Kenkävaivaa

Ikä ei tule yksin. Kun oikean etureiden alaosan sitkeä kramppaaminen alkoi hellittää, vasemman jalan akillesjänteen kiinnityskohta kantapäähän tuli kipeäksi. Välillä kipeämpi ja välillä ei kipeä, mutta kuumottava. Juuri sellainen, että lääkäriin en lähde, mutta vaivaa kuitenkin selvästi. Ärsyttävää.

Syyllinen vaivaan löytyi, kun tutkin varusteitani hieman tarkemmin. Syyllinen on käyttämäni nastari eli Supran joku malli.

Kengät kuluvat kantapään kohdalta sisäpuolelta kuten kuvassa alla. Kaikissa käyttämissäni nastareissa on suunnilleen samassa kohtaa kulumajälkeä.

Luulisi, että kenkä ei hierrä, jos siitä on pala pois, ei ainakaan siitä kohtaa josta ainetta puuttuu. Siinä kohtaahan kenkä on väljelmpi. Eli sopivuuden pitäisi olla jopa parempi kuin uutena. Eipäs olekaan. Tutkin kenkää tarkemmin. Kantapää on kaikissa nastareissa aivan kivikova, aivan kuin kantaosa olisi tehty pellistä. Ei siis pohja vaan se osa kengästä joka nousee pohjasta kohti kantapäätä ylöspäin.

Kovuus ei tule metallista, vaan kivikovasta muovilevystä. Tuon levyn yläreuna on juuri tuossa kulumakohdassa (katso kuva yllä). Siinä se syy! Joka askeleella muovilevyn veitsenterävä reuna painaa kantapäätä. Jos juoksen 6 km radan tarkoittaa se noin 7000 juostua metriä. Askelpituus on ehkä 0,6 metriä eli otan 11700 askelta. Koska minulla on kaksi jalkaa, vasen jalka ottaa noin 5830 askelta yhden suunnistuksen aikana. Ja joka ikinen kerta muovilevy painaa reunallaan kantapäätä. Ensimmäisen kerran, toisen kerran, kolmannen kerran... viidenentuhannennenkahdeksannensadannennenkahdennennenkymmenennenkahdeksannen kerran, viidenentuhannennenkahdeksannensadannennenkahdennennenkymmenennenyhdeksännen kerran ja viidenentuhannennenkahdeksannensadankolmannenkymmenenen kerran. Ei ihme että jalka kipeytyy.

Erittäin luotettavan lähteen mukaan juoksujalkineet pitäisi vaihtaa 600 km välien. Nastarit kestävät minulla noin puolitoista vuotta ja se tarkoittaa noin 700-800 km. Tuo 600 km tarkoittaa tasaisella juoksemista eikä maastossa rymyämistä. Ehkä se tosiaan on niin, että nastareille tulee tunnit täyteen, vaikka niiden pitäisi olla tukevampaa tekoa kuin tavis lenkkareiden.

Ongelmaa tulee myös siitä, että nastarin kantapään muotoilu on liian pyöreä, kaartuen liian voimakkaasti eteenpäin. Oman jalkani kantapää on enemmän kulmikkaan muotoinen. Selvä yhteensopivuusongelma siis.

Tässä tulenuudet nastarit ensimmäisen suunnistuksen jäljiltä.

Nämä tuntuivat ihanan pehmeiltä jalassa ja kantapäiden kohdalta todella miellyttäviltä. Mutta. Näissäkin on kantapään rakenne sama eli se on kivikova. Miksi? Eihän suunnistaja tee kantapotkuja kuten jalkapalloilija. Kuvassa on keltaisella nuolella merkittu tämän mallin heikko kohta. On aivan varma, että tuosta se ensimmäiseksi korkkaa, koska taivutuskohdassa on ohut suikale pintamateriaalia ja ommel, jotka varmasti kuluvat puhki taittuessaan. Monet nastarit on pitänyt heittää pois juuri tämän kohdan vian takia. Kenkä tavallaan katkeaa sivusta, vaikka muuten olisi ehjä.

Heti ensimmäisellä keikalla toisen jalan jalkaholvin sisäsyrjään pisti kuivunut puutikku. Meni läpi kengästä ilman mitään vastusta.

Jos minä suunnittelisin nastarin siinä olisi seuraavat muutokset nykyisiin verrattuna:
- Kantapää olisi pehmeä. Pehmeitä kantapäitä on olemassa ainakin tavallisissa lenkkitossuissa.
- Päkiän taivutuskohta olisi tehty niin, että siihen ei tulisi heti kohta repeämää.
- Sisäsyrjässä olisi muovilevy tms. vahvike, joka estäisi pistot.
- Pohjassa päkiän ja keskikohdan kohdalla pitäisi myös olla pistosuoja. Olen astunut kaksi kertaa nastareilla naulaan. Tuntuu aika inhalta. Vaikka kehossa olisi kuinka paljon ylimääräistä rasvaa ja olipa painoindeksi mikä tahansa, jalkaterässä ei ole mitään ylimääräistä. Siellä ei ole tilaa naulalle. Vaikka pistokohtaan ei tule kuin pistemäinen haava, kestää sen paraneminen kuukausia. Pistokohta erottuu vielä vuodenkin jälkeen.
- Nauhat pitäisi korvata alla olevan kuvan mukaisella kiristyssysteemillä.

Olen joskus jalkinemyyjältä kysynyt, miksi nastareissa ei ole tällaista nauhaviritystä. Ei kuulemma kestä. Outoa, sillä näillä Speedcross-nappulatossuilla on juostu&suunnistettu kaikkialla kaikissa maastoissa ja keleissä ja nauhat ovat vielä täydessä iskussa, vaikka tossut hajoavat ympäriltä. Kun nauhan on kiristänyt, se työnnetään sille varattuun pikku taskuun ja näin ylimääräinen nauha ei tartu mihinkään kiinni. Tosi kätevä. Näissä kantapää on mukavan pehmeä, vaikka sielläkin on jotain kovaa ainetta sisällä.

Niin se kysymys, että kuka näitä kenkiä suunnittelee? Kiinassahan ne tehdään ja orja joka kengät liimaa kasaan, ei ehdi edes ihmetellä miksi pohjassa on metallinappuloita ja kantapäässä muovilevy. Vika ei siis ole valmistuspäässä vaan jossain muualla.

Tätä postausta saa jakaa ja linkittää eteenpäin sellaisille tahoille, jotka suunnistusjalkineita tekevät. Jättäkää se viimeiset kaksi grammaa keventämättä ja käyttäkää ne oikeiden paikkojen vahvistamiseen.

Oma ratkaisuni pehmeämpiä nastareiden kantapäitä odotellessa on se, että liimaan nastarin sisälle akilleksen kohdalle palan Leukoplastia. Kun Leukoplast on kulunut, vaihdan sen uuteen. Näin nastarin sisällä oleva pehmuste ei pääse kulumaan ja paljasta terävää muovia. Eli näin:

Luontohavaintoja

Tässä on kolme kohdetta Rajakallion maastosta. Nämä kohteet tulivat vastaan kun päivitin karttaa.  Itse tunnistin varmasti kaksi ja yksi jäi hieman epävarmaksi, vaikka noin suurin piirtein tiedän mihin se on tarkoitettu.

Kohde A

 

 

 

 

 

 

Kohde B

"Olion" halkaisija on noin 30 cm. Löytyi synkän kuusikon keskeltä. Kuvaaja (eli minä) oli taitavasti sijoittunut eivätkä puut näy kuvassa. Ei ole sipsipussi kuten ensin luulin. Matkaa lähimmälle tielle on noin 500m, eli auton ikkunasta tämä ei ole lentänyt.

Kohde C

Kulkuaukko rakennukseen on pohjassa ja se on pyöreä noin 10 cm halkaisijaltaan. Reunassa noin keskikohdalla näkyvä tummentuma ei siis ole reikä kuten perinteisissä linnunpöntöissä. Alla kuva miten asumukseen on tarkoitus kulkea.

 

 

 

 

 

Kommenteihin saa heittää arvailuja mitä nämä ovat... 

Robottiruohonleikkureista asiaa

Taas se alkoi - nurmikonleikkuu.

Vaikka käytössäni on päältä ajettava ruohonleikkuri, nurmikon leikkuu maistuu puulta. Silloin kun ajoin nurmikon työnnettävällä, siihen meni aikaa 1,5 tuntia. Ajettavalla aikaa menee tunti ja vartti. Ajansäästön luulisi olevan suurempi, mutta ei ole. Vaikka ajoleikkurin työleveys on noin 70% suurempi kuin työnnettävän, ja etenemisnopeus on suurempi, aikaa kuluu vekslaamiseen. Työnnettävällä koneella kulmasta ja käännöksestä selvisi yksinkertaisesti nostamalla aisaa ja siitä heti liikesuunta uuteen suuntaan. Ajoleikkurilla kaikki jyrkät käännökset, esteiden kiertäminen ja suunnanvaihdot ovat hitaita. Lisäksi turhaa ajoa tulee paljon, koska ajoleikkuria ei saa käännettyä paikallaan. Etuleikkuri olisi kenties vähän nopeampi, mutta ns. traktorimallinen on jäykkä liikkeissään. Robottiruohonleikkuri kiinnostaa minua siis kovasti.

Olen lukenut kaikki mainokset ja paljon muuta aineistoa, jota robottiruohonleikkureista (jatkossa leikkuri) on kirjoitettu netissä. Jälki on tasaista ja laitteet ovat varsin omatoimisia. Fiksuimmat osaavat vaihdella leikkuualan sisällä aloituspistettä. Löytyy varkausestoa, rinteennousukykyä, kykyä selvitys kosteassa ja muita lisäominaisuuksia. Mutta yksi on, jota leikkureista ei löydy: älykästä leikkuualan hallintaa.

Kaikki paitsi yksi leikkuri vaativat leikattavan alueen reunoille rajauskaapelin. Tämä yksi malli, joka kaapelia ei tarvitse, vaatii aidan. Se ajelee alueella satunnaisesti ja törmätessään seinään, vaihtaa suuntaa. Erittäin rajoittunut toimintamalli siis.

Ambrogio L60 B - tyhmempi kuin saapaas.

Reunakaapeli ei tule minun pihallani kysymykseen. Kaapelia pitäisi olla "kilometreittäin". Lisäksi kaapelilla pitää eristää nurmikon keskellä olevat saarekkeet jos niillä ei ole selvää "törmättävää" reunaa. Leikkureissahan on tunnistimet, jotta ne osaavat väistää nurmikolla olevia satunnaisia esteitä esim. leluja tai puutarhakalusteita. Entä miten käy kun sähköt katkeavat? Onko reunakaapelin virran syötössä akkuvarmistus? Jos ei ole, leikkuri karkaa naapurin puolelle.

Reunakaapelin asentaminen työnä ei olisi minulle ongelma. Osaan vetää kaapelia. Pihallani on neljä selvästi erillään olevaa leikattavaa aluetta ja leikkurin pitäisi siirtyä niiden välillä ilman leikkuuta. Tämä on monelle leikkurille vaikea rasti. Kaapelin voi mainosten mukaan jättää nurmen pinnalle, josta se uppoutuu kasvavan heinän sekaan. Tuskin sentään. Kyllä se on pakko upottaa maahan. Pitkä kaapelisilmukka toimii lisäksi melkoisena antennina, jolle ukonilma ei varmasti tee hyvää.

Olen siis odotellut sen verran älykästä leikkuria, että se selviää pihasta ilman rajaavaa reunakaapelia. Sellaista ei ole markkinoilla ainakaan kesällä 2022. Netistä löytyi sivu, jossa oli kerrottu useista projekteista kehittää leikkuri, joka toimii ilman reunakaapelia. Ratkaisuja on useita erilaisia. GPS-paikannus tulee ensimmäisenä mieleen. Ongelma on tarkkuus, joka ei kuluttajakäytössä riitä pihanurmikoiden leikkuuseen. GPS-paikantavia leikkureita on olemassa, mutta ne soveltuvat vain suurille yhtenäisille alueille kuten esim. golfkentille.

Yksi ehdotettu ratkaisu on pohjan tunnistamisen. Leikkuri siis tunnistaa nurmen ja pysyy vain sen päällä ja leikkaa vain sitä. Tätä on vaikea kuvitella toimivaksi kun katson omaa pihaani, jossa kasvaa kaikenlaista vihreää ja ei vihreää.

Matkan ja sitä kautta etäisyyden mittaus ei luonnollisesti toimi, koska pyörien sutiessa, joka tapahtuu todella helposti, leikkuri hukkaa ennemmin kuin luuletkaan oman paikkansa.

Ratkaisu

Olen keksinyt miten robottiruohonleikkuri toimisi monimuotoisilla pihoilla, jotka sisältävät useita toisistaan erillään olevia leikattavia alueita, alueita joille ei saa mennä; alueita joille saa mennä, mutta joita ei leikata; alueita, joita leikataan useammin/harvemmin, ja kaikkea muuta erikseen määriteltävää.

Ratkaisu on yhdistää useampi paikannustapa ja tehdä leikkurille oma kartta, joka kertoo mitä missäkin on. Tämä vaatii tietysti käyttöönotossa hieman vaivaa, mutta jatkossa kaikki on todella paljon helpompaa. Koska minulla ei ole taloudellisia eikä ajallisia rahkeita toteuttaa tätä, kerron sen tässä nyt koko maailmalle. Idea on siis kaikkien vapaassa käytössä. Jos ja kun tällainen laite tulee markkinoille, minä voin kertoa keksineeni sen.

Leikkurin paikannus.

Alueelle asennetaan tarvittava määrä majakoita. Leikkurin ei tarvitse nähdä majakkaa kaiken aikaa, mutta suurin osa leikattavasta alueesta on oltava sellaista, että siihen näkyy vähintään kaksi majakkaa. Majakka on heijastin, josta leikkurissa oleva etäisyysanturi saa heijasteen. Etäisyysanturi voi olla esimerkiksi samanlainen kuin robottipölynimureissa on. Tunnetuin taitaa olla lidar eli valolla tai ultravioletilla valolla toimiva etäisyysmittaus. Sisätiloissa tämä toimii tunnetusti ilman heijastinta josta mittava säde kimpoaa takaisin, mutta ulkona pihalla tämä lienee tarpeen. Toki etäisyysmittaus voidaan tehdä laserilla millimetrin tuhannesosan tarkkuudella, mutta tässä meille riittää +- 5 cm tarkkuus.

Kun leikkurin anturit saavat etäisyyden kahteen majakkaan, paikka voidaan laskea pythagoraan lauseella ja trigonimisilla funktioilla. Simppeleinkin mikrokontrolleri osaa tämän ja niille löytyy valmiita palikoita ja sovelluksia etäisyysmittareille.

Tavallisella pihalla on varjopaikkoja, johon majakat eivät näy. Eikä ole tarkoituksenmukaista asentaa pihaa täyteen heijastimia tms. Leikkurin on siis myös mitattava kulkemaansa matkaa, jotta se selviää muutaman metrin katvealueesta. Tällä sokkomatkalla tapahtuu väistämättä pyörien sutimista ja muita häiriöitä etenemisessä. Tämä ei haittaa, sillä kun leikkuri tulee esteen takaa taas majakoiden näköpiiriin se saa paikannettua itsensä kartalle. Hienosti ilmaistuna leikkurin paikka kartalla saadaan kalibroitua. Riittää, että yhteys edes yhteen majakkaan säilyy niin matkaa voidaan arvioida likimääräisesti. Ja tiukassa paikassa voidaan muutama metri edetä pelkästään pyöristä tulevan matkan mittauksen avulla. Ja erittäin tiukassa paikassa leikkuri pysähtyy ja pakittaa kunnes saa paikannettua itsensä. Ja todella erittäin tiukkaan paikkaan voi asentaa yhden majakan lisää.

Tähän asti tässä ei ole mitään ihmeellistä, mutta nyt tulee se kuningasajatus: Piha kartoitetaan ja se jaetaan esim. 0,5 x 0,5 m ruuduiksi. Jokaiselle ruudulle määritellään mitä siinä on ja mitä leikkurin pitää siinä tehdä: nurmikkoa - leikkaa, hiekkaa - älä leikkaa, kivetys - aja ohi, niittykukkia - leikkaa vasta elokuussa, leikkialue - pääsy kielletty, käytävä - terät seis siirtoajo, latausasema - tänne latautumaan, katos - tänne suojaan jos sataa.

Dodiin! Nyt leikkuri tietää missä se on ja mitä sen pitää tehdä. Jos pihalle istutetaan uusi pensas, merkitään sen paikka karttaan punaisella ja leikkuri osaa väistää pensaan. Jos pihalta poistetaan joku este ja tilalle tulee nurmikkoa, merkitään karttaa uusi vihreä ruutu, ja leikkuri leikkaa sen. Toki leikkurissa on törmäysanturit, jotta se ei puske väkisin päin nurmikolle unohtuneeseen grilliin tai lannoitesäkkiin.

Entä mistä se kartta tulee ja missä se on? Kartta on tietysti omistajan kännykässä tai tabletissa. Helpommin sen saa ostopalveluna kun laitteen myyjä ottaa dronella kuvan pihasta ylävinkkelistä ja asiakas kertoo samalla mitä haluaa. 

Tässä pihan keskelle on jo määritelty punaisella alue, jota ei leikata. Huomaa internationaaliset tekstit globaalissa apissa 😎.

Toinen vaihtoehto on manuaalinen opettaminen. Leikkurille opetetaan piha kuljettamalla sitä pihaa ympäri ja kertomalla mikä paikka on mikä. Tietenkään koko leikkuria ei kanniskella pihalla vaan ainoastaan leikkurin älyllistä osaa, joka paikoittaa samalla itseään.

Tästä on tietysti rajattoman mahdollisuudet kehittää erilaisia välimuotoja. Valokuva pihasta ja siihen osoittamalla kerrotaan mikä on mikä. Tai piirretään pihan kartta asemapiirroksen tai puutarhasuunnitelman mukaan. Netti on täynnä ohjelmia, jolla voi suunnitella omaa pihaansa. Niihin voi aivan hyvin lisätä ohjeet robottiruohonleikkurille. Puutarhahifistelijät tekevät tämän siis itse ja ne joilla ei ole pikkurahasta puute ostavat pihan kartoituksen avaimet käteen -palveluna sitä tarjoavalta laitevalmistajalta.

Ohjelmallisesti tämä on erittäin yksinkertainen toteuttaa:

mittaa_etäisyydet_majakoihin
laske_paikka[x,y]
if [x,y] = (nurmikko) then terät:pyörii
if [x,y] = (hiekka) then terät:seis
if akku=(loppumassa) then mene ruutuun [123,456]
if alue=(valmis) then terät:seis ja mene:seuraava alue
jne.

Huom. tämä ei ole oikeaa ohjelmakoodia. Sen on tarkoitus havainnollistaa maallikoille miten asia teoriassa toimii. Todellisuudessa tarvitaan huomattavasti enemmän ja monimutkaisempaa koodia. Se ei ole ongelma, sillä sitä varten meillä on olemassa nörttejä. Maailma on täynnä erilaisia karttasovellutuksia, ja tämä nurmikolle paikoittaminen on niistä sieltä yksinkertaisimmasta päästä.

Kun leikkurin paikka on selvillä, katsotaan mitä karttaruutu kertoo ja sen mukaan ohjataan leikkuria. Leikkureiden ajelu sinne tänne, haluttu leikkausaika, lataukseen hakeutuminen yms. toimethan ovat jo olemassa nykymalleissa.

Pienimuotoisilla pihoilla ruudukon koko voidaan pienentää ja laajoilla selkeillä alueilla ruudun koko voi olla suurempi. Ihan miten asiakas tahtoo.

Projektin suurin työ on etsiä etäisyyden mittaava anturi ja sille vastinkappale, joka toimii piha-olosuhteissa ja nimenomaan järkevään hintaan. Jos raha ei ole esteenä, näitä on saatavissa suoraan hyllystä. Esim. FGM-148 Javelin panssarintorjuntaohjus sisältää tarvittavan etäisyydenmittaustekniikan, mutta hintaluokka on varmaan kymmentuhatkertainen siihen mitä kaavailemassani robottiruohonleikkurissa tarvitaan.

Lienee toiveajattelua, että tämä sovellutus toimisi off-line tilassa? Se on varmaa, että jos joku tämän sovelluksen tekee, se vaatii netin toimiakseen ja se taas tarkoittaa sitä, että pihasi tiedot ovat netissä kiinalaisten vapaassa käytössä. Itse jos koodaisin ohjelman, niin se asennettaisiin kaikkineen lisukkeineen omalle laitteelle, eikä se olisi millään lailla riippuvainen netistä tai ylipäätään kytketty nettiin. Eli tietoturva-asiat pitää jonkun miettiä kuntoon.

Oletan, että kiinalaisilla elektroniikkavalmistajilla on tekeillä robottiruohonleikkureiden etäisyys-paikoitus-anturi-paketti. Massatuotettuna sellainen maksaa yhden euron kappaleelta. Kun leikkurivalmistajat ottavat ne tuotantokäyttöön, alkaa nurmikonleikkuun uusi aikakausi. Sitä odotellessa lähden päristelemään...

Jouluvinkki suunnistajille

Jouluvinkki toukokuussa?
Kyllä vaan, nyt on hyvä aika fiksata ulkovalosarja kuntoon. Tämä sopii myös muille kuin suunnistajille.

Taustaa

Ennen kuin ledit valtasivat ulkovalosarjat, käytetiin pieniä hehkulamppuja. Minulla oli useampia näitä sarjoja. Kun lamppu paloi, sen pystyi helposti vaihtamaan ehjään. Ehkä irrallisia varalamppuja oli myytävänä, mutta itse uhrasin puolikuntoisen yhden sarjan varaosiksi, josta hyödynsin lamppuja rikkimenneiden tilalle.

Ledit

Lopulta kun varalamput ja varavaralamput oli käytetty, ostin ledeillä toimivan ulkovalosarjan. Se toimi melkein koko talven. Ulkovalot ovat minulla kellokytkimen perässä. Vaikka ledit kuluttavat selvästi vähemmän sähköä kuin hehkulamput, niiden pitäminen päivällä päällä vaikuttaa hölmöltä. Valot palavat siis silloin kun itse todennäköisemmin liikun pihalla pimeän ja hämärän aikaan, eli aamulla ennen töihin menoa ja sitten hämärästä iltapäivästä iltauutisiin saakka.

Ledien pitäisi olla käytännössä ikuisia, mutta lopulta 3/4 sarjan ledeistä oli pimeänä. Miksi ulkokäyttöön tarkoitettu valosarja ei kestänyt tämän kauempaa? Yleisellä tasolla voidaan ensin todeta, että ne on tehty niin halvalla kuin se ikinä suinkin on mahdollista, siis mah-dol-li-sim-man hal-val-la.

'Ulkokäyttöön' tarkoittaa pelkästään sarjan verkkolaitetta. Verkkolaite on se musta mötikkä, jota virheellisesti kutsutaan muuntajaksi. Muuntaja muuttaa vaihtosähkön jännitettä pienemmäksi tai suuremmaksi. Ikivanhojen hehkulamppusarjojen verkkolaitteena saattoi olla pelkkä muuntaja. Mutta ledivalosarjoille ei riitä pelkkä muuntaja. Fiilistelijän kannalta lopputulos on sama - valot palavat kivasti, mutta sähkö joka valoissa kiertää on erilaista ja erilailla valmistettua.

Tämä kuvassa oleva verkkolaite on tarkoitettu ulkokäyttöön. Sen on pakko olla pakkasenkestävä. Jos se ei olisi, se lakkaisi toimimasta parin päivän sisällä kun ensimmäisenä adventtina lämpömittari laskee alle nollan. Valmistajien on pakko tehdä siitä ulkokäyttöön kestävä, sillä muuten se ei pääsisi edes  myyntiin.

Verkkolaite tekee siis verkkovirrasta ledeille kelpaavaa suojajännitettä, joka ei ole ihmiselle vaarallinen. Suojajännitteistä vekotinta (eli tässä tapauksessa ulkovalosarjaa) ei tarvitse luokitella tai hyväksyttää mitenkään - virrat päälle ja menoksi. Eli valot palamaan ja hauskaa joulua.

Tutkinta

Valot palavat noin 10 valon ryhmissä. Hehkulamppujen kanssa tämä oli helppo kokeilla. Ehjää lamppua kierrättämällä paikasta toiseen, viimeistään noin 10. lampun kohdalla viallinen löytyi. Ledejä ei saa irti. Suunnitelma oli kuitenkin purkaa liitoksia sen verran, että ryhmän risa/risat ledit löytyvät mittaamalla ja vaihtaa ne sitten uusiin. Minullahan on miljoonalaatikossa kaiken värisiä ledejä ja jos ei muu auta, niin korvata ledi vaikka sopivalla vastuksella. Yksi pimeä ei haittaa jos yhdeksän kuitenkin palaisi. Vuolin ledin juuressa olevan muovisuojuksen eli kutistesukan auki ja homma loppu siihen.

Tältä se näytti:

Kutistesukka oli sisältä avoin. Ledin jalat olivat aivan ruostessa ja joissain yksilöissä ruoste oli mennyt kirkkaan muoviosan sisälle saakka. Jalkoja oli ruostunut kokonaan poikki (kuten kuvan tapauksessa) ja vika pimeisiin valoihin löytyi suoraan näköhavainnolla. Vesi oli esteettä päässyt sisälle ja siellä aikansa muhittuaan tehnyt tuhojaan. Jos osa sattuu olemaan niin päin, että kirkas osa on alas ja avonainen kutistesukkaosa ylöspäin, vesi menee estettä osan sisälle ja jää sinne.

Oikea tapa olisi ollut käyttää sellaista liimallista kutistesukkaa, joka olisi täyttänyt tyhjän tilan. Tai täyttää tyhjä tila jollain massalla, joka olisi estänyt kosteuden pääsyn paljaisiin sähköosiin. Se olisi maksanut valmistajalle 20 senttiä enemmän, joten sitä ei tehty.

Kuka muistaa, mistä valot on ostettu? Oliko niillä takuuta? Viitsiikö lähteä valittamaan kun ne eivät seuraavana syksynä enää palakaan kunnolla? Niinpä. Helpompi ostaa uusi ja entistä komeamman näköinen setti.

Uusi setti

Ostin siis uuden ja enemmän valoja sisältävän ulkovalosarjan Prismasta. Tässä kohtaa en siis vielä ollut tutkinut risaa sarjaa. Takuuta uudelle ei tullut. Tulkitsen sen siitä, että kassan kuittikirjoitin ei tulostanut takuukuittia. Joskus oikein putkahtaa, kun saa kuitin paistinpannulle tai 4 euroa maksaneelle suihkepullolla. Valoille ei tullut erillistä takuulappua, vaikka ne maksoivat 14,95 €. En ihmettele, mutta otin kopion tavis-kuitista ja naulasin sen liiterin seinälle sen pistorasian viereen, josta ulkovalojen sähkö otetaan.

Tämä uusi valosarja oli yhden talven pihakuusessa ja selvisi siitä ehjänä. Vapunaattona sain valot vihdoin sisälle kun johdon peittänyt jääkakku räystään alta suli. Ja miltä tämän uuden sarjan rakenne näytti?  Täsmälleen yhtä onneton rakenne kuin edellisessä. Oli puhdasta tuuria, että tämä kesti talven yli.

Fiksaus

Minulla oli vajaa tuubi Sika F11C liimamassaa. Avattu patruuna ei kestä ikuisesti eikä edes montaa kuukautta, joten käytin tämän kalliin mutta erittäin hyvän aineen jouluvalojeni suojaukseen. Töpöttelin kutissukkien avoimista päistä massaa tyhjään tilaan ja peitin avoimen kohdan kokonaan.

Kokeilin ensin lateksikäsineet kädessä sormin, mutta leveä lyhyt ruuvimeisseli osoittautui kätevämmäksi annostellun. Hommaanhan kelpaa mikä tahansa vedenkestävä ja joustava aine, ettei tarvitse ostaa kallista Sika-patruunaa. Kannattaa käyttää harmaata tai valkeaa massaa jos mahdollista. Vaalean massan paikalleen saaminen on helpompaa koska se erottuu paremmin mustasta johdosta ja mustasta kolosta johon se pitää saada menemää.

Joku ajattelee varmaan, että kaikkea se jaksaa turata. Ensinnäkin, en halua tuhlata rahojani siihen, että ostan uudet valot vähän väliä. Ja olihan tämä oikea ilmastoteko. Oletan, että jouluvalosarjani kestää nyt sen 100000 tuntia, eli sen minkä ledit kestävät. Näin minun ei tarvitse ostaa kahden vuoden välein uutta valosarjaa ja tuhlata luonnovaroja ja tuottaa jätettä.

Onko olemassa ulkovalosarjoja, jotka on tarkoitettu aikuisten oikeasti kestämään?

Saanko mennä?

Iltarastikausi alkoi korttelirasteilla Haanojalla.
Kovin vähiin jäivät taas juoksutreenit talven aikana. Käytännössä niitä ei ollut lainkaan ja syy on varsin selvä. Lunta riitti hiihtämiseen yllin kyllin.

Treenasin siis pelkästään hiihtoa. Hah "treenasin", eli suomeksi sanottuna harrastin. Jos haluan talvella lähteä juoksulenkille, minun on mentävä sinne autolla - kas kun tässä ei ole ainottakaan polkua joka olisi talvella auki. Eikä ohikiitävällä tiellä voi talvella liikkua jalan (ei kevyenliikenteen väylää, ei edes piennarta ja autot ajavat 100 km/h).

Parin talvikupin perusteella voi siis heittää arvion, että juoksu tulee tuntumaan pahalta. Mutta pakko on mennä, kun on lajiin hurahtanut. Ja näin siinä kävi:

Huomattavaa on lisäksi se, että paikalla näkyneiden jälkien perusteella minä olin melkein ainoa, joka ei ottanut hylsyä B-radalla. MITÄ MITÄ ??? monet kysyvät. Kas tässä:

Rastiväli 1-2. Nuolen osoittamasta kohdasta ei saa kulkea. Siihen on piirretty tummanvihreää eli symbolia 410 Läpipääsemätön kasvillisuus aivan kiinni ylipääsemättömään aitaan.

Miksi siitä ei saa kulkea? Säännöissä sanotaan näin: Kasvillisuuden (puusto tai aluskasvillisuus) hidastama alue, joka on läpipääsemätön. Läpipääsemättömän kasvillisuuden läpi ei saa kulkea.

Tähän saakka kaikki on selvää, mutta tässä alla on kuva paikasta. Kuva on otettu suunnilleen nuolen suunnasta eli vasten B-radan oletettua etenemissuuntaa. Rastilippu pilkottaa kuvan keskivaiheilla aidan kulman takana.

Noh Noh! Nyt tämä paikka näyttääkin mielenkiintoiselta. Onko kartassa virhe? Saako tästä mennä?

Kartta on oikeassa. Kartta kertoo yksiselitteisesti sen, saako mennä vai ei. Sitä ei päätä suunnistaja eikä maasto, vaan kartta määrää saako jostain mennä vai ei. Koska kyseessä on sprinttikartta (joka lukee arkin kulmassa), tarkoittaa se sitä, että tumman vihreästä ei saa mennä läpi.

Miksi näin? Siksi, että kartan piirtänyt henkilö on määritellyt alueen läpipääsemättömäksi kasvillisuudeksi. Ei ole olemassa piirrosmerkkiä, joka määrittelisi kasvillisuuden korkeuden tällaisessa tapauksessa. Ei ole eri merkkiä musta-aronialle, ruusulle, esikoille, tiikerinliljoille, orapihlajalle yms. Kaikki nämä ja muut tuhat eri kasvilajia ovat kaikki samanarvoisia eli tummanvihreitä kartalla.

Päätelmä on se, että lumen alla on kukkapenkki tai joku vastaava kasvusto, joka tietenkin nyt on vielä lumen alla. Jos paikalla kasvaisi kolmemetrisiä auringonkukkia kukaan tuskin yrittäisi niiden läpi.

Karttoja ei tehdä erikseen kevät-, kesä-, syksy- ja talvisuunnistukseen. Vuodenaika vaikuttaa paljon siihen millainen kasvusto paikalla milloinkin on.

Tässä kyseisessä tapauksessa kielletyn alueen läpi juoksemisesta ei todennäköisesti tullut suurtakaan vahinkoa. Maa on jäässä ja maan omistaa kaupunki, joten mitään korvaamatonta ei mennyt rikki. Joku tai moni saattaa nyt ihmetellä, miksi nipotan tästä asiasta. Nipotan siksi, että kovin harva suunnistaessaan liikkuu omalla maallaan. Käytännössä suunnistamme aina jokun toisen omistamalla maalla.

Tässä se syy:

Saattaa olla niin, että kiinteistö olisi yksityinen ja lumen alla olisi tulppaanit odottamassa aurinkoa. Sipulit olisi ruovitettu pilalle. Kukkapenkin omistaja soittaa ensimmäiseen löytämänsä suunnistusseuran numeroon (toivottavasti se ei ole minun numero, joka löytyy liian monesta paikkaa) ja kiroaa kaikki pellepukuiset loikkijat hittoon ja kieltää tästä lähtien oman tonttinsa käyttämisen mihinkään vastaavaan. Lasku tulppaaneista tulee seuralle. Kuka maksaa?

Eli kun kartta on tehty, jostakin syystä alue on merkitty kielletyksi. Syytä meidän ei tarvitse tietää tämän tarkemmin.

Teoriassa voi olla myös niin, että pensasaita on edellisenä syksynä kaadettu maan tasalle. Kartta olisi siis siinä tapauksessa päivittämättä. Mutta suunnistaja suunnistaa aina kartan mukaan. Kartta kertoo saako mennä vai ei. Tämä on hyvä pitää mielessä. Olen kerran törmännyt toisin päin olevaan tapaukseen (oli muistaakseni jossain Voikkaalla päin). Kartan mukaan tontin takana oli keltaista avointa aluetta eli siitä saa mennä ja sinne koukkasin. Kas kummaa vastaan tuli trampoliini, komposti, pihakalusteita ja perunapenkki. Eli piha oli laajentunut omin luvin tyhjään tilaan. Jos joku olisi tullut valittamaan minulle pihalla juoksemisesta, olisin voinut kirkkain silmin todeta: "Kartan mukaan tämä on joutomaata ja tästä saa mennä." Mikäli pihanlaajentaja olisi valittanut minun olevan yhä pihalla, siihen olisin heittänyt takaisin: "Pitää pyytää, että tämä kartoitetaan uudestaan." Vastuu siirtyy näin suunnistajalta pois, eikä omin luvin tonttiaan laajentanut voi sanoa vastaan. Todennäköisesti hän ei uskalla valittaa, koska omat rojut pitää pitää omalla tontilla.

En tallonut silloin perunoita vaan tein vähän ylimääräistä mutkaa. Ja tunnustan, että olen kyllä itsekin juossut vahingossa joskus kukkapenkkien yli. Mutta vain vahingossa.

B- radalla 12.4. on toinenkin vähän vastaava paikka (linkki härveliin). Minä kiersin, mutta havaihtojeni mukaan muut menivät läpi. Löydätkö?

SUUNTO PERKELE OSA 2

Aina vaan menee vaikeammaksi. Täällä on juttua siitä miten taistelin Suunnon kanssa edellisen kerran.

Tiedot kellosta siirretään Suuntolink -nimisellä ohjelmalla tietokoneelle, josta ne siirtyvät kyselemättä pilveen. Suuntolink on ollut koneellani alusta saakka todella hidas toimimaan. Se käynnistyy hitaasti ja ensin näyttöön tulee pelkkä täysin valkoinen alue, joka aikansa siinä loistettuaan muuttuu ohjelman ikkunan taustakuvaksi.

Opin kokemuksen kautta sen, että kellon voi kytkeä ennen taustakuvan ilmestymistä, mutta missään tapauksessa ei ennen valkoisen alueen ilmestymistä.

Suuntolink ilmoitteli jo jonkin aikaa, että uusi versio on saatavissa - päivitä. En päivittänyt, sillä kaikki toimi.

Kunnes pari viikkoa sitten eli viikon 11/2022 puolivälissä ohjelma ei enää käynnistynytkään. Pidin piuhaa kellossa kiinni, että sain akun täyteen, mutta tiedot jäivät kelloon. Luulin, että se on joku tilapäinen häiriö, mutta vika ei korjaantunut.

Poistin asennuksen, latasin&asensin uudestaan ja sama juttu. Poistin uudestaan ja asensin uudestaan ja sama juttu.

Seuraavaksi ajoin CCleaner ohjelman ja etsin sillä rekisterivirheitä. Niitähän oli ja mukana myös Suunnon jäljiltä olevia virheitä. Virheet korjattu eikä muutosta.

Seuraavaksi etsin koneeltani piilotetut hakemistot ja sieltä /appdata ja /application data hakemistot ja poistin niistä kaiken Suuntolink tiedostot. Ei vaikutusta.

