maanantai 15. huhtikuuta 2019

Laturetkellä & luontohavainto

Tämä juttu tulee hieman jälkijunassa, mutta en ole ehtinyt viimeistellä sitä aiemmin.

3.3.2019 Laturetken reitti:

klikkaa kuvaa suuremmaksi
Myllykoski - Inkeroinen väli oli ajettu koneella yöllä lumisateen jälkeen. Ura oli kovettunut. Pitovoitelu: pohjalla sininen Rex -7 liisteri ja päällä ohut kerroa Startin terva vitosta. Pakkasta oli 8 astetta ja pito oli 100%. Kaikki mäet suorin jaloin ylös.

Inkeroinen - Järventausta väli oli ajettu ennen lumisadetta ja yöllistä tuulta. Roskaa oli todella paljon ja avoimilla paikoilla latu-ura oli mennyt umpeen vitilumesta. Oli nopeampaa hiihtää uran vieressä kovalla pohjalla. Onneksi Inkeroisista oli lähtenyt ennen meidän sinne tuloa paljon hiihtäjiä, jotka olivat avanneet latua.

Järventaustalta Löytymäen päälle roskia ja umpeen mennyttä uraa. Siitä Mararojalle ja edelleen Mylsälle erittäin hyvää ja luistavaa baanaa.

Hieno juttu, että tämä ns. ympyrälenkki oli saatu tehtyä. Vielä kun saataisiin Raussin ja Saveron kierros mukaan niin siinä olisi päiväksi hiihtämistä. Ennen vanhaan hyvinä aikoina kaikki oli helpompaa ja yksinkertaisempaa. Kuulin sivukorvalla ja luin myös Keskilaakso lehdestä millaisen urakan Myllykosken latu oli tehnyt ympyrälenkin saamiseksi. Itse ladun teko on vain osa koko projektia. Entiten ihmetyttää se, että Etelä-Amerikkaan saakka maailmaa valloittamaan lähtenyt miljardiluokan metsäjätti ei anna tehdä latua metsänsä läpi ellei siitä lyödä tiskiin paria satalappusta. "Latumaksu" on metsäjätille summa, jonka vastaa sen tekemää tulosta noin yhdessä sekunnissa. Pieneltä urheiluseuralta tämä sama summa sen sijaan vaatii suuria ponnistuksia. Tämmöiseksi se maailman on nykyään mennyt...


Luontohavainto laturetkeltä:



Ensin en huomioinut näitä lainkaan ja meni tovi ennen kuin "älysin", että tässähän on kyseessä erikoinen luonnonilmiö. Tuuli on pyörittänyt nämä paakut. Ne eivät ole tippuneet mistään, sillä niitä on myös keskellä peltoja.

Näitä samoja pallukoita löytyi myös omalta pihaltani. Liikesuunta on ollut kuvassa oikealta vasemmalle (tuuli on tässä kohtaa aina sieltä suunnasta).



Alla on epätasainen kivikova hanki, jonka korkeammat kohdat ovat jäätyneet lasimaisiksi.  Hanki on muodostunut lämpimän suojasään, sitä seuranneen kovan vesisateen ja sen jälkeen olleen reilun pakkasen avulla. Sitten satoi kevyttä hienoa pakkalunta. Tämän jälkeen oli erittäin kovaa tuulta yöllä. Aamulla lumelle oli ilmestynyt pallukoita. Tuuli on siis pyörittänyt pieniä lumipalloja vitilumesta. Olisipa ollut mielenkiintoistä nähdä miten pallukat pyörivät.

YouTubesta löytyy paljon videoita, joissa lumipallot pyörivät itsestään, mutta se tapahtuu aina alamäkeen, ei tasaisella. Tai videoissa on kuvattu vain lopputulosta eli sitä kun pallot ovat "valmiit" eivätkä enää ole pyörivässä liikkeessä.

Lumipallon pyörimisen voi vielä jotenkin ymmärtää, mutta tämä on vielä kertaluokkaa ihmeellisempää: itsestään liikkuvat kivet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti