KUNTOPOLUT

Kouvolan kaupungin kuntopolut.

Yleistä:

Kuten täällä uhosin, juoksen vuoden 2016 aikana läpi kaikki Kouvolan kaupungin alueella olevat kuntopolut. Kouvolan kuntopolut löytyvät täältä:


http://kartta.kouvola.fi/IMS/fi

Juoksen koko reitin läpi niin, että karttapalveluun merkitty reitti tulee juostua vähintään kerran. Osa reitistä on pakko juosta kahteen kertaan, jotta pääsee takaisin. Esimerkkinä toimii ensimmäinen juostu reitti eli Koria. Alku- ja loppupätkä on siinä samaa. Ajanoton voisi tietysti laittaa pauselle siksi aikaa, mutta juostava sieltä on joka tapauksessa pois, joten kello käy niin kauan kunnes pääsen jotain kautta takaisin lähtöpaikalle. Tämä koskee myös "sivuliittymiä" joita reiteillä on.

Korkeustiedot olisivat mielenkiintoisia, mutta Suunto-kellossani ei ole kokeusmittaria. Sen tallentama korkeusdata perustuu pelkästään gps-tiedosta laskennallisesti muodostettuun korkeustietoon joka on jonkin sortin arvio. Välillä se on järkevän näköistä, mutta esim. Korian reitin loppupiste on Suunnon mielestä 40 m ylempänä kuin alkupiste. Todellisuudessa ne ovat täsmälleen samalla korkeudella.

Uusimmat tiedot tulevat ylimmäisiksi.

__________________________________________________________________________________________
Rajakallio 2.10.2016


Matka & aika: 2,45 km, 14:46 min.

Reitti: Lyhyehkö huonokuntoinen reitti Rajakallion maastossa.

Huomioita:
Tämä kuntopolku on lähinnä kotiani. Vuosituhannen vaihteessa se oli vielä hyvässä kunnossa. Talvella paikalla oli latu, jota kaupungin latukone kävi silloin tällöin ajamassa. Niistä ajoista kuntopolku on päässyt pahasti ränsistymään. Anjalankosken mäkiseuran toiminta on hiipunut, joka sekin on osaltaan vaikuttanut reitin kunnon rapistumiseen. Eikä kuntopolku ole kaikkien mieleen. Eräs maanomistaja purki ojan ylittänyttä siltaa sen verran, että latukone ei enää mahtunut ylittämään ojaa. Lisäksi pusikko oli kasvanut niin tiukasti polun varteen, että sekin esti koneelle ladun tekemisen. Tarvittavaa lupaa parin puun kaatoon ei silloin kuulemma tullut ja latua ei sen jälkeen ole paikalla ollut.

Ainainen riesa kuntopolulla ovat hevoset ja mottoripyörät / mönkijät jotka rikkovat ja sotkevat pinnan - tai sen mitä siitä on enää jäljellä. Nyt alueella on syksyllä tehty hakkuita, joten metsäkoneet ovat sotkeneet loputkin. Siellä missä vielä on jäljellä vähän kuntopolun tapaista, pohja on tosi märän ja vetelän tuntuinen. Annan silti kuntopisteitä anteliaat 2 pistettä.

Rajakallion isoon hyppyrimäkeen pääsee vielä kiipeämään. Kannattaa katsoa askelmia. Ylhäältä aukeaa hienot maisemat. Tänään 2.10.2016 iltapäivällä viiden paikkeilla oli erikoinen sää. Alhaalla maan pinnassa ei tullut lainkaan eikä myöskään mäkitornissa ylhäällä. Koskaan aiemmin ylhäällä ei ole ollut täysin tyyntä. Yksikään koivunlehti ei edes värähtänyt. Aivan pläkä keli. Kymin voimalan ja Stora Anjalan/Inkeroisten tehtaiden piippujen savut nousivat viivasuoraan ylös asti kääntymättä lainkaan sivulle. Milloin mahtaa seuraavan kerran olla näin tuuletonta? Ei varmaan seuraavaan viiteen vuoteen. Lisäksi ilma oli erittäin kirkas. Horisonttiin asti näkyin selvästi. Horisontissa erottuu joka suunnassa antenneja siellä täällä ja luulen, että näin myös Kaipiaisten lateksitehtaan rankennuksia. Kiikarit olisivat olleet kivat.

Pisteet: reitti 2, kunto 2, mielenkiinto 2 . Yhteensä 6 p.



Vaskirinne 25.9.2016


Matka & aika: 1,18 km, 7:28 min.

Reitti: Lyhyt reitti. Valot on.

Huomioita:
Lyhyt ja pikkuinen lenkki. Kaksi asiaa pistin merkille reitin varrelta. Kuntoilutelineitä oli useampaa sorttia. Eli leuanvedot onnistuu juoksulenkin ohessa. Kuntopolun valojen keskus oli upouusi - tai ainakin kotelo, sitä en tiedä mitä sisällä on. Tästä voisi tehdä päätelmän, että valot saattaisivat palaa pimeällä.

Pisteet: reitti 1, kunto 3, mielenkiinto 1 . Yhteensä 5 p.


Haukkavuori 25.9.2016


Matka & aika: 4,92 km, 32:21 min

Reitti: Hyvässä kunnossa oleva reitti. Valot on.

Huomioita:

Vaativa kuntopolku jos juoksee vuoroin mäen päälle ja alas kuten minä tein. Kuten kuvasta näkyy vaati kaikkiaan neljä nousua, että koko reitti tuli juostua. Jonkin aikaa pähkäilin, onko tätä mitenkään mahdollista selvitää yksinkertaisemmin? Ei ole, mutta homma olisi onnistunut kolmella nousulla, jos lähtöpaikka olisi ollut alhaalla. Silloin olisi pitänyt juosta joku reunaosuus kahteen kertaan. Nyt kolme nousua keskelle oli myös juostava alas. Huomaa, että yksi nousu tulee U-muotoisessa lenkissä. Kuinka välttää tuplana juostavat pätkät? Kas siinäpä kysymys. Tämä onkin eräs sovellus Königsbergin siltaongelmsta.

Alhaalla parkkipaikan tuntumassa on heinää, mutta jäljistä näki, että se on aiemmin niitetty kesällä. Mäen päällä oli isot kasat purua. Eli kunnostustoimenpiteitä on Haukkavuorella tehty. Kuntopisteitä ansaitusti siis selvästi keskiarvoa enemmän eli 4.

Mäen päällä on näkötorni jossa kannattaa käydä ihailemassa suomalaista maalaismaisemaa ja tähän vuodenaikaan ruskaa.

Muistan suunnistaneeni joskus alueen länsipuolella ja siellä oli polun varressa opasteita, eli juostavaa on enemmän kuin tämä virallinen kuntopolku. Tästä löytyy viitteitä myös kartoista ja himmeistä kylteistä, jotka osoittavat 'laavulle'.

Selvästi keskimääräistä parempi kuntopolku, josta voi helposti "muotoilla" itselle mieluisan reitin. Pituutta voisi olla enemmän.

Pisteet: reitti 4, kunto 4, mielenkiinto 4 . Yhteensä 12 p.



Paaskoski 3.9.2016


Matka & aika: 11,7 km, 1:07:03.

Reitti: Erinomaisessa kunnossa oleva reitti. Valot on.

Huomioita:
Tämä on Kouvolan ykkösreitti ainakin jos käyttäjämääriä lasketaan. Matkani ainaka tuli vastaan toistakymmentä ulkoiljaa. Se on enemmän kuin kaikilla muilla tänä kesänä tähän mennessä juostuilla reiteillä yhteensä. Leveä reitti, jota on kunnostettu ja opastekylttejäkin löytyy joka risteyksestä. Vain pari pientä vetelähköä kohtaa löytyy, mutta sekin johtuu viime aikojen tolkuttomasta sademäärästä. Matkan varrelta löytyi fresbeegolf-rata ja sen infotaulua tutkin. Samoin taukopallukka näkyy Paaskosken sillallla, jossa katselin maisemia.

Ongelnma tässä on se, että tämä ei ole lenkki vaan suora. On henkisesti todella raskasta juosta edes takaisin samaa pitkää pätkää. Toinen ongelma on se, että tämä väli on liian tuttu. Olen sen suksilla tahkonnut niin monta kertaa, että puuduttaa.

Pisteet: reitti 2, kunto 5, mielenkiinto 2 . Yhteensä 9 p.



Lautaro 3.9.2016


Matka & aika: 5,28 km, 30:23 min. Huom. matkassa on kahteen kertaan luoteinen haara.

Reitti: Hyvässä kunnossa oleva reitti. Valot on.

Huomioita:
Silloin kun Valkealan teollisuusalueella ei ollut Hyötypaperin varastokenttää, pääsi hiihtäen Valkealan Motellilta Mäyrämäen kautta Jyräänkoskentien tunnelille. Sitä lenkkiä hiihdin useita kertoja viikossa. Valkealan sahan kohdalla oli laturetkipäivinä huoltopiste teltassa. Kun teollisuusalue laajeni, tämä latu lakkautettiin ja jäljelle jäi nykyinen. Olin viikko sitten iltarasteilla Lautarossa ja huomasin, että tästähän olen mennyt suksilla monta kertaa - tosin silloin mäen päällä ei ollut taloja lainkaan.

Reitti on erittäin hyvässä kunnossa. Opastekyltit löytyvät. Leveää baanaa ja yhdestä pitkästä suorasta huolimatta varsin mukava pätkä. Tätä käyttävät ulkoiluun myös muut kuin kuntoilijat, eli ainakin karkinmussuttajat ja kessuttelijat - jäljistä päätellen.

Vaikka ihan tarkalleen ottaen kuntopolku ei kartan mukaan menekään Jokelan myllylle ja patosillalle saakka, sinne ei ole kuin 100m matka. Kerrassaan hieno miljöö jossa silmä lepää. Kannattaa käydä katsomassa. On kartassa aivan oikeassa yläkulmassa. Lautarontien puolelta parkkipaikalta on sinne pari sataa metriä. Motellin puolelta pääsee kun kiertää hotelli (vai mikä lie uunimyymälä) -rakennuksen tienpuoleisen päädyn kautta alas joen varteen.

Pisteet: reitti 2, kunto 5, mielenkiinto 3. Yhteensä 10 p.



Myllykoski-Inkeroinen 31.8.2016


Matka & aika: 12,35 km, 1:15:54.

Reitti: Vaihtelevassa kunnossa ja pääosin tylsä. Valot on.

