Kesää kohti

Keskiviikkona 10.5. vähän puolen päivän jälkeen. Torstaille sääennustus lupaa lumisadetta ja seuraavaksi yöksi pakkasta. Tämän on pakko johtua siitä, että vaihdoin kesärenkaat ja siirsin lumiharjan autosta autotallin hyllylle. Tavatonta? Ei suinkaan - muistan miten olen ollut joskus vuosikymmeniä sitten heinätöissä kesäkuussa pipo päässä lumisateessa.

Suunnistusviikko 18

Ensimmäisenä tältä toukokuun alun viikolta tulee mieleen kylmyys. Kesä ei ole alkanut, se on varma, mutta onko edes kevät alkanut? Vielä alkuviikosta oli autotallin oven edessä lumipatti, joka syntyi siihen edellisellä viikolla kun päivän aikana sataneet noin 7 cm lunta tipahtivat katolta alas. Juoksuun viileä sää sopii, mutta kaikkeen muuhun tekemiseen voisi olla lämpimämpää. Jatkuvaa arpomista siitä, mitä laittaa päälle. Se harmittaa myös näin avoauton omistajana, että täytyy ajella katto pään päällä.

Tiistaina Korialla Sprinttiä. Maastossa oli outoja merkkejä tolppien nokissa. Asutomessuihin ne jotenkin liittyivät, mutta oman arvioni mukaan ne eivät voineet olla tonttien rajoja. Tai jos ovat, niin todella ovat pieniä tontit, ja tuskin taloja tehdään alas sellaiseen ojanotkoon. Merkinnät olivat siis noin A4-kokoisia, niissä oli mustavalkoinen ruudutus pohjalla ja joku numerosarja. Ken tietää mitä ne tarkoittavat?

Sprintistä ei sen ihmeempää kerrottavaa. Kiersin kielletyt alueet. Osa suunnistajista painelee kielletyistä alueista mitään välittämättä suorasuuntauksella. Joku mies veti jopa rakennustyömaan läpi, joka oli merkitty kielletyn alueen violetilla viivoituksella. Seuraavana keväänä meidän pitää jarjestää sellainen sprinttikuntosuunnistus, jossa jonkun tietyn yliykseen houkuttavan kielletyn alueen kohdalla on opastaja, joka selitää mitä karttamerkit tarkoittavat.

Minua ei häiritse se, että tipun tuloslistassa alapäin pidemmän matkan takia. Juoksuvauhti näyttää tällä hetkellä olevan muutenkin niin hidas, että sillä ei ole väliä. Enemmän huolestuttavat ne kiinteistöjen omistajat, jotka eivät katsele pihojen ja aitojen yli loikkivia suunnistajia hymyssä suin.

Sitten kuivat sukat ja paita päälle ja suunnistuskouluun ohjaajaksi. Sen virheen tein, että puin liian vähän päälle.Vaikka aurinko paistoi, tuuli puhalsi kylmästi. Positiivista oli se, että koululaisia oli runsaasti ja urakan jälkeen oli tarjolla ilmaiseksi erilaisia palautusjuomia - kiitos Teemulle.

Keskiviikkona Keskilaakso Rastit Mustahaikulassa eli kotikentällä. Olen Rajakallion ja Mustahaikulan maaston kolunnut melko tarkkaan läpi. A-radan ykkönen oli tuottanut monelle ongelmia. Helppo piste, sillä kerään joka syksy saman jyrkänteen yläpuolelta puolukoita. Vedinkin siis niin lujaa kuin jaksoin. Selvät välit pysytyin menemään vauhtia, joka vieraassa maastossa olisi ollut riskirajan tuolla puolen. Nyt totaalisen eksymisen tai missaamisen vaaraa ei ollut. Tutusta maastosta huolimatta pari rastipistettä oli sellaisia, että niiden kohdalla piti hieman enemmän pyörittää päätä. Lisäksi kahdesti jumiuduin harvennusrisukkoon. Näistä olisi saanut vielä noin 3 min pois ajasta. Sijoitukseen se ei olisi vaikuttanut, eli täytyy olla tyytyväinen. Tässä vertailu väliltä 6-7 (siis yhteislähtö rastilta 6 - ei todellinen tilanne).

Torstaina Hautalan kylässä Valkealassa. Ykköselle jaksoin juosta. Kakkosta pummasin omasta mielestäni vähän. Olin liikaa vasemmalla. Syy oli suo ja oja joiden yli puskin siksakkia ja tarkka paikka hukkui jo ennen tien ylitystä. Kakkosella ei mielestäni mennyt aikaa kuin vähän ylimääräistä, sillä en hötkyillyt vaan katselin maisemaa ja päättelin, että pitää siirtyä tulosuuntaan nähden enemmän oikealle - kuten pitikin. Väliaikojen mukaan olin hitain tällä välillä. Surkeeta ja masentavaa. Kakkoselta eteenpäin matka olikin tuskaa. Jalat painoivat kuin betoni ja ylämäkiin oli pakko kävellä. Edes alamäkiin ei jaksanut juosta kunnolla. Matkanteko oli niin hidasta, että suunnistuksen ja rastinottojen kanssa ei ollut vaikeuksia. Kuten härveli todistaa, etenin melkein viivaa pitkin.

Perjantai on lepopäivä.

Kausi avattu

Tarkennuksena - Iltarastikausi on avattu, Talvikupissahan olen suunnistanut jo monta kertaa tämän vuoden aikana.

Hylsyjä olisi tullut jos Kasarminmäellä olisi ollut kisat. Kukkapenkin yli tallottiin reippain askelin koko perheen voimin ja erään tummiin pukeutuneen nuorukaisen näin kiipevän betonisen korkean muurin yli. Molemmat ovat sprinttikartalla kiellettyjä ylittää. Nämä tapahtumat siis saatuivat omiin silmiini.

Ehkä ennen kartan saamista pitäisi tehdä helppo testi? Näytetään asiakkaalle iltarastivaunun ikkunasta karttamerkkiä ja kysytään mikä merkki on kyseessä ja saako tästä mennä. Jos ei tiedä oikeaa vastausta ja perustelua sille, joutuu kartanmyyntijonon hännille.

Saattaa kuulostaa nipottamiselta kun kyseessä on mitättömän näköinen aita ja vielä onnettomampi muutaman risun näköinen kuivettunut kasvusto. Yleisvaikutelma on  surkea, mutta joku ne omistaa ja joku niistäkin huolta pitää. Ennemmin tai myöhemmin se tapahtuu. Se, että saamme lukea Kouvolan Sanomien napakoista miten joku haukkuu kaikki suunnistajat kukkien tallojiksi ja toivottaa hyvää matkaa kauas ja pitkälle.

Tässä on Töröstin mäen eteläpuolella erittäin houkuttelva paikka oikoa vasemmalle punaisen nuolen kohdalta:

Sama paikka kartassa keskellä yläosaa:

Tähän nurmikon reunaan voisi laittaa jonkun istumaan tuolissa. Mukaan termarillinen kahvia ja iso nippu karttamerkkioppaita. Aina kun joku yrittää juosta suoraan yli, olisi pienen neuvonannon paikka. Valokuvasta näkyy miten paikalla on oikopolku, mutta säännöt ovat selvät.

Mielenkiintoista huomata, että tutun näköisiä naamoja kampeaa itsensä paikalle iltarasteille. Missä he kaikki ovat talven piilotelleet? Siksi ihmettelet tätä, että Talvikuppi kelpaa niin harvoille, vaikka se on käytännössä aivan samanlaista suunnistusta kuin iltarasteilla korttelit ja sprintit. Tänä talvena Talvikupin eroa iltarasteihin ei ole lopputalvesta huomannut mitenkään. Parilla viimeisella kerralla lunta oli Talvikupin aikana tasan yhtä runsaasti maastossa kuin ensimmäisten iltarastien aikana. Ehkä Talvikuppi-nimi pitäisi vaihtaa joksikin toiseksi? Miten olisi Pre-iltarastit, Talvi iltarastit, Kevät iltarastit, Valkoiset iltarastit tai jotain sen suuntaista.

Tuloslistalla on tuttuja nimiä. Ja kovia aikoja. Häviän kilometrillä yhtä paljon kun viime kaudella. Oma peruskuntokauteni jäi taas torsoksi. Suurin syy oli tietysti lumettomuus ja toinen krooninen laiskuus. Tai sitten muut ovat treenanneet sitäkin enemmän.

