Olen todennut joskus aiemmin, että en enää kirjoita suunnistusvirheistäni. Melina Niemi on kirjoittaanut täällä erittäin hyvin siitä, mikä on pielessä suunnistajien tavassa analysoida suoritustaan virheiden kautta. Missään muussa lajissa ei käsitellä tapahtuneita virheitä niin suurella antaumuksella kuin suunnistuksessa. En tiedä seiväshyppääjien harjoittelusta mitään, mutta luulisin siinä haettavan oikeaa tekniikkaa nimen omaan oikean tekniikan kautta, eikä syväluotaamalla tapahtunutta virhettä.
Teen nyt poikkeuksen päätökseeni ja analysoin Keskilaakso Rasteilla Korvenkankaalla 16.5.2018 tapahtuneen virheen rastivälillä 9-10. Teen tämän siksi, että lukijat huomaisvat kuinka oleellinen osa gps-tallennin ja reittihärveli (tai vastaava sovellus) ovat. Ilman niitä tämä virhe olisi jäänyt vaivaamaan mieltäni. Maalissa ja kotimatkalla en ymmärtänyt mikä oikein meni pieneen. Illalla tietokoneen ruudun ääressä se sitten selvisi omaa reittiä härvelistä ihmetellessä.
Olen varmaan joidenkin mielestä kyllästymiseen asti kehottanut piirtämään tai siirtämään omat reitit härveliin. Harmittavan harvat sinne mitään laittavat. Onko esteenä se, että omien harhailujen paljastaminen koko maailmalle arveluttaa? Voin vakuuttaa, että ensimmäisen julkaistun reitin jälkeen kynnys seuraavan julkaisemiseen on tasan nolla. Ei niille muut naureskele, korkeintaan kummastelevat, että mitä ihmettä tuossakin on yritetty tehdä. Omiat sekoilut selitetään joka tapaksessa suusanallisesti maalileimauksen jälkeen sille, joka sattuu ensimmäiseksi vastaan tulemaan, eli yhtä hyvin ne voi "selittää" myös reittihärveliin.
Korvenkangas ja rastiväli 9-10. (Klikkaamalla kuvia ne suurenevat hieman. Koskee siis kaikkia kuvia.)
Käytännössä yksi vaihtoehto. Tieltä suunta pienen suon pohjoispuolelta ja matalan mäen eteläpuolelta kohti poikittaisen tien takana olevaa ajouraa, joka johtaa lähelle rastia. Pitäisi olla selvä homma, varsinkin kun tämä on pienipiirteiseen maastoon tehdyn radan helpoimpia välejä. Tie pysäyttää, jos juoksuvauhti vallan hurjaksi äityy.
Toteutus oli tämä ja vaikuttaa todella erikoiselta reitinvalinnalta.
Ja näin kaikki tapahtui. Sinisellä missä luulin olevani. Ja punaisella missä todellisuudessa olin:
1 - Luulen olevani kapean hakkuuaukon pohjoisreunan kuviorajalla. Oikealla (eli kuvassa alhaalla, kaikki kommentit on ilmoitettu kulkusuuntaan nähden) puolellani näkyy pusikkoa, eli kuvittelen sen olevan suota.
1 - Todellisuudessa olen tämän hakkuuaukon kuviorajalla ja pusikko on pystyviivoitettu alue.
2 - Vihreää. Luulen kääntyneeni jotenkin liikaa vasemmalle ja olen tällä vihreälle. Kun pääsen vihreästä ulos korjaan oikealle koska luulen olevani selväsi liikaa vasemmalla.
2 - Olen menossa tämä suon läpi ja käännän oikealle.
3 - Korkeampi kohta. Avokalliota ja oikealle jää pari kiveä. Kaikki täsmää, eli jatkan samaan suuntaan.
3 - Avokalliota, korkeampi kohta ja muutama kivi oikealla.