Huomioita:
Myllykoski - Hevosmäki (kuvassa ylähäällä oleva vaakasuora osuus) on hyvässä kunnossa ja suhteellisen mukava pätkä. Samoin etelässä Inkeroisten päässä oleva ns. ylälenkki joka näkyy kuvassa silmukkana alhaalla, on hyvässä kunnossa ja mukavaa juoksureittiä.
Viivasuora väli joka kulkee kaasulinjaa pitkin on ensinnäkin tylsä ja toiseksi tosi huonossa kunnossa juostavaksi. Paksua heinää, tosin niitettyä  mutta niin pitkää, että vaikea juosta. Hevosenpaskaa, kavioiden jälkiä, autolla ruovitettuja uria - ei siis mönkijällä vaan oikealla autolla - on liikaa. Mistä johtuu, että kaakkien omistajien on tallottava elikoillaan juuri siinä keskellä? Hevonen on luotu juoksemaan heinäisellä arolla, eli se pystyisi hyvin kulkemaan heinittyneen kuntopolun reunsaa. Vaan ei. Keskellä on pakko mennä. Auton jälkiä on myös ylälenkillä, mutta siellä pääsi kiertelemään jaloin pahimmat paikat. Toikan kivimurskaamon kohdalla on nimettömän tien alitus tunnelia pitkin. Tunnelissa oli niin paljon vettä, että paikka oli pakko kiertää yläkautta kivistä penkkaa pitkin. Eli kaikin puolin surkeaa.

Huomattavaa ovat opasteet. Sekä Myllykosken että Inkeroisten päässä on opasteviitat joissa on etäisyydet. Näitä löytyy myös matkan varrella olevista risteyksistä. Suoralla osalla on kilometrin välein taulu, jossa on jäljellä oleva matka seuraavalle majalle. Tämä on plussaa ja näin sen pitäisi olla joka paikassa. Tästä tuli yksi kuntopiste lisää.

Tämän pätkän olen hiihtänyt lukemattomia kertoja läpi, vaikka tämä on tylsin latureitti jonka tiedän. Kyllä se kerran menee juosten ja maisema näyttää kovin erilaiselta kuin talvella, mutta toinen kerta ei houkuttele.

Pisteet: reitti 1, kunto 3, mielenkiinto 3. Yhteensä 7 p.



Teinikallio 31.8.2016


Matka & aika: 1,66 km, 9:53 min.

Reitti: Lyhyt ja huonokuntoinen melko onneton lenkki. Valot on.

Huomioita:
Keskikohdassa jossa polut kulkevat aivan vierekkäin on mahdotonta juosta oikeaa reittiä. Vaikka tiesin paikan ja katsoin sen jälleen kerran etukäteen niin siitä huolimatta harhauduin väärälle uralle. Kaikki ovat tallanneet etelänpuoleista kuntopolkua ja pohjoisempi on kasvanut tyystin umpeen. Juuria on paljon koholla joihin kompastuu helposti. Teininkalloin koulun kohdalla on sininen iso info-kyltti joka kertoo tilanteen varsin hyvin. Kyltti on niin huonossa maalissa, että siitä ei saa yhtään mitään selvää. Parasta tässä kuntopolussa on se, että tämä on näin lyhyt.

Pisteet: reitti 1, kunto 2, mielenkiinto 1. Yhteensä 4 p.



Niinimäki 21.8.2016


Matka & aika: 2,32 km, 13:30 min.

Reitti: Melko hyvässä kunnossa oleva lyhyt lenkki. Valot on.

Huomioita:
Periaatteessa ihan mukava lenkki. Ei pitkiä tylsiä suoria vaan mutkainen ja mäkinen. Maisemat on pelkkää metsää ja pituutta on kovin vähän. Rpähuomiossa jäi juoksematta Oivontien ja Kuuksontien rieteykseen tuleva haara. En viitsi mennä sen takia takaisin. Metkaa on se, että kuntopolun vieressä on kohtalaisen iso ja monipuolinen leikkikenttä. Jonkun kyläyhdistyksen aikaansaannos?

Pisteet: reitti 3, kunto 4, mielenkiinto 2. Yhteensä 9 p.



Hinkismäki 6.8.2016


Matka & aika: 2,14 km, 10:53 min.

Reitti: Kohtuullisen hyvässä kunnossa oleva lyhyt lenkki. Valot on.

Huomioita:
Kouvolan ajat sitten lakkautetun ilmatorjuntaan keskittyneen varuskunnan toiminnan jälkiä on yhä nähtävissä reitin varrella. Kasarminmäen nimellä kaikki osaavat tämän sijoittaa kaupungin kartalle, mutta nimenä Hinkismäki lienee tunnetumpi viereisestä lämpövoimalasta.

Reitti on lyhyt. Opastetaulujen mukaan koiraharrastajilla on treenejä kolmasti viikossa. Löytyypä kuntoilutelinekin reitin varrelta. Muutama nousu ja lasku sekä pari suoraa. Voimalaitoksen vieressä hieman maisemaa, muuten maisemat ovat perinteistä pusikkoa.

Pisteet: reitti 2, kunto 4, mielenkiinto 2. Yhteensä 8 p.


Urheilukeskus 6.8.2016


Matka & aika: 6,2 km, 34:10 min.

Reitti: Erittäin hyvässsä kunnossa oleva mukavan mutkainen ja mäkinen reitti. Valot on.

Huomioita:
Tämä taitaa olla parhaimmassa kunnossa oleva kuntopolku, joka kaupungin alueelta löytyy. Leveää ja tasaista baanaa puru- ja hiekkapinnalla. Vain ns. Palomäen kilpaleinkin pohjoisimmassa osassa on hieman heinää reunoilla. Opasteitakin löytyy ja ne pitävät paikkansa. Varsin mäkinen reitti, joka saattaa olla huonompikuntoiselle liian rankka. Koko Palomäen alue on niin täynnä polkuja, että oman itselle sopivan reitin pystyy tekemään jokainen. Maisemissa ei ole kehumista, pääasiassa pusikkoa. Mielenkiintopisteitä laskee se, että olen tahkonnut näitä reittejä suksilla ihan tarpeeksi.
Suunnon Movescount -palevelussa tapahtui taas joku päivitys ja karttakuva muuttui entistä huonommaksi. Ei voi mitään.

Pisteet: reitti 4, kunto 5, mielenkiinto 3. Yhteensä 12 p.


Kuntotöyry & Kuntotöyry-nauha 23.7.2016


Matka & aika: 10,69 km, 1:03:57 .

Reitti: Reittinä mukava sillä pelkkää mäkeä ja mutkaa eikä puuduttavia suoria. Pari mäkeä on niin jyrkkiä, että vaatii tosissaan punnertamista - tai sitten pitää laittaa kävelyksi.. Valot on Kuntotöyryn lenkillä, mutta ei Nauhan yhdyspätkällä.

Huomioita:
Nimeksi voisi vaihtaa Kyntötöyry. Paikoin erittäin huonossa kunnossa ja umpeenkasvanut. Peltopätkät ovat vaikeita juosta pitkän ja sotkeentuvan heinän takia. Paikoin pururata on hyvää, mutta monessa kohtaa vain polun levyinen. Kuntotöyryn lenkki on huonompi, yhdysreitti on paremmassa kunnossa. Tosin yhdysreittiä on pilattu kauramoottorilla, eli joku euroopanomistaja on ratsastanut sielle. Purun alla oleva paperikoneen kuivatusosalta peräisin oleva huopa törröttää esille siellä täällä. Pimeällä jalka tarttuu helposti huovan reunaan ja tulee mukkelismakkelis. Reitti menee suon yli ja söin jopa yhden kypsän lakan (kukinta oli osin epäonnistunut ja marja oli toispuoleinen). Löytyy myös 240 m kestopäällystettä maisemoidun kaatopaikan kohdalla. Pieni ylimääräinen pätkä tuli kun käännyin liian aikaisin etelään päin Kuntotöyryn lenkiltä. Vaikka olen tämän hiihtänyt useamman kerran ja opettelin reitin ulkoa ennen juoksemista oli yhdessä risteyksessä tekemistä, että löysin oikean kohdan teiden ja pusikoiden seasta. Ilman paikallistuntemusta melko vaikea päästä läpi. Yhteenvetona voisi sanoa: "Viikatteella olis töitä!"

Pisteet: reitti 4, kunto 2, mielenkiinto 3. Yhteensä 9 p.



Utti 19.7.2016


Matka & aika: 2,6 km, 15:33 min.

Reitti: Kohtalaisessa kunnolla oleva kuntopolku.. Valot on.

Huomioita:
Yksi kunnon nousu, jossa voi kokeilla hapontsietokykyä. Auton jätin Utti-hallin pihalle ja kävelin sieltä pururadalle. Tiellä ei ole parkkitilaa, mtta en tiedä olisiko ampuradan parkkiin voinut jättää auto. Ampumaradan kohdalla on kyltit jotka kieltävät oleskelun alueella. Kuntopolku kuitenkin menee aivan ratarakenteiden vierestä. Ilmeisesti näin on ok, eikä meitä pysäytetty.  Eipä muuten ihmeellisempää raportoitavaa.

Pisteet: reitti 3, kunto 3, mielenkiinto 3. Yhteensä 9 p.



Kaipiainen 19.7.2016


Matka & aika: 2,92 km, 15:33 min.

Reitti: Kuntopolku on melko tasainen. Valot on.

Huomioita:
Eipä erikoista kerrottavaa Kohtalaisessa kunnossa, mutta tylsä. Pitkä suora ja maisema on normaali kymenlaaksolaista talousmetsää.

Pisteet: reitti 2, kunto 3, mielenkiinto 2. Yhteensä 7 p.



Tirva 19.7.2016



Matka & aika: 1,36 km, 08:50 min.

Reitti: Lyhyt ja erittäin huonokuntoinen lenkki. Valot on.

Huomioita:
Heinää kasvaa niin paljon, että se hankaloittaa juoksemista. Reitin varrella olevista merkinnöistä voisi päätellä, että talvella paikalla on latu. Noinkohan on? Yksi kunnon ylämäki ja yksi yhtä tiukka alamäki. Näissä jos pitäisi suksin mennä niin aika hurjalta vaikuttaisi.

Reitin kaakkoinen kulma käy kääntymässä urheilukentällä. Koivuntaimet kasvasta hiilimurskan keskellä. Se ei ollut yllätys, mutta yllätys oli se, että paikalla on korkeushyppypatja ja -tolpat jotka näyttivät siltä, että niitä joku käyttää. Kuntopolulla ei jäljistä päätelle tänä kesänä ole ollut käyttäjiä.

Pisteet: reitti 2, kunto 1, mielenkiinto 1. Yhteensä 4 p.



Valkeala 19.7.2016


Matka & aika: 4,33 km, 27:35 min.

Reitti: Monipuolinen ja hyväkuntoinen reitti. Pari kohtalaista mäkeä. Valot on.

Huomioita:
Erittäin hyvässä kunnossa oleva kuntopolku, jonka maisemat ovat siistiä mantykangasta. Osa reitistä kulkee harjun päällä ja maisemat ovat selvästi keskimääräistä paremmat. Alueella on paljon muita polkuja ja myös kuntopolkua, jota ei ole kuntopolkukarttaan merkitty. Omille reiteille löytyy siis paljon erilaisia lenkkejä kierrettäväksi.

Koko reitti ei silti ollut kulkukelpoinen. Kartan mukaan kuntopolun pitäisi mennä siitä missä sininen viiva on yllä olevassa kuvassa. Ensinnä kenttä on aidattu ja sinne ei pääse ja toiseksi rinteessä ei ole mitään polkua siinä kohtaa missä sen pitäisi olla. Tykkilumiladun ylämäkirinne on sekin vähän väärässä kohtaa. Yritin mennä kentän aidan reunaa, mutta nokkoset estivät järkevän liikkumisen. Muuten reitin kunto on 5 pisteen arvoinen, mutta pakko vähentää tästä 1 piste. Noin 300-400 metriä jäi siis tutkimatta. Miltä vuodelta kaupungin sivulla olevat kartat ovat peräisin? Veikkaan, että jostain 80-90 luvulta, sillä niin pahasti ne ovat pielessä. Ei voi mitään. Urakka on nimenomaan kiertää kaupungin karttapalvelussa olevat kuntopolut, joten niillä mennään.

Pisteet: reitti 4, kunto 4, mielenkiinto 4. Yhteensä 12 p.


Hirsimäki 19.7.2016



Matka & aika: 1,1 km, 06:37 min.

Reitti:Lyhyt lenkki, josta ei paljoa ole kerrottavaa. Valot on ehkä

Huomioita:
Erittäin tylsä reitti. Valojen ilmakaapeli roikkuu yhdessä kohtaa noin reilun metrin korkeudella. Nyt siinä ei ole jännitettä koska valot eivät palaneet. Oletan, ei mene kauaa kun joku isänmaantoivo vuolee kaapelin eristettä linkkarilla. Silloin paikka muuttuukin tylsästä vaaralliseksi. Niin alhaalla kaapeli roikkuu, että se saattaa osuua pitkää liikkujaa kalottiin.

Tämä reitti näkyy kaupungin karttapalvelussa, mutta se ei aktivoitu kun hiiren vie sen päälle. Onko virhe vai ei? Niin tai näin, juostu se nyt on.

Pisteet: reitti 1, kunto 1, mielenkiinto 2. Yhteensä 4 p.


Niinistö 19.7.2016


Matka & aika: 1,09 km, 06:13 min.

Reitti:Lyhyt lenkki, josta ei paljoa ole kerrottavaa. Valot on.

Huomioita:
Lyhyestä virsi kaunis: Eipä ole kummoinen lenkki. Heikossa kunnossa.

Pisteet: reitti 1, kunto 2, mielenkiinto 1. Yhteensä 4 p.


Mäentausta & Supanmäki 5.7.2016


Matka & aika: 9,64 km, 54:26 min.

Reitti: Monimuotoinen reitti, kts alla. Valot on "keskiosan" Mäentaustan lenkillä. Länsiosan Mäentaustan pätkällä ja itäosan Supanmäen lenkillä ei ole valoja.

Huomioita:
Lähtö tapahtuu jalkapallokentän sivulta ja alkumatka juostaan kentällä. Sitten takasuoran tartania pitkin, nurmikon yli ja aidan portista tielle. Sitten kevyenliikenteen väylää ja tien yli metsään varsinaiselle kuntopolulle. Tätä alkua ei ilman karttaa, kartanlukutaitoa ja lievää pähkäilyä pysty selvittämään. Reittipisteet saivat miinusta tästä. Heinäistä alkupätkää mutta ilmeisesti liikkujia on sen verran, että väylä on pysynyt auki. Keskiosa on lenkki, joka kiertää urheilukentätän ympäri. Tässäkin kohtaa tarvitaan karttaa. Siirtyminen Supanmäen puolelle on huonokuntoinen heinittinyt ja vetelä pätkä. Supanmäen lenkki on kohtuullisen hyväkuntoinen. Yksi opastekyltti löytyi matkan varrelta, mutta tämä reitistö vaatisi kunnon opasteet. Kokonaisuutena varsin mukava reitti. Ylläolevassa kuvassa ympyrän keskellä oleva pieni yhdyspätkä jäi juoksematta. Se oli eri kohdassa kuin karttaan oli merkitty ja juoksin sen ohi. Odotin risteystä tulevaksi siinä missä sen kartan mukaan piti olla, mutta se ei tullutkaan. Se oli jäänyt jo taakse, enkä enää kääntynyt.

Pisteet: reitti 2, kunto 3, mielenkiinto 3. Yhteensä 8 p.




Lehtaanmäki 2.7.2016


 

Matka & aika: 1,36 km, 11:24 min.

Reitti: Lyhyt ja huonokuntoinen. Valot on.

Huomioita:
Oli suuria vaikeuksia löytää reitti kasvillisuuden seasta. Luoteinen osa oli onneksi tallattu traktorilla (oli ajettu viereiselle pellolle). Lounaiskulmassa oli pakko jättää osa reitistä kulkematta paksun vattu/nokkospusikon takia. Mäen päällä (kuvassa keskellä) tuli ylimääräinen edestakaisin pätkä kun valotolpat haarautuivat eikä ollut selvää minne pitää mennä. Lehtaanmäki on Liikkalassa. Latuhöylänraatoja oli ajanottokopin vieressä. Ehkä talvella on hiihtolatu, mutta minä olin ensimmäinen, joka tänä kesänä juoksi täällä. Kuntopisteet jäävät antamatta, koska reitti on osin kulkukelvoton.

Pisteet: reitti 1, kunto -, mielenkiinto 2. Yhteensä 3 p.


Sopenmäki 2.7.2016



Matka & aika: 1,55 km, 9:51 min.

Reitti: Lyhyt, mutkainen ja mäkinen. Valot on.

Huomioita:
Pohjoisessa mutkassa paljon metsämansikoita. Koska mansikat olivat syömättä ja polku oli paikoin heinää täynnä ei juoksijoilta oli kovin montaa ollut. Auto jätettävä Sippolan koulun pihalle siitä käveltävä koulurakennuksen vierestä metsän läpi polulle. Toinen vaihtoehto on ajaa autolla todella jyrkkä mäki ylös ja jättää auto tielle. Tämä olisi mukava pikkupätkä jos olisi kunnossa.

Pisteet: reitti 2, kunto 2, mielenkiinto 2. Yhteensä 6 p.


Tuohikotti 23.6.2016



Matka & aika: 1,56 km, 10:46 min.

Reitti: Epämäärinen reitti. Niiltä osin kun on juostavissa on kohtuullinen vaikka heinittynyt kovasti. Valot on.

Huomioita:
Tämä oli juostava kaksi kertaa, sillä ensimmäisellä lenkillä eksyin pois reitiltä kun ei ollut karttaa mukana. Toinenkin kierros "tormäsi" jonkun omakotitalon takapihalle. Siitä oli pakko juosta kun muutakaan järkevää vaihtoehtoa ei ollut. Sitten tuli toinen talo vastaan ja oli pakko etsiä joku tien tapainen josta pääsi lähemmäs oletettua reitin kulku-uraa. Kouvolan Kaupungin sivuilla oleva tieto on siis niin vanhaa, että reitin päälle on ehditty rakentaa useampia taloja. Mielenkiinnosta tulee tietysti lisää pisteitä, sillä takapihoja on mukava tiirailla. En suosittele tätä kuntopolkua.

Pisteet: reitti 1, kunto 1, mielenkiinto 4. Yhteensä 6 p.


Vuohijärvi 23.6.2016


Matka & aika: 1,67 km, 9:32 min.

Reitti:
Kohtuullisessa kunnossa oleva reitti. Uutta sahajauhoa ajettu todennäköisesti tätä kesänä. Valot on.

Huomioita:

Lyhyeksi reitiksi yllättävän monipuolinen, eli mäkeä ja mutkaa on. Kuntokin on yllättävän hyvä varsinkin kun vertaa muihin Pohjois-Kouvolan lyhyisiin kuntopolkuihin.

Pisteet: reitti 3, kunto 4, mielenkiinto 3. Yhteensä 10 p.



Selänpää 23.6.2016



Matka & aika: 1,14 km, 7:10 min.

Reitti:
Lyhyt, pari mäkeä. Valot on.

Huomioita:
Lähtöpaikalla on pesiskenttä, joka näyttää olevan aktiivisessa käytössä. Lenkki on lyhyt ja länsipääty on pelkkää heinää siksi kuntopisteet vain 2. Reitin varrella on puinen (siis puinen!) rekkitanko joka on vaarallisen huonossa kunnossa. Tämäkään reitti houkuttele uudelle kierrokselle.

Pisteet: reitti 2, kunto 2, mielenkiinto 2. Yhteensä 6 p.


Haudanonnenvuori 23.6.2016


Matka & aika: 1,8 km, 10:51 min.

Reitti:
Erittäin huonokuntoinen lyhyt lenkki. Valotolpat on.

Huomioita:
Tämän löytää ehkä paremmin Siikavan nimellä Kouvolasta. Jaalasta Hartolaan päin siis pitää matkata. Lähtöpaikalla (kuvassa nuoli) olleella kentällä on jotain tapahtunut tänä kesänä, mutta minä olin ensimmäinen joka kiersi lenkin jalan - ja todennäköisesti myös viimeinen. Mönkijällä joku oli ruovitellut. Valotolppia on kaatunut polulle ja kaapelit makaavat maassa. Osin erittäin pahasti umpeenkasvanut. Itäosalla kuntopolku päättyy laitumeen. Loppumatka tultava pientä sivuun tallattua polkua pitkin takaisin lähtöpaikalle. Pohja on ihmeellisen upottava. Eli tänne ei kannata mennä vaikka reitin mutkaisuus ja mäkisyys olisi muuten "ihan kiva".

Pisteet: reitti 2, kunto 1, mielenkiinto 1. Yhteensä 4 p.


Jaala 23.6.2016


Matka & aika: 2,33 km, 13:32 min.

Reitti:
Hyväkuntoinen lyhyt harjumaisemassa kulkeva reitti. Kaksi kunnon ylä/alamäkeä. Valot on.

Huomioita:
Varsinainen lenkki on hyväkuntoinen, mutta etelään lähtevä pisto (kuvassa siis alaspäin) huononee loppua kohti. En ole aivan varma kävinkö varsinaisen kuntopolun päässä, sillä siinä kohtaa kun nokkoset polttivat kainaloita oli pakko kääntyä takaisin. Valotolpat siinä kuitenkin oli, vaikka tallatut polut menivät oikealta ja vasemmalta ohi. Harjun päällä kulkeva polku on hienossa maisemassa, siitä +1 piste mielenkiinnosta, vaikka lyhyt tämäkin lenkki on.

Pisteet: reitti 2, kunto 4, mielenkiinto 2. Yhteensä 8 p.

Oravala 23.6.2016


Matka & aika: 1,4 km, 7:46 min.

Reitti:
Lyhyt ja vaatimaton, mutta valot on.

Huomioita:
Osalla matkaa umpeenkasvanut, eli pelkkää kapeaa polkua. Hieno koivikko lenkin varrella. Muuten ei paljon kerrottavaan löydy. Ihmeellisintä on se, että tännekin on kuntopolku joskus tehty.

Pisteet: reitti 1, kunto 1, mielenkiinto 1. Yhteensä 3 p.

HUOM! Suunnon Movescout palvelun karttapohjan väritys ja kuviointi muuttui. Alla oleva Saviniemi on vanhaa väriä, joka on ok. Tämän yllä olevat ovat uudempaa ja epäselvempää väriä? Miksi ihmeessä tämmöinenkin muutos on pitänyt tehdä. Ilmeisesti nuo "käkkärät" kuvaavat metsän puita? Jos tiedät asetuksen, jolla ne saa pois niin kerro.


Saviniemi 5.6.2016


Matka & aika: 1,45 km, 11:47 min.

Reitti:
Lyhyt ja kaksijakoinen. Tunnetaan paremmin nimellä Haaruski tai Haaranmäki. Valot on.

Huomioita:
Lähtöpisteestä oikelle eli itään ja kaartaen pohjoiseen. Tämä isompi silmukka on mukava ja hyvä purupintainen kuntopolku. Pienempi luoteinen lenkki on täysin umpeenkasvanut. En ole edes varma meninkö oikeasta kohdasta, sillä seurasin napaan ulottuvassa heinässä olevia jalanjälkiä ja jonkin matkan päästä huomasin vieressä paremman polun tapaisen. Lisäksi keskeltä pohjoiseen menee leveä ura, joka näyttää kuntopolulta. Sitä ei ole kartassa eikä sille "pääse" juosten. Mäen päällä eli lenkkien yhtymäkohdassa on huligaanien kaatopaikka. Roskaa, törkyä ja saastaa pitkin tannerta. Kolme pantillista hylsyä otin mukaan, siksi ylimääräisiä kiemuroita.

Pisteet: reitti 2, kunto 1, mielenkiinto 1. Yhteensä 4 p.


Anjala 5.6.2016



Matka & aika: 5,29 km, 32:27 min.

Reitti:
Mutkainen ja monia mäkiä. Periaatteessa mukava reitti, mutta mutta... "Kolmosen" lenkillä valot "Vitosen lisäpätkällä" ei valoja.

Huomioita:
Yllä on juostu reitti ja sen alla karttapalvelun versio samasta paikasta. Ilman paikallistuntemusta on mahdotonta löytää oikeaa reittiä. Opasteita ei ole. Uusia latupohjia ja teitä on mäki täynnä, joten karttapalvelun kartta on vain yleisellä tasolla suuntaa-antava. Juoksin siis vitosen lenkin, joka koostuu ns. vanhasta kolmosesta lisättynä vitosen lisälenkillä. Eli kokonaismatka on siis 5 km. Koska koko reitti pitää juosta läpi, on keskellä ylempää kuvaa edestakainen pätkä.
Kolmonen on pääosin hiekkapintainen ja muutamaa pehmeää kohtaa lukuunottamatta hyvässä kunnossa. Vitosen lisälenkki on kasvanut umpeen ja sitä on parissa kohdassa vaikea erottaa maastosta. Sen luoteisin lenkki menee suolla. Juosten siitä ei meinaa päästä kuivin jaloin. Eihän sinne tietenkään ole pakko mennä.
Pari kertaa oli pakko laittaa kävelyksi. Raparperipiirakka, jonka söin pari tuntia ennen lenkkiä, oli sitä mieltä, että juoksen liian lujaa.
Tätä Anjalaa olen tahkonnut talvisin ja yhteensä varmaan tuhansia kierroksia, eli mielenkiintoa ei ihan hirmusti löydy, vaikka muuten on mukavan monipuolinen ja kiemurainen reitistö. Kuntopisteistä /1 tarkoittaa vitosen kuntoa.

Pisteet: reitti 3, kunto 3/1, mielenkiinto 2. Yhteensä 8/6 p.



Nauha & Anhava 29.5.2016


Matka & aika: 21,79 km, 2:08:29.

Reitti:
Monipuolinen, vaihteleva ja mukava reitti. Nauhassa on valot Anhavassa ei.

Huomioita:
Mäkiä on ja Anhavasta takaisin päin etelän kautta muutama isompi nousu. Kuvassa näkyy kolme täppää. Ne ovat lyhyitä muutaman minuutin taukoja kun juttelin ja tyhjensin tossuista kivet. Nauhan "keskikohta" on juostu kahteen kertaan. Nauhan lenkki (joka siis idempi) on hyvässä kunnossa. Anhavan lenkki on muutamassa kohdassa heinittynyt. Kerran jopa harhauduin reitiltä. Se lyhyt jyrkkä alamäki johon talvella kertyy paannejäätä jäi juoksematta (kuvassa punainen nuoli). En huomannut sen pätkän erkanemiskohtaa paksun heinän seasta ja ajatuksissani juoksin pohjoispuolella olevaa tietä pitkin. Mäen alla huomasin, että nyt ei täsmää. Onneksi olen hiihtänyt ja suunnistanut siinä paikassa monet kerrat, joten tiesin mistä pääsi takaisin oikealle reitille. Joku joka on ensimmäistä kertaa reitillä ja ilman karttaa saattaa olla ihmeissään. Anhava-Nauha eteläisellä välillä on joku ruovittanut moottoripyörällä useampaan kertaan polulta kivet esille. Sille ei vaan voi mitään. Jos ei taidot riitä ajamiseen oikealla crossiradalla niin kai se on sitten pakko körötellä kuntopoluilla.

Pisteet: reitti 4, kunto 3, mielenkiinto 4. Yhteensä 11 p.



Kettumäki 22.5.2016


Matka & aika: 1,76 km, 9:02 min.

Reitti:
Lyhyt. Valot on.

Huomioita:
Ei erikoista kerrottavaa. Parkkipaikka on erikseen merkittu ja siitä on 100 m radalle.

Pisteet: reitti 2, kunto 4, mielenkiinto 1. Yhteensä 7 p.



Niivermäki 22.5.2016


Matka & aika: 5,01 km, 28:06 min.

Reitti:
Varsin vaihteleva. Reiluja mäkiä. mutkaa ja suoraa. Ei valaistatu

Huomioita:
Pinta on vähän kaikkea. Hiekkaa, purua, vetelää savea ja jopa 2 m asvalttia (vai öljysoraako se on?). Ei ollut mikään tien ylitys vaan ihan pieni pätkä keskellä matkaa reitin melko lähellä reitin pohjoista käätöpistettä. Upeita kallioita ja vastapainoksi pajupusikkoa.


Pisteet: reitti 3, kunto 4, mielenkiinto 4. Yhteensä 11 p.


Kymintehtaan koulu 22.5.2016



Matka & aika: 0,89 km, 5:55 min.

Reitti:
Lyhyttäkin lyhyempi. Muutama pieni kumpare ja mutka. Siinä se. Valaistu.

Huomioita:

Pohja purua, ihan ok, mutta näin lyhyeen ei paljon mahdu kerrottavaa.

Pisteet: reitti 1, kunto 4, mielenkiinto 2. Yhteensä 7 p.


Töröstinmäki 15.5.2016


Matka & aika: 2,52 km, 16:20 min.

Reitti:
Pari jyrkempää, mutta lyhyttä nousua ja loput tasaista. Valaistu.

Huomioita:
Lähtöpaikan lähellä kuntoilutelineitä. Mäen päällä pieni suolampi. Reitti on hyvässä kunnossa. Juoksin vahingossa lounaiskulmassa pienen pätkän ohi kohti Alavatajantietä. Idässä oleva "piikki" on tarkoituksella juostu, se on merkitty kuntopoluksi.

Pisteet: reitti 2, kunto 5, mielenkiinto 3. Yhteensä 10 p.


Pappikallio + Mielakka 15.5.2016



Matka & aika: 11,99 km, 1:08:12 t (t=tunti, en käytä h:ta tunnin lyhenteenä, voi perustella jos tarvetta ilmenee).

Reitti:
Tasaista, vain muutama pikku nousu. Länsiosan pohja on epätaista hiekkaa jossa on juuri tossun kokoisia monttuja. Alkupätkä tasankotieltä on vain kapea polku. Samoin Voimakadun eteläpuolella oleva pätkä on melkein umpeenkasvanut. Sitä ei ilman faktaa tietäisi kuntopoluksi. Maisema on metsää ja pientaloalueiden takapihoja, jotka sinänsä ovat keväällä mielenkiintoista katseltavaa. Ihmisillä on käsittämättömiä määriä rojua räystäidensä alla. Reitiltä erkanee monta polkua, jotka ovat jopa paremman näköisiä kun varsinainen reitti. Soukeroon osoittaa viittakin, mutta en mennyt kun ei ole karttaan merkitty. Talvella olen muutaman kerran hiihdellyt tätä lenkkiä, mutta Mielakan kierros on liian lyhyt ja pliisu, ja Pappikallion osuudella on tieden ylityksiä aivan liikaa.

Huomioita:
Pinta vaihtelee ja Mielakan kohdalla on paljon filmivanerin paloja juoksualustana. Ilmeisesti talipäiden hajottama skeittiramppi on lopulta murskattu  polulle. Parempikin paikka olisi ollut. Yksi pikku "eksyminen" joka muistuttaa Suomi-neidon käsivartta, jos sen sattuu hahmottamaan keskellä kuvaa.

Pisteet: reitti 4, kunto 2, mielenkiinto 3. Yhteensä 9 p.



Koria 6.5.2016



Matka & aika: 2,65 km, 14:47 min.

Reitti:
Tasaista, pari pientä mäkeä. Maisema peltoa, pusikkoa ja metsää. Valaistu. Talvella hiihtolatu tekee lisäksi valaisemattoman 3 km lenkin, jota ei ole merkitty kuntopoluksi.

Huomioita:
Lähtöpaikka on hassusti urheilukentän toisella puolella. Kenttä on aidattu, eikä sinne pääse, eli auto on jätettävä urheilukentän parkkipaikalle ja sieltä siirryttävä jalan kentän toiselle puolelle tietä pitkin.

Reitti menee Korian muuntoaseman aidan vierestä. Sähkön voi aistia omin korvin.

Huomaa kuvan keskellä Metsäkulmantien mutkan pohjoispuolella olevien reittiviivojen ero. Niiden pitäisi olla täsmälleen samassa kohtaa, mutta ne eivät ole. Tämän verran gps-paikannus heittää.

Pisteet: reitti 2, kunto 4, mielenkiinto 2 (vain kaksi, koska olen tämän lenkin kiertänyt suksilla satoja kertoja kyllästymiseen saakka). Yhteensä 8 p.

3 kommenttia:

  1. Olipa kattava tietoisku Kaupungin kuntopoluista. Kivasti kuvattu ja kerrottu.

    VastaaPoista
  2. Voisitko juosta nyt uudestaan ja verrata onko reittien kunnossa tapahtunut muutosta parempaan

    VastaaPoista
  3. On ollut mielessä jo monta kertaa. Jos en keksi ensi kesäksi mitään muuta kuntoiluun liittyvää "projektia", niin ehkä...

    VastaaPoista