Kaikki alkoi tiistaina aamulla. Ensin soitti Helenistä mies ja kauppasi uuteen asuntoon sähkösopimusta 4 snt/kWh. Kauppoja ei tullut, sillä minulla on määräaikainen sopimus paikallisen yhtiön kanssa. Meni vartti ja Vaasan Energiasta soitettiin ja kaupattiin uutta sähkösopimusta uuteen kotiin. Kauppoja ei tullut, koska minulla on määräaikainen sopimus paikallisen yhtiön kanssa. Meni viisi minuuttia ja Fortumista soitettiin ja kaupattiin uuteen osoitteseen sähkösopimusta. Totesin, että en ole muuttanut mihinkään kahteenkymmeneen vuoteen. Myyjä sanoi, että heille oli tullut muuttoilmoitus postista. Uutta sopimusta ei syntynyt. Tässä vaiheessa vielä nauratti...
Torstaina Elisa lähetti tekstarin ja kehotti ottamaan yhteyttä, että saadaan uuden kodin nettiliittymät ajan tasalle jne. Soitin Elisaan ja sain kuulla, että Postilta oli tullut tieto minun muutostani uuteen osoitteeseen.
Tein tunnukset Postin Oma-palveluun ja tutkin tietoni. Totta tosiaan! Osoitteeni oli xxxxxxxxxx, 94200 Kemi. Mitä ihmettä? Tein saman tien osoitteenmuutoksen oikeaan osoitteeseeni. Sitä ei pysty tekemään takautuvasti voimaan tulevaksi, eikä edes samalle päivälle vaan muutosajankohta menee noin viisi päivää eteenpäin.
Hieman yli tunti meni siihen kun yritin saada postiin yhteyttä. Chat-ei toiminut. Ei yhtään sähköpostiosoitetta. Puhelu maksaa luokkaa 2 €/min, jonottaminen maksaa ja olin jonossa kymmenentenä. Lopulta tunnin nettilomakkeiden, valikoiden ja sivujen perkaaminen jälkeen löysin numeron, josta vastattiin hintaan pvm.
Kerroin nimeni ja Postin virkailija näki tietoni. Totta se oli, osoitteni oli Kemissä. Hän lupasi tutkia asiaa ja kehotti ottamaan yhteyttä Viestintävirastoon.
Postista soitettiin melkein heti takaisin. Nimelläni, osoitetiedoillani ja henkilötunnuksellani oli tehty paperinen osoitteenmuutos Postiin. Lomakkeessa oli allekirjoitus (jota en ole tätä kirjoittaessani nähnyt). Sähköpostiosoitteeksi oli merkitty osoite, joka ei ole minun ja jollaista minulla ei ole koskaan ollut. Sähköisesti muutos ei olisi onnistunut, koska se vaatii tunnistautumisen, mutta osoitteenmuutoslomakkeen voi kuka tahansa täyttää millä tahansa tiedoilla ja asia on sillä selvä. Johtuuko tämä koronasta vai onko aina näin?
Posti muutti minun tekemän osoitteenmuutoksen voimaan heti ja Kemin jakeluun lähti tieto, että minun posti tulee toimittaa Kouvolaan. Lisäksi minua kehotettiin tekemään Postin sivulla esto paperiseen osoitteenmuutokseen, tekemään rikosilmoitus ja ilmoittamaan asiasta Viestintävirastoon.
Lähetin Viestintävirastoon tämän saman asian, jonka olen edellä tähän kirjoittanut. Sieltä soitettiin ja todettiin asian tosiaan olevan näin. Minun pitää käydä paikan päällä henkilökohtaisesti tekemässä muuttoesto.
Heti kun poliisin nettisivut avautuivat torstai iltana huoltotauon jälkeen, tein rikosilmoituksen.
Tai sitten joku ei pidä kirjoituksistani. Negatiivinen palaute tulee yleensä nimettömänä, mutta näin isoa hernettä ei vielä tätä ennen ole kellään mennyt nenään.
Voin tiivistää yhteen kuvaan kaiken sen mitä ajattelen hyypiöistä, jotka tehtailevat näitä:
Postille olen tehnyt osoitteenmuutokseneston (koskee lomakkeella tehtävää ilmoitusta). Digi- ja Viestintävirastoon on tehty muuttoesto. Postille on lisäksi tehty muuttoesto.
Olisiko kannattanut käydä tsekkaamassa uusi osoite. Toki Kemiin muutossa olisit hävinnyt suunnistusseurassa, mutta tiedä häntä, millainen pirtin komistus siellä olisi odottanut:-). Nythän se liene jo myöhäistä katua.
VastaaPoistaHuh, aika outoa että henkilötunnukseen päästy käsiksi. Mikähän lie ollut syynä. Minä jouduin myös rikosilmoituksen tekemään tuossa jokin aika takaperin, ja nyt etsinnässä olisi oikeusapu. Kaikkiin omituisiin tilanteisiin sitä joutuukin.
VastaaPoistaKummallinen tapaus! Mikähän on voinut olla syynä osoitteen muuttamiselle. Varmasti hyvä hankkia rikosasioiden asianajaja, jos tämä tästä etenee. Tuo on hyvä, että nyt on sinulla esto käytössä, ettei kukaan voi muuttaa osoitettasi ilman lomaketta.
VastaaPoistaTekijä oli ammatti- ja taparikollinen, joka oli tehnyt useita identiteettivarkauksia ja petoksia samalla kertaa. Syytekohtia oli 37 ja asianosaisia parisenkymmnetä.
VastaaPoistaMinun tapauksessa henkiltiedoillani oli tilattu lämmitysöljyä xxxx-yritykseltä ja kuorman purku oli kolmannelle yksityishenkilölle, joka ei tiennyt asiasta mitään. Hän makso rikolliselle (normaalia selvästi halvemman hinnan, perusteluna varaston tyhjennys toiminnan loputtua). Rikollinen kertoi kuljettajelle tämän soittaessa mihin kuorma puretaan ja oli tätä ennen siis etsinyt ostajan ja sopinut kaupat hänen kanssaan.
xxxx-yritys laskutti minulta täyden hinnan. Minun osoitteeni oli siirretty ennen tilaamista purkuosoitteen viereiselle kiinteistölle (jossa ei ollut mitään). Kuljettaja puolestaan ei epäillyt mitään, koska tilaus oli asianmukainen ja purku tapahtui normaalisti omakotitaloon aivan toimitusosoitteen "kohdalle".
Minä asun Kouvolassa ja öljyn toimitus tapahtui noin 650 km päässä täältä.
Onko se huonoa tuuria vai mitä, että minä olen asianomistajista ainoa jonka syytekohtaa syyttäjä ei ajanut. Minun olisi pitänyt tehdä se itse Kemin käräjäoikeudessa ja omalla riskilläni. Pelkästään bensakulut Kemiin ovat isommat kuin kärsimäni vahinko ja jos olisin hävinnyt jutun, olisin joutunut maksamaan koko lystin. Asia jäi siis siihen.
Jotain kertoo se, että toinen syytetyistä on jo aiemmin tuomittu amfetamiinin salakuljetuksesta. Että silleen.
Ohje kaikille tätä lukeville. Jos tiedoillanne tilataan jotain ja saatte aiheettoman laskun. Missään tapauksessa aiheettomia laskuja ei saa maksaa (itse en maksanut). Niitä ei saa maksaa vaikka eräpäivät olisivat menneet ja tulisi minkälaisia karhuja tahansa. Poliisille rikosilmoitus ja siitä kopio laskun lähettäjälle.
Kamalaa tuo, että sinun henkilötietojasi on käytetty. Minun tuttu joutui identiteettivarkauden kohteeksi. Nyt hänellä on asianajaja etsinnässä, ilmeisesti tapaaminen lähiaikoina. Hienoa että teit rikosilmoituksen.
VastaaPoista