Raatojuoksu 2021

"Jos se tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, se ei ole totta." Tuttu sanonta, jolla yritetään opettaa ihmisiä tunnistamaan netti- yms. huijareita. Se pätee myös suunnistukseen. Vaikka menisi kuinka hyvin, se ei ole tae siitä, että jatko sujuu yhtä hyvin.

Siitä olikin aikaa pari vuotta kun viimeksi olen ollut mukana Raadossa. Taisi olla viides kerta tänä vuonna kun laitoin numerolapun rintaan. Aina se jännittä, ei sille vaan voi mitään.

Marraskuussa on pukeutuminen aina vähän arpapeliä. Mitä laittaa päälle? Suunnistushousut, lyhyet kalsarit, pitkähihainen seurapaita, ei käsineitä. Lähtöpaikalla aurinko alkoi paistella, mutta tuuli oli hyytävä. Asuvalinta osoittautui kuitenkin oikeaksi. Kaksi paitaa olisi ollut liikaa ja vaikka näpit olivat lähdössä jäässä, kroppa lämpeni nopeasti. 

Startti

Yhteislähtö on hankala juttu. Eikö voitaisi sopia, että seuraavassa yhteislähdössä, oli se sitten missä tahansa, kaikki tutustuvat karttaan 30 s lähtömerkin jälkeen ja vasta sitten rynnätään matkaan? Jookos? Näin startti olisi helpompi.

Kun lähtömerkki kuului, oli pakko rynnätä eteenpäin, ettei jäänyt jalkoihin. Olin rivin reunimmainen, eli siitä kun hieman kaarsi oikealla tuli kyllä tilaa. Pohja oli paksua korjaamatonta odelmaa (katso selitys esim. wikipediasta) eli jalkoihin oli pakko katsoa. Sain kartan auki lähtöpellolla, mutta mitään reitinvalintaa en ehtinyt edes ajatella. Kolmio löytyi kartalta ja ensimmäinen rasti näytti olevan arkin oikeassa ylälaidassa. Päätös: Juoksen siis tuonne oikealle kohti metsää. Sitten ojan yli ja sinne vaan minne muutkin näyttävät menevän. Ei siitä mitään ehdi ajatella tai suunnitella. Eli täysin pitkä päätyyn ja perään fiilis. Heti kun yritti vähän kohdistaa katsetta karttaan, kummaltakin puolelta juoksee väkeä ohi niin, että humina käy. Viimein kun tuli ensimmäinen pieni nousu, letka alkoi kävellä ja siinä ehdin katsoa kunnolla karttaa: "Okei tuonne päin eli tuo mäen oikealle puolelle."

Kuvassa noin puolet ykkösvälistä (karttapalojen kuvanlaatu on tosi heikko minusta johtumattomista syistä). Kaikki karttapalat © If Sibbo-Vargarna:

 

Ykkönen on aina tärkeämpi kuin muut rastit. Ykköselle voi ryssiä koko touhun, mutta voittoa sillä ei ratkaista. Noh - minun tapauksessa voitosta ei ole kyse, mutta kun ykkösen saa kunnolla hoidettua homma alkaa rullaamaan. K-1 oli 2,1 km ja varsin monimuotoisen näköinen. Huomaa, että tässä on ns. raatohajonta. Ei perhosia eikä salmiakkeja, vaan ihan kylmästi eri rastit eri suunnistajille. Siksi näyttää kuin en olisi käynyt rastilla. Olen piirtänyt kuvaan punaisella omat rastini.

Puolivälissä väliä oli leveämpi oja (kuvan alareunassa). Kuulin miten ohutta rankaa pitkin ojaa ylittänyt molskahti ilmeisesi kokonaan ojaan ja ylitysvuoroa odottaneet kymmenet suunnistajat antoivat aplodit. Kiersin muutaman metrin oikealta ja kun näin, että edelläni mennyt ei uponnut kuin napaan saakka ojaan, menin yli samasta kohtaa. Huuuuuh - kylmää, eli nyt kovaa eteenpäin, ettei kangistu. Tästä piti ottaa varma polkukierto selvästi oikean kautta. Juoksin ohi risteyksestä. Suunnitelma vaihtui suorempaan, joka todennäköisesti maksoi muutaman minuutin. Piti kiivetä ylös ja alas ja mutkia oli pakko tehdä. Ykkönen oli siellä missä sen pitikin olla.

1-2-3-4
Varsin hyvää etenemistä. Letkoja meni oikeaan suuntaan ja niissä roikuin aina kun mahdollista. Pysyin kartallakin varsin hyvin. Pitkän loivan rinteen ja ojan ylityksen jälkeen tarkka sijainti hukkui, mutta mäkeen kiivetessä sain heti kiinni. Njet problem.

4-5
Tämä näytti vaikealta ja en ehtinyt tutkia väliä etukäteen yhtään. Letka lasketteli alas suolle ja sinne minäkin. Välin puolivälissä oli kahden mäen välinen laakso... vai miksi tätä sanotaan? Itse ajattelin, että jatketaan siitä suoraan ja vihreän läpi menevälle ajouralle, joka menee jyrkänteiden alta. Kaikki menivät kuitenkin mäen yli, joten sinne minäkin. Sieltä pari polun kautta notkoon, jota kautta rastille. Kaikki hyvin.

5-6
Lyhyehkö väli polkuja pitkin isolle kivelle ja sitten kohti juomarastia lähtöpellolle.

6-7
Kartassa olleen juomarastin kohdalla oli tankkauspiste, mutta se oli peuroille ja kauriille. Suunnistajien juomapiste oli pellon toisessa päässä. Mietin puoli sekuntia lähdekö sinne, mutta koska ei janottanut, päätin jatkaa suoraan. Ja sitten kilahti.

Huomaa, että tässä on taas ns. raatohajonta. Reittihärvelissä oleva rasti ei ollut minulla. Olen piirtänyt kuvaan punaisella oman rastini (7-45) sijainnin.

Tulin seiskan etupuolella olevalle jyrkänteelle. Sen jälkeen pitäisi olla pikkujyrkänne. Sitä ei kuitenkaan ole. Eli ilmeisesti olenkin vasta edellisellä kumpareella/jyrkänteellä. Outoa, että tässä on selvä kumpare, mutta kartan mukaan on avokalliota vaikka tässä ei ole. Vai hetkinen, eikun...olenkin täällä liikaa vasemmalla jossa on samanlainen pitkä jyrkänne. Siksi kaikki muut menivät liikaa oikealla. Eli siis suunta tuonne päin. No nyt on niin iso jyrkänne että ei yli pääse. Jaahas talo. Aivan. Ja koska ketään ei viimeiseen viiteen minuuttiin ole näkynyt missään, olen pummannut.

Juu talo, se on tossa. Siitä suunta. Olen 150 metriä liikaa edessä. Eli takaisin. Mikään ei täsmää. Suunta tielle ja sieltä paikan haku. Halli tien toisella puolella. Juu olen tässä. Tässäpä hyvinkin. Eli tästä atomin tarkka suunta ja väkisin viiva suoraan kohti jyrkännettä. Sitten vastaan tuli tuttu jyrkänne. Mitä ihmettä??? Tässähän minä olin vähän aikaa sitten eikä tässä mitään rasti ole näkyvillä. Siis onko tämä paikka tämä vai joku muu paikka? Sitten näin miten kaksi miestä menivät kohti jyrkänteen toista päätä. No katsotaan nyt sitten uudestaan. Ja kas siinähän se rasti on. 

12 minuuttia sekoilua joka maksoi noin 40 pykälää sijoitusta. En nyt suuremmin tähän kuvaile tunnetilaa rasti LÖYTYMISEN jälkeen, mutta se alkaa isolla V-kirjaimella.

7-8

Olin edellisellä 6-7 välillä siis melkein kaikkein hitain. Aaaaargh. Vaan entäs sitten. Seuraavalla lyhyellä 7-8 välillä tein parhaan väliaikani ollen 10:ksi nopein. Suunta mäen yli. Täysillä ja kun avokallio aukeni kivi näkyi etuvasemmalla ja sinne! Perkele.

8-9
Tyypillinen väli tähän maastotyyppiin. Kulkusuuntaa vastaan on poikittaisia mäkiä, jyrkänteitä ja vihreitä kohtia. Valintani oli oikean ja vasemman kautta luovien. Ei ongelmia.

9-10
Väliajoista (kuva edellä) näkee, että tämä oli toiseksi huonoin välini. Alku mentiin letkassa ja tasan peräkkäin, sen verran huonokulkuista maasto oli. Mäki alas ja ylös mäkeen. Letka pysähtyi koska polku loppui tiheikköön. Olin hereillä ja suuntasin hieman oikealle ja siinähän oli polku. Sitä eteen päin ja mutkasta ylös mäkeen. Sitten notko ja siitä suunta rastille jonne matkaa noin 100 m. Suunnassa ei voinut kulkea kun 10 metrin välein on jyrkänne josta ei pääse ylös/alas. "Tuossa on iso avokallio ennen rastia. Ja tässä menee tämä polku. Ja tuossa on jyrkänne, eli rasti on sen toisella puolella." Kaikesta huolellisuudesta huolimatta lipsahdin viereiseen notkelmaan, joka näytti ihan siltä, että siellä on suo. Takaviiston ylös kalliolle ja sieltä alas rastille. Tämä kiemura erottuu juuri ja juuri härvelissä.

Maastossa tuntui, että aikaa meni korkeitaan minuutti rastin hakuun, mutta kello kertoo toista. Tosin sijoitus ei pudonnut kuin kolme pykälää. Eli tämä on ollut vaikea rasti monelle muullekin, mutta kärki on mennyt kovaa. Tästä linkistä härveliin.

10-11-12
Selvät välit. Tiepätkän vedin niin lujaa kuin irtosi. Ohitin noin 20 suunnistajaa ja kukaan ei mennyt minun ohi. Väliajoissa oli 15. nopein ja sijoitus parani 9 sijaa. Silti hävisin kärjelle kaksi ja puoli minuuttia. Eli jotkut juoksevat kertaluokkaa nopeammin.

12-13-M
Urakalla sinne päin. Polkua oli metsä täynnä, eli niistä ei pystynyt ottamaan mitään selkoa. Kenttäkuulutuskin alkoi kuulua, eli sinne vaan ääntä kohti.

Loppuviitoituksella kaikki peliin. Ja mitä ihmettä! Kiri irtosi ilman ongelmia. Ohitin puolen tusinaa suunnistajaa. Näistä ainakin kaksi oli numerolapun perusteella samassa sarjassa kanssani. Yhteislähtökisassa jos ei ole ketään ohitettavaa, loppukiristä ei ole mitään hyötyä. Nyt siitä oli.

Fiilikset

Kaksijakoiset fiilikset. Juoksu kulki todella hyvin. Ei mitään ongelmia. Eli aina kun sattui alle polkua kiihdytin. Ylämäkiinkin jaksoi kiivetä kohtuullisella vauhdilla. Eli fysiikan puolesta täysi kymppi. Tankkaus onnistui siis ihan nappiin.

Suunnistus meni yhtä rastiväliä lukuun ottamatta normaalilla tasolla. Näitä edellä kertomani mukaisia megapummeja ei saisi tehdä. Olisi ollut parempi, että olisin seisonut paikallani kaksi minuuttia kuin suolapatsas ja miettinyt. Samalla olisi pulssi laskenut. Mutta ei. Kun kello käy ja numerolappu on rinnassa, aika-avaruus vääristyy. Jos oma liike hidastuu tai pysähtyy, tuntuu että aika laukka eteenpäin. Mitä kovempaa juoksee, sitä hitaammin aika tuntuu liikkuvan - olkoon suunta mikä tahansa. Onko kukaan tutkinut tätä asiaa oikeasti? Kosmologian emeritusprofessori Kari Enqvist tämän ehkä osaisi selittää. Hän kun on perehtynyt Einsteinin eri teorioihin melko perusteellisesti. En jaksa googlettaa, mutta jos tiedät mikä efekti oikeasti on kyseessä, heitä kommenttipalstaan jotain.

Järjestelyt

Taattua Raatolaatua. Moottoritien rampista ylös ja suoraan parkkiin. Maalissa on juotavaa useampaa sorttia ja pikkunaposteltavaa. Ainoa miinus (edellä kerrotun juomapaikan sijainnin lisäksi) oli se, että bajamajassa vessapaperirulla oli telineessä väärin päin. Paperin pitää olla niin, että se on irti seinästä.

Lopuksi

Sijoitus oli 66/241. Aikaa meni 1:52:39 ja juostua matkaa tuli 13,5 km. Ratapituus oli 10,5 km. Ilman pummia olisin päässyt tavoiteaikaani, joka oli 105 min eli 1:45:00. Todellinen juoksuvauhtini oli 8:38 min/km johon pitää olla erittäin tyytyväinen kuten myös sijoitukseen - olenhan jo lähempänä kuutta- kuin neljääkymppiä.

Maasto oli vaikeaa. Tai ei se ollut vaikeaa jos osaa suunnistaa tämän tyyppisessä maastossa. Omat iltarastimaastot täällä Kouvolassa tuntuvat paljon helpommilta. Seuramme kaikkien asioiden erikoisasiantuntija HK totesi minulle, että asia vain tuntuu siltä. Kun uusmaalainen tai lounais-suomalainen suunnistaja, joka on tottunut avokallio-jyrkänne-hässäköihin tulee tänne Kymenlaaksoon hän kokee saman minkä minä Sipoon korvessa. Vuohijärven-Selänpään supikot ja mäntykankaat tuntuvat hänestä mahdottoman vaikeilta. Vaikea kuvitella.

P.S.
Latasin Käyrälammen härveliin oman reittini. Kuusi lajitoveria sitä ainakin kyseli viikon aikana.

Ruskajuoksu 2021

Olen Jumalniemessä käynyt pyöräilemässä aiemmin, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun suunnistin siellä. Tapahtuma oli Ruskajuoksu eli Rannikkorastien kauden päätöstapahtuma.

Uhmakkaasti ilmoittauduin A-radalle. Käytössä oli tänä vuonna numerolaput ja sain numeron 2. Siis kaksi. Ikinä ei ole ollut näin pientä numeroa, yleensä se on ollut 1678 tai jotain sen suuntaista. Ja numero 2 tarkoittaa eturivin paikkaa. 

Lämpötila kotona kun matkalle lähdettiin oli +2 astetta. Jumalniemessä lähtöviivalla se ei ollut yhtään enempää, ja koska viima oli melkoinen lämpötila tuntuin vielä tätäkin kylmemmältä.

Neljä lenkkiä ja kolme kartanvaihtoa se vaati, että 9 km rata oli saatu pyörimään pienehköllä alueella. Sitten vaan matkaan. Kuten aina, oli vedettävä täysiä, ettei jää jalkoihin. Ja jalkoihin on pakko katsoa, että ei mene nurin aukon kannikossa ja kivikossa matkalla K-pisteelle.

Kartan sain auki vasta K:lla ja ykköselle tein turhan kierron vasemman kautta. Tosin suoraan menevä polku oli melko onneton (selvisi seuraavalla lenkillä). Saattaapi olla, että vasen mäen kierto ei tuhlannut aikaa paljoakaan.

Tulokset löytyvät täältä.

Suunnistus sujui hyvin. Heinikossa olevaa kuoppaa hain hetken: oikealla vai vasemmalla - katson vasemmalle. Kuoppa löytyi sitten hetken tarpomisen jälkeen oikealta.

Notko avokallion päällä teetti ihmetyksen. Kiipesin avokallion reunasta ja notkon piti olla lievästi oikealla kalliolla, mutta jälkianalyysi paljasti, että olin kaukana avokalliosta etelään. Outo juttu. Olisi pitänyt heti katsoa alhaalla olevaa pellon kulmaa.

Juoksu kulki hyvin, mutta eteneminen oli varsin hidasta. Vähän väliä oli edessä tuulenkaatama kuivaoksainen runko tai useampi, joita piti kierrellä tosissaan. Kivikoissa piti myös rymytä. Oikeaan pohkeeseen pisti joku tikku tms., onneksi ei isompaa vahinkoa. Mäkeä ynnä jyrkännettä oli myös riittävästi matkalla.

Hyvin väki hävisi metsään. Kolmannella lenkillä en nähnyt kuin pari muuta suunnistajaa. Viimeisellä lenkillä, joka oli putkipätkä, noin puolivälissä rataa, alkoi näkyä muita suunnistajia taas enemmän. Siinä meni ohi (vai sainko heidät kiinni?) pari nopsajalkaa samaan suuntaan, mutta en pysynyt heidän vauhdissaan. Viimeisen rastin jälkeen sitten pieni kirin tapainen ja sain ohitettua loppusuoralla kaksi suunnistajaa.
Olen tyytyväinen suoritukseeni ja sijoitukseen.

Reittihäveli löytyy täältä.

Kiitos järjestäjille. Enemmäkin olisi voinut olla osallistujia mukavassa tapahtumassa, varsinkin kun sattui erinomainen suunnistussää. Ilmeisesti moni Ruskajuoksu-oletettu oli samaan aikaan SM-kisoissa.

Tämän verran meidän tiimi käytti karttoja Ruskajuoksussa. Ja kaupan päälle tuli 8 kpl tulenuusia karttamuoveja.

Sivuja päivitetty

Kirjat-sivua on päivitetty 14.10.2021. Nyt sieltä löytyvät kaikki kirjoittamani kirjat sekä antologiat ja muut kirjat, joita olen ollut tekemässä osana työryhmää.

Hajahuomioita yökupin ratamestaroinnista

Toimin KS-Yökupin ratamestarina 5.10. Myllykoskella. Miksi Mylsällä ja miksi sprinttikartalla ja miksi tapahtuma oli otsikoitu City-Night-Race'ksi? No ihan vaihtelun vuoksi. Jos verrataan tätä tapahtumaa parin viikon takaiseen Onnenmäen vaikeassa maastossa ja vaikeilla radoilla suunnistettuun yökuppiin, ollaan aivan eri maisemissa ja eri fiiliksissä. Pisteet toki menevät samaan taulukkoon, eli jos niitä halusi, oli pakko tulla paikalle.

Oma ajankäyttöä ajatellen taajama oli huomattavasti joutuisampi toteuttaa. Kamat oli paketoitu edellisenä päivänä valmiiksi. Töistä lähdin pari tuntia etuajassa ja rastit ripoteltiin kahteen mieheen paikoilleen noin reilussa tunnissa. Rastit kerättiin pois heti tapahtuman jälkeen ja siihen ei mennyt aikaa kuin reilu puoli tuntia. Tätä nopeammin se ei käytännössä onnistu mitenkään. Autolla pääsi muutaman kymmenen metrin päähän jokaisesta rastista - vastaava ei onnistu Onnenmäellä tai muuallakaan metsämaastossa.

Ratoja vakio määrä eli kolme kappaletta. Koska maasto on helppoa ja nopeaa, pituutta laitoin hieman reilummin.

