Hyvin ja huonosti

Miten sattuikaan, että samalle päivälle osui todella hyvä ja todella huono suoritus.

Keskiviikkona oli ensin ohjelmassa Keskilaakso-Rastien viimeinen tapahtuma. Valintani oli B-rata, koska samalle illalle oli luvassa myös yösuunnistusta. Onnenmäki on eräs alueen huippumaastoista, sama maasto jossa kilpailtiin Sippu-Jukola 2005. Osasin siis odottaa mitä on luvassa.

Jo ennen lähtöä fyysinen olemus oli hyytelömäinen. En saanut nukuttua edellisenä yönä. Aamulla en saanut syödä mitään, koska minulla oli TT-kuvaus Kotkassa. Söin puolenpäivän paikkeilla einesaterian. Vaikka päätä ei särkenyt, olo tuntui siltä kuin lipputangon nuppi olisi pudonnut päähän. Eikä siinä vielä kaikki. Syystä jota voi arvailla, pidin viikon verran ns. tyhjennysharjoitusta. Jos ynnään nämä yhteen, oloa voisi kuvailla sanoilla: veltto paska.

Heti ensimmäisen 20 metrin jälkeen tuntui, että en jaksa juosta enää yhtään. Alamäkeen meni joten kuten, mutta tasaisella olo tuntui hiipivältä ja kaikki ylämäet oli käveltävä. Puolimatkan paikkeilla alkoi pistämään. Ruokailusta oli aikaa yli neljä tuntia, mutta ilmeisesti aikaa oli vielä liian vähän typötyhjään vatsaan ahmituille lihapullille ja muusille. Okei - okei - kävellään vähän matkaa sitten tässä tasaisella, että olo tasoittuu.

Maalissa tunnelmani oli vielä luokkaa "tulipahan käytyä". Vaan hämmästys oli suuri kun katsoin tuloksia. Olin B-radalla piikkipaikalla ja sijoitus pysyi siinä. B:llä oli 39 suunnistajaa ja joukossa on myös muutamia kovia nimiä, joiden päänahan sain. 

Ihmeellistä. Eli kun ei jaksa juosta, on aikaa miettiä, eikä tule virheitä. Suoritus on kokonaisuudessaan nähtävissä täällä. 6-7 välillä ennen tietä tuli mutka, mutta osuin ajouraan, jota ei ole kartalla ja jolkottelin sitä pitkin. 7-8 välillä himmailua, koska lipsahdin hieman liikaa vasemmalle, mutta rastinotossa ei ongelmia.

Mikä mainio tapa päättää Keskilaakso-Rastien kausi.

Sitten Yökuppiin

B-rata. Oli tiedossa ratamestari, maasto, ja harjoituksen teema. Vaikeaa oli luvassa ja sitä se tosiaan oli. Sanoisinpa, että tämä oli tällä kaudella vaikein rata, jonka olen suunnistanut, päihittää jopa tunturisuunnistuksen. Vai oliko tämä vaikein, vai tuntuiko se siltä? Ehkä oikea vastaus on se, että taito ei vaan riitä yölle.

K-1-2-3-4 väleillä oli kaikilla ongelmia. Perkaan niissä tässä vain yhden eli 2-3. Sen olen oppinut jo aikaa sitten, että pitkä päätyyn -menetelmää ei saa käyttää yöllä kuin aivan idioottivarmoissa tapauksissa. Eli esim. silloin kun pellon jälkeen on kukkulan mallinen mäki, joka huipulla on rasti. Tai suoraan suon jälkeen on leveä ylipääsemätön jyrkänne. Aina muulloin eteneminen pitää tehdä niin, että on jollakin tavoin selvillä siitä missä on.

Kolmos väli näyttää esin murhaavalta, mutta pilkotaanpa urakka osiin:

Aukon yli, mäen yli, notkelma+vihreät jää oikealle, avokallioita&kukkuloita, poikittaiset jyrkänteet, paljon ojia, tie, tieltä ajoura (jää kuvassa reittiviivan alle), ylämäki, iso kivi, pieniä avokallioita ja pikku jyrkänteitä, avoin alue ja rastikivet. Juu näin se onnistuu.

Tulin tielle ja osuin aivan ajouran kohdalle. Kuvassa näyttää todella ammattimaiselta, mutta todellisuudessa se oli tuuria. Olin varautunut siihen, että ura ei osu/näy/löydy, eli suoraan vaan vihreän läpi ylöspäin. Mutta siis - ajouraa pitkin ylös ja sitten pitäisi hahmottaa iso kivi ja siitä suoraan. Näin tein. Sitten tuli avokallioita ja kiviä ja ... ja... noh..mikäs tässä on...ei per....voi ¤#¤#.

Aivan mahdoton paikka saada kiinni. Laakeita käyrämuotoja ja harvakseltaan kiviä. Näin, että tuolla häärää useampi suunnistaja. Eli rasti on tuolla kivellä. Ei! He olivat yhtä kuula jumissa kuin minä. Ei tässä kaukana olla, kun vaan tietäisi minne päin. 8 minuuttia ihmettelyä ja hidasta haravointia takasektoriin, niin tuurilla rastille kuin mahdollista. Olin jo päättänyt, että menen takaisin tielle ja kokonaan uusi yritys. Mutta onnea oli taas matkassa.

Reittihärveli auttaa taas jälkiviisastelussa ja virheen analysoinnissa. Olen joskus julistanut, että en jauha enää virheistä, mutta jos nyt tämän kerran vielä. Uran päässä olen yksinkertaisesti unohtanut katsoa kompassia ja olen lähtenyt väärään suuntaan. Vaikka kartassa ei näy isoa kiveä, olen jollekin sellaiselle osunut ja kuvitellut olevani oikeassa suunnassa. Jatkoin sitä suuntaa liian pitkään ja olen korjannut sen huomaamatta oikeaan. Rastiympyrän yläoikella on avokallioita ja saman oloinen muodostelma on nähtävissä tästä paikasta luoteeseen. Eli juuri se paikka, jossa olen alkanut etsiä rastia. Kuljetun matkan arviointi on suurin piirtein ollut haarukassa.

Eli suunta pitää ottaa huolellisemmin ja siitä ei saa lipsua. En tiedä kuinka paljon helpompaa uusilla mega-luokan valoilla on ottaa kiintopisteitä kaukaa. Omalla lampullani ei yllä edes kolmasosaan horisontista, mutta se ei tietenkään ole oikea selitys.

Eli huolellisempi suunta. Muista tämä! Juu juu! Kivistä ei voi ottaa kiinni kuin poikkeustapauksissa.

Nelosen jälkeen homma sujui jotakuinkin kunnolla. Eteneminen oli hidasta, sillä muutamassa kohdassa pusikko oli niin tiheää että näkyvyys oli alle yksi metri. Voi vika olla tietysti reitinvalinnassakin. Umpiryteikössä  ei voi ottaa suuntaa, eli on vain väkisin ryskättävä eteenpäin kunnes tulee sen verran väljää, että saa kädet suoraksi. Ja niille jotka eivät (vielä) käytä lukulaseja kerron, että tiheiköissä on kaiken aikaa varottava sitä, että kakkulat eivät tartu mihinkään kiinni.

Tässä viime viikkoina olen havainnut sen, että Suomessa ei enää ole raivaussahoja tai kukaan ei enää käytä niitä. Taimikonhoitotöitä on rästissä aivan mahdottoman paljon.

Arboretum-rastien rippeet

Kouvolan Suunnistajat järjesti 4.7.2020 Arboretum-rastit. Kisan nimi tuli paikalliselta sponsorilta eli Mustilan arboretumilta.

Olin kisoissa talkoissa ja jossain kohtaa iltapäivää olin valunut maalin lähistölle. Huomasin, että maaliin saapuneille lapsisuunnistajille annettiin osallistumispalkinnoksi jotain. Hivuttauduin lähemmäs ja huomasin, että osallistumispalkinto oli siemenpussi. Kysyin onko minun mahdollista saada myös tuollaista. "Jos heti otat niin saat tuon viimeisen", kuului vastaus.

Pussissa oli 16 kpl Pseudotsuga menziesii'n eli Douglaskuusen siemeniä. Kylvin ne ohjeen mukaisesti. Kylvöajankohta 10/20 ja siemenen päälle 1 cm hiekkaa. Keväällä purkit on pidetty kosteina. Ja tässä on tulos syyskuussa noin vuosi kylvöstä:

Surkeaa. Vain yksi siemen iti, eli itämisprosentti on niinkin surkea kuin 6,3%. Rikkaa, heinää ja samalta purkkeihin kyllä tulee enemmän kuin tarpeeksi (kuvausta ennen ne on nypitty pääosin pois). Paljonko siemenpusseja kisoissa jaettiin ja kuinka moni niiden saajista kylvi siemenet? Onko kylvämisprosentti parempi kuin itämisprosentti? Arvaukseni on, että minä olen ainoa, joka nämä maahan pani. Jos joku on kylvänyt nämä, niin olisi kiva jos kertoisit miten kävi. Näissä minun kylvämissä siemenissä oli selvästi jotain vikaa.

Joensuun Jukolassa oli maalissa tarjolla jotain. Nappasin mukaani sellaisen. Pesulla käynnin jälkeen tutkin saalista tarkemmin ja huomasin, että se oli kuusen siemeniä sisältävä pussi. Kipaisin maaliin ja kahmin laatikoista kaikki taskut niin täyteen pusseja kuin mahtui.

Näistä pusseista kyvin muovisiin taimiruukkuihin noin 250 siementä (=250 ruukkua). Näistä iti noin 200. Ensimmäisen talven yli selvisi noin 150 tainta. Kesällä kuoli noin 20 tainta, eli seuraavaan talveen selvisi noin 130 tainta. Niistä kuoli talvella noin 50 kpl, eli toisen talven jälkeen oli jäljellä noin 80. Tästä tuhoutui vielä parisen kymmentä tainta, eli maahan istutin noin 60 taimea. Loppujen 30 siemenpussin siemenet heittelin maastoon sellaisenaan. En tiedä miten niille kävi, mutta oletan, että näistä ei taimeksi saakka omin voimin selvinnyt yksikään.

Taimenkasvatuksessa on uskomattoman monta vaaran paikkaa. Pari esimerkkiä: Purkit olivat lavan päällä maassa. Tuli kova tuuli ja kaatoi lapion. Lapio lensi taimipurkkien päälle ja pari taimea meni poikki. Talvella kävi niin, että purkit olivat seinän vierustalla ja niiden päällä oli juuri sen verran lunta että purkit peittyivät. Satunnainen kävelijä käveli juuri siitä kohtaa purkkien yli ja katkoi taimia sen mitä jalkojen alle jäi. Näistä viisastuneena en jättänyt mitään viittä metriä taimia lähemmäs ja aitasin ne niin, että saivat olla lumen alla purkeissaan rauhassa. Ja sitten kun taimet pääsevät purkista mahan, ne vaikeudet vasta alkavat.

Nyt nämä Joensuusta tuodut kuuset kasvavat jo maassa, mutta miten käy tälle ainokaiselle Arboretum-taimelle ensimmäisenä talvena? Jos mahdollisuudet selvitä istutukseen asti ovat samat kuin Joensuun Jukolan siemenillä, se on nyt noin 30%.

Fiksua puuhastelua vai mitä? Ihan siis tämmöistä harrastelua ja puuhastelua vain.

Hyvin, huonosti ja hyvinhuonosti

(päivitetty 18.9.: korjattu asiavirhe selostuksessa)

Olen kyllästymiseen asti patistanut lajitovereita käyttämään reittihärveliä. Mitä enemmän talletettuja reittejä, sitä enemmän itselle vertailukelpoista vertailtavaa.

KS-Yökupin Palaneenmäen suoritus 16.9.2021 B-radalla meni osalta ihan päin #¤"#¤%!  En tässä perkaa koko suoritusta, sillä sehän näkyy, ylläys yllätys: reittihärvelistä.

3-4 -välille tein väärän reitinvalinnan, jonka huomasin jo maastossa ensimmäisen parin sadan metrin jälkeen. Olisi pitänyt mennä tietä myöden vasemman kautta eikä oikean kautta pystyvihreässä (jota ei ollut kartalla). No tästä ei tämän enempää.

Mutta se varsinainen källi oli rastin numero 4 rastinotto. Kaikki meni suunnitelmien mukaan aina siihen asti kun piti leimata. Ainoa ongelma oli se, että lippua ja leimasinta ei ollut missään. Löytyihän se rasti sitten tolkuttoman haahuilun ja pyöriskelyn jälkeen, mutta uni ei meinannut tullu silmään kun pohdin, että mikä ihme siinä meni pieleen. Miten se oli mahdollista. Näin sen olin toteuttavinani:

Selvääkin selvempi suunnitelma: Tien mutkasta oikealle. Siinä heti kaksi kiveä - check. Sitten avokalliolle - check. Aukon kulmaan, jota ei näy, mutta ehkä on vain puskaa välissä. Eli suoraan vaan ja rasti on rinteessä ennen ojaa joka pysäyttää.

Kun rastin piti olla edessä, rinne nousee ja eteen tulee kiviä ja avokallioita. Mikään ei täsmää eikä ketään näy lähimaillakaan. Ei ole totta, mutta on kumminkin. Lamppuja näkyy 200 m päässä vasemmalla. Sinnekö tässä pitää mennä? Kaikki tulevat vastaan, eli siitä voi päätellä, että joku rasti on siellä suunnassa - tai sitten vastakkaisssa. Aaaarrgh.

Eli pääsin neloselle vaivoin ja tuurilla, mutta ihan kuula jumissa. Asia ratkesi vasta sitten kun sain sekoilut näkyville reittihärveliin. Ei mitään arpomista tai selittelyä. Näytöltä näki heti missä meni vikaan:

Kääsin oikealle tieltä liian aikaisin. Siinä oli loiva mutka, joka ei erotu kartalla. Kaksi kiveä täsmäsi. Avokallio täsmäsi ja se oli apukäyrän päällä. Avokallio oli siis liian pieni ja kukkula liian pieni, mutta laitoin ne täsmäämään. Siinä kohtaa kun hain katseella aukon kulmaa, olin pienen suon kohdalla. Ja siitä käänsin muka rastille ja siihen upposi.

Kun nelonen oli leimattu, syletti niin, että vedin seuraavalle rastille ihan apinan raivolla suunnalla. Se näyttää tältä:

Tässä jätin kaiken ajattelun vähemmälle. Suunta ja menoksi. Kohdassa 1 erottui harjanne. Ja kohdassa kaksi erottui nenä. Siitä suoraan rastille.

Rasti numero 7 tuotti ja suunnattomia vaikeuksia. En selosta sitä seikkailua, ellei joku sitä pyydä.

Nyt on lepopäivä ja täytyy yrittää taas tsempata tuota henkis-taktista puolta, ettei tämänkaltaisia emämunauksia tulisi enää ikinä milloinkaan koskaan.