Jukolan viesti 2023

(Päivitetty 9.7.2023: Lisätty Anssin 4. osuuteen kuvat ja muutettu Anssin tekstiä.)

Osallistuin Porvoo Borgå Jukola 2023 viestiin Kouvolan Suunnistajat 6 -joukkueessa.

Joukkueemme numero oli 780 ja tulos löytyy täältä: linkki tulossivulle.  Seuraavassa joukkueen jäsenten kommentit ja fiilikset tapahtuneesta:

1. Tuomas

Lähdin avaukseen ilman suurempia paineita ja jännitystä. Alkuverkalla huomasin pölypilven leijailevan jo alkuviitoituksella, joka rupesi vähän jännittämään miten siitä selviää kun 800 miestä juoksee siitä ennen minua. Paukku kuului ja koo pisteelle yritin selvitä ilman suurempia haavereita. Siinä onnistuin ja matka sai alkaa. 

Otin vaan sopiva vauhtisen letkan ja lähdin jolkottelemaan eteenpäin. Kartan avasin kunnolla vasta ensimmäisen välin puolessa välissä, kun aloin miettiä, että kauanko tämä kestää? 

Ykkösrastille päästyäni alkoi vaikeudet. Maha meni aivan sekaisin ja lusikallinen oli lähellä monta kertaa lirahtaa housuun. Rastien 1-7 välillä kävin lukemattomia kertoja asioimassa letkan ulkopuolella. Olin varma, etten pääse tällä menolla ikinä maaliin. Olo kuitenki helpottui vähän ja pääsin liikkumaan eteenpäin. 

Liikkuminen ei ollut kovin nopeaa, koska kaikki tankkaamani oli tullut pihalle. Viimeinen juomarasti ja urheilujuomat vauhdilla tauluun. Sitten se oli vaan taistelua maaliin. Puomilla kehon valtasi suuri helpotus ja ilon tunne. Olin selvinnyt pois. Nälkää jäi aivan hurjasti ensi vuoteen.

2. Jyri

Varamiehenä Jukolaan

Keväällä Hyyrysen Jyrki tiedusteli halukkuutta Jukolaan ja ilmoittauduin tällä kertaa varamieheksi,
koska kevään ja alkukesän juoksukunto oli heppoinen. Iltarasteilla toki yritin käydä aina kun aika
antoi myöten. Sitten kävi se perinteinen , että Jukolan lähestyessä alkoi kovasti innostus nousta.
Joukkueet olivat kuitenkin täynnä vielä reilu viikkoa ennen. Lyyran Hanna sitten laittoi viestiä että ei
pystykään juoksemaan ja tarjosi 6.joukkueen aloitusta minulle. Ilmoitauduin heti ! Toki aloitus
hirvitti.. viime vuonna Mynämäellä aloitin ja se alun ravi tuntui tässä kohtaa haastavalta. Onneksi
osuus vaihtoi 2.osuudeksi, joka onkin lempiosuuteni. Lampun kanssa olen suunnistanut viimeiset 5
jukolaa johon olen osallistunut.

Porvoo tuntui ihan lähi-Jukolalta Kouvolalaiselle ja valmistauduin varsin pienellä varustemäärällä
tällä kertaa. Makuupussinkin jätin autoon. KS seurateltalla oli jälleen kotoinen tunnelma ja
numerolippu odottikin jo valmiina. Toki oman Jukola tuolin olin ottanut mukaan valmistautumista
varten.

Ehdin tavata 1.osuuden juoksijan Tuomaksen ennen lähtöä ja varauduin olemaan vaihtopuomilla
reilu 2 tuntia aloituksesta. Lamppu oli ensi kertaa Jukola käytössä mutta huolella ladattu ja toimi
ilman ongelmia. Tuomas toi kartan suunnitellusti ja alun K-pisteelle kävelin ja hölkkäsin karttaa
tutkien. Tietenkin jännitti miten 1.rastin käy. Äiti opetti että 1. rasti pitää ottaa rauhallisesti niin
loppukin menee hyvin. Ja se toimi.

Alun rastivälit menivät hyvin ja rauhallista tahtia vähän vihreää aluetta kiertäen, lamppu oli päällä
alusta saakka ja näkyvyys oli ajoittain tiheässä vain metrin verran. Sen ison suon ylitys 5.rastille
mentiin letkassa polkuja pitkin kiertäen. Ja kohta sen jälkeen olikin ensimmäinen juomarasti. Ne
tulivatkin osuudella tarpeeseen, joka toisella hartsporttia ja joka toisella vettä. 7. ja 8. rastit mäkien
päällä otin tarkasti ja siitä se hyvän olon tunne varmaan tulikin. 9.rastille pientä lampea suolla
kiertäen selkeästi hyvässä letkassa ja tiheässä metsikössä ylämäessä olin jostain syystä sitä mieltä
että ei se rasti näin ylhäällä rinteessä ole. Siitä kierto oikealle alemmas tiheikkööön ja ympyrää
rastille joka oli ihan joku muu. Siitä sain suullisen kommentin että siellä vihreän sisällä ollaan ja
takaisin päin täyden ympyrän jälkeen kahden muun harhailijan kanssa rastille. Siis 100 m ennen
rastia n. 6-8 min kierros myötäpäivään, pöh. Veti nöyräksi. Todennäköisesti letka oli ihan oikeaan
paikkaan menossa . Pitkä väli 11. sitten varsin hitaasti ja varmasti ja rastien rypäs 17. lle ja
juomarastille varman päälle. Rastille 18. kiersin tarkoituksella pellon reunaa polkua pitkin pummeja
välttäen. Siitä rastille 22. gepsi olikin sitten lakannut toimimasta mutta välit menivät ilman virheitä.
Pitkän suon ylityksen rastille 23. menin jo kävellen voimien huvetessa. Rastiväli oli radan pisin ja
matka tuntui jo pitkältä. Lopun mäkirastit kävelin ja säästin voimia viimeisen rastin ja maalisuoran
´kiriä´ varten. Vaihtoon tulin kohtuu hyvissä voimissa kuitenkin ja luovutin kartan Joonakselle
osuusajalla n. 2:52. Ilman sitä yhtä kierrosta olisin ollut oikeinkin tyytyväinen.

Jälleen kerran Jukola oli maaginen kokemus, ja huollon jälkeen kisaa Ylellä seuraten autolla kotiin,
aamupala toki Kuninkaantien ABC:llä.

Kiitos KS

3. Joonas

Rata fyysisesti ja taidollisesti mulle oman tasoni ylärajoilla. Onneksi aurinko oli jo noussut, kun pääsin matkaan. Pimeällä olisi ollut tosi haastavaa löytää radan rastipisteitä. 30. rastia piti kerätä ja jo 14. rastilla tuli olo, että jaloilla ei ole enää hirveästi annettavaa.

Kolme isompaa virhettä. Oon vähän huono arvioimaan ajallisesti, mutta kai niissä kului sellainen 6-8 minuuttia. Pysyin kuitenkin suurimmassa määrin hyvin kartalla ja pari kertaa tulikin näytettyä sijainti kohtalotovereille.

Pidän kokonaisuutta ihan kohtalaisen onnistuneena eritoten oma taso huomioiden. Kaikkein tärkeimpänä: Oli taas ihan pirun hauskaa!

4. Anssi

"Päätin katsoa Venlojen viestin kotona ja tulla vasta yöllä myöhempään Porvooseen kisapaikalle. Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi normi koko päiväksi paikalle tulemisen sijasta ja keskimääräisen 10-12 km kävelemisestä alueella ennen omaa osuutta, jotta saa takareidet varmasti tukkoon ennen omaa osuutta ja mielellään paahtuu helteessäkin ennen sitä. Allekirjoittaneet laskujen mukaan 15. Jukolan viesti.

Porvoon Jukolalle pitää antaa pisteet ympäristöystävällisyydestä: bussikuljetukset Porvoon keskustasta paikan päälle + takaisin ja kisakeskus ekologisesti rakennettu käyttäen niin vähän turhaa rakennusmateriaalia kuin mahdollista. Mm. vuodesta toiseen Jukolassa nähty täysin turha metallinen silta puuttui mikä ei allekirjoittanutta kyllä harmittanut alkuunkaan. Pari seurakaveria tuli useampi 5-6h aiemmin kimppakyydillä, mutta päätin olla kotona vielä pidemmälle, nukkua pidempään ja tulin "ympäristöystävällisesti" Eco Pro-vaihteella omalla autolla Porvoon keskustaan ja siitä bussilla suoraan kisa-alueelle. Onneksi näin eikä ajaen itäkautta parkkialueelle, maksaen käteisellä 25€/sovelluksella 20€ parkista, parkkeerata jollekin paskaiselle pellolle, ja sieltä kävellä useamman kilometrin joidenkin konkkapolvien rinkkoja, saappaita, takaraivoja ja naamoja katsellessa kisapaikalle. Mieluiten niin, että jossain kapeikossa jumittuvat eteen ja katsovat h-moilasena mennäkö eteenpäin vai jäädäkö tähän. Kuvittelin, että Porvoon keskusta on täynnä autoista, mutta mitä vielä. Pääsin 200 m päähän torista helposti, siitä suoraan bussiin ja vaivattomasti Epooseen. Keskustassa oli tyhjää parkkitilaa vaikka kuinka paljon. Bussi ajoi myös suoraan kisakeskukseen, joka oli huomattavan viihtyisän oloinen, pienessä tilassa, sisälsi viihtyisiä ravintoloita ja vaihtoalueet olivat myös lähellä. Ensimmäisessä ravintolassa soi heti tullessa keskellä yötä joku kasarihevibiisi mikä kertoo järjestäjien hyvästä mausta. Norski-bläkkis kuten esim. Dimmu Borgir olisi sopinut vielä paremmin. Kisakeskus oli normi-Jukolan kisakeskuksia huomattavasti viihtyisämmän oloinen.

Juuri kun pääsin kirjoittamaan ylistyssanat tapahtuman ekologisuudesta, tämä nerous osui silmille: https://www.iltalehti.fi/muutlajit/a/9580158a-f7cc-43a6-8206-72cd6ee37cf2

KS:n seurateltta oli asetettu hienoon paikkaan keskelle peltoa ja ympärille oli kasaantunut lukuisia Ok Linnen, Kooveen ja HS:n kaltaisia harrastelijaseuroja - ilmeisesti hakemaan oppia kaltaisiltani

huippusuunnistajilta. Seurateltalla ehti vaihtaa kuulumisia, vaihtaa kamat rauhassa, olla muka nukkuvinaan makuupussissa 20-30min makuualustalla, kuunnella muutama vinkki sekä katsoa mikä meno alueella ylipäätään on. Naapuriteltan Ok Linne johti viestiä pitkään ja mm. heidän 6. osuuden Albin Ridefelt keskittyi kuulokkeet korvilla pitkään naapuriteltalla, meni oman osuutensa kuin juna pitäen isot tonnikalat takanaan. Viime vuonna mies ankkuroi Tiomilan voittoon pitäen Gustav Bergmanin takana varmalla suorituksella.Valitettavasti ankkuriosuudella Linnen Lucas Liland (tai kuten Markku Mäkäräinen lausuu: Lucas Lilland) joutui päästämään niukasti Emilin ohitse. Näitä Emileitä, Victoreita, Joakimeja (joku neljäskin oli ilmeisesti vielä samassa pesueessa), Johannessonien Henriksessoneita ja vastaavia on jouduttu jo turhan monta vuotta katsomaan Jukolan kärjessä. Onneksi Tove ei tullut kuitenkaan kolmen joukossa maaliin vaan saavutti sen halutuimman 4. sijan ja viime vuonna jäi vielä enemmän. Kun näin ensimmäistä kertaa Svenskin nimen, en saanut minkäänlaista osviittaa mistä maasta he ovat mahdollisesti kotoisin. Mielessäni kävi Norja, Tanska, Italian ja Mongoliankin tarkistin. Kun hommaan ei tullut mitään tolkkua, lunttasin googlesta ja selvisi, että he ovat Ruotsista. Ei olisi uskonut.

Ok Linnen Albin Ridefelt naapuriteltalla seuraamassa ilmeisesti väliaikoja n. puoli tuntia ennen osuutensa alkua.

 

Toisella puolella Timo Sild tutkimassa vanhaa karttaa onko missään kohdassa mahdollista tehdä hyödyllisiä tiekiertoja.
 

No, sitten tärkeimpään eli omaan suunnistukseen: Jalka vaikutti omaan kuntoon suhteutettuna melko hyvältä, aavistuksen paremmalta kuin kahtena edellisenä vuonna. Ero em. henkilöihin oli juoksussa vain muutamia kymmenyksiä, korkeintaan sekunteja. Päätin lähteä rauhassa K-pisteelle (eikä rynnien kuten monesti aiemmin) ja ottaa suunnistus suoraan haltuun. Suunnitelma toimikin hyvin aina K-pisteelle asti. K-pisteeltä ykkösrastille oli matkaa huikeat 150 m ja kompassi näytti vasemmalle vihreään, jonne ei mennyt oikein kunnon polkuja. Oikealle meni helpompikulkuisempaa linjaa mäkeä ylös meni enemmän suunnistajia sekä polkuja. No, lähdin "parempaa linjaa" mäkeä ylös ja siitä suoraan 2-3 min pummi. Rasti oli vasemmalla vihreässä, siellä minne kompassi alunperin näyttikin. Tässäkin näkee, että olisi pitänyt uskoa vihervasemmistoa. Jotta keksitään pummille kunnon selitys, rastin ja pummausalueen välissä istui kaksi järjestäjää, jotka olivat muka seuraamassa ankkuriosuutta, mutta olivat todellisuudessa asetettu istumaan K-pisteelle oleville kiville, jotta hämääntyisin. Heidän syy. Kakkoselle heti perään samanlainen 2-3 min pummi rastia edeltävälle mäelle. Tällä kertaa meni enemmän porukkaa vasemmalta ja päätin mennä "ovelana" yksin oikealta. Takaoikealta löytyikin avokallion notkosta rasti. Se tosin ei ollut oma rasti eikä siellä näkynyt ketään muutakaan. Toinen pummi ja rasti oli siellä mistä porukat menivät vasemmalta mäkeä alas. Tällä kertaa syy oli vasemmalta alaspäin menevässä letkassa, koska heidän olisi pitänyt ymmärtää, että olen menossa rastille 118 ja huutamalla opastaa sinne. Ei minkäänlaista yhteistyökykyä ja solidaarisuutta. 

Kakkosrastilla eteenpäin aina rastille 13 suunnistus alkoi sujumaan joutuisasti, pummeitta ja hyviä linjoja myöten. Kakkosrastilla muodostui yhteen n. 5-6 hengen porukka, joka olikin enemmän tai vähemmän yhdessä aina rastille 13 asti yli puolimatkan. Porukan näkyvin ja kuuluvin oli valkopaitainen, leveäselkäinen n. 40-50w mieshenkilö, joka puhkui jo muutaman sadan metrin päästä K-pisteeltä sekä naama että sykemittari punaisella. Muita olivat n. 60w harmaanpäinen mies, jolla oli hieno ja erikoinen paita, jonka värisävyt olivat mielenkiintoinen sekoitus viininpunaista, vaaleansinistä ja vaaleanvihreää. Vastaavaa en ole vähään aikaan nähnyt ja paita vaikutti eräänlaiselta taideteokselta - vähän niinkuin mies itsekin. Kolmas oli n. 30-35w vaalea nainen, jolla oli vaaleansininen paita, josta huomasin jonkun kilometrin päässä, että selässä luki tussilla vedetty teksti "enkelit" selässä. Muuten en olisi huomannut, mutta hän oli röyhkeästi ohittanut minut. Pari muutakin oli samassa porukassa, mutta enempää huomioita en ehtinyt tehdä, koska kärkiletkassa liikkuessamme vauhti oli niin huimaa, että hyvä kun ehti huomaamaan vaihtuvat metsät, hakkuuaukeat ja suot. Valkopaitainen, leveäselkäinen mies oli ilmeisesti hiihdon maailmancupista katsonut kesken matkan olevia "kirimaaleja", koska hän poukkoili pitkin matkaa joko edessä tai takana. Koko matka vaikutti jonkinlaiselta maksimikestävyysharjoitteelta ja intervallit/rytminvaihdokset näyttivät ainakin olevan hallussa. Yleensä sopivan uranpätkän tullessa alkoi voimakas puhkuminen kuulua takaapäin, hetken päästä tuli väkisin jollain uranpätkällä ohi ja sen jälkeen teki heti perään ns. "välikuoleman" pysähtyen 2 metrin päähän eteen, jolloin hänet piti uudelleen ohittaa uran jommaltakummalta puolelta. Tämä toistui n. 30-50 kertaa matkan aikana. Yleensä en tykkää juosta porukassa yhtään ja kuunnella vielä vähemmän kaikenmaailman tyhjänpäiväisiä selostuksia metsässä, mutta tämä porukka meni kuin juna eteenpäin ja vielä melko sujuvasti rastilta rastille.

Seurateltalla kuulin vinkin, että järven eteläpuolinen suo kannattaa ylittää suoraan eikä lähteä kiertämään. Vinkki osoittautui oikeaksi. Suo oli melko kuiva, ei korkeaa varpua ja pieni ohut polku meni myös. Leimasin edellisen rastin 9 hiukan nopeammin kuin muu porukka ja lähdin vetämään porukkaa suoraan suota kohti. N. 150m päässä lähtiessämme laskeutumaan kivistä polkua notkoa, joka oli osittain hakkuu-aukeata, kuului n. 10-20cm takaraivon takaa voimakas puuskutus, valkopaita meni viivana ohi rytinällä mäkeä alas ja hetken päästä tienylityksen jälkeisellä hyvin huonokulkuisella alueella kuului erilainen ärinä, kolina, huuto ja puhkuminen. Äänistä päätellen useampi poikkipuuna ollut 5-10cm koivu meni poikki kun valkopaita hyökkäsi ryteikköön. En tiedä oliko siinä polkua ennen kyseistä rytinää, mutta sen jälkeen ainakin oli. Sen jälkeen valkopaita katosi selkineen suolle n. 30-40m etumatkan turvin. Tästä ei varsinaisesti ollut omalle suunnistukselle erityistä haittaa.

Kun n. 600 m suo oli omalta kohdalta ylitetty suunnalla virheettä, sama porukka lähestyi ennen rastia melko erikoisesta suunnasta etelästä/lounaasta ja yksi kysyi "mikä koodi?" (87). Tämä jälkeen mentiin taas yhdessä useampi rastivälitys aina sillanylitysrastille 13 asti (koodi 177). Matkalla oli jälleen mielenkiintoisia poukkoiluja välillä edessä ja takana tietyltä juoksijalta. Siltarastilla 13 olin ennen heitä ja hetken päästä alkoi tuttu puhina jälleen 1-2 metriä päästä takaa ja päätin, että suunnistaa loppumatkan yksin. Ei tästä ollut maaliin kuin ehkä 3,5km. N. 150m siltarastin ylittämisen jälkeen tuli vastapalloon n. 70w herrasmies kommentoiden, että "sillalla piti ilmeisesti leimata" ja jatkoi matkaansa. Maasto oli useamman sata metriä synkkää kuusimetsää sen jälkeen, mutta pohjaltaan hyväkulkuista. Tähän mennessä aikaa oli mennyt reilu tunti ja oltiin yli puolivälissä. Muutaman sadan metrin jälkeen noustiin avokalliolle, josta lähdin parin avokallion jälkeen turhaan seuraamaan viimeistä avokalliota oikealle itää kohti yrittäen hahmottaa avokallion ja vihreän (kartalla valkoinen) välistä suhdetta. Metsä hiljentyi tässä vaiheessa mistä ymmärsin, että pummi oli meneillään. Rasti oli tiheikössä n. 100m päässä. Lähdin seuraamaan turhaan avokalliota itää kohden, vauhti hidastui merkittävästi ja lopulta tiputtauduin avokalliolta alas ja yritin paikantaa missä ollaan. Lopulta paikansin poikittaiselta polulta itseni. Sieltä takaisin rastia kohti melko huonopohjaista rinnettä vihreän keskellä olevalle melko hankalalle pistekumpareelle (koodi 172). Aika typerä virhe, arviolta 7-10min. Matkana ei luokattoman pitkä, mutta aikaa meni aivan liikaa.

Suoväli meni melko hyvin. Lopun olisi voinut tulla aavistuksen enemmän vasemmalta menemättä edes vaaleanvihreälle.

Ennen rastia 14 oleva "avokalliokartoitus", johon meni n. 7.10min ylimääräistä aikaa. Rastivälin puolessavälissä gps taisi hiukan heittää, koska nousin avokalliolle etelämpää menemättä vihreälle ollenkaan.

Tästä vielä seuraavalle rastille parin vihreän läpi ja edelleen koukku oikealta väärän kallion kautta ja hetken päästä vähän ennen rastia 16 (koodi 119) alkoi tuntua voimakasta kipua vasemmassa jalassa. Vasemman jalan varvasta alkoi sattua todella pahasti, juoksu loppui siihen eikä kävelystäkään meinannut tulla mitään. Samaan aikaan tutunnäköinen mieshenkilö Valkealan Kajon paidassa meni kinkaten yhdellä jalalla ohi ja hetken kuluttua laskeuduttuamme tielle hän jatkoi vaivalloista juoksemista, katsoi jonkun matkan päästä hiukan ihmetellen miksi jään hänestä edelleen vaikka hänen oma juoksu näytti todella vaivalloiselta. Omalla jalalla näytti onnistuvan vain hyvin hidas kävely. Sinänsä harmillisessa paikassa meni jalka, koska heti tapahtuneen jälkeen edessä oli useamman sadan metrin tiejuoksu, yksi korkealla mäellä käynti ja senkin jälkeen melko hyvää uraa pitkälle rastille.  Keskeyttäminen kävi mielessä, mutta ajattelin, että tulen sieltä vaikka yhdellä jalalla maaliin. Kävelyvauhti oli koko loppumatkan normi kävelyvauhtia huomattavasti hitaampaa. Vedin tiellä kengän pois jalasta ja yritin katsoa onko tikku tai vastaava mennyt jalkaan, muttei siinä saanut mitään tolkkua asiasta. Useampi kymmenen juoksi tiellä ohi samalla, sillä ei ollut siinä kohtaa mitään merkitystä. Myöhemmin ilmeni, että vasemmassa jalassa on iso rakko, joka on edelleen muutama viikko Jukolan jälkeen, mutta juoksu onnistuu jo. Seuraava rasti 17 (koodi 76) oli "sopivasti 30-40 m korkealla mäen päällä. Sinne nousu jollain tavalla kinkaten ja vielä heikommin alasta takaisin tielle, muutama ärräpää lähti ja v*tutuskäyrä oli melko korkealla. Jotta asia ei liian helpoksi menisi niin vielä varmuuden vuoksi vähintään 10 min pummi vihreän keskellä olevalle 19. rastille (koodi 81). Tällä kertaa syy oli rakon, ei kartanluvun, koska jalan ollessa kunnossa olisin selkeästi juossut läpi viherikön suoraan rastille ilman epäilyksen ja itsekritiikin häivääkään. Taisin olla koko rastivälin hitain omalla osuudella (samoin kuin loppusuoralla). Kyseistä rastia (sekä lähellä olevaa toista rastia 77) oli viherikössä pummaamassa n. 50 henkilöä. Koodeja huudettiin ympäriinsä ja huonokulkuinen vihreä metsä risteili ojia, kuivuneita kuusia ja yhdestä aukonreunasta olimme ottavinamme suuntaa oikealle rastille, vaikka aukonreuna oli toinen mitä kartasta katsoimme. Asiaa ei helpottanut yhtään se, että samaan aikaan vastapalloon tuli yhteislähtö saman viherikön läpi toiseen suuntaan n. 100-200 suunnistajan voimin. Jälkeenpäin ajatellen (erityisesti jos juoksu olisi vielä kulkenut), olisi voinut suoraan juosta vastaan tulevalle poikkitielle. No, rasti löytyi lopulta ja sieltä edelleen useamman sata metriä tietä kävellen seuraaville parille rastille, josta vielä rastilta 21 (koodi 162) täysin turha lasku hakkuuaukean jontkaa pitkin tielle ja sieltä uudelleen 200m oikealle ja kohti tokavikaa rastia 22 (koodi 136). Rasti löytyi helposti. Loppuun vielä paskarinki vasemmalta, aidan viertä vikalle rastille. Jotkut kehtasivat vielä kannustushuutoja huutaa loppusuoralla. Sentterin nostaminen ei ollut hirveän kaukana.

Täysin tyhjänpäiväistä loppumatkan suunnistusta ja s-mutkia radan loppuosalla. 

Loppuaika oli harvinaisen erinomainen 2h 55min lyhyimmällä 8,2km osuudella. Harva pystyy parempaan. Rakon takia meni tunti ylimääräistä ja loppuaika olisi konditionaalissa ilman rakkoa todennäköisesti huidellut jossain 1h 55min tuntumassa. Jos ajatellaan, että tästä olisi parilla mikroreitinvalinnalla niistänyt vaivaiset 1h 6min pois, aika olisi ollut osuuskärki. Näin ollen voidaan yhteenvetona todeta, että osuuden kärkiaika oli vain pienen hienosäädön varassa.

Kaupunkina Porvoo on suomalaisella mittapuulla ollut aina kaupunki, josta olen pitänyt paljon. Vanha kaupunki on todella kaunis ja idyllinen, kaupunki on vanha ja tyylikäs sekä pidän myös avokalliomaastoista. Toki meillä Kouvolastakin (vertailun vuoksi) löytyy kauniita nähtävyyksiä kuten esim. neuvostohenkinen verotalo, keskuskirkko, Kuusankoski kokonaisuudessaan, Voikkaan liikenneympyrä sekä luonnonvihreä stadion. Jos itse saisin päättää, seuraavat olympialaiset järjestettäisiin viimeksi mainitussa. Keskuskirkon arkkitehtuuria on kuulemma kadehdittu aina Roomaa myöten, verotalon rakentamisessa on plagioitu neuvostokulttuureja, Kuusankosken kirkko on upean keltaruskea ja Voikkaan pellot ovat ajanviettopaikkoina yksi parhaimmista. Ajoittain haaveilen kaukomatkasta Iittiin tai Jaalaan, mutta toistaiseksi se on jäänyt vain puheen tasolle.

Vaikka maasto oli Porvoossa melko hankala ja matkan varrella ilmeni muutamia haasteita, vähän jäi nyt hampaankoloon. Ensi vuonna lähdetään "notta perkele" sivistyksen piiriin Pohjanmaalle ja näytetään mistä kana kusee. Kaikki on lakeaa, puukot eivät heilu missään ja itseäni Pohjanmaassa on aina puhutellut niin se suunnaton suvaitsevaisuuden, avomielisyyden ja sivistyksen määrä. Maasto lienee melko tasaista, hakkuuaukeiden reunat ovat sentin tarkkuudella viivottimella vedetty ja suopursu kukkii + tuoksuu. Pohjanmaa on myös selkeästi omaa aikaansa edellä, mm. Jeesuksen aikaa vähintään 1300 vuotta edellä. Siihen asti nokka pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä.

Emil Svensk on veljessarjan kruunaamaton kurko.
Ruotsin kansallislaulu soimaan isojen tonnikalojen kunniaksi. Heja Borlänge
https://www.youtube.com/watch?v=EKduDhR7Y1Q


5. Jukka

Valmistautuminen oli kotoisilla iltarasteilla käyntiä ja YouTubesta Puistotv:n ja Susu:n Jukola ennakoiden katsomienen. Lisäksi luin ratamestareiden blogin. Söin koko edeltävän viikon Kokkikartanon pekonipastaa. Jälkiruuaksi meni kolme Pullava rusinapitkoa. 

Katsottiin Venlat kotona ja näin ei tarvinut haahuilla helteessä koko päivää (tämäkin on joskus kokeiltu, eikä se paranna omaa suoritusta).

Oli siinä ja siinä, että ehdinkö ennen yhteislähtöä, joten olin puomilla notkumassa ajoissa. Lähtö oli sitten jälkimmäisessä yhteislähdössä, eli odotusaikaa tuli. Onneksi oli mainio sää ja otin mukaan juotavaa. Siinä maisemia katsellessa pää pikkuhiljaa heräsi. Yöllähän en teltassa montaa minuuttia pysynyt nukkumaan ja kamppeita päälle kiskoessa olo tuntui siltä kuin lipputangon nuppi olisi pudonnut päähän. 

Kivien runsaudella peloteltiin ja olo oli ennen omaa suoritusta tietysti jännittynyt.

Kartta auki ja heti ykköselle väärää uraa. Erittäin lyhyt ykkösväli (koodi194). Selvästi ohi ja liian alas. Pummia noin 2 min. Tämä on järjestelmän vika. Mitäs laittavat urat menemään vääriin suuntiin. Eikä karttaa pystynyt ennen K:ta juurikaan lukemaan ryysiksessä kun piti katsoa jalkoihin ettei mene nurin. Käytän pappamallisia lukulaseja, eli siitä tulee myös vähän tasoitusta.

Sitten melko normaalia suoritusta. Kaksi väärää hajontaa, mutta niistä pääsi suoraan omalle. Pari stoppia poikittaiselle uralle ja arvonta: oikea vai vasen. Näistä selvisin hyvin. 

Rasti 15 (206) tuotti hankaluuksia. Lähdin edelliseltä rastilta väärää uraa ja odotin, että oikeaan suuntaan kääntyy jotain. Ei kääntynyt/en huomannut, vaan pusikko sakeni entisestään. Niinpä se olikin turha kääntyä umpivihreään, oli vaan mentävä sinne minne ura vei. Sain itseni kartalle noin 150 m ennen rastia sinisen ympyrän kohdalla. Huolimattomuudesta sakotetaan, sillä nyt minulle tarjottiin vain suoraa suuntaa tumman vihreän läpi ilman uraa. Ei onnistunut. Kiemurteluksi meni kuten alla olevasta kuvasta käy ilmi. Tässä kohtaa seikkailua, kun tulin pusikon toiselle puolelle, tuli ainoa hämmästys kivistä. Kartassa on repaleinen avokallio, maastossa se oli louhikkoa. Tuurilla koukkien oikeaan suuntaan ja sitten rastille. Hakemista vähintään 4 min. Oikea toiminta olisi ollut lähteä edelliseltä selvästi oikean kautta kaartaen ja rastinotto kumpareiden kautta (sininen katkoviiva).

Toiseksi viimeisellä rastilla 24 (58) meni hukkaan ainakin 2 min. Poikittainen polku tummanvihreän jälkeen. Arvonta kumpaan suuntaan. Valitsin kaksi kertaa väärin, ja vasta kolmas kerta paljasti lipun sijainnin.

Viimeistä rastilta maaliin, pistin peliin kaiken. Yllätyksekseni loppukiri irtosi hyvin, eli fysiikan puolesta ei ongelmia. Toki matkan varrella moneen ylämäkeen piti käyttää pienintä vaihdetta. Viimeisellä rastivälillä minulla meni aikaa 45 sek. Hävisin nopeimmalle 21 sek ja sijoitus tällä välillä oli 469/1516. Juoksuvauhtini oli tässä vaiheessa kun takana oli yli kymmenen kilometriä suunnistusta 6,18 min/km. Nopeimmalla vauhti 3,22 min/km. Tosi lujaa menevät!

Ei maasto niin pahaa ollut kuin oli peloteltu. Aika saman näköistä kuin Kymenlaaksossa, Kouvolassa esim. Junkkarinvuorelta ja Linnakalliolta löytyy paikoin yhtä paljon kiviä. Jos on käynyt Rannikkorasteilla, on tottunut vieläkin kivisempiin maastoihin. Pohja Porvossa oli hidas ja muutamassa aukon ylityksessä oli useita satoja metrejä mentävä niin, että jokainen askel piti erikseen asetella. Suot oli kuivia ja vain yksi sellainen oja, josta ei olisi päässyt ilman siltaa yli (rasti 177 = se oja jossa Helsingin Suunnistajien Topi Syrjäläinen otti kokovartalomutakylvyn).

Maasto oli keskimääräistä vaikeampaa ja raskaampaa. Sen todistaa myös vaihtoaikaennuste, jossa jokaisen meidän loppuaika oli enemmän kuin ennustettu aika.

Ei se suju aina huipuiltakaan. Sama osuus ja sama rastiväli. Alla kuva, joka todistaa, että minä olin tällä 3-4 välillä 2:37 nopeampi. Ei Huano!

Rata oli vaikea. Jos sitä vertaa yleisellä tasolla iltarastiratoihin ero on siinä, että ei anneta mitään helpotusta. Ei tarjota tietä tai polkua kuin poikkeustapauksissa. Rastit on sijoitettu sinne minne on, eikä siten, että sinne olisi mukava edetä. Näihän sen pitää olla, sillä Jukola ratoja ei tehdä kuntosuunnistajille vaan huippusuunnistajille. Sen sijaan Jukolassa rastinotto sujuu helpommin, koska rastirakenteet näkyvät kauas ja väkeä pyörii paikalla. Iltarasteilla minulle on käynyt useamman kerran niin, että seison aivan lipun vieressä hoomoilasena, mutta en näe sitä, koska linttana lippu on ison puun toisella puoella.

Olen tyytyväinen suoritukseeni. Aikaa meni 1:44:26, rata 9,4 km, juostu matka 10,67 km, sijoitus osuudella 569/1521, eli selvästi puolenvälin paremmalla puolella. Olen erittäin tyytyväinen katsottuani gps-seurantaa. Kyllä siellä tuli pientä, isoa ja todella isoja kiemuraa huipuillekin. Oma suoritukseni pysyi jotakuinkin kasassa, eli hyvä näin.

Olisi mielenkiintoista kokeilla miten sama rata sujuisi ilman urien helpottavaa/häiritsevää vaikutusta. Parissa kohtaa juoksin selvästi ylimääräistä, väärään suuntaan lähteneen uran takia. Tällä kertaa taktiikka oli vetää aina mahdollisimman suoraan uraa myöden. Ehkä seuraavalla kerralla jätän kaikki urat huomioimatta ja teen täysin oman suorituksen 😂.

Muuten Jukola kokemus oli maltillinen: en käynyt mallasrastilla, en metsäkirkossa, en saunassa, en suihkussa, en grillillä, en streetfoodissa, en varustepesussa, en varustekierrätyksessä, en lasten maailmassa, en PV-osastolla enkä siis sotkussa, en vesipisteellä, en kahvilassa, en esittelypisteillä enkä tarvikekaupoissa. Jukola kaupassa kävin, mutta en ostanut mitään (kuten aina -50% ale alkoi juuri silloin kun olin puomilla).  Puuron ostin ruokintapaikalta ja infossa kävin ostamassa parkkilipun, jota ei pois ajaessa tarkistettu lainkaan.

6. Terhi

Kenraaliharjoitus hoitui lauantaina Venlojen viesti aloitusosuudella: kartta oli hyvä, maasto odotettu ja rastit löytyivät naps ja kops. Eli luottavaisin mielin kohti Jukolan viestiä. Etukäteen näytti kohtuu selvältä, että sunnuntai aamun yhteislähtö odottaa minua. Kuitenkin yön aikana toiveikkaana kurkin kerran jos toisenkin live-seurantaa, josko pääsisin metsään ennen yhteislähtöä. No en päässyt. Yhteislähtö oli kutsunut muutamaa muutakin suunnistajaa, yksin ei tarvinut olla. K-pisteelle päin könytessä pölypilvi oli aikamoinen, sääliksi kävi keuhkosairaita. 

Letkajenkkaa ja rastikoodien huutelua jatkui ensimmäiset kuusi kilometriä. Muutamaa hampaat irvessä ryntäilijää lukuunottamatta meno oli porukalla letkeää. Sitten tapahtui jotain ja ympärillä väljeni huomattavasti. Jompikumpi, minä tai ne muut, teki onnistuneemman reitinvalinnan. Rastit löytyivät lauantain tapaan hyvin ja matka hupeni kuin huomaamatta ja pian toinen Jukolan viestini oli taputeltu. Perussuoritus, johon olemattomien yöunien ja vielä olemattomamman aamupalan jälkeen olen tyytyväinen. Ensi vuonna uudelleen!

7. Ville

Pääsin ensimmäistä kertaa Jukolassa ankkuroimaan ja ylipäätänsä yhteislähtöön. Harjoituskausi oli ollut haastava, sillä niin perheenlisäyksen aikaansaama arjen rakenteiden muuttuminen kuin myös sairastelut olivat rokottaneet lenkkeilyä. Into piukeana oli silti hienoa lähteä helteiseen Epoon metsään.
Ensimmäinen rastiväli päättyi aikamoiseen mosh pittiin kun keskipitkälle putkiykköselle rymisteli yli tuhat juoksijaa samaan aikaan. Kaksi rastipukkia ei ihan riittänyt.

Kisani alkupuolisko sujui hyvin. Rastit löytyivät letkassa helposti ja reitinvalinnatkin tuntuivat toimivilta. Juoksu kulki suhteellisen mukavasti. Hellekään ei tuntunut haittaavan.
Kartan etelälaidassa oli tarjolla pitkä reitinvalintaväli. Otin massasta poiketen Fabian Aebersoldin ottaman tiekierron. Rallattelin aivan Timo Sildinä hyvää vauhtia tietä pitkin ja reitinvalinta tuntui hyvälle. Sitten palasin pöpelikön puolelle ja vauhdin huumasta shokeeranneet reidet sanoivat sopimuksen irti ja kramppasivat.

Krampit määrittelivätkin loppumatkaa. Välillä pystyi hölköttämään rauhallisesti mutta välillä täytyi pysähdellä, hieroskella ja kävellä. Turhautuminen oli kuitenkin valtavaa ja olikin hassua että melkein kolmen tunnin urakan jälkeen olisi ollut vielä virtaa jäljellä. Jatkossa toivottavasti tajuaa ottaa magnesiumia…

Loppumatkassa tuli pari suunnistuksellista kauneusvirhettä. Muuten olen tyytyväinen kartanlukemiseeni, vaikka suurelta osin aikamoista letkajenkkaa oli. Kokonaissuoritus oli kuitenkin kramppeineen kuin kuva rikkonaisesta harjoituskaudesta. Kauhavaa kohden paremmalla vedolla!

Rastiturmatutkinta eli Miksi laitoin rastin väärään paikkaan?

Onnettomuusraportti
Tapaus Pöllömäki
24.5.2023

1. Yleistä

SAKKI O WEEK:llä tuli virhe ratamestarille. Rasti oli väärässä paikassa. Olen vuosien varrella sijoittanut kartalle ja vienyt maastoon noin tuhat rastia. Silti sijoitin rastin väärään paikkaan. Yritän tässä selvittää miten niin pääsi käymään. Tämä ei siis ole Lentoturmatutkinta vaan Rastiturmatutkinta.

Minulla ei ole käytössä ns. mustia laatikoita eli flight data recorder (FDR) -laitetta eli lentoarvojen tallenninta eikä cockpit voice recorder (CVR) -laitetta eli ohjaamon äänitallenninta. Minulla on läjäpäin erilaisia tiedostoja onnettomuuspaikalta, kaikki turmassa mukana olleet selvisivät hengissä ja kävin onnettomuuspaikalla tutkimassa tilannetta. Materiaalia tapahtuneen selvittämiseen on siis olemassa riittävästi.

Onnettomuus tapahtui maantaina 22.5. klo 10-12 välisenä aikana ja se havaittiin keskiviikkona 24.5. noin klo 17.15 paikallista aikaa.

Useat silminnäkijät havaitsivat onnettomuuden ja raportoivat siitä heti ratamestarin nähtyään. Tapahtumalla oli useita todistajia, osa heistä huipputodistajia, joten onnettomuus oli kiistaton.

2. Taustat onnettomuuspaikasta

Kartta on tehty kesällä 2022 eli vajaa vuosi ennen onnettomuutta. Onnettomuuspaikkaa ja sen välitöntä lähimaastoa ei ole tarvinnut päivittää onnettomuusvuonna - toisin kuin alueen muita osia.

Maasto on kartoitettu käyttäen apuna GPS-paikannusta, eli kaikki pistemäiset ja viivamaiset kohteet sekä alueiden selvät rajat on paikannettu maastosta noin 5 m tarkkuudella. Tätä tarkkuutta voidaan pitää riittävänä perusteena sille olettamalle, että pistemäiset kohteet ovat oikeilla paikoilla. Suunnistuskartassa tärkeämpää kuin kohteen absoluuttinen sijainti, on kohteiden sijainti suhteessa toisiinsa. Kaikki kohteet kartalla eivät ole niiden todellisilla paikoilla, sillä karttakuvaa on vääristettävä, jotta siitä saadaan selkeämpi ja luettavampi. Kohteiden sijoittaminen tapahtuu siten, että kartoittaja menee kohteen viereen tai sen päälle seisomaan ja tallentaan paikan karttaan. 

Onnettomuuspaikalla on loivassa rinteessä kiviä, kiviryhmiä ja tervahauta. Kartassa on vain yksi tervahauta, vaikka todellisuudessa maastossa niitä on kaksi. Syy toisen tervahaudan puuttumiseen on yksinkertaisesti siinä, että kartoittaja ei ole havainnut sitä. Kartoituksen maastotyössä ei kävellä joka ikistä neliömetriä läpi. Maan pinnan tason lähellä ja sen alapuolella oleva kohde on yksinkertaisesti jäänyt huomaamatta. Maastossa on varmasti useita tavallisia kuoppia, joita ei ole kartalla. Varsinkin maaston pohjoisosassa on paljon kaivettuja kuoppia.

