torstai 4. lokakuuta 2018

Naurettavuuden huippu!


Tämä on naurettavaa. Minun reittiviivani on ruskea, muut sekoilijat saavat esitellä itse itsensä. Kysessä on siis Yökupin 4.10. Konttivuorella eli Valkealan kirkonkylän pohjoispuolella. B-rata ja rasti 2. Vaikea väli, jossa ei mitään isoa kiintopistettä. Rastia ennen on jyrkänne, mutta sille en näköjään osunut vaikka jonkun matalan jyrkänteen tapaisen yli kiipesin.

Täältähän tämä sekoilu löytyy kokonaisuudessaan: linkki

Paikalla oli enimmillään noin tusina suunnistajaa, jotka olivat kaikki ihan kuutamolla. Vähän kerrassaan väki siitä sitten väheni kuka mihinkin suuntaan. Lopulta pyörin yksin ympyrää ja sattumalta lopulta viimein välähti heijastin silmiin.

Loppu meni vähän paremmin. Aikaa meni 4 km radalla peräti 1:06:03 ja tuloksena se on ylivoimaisesti tämän vuoden surkein suoritus. Sain tuloksiin hylsyn koska leimasin nro 76 ei ollut yhteensopivat emit-korttini kanssa. Todistajien läsnäollessa leimasin ao. rastilla, mutta jostain syystä leimaus ei näkynyt kortillani. Tekniikassa oli siis jotain vikaa.

Koska olen vain harrastelija, tämä kiemurtelu ei aiheuta minulle painajaisia.