Loppuraportti kaudesta 2016

Tilastoja

Vuonna 2016 mittariin tuli pyöräilyä 178 km, juoksua 195 km ja suunnistusta 104 kpl / 671 km / 94 tuntia 27 min. Hiihtomääriä en pysty ilmoittamaan, koska tarkka kirjanpito alkoi vasta kesken kauden. Suuruusluokka on noin 600 km. Hiihtokausi jäi tosi lyhyeksi. Pyöräilyä ei sitäkään tullut paljon mitään, osin kalusto-ongelmien takia, osin muista henkilökohtaisista syistä. Työmatkapyöräilyä en valitettavasti voi olosuhteiden takia harrastaa. Tämä on tilanne 14.12. ja kinkkurastit tulevat tähän vielä päälle.

Pääosa suunnistuksista on tietysti kuntosuunnistuksia. Kauden 2016 kisoja olivat: Luumäki rastit, Fin5, Husqvarna-kisat, AL:n mestaruuskisat, Jukola ja Raatojuoksu. Rankisijoitukseni maasto H50-listassa on 154/384, jolla ei ole mitään käytännön merkitystä - eikä edes teoreettista.

Olen nyt saavuttanut omalla tasollani maksimin ja iän myötä vauhti hidastuu muutaman prosentin vuodessa. En ole täydellinen, jos sitä joku erehtyi luulemaan. Tarkoitan oman tasoni maksimilla sitä, että kuntoni ja taitoni ovat vakiintuneet tähän ja tässä ne nyt junnaavat. Jos haluan olla parempi, jotain uutta on keksittävä ja otettava käyttöön.


Huipulle?

Huipulle en tähtää, sillä huipulla tuulee. Minulla ei ole edes teoriassa mitään mahdollisuuksia pärjätä vertailussa paikallisiin ykkösnimiin, eikä moinen vertailu ole edes järkevää, sillä olen yli 50 v ikäinen, minulla ei ole huippu-urheilutaustaa enkä pysty vastaavantasoiseen harjoitteluun kuin kärkinimet. Minun ikäluokassani on myös omassa seurassani suunnistajia, joilla on taustalla kilpaurheilu-ura. Heidän tasoaan en pysty enää tavoittamaan millään keinoin. Oma tavoitteeni on olla hyvää kymenlaaksolaista iltarastitasoa. Epävirallinen tavoitteeni on tähän asti ollut ja tulee jatkossa olemaan se, että päihitän tai olen edes tasavertainen muutaminen tuttujen iltarastikävijöinen kanssa, jotka ovat likimäärän saman ikäisiä kuin minä tai vanhempia.


Osa-alue 1

Suunnistus koostuu kahdesta osa-alueesta, joista ensimmäinen on taito. Olen aina pyrkinyt tekemään hyvän suorituksen ja joskus se melkein onnistuu. Epäonnistumisia tulee tietysti silloin tällöin, mutta joukkoon on eksynyt myös muutamia niin hyviä suorituksia, että olen itsekin niihin tyytyväinen. Taitoa voi harjoittaa iltarasteilla omatoimisesti ja tässä listattuna muutamia asioita, joita itse olen yrittänyt soveltaa parhaani mukaan:

1. Terävät kulmat pois. Poluilla ja kuviorajoilla sekä muilla selvillä pätkillä oikaistaan aina kun se näyttää kannattavan.
2. Selvät mäet kierretään eikä ylitetä ja kerätä sillätavoin turhaan nousumetrejä.
3. Suunnan otan samalla tavalla kuin Thierry, eli pidän karttaa vaakasuorassa kaksin käsin.
4. Yritän pitää suunnan kohdallaan. Minulla on ollut vikana se, että suunta valuu oikealla, paitsi yöllä, jolloin se saattaa kääntyä ihan minne tahansa.
5. Jos rinteessä täytyy kulkea sivusuunnassa, yritän kulkea käyrän/käyrien mukaisesti oikealla korkeudella. Tämä onnistuu käytännössä vain harvoin.
6. Katson aina reittihärvelistä oman suoritukseni ja ajatuksen kanssa varsinkin silloin kun olen tehnyt virheen.
7. Jos maasto on täynnä kiviä tms pikkukohteita, jätän ne huomiotta kokonaan, etten takerru kartan yksityiskohtiin vaan yrtitän hahmottaa jotain isompaa ja selvempää.
8. Viherät kierretään, paitsi jos kyseessä on vain kapea kaistale. Tätä on vaikea arvioida ja toteuttaa käytännössä. Monesti olen tehnyt valintani juuri päin vastoin kuin muut suunnistajat. Olen kiertänyt sen josta muut menivät läpi ja itse puskin siitä läpi, jonka muut kiersivät. Jos juoksu kulkee ja kierto näyttää suhteellisen sidettävältä, teen ennemmin varman kierron kuin tuhlaan aikaa tiheikössä. Mistä sen tietää etukäteen kannattaako vihreän läpi mennä vai kannattako kiertää? Keväällä ja myöhään syksyllä risukoissa tilanne on tietysti erilainen kuin keskellä kasvukautta.

Taitopuolella parannettavaa on käyrien luvussa. Sitä pitäisi parantaa ja nyt suunnitelmani on se, että vaikka rastiväli olisi muuten selvä "pistemäinen väli", katson silti aina myös käyriä. Tämä varmasti hidastaa jossain tapauksissa etenemistä, mutta ehkä käyrät alkavat lopulta mennä kaaliin hauki-on-kala -menetelmällä.

Iltarasteilla voisi joskus olla kokeeksi tarjolla A:lla tai vaikealla B-radalla riisuttua karttaa, josta on poistettu pistemäiset kohteet. Ei siis pelkkää käyräkarttaa, vaan sinikäyräkartta jossa lisäksi polut ja vihreä väri.

Taitopuolella parannettavaa on reitinvalinnassa. Tähän en keksi mitään selvää ratkaisua. Härveli on mainio väline tutkia jälkikäteen sitä minkälaisia ratkaisuja tehtiin. Kuten Antti Harju totesi Suunnistajan numerossa 5/2015 mahdollisimman suoraan pitäisi edetä ja mutkittelua välttää ellei edessä ole merkittävä este.

Taitopuolella parannettavaa on rastinotossa. Monesti olen menettänyt aikaa sen takia, että olen ollut rastiympyrän sisällä, mutta en ole nähnyt rastia. Lipputanko, majakka vai miksi sitä varmaa kiintopistettä nimitetään ennen rastia, on ilmeisesti jäänyt huomioimatta. Onko tähän muuta keinoa kuin tarkempi ja huolellisempi toiminta? Edellinen lause oli sanahelinää, joka ei kerro mitään ratkaisua vaan toteaa kuluneen ilmaisun eli kliseen. Auttaisiko neliapila taskussa? Muutamia kertoja menin metrin päästä ohi rastista, joka oli puun toisella puolella. Jos lippu ei tässä osu silmiin, se on puhdasta huonoa tuuria. Olen tietysti kokenut myös puhdasta hyvää tuuria, mutta jostain syystä huonot muistaa paremmin.

Katson jatkossa aina määritteen, sillä kaukonäköiselle musta piste kartalla saattaa yhtä hyvin olla lyhyt jyrkännepätkä kuin pieni kivi.



Osa-alue2

Toinen suunnistuksen osa-alue on juoksu. Tässä olisi paljon tehtävää. Valitettavasti olen yli 30 vuotta myöhässä. Silloin nuorena minun olisi pitänyt treenata kovaa, jotta kroppa olisi tottunut siihen ja selkäytimeen olisi muodostunut tarpeellisia hormooneja ja kytköksiä kestävyysurheilua varten. Tuhlasin koko nuoruuteni telkkarin katseluun, Mustanaamion, ja Korkeajännitysten lukemiseen sekä nörtteilyyn. Nyt kaikki liike tuntuu ahdistavalta eikä missään tapauksessa voi puhua mistään flow-tunteesta. Ehkä silloin kun laskee luistavilla suksilla pitkää loivaa alamäkeä tyynessä aurinkoisessa pikkupakkasessa kohti taukopaikkaa, jossa tietää tarjolla olevan hillomunkkeja, liikunta sujuu kuin itsestään, mutta muuten painan aina hiki hatussa...tai pipossa.

Ongelman ydin on kerrottu edellä. Tällä tavalla jolla nyt olen harrastanut liikuntaa, maksimi suoritustaso on tämä. Olen siis saavuttanut oman maksimitasoni. Harjoittelua ja liikkumista on muutettava. Olen jututtanut useita seurakavereita tai kuunnellut sivukorvalla miten he harjoittelevat ja liikkuvat. Harjoittelua olisi monipuolistettava. Olisi tehtävä nopeita pyrähdyksiä sekä todella pitkiä rauhallisia suoritteita, eikä pelästään junnattava iltarastien A-rataa. Lihaskuntoa olisi kehitettävä.

Hiihtäessäni vedän ylämäen reippaasti ja sitten alamäen vain laskettelen. Kuulostaa viisaalta, mutta vain kuulostaa. Siinä treenautuvat lihakset, joista ei ole juoksemisessa hyötyä. HP antoinkin hyvän vinkin: Iltarastien lyhyin rata niin täysiä kuin pääsee. Tässä tulee samalla kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Saan iltarastimerkinnän illalta ja tulee vaihtelua treenaamiseen. Tämän otan käyttöön ensi kesänä.

Lihaskunto on vaikeampi juttu. Salille on erikseen mentävä jos sinne aikoo mennä (nykäs-filosofiaa).  Se ei vaan ota maistuakseen - ei vaikka kuinka yrittän. Treenaan siis lihakset kotona. Tähän pitää laittaa joku porkkana numeroarvojen muodossa, jolla potkin itseäni vuoden ajan, muuten lihasurakka näivettyy varkain. Viime talvena minulla oli leuanvetoprojekti, joka tyssäsi siihen kun satutin olkapääni. Kuntopiiri olkoon vaikka kuinka pieni vaatii jonkun numeraalisen kannustimen, jotta homma on pakko tehdä säntillisesti. Tämän ideointi on vielä kesken.

Minulla on viime talvelta kesken kuntopyöräprojekti Jäämerelle, joka jatkuu heti kun saan pyörän nopeudensäädöt viritettyä uudestaan.


Lopuksi

Tarviiko tätä näin peruusteellisesti miettiä? Mielestäni tarvii, vaikka suunnistus onkin vain harrastus.

Hauskaa Joulua !