Töröstillä kävi näin rastilla, joka oli lähellä sitä puolikuntoista tornia: Pieni poika oli vanhemman miehen kanssa rastilla ja poika sommitteli korttia leimasimeen kaikin päin. Koska leimasin oli aika alhaalla kyyristyin siihen viereen valmiina tekemään oman leimaukseni. Mies hermostui ja sanoi minulle kovalla äänellä vihaisesti: "Kyllä pitää antaa Suomen lasten opetella suunnistamaan rauhassa!" Poika sai leimattua ja minä leimasin sen jälkeen ja joku tuli heti minun jälkeeni. Ehkä hän luuli, että vien leimasimen mennessäni heidän nenän altaan. Suomalaisten ns. henkilökohtainen suoja-alue on suurempi kuin eurooppalaisilla keskimäärin, mutta paljonko se on senttimetreissä iltarasteilla? Saattoi olla, että hän pelästyi hajua joka paidastani lähti. Tarkoitus oli pestä se jo pari päivää aiemmin, mutta sinne se jotenkin jäi kassin pohjalle muhimaan.

Uutta faktaa suunnistajista

Törmäsin netissä tähän mielenkiintoiseen juttuun. Pahoittelut epäterävästä kuvasta, se ei ole minun eikä kuvan vika vaan Bloggerin, joka sumentaa ja kaventaa tämän kokoiset kuvankaappaukset väkipakolla. Ei auta vaikka muuttaa css-asetuksia. Jos fontti on liian pientä omalla näytölläsi, sitä saa suurennettua painamalla yhtä aikaa Ctrl ja + näppäimiä (tämä kikka toimii kaikilla nettisivuilla).

Munkkeja selkosilla

Tutustuin viikon ajan munkkeihin Yllästunturin alueella.

Yllästunturin alueella munkilla tarkoitetaan munkkirinkilää. Se kuuluu jokaisen majan valikoimaan. Munkki on amerikanenglanniksi donut, joka on yleisemmin käytössä majoilla. Brittienglanniksi munkki on doughnut, jonka luulisi olevan yleisempi, mutta ei ole. Yllättävää, sillä brittiläisiä munkinsyöjiä alueella on selvästi enemmän kuin amerikkalaisia munkinsyöjiä.

Englanti kielenä osoittaa rajoittuneisuutensa, sillä donut kuulostaa donitsilta, joka ei ole sama asia kuin munkki. Bun on pulla, joka kattaa korvapuustit, pikkupullat ja laskiaispullat.

Olen tähän mennessä käynyt Ylläksen ja Äkäslompolon alueen alla luetelluilla majoilla:

Velhon kota
- Hämärä ja todella salaperäisen näköinen maja. Munkeissa jännä sivumaku, aivan kuin anis.
Luosujärven kahvio
- Edellisen täydellinen vastakohta, eli valoisa ja avoin. Varustukseen kuuluu myös iso televisio, eli jos MM-hiihdot osuvat juuri oman hiihtolenkin kohdalle, voi niitä seurata Luosujärvellä.
Aurinkotupa
- Täällä on töissä myös matkailuporoja.
Tunturijärven kahvio
- Erikoinen pieni kevytrakenteinen rakennus, melkein hökkeli. Lämpiää pienenpienellä kaminalla. Aukiolojat suppeammat kuin muilla.
Jokeri kuppila
- Täältä saa myös minttukaakaota, Jura-viskiä ja muita tosi kovia paukkuja. En maistanut, katselin vain.
Kesängin keidas
- Jos aurinko paistaa, tämä paikka on täynnä kuin nuijalla löyty.
Latvamaja
- Iso maja, mutta hiihtäjiä on niin paljon paikalla, että istumapaikkaa saattaa joutua etsimään.
Karilan navettagalleria
- Vallan hauska sisustus ja tarjolla on myös oikeaa ruokaa.
Kotamaja
- Idyllisin maja ja upeat  "Alppimaiset" maisemat.
Elämänluukku
- Tukkilaispomojen kämppä, jonka katossa kaasuvalaistus (ei enää käytössä). 
Peurakallio
- Parhaimmat munkit ja tarjolla on todella monipuolisia ruokia ja herkkuja.
Ylläskammi
- Suomen korkeimmalla oleva ravintola ja siksi hinnoissa on korkeuslisää. Kävin täällä aiemmin lasketellessa ja tällä kertaa kelkalla. Hiihtäen tänne ei pääse.

Latvamajan tarjoilutiski. Mehuissa on valinnanvaraa.

Käymättä ovat vielä seuraavat majat:
Äkäsmylly
Aakenuspirtti
Kuerkoppi
Riemuliiteri
4 laskettelurinteessä olevaa kahvilaa
Kellokas

Laskettelurinteen kahviloihin ei pääse hiihtäen, siksi en ole käynyt niissä. Kellokas on myös rinteen sivussa, mutta sinne pääsisi hiihtäen. Äkäsmylly ja Aakenuspirtti ovat aivan alueen äärilaidoilla ja sinne ei tällä kunnolla ja tämän kertaisella aikataululla ollut mahdollista vierailla. Kuerkoppi ja Riemuliiteri olivat liian lähellä majapaikkaa jos niin voi sanoa. Riemuliiteri avautuu vasta klo 11 ja menee kiinni klo 16. Yritimme useamman kerran käydä siellä, mutta olimme aina liian aikaisin tai myöhään paikalla.

Munkin yleisin hinta on 3 €. Laskiaispullan hinta on yleisimmin 4,50 €. Yllättäen halvin munkki löytyi kauimmaisesta paikasta, jossa Äkäslompolon keskustasta mitaten kävimme, eli Peurakallion majalla. Siellä hinta oli 2 € ja munkki on toistaiseksi paras joka eteen on tullut. Latvamajalla oli tarjolla myös omenahillotäytteisiä munkkipossuja, jotka olivat todella kookkaita. Hintaa possulla oli 4 €.

Munkkirinkilöiden hinta saattaa tuntua kovalta koti-Kouvolan hintoihin verrattuna, mutta on huomattava seuraavat asiat:
- Munkit ovat kookkaita, eivätkä samanlaisia mini-kokoisia kuin Paaskoskella.
- Matkailusesonki on kuumimmillaan ja joka majalla on vähintään kaksi seuruetta todella varakkaita maksukykyisiä saksalaisia hiihtoturisteja, jotka eivät kysy hintaa.
- Osa majoista on todellisia erämaamajoja, joille ei ole lainkaan tietä. Huolto tapahtuu moottorikelkalla.
- Kaikki munkit joita söin olivat täysin tuoreita. Ei puhettakaan mistään edellisen päivän versioista.

Kyytipoikana join yleensä kaakaota, jonka yleisin hinta oli 2,50 €. Iso muki kaarnikkamehua oli 4 €. Hillamehun hinta ei jäänyt mieleen, mutta lämpimänä se oli erinomaisen aromikasta.

Eväitä ei periaatteessa tarvita lainkaan, sillä monilla majoilla valikoimiin kuuluu lohivoileipiä, kakkuja, sämpylöitä ja erilaisia pohjoisen luonnon antimista keitettyjä keittoja. Monelta majalta löytyy myös lettuja. Täytteeksi voi valita kermavaahtoa, hilloa, poroa, Nutellaa, kermakinuskia ja lakkaa. En ostellut niitä, sillä tankkasin itseeni ennen hiihtolenkkiä mikrossa lämmitettyä Saarioisten maksalaatikkoa, jonka hinta Jounin kaupassa oli 1,89€.

Iltapalaksi Sammalvaaran Viineri. Se on pullan ja viinerin välimuoto. Erittäin ravitseva. Hinta 1,72 €

En pisteyttänyt munkkeja, koska saatavilla ei ollut tavallisia hillomunkkeja. Hiihdin viikon aikana enemmän kuin koskaan aiemmin, mutta siitä huolimatta paino ei laskenut.

Penkin alle

Eipä ole koskaan mennyt suunnistus näin kirjaimellisesti penkin alle kuin tänään.

Sisäsuunnistusta Kouvolan jäähallissa. Tässä on alla A-rata. Juoksin myös B-radan. Tulokset löytyvät täältä.

Huomasin, että kuva levenee arkin yläosassa. Ensin luulin, että se on skannerin vika, mutta eipäs olekaan. Kartta on tosiaan tämän muotoinen. Onko kuva venähtänyt tulostuksessa vai onko halli oikeasti tämän muotoinen? En tiedä jääkiekosta mitään, mutta oletan, että itse jääkiekkokaukalo on symmetrinen keskipisteen suhteen.

Tarkistusajattelun jälkeen päädyin siihen, että olen käynyt hallissa sisällä kolme kertaa. Ensimmäinen kerta oli joskun heti silloin kun se oli vielä melko uusi. Kävin autonäyttelyssä. Toinen kerta oli Raksa-messut joskus vuonna 1999. Viimeisin kerta oli yleisöluistelussa noin 10 vuotta sitten. Siinä juoksurata-eteisessä olen pari kertaa piipahtanut suunnistukseen liittyen. Muistaakseni viimeeksi viime vuonna kun KS:n O-Rallyn toimisto oli siinä. Etupuolella eli pesiskentän puolella (pääsisäänkäynti?) olen piipahtanut pari metriä tuulikaapista sisälle päin kun olin puolimaratonin talkoissa.

Alkumatka oli siis tosi hankalaa kun ei saanut mitään otetta rappusiin ja "sisustukseen". Mittakaava oli melkoisen suuri, eli kaikki rastit meni alussa ohi. B-rata sujuikin sitten jo paremmin. Osa leimasimista oli penkkien alla, eli siitä tämä jutun otsikko.

Nyt oli kerrankin helppo käydä suorituksen jälkeen tarkistamassa parin rastin paikka. Matkaa rastille oli vain minuutin verran.

Sitten hiihdin urheilupuiston uimahallilta Valkealaan ja takaisin. Luistellen pääsee kun katsoo eteensä. Paaskoski-Valkeala välillä on enemmän lunta ja siellä oli myös pertsan latu. Alamäissä oli pakko jarrutella kun ei yhtään tienyt mitä mäen alla on. Entä keli?

Lähdin matkaan 15 vuotta vanhoilla "ensilumen suksilla", joita ei ole kai koskaan hiottu ja jotka ostin edesmenneen KT-Sportin alehäkistä hetken mielijohteesta viidellä kympillä. Se 50 oli vielä markkoja! Pohjaan laitoin keltaista 0...+5 LF parafiinia. Vettä tihutti kohtalaisesti ja lasit oli pakko laittaa taskuun, sillä ne menivät ihan läpinäkymättömiksi.

Sukset luistivat todella hyvin koko menomatkan Valkealaan ja sieltä takaisin Paaskoskelle. 8 minuutin tauko majalla ja loppu pitikin sitten hiihtää tosissaan. Ehkä luisto huononi, ehkä kunto loppui tai ehkä Paaskoskelta Kouvolaan päin oleva tiukka ylämäki hyydytti. Kokonaisuutena kuitenkin kulki todella hyvin.

Auton ikkunasta Kouvolaan päin aamulla ajellessa, maisemaa  näytti niin synkältä ja ankealta, että arvelin hiihtämisen olevan nihkeää. Onneksi ensivaikutelma ei ole koko totuus. Näihän se on monessa muussakin asiassa.

100:n haaste

Suomi täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Onneksi olkoon. Itsenäisenä valtiona Suomi on vasta teini-ikäinen, mutta on silti saanut aikaan paljon.

100 vuotta on esillä monenmoisissa tapahtumissa ja kekkereissä. Melkein mitä tahansa aktiviteettia voi tehdä 100-vuotisteemalla. En jaksa tähän luetella mitään, sillä jokainen jota asia kiinnostaa voi netistä kaivella asioita esille ja ihmetellä ideoiden järkevyyttä. Eikä siinä mitään - kaikkia asioita ei tarvitse perustella järkisyillä. Suomalaiset ovat monesti liian tiukkapipoja, eikä meillä siksi ole kunnon karnevaaliperinnettä. Nyt jos koskaan on hyvä syy nostaa rinta rottingille.

Suomalaiseen karnevaalikulttuurin niukkuuteen löytyy helposti syitä ja suurin niistä selviää kun katsoo ulos ikkunasta. Kirjoitan tätä kohtaa tekstistä tammikuun ekalla viikolla ja ulkona ei ole talvi, siellä ei ole kesä eikä siellä ole mitään siltä väliltä. Irrottele siinä sitten kun keli vaatisi vähintään kuivapuvun, tallukat ja kumihanskat. Toista se on Brasiliassa. Kuvista olen nähnyt ja hiki tulee jo katsellessa.

