Ennustukset toteutuivat

Sattuipa käsiini Suunnistusliiton ex-puheenjohtajan Erkki Frickin visiot vuodelta 1995, jossa hän pohtii miten suunnistus muuttuu vuoteen 2010 mennessä.

● Suunnistuksen seikkailulliset ominaisuudet lisääntyvät. (ennustus Frick)

Totta. Yhtenä esimerkkinä rogaining-kisat. Tarjolle on tullut monia suunnistusta sisältäviä urheilutapahtumia, eli niitä seikkailukisoja. (kommentti Sakki)

● Lajien välinen kilpailu nuorisosta lisääntyy.

Totta. Sen lisäksi uusia lajeja ja aktiviteettejä on syntynyt melkein kuin sieniä sateella. En sienestä, joten en osaa sanoa kuinka paljon sieniä on sateella, mutta uusia lajeja on joka tapuksessa tullut paljon.

● Veteraanisuunnistus ja suunnistusmatkailu lisääntyvät ja kehittyvät.

Todennäköisesti näin on. Ainakin suunnistusmatkailumainoksiin törmää tuon tuosta. Kyllä näillä matkoilla joku käy, koska niitä mainostetaan säännönmukaisesti. Onko veteraanisuunnistus lisääntynyt? Todennäköisesti, koska suuret ikäluokat ovat veteraaneja.

● Tekniikan kehittyminen lisää suunnistuksen julkisuutta.

Totta. Kaikki suunnistusta harrastamattomat jästitkin tietävän ne "täpät jotka liikkuu siellä telkkarissa".

● Jokamiehen oikeuteen tulee rajoituksia.

Totta. Kiellettyjen alueiden määrä ei ainakaan ole vähentynyt, jos ei muusta syystä niin upeille kalliomaisemille on rakennettu pientalo- ja pienkerrostaloalueita. Vähän aikaa sitten virisi keskustelu metsämaan asettamisesta kiinteistöveron piiriin. Tähän tuli MTK:n suunnalta selvä kuittaus, että jokamiehenoikeus loppuu siiten paikkaan. Varsin ymmärrettävä vastaus. Niin... eihän jokamiehenoikeutta ei enää ole olemassa. Se on jokahenkilönoikeus.

● Suunnistus on olympialaji.

Väärin. Olen aiemmin kirjoittanut siitä miksi suunnistus ei pääse olympialajiksi. Ehkä onkin parempi, että suunnistus ei pääse olympialajiksi. Koko olympiasysteemi on paisunut aivan mahdottomaksi ja kaikki isot päätökset hoituvat korruption voimalla. Ennustan, että olympialaisille käy kuten jalkapallon MM-kisoille. Rahassa kylpevät diktatuurit hamuavat kisat itselleen pönkittääkseen omaa egoaan. Kun tavallisilla mailla ei ole varaa järjestää olympialaisia tai jalkapallon MM-kisoja, ne valuvat enenevässä määrin epämääräisiin paikkoihin. Kuvitelkaa miltä olympialaiset näyttäisivät esim. Saudi-Arabiassa. Miten kävisi jos suunnistus olisi silloin olympialaji? Karttana voitaisiin käyttää hiekkapaperia.

● Fysiikan osuus huippusuunnistuksessa kasvaa.

Totta. Juoksuvauhdit ovat sitä luokkaa kaikissa maastoissa, että aina pitää juosta täysillä pärjätäkseen.

● Seuroilla ja seurayhtymillä on palkattuja ammattivalmentajia.

Totta. Valmentajien lisäksi on muitakin palkollisia. Syy on yksinkertaisesti se, että talkooihmisiä syntyy vuosi vuodelta vähemmän.

● Yhteiskunnan tuki urheilun rahoitukseen vähenee.

Totta. Niukkuutta jaetaan vuosi vuoden jälkeen.

● Kilpailuihin ilmoittaudutaan keskusrekisterin kautta.

Totta. Netissähän kaikki tämä nykyään tapahtuu.

● Yhteistyö muiden lajien kanssa lisääntyy.

Ehkä Totta. Ainakin näin paikallisella kouvolaisella tasolla olen havainnut pienimuotoista toimintaa myös muiden urheilujajien kanssa. Käytännössä tämä tapahtuu yleensä yksittäisten aktivistien toimesta jotka huseeraavat usemman lajin parissa. Onko yhteistyön määrä lisääntynyt verrattuna menneisiin vuosikymmeniin? En osaa sanoa.

Frickin visioiden yhteydessä mainittiin myös huippufraasi: "Suomi on maailman paras suunnistusmaa." Olen tämän saman galaksin kokoisen määritelman havainnut myös nykyaikana muotoiltuna suunnilleen niin, että "Suomi on maailman paras suunnistusmaa vuonna 2025." Saahan sitä visioita olla. Minullakin on paljon sellaisia, mutta en kehtaa niistä julkisesti höpistä. Vierastan koko visio-ilmiotä. Tavoite olisi selvempi.

Tuota tuota... miten tämän nyt kohteliaasti muotoilisi, ettei sumentaisi kenenkään viattoman kirkasta katsetta. Tavoitteita voi toki olla, mutta että ihan maailman paras. Jos tulevista koti MM-kisoista tulee vähintään 9 mitalia ja niistä kolme on kultaista ja Ruotsi saa enintää 8 mitalia joista korkeintaan 2 on kultaista voidaan sanoa, että Suomi on sillä hetkellä maailman paras huippusuunnistusmaa. 

Mitä korkeammalle pyrämidin huippu on tarkoisus rakentaa, sitä suuremman alan pyramidin pohja vaatii. Lisäksi korotus tapahtuu exponentiaalisesti, eli korkeammalla tehtävä korotus vaatii pohjaan isomman korotuksen kuin matalammalla tehtävä korotus. Rohkenen vahvasti epäillä, että Suomi on tulevaisuudessa maailman paras suunnistusmaa. Kilpailevien junnujen määrä on vähentynyt paljon, eli korkeaa huippua on entistä vaikeampi saavuttaa, saati sitä, että korkea huippu olisi leveä. Toki voidaan laventaa ajattelua ja tulkita maailman parhaan suunnistusmaan tarkoittavan muutakin kuin huippusuunnistajien saavuttamia mitalisijoja. Mitähän se voisi tarkoittaa? Oho...lipesin aiheesta, mutta ei ollut ensimmäinen kerta.

* * * * * *

Tässä onkin hyvä hetki leikkiä ennustajaa. Matkin siis Frickiä ja teen omat ennustukseni vuodelle 2040. Ehkä joku bittiarkeologi nämä silloin löytää ja voi kommentoida ja naureskella miten kävi.

■ Seikkailukilpailujen ja useiden lajien yhdistelmät, jossa suunnistus on vain pienessä osassa ovat kasvattaneet suosiotaan.

■ Tekniikka kehittyy. GPS-seuranta lisääntyy ja sen tarkkuus paranee. GPS tulee pakolliseksi pienemmissäkin kisoissa. Suunnistajilla on kamerat (joko päässään tai perässä automaattisesti seuraava drone), joista saadaan livekuvaa jokaiselta suunnistajalta koko suorituksen ajan. Katsojat voivat itse valita kenen suoritusta seuraavat. Samaan kuvaan on yhdistetty syke, verenpaine, adrenaliinipitoisuus, hetkellinen vauhti yms. katsojia kiinnostavia tietoja.

■ Maastorajoituksia tulee enemmän, Natura-alueiden, rakentamisen yms. ympäristösyiden johtosta.

■ Hiihtosuunnistus loppuu. Etelä-Suomessa hiihtokausi lyhenee ja hisun harrastajamäärät hiipuvat niin paljon, että laji näivettyy pois. Sen sijaan metsäsuunnistuskausi pitenee ja pysu kasvattaa suosiotaan. Syksyllä järjestetään mm. yösprintin SM-kisat.

■ Suunnistuskilpailuja ja tapahtumia järjestävät seurojen lisäksi siihen erikoistuneet yritykset.

■ Suunnistus kielletään peruskouluissa liikuntatunneilla liian loukkaantumisalttiina lajina.

■ Valtion ja kuntien tuki urheilulle vähenee lähes olemattomiin. Kaikki harrastushinnat nousevat ja toiminta on vahvasti sponsorirahoitteista ja osallistujien itsensä rahoittamaa. Tästä seuraa entistä suurempi jako niihin ihmisiin, jotka eivät harrasta mitään ja niihin jotka harrastavat - siis liikuntaa.

■ Valtion tuen loputtua, lisenssijärjestelmästä on luovuttu ja seuran jäsenyys riittää kilpailuihin osallistumiseen.

■ Suunnistusseurojen lukumäärä puolittuu pienten seurojen sulautuessa isompiin. Suunnistuseuroja on vuonna 2040 noin 180 kpl.

■ Suunnistuksen MM-kisoissa sprintissä on uusia maita, ja metsäsuunnistuksessa maiden lukumäärä puolestaan vähenee.

■ MM-kisoissa on ensimmäinen tapaus, jossa kilpailijan suoritus hylätään hänen käytettyään maastossa apuna navigointitekoälyohjelmaa Googlen älylaseissa.

■ Isoissa kisoissa viesteissä maajoukkueiden lisäksi osallistujia ovat yritys- tai sponsorijoukkueet, joiden jäsenet voivat olla taustoiltaan eri kansallisuuksia.

■ Markkinoilla on useita pelkästään suunnistusvalmennusta antavia personaltrainereita, joiden palveluita ostavat myös muut kuin huippusuunnistajat.

■ EInk-laitteet yleistyvät. EInk eli paperinohut taiteltava näyttölaite alkaa korvaamaan paperille tulostetut kartat. Suunnistajat lataavat iltarasteilla ja harjoituksissa kartan omalle laitteelleen. Kilpailuissa käytetään vielä painettuja tai tulostettuja paperikarttoja, sillä EInk tiedostojen jakelu- ja salassapito-ongelmia ei ole saatu ratkaistua luotettavalla tavalla.

■ Punkkirokote on pakollinen kaikille.

■ Naruhyppely, vesiskootterilla ajelu ja padel ovat olympialajeja, mutta suunnistus ei ole.

Joulukalenteri 2023

(Kannattaa käyttää tietokoneella, sillä upotettua kalenteria ei saa kunnolla asettumaan mobiilinäkymään.)

Luukut

Luukkujen takaa paljastuu videoita Kouvolan Sanomien iltarasteilta ja Keskilaakso-Rasteilta kuluneelta kaudelta. Aikaisempiin vuosiin verrattuna kalenteri on nyt selvästi vaikeampi, jotta pohdittavaa riittää varmasti koko perhelle koko joulukuun ajaksi.

Vastaaminen

Lomake oli auki vuoden loppuun. Voit vastata yhden luukun kerrallaan tai useamman kerrallaan tai vaikka kaikki yhdellä kertaa. Vastauslomake ei vaadi rekisteröintiä/kirjautumista/tms. Kirjoita oma nimesi lomakkeelle joka kerta samalla tavalla niin omat vastauksesi menevät samaan "nippuun".  (Jos sinulla on sattumalta samaan aikaan auki Gmail, Google tietenkin tyrkyttää kirjautumista, mutta sitä ei siis tarvita.)

Kirjoita paikka tai kartan nimi niin, että se on yksiselitteinen. Esim. Valkeala ei riitä, mutta Konttivuori on ok. Myllykoski ei riitä, mutta Saviniemi tai Kirstinkallio on ok.

Jos vastaat uudestaan samaan luukkuun vahingossa tai tarkoituksella, uudempi vastaus jää voimaan. Vain tämän lomakkeen kautta lähetetyt vastaukset huomioidaan (ei sähköpostilla, ei tekstarilla, ei puhelimella, ei whatsupilla, ei suusanallisesti, ei paperilapulla).

Palkinnot

Jotain pientä kivaa.

Nörteille tiedoksi

Videoiden metatiedot on nollattu, niitä ei kannata kaivella oikean vastauksen toivossa.

Videot on kuvattu HD:nä, mutta jos laitteidesi nopeus ei riitä, YouTube laskee automaattisesti videon laatua. Ratas-painikkeesta löytyy asetus, jolla kuvan laadun voi pakottaa haluamakseen.

Mallivideo

Mallivideo on kuvattu Anjalassa ja oikea vastaus on: Anjala urheilukenttä.

Raato ei pettänyt

 

 

 

Raatojuoksu 2023 oli läpimärkä, kylmä ja riittävän vaikea ja raskas, eli nimensä mukainen.

Suunnistus:

Miten suunnistaisit rastivälin 7-8:

Minä taisin olla ainoa joka käytti Raatojuoksussa ns. alareunalukulaseja eli sellaisia pappa-mallisia laseja. Vesisade ja kostea keli on myrkkyä lasien kanssa touhutessa. Tiheimmissä kuusikoissa oli lisäksi niin hämärää, että kartanlukuvalo ei olisi ollut yhtään liikaa. Ylläoleva kuva yrittää esittää sitä, miltä kartta näytti minulle. Kuvan kirkkaus riippuu tietysti näyttösi kirkkaudesta, joten kuvan tummuutta on turha yrittää säätää. Karttakuvan epäterävyys tulee huurtuneista laseista ja täplät ovat pisaroita muovin päällä. Laseja ei voi (siis ei ehdi eikä kannata) pyyhkiä sadan metrin välein, eli on mentävä erittäin suurilla linjoilla.

Lähtö rastilta suunnalla (kuvassa siis kohti yläreunaa). Avokallio - ojan yli - pieniä kallioita - poikittainen polku - polkua vasemmalle ja suoraan kunnes haarautuu oikealle ja vasemmalle - siitä suunnalla sähkölinjalle - sen jälkeen keltaista ennen vihreää ja siinä viimeistään lasien puhdistus ja sitten ihmetellään lisää.

En yrittänyt olla itseäni fiksumpi, eli taktiikkani oli: suunta ja letkaan kiinni. Kun rasti alkoi poltella lasien pyyhintää ja hieman omaa ajattelua mukaan.

Valintani oli H10KM eli se vaikeampi versio. Harkitsin kyllä 15 km matkaa, mutta onneksi valitsin kympin, sillä siinä oli riittävästi tälle kerralle. Kenttäkuulutuksesta kuulin maaliin tullessani, että kahdenkympin kärki oli samaan aikaan 15 km väliaikarastilla - kärki menee siis todella kovaa.

Tässä muutama väli tarkemmin analysoituna ja jos kiinnostaa, niin koko ratasetti löytyy täältä. 

8-9:

Varsin vaikean näköinen väli. Pelkkää kumparetta ja avokalliota. Suunnalla vaan sinne minne muutkin menevät ja odotin milloin tulee selvä suo vastaan. Suon vasenta laitaa ja sen jälkeen iso kivi oikealla. Siitä loivasti vasemmalle ja meni ihan nappiin. Toki letka auttoi, mutta oli koko ajan näppituntuma missä mennään, vaikka en edes yrittänyt pitää lukua pikku kumpareista.  Backuppina oli se, että mäki ei jatku kovin pitkään, eli alkaa laskea ja etuoikella tulee vastaan jyrkänne (eivät ole ylläolevassa kuvassa).

14-15:

Tässä vaiheessa oli takana yksi perhonen ja yksi salmiakki eikä näyttänyt siltä, että radalla olisi ns. raatohajontoja. Tietenkään siitä ei voi olla varma, mutta seuraava rasti oli nro 15, ja siinä oli juomapiste aivan rastin vieressä. Hetken kävi mielessä hyödyntää peltoa, mutta jono meni mäen oikealta puolelta. Tällä välillä ei siis erittäin todennäköisesti ole hajontaa ja menin letkan mukaan. Lasit olivat niin huurussa, että en nähnyt siellä olevaa polkua (jää kuvassa punaisen reittiviivan alle).Vauhtia oli sen verran, että karttaa ei paljon ehtinyt katsella. Sitten vaan mahanalus täyteen jalkoja. Katselin kompassia, että suunnilleen oikeaan suuntaan mennään ja aukolla pääsin vihdoin kunnolla kartalle. Rastinotto oli helppo.

Tämähän ei siis ollut juomarasti, vaan juomapiste, joka oli selväsi erillään rastista ja siksi kartassa on mukin kuva. Olin KS:n talkoissa 15.10. SM-ep:llä juomarastilla nro 125. Parisenkymmentä suunnistajaa hämmästeli siellä, että sitä juomapistettä ei ollut merkitty karttoinen. Eipä ollut mukin kuvaa kartassa, koska kysessä oli juomarasti ja mukin kuva on silloin määritteissä eikä kartalla.

Hyvä juttu, että menin muiden mukana polkua ja ajouria pitkin. Pellon kautta olisi ollut kyllä lyhyempi matka, mutta paljon vihreää ja pystyvihreää. Urheilujuoma ja vohveli nassuun ja sitten kiirellä eteenpäin.

Kartta on muuten ok, mutta pellon reunoilta puutuu symboli 415 Selkeä viljelyksen raja. Onkohan tässä käynyt joku virhe vai ovatko kaikki viljellyt pellot Söderkullassa pusikoituneet reunoiltaan niin, että niillä ei ole selkeää reunaa?

Yleistä

Raatojuoksussa oli tällä kertaa yhteislähdössä noin 800 osallistujaa, enimmillään on ollut reilusti yli tuhat lähtijää. Yhteislähtö on siis Jukolan ja Jukolan uusintalähdön jälkeen suurin yhteislähtö joka Suomesta löytyy. Vaikka oli "vain 800 lähtijää, niin on siinä oma fiilinkinsä. Paljonko lähdössä tarkalleen oli lähtijöitä? Aika paljon jäi numerolappuja narulle roikkumaan ja omassa sarjassanikin oli 16 kpl ei-lähteneitä.

Järjestelyt taattua laatua. Parkki kovalla maalla ja kisakeskuksen vieressä. Pukuhuone ja pesu sisätiloissa, joka on meidän lajissa harvinaista herkkua. Maalissa ja juomapisteellä pikkunaposteltavaa. Arvontapalkinto ei vaan osunut kohdalle tälläkään kertaa.

Lopputulos

5 kpl hylättyjä ja 13 kpl keskeyttäneitä, jotka periaatteessa lasketaan osallistuneihin, joten sijoitukseni on siis 70/215. Rata 10,3 km. Juostu matka 12,04 km, eli hieman keskimääräistä enemmän ylimääräistä matkaa. Tiekiertoa oli ja rastivälille osui myös järvi. Aika 1:40:57, joka tekee kilometrivauhdiksi 9:48 min/km. Todellinen juostun matkan mukaan laskettu kilometrivauhtini oli 8:23 min/km, joka on aika hyvä kun ottaa huomioon raskaat olosuhteet. Toki lopun pitkä yli 2 km juoksupätkä nosti vauhtia.

Olen erittäin tyytyväinen tulokseeni. Siksipä koukkausin kotimatkalla Korian S-marketissa ja ostin itselleni palkinnoksi Kymen leipomon omenapalapitkon (muistutti perinteistä pormesterinpitkoa eli jättikokoista tanskalaista viineriä). Se oli pettymys, liian löysä ja mauton, mutta nälkäänhän se meni.

Emit-asiaa

Yleistä

Netissä eli lähinnä FB:ssä on käyty kiivasta keskustelua siitä, mikä on Emit-systeemin luotettavuus.  Tässä jutussa ruodin Emit-järjestelmää miten parhaaksi näen. Emitag-systeemiin en ole tutustunut, joten siihen ja sen toimintaan en ota kantaa.

 

Ennen varsinaista asiaa totean seuraavaa: Kaikkia tämän jutun faktoja ei ole tarkastettu. Osa asiasta on täysin omaa päätelmääni ja mielipidettäni. Tämän johdosta mitään kirjoittamaani ei voida käyttää todisteena minua vastaan.

Taustaa

Aloittaessani suunnistusta 70-luvulla Oravapolku -ikäisenä leimattiin pihdeillä jos leimattiin. Palatessani liian pitkän tauon jälkeen suunnistusharrastuksen pariin pari vuosikymmentä sitten Emit-järjestelmä oli jo täydessä käytössä. Tykkäsin heti siitä, miten helppokäyttöinen nykyjärjestelmä on - varsinkin asiakkaan puolelta.

Yhteislähdön ihme

Ihmettelin miten yhteislähtökilpailuissa eli viesteissä saada jokaiselle oma aika, vaikka korttien nollaaminen tapahtuu eri aikona. Isossa tapahtumassa kilpailijoiden korttien nollausten välillä saattaa olla kymmenien minuuttien ero. 

Kun varsinainen lähtö tapahtuu, ei korttia käytetä missään, vaan ensimmäinen leima tulee ensimmäisellä rastilla. Miten kortti tietää kuinka paljon suunnistajalta meni aikaa todellisesta lähtöhetkestä ensimmäiselle rastille? Aika nollauksesta ensimmäiselle rastille kyllä tiedetään.

Yksi ratkaisu olisi se, että kaikki Emit-kortit sisältäisivät atomikellon, tai niillä olisi jatkuva yhteys atomikelloon. Näin kaikki kortit tietäisivät tarkalleen mikä on oikea kellonaika ja sitä kautta rastilta tuleva leimaustieto olisi absoluuttinen kellonaika.

On täysin selvää, että em. selitys ei voinut olla vastaus kysymykseeni. Ratkaisu on se, että rastiväliajat lasketaan maalileimauksesta (jonka kellonaika tiedetään) taakse päin rasteittain. Koska tulospalvelussa on tiedossa absoluuttinen kellonaika, tiedetään yksinkertaisilla vähennyslaskuilla paljonko kello oli ykkösrastin leimaushetkellä. Fiksuimmat hoksaavat jo miten tästä saadaan vähennyslaskulla ensimmäisen rastivälin aika.

Pienemmässä mittakaavassa, mutta täysin vastaavasti tämä toimii väliaikalähdöissä. Siinä nollaushetken ja varsinaisen lähtöhetken välillä on lyhyempi viive, joka kuitenkin on eri pituinen eri kilpailijoilla. Jokaisen kilpailijan lähtöhetken kelloaika tiedetään ja rastiväliajat saadaan vähennyslaskuilla.

Iltarasteilla lähtö tapahtuu samalla hetkellä kuin nollaus, joten kortin näyttämä aika on suoraan suoritukseen kulunut aika.

Emit-kortin kellohan ei pysähdy, eikä kortti sammu maalileimauksen kohdalla. Maalileimasin on kuin mikä tahansa muu leimasin ja tieto sillä leimaamisesta tallettuu kortin muistiin. Tämän jälkeen kortti odottaa seuraavaa leimausta niin kauan, kunnes sen odotusaika ylityy. Vasta sen jälkeen kortti menee lepotilaan. Tämän takia pitkissä seikkailutyyppisissä kisoissa on leimasimia oltava riittävän tiheästi, jotta kortin ajanotto pysyy käynnissä. Havaintojeni mukaan ainakin MTR:llä luku sammuttaa kortin.

Lukijalaite pystyy kuitenkin lukemaan kortin, vaikka se olisi lojunut kuukausikaupalla laatikon pohjalla pölyttymässä. Kortilta saadaan viimeisimmän suorituksen tiedot. Tästä voidaan päätellä, että lukijalaite sisältää samanlaisen kortin herätystoiminnon kuin nolla-leimasin.

Eri versiot

Emit-korteista on useita eri versioita, jotka erottaa toisistaan värin ja mahdollisen leimauksesta ilmoittavan ledin mukaan.

Korteissa on tarra, jossa on kortin numero ja päiväys muotoa vv vko. Esim tämä kortti on valmistettu vuonna 2006 viikolla 13.

 

 

Kysyin valmistajalta miten kortin väreistä saa selville mistä versiosta on kyse. Heillä ei ollut tietoa asiasta 😂. Eli siellä Emit-korttien valmistuslinjan loppukokoonpanossa on joku kesäpena, joka valitsee sen laatikon kuoria mikä ensimmäisenä käteen osuu ja sitten tehdään sen värisiä kortteja niin kauan kuin niitä piisaa. Sitten otetaan seuraava laatikko jne. (vitsivitsi)

Yllä muutama kortti jotka sattuivat olemaan käsillä. Ylärivissä vasemmalla kaksivärisiä vihreä-oranssi kortteja vuosilta: 98, 99, 00, 01, 02, 04. Keskirivi: 06, 07, 09, 10, 11, 14. Alarivissä 2015 ja 2018. Muitakin värejä on olemassa ja nykyään värit vaihtuvat tiheammin kuin aiemmin. Vuoden 2022 väri oli pinkki. Näistä olisi kiva saada täydellinen luettelo.

Netissä tuli vastaan tietoa, jossa joku oli tutkinut korttien sarjanumeroita. Niissäkin oli jotain muuta tietoa kuin pelkkä juokseva numero, mutta en nyt löydä sitä sivua mistään, joten totean sarjanumeron olevan sarjanumeron.

 

Ratamestarikortti on versio. jossa on näyttö ja painike. Kortti näyttää näytössä leimasimen numeroa, johon kortti laitetaan ja painikkeella voi selata kortin muistissa olevia leimauksia. Keskilaakso-Rastien kalustoon kuului jonkin aikaa ratamestarikortti, mutta vaikka siihen vaihdettiin paristo useampaan kertaan, kortti ei pysynyt toimintakuntoisena koskaan seuraavaan kevääseen. En tiedä mihin se lopulta joutui. Todella heikkolaatuinen tapaus.

Toiminta

Netistä löytyy tämä. Se on lukijalaitteen tiedonsiirtoprokolla, jota tarvitaan kun tulokset siirretään tietokoneelle ja kortin leimaustietoja halutaan tutkia. Emit-kortin luku lukijalla ei ole koskaan ollut ongelma, sillä aina kun leimauksia puuttuu, MTR:llä saadaan kyllä aikaiseksi jonkinlainen tulosliuska (yleensä se, jossa on vain kellonaika ja päiväys). Kortille talletettujen tietojen rakenne on todennäköisesti saman "muotoinen" kuin tieto, joka sieltä siirretään ulos. Miksipä sitä turhaan muokkailisi muuksi. Varsinaiseen ongelmaan ei näistä tiedoista ole apua, sillä ongelma lymyää emit-kortin sisällä, eikä tietojen siirrossa tietokoneelle/MTR:lle.

Kortilta löytyy siis muutakin tietoa kuin aikoja ja leimoja. Mukana on mm. laskuritieto siitä, kuinka monta kertaa korttia on käytetty. Vanhan mallinen MTR, joka tulosti kaiken yhteen pötköön paperille, tulosti myös tuon laskurin arvon. Uudemmat paperitulosteet eivät sitä sisällä.

Koska kortissa ei ole minkäänlaista virtakytkintä, siinä on oltava piiri, joka väijyy kaiken aikaa tapahtuuko kortin ulkopuolella mitään. Kortti siis kuluttaa aivan pikkuisen sähköä odottaeessa jotain tapahtuvan.

Jos kortti huomaa, että sitä kutsuu 0-leimasin, kortti käynnistää itsensä, alustaa itsensä ja käynnistää kortilla olevan kellon ja jättää itsensä hereillä odottamaan tietoa rastileimasimelta.

Jos kortti huomaa, että sitä kutsuu lukija-laite, kortti käynnistää itsensä (jos se ei jo ole hereillä) ja lähettää omat tietonsa ja muistiin talletetut aikatiedot. Lukijalaite sammuttaa kortin (ainakin MTR).

Jos kortti on hereillä ja se huomaa rastileimasimen kutsuvan sitä, leimasimen ja kortin välillä tapahtuu kättely, jonka seurauksena kortti tallettaa oman ajanottolaskurinsa sen hetkisen ajan ja leimasimelta saamansa leimasimen koodinumeron ja mahdollisen 99-koodin joka ilmoittaa leimasimen pariston loppumisen muistiinsa.

Leimasimessa ei ole kelloa. Leimasin ei anna muuta tietoa kuin kuittauksen siitä, että leimasin on leimasin. 

Koska leimasimia ei erikseen nollatata tai käynnistetä, niiden täytyy olla kaiken aikaa käynnissä. Leimasimet sisältävät suurikapasiteettisen 2/3 AA-kokoisen 3,6 V litium-pariston, joiden kapasiteetti on luokkaa 1,5 Ah - eli siis melkoisesti noin pienessä tilassa. Kuinka leimasin säätää omaa virrankulutustaan ja onko siinä joku logiikka, jolla se kenties pääsee jonkin tasoiseen lepotilaan, on täysin arvailujen varassa.

Tekniikka

Kortista ei löydy netistä mitään speksejä, joka on luonnollista kun kyseessä laite, jolla on vain yksi valmistaja ja jolla on käytännössä monopoli tähän tuotteeseen. Vai onko kyseessä oligopoli, koska markkinoilla on vastaavaan käyttöön tarkoitettuja laitteistoja?

Tiedonsiirron vaatima antenni näkyvät kuvassa. Leimasimissa ja lukijalaitteissa on vastaavanlaiset antennit. Kortissa on kaksi antennia. Isompi, joka muodostuu kahdesta piirilevyn kummallakin puolella olevasta sarjaankytketystä kelasta, ja pienempi joka on vain toisella puolella levyä (ei näy kuvassa, on vastakkaiselle puolella). Leimasimessa ja lukijalaitteessa on vastaavat antennit mutta toisin päin niin, että iso ja pieni antenni eri laitteissa ovat vastakkain. Tästä voidaan päätellä että tiedonsiirto on ennemmin full duplex -tyyppinen kuin half duplex (nojuu - näin se oli 1980-luvulla modeemeissa, mutta tuskin sama logiikka pätee enää).

Kuvaan on merkitty mikropiirien tyyppejä, jotka on suurennuslasin alla vaivoin saatu selville. Näillä tiedoilla ei ole meille suunnistajille yhtään mitään merkitystä. Ihan vaan uteliaisuuttani tutkin. Osa piireistä on selviä, mutta osaa ei netistä nopeasti hakien löydy mistään. Saattaahan olla, että osa piireistä on valmistettu vartavasten asiakkaalle, eikä niitä ole siis yleisesti saatavilla.

Paristo on tavallinen CR 2032 -nappiparisto, joita löytyy useista eri laitteista ja niitä on myytävänä käytönssä kaikkissa kaupoissa. Paristo on kuitenkin kiinnitetty juotoskorvilla piirilevylle. Juotoskorvallisia paristoja saa Suomestakin kun tilausmäärä on muutamia kymmeniä. Hinta ole muutamaa euroa enempää - jos ei itse kykene heftaamaan juotoskorvia paikalleen.

Suurin työ pariston vaihto-operaatiossa on suojamassan poisto. Mekaanisesti se on erittäin hidasta. Yritin lämmittää massaa, mutta ei tuntunut vaikuttavan. Ehkä korkeampi lämpötila olisi auttanut? Voisiko massan jyrsiä lähes pintaa pitkin sopivalla koneella? Ja sen jälkeen viimeistellä viimeinen millin kymmenys käsin? Vai liukeneeko se johonkin nesteeseen? Veteen ei ainakaan, koska korttihan on vedenkestävä. Koko korttia ei tietenkään tarvitse puhdistaa kuten kuvassa, vaan vain pariston kohta.

Varsinainen pariston vaihto ei vie aikaa kahta minuuttia kauempaa - kun vaan on tarjolla paristo, jossa on ne sopivat juotoskorvat kiinnitettyinä.

 

250-lukijan piirikortti näyttää saman sukuiselta, mutta sisältää tietysti sarjaliikenteen vaatimia komponetteja. Piirilevy on saman kokoinen kuin emit-kortissa, eli lukijan kotelo on suurimmaksi osaksi tyhjää täynnä.

 

Pariston vaihto käytännössä

Suomessa on yritys joka vaihtaa paristoja Emit-kortteihin ja -leimasimiin. Hyvä niin, sillä kortin avaaminen ja suojamassan poistaminen ynnä kotelon sulkeminen ovat tuskaisia hommia itse tehtynä. Ostopalvelua olen itsekin käyttänyt sen ensimmäisen vaihtoyrityksen jälkeen.

Kortti kilpailussa

Kilpailuohjeissa on ilmoitettu silloin tällöin, että kortteja joihin on vaihdettu paristo ei saa käyttää kilpailuissa. Pelkona on kortin kellon manipulointi niin, että kello kävisi hitaammin.

Erittäin kaukaa haettu perustelu. Ensinnäkin paristojännite ei vaikuta kellon käyntiin. Tämä on selvä fakta jokaiselle, joka on opiskellut ammattikoulussa peruselektroniikan alkeet. Jos paristojännitte vaikuttaisi kellon / prosessorin käyntitaajuuteen, ei koko systeemissä olisi mitään järkeä. 

Toiseksi litiumpariston napajännite pysyy melko vakiona koko pariston eliniän ajan. 

Kun paristo sitten viimein tyhjenee, kortti pimenee kerralla, tai nikottelee muutaman kerran sitä ennen - lähinnä lämpötilan aiheuttamien vaikutusten takia. Lämpötilahan vaikuttaa paristojen virranantokykyyn ja elektroniikan virrankulutukseen. Oikein suunniteltu akku/paristokäyttöinen laite mittaa itse omaa käyttöjännitettään ja havaitessaan jännitteen laskevan liian alas laite sammuttaa itsensä hallitusti, eikä enää käynnisty uudestaan, vaikka jännite jostain syystä nousisi raja-arvon yläpuolelle. Tästä lisää jäljempänä.

Jotta kellon saisi käymään uudella nopeudella, pitäisi jotain näistä tehdä:

- Pitäisi kortilla oleva kide ja siihen liittyvät komponentit mitoittaa uudestaan.

- Pitäisi mikrokontrolleri kytkeä jotenkin sen ohjelmointilaitteeseen. Koska en tutkinut ao. piirin tietoja en osaa sanoa, voiko sen ohjelmoida jotenkin kun se on kiinni emit-kortissa - tuskin. Niin tai näin, niin koodi pitää ensin debugata eli purkaa, koodata uudestaan ja siirtää takaisin piirille.

Jos joku tosiaan tämän haluaa, osaa ja kykenee tekemään, se hänelle suotakoon. Hänelle ei todennäköisesti jää aikaa suunnistamiseen. Varsinkin kun mitään datoja kortista ei ole saatavissa.

Mutta! Kortin kello voi käydä väärällä nopeudella. Olen itse ollut todistamassa tällaista tapahtumaa iltarasteilla. Pariskunta lähti matkaan samaan aikaan, etenivät samaa matkaa ja leimasivat samoilla rasteilla. Tulivat maaliin yhtäaikaa. Toisen aika oli oikein ja toisen aika oli vain 50 %. Tähän on olemassa yksinkertainen vastaus: Kortti oli rikki. Ei siinä sen kummempaa. Mikä kortissa oli vialla ja mikä sen oli aiheuttanut? Sitä pitää kysyä Emit AS:n insseiltä.

Sitä paitsi pariskunta oli sen näköinen että kumpikaan heistä ei ollut sovelletun digitaalielektroniikan diplomi-insiööri tms. 99,99% todennäköisyydellä. Tämä stereotypinen olettamus henkilöiden ulkonöistä ja heidän taustoistaan on tietenkin täysin minun oman rajoitteneen hahmottamiskykyni päätelemä.

Kärkileimaus / toimimattomuus

Kärkileimauksella tarkoitaan leimausta, jossa Emit-korttia ei aseteta leimasimen ohjainhahlojen väliin, vaan korttilla vain kosketetaan leimasinta. Kortin ledin vilkkuu ja siitä suunnistaja tietää leimauksen tapahtuneen.

Katso edellä olevaa kuvaa kortin rakenteesta. Antenniparien on tarkoitus olla kohdakkain leimaushetkellä. Kärkileimauksella vain toinen antennipareista on lähellä toisiaan - jos silloinkaan täysin kohdakkain. Toinen antennipari on selväsi kauempana toisistaan.

Lisäksi on huomattava se, että normaalissa leimauksessa antenniparit ovat lähdes saman ajan toistensa lähellä. Kärkileimauksessa toinen pareista on vähemmän aikaa tiedonsiirron minimietäisyydellä. Ei paljon, mutta on kuitenkin. Onko sillä merkitystä? Tuskin, sillä onhan kortin ohjelmassa pakko olla ehto, jossa leimaus eli kortin ja leimasimen välinen tiedonsiirto ja tiedon talletus kortin muistiin ensin todennetaan ja vasta kun viimeinen tilabitti vaihtaa tilaa, vilkutetaan lediä. Jos ei ole, niin ledillä ei ole mitään virkaa. Kukaan ei niin onnetonta systeemiä suunnittelisi, se on kyllä ihan varma.

Helpoin tapa välttää kärkileimauksen aiheuttamia mahdollisia ongelma, on käydä pari kertaa enemmän lenkillä. Näin saa nipistettyä juoksuvauhdista 5 s/km pois, ja voi käyttää tämän säästyneen ajan huolellisempaan leimaukseen. Tämä on tietysti vain teoriaa, sillä sodassa, rakkaudessa ja suunnistuskilpailussa menestymisessä kaikki keinot säästää sekunti käytetään, jos siihen on teoriassa mahdollisuus.

Yritin kokeilla, miltä etäisyydeltä ledittömän kortin leimaus onnistuu eri asennoissa. Jotta tuloksiin  saisi jotain järkeä, testiä varten pitäisi rakentaa jonkinlainen testipenkki (tyyliin Myytinmurtajat), jotta liikkeet ja etäisyydet saisi toistettua millilleen aina samalla tavalla.

