Valmistelut & suunnitelmat
Hopeisen mitalin aikaraja oli 12 tunnin alitus ja suunnittelin hiihtävämme matkan 10 tunnissa omilla suksilla. Tunnustan, että en ole koskaan hiihtänyt intin lankuilla metriäkään. Kauhutarinoita olen kuullut ja sivusta seurannut. Valinta on siis omat sukset, joka tälle Kaukopartiohiihdon 75 km sprinttimatkalle on sallittua. 10 tunnin tavoiteajalla nopeudeksi tulee vaatimaton 7,5 km/h. Aikaa jää taukoihin yksi tunti ja vielä jää yksi tunti reserviin. Puolimatka on Anhavassa, eli siellä pitää olla klo 12:00. Tuo nopeus on melko hidasta hiihtämistä ja jos sitä nopeutta yrittää pitää yllä normaalisti hiihdettäessä, täytyy hiihtää tietoisen hitaasti. Takana on tältä talvelta rapiat 700 km hiihtoharjoitelua, eli kunnon pitäisi riittää. Suunnitelma vaikuttaa tässä vaiheessa vielä järkevältä.
Ennen tapahtumaa seurasin säätiedotuksia silmä tarkkana ja mietin pukeutumista ja voitelua. Edelliset päivät olivat erittäin lämpimiä helmikuulle. Perjantaina oli +6 astetta ja lauantaille lupasi +4 ast. Perjantain ja lauantain välisenä yönä oli juuri ja juuri pakkasta ja ilman lämpötila oli aamulla klo +0 ast. Luistoksi keltaista 0...+5 LF keltaista ja pidoksi punainen universal -7...+10 liisteri.
Ohuempi paita, ohuemmat sukat, somikkaat olivat puhkeutumisvalinnat. Ohutta hiihtopipoa ei ole, eli paksulla pipolla lähdetään.
Repussa varasukat, pari pulloa mehua, lajitelma suklaapatukoita, voidekolmio, pari liisterituubia, purkkivoide ja korkki.
Startti
Yllätys oli, että saimme oikein numerolaput. Fiilis nousi heti ja numerolappu tarkoittaa sitä, että nyt pitää hiihtää tosissaan ;-D. Nimet papereihin ja monot jalkaan. Saimme lisäksi mukaamme gps:n. 75 km reittimme oli Utti-Paaskoski-Anhava-Paaskoski-Utti. Kartta reppuun, kello käyntiin ja sukset jalkaan.
Keli
Heti kävi selväksi, että keli on todella luistava. Edellisen päivän suojakeli oli yöllä kovettunut ja sukset luistivat mahdottoman hyvin. Ne luistivat jopa liian hyvin. Utti-Paaskoski välille sattuu pari almäkeä, jossa oli jo mentävä aivan kieli keskellä suuta. Leirikentän tienoo on viivasuoraa ja tasaista. Ura jota etenimme oli kapea kelkalla ajettu ura, jossa ei ollut latua vaan ainoastaan hiihtämällä tulleita jälkiä. Epätasaisella pohjalla ei perinteisen potkusta paljon ollut iloa, joten matka eteni kelkkaurassa käytännössä tasatyönnöllä.
Reitti
Ennen Paaskoskea pääsimme oikealle ladulle. Ja kyllä tuntui hyvältä! Koneella ajetulla ladulla on aivan tolkuttoman helppo hiihtää verrattuna siihen ränniin, jota olimme alkumatkan ensimmäiset kilometrit sujutelleet. Mutta hymy tulee vielä hyytymään. Paaskoskella nimet vihkoon, lasilliset mehua ja hieman lisää liisteriä suksiin. Reitti jatkui täältä Lehtomäkeen oikeaa latukoneella ajettua uraa pitkin.
Täältä löytyy gps-seurantaan: Linkki
Punainen viiva kartassa on ohjeellinen reitti. Se on likimääräinen ja siinäkin on muutamia muutoksia, jotka ovat tulleet voimaan jälkeenpäin. Esim Jyrääntie-Paaskoski välin reitti kulki Jyrääntien suuntaisesti eikä suoraan vt 6:n suuntaisesti Meillä oli mukana paperikartta, jossa oli tarkempi reitti. Ohjeiden mukaan saa tehdä myös omia reitinvalintoja tiettyjen ehtojen rajoissa.
Meidän reitti on 'Juutilainen MasaSakki Eemil (15075)'. Juutilainen on siis käyttänyt samaa gps:ää ensin ja ryhmä Sakki&Sakki sai sen käyttöönsä sen jälkeen. Meidän osuus alkaa tallenteelta jälkimmäisen vuorokauden 7:15 kohdasta eli noin 2/3 paikkeilta aikajanalta.
Lehtomäkeen saakka homma oli helppoa. Sitten siirryttiin taas kapealle uralle, joka puski pusikoiden ja metsän läpi. Reitti mukaili tässä kohtaa entistä Utin laturetken reittiä, joka tuli Harjusta Lehtomäkeen. En yhtään ihmettele, että Kouvolan latu ei enää järjestä Utin laturetkeä eikä varsinkaan Lappalanjärven kiertävää reittiä. Raivaussahaa ja isompaakin sahaa tarvittaisiin.
Aivan kamalaa. Alamäkiä ei voinut laskea, sillä luisto oli tolkuttoman hyvä ja kapea jäätynyt ränni mutkittelee puiden lomassa ja kääntyy jyrkästi johonkin näkymättömään suuntaan mäen alla. Otimme siis monessa mäessä sukset pois jalasta ja kävelimme alas. Ylämäkeen ei voi hiihtää, sillä kapeassa ja syvässä urassa, jonka penkat ovat jäätyneet ei mahdu haarakäyntiä. Listeri ei pidä muhkuraisessa pohjassa ja jyrkässä mäessä eivät hartiat kestä. Monessa kohtaa oli helpompaa tampata uran vieressä ylös. Oli osittainen heikko hankikanto, joten lumi kesti joten kuten edetä, mutta sommat eivät pitäneet yhtään ja sauvat upposivat puolet pituudestaan lumeen. Jos oli tasaista oli yleensä tiheä kuusikko ja ura oli mustanaan neulasia. Luisto oli näissä kohdin noin 20..30% maksimista.
 |
| Roskaa ladulla. |
Kelloni pysähtyi tällä osuudella vahingossa noin 42 minuutin ajaksi. Olimme sinä aikana edenneet noin 3 km. Se kertonee miten tolkuttoman hitaasta pätkästä oli kyse. Mutta - tämähän on Kaukopartiohiihto. Jos perinteitä noudatettaisiin täysin pilkulleen, pitäisi meidän hiihtää umpihangessa sarkapuvuissa, kantaa mukana 30 kg varusteita ja edetä henkemme edestä. Eli siihen verrattina tämä oli helppo homma.
Tällä osuudella sattui myös ainoa suunnistusvirheemme. Seurasimme kelkkauraa Riihikalliolla ja päädyttiin umpikujaan. Ura loppui mäen päälle ja edessä oli jyrkänne. Ylimääräistä matkaa tuli ehkä puolisen kilometriä ja aikaa meni ehkä vartti pyöriessä ja ihmetellessä. Takaisin päin tämä kohta menikin sitten selvästi nopeammin.
Jos katsot gps-seurantaa, sieltä näyttäisi olevan eräillä aivan järkyttäviä suunnistusvirheitä. On hiihdetty kilometritolkulla täysin väärään suuntaan. Todellisuudessa he ovat keränneet kilometrejä hiihtämällä hyviä latupätkiä edes takaisin. Suunnistamista tarvittiin tietysti siinä, että reittiä ei ollut merkitty maastoon muuten kuin lumessa olevilla jäljillä. Muutamissa kohdin oli ylimäärisiä kelkan jälkiä. Parin tien yliyksen jälkeen meille tuli hieman ylimääräistä kiemurtelua kun oikea ladun pää ei osunut silmiin heti lumipenkkojen takaan. Paikallistuntemuksesta oli apua. Takaisin päin matka sujui nopeammin kun ei tarvinnut ihmetellä mitään.
Ja kyllä oli jälleen juhlaa päästä Kuusankoskella oikealle ladulle hiihtämään. Peltopätkät sitä ennen olivat siedettäviä ja niillä matka eteni reippaasti tasuria lykkien, mutta kyllä oikea latu on aina oikea latu. Muutama muu kaukopartio tuli menomatkalla meitä vastaan ja vaihdettiin nopeat kuulumiset.
