitsi paria juttua. Ne pari juttua vaihtelevat puhujan mukaan, eli niistä ei sen enempää.

Hisu! Ensivaikutelma oli se, että siinä yhdistyvät suunnistuksen ja hiihdon huonot puolet. Lumitilanne oli tietysti se mikä oli, eli sille ei voi mitään. Kapeassa urassa on pakko lykkiä tasuria, tai yrittää sitä. Hartiapankissa on tähän aikaan kaudesta aika huonosti talletuksia. Lasit vetää hikeen. Kaikista karttaan raapustetuista merkinnöistä ei ole tietoa. Risukko hakkaa jalkoväliin ja monttujen ja juoksuhautojen yli sivakoidessa saa jännittää katkeaako suksi vai nivelside.

Onneksi otin ihan rauhallisesti ja valitsin B-radan. Heti sen jälkeen kun pääsin maaliin ja sain kamat pakattua autoon, ilta hämärtyi. A-radalle jos olisin lähtenyt, olisi matkalla tullut lamppua ikävä.

Tätä kirjoittaessani ei vielä ole tullut tuloksia tänne. Olen tyytyväinen jos en ole viimeinen. Virallisesti ottaen suoritukseni oli hylsy, sillä vetelin vähän matkaa X:llä merkittyä tietä pitkin. En ajatellut asiaa paremmin vaan katselin minne edelläni menneet huippusuunnistajat menivät ja suihkaisin samaan suuntaan. Yhdenkään X:n yli en hiihtänyt, mutta tämä taitaa olla säälittävä selitys.

Iso hatunnosto järjestäjien suuntaan.