4 - Vastaan tulee ampumalava. Outoa. Etsin kartasta sopivaa karttamerkkiä. Olenko tosiaan näin paljon liikaa vasemmalla vaikka korjasin jo kertaalleen oikealla? Nyt ei joku täsmää. Polku menee kuitenkin oikealle, eli sitä pitkin pääsen ajouran risteykseen (jää kuvassa punaisen viivan alle). Maisema näyttää oudon tutulta.
4 - Olen tämän lavan kohdalla. Tästä meni heikko polku kohti risteystä. Juoksin tästä kohtaa jo aiemmin 5-6 välillä. Siksi maisema ei pelkästään näytä samalta, se on sama.
5 - Juoksen polkua risteykseen ja kuvittelen siitä kääntyväni ajouralle. Ei ajouraa, vaan risteyksessä on pieni rakennus, jota ei ole kartassa. En tiedä missä olen! Ei ole totta, mutta on kuitenin!!!
5 - Olen oikeasti täällä, eli yli 200 m liikaa etelämpänä.
Kun sain selville missä olen, ensimmäinen ajatus oli: miten tämä on mahdollista? Periaatteessa punaisella 5 merkitystä olinpaikasta olisi pitänyt mennä suoraan rastille. Jos olisin tarkoituksella tullut tähän niin suoraanolisin rastille mennyt. Mutta nyt ajatukset olivat niin sekavat, että päätin toteuttaa loppuosalla sen alkuperäisen suunnitelman vaikka väkisin, eli juoksin ajouralle ja siitä rastille.
Virheen vatulointi on turhaa, jos siitä ei ole mitään hyötyä. Siksi ilman selviä faktoja olevia virheitä ei kannattaisi pyöritella päässään. Se sekoittaa ja antaa ehkä vääriä toimintamalleja tulevaisuuteen. Nyt minulla on selvää dataa tapahtuneesta ja pystyn oppimaan tästä virheestä jotain. Siksi tätä kannattaa nyt pohtia.
Onko tämä filosofointi jo meta-tasolla? En tiedä, sillä minulla on alalta vain keittiöfilosofian approbatur. Olen yrittänyt ajatella asiaa kuten Niemi blogissaan kirjoittaa, eli virheistä ei jauheta. Onnistuneista suorituksista sen sijaan pitäisi tutkia ajatuksen kanssa. Miksi tämä tai tuo väli meni niin erinomaisesti? Teen samalla tavalla siis jatkossa.
Tämän edellä selostetun kaltaiset täydelliset black-outit ovat kuitenkin niin erikoisia tapauksia, että ne on pakko selvittää, muten asia jää kaivelemaan. Entä mikä oli syynä tähän Korvenkankaan sekoiluun?
Virhe lähti kehittymään jo kohdassa 1. En huomannut toista erittäin kapeaa hakkuuaukkoa. Jos suunnitussuoritus perustuu johonkin kovin pieneen yksityiskohtaan pitäisi tarkistaa, ettei muita vastaavia ole lähettyvillä. Olen yrittänyt opetella pois kivien laskemisesta. Niitä kun piisaa ja kartantekijöillä on erilaisia käsialoja. Kiviin ei voi luottaa. Yritän siis havainnoida kivet ryhmiä tai ajatuksella: "Tuolla on jotain kiviä." Jos suunnistaminen perustuu kivien laskemiseen, on aina kivi liikaa tai liian vähän. Tässä kiven tilalla oli pikkuruinen aukko - ja heti meni mönkään.
En luottanut kompasiin. Maassa ei ikinä ole niin paljon rautaa, että kompassi näyttäisi 30 astetta väärin. Ei edes kaivospaikkakunnilla. Jos rasia on ehjä, kompassi on ehjä. Rastivälillä oli selvä pysäyttävä tie, eli sinne olisi pitänyt juosta urakkavauhtia tiukasti suunnassa pysyen ja jättää epämääräiset yksityiskohdat huomioimatta.
Korvenkagas on ollut minulle aina vaikea paikka - päivin öin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti