Ensimmäisenä tältä toukokuun alun viikolta tulee mieleen kylmyys. Kesä ei ole alkanut, se on varma, mutta onko edes kevät alkanut? Vielä alkuviikosta oli autotallin oven edessä lumipatti, joka syntyi siihen edellisellä viikolla kun päivän aikana sataneet noin 7 cm lunta tipahtivat katolta alas. Juoksuun viileä sää sopii, mutta kaikkeen muuhun tekemiseen voisi olla lämpimämpää. Jatkuvaa arpomista siitä, mitä laittaa päälle. Se harmittaa myös näin avoauton omistajana, että täytyy ajella katto pään päällä.
Tiistaina Korialla Sprinttiä. Maastossa oli outoja merkkejä tolppien nokissa. Asutomessuihin ne jotenkin liittyivät, mutta oman arvioni mukaan ne eivät voineet olla tonttien rajoja. Tai jos ovat, niin todella ovat pieniä tontit, ja tuskin taloja tehdään alas sellaiseen ojanotkoon. Merkinnät olivat siis noin A4-kokoisia, niissä oli mustavalkoinen ruudutus pohjalla ja joku numerosarja. Ken tietää mitä ne tarkoittavat?
Sprintistä ei sen ihmeempää kerrottavaa. Kiersin kielletyt alueet. Osa suunnistajista painelee kielletyistä alueista mitään välittämättä suorasuuntauksella. Joku mies veti jopa rakennustyömaan läpi, joka oli merkitty kielletyn alueen violetilla viivoituksella. Seuraavana keväänä meidän pitää jarjestää sellainen sprinttikuntosuunnistus, jossa jonkun tietyn yliykseen houkuttavan kielletyn alueen kohdalla on opastaja, joka selitää mitä karttamerkit tarkoittavat.
Minua ei häiritse se, että tipun tuloslistassa alapäin pidemmän matkan takia. Juoksuvauhti näyttää tällä hetkellä olevan muutenkin niin hidas, että sillä ei ole väliä. Enemmän huolestuttavat ne kiinteistöjen omistajat, jotka eivät katsele pihojen ja aitojen yli loikkivia suunnistajia hymyssä suin.
Sitten kuivat sukat ja paita päälle ja suunnistuskouluun ohjaajaksi. Sen virheen tein, että puin liian vähän päälle.Vaikka aurinko paistoi, tuuli puhalsi kylmästi. Positiivista oli se, että koululaisia oli runsaasti ja urakan jälkeen oli tarjolla ilmaiseksi erilaisia palautusjuomia - kiitos Teemulle.
Keskiviikkona Keskilaakso Rastit Mustahaikulassa eli kotikentällä. Olen Rajakallion ja Mustahaikulan maaston kolunnut melko tarkkaan läpi. A-radan ykkönen oli tuottanut monelle ongelmia. Helppo piste, sillä kerään joka syksy saman jyrkänteen yläpuolelta puolukoita. Vedinkin siis niin lujaa kuin jaksoin. Selvät välit pysytyin menemään vauhtia, joka vieraassa maastossa olisi ollut riskirajan tuolla puolen. Nyt totaalisen eksymisen tai missaamisen vaaraa ei ollut. Tutusta maastosta huolimatta pari rastipistettä oli sellaisia, että niiden kohdalla piti hieman enemmän pyörittää päätä. Lisäksi kahdesti jumiuduin harvennusrisukkoon. Näistä olisi saanut vielä noin 3 min pois ajasta. Sijoitukseen se ei olisi vaikuttanut, eli täytyy olla tyytyväinen. Tässä vertailu väliltä 6-7 (siis yhteislähtö rastilta 6 - ei todellinen tilanne).
Torstaina Hautalan kylässä Valkealassa. Ykköselle jaksoin juosta. Kakkosta pummasin omasta mielestäni vähän. Olin liikaa vasemmalla. Syy oli suo ja oja joiden yli puskin siksakkia ja tarkka paikka hukkui jo ennen tien ylitystä. Kakkosella ei mielestäni mennyt aikaa kuin vähän ylimääräistä, sillä en hötkyillyt vaan katselin maisemaa ja päättelin, että pitää siirtyä tulosuuntaan nähden enemmän oikealle - kuten pitikin. Väliaikojen mukaan olin hitain tällä välillä. Surkeeta ja masentavaa. Kakkoselta eteenpäin matka olikin tuskaa. Jalat painoivat kuin betoni ja ylämäkiin oli pakko kävellä. Edes alamäkiin ei jaksanut juosta kunnolla. Matkanteko oli niin hidasta, että suunnistuksen ja rastinottojen kanssa ei ollut vaikeuksia. Kuten härveli todistaa, etenin melkein viivaa pitkin.
Perjantai on lepopäivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti