keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Joulukalenteri 2019 vastaukset

Joulukalenteriin tuli vastauksia yhteensä hieman yli 600 kpl 31 eri henkilöltä.

Alla olevassa kuvasarjassa ovat oikeat vastaukset. Kuvan alla oleva prosenttiluku ilmaisee, kuinka paljon kunkin kuvan vastauksista oli oikein. Lukemat eivät ole vertailukelpoisia keskenään, sillä vaikeimpiin kuviin tuli myös vähemmän vastauksia. Jos kaikkiin luukkuihin olisi tullut yhtä paljon vastauksia prosenttilukemat olisivat vertailukelpoisia. Nyt ne ovat "vaikeiden tapausten" osalta liian korkeat.

Oikeiksi vastauksiksi on hyväksytty eri kirjoitusasut ja muut nimet, joista selvästi käy ilmi että vastaaja tietää paikan. Esim. luukkuun 10. Anjalan nuorisokeskukseen (kartta: Känkkärä) tuli 17 eri tavalla kirjoitettua vastausta, jotka tulkitsin kaikki oikeiksi. Toisaalta esim. luukkuun 7 kelpasi vastaukseksi sekä Kurkimäki, että Kirstinkallio. Tämä siksi, että Kirstinkallion koulu on juuri nimenomaan Kurkimäen kartalla.




Jos vastaaja on vastannut useampaan kertaan samaan luukkuun viimeisin vastaus on jäänyt voimaan kun vastaukset on lajiteltu Excelin avulla.

Haapakimolasta Paukunmäen kupeesta pellolta otettu kuva oli odotetusti yksi vaikeimmista. Vastauksia tuli vähän, mutta he jotka vastasivat yleensä tiesivät. Siksi prosenttilukema on näinkin korkea. Oikean paikan pystyi päättelemään siitä, että kuvassa näkyy puffetti/grillikatos. Siitä sai selville, että järjestelyvuorossa on Iitin Pyrintö. Vuonna 2019 Pyrintö järjesti iltarastit Myllytöyryn hiihtomajalla, Pukkikankaan laavulla, Kivirapussa Kuuksossa ja Haapakimolassa. Maisemaa ei saa sovitettua mitenkään päin muualle kuin Haapakimolaan. Tehtävä oli siis ratkaistavissa, vaikka juuri tämän illan iltarastit olisivat jääneet käymättä.

Joulukalenterin luukuissa 17 ja 22 oli tonttuhajonta (ei Vännes eikä Farsta). Oikeat leimaukset tekivät he, joiden luukusta 17 löytyi Vuohijärvi ja luukusta 22 Selänpää. Luukun 22 hiekkatien mutkaa löytyy lähes joka paikasta. Taustalla näkyy laaja aukea, joka ei ole peltoa, vaan kanervikkoa ja poikittain ei kulje tie vaan kiitorata. Keskikesäinen maisema antaa myös viitteitä tapahtuman ajankohdasta. Sen avulla pystyi rajaamaan pois muutamia "isoja aukeita".

Luukku 17 oli kuvattu Vuohijärven urheilukentällä. Tähän luukkuun vastaukseksi ei kelvannut pelkkä Selänpää siksi, että Vuohijärven urheilukenttä on yksiselitteisesti tunnistettava paikka, ja Selänpään suunnalta löytyy paljon muitakin tunnistettavia karttapaikkoja ja nimettäviä maisemia.

Vaikein kuva löytyi odotetusti luukusta 5 eli Harjumäki. Tähän tuli selvästi vähiten vastauksia. Kuvattu katos on selvästi oman näköisensä, eikä vastaavaa löydy mistään muualta. Nimeäminen onnistui vain jos oli paikalla käynyt ja muisti näkemänsä - sekä tietysti arvaamalla.


Luukun 24 kaikki vastaukset olivat oikein. Taustamaisema löytyy kyllä Suomesta, mutta en voi kertoa mistä, koska varastin kuvan netistä ilman lupaa.

Kaikkiin 24 luukkuun oikein vastasi Mikko Tani. Kisa oli tiukka sillä 23 kpl oikein vastanneita oli useita. Jos oikein pilkkua viilataan niin 23 ja ½ luukkua oikein vastanneitakin löytyi, mutta Joulupukilta tulleiden ohjeiden mukaan paras voittaa. Totut arpoivat myös kaikkien vastanneiden kesken arvontapalkinnon ja sen voitti Eveliina Hasu.

Kiitos kaikille luukkuja avaajille ja vastaajille. Pitäkää silmät auki metsän lisäksi myös parkkipaikoilla, koskaan ei tiedä milloin sitäkin tietoa tarvitsee...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti