"Jos se tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, se ei ole totta." Tuttu sanonta, jolla yritetään opettaa ihmisiä tunnistamaan netti- yms. huijareita. Se pätee myös suunnistukseen. Vaikka menisi kuinka hyvin, se ei ole tae siitä, että jatko sujuu yhtä hyvin.
Siitä olikin aikaa pari vuotta kun viimeksi olen ollut mukana Raadossa. Taisi olla viides kerta tänä vuonna kun laitoin numerolapun rintaan. Aina se jännittä, ei sille vaan voi mitään.
Marraskuussa on pukeutuminen aina vähän arpapeliä. Mitä laittaa päälle? Suunnistushousut, lyhyet kalsarit, pitkähihainen seurapaita, ei käsineitä. Lähtöpaikalla aurinko alkoi paistella, mutta tuuli oli hyytävä. Asuvalinta osoittautui kuitenkin oikeaksi. Kaksi paitaa olisi ollut liikaa ja vaikka näpit olivat lähdössä jäässä, kroppa lämpeni nopeasti.
Startti
Yhteislähtö on hankala juttu. Eikö voitaisi sopia, että seuraavassa yhteislähdössä, oli se sitten missä tahansa, kaikki tutustuvat karttaan 30 s lähtömerkin jälkeen ja vasta sitten rynnätään matkaan? Jookos? Näin startti olisi helpompi.
Kun lähtömerkki kuului, oli pakko rynnätä eteenpäin, ettei jäänyt jalkoihin. Olin rivin reunimmainen, eli siitä kun hieman kaarsi oikealla tuli kyllä tilaa. Pohja oli paksua korjaamatonta odelmaa (katso selitys esim. wikipediasta) eli jalkoihin oli pakko katsoa. Sain kartan auki lähtöpellolla, mutta mitään reitinvalintaa en ehtinyt edes ajatella. Kolmio löytyi kartalta ja ensimmäinen rasti näytti olevan arkin oikeassa ylälaidassa. Päätös: Juoksen siis tuonne oikealle kohti metsää. Sitten ojan yli ja sinne vaan minne muutkin näyttävät menevän. Ei siitä mitään ehdi ajatella tai suunnitella. Eli täysin pitkä päätyyn ja perään fiilis. Heti kun yritti vähän kohdistaa katsetta karttaan, kummaltakin puolelta juoksee väkeä ohi niin, että humina käy. Viimein kun tuli ensimmäinen pieni nousu, letka alkoi kävellä ja siinä ehdin katsoa kunnolla karttaa: "Okei tuonne päin eli tuo mäen oikealle puolelle."
Kuvassa noin puolet ykkösvälistä (karttapalojen kuvanlaatu on tosi heikko minusta johtumattomista syistä). Kaikki karttapalat © If Sibbo-Vargarna:
Ykkönen on aina tärkeämpi kuin muut rastit. Ykköselle voi ryssiä koko touhun, mutta voittoa sillä ei ratkaista. Noh - minun tapauksessa voitosta ei ole kyse, mutta kun ykkösen saa kunnolla hoidettua homma alkaa rullaamaan. K-1 oli 2,1 km ja varsin monimuotoisen näköinen. Huomaa, että tässä on ns. raatohajonta. Ei perhosia eikä salmiakkeja, vaan ihan kylmästi eri rastit eri suunnistajille. Siksi näyttää kuin en olisi käynyt rastilla. Olen piirtänyt kuvaan punaisella omat rastini.
Puolivälissä väliä oli leveämpi oja (kuvan alareunassa). Kuulin miten ohutta rankaa pitkin ojaa ylittänyt molskahti ilmeisesi kokonaan ojaan ja ylitysvuoroa odottaneet kymmenet suunnistajat antoivat aplodit. Kiersin muutaman metrin oikealta ja kun näin, että edelläni mennyt ei uponnut kuin napaan saakka ojaan, menin yli samasta kohtaa. Huuuuuh - kylmää, eli nyt kovaa eteenpäin, ettei kangistu. Tästä piti ottaa varma polkukierto selvästi oikean kautta. Juoksin ohi risteyksestä. Suunnitelma vaihtui suorempaan, joka todennäköisesti maksoi muutaman minuutin. Piti kiivetä ylös ja alas ja mutkia oli pakko tehdä. Ykkönen oli siellä missä sen pitikin olla.
1-2-3-4
Varsin hyvää etenemistä. Letkoja meni oikeaan suuntaan ja niissä roikuin aina kun mahdollista. Pysyin kartallakin varsin hyvin. Pitkän loivan rinteen ja ojan ylityksen jälkeen tarkka sijainti hukkui, mutta mäkeen kiivetessä sain heti kiinni. Njet problem.
4-5
Tämä näytti vaikealta ja en ehtinyt tutkia väliä etukäteen yhtään. Letka lasketteli alas suolle ja sinne minäkin. Välin puolivälissä oli kahden mäen välinen laakso... vai miksi tätä sanotaan? Itse ajattelin, että jatketaan siitä suoraan ja vihreän läpi menevälle ajouralle, joka menee jyrkänteiden alta. Kaikki menivät kuitenkin mäen yli, joten sinne minäkin. Sieltä pari polun kautta notkoon, jota kautta rastille. Kaikki hyvin.
5-6
Lyhyehkö väli polkuja pitkin isolle kivelle ja sitten kohti juomarastia lähtöpellolle.
6-7
Kartassa olleen juomarastin kohdalla oli tankkauspiste, mutta se oli peuroille ja kauriille. Suunnistajien juomapiste oli pellon toisessa päässä. Mietin puoli sekuntia lähdekö sinne, mutta koska ei janottanut, päätin jatkaa suoraan. Ja sitten kilahti.
Huomaa, että tässä on taas ns. raatohajonta. Reittihärvelissä oleva rasti ei ollut minulla. Olen piirtänyt kuvaan punaisella oman rastini (7-45) sijainnin.
Tulin seiskan etupuolella olevalle jyrkänteelle. Sen jälkeen pitäisi olla pikkujyrkänne. Sitä ei kuitenkaan ole. Eli ilmeisesti olenkin vasta edellisellä kumpareella/jyrkänteellä. Outoa, että tässä on selvä kumpare, mutta kartan mukaan on avokalliota vaikka tässä ei ole. Vai hetkinen, eikun...olenkin täällä liikaa vasemmalla jossa on samanlainen pitkä jyrkänne. Siksi kaikki muut menivät liikaa oikealla. Eli siis suunta tuonne päin. No nyt on niin iso jyrkänne että ei yli pääse. Jaahas talo. Aivan. Ja koska ketään ei viimeiseen viiteen minuuttiin ole näkynyt missään, olen pummannut.
Juu talo, se on tossa. Siitä suunta. Olen 150 metriä liikaa edessä. Eli takaisin. Mikään ei täsmää. Suunta tielle ja sieltä paikan haku. Halli tien toisella puolella. Juu olen tässä. Tässäpä hyvinkin. Eli tästä atomin tarkka suunta ja väkisin viiva suoraan kohti jyrkännettä. Sitten vastaan tuli tuttu jyrkänne. Mitä ihmettä??? Tässähän minä olin vähän aikaa sitten eikä tässä mitään rasti ole näkyvillä. Siis onko tämä paikka tämä vai joku muu paikka? Sitten näin miten kaksi miestä menivät kohti jyrkänteen toista päätä. No katsotaan nyt sitten uudestaan. Ja kas siinähän se rasti on.
12 minuuttia sekoilua joka maksoi noin 40 pykälää sijoitusta. En nyt suuremmin tähän kuvaile tunnetilaa rasti LÖYTYMISEN jälkeen, mutta se alkaa isolla V-kirjaimella.
7-8
Olin edellisellä 6-7 välillä siis melkein kaikkein hitain. Aaaaargh. Vaan entäs sitten. Seuraavalla lyhyellä 7-8 välillä tein parhaan väliaikani ollen 10:ksi nopein. Suunta mäen yli. Täysillä ja kun avokallio aukeni kivi näkyi etuvasemmalla ja sinne! Perkele.
8-9
Tyypillinen väli tähän maastotyyppiin. Kulkusuuntaa vastaan on poikittaisia mäkiä, jyrkänteitä ja vihreitä kohtia. Valintani oli oikean ja vasemman kautta luovien. Ei ongelmia.
9-10
Väliajoista (kuva edellä) näkee, että tämä oli toiseksi huonoin välini. Alku mentiin letkassa ja tasan peräkkäin, sen verran huonokulkuista maasto oli. Mäki alas ja ylös mäkeen. Letka pysähtyi koska polku loppui tiheikköön. Olin hereillä ja suuntasin hieman oikealle ja siinähän oli polku. Sitä eteen päin ja mutkasta ylös mäkeen. Sitten notko ja siitä suunta rastille jonne matkaa noin 100 m. Suunnassa ei voinut kulkea kun 10 metrin välein on jyrkänne josta ei pääse ylös/alas. "Tuossa on iso avokallio ennen rastia. Ja tässä menee tämä polku. Ja tuossa on jyrkänne, eli rasti on sen toisella puolella." Kaikesta huolellisuudesta huolimatta lipsahdin viereiseen notkelmaan, joka näytti ihan siltä, että siellä on suo. Takaviiston ylös kalliolle ja sieltä alas rastille. Tämä kiemura erottuu juuri ja juuri härvelissä.
Maastossa tuntui, että aikaa meni korkeitaan minuutti rastin hakuun, mutta kello kertoo toista. Tosin sijoitus ei pudonnut kuin kolme pykälää. Eli tämä on ollut vaikea rasti monelle muullekin, mutta kärki on mennyt kovaa. Tästä linkistä härveliin.
10-11-12
Selvät välit. Tiepätkän vedin niin lujaa kuin irtosi. Ohitin noin 20 suunnistajaa ja kukaan ei mennyt minun ohi. Väliajoissa oli 15. nopein ja sijoitus parani 9 sijaa. Silti hävisin kärjelle kaksi ja puoli minuuttia. Eli jotkut juoksevat kertaluokkaa nopeammin.
12-13-M
Urakalla sinne päin. Polkua oli metsä täynnä, eli niistä ei pystynyt ottamaan mitään selkoa. Kenttäkuulutuskin alkoi kuulua, eli sinne vaan ääntä kohti.
Loppuviitoituksella kaikki peliin. Ja mitä ihmettä! Kiri irtosi ilman ongelmia. Ohitin puolen tusinaa suunnistajaa. Näistä ainakin kaksi oli numerolapun perusteella samassa sarjassa kanssani. Yhteislähtökisassa jos ei ole ketään ohitettavaa, loppukiristä ei ole mitään hyötyä. Nyt siitä oli.
Fiilikset
Kaksijakoiset fiilikset. Juoksu kulki todella hyvin. Ei mitään ongelmia. Eli aina kun sattui alle polkua kiihdytin. Ylämäkiinkin jaksoi kiivetä kohtuullisella vauhdilla. Eli fysiikan puolesta täysi kymppi. Tankkaus onnistui siis ihan nappiin.
Suunnistus meni yhtä rastiväliä lukuun ottamatta normaalilla tasolla. Näitä edellä kertomani mukaisia megapummeja ei saisi tehdä. Olisi ollut parempi, että olisin seisonut paikallani kaksi minuuttia kuin suolapatsas ja miettinyt. Samalla olisi pulssi laskenut. Mutta ei. Kun kello käy ja numerolappu on rinnassa, aika-avaruus vääristyy. Jos oma liike hidastuu tai pysähtyy, tuntuu että aika laukka eteenpäin. Mitä kovempaa juoksee, sitä hitaammin aika tuntuu liikkuvan - olkoon suunta mikä tahansa. Onko kukaan tutkinut tätä asiaa oikeasti? Kosmologian emeritusprofessori Kari Enqvist tämän ehkä osaisi selittää. Hän kun on perehtynyt Einsteinin eri teorioihin melko perusteellisesti. En jaksa googlettaa, mutta jos tiedät mikä efekti oikeasti on kyseessä, heitä kommenttipalstaan jotain.
Järjestelyt
Taattua Raatolaatua. Moottoritien rampista ylös ja suoraan parkkiin. Maalissa on juotavaa useampaa sorttia ja pikkunaposteltavaa. Ainoa miinus (edellä kerrotun juomapaikan sijainnin lisäksi) oli se, että bajamajassa vessapaperirulla oli telineessä väärin päin. Paperin pitää olla niin, että se on irti seinästä.
Lopuksi
Sijoitus oli 66/241. Aikaa meni 1:52:39 ja juostua matkaa tuli 13,5 km.
Ratapituus oli 10,5 km. Ilman pummia olisin päässyt tavoiteaikaani, joka oli 105 min eli 1:45:00. Todellinen juoksuvauhtini oli 8:38 min/km johon pitää olla
erittäin tyytyväinen kuten myös sijoitukseen - olenhan jo lähempänä
kuutta- kuin neljääkymppiä.
Maasto oli vaikeaa. Tai ei se ollut vaikeaa jos osaa suunnistaa tämän tyyppisessä maastossa. Omat iltarastimaastot täällä Kouvolassa tuntuvat paljon helpommilta. Seuramme kaikkien asioiden erikoisasiantuntija HK totesi minulle, että asia vain tuntuu siltä. Kun uusmaalainen tai lounais-suomalainen suunnistaja, joka on tottunut avokallio-jyrkänne-hässäköihin tulee tänne Kymenlaaksoon hän kokee saman minkä minä Sipoon korvessa. Vuohijärven-Selänpään supikot ja mäntykankaat tuntuvat hänestä mahdottoman vaikeilta. Vaikea kuvitella.
P.S.
Latasin Käyrälammen härveliin oman reittini. Kuusi lajitoveria sitä ainakin kyseli viikon aikana.
