Extremerun Kouvola

En tiennyt tästä tapahtumasta vielä vuosi sitten mitään, vaikka nyt on menossa jo Extremerunin kahdeksas kausi. Näin televisiosta talvella puolen tunnin koosteen tapahtumasta, jossa ihmiset menivät hassuissa tamineissa esterataa. Joku meni sukset jalassa joen pohjaa pitkin ja kiipesi myös Goljatin portaita.

Kun netistä löytyi tieto, että Extremerun on tänä kesänä Kouvolassa, ilmoittauduin mukaan. Minulla ei ollut sen kummempia intohimoja tai tavoitteita tapahtumaa kohtaan. Ilmeisesti minulla oli pienenä liian vähän leluja ja siksi viihdytän itseäni nyt osallistumalla mm. tällaisiin tapahtumiin.

Täältä löytyy kaikki tarvittava fakta tapahtumasta: Extremerun.
Kuvia en ottanut tapahtumapaikalla, mutta kaikki muut ottivat. Some on täynnä kuvia sekä videoita ja niitä löytyy esim. Täältä.

En saanut itselleni sponsoria tms. tukijaa, joten osallistuin kilpasarjaan ja ilman hassuja pukineita. Tylsä asuni oli siis risat juoksuhousut ja t-paita. Valtaosa osallistujista oli panostanut tosissaan asuihin: hoitsuja, lääkäreitä, Marilyn (korkkarit jalassa), Supermies, poliisipimu ja vanki, mitä lie olioita, teletappeja?, tutuja, workoutsuitteja, morphpsuitteja, puku&kravatteja yms. Sekä tietysti iso joukko juoksijoita joiden selässä oli firman logot.

Reitti alkoi urheilupuiston nurmikolta ja kiersi ensin urheilupuiston yleisurheilukentän penkat ja sitten mentiin kiertelemään Palomäelle. Yhden kierroksen pituus noin 4,5 km näitä kilpasarjassa 3 kpl.

Reitillä olleet esteet: Jumppapallomeri, verkon ylitys, autonrengasläjä, autonromut, verkonylitys, Goljatinportaat (jossa kaksi osuutta verkkoja), ryömintä, verkon ylitys, vaahtotunneli ja vesieste eli siirtolava, jossa oli hanakylmää vettä. Suoritin kaikki esteet, enkä fuskannut yhtään. Eli en pitänyt kiinni sivukaiteista tms.

Verkonylityksiä oli liikaa. Vaakasuorissa verkonylityksissä tietysti pärjää lyhyt notkea henkilö paremmin kuin pitkä ja kankea, mutta muuten ne ovat tylsiä - varsinkin kun niitä on näin monta. Vaahtotunneli oli hauskin. Jos se on myös lasten Extremerunissa, niin tenavat tykkäävät siitä taatusti.

Jos vertaan tämän Extremerunin esteiden vaativuutta asteikolla 1-10, sanoisin, että nämä olivat 4. Olen ollut pari kertaa mukana Utin Vartti Action Runissa ja siellä esteet ovat samalla asteikolla 10. Action Runissa on pää pistettävä veden pinnan alle, motivaatiomonttu vaatii hauiksia ja lopussa on sotilaiden esterata, joka on tavikselle aivan mahdollisuuksia ylärajalla.

Palomäellä on kunnon mäkiä, eli ylämäkeen juokseminen parantaa aikaa ja sijoitusta. Parissa jyrkimmässä kohdassa pururadalla kävelin varmuuden vuoksi vähän matkaa, sekä myös hyppyrimäen alastulorinteen vieressä olevan metsäosuuden ylämäen. Sehän oli niin jyrkkää, että sitä voinut juosta vaikka olisi jaksanut. Etukäteen jännitti miten selkä kestää. Se on vihoitellut pari viikkoa. Ei hätää, sillä juoksu tekee selällä hyvää.

Matkaa tuli yhteensä 13,94 km ja aikaa meni 1:30:55. Olin kilpasarjan miehissä 10. ja kokonaistuloksissa 19. Tästä täydelliset tulokset. 167 kilpailijaa kiersi täydet kolme kierrosta, eli olen oikein tyytyväinen sijoitukseeni. Olin startissa noin neljännessä rivissä ja päästin edelleni triathlonistit ja muut erittäin treenatun näköiset kropat. Osallistujista suurin osa oli 20-30 vuotiaita. Näin vain pari itseni ikästä äijää. Eli jos ikähyvitykset otettaisiin mukaan, olisin melko varmasti mitalisijoilla.

Toinen kierros oli vaikein ja viimeinen kierros oli yllättävän helppo. Olisin voinut vetää viimeisen kierroksen hieman lujempaa, mutta hyvä näin.

Joku kannusti minua tai kaimaani autonrengasläjän ylityksessä. En nähnyt kuka hän oli. Jyrkkään ylämäkeen juostessa vasenta ohituskaistaa pitkin, antoivat kävellen edenneet hameasuiset miehet ja muut hitaammat henkilöt aplodeja. Kiitos tsemppauksista.

Ikäni on ongelma myös siinä, että en ymmärrä sitä ääntä jota ämyreistä päästetään kisa-alueelle. Se muistuttaa konepajaa. Kahden jääkaapin kokoisista subbareista tulee sellainen teho ulos, että maa tärisee viiden aarin alalla niiden ympärillä. Antti Tuiskua ja Keekkiä siellä ilmesesti ainakin soitettiin, mutta muuten meni kaikki ohi minulta. Tapahtuman juontajat, joista toinen oli mediapersoona Jaajo Linnanmaa, pistivät pökkö pesään siihen malliin, että kenenkään fiilis tai vauhti ei ainakaan selostuksesta jäänyt kiinni. Mootoriturvat osaavat juontohommat.

Mitä rahalla sai?
Sai juosta radan, Extremerun pussin, Extrmerun wristin (vai miksi sitä kumista tiukkaa rannelenkkiä kutsutaan?), mitalin, suklaanmakuisen palautusjuoman, Extremerun putkihuivin, numerolapun, 4 hakaneulaa, kirjekuoren, pikaohjeet Extremeruniin, makkaran, Kipu-nimistä sinappia, narikan, ajantottotägin, Juha Vuorisen pokkarin (en pidä Vuorisen teksteistä, mutta pakkohan se on lukea kun sellaisen sai), Teho-energiajuoman ja lakritsin makuisen Teho-proteiinipatukan jossa on myös kreatiinia sekä polyoleja.

Lisäksi olisi ollut tarjolla myös After Run bileet, mutta koska en ole bileihminen en jäänyt niihin. Ajoin kotiin ja suortin loppuverryttelyn niittämällä raivaussahalla pari tuntia heinää taimikosta.

Tunturisuunnistus 2018

Minua on pidemmän aikaa kiinnostanut Tunturisuunnistus ja tänä vuonna henkilökohtaiset aikataulut ja muut asiat osuivat kohdalleen ja pääsin suunnistamaan Suomen huipulla.

Tunturisuunnistus, järjestyksessään jo 35., oli tänä vuonna Ylläksellä 4.-5.8. Kisakeskuksena toimi Karilan Navettagalleria, joka on tuttu paikka Äkäslompolon maastoissa hiihtäneille. Äkäslompolossa on majoitustilaa niin paljon, että elokuussa majoituksen varaamisen voi jättää aivan viime hetkeen, eikä ole ongelmia sopivan kämpän löytämisessä. Tunturisuunnistukseen osallistuu noin 800 suunnistajaa, joka määrä ei hetkauta paikkakuntaa sinne tai tänne. Talvellahan tilanne on toinen kun paikalla on "satakertainen" määrä majoittujia.

Kartta

Yhdellä sanalla sanoen: erilaista. Jos on kiertänyt koko kesän Kouvolan seudun iltarasteja, loikkaus tunturiin on melkoinen.

Kartan mittakaava oli 1:30000. Ensimmäinen kerta kun suunnistin tosissani näin pienellä mittakaavalla. Kartta on tavalliseen kymppitonnin karttaa verrattuna todella paljon yksinkertaistettu. Tämä aiheutti molempina päivinä noin 10 minuutin aikahukan. En sano pummi, koska en yksinkertaisesti osannut tulkita kädessäni olevaa kuvaa oikein.

Näin pienessa mittakaavassa ei ole mitään omakotitaloa pienempää. Nenä tai notko joka tavallisesta kartasta löytyy, ei löydy tunturisuunnistuskartasta. Avoimen alueen keltaisen ja valkoisen eli metsän, raja on todella häilyvä. Jos rasti on niiden rajalla, väriin ei voi perustaa mitään, kaikki perustuu silloin käyriin.

Pienikin kierto kartalla on helposti melkein kilometrin luokkaa maastossa. Pieni suo jonka yli oikaistaan onkin luonnossa puoli kilometriä upottavaa hetteikköä.

Kun polulta kääntyy kohti rastia oikean paikan valitseminen on vaikeaa. Monesti ei ole mitään kiintopistettä missään. Polulla luonossa olevat mutkat eivät erotu kartassa. 3 mm liian aikaisin kartalla tarkoittaa 100 m sivuun rastista maastossa.

Ja matka - se etenee todella verkkaisesti. Kaikki tulee paljon hitaammin vastaan kuin kymppitonnisella.


Maasto

Tunturisuunnistus oli siis Kesänki-Pyhätunturin alueen maastossa. Upeaa maastoa. Tutureiden päältä avautuvat komeat maisemat. Metsät ovat harvoja, eli näkyvyyden kanssa ei ole ongelmia. Ei pusikoita. Ei jyrkänteitä. Tavallisia kiviä erittäin harvassa, mutta tuntureiden rinteillä on kivikoita. Käytännössä irtonaista sepeliä ja teräviä kivenmurikoita. Niiden päällä juokseminen käy jalkoihin. Korkeuserot ovat murskaavat. Ylämäet ovat kuin vuoria ja alamäet niin jyrkkiä ja pitkiä, että niitä on vaikea juosta alas. Vettä satoi kisoja edeltävinä päivinä kaatamalla, joten suot olivat märkiä - toisin kuin täällä Kouvolan seudulla.

 Ensimmäisen päivän korkeusdata. Vaaka-akselilla aika. Pystyakselilla korkeus metreinä.

Toinen päivä. Ensimmäinen rasti on hieman ennen ensimmäisen ison nousun korkeinta kohtaa. Ykköselle oli matkaa noin 2,7 km ja nousua 160 m. Koko väli siis pelkkää ylämäkeä. Tätä ei voi kokea muualla kuin Tunnturisuunnistuksessa.

Maastosta ei ole yhtään kuvaa. Eväs/juomarepustakin karsittiin ylimääräiset remmit ja sadesuojat pois, ettei turhaa painoa olisi liikaa. Kamera ei siis kulkenut mukana. Alla on kuva kisakeskuksen vierestä. Ihan näin tasaista ei reitille osunut kumpanakaan päivänä, mutta melkein.

Radat

Lauantai 1. päivä
H21C parisarjassa 16,2 km, nousua 500m. Valitamme oli H21C sarja, koska emme poikani kanssa sopineet muihin "sopiviin" parisarjoihin. Minä olen liian vanha ja hän on liian nuori.

Linkki reittihärvelin animaatioon (mukana ne parit, joiden reitti oli härveliin talletettu maanantaiaamuna). Ykköselle pientä epävarmuutta ja vitoselle pieni koukku. Nämä menevät kartan ja maaston piikkiin, koska aiempaa kokemusta tämänkaltaisesta ei ollut. Muuten varsin ok suoritus.

Sunnuntai 2. päivä 
15,8 km, nousua 575 m.

Rastiväli sunnuntain radasta. Kartta: Kesänki-Pyhätunturi (c) Alatornion Pirkat ry  Ylläksen Rasti ry. Näin se menisi kotoisilla iltarasteilla. Polulle kukkula kiertänen ja koilliseen menevää polkua niin kauan, että iso notko (Lumikuru) näkyy. Siitä viistosto oikealle ja suunnalla notkoon joka on nenän takana avoimen maaston reunassa. Ei toimi!

Iso notko on niin iso, että omaa paikkaa ei saa kohdalleen siihen vertaamalla. Rastin pitäisi olla avoinen rajalla, mutta tätä ei pysty arvioimaan mitenkään, sillä pientä kituvaa mäntyä riittää joka suuntaan. Rastiväliviivan suuntaisesti jos tulee, niin matkalle osuu puolentusinaa notkoa, jotka ovat kaikki isoja ja selviä. Onko niistä joku oikea? Ei ole, sillä ne eivät ole kartassa. Reittihärvelistä (linkki), löytyy kiemura jonka rastille teimme. Vaikuttaa mitättömältä koukulta, mutta ylimääräistä aikaa meni 10 min, ylimääräistä nousua tuli 80 (kahdeksankymmentä) metriä optimireitinvalintaan verrattuna ja ehkä 40 m ylimääräistä nousua suoraan etenemiseen verrattuna. HUHUH! Ja kaikki tämä oli pois myös reisistä seuraavaa mäkeä ajatellen.

Oikea ratkaisu olisi ollut juosta polkua rastin tasalle tai jopa hieman ohi ja lähestyä rastia takakautta. Notko oli noin pienemmältä sivulta yli 20 m syvä ja toiselta puolelta penkkaa riitti tunturin laelle saakka , eli sitä ei voinut olla huomaamatta oikeasta suunnasta. Eipä silti - näytti olevan monelle muullekin vaikea paikka.

Tässä on maali. Mikä mahtaa olla tämä oikealla oleva rakennelma, jossa on kala-aiheinen koriste katolla?


Fysiikka

Ensimmäinen päivä meni melkein maksimilla, vaikka tiedossa oli, että voimia pitäisi säästellä. Poikani kunto kyllä riitti, mutta minua piti odotella ylämäissä. Juioksimme lauantaina 3,7 km enemmän kuin ratapituus oli. Todellinen juoksuvahti oli 7:38 min/km, joka on aika hyvä vauhti minulle. Illalla teimme kolme kilometrin verryttelylenkin kylällä.

Sunnuntai aamu. Jaloissa tuntuu ja herätys oli ennen aikojaan, joten olo tuntui väsyneeltä. Ensimmäinen rastiväli otti heti luulot pois (katso korkeuskuva edellä). Toisena päivä matkaa tuli ylimääräistä 3,6  km, mutta vauhti tippui ja oli enää 9:06 min/km. Kaikki loivatkin ylämäet ja niiden jälkeen jonkin matkaa tasaista oli pakko kävellä.

Ylimääräistä matkaa tuli juostua siis kumpanakin päivänä yli 21% ylimääräistä. Tätä ei ihan suoraan voi verrata tavallisiin kymenlaaksolaisiin iltarasteihin. Tunturissa on aivan pakko kiertää isompia huippuja ja siitä tulee extraa. Mutta silti - jälkiviisaana voin sanoa, että muutamissa kohdin olisi pitänyt tehdä lyhyempia reitinvalintoja. Silläkin uhalla, että uppoaa suohon.


Lopuksi

Hieno reissu. Henkilökohtainen tavoitteeni oli olla vähintään toiseksi viimeinen. Eli kaikki muut sijat kelpasivat paitsi viimeinen. Lauantain sijoituksemme oli 7/16, sunnuntaina 9/15 ja yhteistuloksissa 8/15 eikä jääty kärkeen kuin tunti ja 23 minuuttia. Ylämäkeen pitää jaksaa juosta, edes hitaasti. Se on varman keino parantaa sijoitusta.

Juomat ja suklaapatukat kuljetettiin mukana. Join myös suoraan tunturipurosta, varmuuden vuoksi vasta sunnuntaina. Hyvältä maistui, eikä tullut sivuvaikutuksia.

Säätiedotus lupasi vielä päivää ennen tapahtumaa kahdella tipalla sadetta. Perjantaina matkan aikana ja kun saavuttiin perille vettä satoin rankasti. Onneksi sääennustus oli väärässä ja kumpanakin päivänä oli täydellinen sää: 15-17 astetta lämmintä, ei sadetta, pilvipoutaa, eikä ötököitä.

Ainoa miinus Tunturisuunnistuksessa on se, että se on niin tolkuttoman kaukana. Kaksi päivää turhaantuu ajamiseen. Matkamme jännittävin asia oli se, että kestääkö auto koko matkan. Skodan vesipumppu ilmoitti perille päästyämme selkäpiitä karmivalla rohinalla ja rutinalla, että hänelle riitti tämä ajelu! Mutta kyllä se kesti se myös paluumatkan. Hyvä niin, sillä missään muualla ei nukuta niin hyvin kuin kotona.

Suosittelen.