sunnuntai 25. helmikuuta 2018
Lukeminen kannattaa aina - osa 2
Vitsikirjan edut muihin kirjoihin verrattuna:
- Vitsikirja on hauskempi.
- Vitsikirja on nopeampi lukea.
- Vitsikirjassa ei ole juonta, jota pitää pystyä seuraamaan.
- Vitsikirjaa ei tarvitse lukea tietyssä järjestyksessä eli alusta loppuun kuten muita kirjoja.
- Vähän lukukokemusta omaava pystyy myös lukemaan vitsikirjaa, eli vitsikirja on helppo lukea.
- Vitsikirjasta voi jättää kokonaisen sivun tai luvun lukematta, eikä se vaikuta lopputulokseen.
- Vitsikirja on varma valinta lahjaksi. Tavallinen kirja saattaa olla aiheesta, joka ei miellytä kirjan saajaa.
- Vitsikirjasta voi lukea vaikka vitsin päivässä ja homma toimii. Tavallista kirjaa ei voi lukea nopeudella kolme riviä päivässä.
- Vitsikirjaa ei tarvitse piilotella naapureilta kuten esim. Olenko virtahepo sängyssä -kirjaa.
- Vitsikirja tuo varmasti hyvälle tuulelle tai ainakin hymyilyttää.
- Jos pöydän jalka keikkuu voi apuna käyttää vitsikirjaa. Revi kirjasta kansi ja niin paljon sivuja pois, että loppuosa kirjasta asettuu tukevasti keikkuvan jalan alle. Vielä tämänkin jälkeen vitsikirjaa voi lukea vallan mainiosti! Tavallista kirjaa ei voi.
Yksinäismoralistin vitsikirjan sisältö:
Tyydyttävää huumoria 25 sivua
Hauskoja juttuja 30 sivua
Ironiaa 5 sivua, joista 1 sivu sarkasmia
Hassuja listoja 8 sivua
Joutavuuksia 6 sivua
Noloja kommentteja 10 sivua
Epätarkkoja havaintoja 10 sivua
melko naurettavaa läppää 5 sivua
Huom: Saattaa sisältää puujalkavitsejä ja naivismia.
Säilytys kuivassa ja suojattuna suoralta auringonvalolta.
Parasta ennen 28.2.2049
Kirjan voi tilata Reuna kustantamolta tai käydä ostamassa Reunan kirjakaupasta Myllykoskelta (sekä tietysti kaikista muista hyvin varustelluista kirjakaupoista ja myyntipisteistä kautta maan).
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti