Ohjeita reittihärvelin käyttöön
Jos et ole käynyt piirtämässä tai siirtämässä omaa reittiäsi reittihärveliin, se kannattaa tehdä nyt. Reittihärvelin käyttö on niin yksinkertaista, että jos olet päässyt jotenkin tälle sivulle, osaat myös käyttää härveliä.
Kaikkein eniten hyötyä härvelistä on silloin kun löytyy sellaisia suunnistajia, jotka ovat olleet melkein yhtä hyviä (tai huonoja) kuin itse. Itseään on turha verrata sellaisiin, jotka voittivat tai hävisivät reilusti. Animaatiossa huippupallukat menevät menojaan ja siinä se. Tasapäisten suunnistajien suoritusten vertailussa erot reitinvalinnoissa ovat mielenkiintoisempia ja niistä näkee suoraan missä omaa aikaa tuhraantui tai missä muut jäivät. Eli mitä useampi härveliin reittinsä laittaa, sitä usemapi löytää sieltä sopivan vertailukohdan itselleen.
Toinen missä härvelistä on oikeasti hyötyä on tapaus, jossa on tehnyt kunnon pummin. Jos tapahtuneesta on gps-tiedot tallessa, voi härvelin avulla tutkia reittiä ja sitä mikä meni vikaan. Monen oman pummini anatomia on selvinnyt jälkikäteen reittiä tutkien. Jos gps:ää ei olisi ollut, olisi kaikki jäänyt arvailujen varaan ikuisiksi ajoiksi.
Kolmas syy miksi härveliä kannattaa käyttää on se, että sen käyttäminen on ilmaista ja sitä päivitetään ja ylläpidetään talkoovoimin.
Tarkoitukseni oli tehdä ohjevideo härvelin käytöstä. Apisoftin videonkaappausohjelma, jota olen joskus aiemmin vähän käyttänyt, ilmoitti, että kokeilujakso on päättynyt. Ohjelma ei enää käynnistynyt. Latailin ja asentelin puolen tusinaa erilaista ohjelmaa, jolla voi kaapata videota näytöltä ja tallettaa sopivaan muotoon. Kaikki ohjelmat mainostivat itseää 100% free - easy to use. Lupaukset ovat 100% totta. Käyttö on suurinpiirtein helppoa ja ohjelmat olivat ilmaisia. Eniten tuntia tuhrasin erään ohjelman kanssa, jonka avulla pystyi editoimaan ja jopa tekstittämään videon halutunlaiseksi. Kaikki oli valmista ja sitten valitsin talletettavan tiedoston nimen ja formaatin ja painoin Export-painiketta. Lopullisen videon prosessointi lähti käyntiin. Hetken päästä ryhdyin katsomaan tuotosta. Ei mitään. Tiedostoa ei ollut missään. Uusi yritys ja sama juttu. Syy selvisi. Ohjelma oli ilmaisversio, joten lopullista valmista tiedostoa ei muodosteta lainkaan. Maksamalla $39.95 ominaisuus aktivoituu. En maksanut, koska ei ole mitään takeita siitä, että homma toimii varmasti maksun jälkeen.
Kaikissa itseään ilmaisina mainostavissa videokaappaus ja -editointiohjelmissa on sama ominaisuus. Niillä ei voi tallettaa lopputulosta tai se katseltavissa vain ohjelmalla itsellään. En ladannut tuota alussa mainitsemaani Apisoftia uudestaan, koska sen käyttö omiin tarkoituksiini on melko kankeaa ja sen muodostamat tiedostot ovat liian suuria. Siitäkin on siis olemassa maksullinen versio, jolla rajoitukset poistuvat.
Jos ei ole ole ilmaisia lounaita, niin ei ole myöskään ilmaisia videoedotointiohjelmia. Meni fiilikset ja luovutin videoräpellykset. Tein alla olevan ohjeet perinteisellä kaavalla siitä miten reittihärveliin talletetaan oma reitti.
Tapaus A - käsin piirtämällä.
Tämä perustuu siis omiin muistikuviin siitä mistä tuli mentyä. Jos on tehnyt pahan pummin tai jopa kokonaan eksynyt, piirros on tietenkin vain suuntaa antava. Nopeustietoa ei ole, eli katselussa oma täppä etenee rastivälillä samaa keskiarvovauhtia koko rastivälin. Eli vaikka seisoisit paikallasi, täppä etenee tasaisen tappavaa laskennallista keskiarvovauhtia kyseisen rastivälin
1. Valitse oikea tapahtuma.
2. Laita rasti Draw your route -ruutuun.
3. Valitse ylemmästä valikosta rata jolla suunnistit ja alemmasta oma nimesi.
4. Klikkaile reittisi lähdöstä maaliin jokaisen rastin kautta. Jos teet virheen sen voi poistaa Undo-painikkeella, joka on oikealla ylhäällä. Voit siirtää karttakuvaa näytöllä painamalla hiiren vasemman napin pohjaan, pitämällä sen pohjassa ja siirtämällä hiirtä.
5. Huomaa, että reitin on käytävä rastilla. Huomaat sen rastiympyrän värin vaihtumisesta.Yllä olevassa kuvassa reittiä ei ole vielä klikkailtu rasteille 2 saakka. Seuraavana vuorossa olevan rastin ympärillä on aina sinertävä rengas ja siitä lähtee sinertävä viiva kohti siihen asti piirrettyä reittiä.
6. Kun reittisi on valmis paina Save painiketta.
Tapaus B - Gps-tiedosto
Tarvitset siis jollakin gps-vekottimella tallennetun reitin. Tiedosto pitää olla gpx-formaatissa. Täppä tulee liikkumaan samalla tavalla kuin sinä maastossa. Jos seisoit paikallasi, täppä ei liiku. Jos kiihdytät vauhtia, täppä kiihdyttää myös.
1. Valitse oikea tapahtuma.
2. Kilkkaa GPS-upload -linkkiä.
3. Valitse ylemmästä valikosta rata jolla suunnistit ja alemmasta oma nimesi.
4.Valitse Splits based -valinta jos se ei ole valittuna
5. Valitse oikea tiedosto tietokoneeltasi Selaa -painikkeella.
6. Paina Ok-painiketta
7. Punainen reittisi näkyy kartalla. Jos se näyttää hyvältä paina ok. Käyrässä saattaa olla pientä heittoa, joka näkyy esim. siinä, että käyrä menee tien sivussa vaikka olet varmasti juossut tietä pitkin. Tämä johtuu joko gps:n epätarkkuudesta tai siitä, että härvelin kartan ja rastien kohdistus ei ole aivan pikselilleen kohdallaan.
Korjaa tarvittaessa reittiä klikkaamalla siihen hiiren oikealla näppäimellä. Reitille tulee sininen piste. Vedä reitti oikeaan paikkaan.
8. Paina lopuksi Save-painiketta.
Reittien katselu
1. Valitse tapahtuma kuten edellä.
2. Valitse rata jolla suunnistit.
3. Valitse suunnistajat joiden reittejä haluat verrata. * -merkistä, erottaa ne suunnistajat, joiden reitti on härvelissä.
4. Paina Load animation -painiketta.
5. Paina Start -painiketta.
Tässä esimerkki miltä vertailu näyttää. Vihreän kiertämisessä kaksi selvästi erilaista ratkaisua. Sininen yrittää pinnistellä, mutta punainen vetää lopulta pidemmän korren: Linkki.
Miten tallennetun reitin voi poistaa kysyy nimimerkki pieleen mennyt tallennus
VastaaPoistaPiirtäjä ei itse voi poistaa reittiä. Ylläpito voi sen tehdä.
VastaaPoista