tiistai 11. heinäkuuta 2017

Suppakuuri jatkuu

Selänpäässä on lentokenttä ja suppia. Etelästä saavuttaessa on hieman ennen Näkkimistöntien ja Kankaantien risteystä niin jyrkkä ylämäki, että siitä varoitetaan liikennemerkillä. Jyrkkyys on 9%. Siinä kaikki mitä tiedän Selänpäästä. Todennäköisesti siellä on ollut joskus kauppaa, postia, pankkia ja koulua, mutta nykytyylin mukaisesti ne on ollut pakko lakkauttaa, että asiakkaat on saatu asioimaan suurempiin ja tehokkaampiin yksiköihin.

Selänpäässä on mäntykangasta jossa näkee kauas. Kartalla vain vähän vihreää väriä. Käyrää ja suppia, joiden muoto on helppo havaita. Suunnistuskoululaiset pitäisi tuoda tällaiseen maastoon. Täällä jos missä on helppo ymmärtää mitä ne ruskeat viivat tarkoittavat.

Juoksu ei kulkenut ja puolimatkassa täytyi tarkoituksella jopa hieman hidastaa vauhtia. Tässä lyhyet kommentit muutamasta hyvin sujuneesta rastivälistä.

Suunta linjalle, joka olikin selvä polku. Otin tarkoituksella hieman oikealle. Siksi, että saan polun kiinni ennen kuin käyrät tulevat vastaan. Polkua pitkin notkon yli ja kun rinne laskee selvästi käännös oikeaan pän. Rinteeltä alas ja lippu oli edessä.

Suunta 8:lle. Ennen rastia on oikealla ja sen jälkeen vasemmalla notkot, joiden välissä korkeampi kohta (satula?). Siitä suoraan ja rasti on edessä.

Suunta 9:lle. Ajouria on paljon ja ne ovat niin epämääräisiä, että niistä ei kannata välittää. Tien jälkeen on pari notkelmaa ja rasti niiden takana. Olin hieman oikella, mutta suppa erottui hyvin.

Suunta ja tietä ennen on apukäyränotkelma. Huomasin keltaisen alueen tien reunassa vasemmalla (siis minusta vasemmalla, tien takana). Siitä uusi suunta ja jälkimmäisen tien takana oli suppa. Sen oikealta puolelta ja lippu näkyikin jo kahden syvän supan välissä olevalla nenällä.

Mukavaa maastoa. Harmi kun suoritus jäi vähän kesyn oloiseksi.


2 kommenttia:

  1. No nythän sinä suunnistit käyrien mukaan - eikä pummeja!

    VastaaPoista
  2. Sen verran pyöristelin totuutta, että tässä olivat ne hyvin menneet välit. Härvelistä näkyy myös muutama ylimääräinen kiemura. Juoksu ei kulkenut ollenkaan ja kylki on niin kipeä, että se haittaa juoksemista. Se tuli mikroautoilussa, jossa lähtösuoran jälkeinen pitkä kirraava (=säde pienenee) kaarre piti painaa kaasu pohjassa ja penkki painoi ainakin 2G:n voimalla kylkiluita.

    VastaaPoista