Taas riesana on flunssa. Toista viikkoa sitkeää köhimistä ja ähkimistä. Räkä jonka aamulla saa röhittyä lavuaariin on niin paksua ja vihreää, että sitä pitää haarukalla sorkkia, että sen saa menemään lavuaarista alas vesilukkoon.
Kolme viikkoa sitten meni viikko harakoille hampaan takia. Lauantaina se tuntui oudolta. Sunnuntaina se oli kipeä. Maanantaina pääsin (en voi sanoa, että menin, sillä kunnallisessa hammaslääkärissä pitää käyttää nimenomaan ilmaisua: päästä) hammaslääkäriin. Lääkärin tuomio oli, että hammas otetaan pois. Ei kannata tehdä mitään. Hammas oli sitä mieltä, että hän ei perkele lähde tästä mihinkään! Kaikkineen operaatio kesti noin 50 min.. Vastasi suurinpiirtein iltarastien 5 km B-rataa. Perustan arvioni siihen, että paitani oli yhtä märkä hampaan poiston jälkeen kuin B-radan suunnistuksen.
Tapahtui niin, että olin ollut siinä hammaslääkärin tuolissa noin vartin ja ovi huoneeseen avautui. Naisen ääni sanoi:
- Minun pitää päästä hammasläkäriin.
- Soittakaa aulan puhelimella ja varatkaa aika, hammaslääkärini sanoi.
- Ei kun minun pitää päästä nyt hammaslääkäriin.
- Juu soittakaa ja varatkaa aika.
- Ei en soita. Minun pitää päästä hammaslääkäriin nyt heti!
- Olkaa hyvä ja soittakaa, siellä teille annetaan aika.
Aulassa on siis tavallinen puhelin, jolla voi ilmaiseksi soittaa Kouvolan kaupungin hammashoitoloiden ajanvaraukseen. Korian hammashoitolassa, kuten ei varmaan muissakaan, ole minkäänlaista aulapalvelua eli opastavaa henkilökuntaa. Minulla on kaikki mahdolliset tonget ja pihdit suussa joten en näe naista, mutta keskustelu jatkuu:
- En soita mihinkään. Minä tulen nyt hammaslääkäriin!
- Soittaa olkaa hyvä. Siellä teitä neuvotaan.
- Tämä on hätätilanne ja minun on tultava nyt hammaslääkäriin! Nyt heti!
- Kuten sanoin, soittakaa aulan puhelimella ja siellä teitä neuvotaan.
- Ei ei. Tulen nyt heti lääkäriin tämä on hätätapaus. Siis tulen nyt.
- Olkaa hyvä ja menkään aulaan soittamaan ajanvaraukseen.
- Tämä on hätätilanne. Hammas on siirtynyt jo kaksi senttimetriä. Minun on päästävä heti hammaslääkäriin.
[sic] Tämä juttu ei ole keksitty vaan se on todellakin totta. Näin kirjoitettuna tämä kuulostaa todella pitkäveteiseltä. Mutta voin vakuuttaa, että kun makasin siinä tuolilla se kuulosti vielä paljon pitkäveteisemmältä. Olisin näyttänyt sille muijalle keskisormea, mutta en saanut käsiä irti tuolin nojista. Jankkaaminen jatkui noin viiden minuutin ajan. Siis viiden (5) minuutin ajan. Jotkut ovat täysin vailla järkeä. - Pois alta minä tulen nyt synnyttämään saakeli!
En ole itse kokonaan syyllinen vialliseen hampaaseen. Se oli juurihoidettu joskus kuusi vuotta sitten, eli hammas oli nyt kuollut eli tavallaan zombi. Siinä ei ollut tuntoa ja siksi lohjennut paikka ei varoitellut itsestään vihlomisella. Niinpä se ehti tulehduttaa leukaluun ennen kuin tunsin mitään.