MUTTA! Ei tämä kärkileimaus ole perimmäinen syy uusien korttien ongelmiin. Pitämässäni KS-Yökupin Korian tapahtumassa 10.10.2023 oli kaksi korttia, joiden sisältö oli epäkelpoa, vaikka kumpikin suunnistaja oli pannut kortin leimasimeen kiinni kuten se on tarkoitettu ja tehnyt leimaukset huolellisesti. Eli kärkileimaus EI ole selitys esillä olevaan ongelmaan.

 

Kortilla oli leimasimien koodeja ja aikalukemia, ja loppupään leimaustiedoille varatut paikat olivat nollia, kuten pitikin. Arvoista ei kuitenkaan saanut hätäisellä tutkimisella käsitystä, mikä mätti. Tilanne näytti vähän samalta kuin silloin kun kortti unohdetaan nollata. Näissä tapauksissa kortti oli kuitenkin nollattu (oliko kortti oikeasti nollautunut, vaikka 0-leimasin oli vilkkunut?)

 

Kuten Jarno (nimeä ei muutettu) totesi nähtyään tuloksensa sekä näytöllä, että paperilla: "Kiitti ihan perkeleesti ei mistään!" Kisoihin ei siis kannata läheteä uusilla korteilla. Näin se vaan on.

Yksi mahdollinen syy?

Voiko syy ongelmiin olla lämpötila? Emit-kortti on viileässä takapaksissa. Paristo on heikkolaatuinen ja melkein tyhjä. Tai kortissa on viallinen komponentti. Kortti laitetaan ensin lukijalaitteeseen kun suunnistaja kirjataan järjestelmään. Lukija saa virran tietokoneen kautta, joten mitään ongelmia ei ole. Seuraavaksi kortti laitetaan 0-leimasimeen. 0-leimasin on iskussa ja nollaa kortin. 

Sitten suunnistus alkaa. Kortti on vielä viileä ja kohdalle osuu leimasin, jonka paristo on myös hieman heikko. Onnistuiko leimaus? Ehkä, ehkä ei.  Matka jatkuu ja suunnistaja puristaa korttia kädessään. Kas - kortti lämpenee ja nyt kaikki onnistuu vaikka radalle osuu leimasin jonka paristo ei ole aivan iskussa. Jne. 

Tämä on siis vain arvailua. Näin se voisi teoriassa tapahtua, vaikka ei tietenkään pitäisi olla mahdollista.

Todellinen syy ongelmiin

Vanhat kortit porskuttavat aina vaan. Sitten niihin vaihdetaan paristot ja hommat jatkuu taas ilman ongelmia. Monet valittavat, että uusi kortti kesti vain muutaman vuoden ja sen jälkeen hommattu uudempi kortti meni pimeäksi vain parin vuoden jälkeen. Mistä tämä johtuu?

Se on normaalia tuotekehitystä kapitalistisessa järjestelmässä. Ensin on tehty prototyyppi. Sitten on tehty ensimmäinen valmistussarja mahdollisimaan hyvin ja varmasti toimivaksi. Kun valmistusmäärät kasvavat ja järjestelmä on saavuttanut tietyn rajan määrällisesti, aletaan optimoida valmistuskustannuksia. Vähän kaikesta nipistämällä, saadaan kokonaisvalmistuskustannuksia laskettua. Isoissa määrissä saavutettu säästö kertautuu. 

Valmistajalle tulee selvästi halvemmaksi tehdä hieman heikompaa laatua ja hyväksyä muutamien viallisen kappaleiden aiheuttamat vaihto/takuukulut, kuin tehdä niin laadukasta tuotetta, että yhtäkään viallista ei ole seassa.

 

Avaruuslaitteissa tavoitellaan laadussa 100.0% tasoa, koska takuukorjausten hinta on tähtitieteellinen - kirjaimellisesti. SmarterEveryDayn jaksossa #231 käy ilmi, että avaruusrakettien rungon varmuuskerroin on 1.1. (yksi piste yksi). Tavallisissa maantiesilloissa se taitaa olla luokkaa 3 (fakta tarkistamatta). Jos laadusta ei tingitä yhtään, kuten raketin tapauksssa, kaikki voidaan mitoittaa niin näpärästi kuin suinkin, eli tuolla käsittämättömän pienellä kertoimella 1.1. Mikä mahtaa olla emit-korttien kerroin?

Tarkkuus

Emit-järjestelmästä saadaan aika sekunnin tarkkuudella. Tämä riittää useimmille ja tasatilanteessa seistään samalla palkintopallilla. Tarkkuus ei kuitenkaan riitä kaikille. Kuinka tarkasti kortin kello käy? Onko mahdollista tallentaa aika tarkemmin? 

 

Emit-kortissa näyttäisi olevan vain pelkkä kellokide, toisin kuin lukijassa, jossa on sekä kellokide, että prosessorin kide. Lukija tarvitsee tietenkin "enemmän vauhtia" että se kykenee sarjaliikenteeseen.  Emit-kortin kello käy taajuudella 32768 Hz, jolla ei ole mitään tekemistä suunnistajan ajan kanssa. Tuosta taajuudesta muodostetaan ihmisten ymmärtämä aika jakolaskuilla ohjelmallisesti ja/tai elektroniikalla. Oletan, että emit-kortin mikrokontrolleri käy tuolla samalla taajuudella minimoidakseen virrankulutuksen. Päälle päin ei kortilla näytä muita kiteitä olevan.

Kun Emit seuraavan kerran päivittää systeemiään, lisättäköön aikoihin kymmenykset ja sadasosat, että ei jää epäselväksi kuka oli nopein ja kuka onnettomasti vain toiseksi nopein - silläkin uhalla, että virrankulutus kasvaa.

Vaihtotarjous

Varsin luotettavasta lähteestä saamani toisen käden tiedon mukaan emit-korttien vaihtotarjouksen perimmäinen syy on kerätä käyttäjiltä pois vanhoja kortteja, joihin on mahdollista vaihtaa paristo. Tilalle tulee uusimpia kortteja, joihin paristonvaihto on hankalampaa ja sitä myöden kalliimpaa. 

Onko tosiaan näin? Tätä pitää kysyä vielä viisaammilta. Koska Emit AS:n toiminta perustuu uusien laitteiden myyntiin, en pitisi tätä selitystä lainkaan hulluna.

Ratkaisu ongelmaan maailmankaikkeuteen ja kaikkeen muuhun sellaiseen

Emitin pitää tehdä kortti johon käyttäjä voi itse vaihtaa pariston. Tarvitaan siis koteloon ja piirikorttin mekaanisia muutoksia. Tarvitaan pieni o-rengas. Tarvitaan 4 kpl pieniä ruuveja.

Toki tiiviste voidaan muotoilla niin hassun muotoisseksi tavallisen O-renkaan sijaan, että sitä ei saa mistään muualta kuin Emitiltä. Niitä voi sitten myydä 13 €/kpl.

Lisäksi Emit AS voisi kertoa selväsanaisesti miten kortti toimii epäselvissä tapauksissa, tai mistä vilkkuvat valot ilman leimojen rekisteröintejä johtuvat.

Jos tilanne jatkuu tällaisena (kirjoitan tätä lokakuun lopussa 2023) kovin pitkään ja vihaisten ynnä hämmentyneiden kilpasuunnistajien määrä kaiken aikaa lisääntyy, joku korkeampi voima ottaa varmasti asiaan kantaa...

Lisää kehitystä

Kilpailija joka kilpailee tosissaan haluaa voittaa. Jos leimaamisessa menee sekunti enemmän kuin toisella se ratkaisee kullan ja hopean kohtalon.

Emitin pitää siis tehdä Emit-kortti sellaiseksi, että ns. kärkileimaus toimii varmasti. Kärkileimaajille voisi tehdä kokonaan toisen muotoisen kortin, jossa ei ole lainkaan paikkaa tarkistusliuskalle ja antenni törröttää suoraan kohti leimasinta. He ottavat tämän mallin käyttöön, jotka elävät ja suunnistavat riskirajalla. Hetkinen....eikös tämä se ole Emitag! Ei sentään. Tehdään siis tavallisesta Emit-kortista huippunopea kärkileimaamiseen takuuvarmasti toimiva versio. Sille voi tietysti laittaa huippuhinnan.  Minun kaltaiset hitaammat tallaajat ja heikkohermot jännittäjät, jotka kaihtavat kaikenlaista riskinottoa, valitsevat perinteisen mallin, johon huolellisesti teippaavat tarkistusliuskan kiinni. Ja vielä niin päin, että pahviläpyskän kupera kiiltävämpi puoli tulee ulospäin.

Tulospalvelulle nämä erimuotoiset kortit näkyisivät  tietysti täysin samanlaisina.

Korttiin ei kannata lisätä ominaisuutta, jolla pariston jännitteen voi tarkistaa. Litiumpariston napajännite ei kerro suoraan sitä, kuinka paljon paristossa on varausta jäljellä. Jännite on pitkään tasainen, ja loppuu sitten nopasti. Tämän saman ominaisuuden takia palovaroittimissa kannattaa käyttää tavallisia paristoja eikä esim. alkaliparistoja. Alkaliparistojen napajännite käyttäytyy samalla tavalla kuin litium-paristojen jännite. Kun paristo heikkenee, palovaroitin alkaa varoittamaan siitä, mutta paristo loppuukin saman tien ja varoitus lakkaa kenties niin nopeasti, että käyttäjä ei huomaa sitä. Sen sijaan tavallisen pariston napajännite laskee koko ajan kun varaus laskee. Kun jännite laskee tietyn rajan alle, varoitin alkaa ilmoittamaan kohta tyhjenevästä paristosta. Tässä kohtaa paristossa on kuitenkin vielä varausta jäljellä ja varoitus kestää pidempään. Toki alkalipariston absoluuttinen käyttöikä on pidempi. Vaihtamisen ajankohdan kanssa on vain oltava tarkempi. Näin siis ainakin ennen vanhaan. Palovaroittimia on nykyään niin montaa sorttia, että ehkä niistäkin löytyy joku hienostuneempi ratkaisu tähän kaikkeen edellä kerroottuun.

Olipas pitkä selitys, mutta tässä vielä kuva, joka selventää asiaa. Kuva ei tietenkään ole missään mittakaavassa, eli se on vain selventämässä sitä mitä yritin edellisessä kappaleessa selittää. Vihreä viiva on rajajännite, jossa laite varoittaa pariston/akun tyhjenemisestä (jos siinä siis on sellainen ominaisuus). Punainen viiva on raja-jännite, jossa laite lakkaa toimimasta. Vertaa vihreän ja punaisen viivan väliin jääviä sinisen ja oranssin viivan pituuksia.

Otan vähän sanojani takaisin. Kortti voi tietysti ilmoittaa heikkenevästä paristosta. Tieto tulisi ilmi esim- tulospalveluohjelman kautta: "HEP. Viimeeksi luetun kortin nro 123456 paristo heikko." Tarkoitin siis sitä, että itse korttiin ei kannata laittaa mitään painikkeita tai näytöjä.

Tarkistusliuska rules

Mitä tarkistusliuskaan tulee niin se kannattaa aina teipata. Älä käytä Leukoplastia, koska se on niin paksua, että kortti ei mahdu kunnolla leimasimen hahlojen väliin. Käytä tavallista kirkasta teippiä. Lue tämä juttu, niin uskot onko tarkistusliuskasta hyötyä.

 

Yllä kuva 15.10.2023 Kouvolan SM-ep:n väliaikarastilta 125. Rastilla kävi noin 800 leimaajaa, ja tarkistusliuskoja jäi paikalle noin 30 kpl. Ihmettelin hetken lappuja, sillä jos moinen kato käy joka rastilla, ei maaliin saakka pääse yhtään tarkistusliuskaa. Näin aivan vierestä, miten korttia ylös nostettaessa liuska jäi kiinni piikkiin ja tarkempi tutkimus paljasti syyllisen.

Toisen leimasimen pikki oli kyllä neulanterävä, mutta siinä oli kärjessä myös pienen pieni väkänen kuten ongenkoukussa. Piikin terävä kärki ei siis ollut taittunut, vaan piikissä täytyi olla "valuvika". 

Yhtäkään irronneista liuskoista ei ollut teipattu. Vikaa on myös liuskoissa, sillä nämä kelta-valkoiset ovat kovin lötkön tuntusia ja pehmenevät nopeasti kastuttuaan.

Samalla kun leimasimien kunto talvella tarkistetaan, pitäisi myös piikit kokeilla. Esim. vesihiomapaperilla em. vika on helppo korjata.

Vaihto SI-järjestelmään

Tai sitten voidaan vaihtaa koko setti Sportidenttiin, mitä moni nähtävästi toivoo.

Sportident on mainosten mukaan hienostuneempi kuin Emit-järjestelmä. Kilpailukortissa - vai pitääkö sitä sanoa kilpailutikussa - ei tarvita lainkaan paristoa, sillä tikku saa leimaushetkellä tarvitsemansa sähkön induktiivisesti leimasimesta. Siis siinä mallissa, joka pitää työntää reikään. Sprintissä näkyy olevan kosketusvapaa versio ja siinä versiossa on paristo. Kuka ne paristot vaihtaa?

SI-järjestelmissä leimaustieto tallettuu tikun lisäksi myös leimasimeen. Eli ongelmatapauksessa varmistuksena toimii leimasimen muisti. Toki tieto saadaan itkumuurille vasta sitten kun leimasin on haettu metsästä pois - eli ei ihan heti, eikä edes kohta.

En ole koskaan käyttänyt Si-järjestelmän ajanottolaitetta asiakkaan tai järjestäjän puolella, eli se kannattaa ottaa huomioon mahdollisia kommentteja kirjoitettaessa.

 

Itse puolestani kommentoin ehdotusta, jossa suositeltiin koko Suomea siirtymään Emit-järjestelmästä Sportident-järjestelmään: Varovasti arvioiden oman seurani, eli Kouvolan Suunnistajien iltarastikaluston vaihto Sportident -palikoiksi maksaisi suuruusluokkaa 30000 € ja siihen päälle kisakamat, rastikerhojen vehkeet yms.  Siitä vaan, kun joku muu maksaa.

Tämän lisäksi vaaditaan lehmänhermoisia seurahemmoja, jotka pystyvät useamman vuoden kuuntelemaan iltarastisuunnistajien purputusta siitä, että heidän oli vaihdettava toimiva Emit-korttinsa johonkin "ihme tikkuun". 

Tulospalveluohjelmaan vaihdolla ei oletettavasti ole vaikutusta, koska siellä lukijalaitteen yhtenä vaihtoehtona näkyy olevan myös SI.

Hyviä aikoja kaikille, jotka ajan otattavat. 

P.S. Du kan selvfølgelig rette opp hvis artikkelen inneholder dårlige faktafeil. 😉

RepoRoga23 - VOITTO!

Tältä se siis tuntuu - olla voittaja!

Voitin, eli olin paras eli ensimmäinen, eli muut hävisivät minulle, eli olin eka, eli kukaan ei kerännyt minua enemmän pisteitä, eli päihitin muut, eli kukaan ei voittanut minua RepoRoga23 -rogaining kisan miesten 2 tunnin sarjassa.

Tämä kisa alkoi kohdallani jo syyskuun kolmas, kun kilpailunjohtaja Esko kyseli minulta logoa tapahtumaan. Repoveden "muotoa" on vaikea logoksi muovata ja Metsähallitukselta ei irronnut lupaa käyttää Repoveden logoa missään muodossa. Menin siis helpoimman kautta, eli logo syntyi kisan nimestä sopivalla fontilla ja KS:n logolla ja väreillä.

Valmistautuminen

Söin kisaa edeltävinä päivinä useamman rasian tätä (niitä isompia rasioita, linkin kuvassa on pienempi) ja katselin öisin erilaisia painajaisia.

Pari edellistä rogaining-tapahtumaa on mennyt pieleen liian optimistisen reittisuunnittelun takia. Aika on aina loppunut kesken. Nyt mietin hieman enemmän asiaa. 

Osallistuin Kalevan kierroksen suunnistukseen Jaalassa pari viikkoa sitten ja siellä juoksuvauhtini oli 9:49 min/km. Kaikki rastit olivat Jaalassa mäkien päällä tai takana ja pohja oli todella raskas. Varpua oli pahimmillaan polviin asti. Polkuja ja teitä oli kovin vähän. Koska olen käynyt Repovedellä tiesin, että siellä on teitä ja polkuja, joten pyrin käyttämään niitä ja lähden tavoittelemaan 9 min/km vauhtia. Toki osa poluista on pelkkää juurta ja kiveä, joten mitään vauhdin hurmaan ei niillä pääse kokemaan. Keli tulee olemaan märkä, eikä nastareita saa käyttää, joten menee varmasti sipsutteluksi.

Aikaa on kaksi tuntia. Teen niin, että juoksen 45 min pois päin, tarkistan tilanteen ja sitten kääntelen takaisin maaliin päin. Näin jää reilusti varaa, sillä vauhti hiipuu varmasti loppua kohden. 45 min ja 9 min/km tekee 5 km. Kartta on 1:12500 niinpä etenen kartalla tuossa 45 minuutissa 40 cm. Leikkasin narusta 40 cm pätkän ja pakkasin sen repun taskuun.

Varusteet

Menomatkalla auton ulkolämpötilan mittari näytti +3 ast. C. Säätiedotus lupasi vettä kahdella pisaralla, mutta sademäärä ei onneksi ollut montaa milliä. Tuultakin oli luvassa. Voikoskentiellä oli roskaa ja lehtiä tosi paljon, eli yöllä ainakin oli myrskytuuli puhallellut kovaa. Päälle suunnistushousut, pitkähihainen juoksupaita, KS:n T-paita ja pyöräilytakki, joka pitää vettä ja tuulta 100% varmuudella. Jos alkaa lämmetä sisältä päin, käärin takin rullalle ja laitan reppuun. Jalkaan nappulatossut. Yökupissa olen kokeillut sen, että käytän sormikkaista kun lämpötila on alle nolla, plussalla menen paljaskäsin. Reppuun juotavaa yksi pullo, yksi geelipussi ja kännykkä muovipussissa.

Reitin suunnittelu

Tämähän se on rogaining'n juttu, tämä reitin suunnittelu. Huh huh oli ensimmäinen aatos kun näin kartan. Rasteja on koko alueen laidasta laitaan. Mihin tästä sitten lähtisi. Pyörittelin naruani kartan päällä ensin vartin verran ja ihmettelin, että tuleeko tästä mitään.