Osansa on myös valtiolla, joka näivetti sodan jälkeen suurimman osan iltama- ja muusta maksullisesta illanviettoperinteestä huviverolla.

Ehkä asiaan vaikuttaa myös tämä suomalainen mielenlaatu ja luonne, joka on mielummin varautunut ja varovainen kuin avoin ja riehakas. Löytyy lukuisia sananlaskuja jossa tämä asia tavalla jos toisella tulee esille: Ensin työ, sitten huvi. Itku pitkästä ilosta. Jne.

Suomi 100 osuu kohdalle vain kerran elämässä jos sitäkään, eli keksitään siitä nyt sitten kaikki irti mitä saadaan. Harmi vaan, että tästä ilosta peritään virallisia maksuja viranomaisten toimesta. Suomessa tämä on normaali käytäntö, mutta veikkaan, että monessa muussa valtiossa laitetaan logot ja bannerit paikoilleen enempiä kyselemättä. Tosin kukaan ei kiellä perustamasta omaa tapahtumaa ja markkinoimalla sitä 100 sitäsuntätä -tapahtumana ja siinä tulee hyvin esille mistä se 100 tulee.

Seuramme Kouvolan Suunistajajien kuluvan vuoden toiminnoissa Suomi 100 vuotta tulee esille useammallakin tavalla. Niistä tulee tietoa sitten aikanaa kun sen aika on. Jotta asia ei jäisi tähän, piti keksiä jotain henkilökohtaisella tasolla.

Ensimmäinen joka tuli mieleen, on tietysti 100 munkkipossua vuoden aikana. 100 possua tarkoittaisi kaksi viikossa, eli minun tapauksessani käytännössä sen määrän syöminen ei ole juttu eikä mikään. Ongelma on se, että työmatkani varrella ei ole kauppaa, josta munkkipossuja saisi ostaa. Pitäisi tehdä useamman kilometrin koukkauksia useamman kerran viikossa ja se ei nuukalle luonteelleni sovi. Jos Korian S-market ottaisi munkkipossuja aamun pullakuormaan, niin asia olisi jo päätetty. Siellä on kyllä vaniljamunnkeja, mutta ne eivät ole tavallisia possuja ja havaintojeni mukaan niitäkään ei ole aina saatavilla.

Toinen joka tuli mieleen on 100 suunnistusta vuodessa. Harmi vain, että keksin tämän idean jo vuodeksi 2015 ja silloin tavoite ylittyi reippaasti. Viime vuonna tuli myös yli 100 suunnitusta vaikka en siihen erityisesti pyrkinytkään. Eli en tavoittele tänä vuonna 100 suunnistusta - se tulee jos tulee.

Otin töissä asian puheeksi ja melkein ensimmäinen idea, joka minulle heitettiin oli 100 punnerrusta. 100 punnerrusta siis vuoden jokaisena päivänä. Inttiin mennessäni treenasin punnerruksia tosissani ja pystyin tekemään niitä peräsi 70 (seitsemänkymmentä) kpl minuutissa. Se oli silloin ja siitä on aikaa aika monta vuotta. Sanotaan vielä se, että teen oikeita punnerruksia, ei mitään naisten versioita.

Sananlaskua mukaillen: ahneella on paskainen alku. Kokeilin paljonko punneruksia saan päivässä tehtyä kylmiltään 10 sarjoina välillä huilien. Niitä meni 70 kpl ja sitten jämähti. Seuraavana päivänä kävin lattialle pitkälleni ja olin hetken siinä. Eipä löytynyt sopivia lihaksia. Sitä seuraavana päivänä onnistui vaivoin juuri ja juuri 10. Juostessa sattui johonkin lihaksiin vartalon etuosassa. Tilanne on nyt se, että jään joka päivä jälkeen tavoitteesta noin 60 punnerrusta ja koska aloitin tämän urakan vasta tammikuun puolivälissä, minulla oli silloin miinusta jo noin 1100 punnerrusta.

Ensimmäinen tavoite on siis päästä vauhtiin sata / päivä. Ja sitten ryhdyn kirimään rästiin jääneitä kiinni. Toivottavasti takamatka ei siinä vaiheessa ole aivan toivoton.

Melko pöhkö idea, vai mitä?