Juurihoitokaan ei ollut kokonaan minun syytäni. Hammas ei ollut kipeä silloin vuonna 2011, se vain tuntui välillä oudolta. En saanut aikaa hammaslääkärille vaan minut passitettiin pakolla suuhygienistille neljän kuukauden päähän. Hän rapsutteli sitä aikansa ja sanoi, että minun pitää mennä lääkärille. Siispä tilasin ajan lääkärille. Tosin ajanvarauksen virkailija ehdotti, josko menisin suuhygienistille. Totesin, että olen juuri sieltä tulossa ja hän käski mennä lääkärille. Sain ajan hammaslääkärille. Lääkäri totesi, että olisi pitänyt tulla aiemmin. Tilanne oli sellainen, että oli pakko tehdä juurihoito. Juurihoidoille ei anneta mitään takuuta. Osa onnistuu ja osa ei. Tämä kesti siis sen kuutisen vuotta ennen kuin korkkasi.
Edellä kerrottu kuvaa hyvin nykyisen kunnallisen terveydenhuoltomme tilaa. Säästetään niin, että se tulee lopulta kalliimmaksi. Vielä kymmenkunta vuotta sitten minulle tuli automaattisesti parin vuoden välein kutsu hammaslääkärin tarkastukseen. Jos oli jotain laitettavaa se korjattiin samalla kertaa. Tähän on tultu ja mihin vielä joudutaan. Ohitan täysin nykyään uutisissa kaikki Carea-Sote-jutut. En kerta kaikkiaan jaksa kuunnella niitä. Kertokaa sitten kun jotain on saatu valmiiksi. Sen tiedän että virka-ajan ulkopuolella, siis öisin ja pyhänä, Kouvolan akuutti hammaslääkäripäivystys on Töölön tapaturma-asemalla. Se on Helsingissä!
Hampaan kraateri tihkui verta kaksi viikkoa. Siihen ei laitettu tikkejä. Syytä en tiedä. Enkä pystynyt silloin asiaa kysymään kun operaatio oli viittä vaille valmis. Usein sanotaan, että urheilija vetää veren maku suussa. Ei pidä paikkaansa. Veren maku suussa oksennuttaa ja se vaikeuttaa kaikin tavoin oloa. Juoksu ei silloin ainakaan kulje. Kävellessä pystyy paremmin sylkemään - siis myötätuuleen.
Laskua tuli kaikkiaan 76,80€. Käyntimaksu on 13,30 €. Tällä hinnalla saa siis ripustaa takin naulakkoon. Tutkimusmaksu on 8,50 €. Ilmeisesti se on röntgenkuva. Hampaan poisto on 38,00€. Sitten on vielä MUUT KULUT 17,00€. En ensin keksinyt mitä tämä tarkoittaa, mutta lopulta keksin. Se oli tietysti se maksu, jolla lääkäri neuvoi sitä tomppelia naista, joka yritti väkisin tulla samaan tuoliin minun kanssani.
Sitten taas hakemaan nenäliinaa ja niistämään...
perjantai 29. syyskuuta 2017
lauantai 2. syyskuuta 2017
Huippusuoritus
Nyt napsahti - jos ei ihan huippusuoritus niin aika hyvä sellainen.
Kerron ensimmäiseksi, että Rajakallio on kotikenttäni. Olen hiihtänyt, pyöräillyt, lenkkeillyt ja marjastanut siellä. Asun kartan reunalla. Olen lisäksi järjestänyt siellä useammat kuntosuunnistukset ja ollut kerran jopa kisojen ratamestarina. Tietenkään en tiedä jokaista kumparetta ja jyrkännettä erikseen, mutta monta paikkaa ja mielenkiintoista yksityiskohtaa on tullut tutuksi.
Lähtökohdat 30.9. iltarasteille olivat jälleen huterat. Takana oli viikon verran todella sitkeää flunssaa. Olin edellisenä iltana Tirvan suunnalla kokeilemassa suunnistusta. Jalat pelasivat, mutta muuten olo oli tukkoinen - ihan kirjaimellisesti. Omalla kohdallani tärkein kriteeri siihen voinko lähteä urheilemaan vai on on se, onko kurkku kipeä. Jos kurkku ei ole kipeä voin lähteä, vaikka nenä olisi tukossa tai vuotaisi. Tämä vaatisi pitkälliset perustelut, mutta koska minulla ei ole lääketieteellistä pätevyyttä eikä kukaan jaksaisi sitä lukea, totean vain että näillä säädöillä mennään.
Valitani oli siis B-rata. Kimppaliigan palkintosijat menivät jo sivu suun, eli nyt ei tarvinnut stressata sen suhteen. Startin alkujännitys poistui sillä kun tehtiin lennossa pikku korjaus tulospalvelun nettilinkkiin, joka oli väärässä päivässä. Oma moka sekin: copy-pastella kun tekee niin päivämäärät menevät sekaisin.
K-1:
Kuva on otettu noin 40 m ennen rastia. Eli siinä kohtaa missä on vihreää.
Kompasilla vaan suuntaa ja kohti ykköstä. Ratamestari oli heti laittanut alkuun hankalan rastivälin. Ei mitään kunnollista kiintopistettä ennen rastia. En nähnyt matkalle osuneita kiviä. Vain epämääräisen loivaa rinnettä. Rastin takana oli tie, eli vedin aavistuksen riskillä. Jos menee huti niin ei mene kauas. Olin rastista noin 10m sivussa kun lippu osui silmiin, eli ihan ok aloitus.
1-2:
Kuva otettu punaisen nuolen kohdalla.
Ensin helpot alta pois. Tiedän polun ja sen päästä lähtevän ajouran (keltainen nuoli) , mutta rastipistettä en tiedä. Iso kivi on helppo paikantaa ja sitten pusikko tihenee. Huovilan Sepolta (Sippurastin pj 1984-1988) olen Oravapolkukoulussa oppinut sanonnan: "Kun pusikko tihenee niin rasti lähenee." Näinköhän tässä käy juuri niin? Rasti on violetin nuolen suunnassa. Edessä on pusikko jonka kierrän vasemmalta. Vasta kotona tätä kirjoittaessa huomasin, että siinähän joku raunio. Hyvin on maastoutunut, sillä en huomannut sitä vaikka kävin tutkimassa paikkaa.
Rastin lähellä oli kolme muuta suunnistajaa ja ainakin kaksi heistä jatkoi määrätietoisesti suoraan eteenpäin. Omasta mielestäni olin tullut avoimelta kohti rastia tarpeeksi pitkälle ja käyrän paikka on tässä. Olin siis tarpeeksi pitkällä, mutta kummalla puolella. Koska menin selvästi ison kiven vasemmalta puolelta, päättelin, että olen hieman vasemmalla. Ja niin olinkin. Rastihan oli heti siinä oikealla. Tämä on ollut monelle paha rasti. Alla on kuva härvelistä, jossa kolmen eri B-radan suunnistajan toteutukset samasta paikasta. Yritys ainakin on kova - suomalainen ei prrrr luovuta!
2-3:
Kuva on otettu siinä missä rasiväliviiva ylittää ojan. Hieman avoimempi alue kajastaa jo näköpiirissä.
Melkein pelkkää viherää, eli kompasilla mennään. Hieman rinteen sivua pitkin, sitten ojien yli ja tähtäin on asetettu vaaleanvihreälle. Rastikivi on siinä missä se piti olla.
3-4:
Viistosti polkujen kautta kohti oikeaa paikkaa. Polun vieressä on pari monttua ja siitä kohti taimikossa olevaa kiveä. Alku on mennyt tähän asti ilman erikoisempia ongelmia, mutta ei mitenkään erikoisen nopeasti. Olen vielä nelosella kärkeä jäljessä kuten animaatio näyttää: Katso tästä.
4-5:
Sitten on vuorossa reitinvalintaväli. Tarjolla on kolme vaihtoehtoa: oikealta tien kautta kierto, vasemmalta polun kautta kierto ja suoraan. Suoraan valinnan hylkään siksi, että en tiedä millainen vetelä ryteikkö on pellon vieressä. Polun hylkään siksi, että viimeeksi kun siitä menin se oli aihan hirveää kuraveliä ja tänä kesänä on satanut kolme kertaa päivässä. Tätä samaa polkua pitkin kulki aikoinaan Anjalan puolen pohjoinen laturetkireitti joskus 15 vuotta sitten. Vaikka minua on moitittu siitä, että teen liian pitkiä kiertoja, valitsen silti tien. Sita paitsi jalat tuntuvat oudon kevyiltä. Onko syynä se, että olin viikon tekemättä mitään. Niistän aina kolmensadan metrin välien teelusikallisen vihreää sitkeää räkää (no ehkä liioittelen - niistin vain puolen kilometrin välein), mutta jalat tuntuvat mahtavilta. En jarruta alamäessä vaan pidennän askelta entisestään.
Tievalintaa puoltaa myös se, että rastinotto on helpompi. Hiekkakuopan vierestä rinne ylös. Osuin heti kolmen kiven ryppääseen ja siitä suoraan mäen päällä tasaisella olevalle rastille. Jos olisin tullut suoraan tai polun kautta, olisi mäen päälle kiipeämien pitänyt tehdä "jostain kohtaa".
5-6:
Kuva on otettu about kolmekymmentä metriä ennen kiveä.
Tarkkuutta vaativa väli. Maasto laskee pikkuhiljaa, mutta käyrien muodoista ei saa selvää, ellei niitä jää paikalleen pohtimaan. Olen huomaavinani pienen suon (joka jää juuri reittiviivani alle), mutta muutaman kymmenen metrin päästä näen toisen samanlaisen. Muistan, että olen ollut joskus jumikuulana rastikiven toisella puolella olevassa maastossa, joten sinne ei parane lipsahtaa. Poikittain olevaa kuviorajaa en muista, mutta seuraavalle eli 6-7 välille osuvan kuviorajan muistan. Olen käynyt sen joskus hölmöilyjen jälkeen vaseten tarkistamassa. Menen siis hieman varmistellen. Poikittainen kuvioraja erottui selvästi ja sitten vaan pitää huomata iso kivi. Naps. Alla kuva poikittaisesta kuviorajasta otettuna kulkusuunnasta vasemmalle. Tulossuunnassa on siis noin 4 m korkeampaa puustoa.
Kyllähän sen erottaa joten kuten kun tarkoituksella sitä kyttäsi, mutta erittäin helposti jää huomaamatta.
6-7:
Suunta seiskalle. Rasti on kumpare pari käyrää alempana. Eli menen suunnalla niin kauan kunnes rinne laskee edessä ja sitten tähystän mitä edessä on.
Näkymä rinteen reunalta alas. Kumparehan se siinä on. Vaikka lippu ei näy, voi kumpareen takaa näkyvästä ylöspäin törröttävästä rangasta päätellä, että siihen on ripustettu lippu.
7-8:
Nyt taas tarkkana. Tihrustan kartasta, että 8 on yhtä käyrää ylempänä kuin 7. Eli otan suunnan ja samalla kiipeän vähän ylemmäs. Suuntaa ei voi pitää, sillä on pakko mennä vähän siksakkia ja väistellä esteitä. Pistän kävelyksi ja kurkin alaspäin. Oikealla näkyy isoa pudotusta, eli niiden on pakko olla kartassa olevia jyrkänteitä. Vähän vielä eteenpäin ja siinähän rasti on.
8-9:
Rinne alas siitä mistä joten kuten pääsee ja tilanne näyttää sen jälkeen tältä.
Tie houkuttelisi vasemmalle, varsinkin kun sieltä tullessani väkeä juoksi vastaan.
Päätän oikaista, sillä loppuosalla pitäisi juosta melkein takaviistoon. Kiintopisteenä on pellon kulma. Siinne saakka pusken väkisin. Suuntaa pitää korjailla kaiken aikaa ja tummavihreästä kaistaleesta läpi päästäkseen pitää tehdä kaksin käsin töitä. Parissa kohtaa kun eteneminen meni ihan ryömimiseksi tuli mieleen, että oliko tämä väärä valinta. Pelto näkyy, vaikka lipsahdin aika kauaksi siitä. Loppu välistä olikin sitten selvää.
9-10:
Suoraan vaan tien yli ja rastille.
10-11:
Tässä on hyvä ja selkeä tapaus siitä miten käyriä käytetään suunnistuksessa. Kyllä - minäkin yritän saada niistä selkoa.
Kartassa on siis kaksi ympyröityä mäkeä ja rinne joka laskee etuoikealle. Alla sama paikka kuvattuna siitä mistä alamäki alkaa. Punainen viiva on sama kuin ylläolevassa kartassa. Luonnossa muoto erottuu tosi hyvin, mutta kameran kuva latistaa sen (tämähän on vain 2D-kuva).
Suunta kahden mäen väliistä kohti rastia. Kartassa näkyy kiviaidan merkki rastiväliviivan vasemmalla puolella. Olen käynyt joskus ihmettelemässä sitä. Paikalla on irtokivistä ladottua aitaa. Avoimen läntin vieressä kasvaa myös pari kituvaa viinimarjapensasta. Vaikka en kokonaista sokkelia löytänytkään, olen varma, että paikalla on joskus ollut talo.
Rasti on kahden kivenjärkäleen takana jyrkänteellä. Isot kivet ovat tutut, sillä olen muistaakseni itse laittanut joskus jommalle kummalle niistä rastin. Vaikka välille on tallautunut hieman uraa, on kuivahtaneessa ja lakoutuneessa ohuessa heinässä tosi hankala juosta. Kaiken aikaa pitää varoa, että ei menen nenälleen - varsinkin kun pitää käyttää lukulaseja, joilla ei näe omia jalkojaan.
11-12:
Sitten on vuorossa tämän metsän ihmeellisin paikka. Yökupissa on joskus ollut melkein sama väli. Silloin kävi niin, että hukkasin itseni täydellisesti. Juoksin traktoritien tien yli huomaamatta sitä ja olin 300 metriä sivussa kokonaan väärällä mäellä. Nyt paikka on hakattu, joten maisema on täysin vieraan näköinen. Yritän päästä ajouralle (punainen nuoli), joka vie tielle, mutta kovasta punnertamisesta huolimatta valun vasemmalle. Menin siis siitä kaikkein risukkoisimmasta kohdasta. Ei voi minkään. Alla kuva ojalta menosuuntaan. Kuvassa pitäisi näkyä jossain ajoura.
Tien mutkasta nousin mäelle. Useampi näytti kiipeävän suoraan mäkeen ja ainakin yhden tapauksen tiedän joka juoksi reilusti vasemmalle mäen suuntaisesti. Molemmat huonoja vaihtoehtoja. Minä menin alla olevan kuvan mukaisesti, siinä sattui olemaan traktorin jäljet eikä tarvinut aitoa risuja.
12-M:
Täma on 1:1 sauvarinneharjoituksen loiva loppupätkä. Uskokaa tai älkää, mutta jalat tuntuvat vieläkin kevyiltä. Vedän siis maksimisykkeellä koko mäen ylös asti aina maalileimasille saakka.
Kotikenttäedusta on hyötyä. Vaikka yksityiskohdat eivät ole tuttuja pystyy isompia kokonaisuuksia hahmottamaan helpommin. Kotikenttäedusta saattaa olla myös haittaa. Jos luulee muistavansa jokun paikan ja ryntää sinne puolihuolimattomasti, saattaa käydä köpelösti mikäli muistikuva ei olekaan oikein.
Harmittavan vähän oli osallistujia Rajakalliolla. Sää oli mainio: poutaa ja lämmintä. Ei paarmoja, ei hirvikärpäsiä eikä porottavaa auringonpaistetta. Monipuolista suunnistusmaastoa ja mielenkiintoisia suunnistustehtäviä. Kannatti tulla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)