lauantai 16. huhtikuuta 2016

Palautusjuomia

Ensimmäinen viikko tämän vuoden iltarasteja on takana. Tuloslistat ovat yhtäpitävät ahdistavan ja tukkoisen olemuksen kanssa. Diesel käy talven jäljiltä vain kahdella pytyllä ja tuntuu siltä kuin selkään olisi kiinnitetty kuminauha, jonka toinen pää jäi kiinni lähtöön. Pohkeissa tuntuu eniten.

Minulle kerrottiin luotettavalta taholta, että maito on paras palautusjuoma. Hyvä tietää. Olen juonut koko ikäni maitoa. Ensin äidinmaitoa, sitten käsittelemätöntä 100% täysmaitoa ja sitten ns. sinistä eli kevytmaitoa.

Ensimmäisen mausta en muista mitään. Käsittelemätön maito on melko tuhtia kamaa. Jäisi juomatta monelta, joka on tottunut homogenisoituun ja prosessoituun nykymaitoon. Tästä minulla on muistikuvat pääosin 70-luvulta.

Maitoa menee noin litra päivässä. Lähimeijerin Mairen tulo kauppaan herätti katsomaan maitohyllyä hieman tarkemmin. Ennen ostin aina halvimman kevytmaidon. Tarkennan tässä vaiheessa, että puhun, juon, käsittelen ja tutkin vain suomalaisia maitoja. Ruotsalaisiin, virolaisiin ja ties minkämaalaisiin en koske. Ennenmin juon vaikka sitten pelkkää vettä. En epäile niiden laatu tai makua. Kyse on periaatteesta.

S-marketissa on maitoa todella montaa sorttia. Sen verran teen myönnytystä, että lasken tällä kertaa myös kurrit maidoiksi. Kurri on rasvatonta maitoa. Ennen vanhaan se oli niin arvotonta ja hyljeksittyä litkua, että sitä ei juotettu edes vasikoille vaan se kaadettiin maahan.

Hankin maitoni S-Marketista. K-ryhmän maidoista en tiedä mitään. En käy K-ryhmän kaupoissa kuin erittäin pakottavissa tapauksissa. Vuosia sitten City-Market mainosti aukeaman kokoisella (= kaksi broadsheet -kokoista sivua) ilmoituksella: "Suomalainen kinkku 1 € / kg". Menin suoraan töistä kipinkapin City-Markettiin ja kinkkutiskin herra nauroi minulle suoraan päin naamaa: "Hah haa nehän loppu heti aamulla, olisit tullut silloin." Selvä. Kiitos ja hyvästi.

Olen nyt maistanut seuraavia maitoja ja maitojuomia.

Kuvassa vasemmalta alkaen:
Valio rasvaton maito, Valio ykkösmaito, Valio täysmaito (takana), Valio kevytmaito 1.75 l, Valio kevytmaito, Valio kevytmaito 0.5 l, Kotimaista täysmaito (takana), Kotimaista kevytmaito, Kotimaista laktoositon maitojuoma (takana), Kotimaista laktoositon kevytmaitojuoma, Valio kevyt Arkimaito 1,5 l (takana), Valio kevyt Arkimaito, Valio rasvaton Arkimaito 1,5 l, Valio Arki Eila laktoositon kevytmaitojuoma, Valio Eila laktoositon rasvaton maitojuoma 1.75 l (takana), Valio Eila laktoositon rasvaton maitojuoma 1 l (takana),

Kuvassa vasemmalta alkaen:
Valio Eila laktoositon kevytmaitojuoma 1.75 l, Valio Eila laktoositon kevytmaitojuoma 0.5 l, Valio Eila laktoositon kevytmaitojuoma 0.25 l, Valio Eila laktoositon maitojuoma 3%, Valio Eila laktoositon levytmaitojuoma Luomu, Maire kevytmaito, Maire kevyt maitojuoma, Juustopotti vapaan lehmän kevytmaito(takana), Juustoportti vapaan lehmän rasvaton maito, Valio Luomu vanhanajan täysmaito, Valio Luomu kevytmaito, Valio Plusmaito kevyt (takana), Valio Plusmaito rasvaton, Valio Pro laktoositon voimamaitojuoma, Valio Kiehu maitojuoma.

Pakkauskoko jota ei ole mainittu on 1 l.

Tästä puuttuu vielä ainakin Mairen rasvaton ei maitojuoma-versio. Tavallista Valion kevytmaitoa ei enää saa 1,5 l tölkissä. Se poistui valikoimista juuri ennen kuin aloitin tämän maitotestauksen.

Kaikki siniset maidot maistuvat samalta. Punaisten suutuntuma on hieman rasvaisempi. Rasvattomat ovat selvästi erilaisen makuisia. Ne erottaa myös väristä joka on läpikuultava ja jossain tapauksissa jopa sinertävä. Yksi jäi maistamisen jälkeen juomatta. Mainosten mukaan se on makutestin voittaja, mutta meillä kotona sitä ei kukaan saanut juotua viikon aikana tölkin avaamisesta ja kaadoin sen lopulta pois. Valio Eila laktoositon rasvaton maitojuoma oli tämä liian erikoinen maitomainen neste.

Onko tässä mitään järkeä? 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti