lauantai 26. lokakuuta 2024

Munkkirasti 10 VUOTTA !


Munkkirasti 10 vuotta!


Kirjoitin ensimmäisen juttuni (eli postaukseni) tähän blogiin tasan kymmenen vuotta sitten eli 26.10.2014. Juttu käsitteli edellisen päivän Halikkoviestiä.

Ihan tarkkaan en muista mistä idea blogiin tuli ja minkä kynnyksen yli astuin kun aloitin bloggaamisen. Todennäköisesti juoksin päin puuta metsässä, sillä en muista lipputangon nupin pudonneen päähäni. Suunnistaja lehteen kirjoitin pakinoita vuosina 2012-2019 eli ehkä jotain ideoita jäi sieltä muhimaan.

Kymmenessä vuodessa on syntynyt 295 erillistä juttua/julkaisua, joista suurin osa käsittelee jollain tavalla suunnistusta, tai ainakin sivuaa sivulauseessa lajia. Hiihdosta ja pyöräilystä on myös useampia juttuja. Kahtena ekana kokonaisena vuonna juttuja tuli vuodessa 45 kpl ja sen jälkeen vauhti on hidastunut noin 25 juttuun per vuosi.

Tilastotietojoen mukaan tämä juttu on blogin luetuin juttu. Kaikkiaan blogiin on tehty 135324 lukertaa. 


Tämä ei tietenkään tarkoita todellisia lukijoita, sillä mukana on robottien vierailuja ja myös omat vierailukertani rekisteröityvät. Jutun julkaisun jälkeen toistan katson/korjaan -toimenpiteitä niin kauan, että virheiden määrä on siedettävä. Nämä kaikki omat klikkailut rekisteröityvät kävijöiksi, sillä olen omassa selaimessani estänyt kaikki evästeet, seurannan, rekisteröinnin yms. mikä vaan on mahdollista. Se tekee sen, että blogger ei tunnista minua oman blogini tekijäksi, vaan laskee myös minut lukijaksi. Todellinen lukukertojen määrä on todellisuudessa huomattavasti vähemmän.

Piikit yllä olevassa kuvassa kävijämäärissä osuvat joulukuulle, jolloin yleensä on ollut joulukalenteri.

Harkitsin blogia perustaessani myös Wordpressiä, mutta koska olen laiska, menin siitä mistä aita oli matalin. Tämän blogger-blogin perustaminen oli todella helppoa kun oli jo Gmail-osoite eli tili. Wordpress olisi ominaisuuksiltaan pykälää monipuolisempi ja vapaampi alusta toimia, mutta se olisi vaatinut enemmän työtä aloittamisessa. 

Bloggerissa on puutteita, joista tässä muutama:

● Kuvien asemointi juttuun on kankeaa. Kuva voi olla sivun keskellä. Jos kuvan laittaa sivun jompaan kumpaan reunaan, teksti ei rivity oikein. Kaiken huipuksi editorissa näkyvä näkymä on erilainen kuin selaimessa näkyvä blogi, eli haluttu näkymä on haettava taluttamalla tekstiä merkki kerrallaan.

● Rivinvälejä ei millään tahdo saada saman mittaisiksi erilaisten otsikkofonttien jälkeen ja tämä on joka kerta käsin kokeiltava. 

● Hakutoiminto on onneton. Haettava teksti pitää olla kirjoitettu täsmälleen oikein, eikä jokerimerkkejä voi käyttää. Yritä hakea jotain ja huomaat, miten onneton se on.


● Osa ulkoasumäärittelyistä on uskomattoman monen valikon takana, vaikka kaiken pitäisi olla samassa paikassa. Osa näistä edellä luetelluista ongelmista voi tietysti olla tämän valitsemani teeman ominaisuuksia, mutta jäljempänä on selitetty miksi en vaihda teemaa.

● Blogia ei voi tilata. Tämä ominaisuus poistui muistaakseni loppuvuonna 2023, eikä mitään ole tullut tilalle (ei ainakaan ilmaista ei-koodausta vaativaa). Eli teidän lukijoiden on vain muistettava käydä kurkkamaassa mitä se nyt on kirjoitanut. 

● Äänitiedostojen toistoon ei ole mitään valmista. Äänitiedosto pitää linkittää esim. Driven kautta, mutta yhtäkään äänitiedostoa en ole saanut toistumaan Bloggerissa, vaikka tarvittava koodipätkä ei ole kummoinen ja se on kopioitu 1:1 ohjeista.

● Teeman vaihto tai editointi on uhkayritys. Joskus vaihdoin otsikkokuvaa, mutta enää sitä en tee. Vaihdettuani kuvan, sen koko muuttui käsittämättömän pieneksi, eikä kuvan kokovalinta enää toiminut. Ei vaikka sen määritteli suoraan html-koodiin. Useita päiviä meni räplätessä asetuksia ilman mitään logiikkaa tai järkeä kunnes sain kuvan takaisin. Enää en tuhlaa aikaa siihen.

● Liityin Facebookkin vuonna 2021. Yksi ongelma siihen liittyen on yhä selvittämättä. Jos linkitän jonkun jutun Bloggerista Facebookkiin ilman, että liitän erillista kuvaa, se näyttää tältä:


Siinä on selvä kirjoitusvirhe. Mistä se tulee? Blogissa ei missään lue vastaavaa tekstiä. Blogini perusasetuksissa kuvaukseksi on määritelty näin:

Ja tämä teksti lukee blogin INFO-sivulla :

Jos tiedät miten tuo em. FB:hen ilmestyvä teksti korjataan, kerro heti.

Näistä puutteista huolimatta Blogger on kätevä paikka julkaista juttuja. Kun rutiinin oppii, ei tarvita yhtään koodausta ja kaikki menee sujuvasti. Se pitää muistaa, että wordistä tai netistä ei saa kopioida copy-pastella suoraan tekstiä Bloggeriin. Teksti pitää kierrättää esim. Notepadin eli Muistion kautta, jotta sen saa puhtaaksi tekstiksi. Suoraan Wordistä tai netistä kopiomalla mukaan tulee tolkuton määrä ohjausmerkkejä, jotka eivät näy tekstissä, mutta saavat Bloggerissa aikaan kaikenlaisia käsittämättömiä ulkoasuongelmia ja häiriöitä. Ihmettelin pitkään miksi jossain kohtaa tekstiä oli pari tyhjää väliä, joita ei saanut pois Del tai Backspace-näppäimillä. Kas kun siinä kohtaa oli näkymättömissä, joku Wordistä tietämättä kopioitu talukon asetuskoodirypäs. Nyt kun tämän tietää, sitä osaa välttää ja tarvittaessa korjata.

Tienaako sillä?

Suomessa blogien juttujen klikkausprosentti liikkuu yleensä 0,5-5% välillä ja tyypillinen klikkauskohtainen mainoshinta Suomessa on noin 0,30€, tosin molemmat edellä mainituista lukemista voivat vaihdella huomattavasti sivustosta riippuen.

Jos Blogillani olisi 200 kävijää päivässä ja mainosten klikkausprosentti olisi 3% ja klikkauskohtainen hinta olisi 0,30€, niin sivuston mainosklikkauksista kerryttämät tulot olisivat noin 54€ kuukaudessa. Mutta ei ole.

Tienaako Suomessa suunnistusaiheisella blogilla? Kyllä tienaa. Laskin, että jos kaikki Suomessa suunnistusta harrastavat (n. 70000 ihmistä) kävisivät kerran viikossa lukemassa blogiani, voisin aktivoida mainostulo-ominaisuuden. Silloin kävijämäärä olisi sitä luokkaa, että Googlen kanssa voisi tehdä tarvittavat toimenpiteet mainostulojen saamiseksi.Esim. bloggerissa on  suorat valmiudet Google AdSense -bannerimainontaan. Toistaiseksi blogini lukijamäärä sitä suuruusluokkaa että tarvittava päivittäinen kävijämäärä on noin 0,1% vaadittavasta. Eli toisin sanoen: kävijämäärä pitäisi tuhatkertaistaa ja jokaisen kävijän pitäisi myös tulla uudestaan lukemaan blogia, että tällä tienaisi oikeasti.

Suunnistusblogilla tienaa siis teoriassa.

Olen lukennut useita blogeja/oppaita, joissa opastetaan miten omalle blogille saa lisää kävijöitä - ja sitä kautta mainostuloja:
Ÿ
● Pitää kirjoittaa lukijalle, ei itselle.
● Ei saa jaaritella diipadaapaa, pitää olla lyhyttä ja ytimekästä tekstiä.
● Pitää olla valmiita ratkaisuja lukijalle, ei kysymyksiä.
● Lukijan huomio pitää herättä heti, eikä kolmannessa lauseessa.
● Blogit ovat mennen talven lumia. Nyt tehdään videoita.

Teen kaiken väärin. 

Ja suurin synti on se, että kirjotan tätä itselleni. Olette varmaan huomannut miten pohdin tai perkaan jotain asiaa jankuttamalla. Kuka on jaksanut lukea moiset jutut loppuun asti? Sinä ainakin, koska olet lukenut tänne asti 😀.

Blogini on huomattu ulkomailla. Kirjoitin yhden jutun englanniksi ja siitä tuli heti palautetta rajojen ulkopuoelta. Suunnistussimulaattorista olen kirjoittanut useasti suomeksi, silti siitä tuli palautetta ulkomailta asti. Miten lie osunut heidän silmiin? Tekstin ymmärtäminen ei ole ongelma, sillä kaikki sivuthan saa käännettyä haluamalleen kielelle lennossa. Suomi käntyy toki vähän tankeroksi, mutta kuitenkin.

Suurin ongelma on kuitenkin aihepiiri, joka on suunnistus. Muoti- ja ruokablogit ovat niitä jotka porskuttavat ja aivan eri sarjassa. On Suomessa muutamia ainakin osoittain suunnistukseen liittyviä tai niistä silloin tällöin kirjoittavia blogeja. Niitä on helpoin hakea Suomen blogilistasta.

Ja olen tässäkin ajastani jäljessä, sillä eihän tekstimuotoisia pitkiä juttuja kukaan enää lue. Nyt katsotaan lyhyitä videoita. Mitä lyhyempi sitä parempi. Videoiden teossa on se ongelma, että niiden tekemiseen menee todella paljon aikaa, varsinkin kun kyseessä on yhden miehen tuotantotiimi. Itse kun tekee kaiken, niin aikaa on käytettävissä rajallisesti. Käytin Munkkirastin vuoden 2023 joulukalenterin, joka siis sisälsi videoita, editointiin ja tiedostokäsittelyyn yli 60 tuntia aikaa, eikä tässä ajassa ole mukana varsinaista kuvaamisaikaa eikä kaluston säätämistä ja huoltoa. Eikä myöskään nettiin lataamisen aikaa - siinä odotellessa voi tietysti tehdä muuta.

Blogissani ei ole mitään kaupallista yhteistyötä. Tästä on se etu, että voin kehua ja haukkua ihan mitä tahansa ihan miten haluan. Jos joku haluaa tehdä kaupallista yhteistyötä, olen toki erittäin kiinnostunut siitä ja valmis testaamaan ja arvostelemaan maksusta tai muuta korvausta vastaan, mitä tahansa urheiluvälineitä (paitsi ei sup-lautoja).

Kiitos kaikille lukijoille ja kommentteja kirjoittaneille. Se ilahduttaa kirjoittajaa aina, kun huomaa, että joku näitä juttuja lukee. Aiheita saa ehdottaa - varsinkin jos ne liittyvät suunnistukseen.

Jukka

P.S. 

Minulla on myös toinen blogi. Oletko tutustunut Eineskunkkuun?