perjantai 22. huhtikuuta 2016

HYLKÄYS !

Tunnustan, että 21.4. Korialla iltarasteilla tein virheen. Juoksin pistepellolla. Se oli vahinko.


Katsoin, että oikealla on aita. Sieltä ei pääse. Sen jatkona vasemmalla (eli kuvassa keskellä ylhäällä) on pihamaa. Päätös oli koukata reilusti vasemman kautta. Otin loivan suunnan vasemmalla olevalle tielle ja tempaisin itseni matkaan. Jossain kohtaa hokasin, että kas tämähän on ns. pistepeltoa. Siinä kohtaa oli turha enää keventää askelta. Kartta kertoo totuuden, vaikka pläntti näytikin joutomaalta. Voiko moinen viime kesäinen niittämättä jätetty heinä säädösten mukaan edes olla viherkesannoksi kelpaavaa? Hylsy mikä hylsy.

Miten perustelevat reitinvalintaansa he, jotka menivät nuolen osoittamasta kohdasta?


Siinä on piha-alue tiukasti kiinni tummanvihreässä. Molemmat ovat sprintissä kiellettyä aluetta. Minun edelläni menneet, perässäni tuleet sekä ne jotka näin kotimatkallani auton ikkunan läpi samassa paikassa, puskivat pensasaidan läpi. Siinähän on selviä mopon mentäviä aukkoja, mutta kartta kertoo tässäkin totuuden.

3 kommenttia:

  1. Tuo oli Jukka selvä vahinko ja niitä joskus sattuu. Ei ole montaa vuotta, kun jossain Valkealassa pari aikuista juoksi kasvavan laihon läpi.

    Sprintti on kovin riskialtis iltarastisuunnistajille. Ikäviä kiellettyjen alueiden oikaisuja tapahtuu tiuhaan. Toivottavasti vain tietämättömyyttä eikä tahallisuutta. Suosittelen jatkossa lyhyttä tenttiä kartan ostajalle, tunteeko hän karttamerkkien kielletyt alueet.

    VastaaPoista
  2. Härvelistä katsottuna monelle hylkäyksen paikka! Lisäksi rastien 9 ja 10 välillä on menty aidan yli, vaikka tämäkin on selvästi kielletty.

    VastaaPoista
  3. Jep. Kahden väkäsen aita. Kiersin joen viertä pitkin rantaraittia ja sieltä jyrkkä nousu polkua ylös. Toinen vaihtoehto olisi ollut sillan alta ja rinne ylös polulle, joka olisi varmaan ollut nopeampi.

    VastaaPoista