Kaikkien ratojen alku oli sama. Huomaa, että reittihärveli ei näytä ratapiirroksissa olevia kiellettyjä alueita. Jotta kielletyt alueet näkyisivät myös härvelissä, ne pitää olla talletettuna pohjakarttaan. Rastiväliviiva 1-2 näyttää lähtevän eri suuntaan alla olevissa kuvissa. Radassa viivaan oli tehty mutka, joka kiertää pakollisen ylityskohdan kautta. Reittihärveli ei näistä tiedä mitään, joten se vetää rastiväliviivat aina suoraan. Nämä pitää muistaa kun ihmettelee härvelissä näkyviä reittejä. Suunnistajalla on siis ollut kartassaan merkintöjä, jotka eivät härvelissä näy.

Vasemmassa kielletyssä alueessa on pieni metrin levyinen kaistale josta pääsisi menemään. Vieressä on matala pensasaita ja sen takana piha. Selvyyden vuoksi merkkasin tämän kielletyksi. Pari muutakin pihaa oli varmuuden vuoksi merkitty kielletyllä alueella.

Kuvien oikeasta yläkulmasta ei saa kulkea kohti rastia, sillä siinä on oliivin vihreä piha. Havaintojen mukaan tästä kuitenkin useampi suunnistaja meni. Olisiko tähänkin pitänyt laittaa kielletyn alueen viivoitusta? Mielestäni ei, koska silloin pitäisi kaikki pihat merkitä kielletyllä alueella. Kieletty piha kuitenkin erottui kartasta aivan selvästi. Ratamestarin mieltä ei kolkuta, mutta ehkä joidenkin suunnistajien.

Tehtaan puistossa ensimmäinen pyöritys. Mitään vaikeaa tähän ei saa. Rasti nurkan takana ja sitten nurmikkoa/pihateitä pitkin suoraan seuraavalle. Mutta niin vain otti tässä yksi kokenut suunnistaja hylsyn. Hänen maailmansa romahti hetkeksi ja happea oli pakko vetää istualtaan kun huomasi itsekin mikä rasti jäi välistä. Nämä tällaiset lämmitävät aina ratamestarin mieltä - varsinkin kun itse on hölmöillyt viime viikkoina.

A-radalle tämmöinen viritelmä:

Sama väli suunnistetaan (juostaan) siis kahdesti. Jos tässä tulee leimasinvika, niin tulosten selviminen on hankalaa. Siksi tarkistan aina kaikki käyttämäni leimasimet etukäteen MTR:n avulla, joka näyttää jos leimasimen paristo alkaa hyytyä.

Sitten A-radan herkkupala, eli pitkä väli 14-15. 

Koko väli ei mahdu tähän yhdessä kuvassa mitenkään järkevällä tarkkuudella. Katso se härvelistä. Rastin 15 paikkaa piti sommitella pitkään. Saattaa näyttää, että se on vain lyöty tien reunaan, mutta paikka on tarkkaan harkittu. Pienikin siirto idemmäs/lännemmäs olisi vetänyt kaikki suunnistajat jompaan kumpaan reunaan. Nyt härvelistä näkyy, että useita erilaisia toteutuksia on keksitty tälle välille. Hyvä juttu.

Lopuksi pari rastia jalkapallostadionin reunoille. 

Porttien aukiolon varmistin kentänhoitajalta. Kuvassa näkyvä portti on iltaisin kiinni, eli siihen pätkä violettia viivaa. Kentän nurmikko varmuuden vuoksi myös kielletyksi, vaikka tuskin nastareilla siihen mitään jälkiä olisi jäänyt. Ovathan futistossujen nappulat kertaluokkaa jöötimmät. Rasti 43 (määrite: keskimmäinen aita) oli selvässä paikassa, vaikka kartta siinä kohtaa onkin melko täynnä tavaraa. Suunnistajia saattoi hämätä kentän laidalla sikin sokin lojueet irralliset mellaka-aidat, joita ei tietenkään ole kartassa. Rastivälin 141-43 pääsi siis nurmikentän ja katsomon välistä, tai reilusti katsomon puolelta tai järkiään kiertämällä koko katsomon ulkokautta (paljon pidempi matka).

Ilmassa oli kevyttä sadetta ja sen ansiosta taivas oli pilvessä ja pimeys tuli sopivaan aikaan. Kirkkaalla ilmalla pimeys olisi tullut puoli tuntia myöhemmin. Tosin Mylsällä on katuvaloja sen verran, että ihan sysipimeään ei päääse.

Osallistujia oli odotettu määrä ja ihan hyvin, kun sää oli mitä oli.

Hyvin ja huonosti

Miten sattuikaan, että samalle päivälle osui todella hyvä ja todella huono suoritus.

Keskiviikkona oli ensin ohjelmassa Keskilaakso-Rastien viimeinen tapahtuma. Valintani oli B-rata, koska samalle illalle oli luvassa myös yösuunnistusta. Onnenmäki on eräs alueen huippumaastoista, sama maasto jossa kilpailtiin Sippu-Jukola 2005. Osasin siis odottaa mitä on luvassa.

Jo ennen lähtöä fyysinen olemus oli hyytelömäinen. En saanut nukuttua edellisenä yönä. Aamulla en saanut syödä mitään, koska minulla oli TT-kuvaus Kotkassa. Söin puolenpäivän paikkeilla einesaterian. Vaikka päätä ei särkenyt, olo tuntui siltä kuin lipputangon nuppi olisi pudonnut päähän. Eikä siinä vielä kaikki. Syystä jota voi arvailla, pidin viikon verran ns. tyhjennysharjoitusta. Jos ynnään nämä yhteen, oloa voisi kuvailla sanoilla: veltto paska.

Heti ensimmäisen 20 metrin jälkeen tuntui, että en jaksa juosta enää yhtään. Alamäkeen meni joten kuten, mutta tasaisella olo tuntui hiipivältä ja kaikki ylämäet oli käveltävä. Puolimatkan paikkeilla alkoi pistämään. Ruokailusta oli aikaa yli neljä tuntia, mutta ilmeisesti aikaa oli vielä liian vähän typötyhjään vatsaan ahmituille lihapullille ja muusille. Okei - okei - kävellään vähän matkaa sitten tässä tasaisella, että olo tasoittuu.

Maalissa tunnelmani oli vielä luokkaa "tulipahan käytyä". Vaan hämmästys oli suuri kun katsoin tuloksia. Olin B-radalla piikkipaikalla ja sijoitus pysyi siinä. B:llä oli 39 suunnistajaa ja joukossa on myös muutamia kovia nimiä, joiden päänahan sain. 

Ihmeellistä. Eli kun ei jaksa juosta, on aikaa miettiä, eikä tule virheitä. Suoritus on kokonaisuudessaan nähtävissä täällä. 6-7 välillä ennen tietä tuli mutka, mutta osuin ajouraan, jota ei ole kartalla ja jolkottelin sitä pitkin. 7-8 välillä himmailua, koska lipsahdin hieman liikaa vasemmalle, mutta rastinotossa ei ongelmia.

Mikä mainio tapa päättää Keskilaakso-Rastien kausi.

Sitten Yökuppiin

B-rata. Oli tiedossa ratamestari, maasto, ja harjoituksen teema. Vaikeaa oli luvassa ja sitä se tosiaan oli. Sanoisinpa, että tämä oli tällä kaudella vaikein rata, jonka olen suunnistanut, päihittää jopa tunturisuunnistuksen. Vai oliko tämä vaikein, vai tuntuiko se siltä? Ehkä oikea vastaus on se, että taito ei vaan riitä yölle.

K-1-2-3-4 väleillä oli kaikilla ongelmia. Perkaan niissä tässä vain yhden eli 2-3. Sen olen oppinut jo aikaa sitten, että pitkä päätyyn -menetelmää ei saa käyttää yöllä kuin aivan idioottivarmoissa tapauksissa. Eli esim. silloin kun pellon jälkeen on kukkulan mallinen mäki, joka huipulla on rasti. Tai suoraan suon jälkeen on leveä ylipääsemätön jyrkänne. Aina muulloin eteneminen pitää tehdä niin, että on jollakin tavoin selvillä siitä missä on.

Kolmos väli näyttää esin murhaavalta, mutta pilkotaanpa urakka osiin:

Aukon yli, mäen yli, notkelma+vihreät jää oikealle, avokallioita&kukkuloita, poikittaiset jyrkänteet, paljon ojia, tie, tieltä ajoura (jää kuvassa reittiviivan alle), ylämäki, iso kivi, pieniä avokallioita ja pikku jyrkänteitä, avoin alue ja rastikivet. Juu näin se onnistuu.

Tulin tielle ja osuin aivan ajouran kohdalle. Kuvassa näyttää todella ammattimaiselta, mutta todellisuudessa se oli tuuria. Olin varautunut siihen, että ura ei osu/näy/löydy, eli suoraan vaan vihreän läpi ylöspäin. Mutta siis - ajouraa pitkin ylös ja sitten pitäisi hahmottaa iso kivi ja siitä suoraan. Näin tein. Sitten tuli avokallioita ja kiviä ja ... ja... noh..mikäs tässä on...ei per....voi ¤#¤#.

Aivan mahdoton paikka saada kiinni. Laakeita käyrämuotoja ja harvakseltaan kiviä. Näin, että tuolla häärää useampi suunnistaja. Eli rasti on tuolla kivellä. Ei! He olivat yhtä kuula jumissa kuin minä. Ei tässä kaukana olla, kun vaan tietäisi minne päin. 8 minuuttia ihmettelyä ja hidasta haravointia takasektoriin, niin tuurilla rastille kuin mahdollista. Olin jo päättänyt, että menen takaisin tielle ja kokonaan uusi yritys. Mutta onnea oli taas matkassa.

Reittihärveli auttaa taas jälkiviisastelussa ja virheen analysoinnissa. Olen joskus julistanut, että en jauha enää virheistä, mutta jos nyt tämän kerran vielä. Uran päässä olen yksinkertaisesti unohtanut katsoa kompassia ja olen lähtenyt väärään suuntaan. Vaikka kartassa ei näy isoa kiveä, olen jollekin sellaiselle osunut ja kuvitellut olevani oikeassa suunnassa. Jatkoin sitä suuntaa liian pitkään ja olen korjannut sen huomaamatta oikeaan. Rastiympyrän yläoikella on avokallioita ja saman oloinen muodostelma on nähtävissä tästä paikasta luoteeseen. Eli juuri se paikka, jossa olen alkanut etsiä rastia. Kuljetun matkan arviointi on suurin piirtein ollut haarukassa.

Eli suunta pitää ottaa huolellisemmin ja siitä ei saa lipsua. En tiedä kuinka paljon helpompaa uusilla mega-luokan valoilla on ottaa kiintopisteitä kaukaa. Omalla lampullani ei yllä edes kolmasosaan horisontista, mutta se ei tietenkään ole oikea selitys.

Eli huolellisempi suunta. Muista tämä! Juu juu! Kivistä ei voi ottaa kiinni kuin poikkeustapauksissa.

Nelosen jälkeen homma sujui jotakuinkin kunnolla. Eteneminen oli hidasta, sillä muutamassa kohdassa pusikko oli niin tiheää että näkyvyys oli alle yksi metri. Voi vika olla tietysti reitinvalinnassakin. Umpiryteikössä  ei voi ottaa suuntaa, eli on vain väkisin ryskättävä eteenpäin kunnes tulee sen verran väljää, että saa kädet suoraksi. Ja niille jotka eivät (vielä) käytä lukulaseja kerron, että tiheiköissä on kaiken aikaa varottava sitä, että kakkulat eivät tartu mihinkään kiinni.

Tässä viime viikkoina olen havainnut sen, että Suomessa ei enää ole raivaussahoja tai kukaan ei enää käytä niitä. Taimikonhoitotöitä on rästissä aivan mahdottoman paljon.

Arboretum-rastien rippeet

Kouvolan Suunnistajat järjesti 4.7.2020 Arboretum-rastit. Kisan nimi tuli paikalliselta sponsorilta eli Mustilan arboretumilta.

Olin kisoissa talkoissa ja jossain kohtaa iltapäivää olin valunut maalin lähistölle. Huomasin, että maaliin saapuneille lapsisuunnistajille annettiin osallistumispalkinnoksi jotain. Hivuttauduin lähemmäs ja huomasin, että osallistumispalkinto oli siemenpussi. Kysyin onko minun mahdollista saada myös tuollaista. "Jos heti otat niin saat tuon viimeisen", kuului vastaus.

Pussissa oli 16 kpl Pseudotsuga menziesii'n eli Douglaskuusen siemeniä. Kylvin ne ohjeen mukaisesti. Kylvöajankohta 10/20 ja siemenen päälle 1 cm hiekkaa. Keväällä purkit on pidetty kosteina. Ja tässä on tulos syyskuussa noin vuosi kylvöstä:

Surkeaa. Vain yksi siemen iti, eli itämisprosentti on niinkin surkea kuin 6,3%. Rikkaa, heinää ja samalta purkkeihin kyllä tulee enemmän kuin tarpeeksi (kuvausta ennen ne on nypitty pääosin pois). Paljonko siemenpusseja kisoissa jaettiin ja kuinka moni niiden saajista kylvi siemenet? Onko kylvämisprosentti parempi kuin itämisprosentti? Arvaukseni on, että minä olen ainoa, joka nämä maahan pani. Jos joku on kylvänyt nämä, niin olisi kiva jos kertoisit miten kävi. Näissä minun kylvämissä siemenissä oli selvästi jotain vikaa.

Joensuun Jukolassa oli maalissa tarjolla jotain. Nappasin mukaani sellaisen. Pesulla käynnin jälkeen tutkin saalista tarkemmin ja huomasin, että se oli kuusen siemeniä sisältävä pussi. Kipaisin maaliin ja kahmin laatikoista kaikki taskut niin täyteen pusseja kuin mahtui.

Näistä pusseista kyvin muovisiin taimiruukkuihin noin 250 siementä (=250 ruukkua). Näistä iti noin 200. Ensimmäisen talven yli selvisi noin 150 tainta. Kesällä kuoli noin 20 tainta, eli seuraavaan talveen selvisi noin 130 tainta. Niistä kuoli talvella noin 50 kpl, eli toisen talven jälkeen oli jäljellä noin 80. Tästä tuhoutui vielä parisen kymmentä tainta, eli maahan istutin noin 60 taimea. Loppujen 30 siemenpussin siemenet heittelin maastoon sellaisenaan. En tiedä miten niille kävi, mutta oletan, että näistä ei taimeksi saakka omin voimin selvinnyt yksikään.