Kantapään kautta olen oppinut sen, että kannattaa hakea yksi 10 pisteen rasti kuin kolme 3 pisteen rastia. Kolmessa rastissa on kolme mahdollisuutta pummata, yhdessä yksi. Kartan eteläreunassa oli peräti 14 pisteen rasti, mutta sinnehän on matkaa todella paljon. Ehkä siis pyörittelen näillä 6...7 pisteen rasteilla ja jätän maalin lähellä olevan 3 p rastin varalle. Kuvassa alla suunnitelman pääkohdat. 45 min kohta on kartalla ja siinä kohtaa tehdään ratkaisu miten homma jatkuu. Oikealla on pääosin 4 p rasteja ja mäkistä työlään näköistä maastoa. Vasemmalla ylhäällä on muutama 5 p rasti, mutta polkuja ei pääse hyödyntämään. Muutaman viivan tussilla piirsin (näkyvät kuvassa), mutta hyvin olisi pärjännyt ilman niitäkin.

klikkaa kuvaa suuremmaksi

Sitten nauhat kireälle, kortin nollaus ja matkaan. Kun ensimmäinen kinttupolku oli kuljettu lähdöstä tielle, katsoin paljonko siihen meni aikaa. 3:35 min. Hyvä tietää. Tätä tietoa tarvitaan kun tulen takaisin samaa reittiä.

Seuraavaksi toteutusta: 93 ja 65. Tietä pitkin ja kohti 63:a. Kaksi miestä lähti tieltä kiipeämään kohti 63:sta. Pystysuoraa kalliota oli noin 100 m (oikeasti nousua 11 käyrää). Juoksin vähän eteenpäin koukkasin tieltä kohti mäkeä. Jyrkänteen korkeus vain lisääntyi. Mittailin sitä vähän ja vaikka 6 pistettä houkutteli tuumin, että tuon rinteen kiipeämiseen ei 10 min riitä. Jätän siis tämän rastin suosiolla väliin. Rastia olisi pitänyt lähestyä tieltä ennen mutkaa eli pohjoisempaa. Mutta tämä olisi toinen juttu jos niin olisi tehnyt.

72 oli helppo. Tässä kohtaa aikaa piti olla käytettynä 45 min. Aikaa oli mennyt vain 35 min. Olen siis aikataulusta selvästi edellä ja tein päätöksen mennä rastille 147. Sinne ja sitten reilusti oikoen kohti tietä. Kun pääsin tielle imaisin geelin - kahvin makuinen 😖. Eipä tullut katsottua sen tarkemmin, nappasin kaapista mukaan sen mikä sormiin osuin. Ja vettä päälle. Nyt aikaa oli mennyt 55 min. Tämähän sujuu hyvin, yli puolet ajasta vielä käyttämättä ja olen jo näin pitkällä. "Ai ai ai...tämä on sitä vaarallista ajattelua, jota ei koskaan saa suunnistaessa päästää pääkopan sisällä mellastamaan. Hyvin mennyt ei ole tae tulevasta. Nyt pää kylmänä ja keskitytään vain seuraavaan rastiin"

73 oli helppo ja koska olin edellä aikataulusta menin Alimmainen Terrilammen eteläpuolelta kohti rastia 75, joka oli helppo. Seuraavaksi hieman oikoen 70, jossa tuli tuttuja vastaan.

Kartassa olevat vihreät alueet olivat yllättävän hyviä juosta. Ei suinkaan pusikkoa, vaan hieman tiheämpää kuin ympäröivä valkoinen metsä - ainakin näillä vihreillä mitä matkalle osui. Oikeastaan vihreässä oli parempi juosta kuin kapeilla poluilla. Vihreällä pohja oli tasaista sammalta. Miten lie siellä kartan pohjoisosan vihreillä? Avokalliot olivat liukkaita. Palleroporonjäkälät lähtivät laikkuina alta karkuun, eli kaltevilla pinnoilla ei voinut juosta kunnolla.

Seuraavaksi pitkä väli ilman pisteitä, eli reipasta vauhtia eteenpäin. Mittailin kartasta sormin paljonko minulla on vähintään oltava aikaa tiellä rastin 78 tasalla. Koska alkupolulla meni se 4 min, pitää tien mutkassa olla vähintään 20 min jäljellä. Kun pääsin 78 kohdalle, aikaa oli jäljellä 35 min. Käyn hakemassa 78:n. Meinasin mennä vasemmalta ohi, mutta onneksi pyöritin päätä ja lippu osui silmiin juuri oikealla hetkellä.

Sitten kohti maalia. Juoksin rajoitinta vasten eli niin paljon kuin irtosi. Ajattelin, että jos 32:n kohdalla on 10 min, käyn hakemassa sen. Aikaa oli Kuutinlahden pohjoispuolella jäljellä 25 min tien risteyksessä. Päätös: Koukkaan 40:n kautta. Sieltä pääsee suoraan maaliin menevälle polulle jos tulee kiire. Eli saan yhden pisteen enemmän, vaikka en ehtisi 32:lle. Näin tein ja kun olin 32:n kohdalla polulla päätin napsia vielä sen. Jäljistä näki mistä muut olivat menneet ylös mäkeen. Aikamoinen nousu rastille, vaikka kartassa se näyttää olevan "ihan polun vieressä". Alaspäin koukkasin vähän liian kaukaa kun väistin tuulenkaatamia. 

Polulle ja loppukiri. Kuvassa alla reittini:

klikkaa kuva suuremmaksi

Ei pummeja. Parilla rastilla hieman himmailua kun varmistelin, että olenhan varmasti oikeassa paikassa. Juoksu kulki todella hyvin, vaikka tuntuikin pahalta. Jaloissa alkoi painaa pari kilometriä ennen maalia, eli matka ja vauhti oli aika passelisti kohdallaan.

Olen syksyn 2023 KS-Yökupissa hakannut päätä seinään kun mikään ei tunnut toimivan. En silti ole aivan onneton, koska tämä meni näin hyvin. Tiivistäisin koko suorituksen kahdeksaan sanaan: Tämän paremmin en olisi kyennyt tästä mitenkään suoriutumaan. Toki 4 + 3 pistettä olisi teoriassa ollut mahdollista ottaa tuon jäljelle jääneen 9 min avulla ja kääntämällä pari mutkaa toisin päin, mutta tässä tapauksessa moinen pohtiminen on turhaa, sillä sain riittävästi pisteitä voittaakseni muut.

Tulos

Sijoitus 1/10. 10 rastia, joista yhteensä 71 pistettä,  Aika 1:51:58, juostu matka 13,08 km ja vauhti 8:34 min/km. Pokaalin korkeus 288 mm, pokaalin paino 1059 g. Lisäksi sain pari pussia Kouvolan lakua 😋.

Hieno kisa, uljas maasto, hyvä kartta (oli siinä ja siinä, että näillä laseilla sain luettua tässä kelissä tätä mittakaavaa), mainiot järjestelyt. Ja arvatkaapa maistuiko hernekeitto hyvälle sitten kun oli saanut vaihdettua kuivat vaatteet päälle 😋. Jälkkäriksi suklaamuffinssi 😋.Kiitos järjestäjille. Vaikka kuinka yritän miettiä, en keksi mitään negatiivista tai parannettavaa - kas kun se johtuu siitä, että:

Repovesi on Suomen paras kansallispuisto ja KS on Suomen paras seura!

Kun se ei suju...

... se ei suju, se ei suju, se ei suju. Se ei kertakaikkiaan suju (No eihän se suju! Onhan se tiedetty jo pitkän aikaa!) Se ei suju, se ei suju, se ei suju, se ei suju. Se ei kertakaikkiaan suju (Mitä sitä kiertelemään ja kaartelemaan, kun ei suju, niin eikä suju) (Tiedetään jo, ei tarvitse enää toistaa, se ei suju, asia tuli selväksi)

Pakko vielä palata Palaneenmäen yökuppiin. Tässä katastrofi:

5-6 väli suunnitelman mukaan aina rastin ottoon asti, paitsi, että rastia ei ollut siinä missä sen piti olla. Ensin sanon sen, että vaikka reittiviiva näyttää melko jouhevalta, etenemiseni ei ole niin suoraviivaista. Kelloni on sen verran vanha, että vaikka asetukset on tarkimmassa asennossa, ihan kaikki pikku kiemurat ei tallennu.

Pyöritin päätäni oletetun rastin kohdalla ympäri pari kierrosta ja tähystin, mutta ei lippua. Hetken kävelin hitaasti edes takaisin, ja sitten kipin kapin ajopolun mutkaan ja uusi yritys. Nyt tulin kävellen ja tarkalla suunnalla. Sama paikka, eikä rastia. Menin vähän pidemmälle ja alkoi tulla suota vastaan (jää yllä olevan kuvan ulkopuolelle) ja päättelin, että nyt menee jo liian pitkälle.

Tässä se on oltava! Mikä mättää? Sitten tuli letka ja useampi kymmenen tuhatta lumenia paikalle ja siinähän se lippu oli vähän minun edessäni. Leimaus ja totesin, että tämä oli taas tässä.

Kotona mittasin mauserilla kartasta ja totesin, että menin kahdesti 22,5 m päästä rastin ohi. Päivällä ei olisi ollut mitään ongelmaa, eikä myös silloinkaan jos rastilla olisi ollut heijastin. Kun ei näe niin ei näe, vai oliko tässä jotain muuta...

Ja puoli tuntia kun sulattelin asiaa, keksin sen, mikä meni pieleen!

Tässä kartta menosuuntaan käännettynä. Oletin, että sinisellä katkoviivalla korostettu alue on iso laakea nenä, jonka kärki on oikealla. Rasti on siis laakean nenän keskellä pikku kukkula. 

Etenin siis suunnalla ja kun maasto nousi, oletin olevani nenän päällä. Ja sitten aloin etsimään siitä korkeinta kohtaa.

Mutta sinisellä merkitty alue ei ole nenä vaan laakea notko, joka aukeaa vasemmalle. 

Punaisella merkitty alue on se korkeampi kohta ja siinä keskellä on punaisella ruksilla merkitty kohta jossa on vielä vähän korkeampi kohta. Olin siinä. Muodot olivat sen verran loivia, että en hoksannut mistä nenä/notko alkaa/loppuu.

Kuka se sanoi minulle: "Jukka. Sinun pitää lukea käyriä eikä pelkkiä pistemäisiä kohteita." No siinä se nähtiin miten siinä käy kun yrittää olla fiksu ja tulkita käyriä.

Jos käyrässä olisi ollut yksikin rinteen suuntaa osoittava viivan pätkä, mitään ongelmaa ei olisi ollut. Eikä tämä ollut ensimmäinen, eikä toinen, eikä kolmas, eikä neljäs....eikä kahdeskymmenes kerta kun olen mennyt samaan vipuun, eli olettanut maaston nousevan/laskevan toiseen suuntaan kuin se oikeasti on. Tästä linkistä koko suoritus.

Käykö kenellekään toiselle koskaan näin?

How to use external battery with Polaroid Cube+

 

Background

At the turn of the year 2018, I bought a cheap Polaroid Cube+ action camera - new one. The price in the offer was 49 € (fortynine euros). The camera is a very functional device for its very small size. It has a digital image stabilizer, a wide-angle lens, the image resolution (one of three options) is FullHD 1080p 60 FPS and the best thing is that the camera is really small. The dimensions of the camera are only 35x35x35 mm. As far as I know, this is the smallest action camera with these features - and in this price range. There is a strong magnet at the base, which keeps the camera attached to suitable surfaces. There are also shortcomings: There is only one operating switch, which requires precision when operating the camera. Of course, there is no screen, so the image cannot be monitored.

The camera has been used e.g. in the videos of this Munkkirasti blog's Christmas calendar.

Problem

The new battery lasted about as long as the memory card was full. So in practice, at least half an hour. The camera worked about three summers in more active use, and in the end, the hours of use were not very many. Then battery life became a problem. The battery eventually died quite quickly after the problems started, and the situation was that the camera only stayed on for about two minutes when filming.

The reason for the really low price was probably told at the same time. An old lot that was leaving the market and it was known that the batteries were second quality. Of course, when I bought it, I realized that if the price is less than 20% of the price of a roughly equivalent GoPro camera, not everything is as it seems. I'm writing this in March 2023 and it looks like the Cube+ is still on the market. The price in Finland is around 180 €. In five years, the price of the camera has tripled. Pretty much. A camera called Gembird BCAM-01 caught my eye. The technical data are similar to Cube+, the case is also from the same mold with minor differences. This price is 16 (sixteen) €. So for the price of Cube+ you get eleven of these. I don't really wonder about this, because it's not the topic of this story.

So the batteries were at the end of the road.

Old shells.

Camera batteries are not replaceable. However, a video was found on Youtube where they are exchanged:

So the camera has two 300 mAh cells connected in parallel. The measurement showed that one of the cells was completely dead. And since the cells are in parallel, even an intact cell could not keep the camera running

The problem is that these 300 mAh cells, which measures are 25x19x6 mm, are not available anywhere - absolutely anywhere. My conclusion was that the cells were made just for this camera. There are two of them because they can be packed into a smaller space. I found equivalent cells a couple of millimeters larger, but the solder lugs are on the shorter side, not the longer side. In the attached video, the guy can squeeze the cells inside the case, even though he's doing it tight.

Original circuit diagram

Solution

I use the camera in a headband mount I built myself, which is modified from a headlamp headband. This build has plenty of room for a external battery, so I completely abandoned the battery inside the camera. The large external battery not a problem in terms of weight, as this camera setup is significantly lighter than the headlamp I use for night orientation.

I already have 18650 cells, which I have used when building the battery pack for the headlamp I use in night orienteering. One 18650 has the same nominal voltage as Cube+'s battery and has a capacity of approx 2000-3000 mAh. These cells are available with a significantly higher capacity, but let's start with the one that happened to be available.

I bought a case for one 18650 cell with a charging circuit. After wondering for a while (when I couldn't get the camera to start due to another reason), I reasoned that since I don't charge the external battery through the camera, I can completely remove the protection circuit of the battery inside the camera.

New circuit diagram.

The purpose of the white wire was not clear. Since the original cells are in parallel, and not in series, this cannot be an balance contact between the cells - as is the case, for example, in the protection circuit of two cells connected in series. It doesn't look like a cell temperature sensor wire, because no temperature sensor is attached to the cells. Of course, the temperature sensor can be in the protective circuit itself. I connected the extra wire to positive and it seemed to work.

Assemblying

Battery case opened and connector with wires are in place.

The plastic inside the battery case has been cut to the extent that the wires going to the camera have been soldered directly to the contacts against the battery poles. Please note that the body of the coil shown in the picture is broken. It was like that when new, luckily it still works.

The battery case has two connectors. USB output and Micro-B USB input. The Output connector is not needed, so it is covered.

The wires coming from the camera's pcb are extended inside the camera with thicker wires that come out of the hole on the side of the camera.  

See picture below: Camera case is open and battery wire has been extend (solders are covered with yellow heat shrinks. New red cable goes under the one of top pcb and comes out on opposite side of case. The most top pbc is laying at the bottom of the picture at the end of the flat cable. Extra special care must be taken to ensure that all small parts are preserved and that the connectors between circuit boards are not damaged.

 

The new power cable has a connector so that the camera can be removed from the headband during transport and placed in its own rubber protective hood. The headband and the battery case in it are better able to withstand transport as they are. The camera has its own little box for transport.

The camera originally had a seal and it was splash-proof. Now there is a hole in the case and after several openings the case has suffered a little, so it is no longer tight. It doesn't matter, because I only  shoot a orienteering videos in dry weather. I noticed that when it rains, a drop of water easily gets stuck on the lens and the image is then so distorted that the video is unusable. So this is only a dry weather camera.

Usage

The battery can be charged while in the case by connecting any charger with a USB connector to the Micro-B connector. There is no need to disconnect the camera because the charger is not connected to the camera. There is a battery protection circuit in the battery case. I usually remove the camera before charging, but that's to make it easier to transport.

Note! When connecting the camera to the computer, the connector between the battery case and the camera must be disconnected, otherwise the computer via camera will try to charge the battery directly without a protection circuit. This would be easy to fix with a single diode, but the connector is naturally opened before connecting to the computer, because the camera is removed from the headband during transport home, as I wrote in the previous paragraph. Maybe in version 2....

The cell can also be removed from the case and charged with a separate charger. I have an Orbit Microlader charger for model aircraft batteries, with can be also find out what the capacity of the battery is by charging process. The latest check said that the actual measured capacity of the cell in this camera project was  1950 mAh. That's 225% more than the rated capacity of the original battery and is definitely enough for me. And if that's not enough, the cell is changed in a couple of seconds.

Using the camera, i.e. shooting, is done in the same way as before changing the battery.

With one 18650 cell, the camera's operating time is at least 300 min. As I write this, I've shot for about 5 hours on the first charge and the battery still has charge left. The charge is therefore quite sufficient for my needs. In order to be able to use this properly, you need a memory card significantly larger than the original 8 GB, which can hold a video of about half an hour long.

The only downside to this setup is that the camera's internal clock doesn't work. It resets when the battery is removed and the date of the image file is always 31.12.2014. And of course, you can't use the time stamp that comes into the picture, if you wanted to.

Of course, I could put videos here that I shot with this camera, but it's not worth the trouble. Youtube degrades their quality and you have already seen 5K videos, which this camera is not capable of. There are orientation videos here on Munkkirasti, but they don't tell much about the camera's features. When running in the forest, the head shakes so much that the camera's image stabilizer cannot stabilize the image enough. If a some application has been used to connect the map to the image, the image is stabilized by software and the result is black bouncing frames in the image, and further deterioration of the image quality.

Here we go again towards the next problem...

Anjalassa 16.8.

Suunnistin 16.8. Keskilaakso-Rasteilla Anjalassa kaiken mitä oli tarjolla, eli A, B, C ja D -radan.

Tässä mielenkiintoinen animaatio (klikkaa kuvaa) härvelistä, jossa vertailuna ratojen alku A ja B-radalta. Kumpikin täppä on siis minun. Punainen on ensin juoksemani A-rata ja sininen seuraavaksi juostu B-rata. Kännykän näytöllä animaatiota ei voi zoomata, joten se näkyy kovin pienenä - tai riippuu kännykästä.

Eli noin paljon se helpottaa, kun on jo kertaalleen juossut melkein koko välin. Toki maasto on erittäin tuttua minulle, mutta uusinta on helpompi.

1 - Sininen oikaisi tämän notkelman, niin säästi vähän matkaa ja käyrän verran nousua.
2 - Tässä piti ensimmäisellä kerralla miettiä pari sekuntia, kun aukko ei näyttänyt tutulta.
3 - Lipsahti vihreälle, joka oli sekavaa. Olisi pitänyt mennä jyrkänteiden yläpuolelta ja niiden jälkeen kääntää alas etelään.
4 - Tässä kohtaa menosuunnassa vasemmalla näkyi joku kumpare ja ajattelin sen olevan rastin pohjoispuolella olevan kumpareen. "Eipäs olekaan, vaan tämä on mäki. Äkkiä takaisin ja eteenpäin."

A:n 1. rasti oli vaikea lähestyä myös pohjoisen suunasta eli B-radalla. Kun rastilla oli jo käynyt ja tiesi miltä se näytti, uskalsi sitä lähestyä suoraan vaikka mitään ei nähnytkään.