Joulukalenterin ohjeet kalenterin alla.
Luukut
Tällä kertaa luukuista paljastuu karttapaloja. Tehtävä on tunnistaa tapahtuma, josta karttapala on. Jokaisessa kuvassa on rasti, jonka numero vastaa luukun numeroa.
Kaikki karttapalat ovat vuoden 2024 Kouvolan Sanomien iltarastien ja Keskilaakso-Rastien tapahtumista ja ne löytyvät reittihärvelistä.
Karttapalat on leikattu irti eli rajattu vapaalla kädellä, Rajatun alueen sisältä ei ole poistettu mitään. Kuva on siis löydettävissä 1:1 sellaisenaan reittihärvelistä. Ei-suorakaiteen muotoisella rajaamisella on tehty karttakuvista mielenkiintoisempia 😂.
Esimerkkinä ei ole rasti vaan K-piste.
Mallivastaus: Rautakorpi 11.9.
Vastaaminen
Voit vastata yhden luukun kerrallaan tai useamman yhdellä kertaa. Sekin onnistuu, että vastaat kaikkiin samalla kertaa. Vastauslomake on avoinna 31.12.2024 asti. Jos annat uuden vastauksen luukkuun, johon jo olet vastannut, aina viimeisin vastaus jää voimaan.
Huom. vastaaminen ei edellytä mitään kirjautumisia tms. vaikka Google niitä tyrkyttäisi. Vastauslomake on Googlen palvelu, ja jos olet samaan aikaan kirjautuneena omalle Gmail-tilillesi, Google huomaa sen. Myös selaimesi asetukset vaikuttavat millainen reaktio Googelta tulee, mutta se ei kuulu enää tämän jutun aiheeseen.
Vastaus/vastaukset lomakkeeseen ja paina Lähetä-painiketta. Se riittää! Ja sitten seuraavan/seuraavien luukkujen kimppuun.
Vastaukseksi pitää antaa siis tapahtuman nimi, jolla se on härvelissä ja päivämäärä. Ei kartan nimeä, ei paikkakuntaa, ei maastoa, eikä mäkeä ei kukkulaa. Tämän ihan selvyyden vuoksi. Esim. Kouvolan Lehtomäen alue voi lähtöpaikan mukaan olla: Lehtomäki, Viitakumpu, Käyrälampi, Lautaro tai jotain muuta. Kaikki ovat samaa karttaa ja maastoa. Munkkirasti tulkitsee epäselvät vastaukset oman mielensä mukaan.
Rataa ei tarvitse ilmoittaa, koska sama rasti on voinut olla saman numeroisena useammalla radalla samassa tapahtumassa.
Härveliin pääsee iltarastisivun kalenterista tästä linkistä.
Linkki vastauslomakkeeseen.
Palkinnot
Eniten oikeita vastauksia = voittaja. Tarvittaessa suoritetaan arvonta. Voittaja saa valita seuraavista palkinnoista yhden:
A. Ilmainen puolen päivän mittainen kurssi suunnistuskartan päivittämisestä. Kurssi sisältää teoriaa ja valmistelevia toimia toimistossa sekä maastossa tapahtuvaa käytännön harjoittelua. Huom. säävaraus.
B. Ilmainen yhden suksiparin luistovoitelu (työt ja tarvikkeet). Sisältää pohjien puhdistuksen, pohjavoitelun ja voittajan haluaman kelin mukaisen luistovoitelun. Huom. ei fluorivoiteita. Huom. vain murtomaasukset - ei laskettelusukset.
C. Ilmainen yhden auton renkaiden ilmanpaineiden (myös vararengas) ja pyörän pulttien kireyksien tarkastukset auton valmistajan määrittelemiin arvoihin. Huom. vain paketti-, mopo, ja henkilöautot.
D. Helpon pelikorteilla suoritettavan taikatempun opetuksen. Palkinto sisältää myös tarvittavat kortit. Tempun suoritus ei vaadi sorminäppäryyttä, vaan temppu on ns. itsestään toimiva. Opetus kädestä pitäen sisältäen tekniikan lisäksi myös tarvittavan määrän showmanshippiä. Voittajan nakkisormisuuden taso otetaan huomioon temppua valittaessa.
E. Kaksi tuntia voimakkaan kiihkeän määrätietoista (= intensiivistä) keskustelua tunturisuunnistuksen eroista kymenlaaksolaisiin iltarasteihin. Keskustelun tukena on tarvittaessa jopa 10 mapillista erilaisia suunnistuskarttoja. Huom. voittaja tarjoaa kaakaot ja munkit.
Palkinto luovutetaan Munkkirastin määrittämässä paikassa voittajan kanssa yhdessä sovittavana ajankohtana.
Mahdolliset puutteet, virheet, epäjohdonmukaisuudet, epäselvyydet tai muut määrittelemättömät ongelmat joulukalenterin tehtävissä, ohjeissa, palkinnoissa tai toimivuudessa, sisältäen myös mahdolliset kirjoitus- ja asiavirheet sekä vastauslomakkeen toiminnan, korjataan, muutetaan tai poistetaan ilman eri ilmoitusta, eikä niistä voi valittaa tai tehdä mitään vaatimuksia Munkkirastia kohtaan.