Tarkempi onnettomuuspaikan tutkinta osoitti, että kartalle kuvatut kohteet ovat oikeassa suhteessa toisiinsa. Vaikka yksi tervahauta puuttuu kartasta, kartta pitää paikkaansa muilta osin. Katso kuvat kohdassa 10.

3.Tapahtumat ennen onnettomuutta

Ratasuunnitelmat tehtiin ensin tietokoneella eli Purple Pen 3.4.1 64-bit versiolla. Koska maasto oli tuttua, ratojen yleisten linjausten ja oletettujen reitinvalintojen lisäksi rastipisteet valitiin jo alustavasti tässä vaiheessa niin oikeille paikoille kuin mahdollista. Koska tapahtumaviikon aikataulu oli erittäin tiukka (myös muiden kuin suunnistukseen liittyvien tehtävien osalta) rastipisteet päätettiin käydä merkitsemässä tähän tapahtumaan noin viikkoa etukäteen maastoon. Näin rastien viejä selviäisi urakastaan mahdollisimman nopeasti juuri ennen tapahtuman alkua.

Mikäli aikataulutus olisi ollut tapahtumapäivänä väljelmpi, rastit olisi viety tapahtumapäivän aamuna tai edellisenä iltana. Ja koska maasto oli tuttua (kartantekijä = ratamestari = rastien viejä) rasteja ei todennäköisesti olisi merkitty siinä vaihtoehdossa etukäteen maastoon, vaan rastit olisi viety pelkästään karttaa apuna käyttäen. Olisiko onnettomuus tapahtunut tässä tapauksessa? Sitä emme saa koskaan tietää.

4. Rastipisteiden maastoon merkitseminen

Rastipisteet merkittiin maastoon punakeltaisella kuitunauhalla. Samaa nauhaa käytetiin myös lyhyimmän eli D-radan yhden rastivälin viitoitukseen. 

D-radalla yksi rasti oli siirrettävä toiseen paikkaan pois alkuperäiseltä paikaltaan. Syy: harvennushakkuun aiheittamat jäljet maastossa. Lisäksi viitoituksen paikkaa oli hieman muutettava, koska tien varteen oli tullut isoja puupinoja. Nämä muutokset maastossa eivät edesauttaneet onnettomuutta, mutta olivat edesauttamassa sitä päätöstä, että kaikki rastipisteet käydään merkitsemässä maastoon ennakolta. Alueella on kevään aikana ollut useampaan otteeseen metsäkoneita ja maastossa on nähtävissä useiden tulevien leimikoiden rajamerkintöjä. Mahdollisuus siihen, että muitakin rastipisteitä olisi jäänyt hakkuiden "alle" oli olemassa.

Sivuhuomautus: SAKKI O WEEK'in torstain 25.5. erikoispitkänmatkan ratojen rasteja ei merkitty etukäteen maastoon, eikä rastipisteitä käyty edeltä käsin edes tutkimassa. Kaikki suunnittelut ja tulostukset oli tehty siis 100 % valmiiksi etukäteen ja maastoon mentiin ensimmäisen kerran vasta edeltävän päivän aamuna kun rastikalustoa vietiin paikalleen. Tässä tapahtumassa oli toki valittu selvempiä rastipisteitä eikä esim. pistemäisten rastipisteiden rastilipun sijaintia (määritteiden sarake G) ollut määritelty lainkaan.

5. Onnettomuusrastin merkintä maastoon

Onnettomuusrasti oli alkuperäisissä suunnitelmissa kivi. Kun paikkaa oltiin merkitsemässä, kyseinen kivi ei vaikuttanut "hyvältä". Kiven vieressä on tervahauta, joka on selvä. Rastin paikan tarkistuksen rutiineihin kuuluu varmistaa sen sijainti kahdella ei tavalla tai kahdesta eri suunnasta. Rinne nousi tervahaudan etelä-kaakkoispuolella ja kaikki paitsi yksi kivi ovat rastin eteläpuolella. Päätös: siirretään rastipiste selvään tervahautaan eikä käytetä kiveä, joka ei näytä selvältä. Onnettomuus oli tapahtunut. Tarkempi analyysi kohdassa 10.

6. Rastikaluston vienti maastoon

Rastipisteellä oli ns. tikkuleimasin, nro 150. Leimasin on kiinnitetty pieneen levyn palaan, joka puolestaan on on kiinnitetty lasikuituiseen aitapylvääseen. Rastilippu on kiinni pylvässä olevassa aitalangan pitimessä.  Rastin vienti suoritetaan niin, että parkkipaikalta siirrytään mahdollisimman ripeästi rastipisteelle. Havaitaan punaoranssi merkintänauha, repäistään nauha irti, painetaan valmiina oleva rastirakenne maahan. Tarkistetaan kartan määritteistä, että leimasimen koodi on oikea. Siirrytään seuraavaan kohteeseen.

Tässä vaiheessa rastipisteen oikeellisuutta ei siis enää tarkisteta.

7. Onnettomuuden havainnointi

Onnettomuusrasti oli A- ja B-ratojen ensimmäinen rasti. Rastiväli oli 640 m kartalla (oikeaan rastipisteeseen, jossa rastilippua ei ollut). Oikean ja väärän rastipisteen väliä oli 22 m. Tulosuunnasta ensin oli oikea rastipiste ja sen takana väärä rastipiste, jossa lippu.

Noin kolmannes, niistä maalliin saapuneista, joille ei etukäteen kerrottu asiasta, ilmoitti onnettomuudesta. Koska oikea ja väärä rastipiste sijaitsivat näin lähellä toisiaan, osa suunnistajista osuu väärälle rastilipulle suoraan sattumalta. Tämä johtuu lajin luonteesta eli siitä, että jokainen valitsee hieman eri kohdan maastossa etenemiseen kun paikalla ei ole selvää rastille johdattavaa kohdetta (polku, oja, kuviraja tms.)

Osa suunnistajista ei havaitse virhettä. Osa havaitsee virheen, mutta kerro siitä.

Jos väärä rasti olisi ollut tulosuunnassa ensin, harvempi olisi huomannut virhettä.

 

8. Toiminta onnettomuuden jälkeen

Kun onnettomuus oli havaittu ja saatu useamman silminnäkijän vahvistus tapahtuneesta, tehtiin pystypalaverissa päätös vihjata asiasta radoille A ja B lähteville suunnistajille.  Heille kerrottiin, että ykkösrastilla on useita kuoppia ja rastilla on hieman toleranssia. Tarkkaa onnettomuutta ei tämän tarkemmin määritelty tai selitelty tässä vaiheessa. Näin jälkipään lähtijät eivät saaneet ylivoimaista etua niihin suunnistajiin nähden, jotka eivät tienneet onnettomuudesta edeltä käsin.

9. Vahvistus onnettomuudesta.

Rastinhakija teki täysin varman havainnon onnettomuudesta noin klo 20 paikallista aikaa.

Rastilipun sijainti merkitty kuvaan punaisella ympyrällä.

10. Onnettomuuteen johtaneet syyt ja päätelmät niistä

Ihmisen (homo sapiens) yksi selkäytimessä oleva ominaisuus on se, että se yrittää suoriutua kaikesta mahdollisimman helposti. Tämä koskee myös suunnistajien alalohkoa (homo orientecus). Tyyppillinen suunnistettaessa tehtävä virhe on muodostaa ympärillä oleva maasto vastaamaan oletetun paikan karttakuvaa. Käytännössä tämä tarkoittaa seuraavaa tapahtumaketjua: 

● Suunnistaja hukkaa paikkansa eikä tiedä missä tarkalleen on. Hän tietää sijaintinsa likimääräisesti.
● Hän katsoo karttaa olettamastaan sijainnista, ja yrittää löytää maastosta vastaavat kohteet.
● Jos ja kun halutut kohteet näyttävän löytyvän maastosta, suunnistaja päättää olevansa siinä kohtaa kartalla.
● Hän olettaa nyt maaston ja kartan olevan yhtäpitävät ja jatkaa suoritustaan - kohti mahdollisesti suurempaa virhettä.

Parempi menetelmä olisi katsoa ensin mitä maastossa on. Maasto pitää aina paikkansa, koska maasto on se mikä siihen on jääkauden jälkeen asennettu.

Vasta tämän jälkeen suunnistajan pitää etsiä vastaava kohta kartalta ja varmistaa, että vastaavia kohteita ei ole useita tai niitä ei ole ainakaan lähellä.

Edellä kuvattu väärä toiminta tunnetaan sanonnasta: "Laitetaan kartta ja maasto vastaamaan". Toki ensinmainittukin paikantaminen toimii, mutta pitää olla todella huolellinen eikä saa hyväksyä paikkaa pelkästään sen perusteella, että se näyttää samalta kuin kartan oletettu paikka.

Näin pääsi tapahtumaan myös Pöllömäen onnettomuudessa. Kartta ja maasto laitettiin vastaamaan.

Sivuhuomautus: Tälle edelläkuvatulle toimintatavalle on todennäköisesti olemassa psykologiassa määritelty termi. Onnettomuustutkintalautakunta (=minä) kutsun sitä oikeellisuusharhaksi. Joku saattaa pitää tätä keittiöspykologiana. Miksi? Miksi maallikopsykologin toimintaa halveerataan liittämällä sen eteen sana 'keittiö'? Eihän näin tehdä muidenkaan alojen kanssa. Jos maallikko istuttaa kukkasipuleita, ei hänen sanota olevan keittiöhortonomi. Kakkua leipovaa maallikkoa ei sanota keittökondiittoriksi. Autoaan korjaavaa maallikkoa ei kutsuta keittiömekaanikoksi. Mikä on siis keittiöpsykologin keittiö? Yksi poikkeus säännöstä on: sähköasennuksia tekevä maallikko tunnetaan paremmin nimellä ruumis.

Kun rastipisteenä ollut kivi ei tuntunut hyvältä, se johtui yksinkertaisesti siksi, että kivi oli väärä, mutta paikka näytti likimain samalta kuin kartan kuva. Kivi jota yritettiin ensin merkitä rastipisteeksi ei ole kartalla. Kivi on liian matala, vaikka muuten onkin selvästi kivi. Tässä kohtaa hälytyskellon olisi pitänyt soida. Jos kivi ei tunnu hyvältä, miksi se ei tunnu hyvältä? Tätä olisi pitänyt tutkia enemmän, mutta koska suunnistaja (ja myös ratamestari) on laiska, hän menee siitä mistä aita on matalin, ja hän laittoi kartan ja maaston vastaamaan. Hän teki oikeellisuusharhan. Vieressä oleva tervahauta on selvä rastipiste ja siirtämällä rastipisteen siihen, ei tarvitse tuhlata aikaa kivien tunnistamiseen. 

Kivi olisi pitänyt tunnistaa, eikä hylätä tunnetta siitä, että rastipiste ei tuntunut luontevalta. 

Lisäksi pitää muistaa tämä: Jos rastipiste ei tunnu luontevalta, eli joku siinä häiritsee, uuden rastipisteen valinta pitää tehdä kokonaan alusta asti uudestaan. Epäselvää rastipistettä ei saa vain vaihtaa siihen vieressä olevaan ja selvemmältä näyttävään kohteeseen.

Tässä rastilippu oli. Tervahauta on isompi kuin oikean rastipisteen tervahauta.

Oikea rastipiste. Pahoittelen huonoa kuvanlaatua. Aurinko paistoi suoraan päin.

Kummasakin ylläolevassa kuvassa juuri kuvan oikealle puolelle jää isohko kivi ja maasto nousee etuoikealle.

11. Toimenpiteet onnettomuuden jälkeen

Reittihärveliin onnettomuusrastin sijaintia ei korjattu, vaan ratatiedostona käytetiin alkuperäistä tiedostoa. Tästä seuraa se, että reittipiirrokset eivät pidä täysin paikkaansa rastin 150 ympärillä. Mikäli reitin tallettaja ei ole käyttänyt ns. manuaalista kohdistuta tai ei ole väliaikoihin perustustuvassa (=splits based -valinta) asettelussa korjannut reittiään tässä kohdassa, se ei pidä paikkaansa.

Reittihärvelin taustakarttaan lisättiin toleranssimerkintä (kts. kuva alla). Muutamasta kuvaan satunnaisesta valitusta reitistä näkyy, että oikeaa kuoppaa on haettu.

12. Päätökset

SAKKI O WEEK'n säännöissä sanotaan "SAKKI O WEEK on hauska iltarastitapahtuma, johon ei kannata ottaa mukaan tiukkaa pipoa. Yllätyksiin kannattaa varautua, sillä saattaa olla jotain, jota olemme jättäneet vahingossa tai tarkoituksella kertomatta." 

Jury päätti yksimielisesti, että virheen pienuuden ja tapahtuman pöllömäisyyden takia Pöllömäen A- ja B-ratojen tulokset hyväksytään sellaisenaan ja SAKKIOWEEK'in tulokset jäävät voimaan sellaisina kuin ne ovat.

13. Tutkijalautakunnan suositukset

Onnettomuustutkintalautakunta suosittaa seuraavia toimenpiteitä:

1. Rastin paikkaa maastoon merkittäessä, sen paikka varmistetaan vähintään kolmella eri tavalla.

2. Jos rastipisteessä tuntuu pieninkin epävarmuus sen oikeellisuudesta, koko rastipisteen valinta ja merkintä suoritetaan uudestaan, eikä vain vaihdeta pistettä "johonkin siinä vieressä".

3. Useampi eri henkilö tarkistaa rastipisteen sijainin, eli käytetään valvojaa.

4. Vältetään kiirettä ja hätäilyä.