torstai 7. toukokuuta 2015

Viikko 19/2015

(Päivitetty 8.5. klo 13.15: korjattu kirjoitusvirheitä ja tarkennus nimeen.)

Rankka viikko kaikin puolin (eikä se edes ole vielä loppu tätä kirjoittaessani).

Tiistaina Utissa Leirikentällä nopeasti C-rata. Vaikka sijoitus tuloslistalla onkin kerrassaan mairitteleva ihan nappisuoritus tämä ei silti ollut.Sitten ohjaajaksi aikuisten suunnistuskouluun. Liian vähän vaatetta päällä tai toinen vaihtoehto oli se, että ilma oli liian kylmä.

Yhden kerran muistaakseni tänä keväänä on ollut siedettävä ilma tähän mennessä. Aina sataa tai tulee tai on kylmä tai joku edellämainittujen yhdistelmä.

Keskiviikkona Onnenmäellä Sippolassa. Ei kulkenut. Alusta saakka jäi se rytmi saavuttamatta ja kaiken aikaa pientä hakemista.

2-3 välillä suurimmat ongelmat. Ajauduin liikaan vasemmalla. Outoa, sillä yleensä lipeäminen menee oikelle. Edessä näkyi polku. Tiesin olevani liikaa vasemmalla ja koska kohdalla oli aukea paikka luulin olevani 3. rastin eteläpuolella olevilla keltaisilla aukoilla. En ollut. Korjaus luoteeseen ja sitten ei mikään täsmännyt. Kävellen sinne sun tänne ja onneksi vilahti vihreäpaitainen pitkän huiskea Osmo menossa samalle rastille. Kyllä se oikea rasti on, vaikka vaikea sitä on ymmärtää kun tulee rastille täysin väärästä suunnasta.

Torstaina Järvenmäenlammella. Tämä oli hallitumpi suoritus kuin edellinen. 5-6 väli oli erittäin työläs. Rankaa risua ja muuta tikkua pitkin ja poikin. Suunta oli hukkua useampaan kertaan. Selkään pistettiin gps ja tässä pieni näyte kuinka se sujuu kun on sujuakseen. Lopussa meno hyytyi, kuten väliajoista on nähtävissä. Melko sippi olo.



Koko show on nähtävissä täältä. Katsokaas miten samalla F-radalla Jarno K selvittää 5-6 välin. Kiitos Jarnolle. Oma suoritukseni näyttääkin nyt varsin mallikkaalta.

Miten gps-seurannassa saa kaikki lähtemään yhtäaikaa liikkeelle? Tässä lähdöt olivat ns.iltarastiperiaatteella omaan tahtiin ja kellonaika on mitä on. Kisaseurannat kyllä saa katsottua niin, mutta entäs tämä?

Onneksi en ole ilmoittanut itseäni loppuviikolla mihinkään, sillä jalat ovat nyt sen tuntuiset, että niiden on pakko antaa huilia.


2 kommenttia:

  1. Tarkoitit siis Jarno K, ei Jarno P:-)
    Tuolla suorituksella Jarno saa kutsun ensi vuoden VIP-suunnistuksiin. Ei tule ruudun ääressä aika pitkäksi.
    Vilkaiskaapa gpsseuranta.net - sivuilta keskiviikon VIP-suunnistusta. Jaana ja Jenna olivat sitkeitä. Kerran kesässä suunnistavat naiset eivät luovuttaneet, vaikka sää oli mitä hurjin.

    VastaaPoista
  2. Jep - siis F-radalla suunnistanut Jarno K.

    VastaaPoista