Taimenkasvatuksessa on uskomattoman monta vaaran paikkaa. Pari esimerkkiä: Purkit olivat lavan päällä maassa. Tuli kova tuuli ja kaatoi lapion. Lapio lensi taimipurkkien päälle ja pari taimea meni poikki. Talvella kävi niin, että purkit olivat seinän vierustalla ja niiden päällä oli juuri sen verran lunta että purkit peittyivät. Satunnainen kävelijä käveli juuri siitä kohtaa purkkien yli ja katkoi taimia sen mitä jalkojen alle jäi. Näistä viisastuneena en jättänyt mitään viittä metriä taimia lähemmäs ja aitasin ne niin, että saivat olla lumen alla purkeissaan rauhassa. Ja sitten kun taimet pääsevät purkista mahan, ne vaikeudet vasta alkavat.

Nyt nämä Joensuusta tuodut kuuset kasvavat jo maassa, mutta miten käy tälle ainokaiselle Arboretum-taimelle ensimmäisenä talvena? Jos mahdollisuudet selvitä istutukseen asti ovat samat kuin Joensuun Jukolan siemenillä, se on nyt noin 30%.

Fiksua puuhastelua vai mitä? Ihan siis tämmöistä harrastelua ja puuhastelua vain.

Hyvin, huonosti ja hyvinhuonosti

(päivitetty 18.9.: korjattu asiavirhe selostuksessa)

Olen kyllästymiseen asti patistanut lajitovereita käyttämään reittihärveliä. Mitä enemmän talletettuja reittejä, sitä enemmän itselle vertailukelpoista vertailtavaa.

KS-Yökupin Palaneenmäen suoritus 16.9.2021 B-radalla meni osalta ihan päin #¤"#¤%!  En tässä perkaa koko suoritusta, sillä sehän näkyy, ylläys yllätys: reittihärvelistä.

3-4 -välille tein väärän reitinvalinnan, jonka huomasin jo maastossa ensimmäisen parin sadan metrin jälkeen. Olisi pitänyt mennä tietä myöden vasemman kautta eikä oikean kautta pystyvihreässä (jota ei ollut kartalla). No tästä ei tämän enempää.

Mutta se varsinainen källi oli rastin numero 4 rastinotto. Kaikki meni suunnitelmien mukaan aina siihen asti kun piti leimata. Ainoa ongelma oli se, että lippua ja leimasinta ei ollut missään. Löytyihän se rasti sitten tolkuttoman haahuilun ja pyöriskelyn jälkeen, mutta uni ei meinannut tullu silmään kun pohdin, että mikä ihme siinä meni pieleen. Miten se oli mahdollista. Näin sen olin toteuttavinani:

Selvääkin selvempi suunnitelma: Tien mutkasta oikealle. Siinä heti kaksi kiveä - check. Sitten avokalliolle - check. Aukon kulmaan, jota ei näy, mutta ehkä on vain puskaa välissä. Eli suoraan vaan ja rasti on rinteessä ennen ojaa joka pysäyttää.

Kun rastin piti olla edessä, rinne nousee ja eteen tulee kiviä ja avokallioita. Mikään ei täsmää eikä ketään näy lähimaillakaan. Ei ole totta, mutta on kumminkin. Lamppuja näkyy 200 m päässä vasemmalla. Sinnekö tässä pitää mennä? Kaikki tulevat vastaan, eli siitä voi päätellä, että joku rasti on siellä suunnassa - tai sitten vastakkaisssa. Aaaarrgh.

Eli pääsin neloselle vaivoin ja tuurilla, mutta ihan kuula jumissa. Asia ratkesi vasta sitten kun sain sekoilut näkyville reittihärveliin. Ei mitään arpomista tai selittelyä. Näytöltä näki heti missä meni vikaan:

Kääsin oikealle tieltä liian aikaisin. Siinä oli loiva mutka, joka ei erotu kartalla. Kaksi kiveä täsmäsi. Avokallio täsmäsi ja se oli apukäyrän päällä. Avokallio oli siis liian pieni ja kukkula liian pieni, mutta laitoin ne täsmäämään. Siinä kohtaa kun hain katseella aukon kulmaa, olin pienen suon kohdalla. Ja siitä käänsin muka rastille ja siihen upposi.

Kun nelonen oli leimattu, syletti niin, että vedin seuraavalle rastille ihan apinan raivolla suunnalla. Se näyttää tältä:

Tässä jätin kaiken ajattelun vähemmälle. Suunta ja menoksi. Kohdassa 1 erottui harjanne. Ja kohdassa kaksi erottui nenä. Siitä suoraan rastille.

Rasti numero 7 tuotti ja suunnattomia vaikeuksia. En selosta sitä seikkailua, ellei joku sitä pyydä.

Nyt on lepopäivä ja täytyy yrittää taas tsempata tuota henkis-taktista puolta, ettei tämänkaltaisia emämunauksia tulisi enää ikinä milloinkaan koskaan.