Tuo application data -hakemisto oli kaiken lisäksi lukittu ja sinne ei päässyt edes järjestelmävalvojana. Aikani ihmelteltyäni sain annettua hakemiston käsittelylle oikeudet (sieltä ne löytyvät ominaisuudet-suojaus-lisäasetukset-muuta oikeuksia -painikkeen alta)

Vika ei korjaantunut.

Sitten huomasin, että Suuntolink versio, joka koneellani oli, oli versio 4.12. Sen tiedoissa sanotaan, että se vaatii vähintään Windows 8.1 version. En alunperin päivittänyt sitä, eli se päivittyi omineen, tai vahinkoklikkauksesta. Tuossahan se on keltaisen nuolen kohdalla kerrottu.

Netistä löytyi vanhempi 4.0.5 versio. Asentamiseen kaikkineen puhdistuksineen ja kiemuroineen ja kokeiluineen meni vain tunti.

Vika ei korjaantunut.

Onko tosiaan niin, että minä olen ainoa, joka käyttää Suunnon kelloa ja tarvitsen tiedot tietokoneelle joka on Windows 7? Ilmeisesti olen.

Käyttävätkö kaikki muut Suunnon kelloja käynnykän kautta? Tämä Ambit 2S malli on pakko kytkeä tietokoneeseen, koska tässä ei ole mahdollisuutta kytkeytyä kännykkään.

Entäpä Suunon tuki? Chat on aino kanava, jolla tukeen saa yhteyden. Asia tuli selväksi. Suuntolink ei toimi Win 7:ssa. Pitää olla vähintään Win 8.1.

Onneksi taloudesta löytyy ikivanha paska läppäri, jossa on joku kasilla alkava Windows versio. Siinä Suuntolink toimii VIELÄ! Eli lataan tiedot pilveen sillä ja sitten jatkan tietojen käsittelyä omalla koneellani. Läppärillä sitä ei voi tehdä, koska se on niin onnettoman hidas ja surkea.

Viisi tuntia meni illalla tämän ongelman kanssa painiessa eikä valmista ei tullut. Repikää siitä!

Miksi toimivat systeemit pitää pakkomuuttaa. Tässä ei siis puhuta mistään huipputeknisestä sovelluksesta. Kyseessä on tiedoston siirto sarjaportin kautta laitteesta toiseen. Aivan perusjuttu jokaiselle koodarille olipa käyttöjärjestelmä mikä tahansa. Olen itse koodannut assemblerilla ohjelman, joka siirsi mittausdatan mittalaitteelta PC:lle RS-232 sarjaportin kautta. Siinä tietoa käsiteltiin ihan tavutasolla ja kättelynä oli Xon/Xoff-kättely, eli sarjaväylän kättelysignaaleja ei sentään tarvinnut pollata. Nykyvermeillä tiedonsiirto on valmis palikka joka upotetaan paikalleen eli kaikki on 500 kertaa helpompaa toteuttaa. Siinä kaikki. Mutta ei.

Ihmettelen, että mikä siinä Win7:ssa on muka sellaista, että Suuntolinkkiä ei voi laittaa toimimaan siinä. Ja automaattipäivitykset pitäisi lailla kieltää. Jos joku haluaa käyttää toimivaa vanhaa versiota, niin se hänelle suotakoon.

Ja haluan käyttää koko hoitoa off-line tilassa eli ilman nettiä! Haluan siirtää tiedot OMALLE koneelleni ja käsitellä niitä siinä. Jos haluan sitten siirtää ne nettiin, niin se on toinen juttu.

Minulle suositeltiin päivittämistä Windows 10:iin. Tässä nopeasti katsottuna mitä Microsoft asiasta kertoo:
"Vaikka voit jatkaa Windows 7 -tietokoneen käyttöä ilman jatkuvia ohjelmisto- ja suojauspäivityksiä, virusten ja haittaohjelmien riski kasvaa. Jatkossa paras tapa pysyä turvassa on siirtyä Windows 10:n käyttöön. Parhaan Windows 10 -käyttökokemuksen saat uudella tietokoneella. Vaikka Windows 10:n voi asentaa vanhaan laitteeseen, sitä ei suositella."

Parhaan Windows 10 -käyttökokemuksen saat uudella tietokoneella. HAHHAA. Sama kuin autohuollossa sanottaisiin: Parhaan ajokokemuksen saat uudella autolla. Ongelma on siinä, että en saa uutta tietokonetta autosta puhumattakaan - minun täytyy OSTAA ne.

Arvatkaa mitä! Suunto ei ole seuraava kelloni!

Maailman menoa

Keskilaakso-Rastien iltarastikalenteria kasaan parhaillaan tulevalle kesälle, eli kesälle 2022. Tätä kirjoittaessani ratamestareita uupuu vielä muutama. Maastoja meillä on riittävästi - MUTTA kuinka kauan?

Jos Suomen ja Venäjän raja tulee Kymijokeen, aika monta maastoa jää rajan taakse.

Kyllä - luit oikein. Tämä on ensimmäinen poliittinen postaus tässä blogissa. Mieleni on kyllä monesti tehnyt mieli kommentoida maailman menoa, mutta olen malttanut mieleni. 

Juttuhan on niin, että mikäli Venäjä päättää siirtää maidemme välisen rajan Kymijokeen (joka oli yksi Neuvostoliiton tavoitteista vuonna 1944), ei sinä kesänä tarvitse suunnistaa täällä joen länsipuolellakaan iltarasteilla. Ei iltarasteilla, eikä missään muussakaan tapahtumassa, jossa ei pidetä kypärää päässä.

Ei ole yhden ihmisen hulluudella rajaa...