Saavuimme Anhavaan 11:59 eli minuuttia ennen tavoiteaikaa. Melko tarkkaa touhua.
 |
| Puolimatkan krouvissa. |
Paluumatka
Anhavassa jauhelihakeitto ja pari suklaapatukaa naamariin sekä juomapullojen täyttö. Paussia tuli 20 min ja sitten paluumatkalle. Pistelimme menemään rivakkaa vauhtia ja oikaisimme pois turhat tulomatkallamme tehdyt ylimääräiset kiemurtelut. Harjunrannan pellolla tuli vastaan sama pariskunta, jonka ohitimme tulomatkalla Utin hiekkakuoppien kohdalla. He eivät ehdi valoisan aikana takaisin vai yöpyivätkö he jossain?
 |
| Voikkaan silta - kävelypätkä. |
Riihikallion oikea reittikin löytyi. Mäki oli hankala kiivetä ylös ja jos olisimme tulleet siitä tulomatkalla alas, olisi alamäki todennäköisesti pitänyt kävellä.
Käsissä alkoi jo matka painaa, mutta Lehtomäessä kun päästiin taas oikealle ladulle suksien luisto oli erinomainen. Tasatyöntöä tasaisella noin 4..5 min/km vauhtia eli noin 15..12 km/h. Ylämässä pito löytyi kun hiihti ladun vieressä. Tässä vaiheessa ei enää viitsinyt rassata suksia, kun matkaa oli niin vähän jäljellä ja se joutui hyvin.
 |
| Keskimääristä parempaa uraa. |
Paaskoskella nimet vihkoon. Söin kaksi munkkia ja täytimme juomapullon. Jyrääntiellä kävelimme jonkin matkaa kun siinä kohdin ei löytynyt järkevää reittiä hiihtää - kuten ei menomatkallakaan. Kun päästiin Utin kankaalle loppu matka eteni vauhdikkaasti. Ura oli sen verran leveä ja kauttaaltaan kova, että sauvoilla sai työnnettyä kunnolla vauhtia.
Lopuksi
Tuli mieleen, että olisko matka joutunut nopeammin luistelusuksilla? Oikeat ladut olisi pystynyt luistelemaan ja suurin osa urista tultiin tasatyönnöllä. Ehkä ei sittenkään, sillä loivia ylämäkiä olisi ollut tosi hankala tulla ilman minkäänlaista pitoa, vaikka tuntuikin että tehtiin pelkkää tasatyöntöä. Monessa paikkaa hiihto näytti varmaan epämääräiseltä tyylien ja tekniikoiden sekoitukselta.
Matkaa tuli 71,77 km ja hiihtoaika oli 8:58:52. Lukemissa on pientä heittoa, kuten edellä kerroin, kelloni oli tovin vahingossa pausella.
Hieno reissu. Ilma oli aurinkoinen ja lämmin. Keli oli luistava. Olisi voinut olla kova pakkanen, vesisade tai kova tuisku, eli siihen verrattuna varsin mukavat olosuhteet. Pääsimme tavoiteajan alle, tosin matka oli pari kilometriä alle nimellismitan. Varusteet pysyivät ehjinä ja tankkaukset onnistuivat. Ei tapahtunut sippaamista ja maalissa tuntui, että matkaa olisi voinut vielä jatkaa. Tuntuu kuitenkin hurjalta, että hiihtääksemme 300 km kuninkuusmatkan, sama reissu pitäisi vielä tehdä kolme kertaa uudestaan ja aikaa olisi 1½ vuorokautta. Ei onnistuisi.
Kiitos järjestäjille, että pääsin kokemaan Kaukopartiohiihdon. Jos kaukopartiotoiminta kiinnostaa, kannattaa lukea kirja Kuoleman porteilla. Sen tapahtumat sijoittuvat kesäaikaan, eli siinä ei hiihdetä, mutta kysessä on erittäin jännittävä taistelu elämästä syvällä vihollisen linjojen takana. Todellista kaukopartiotoimintaa.
Palkitsin itseni kotimatkalla BicMac -aterialla. Juomaksi täytyi ottaa Kokista, koska Spriteä ei saanut tavallisella sokerilla - oli vain keinomakeutettu versio saatavilla.
