... se ei suju, se ei suju, se ei suju. Se ei kertakaikkiaan suju (No eihän se suju! Onhan se tiedetty jo pitkän aikaa!) Se ei suju, se ei suju, se ei suju, se ei suju. Se ei kertakaikkiaan suju (Mitä sitä kiertelemään ja kaartelemaan, kun ei suju, niin eikä suju) (Tiedetään jo, ei tarvitse enää toistaa, se ei suju, asia tuli selväksi)
Pakko vielä palata Palaneenmäen yökuppiin. Tässä katastrofi:
5-6 väli suunnitelman mukaan aina rastin ottoon asti, paitsi, että rastia ei ollut siinä missä sen piti olla. Ensin sanon sen, että vaikka reittiviiva näyttää melko jouhevalta, etenemiseni ei ole niin suoraviivaista. Kelloni on sen verran vanha, että vaikka asetukset on tarkimmassa asennossa, ihan kaikki pikku kiemurat ei tallennu.
Pyöritin päätäni oletetun rastin kohdalla ympäri pari kierrosta ja tähystin, mutta ei lippua. Hetken kävelin hitaasti edes takaisin, ja sitten kipin kapin ajopolun mutkaan ja uusi yritys. Nyt tulin kävellen ja tarkalla suunnalla. Sama paikka, eikä rastia. Menin vähän pidemmälle ja alkoi tulla suota vastaan (jää yllä olevan kuvan ulkopuolelle) ja päättelin, että nyt menee jo liian pitkälle.
Tässä se on oltava! Mikä mättää? Sitten tuli letka ja useampi kymmenen tuhatta lumenia paikalle ja siinähän se lippu oli vähän minun edessäni. Leimaus ja totesin, että tämä oli taas tässä.
Kotona mittasin mauserilla kartasta ja totesin, että menin kahdesti 22,5 m päästä rastin ohi. Päivällä ei olisi ollut mitään ongelmaa, eikä myös silloinkaan jos rastilla olisi ollut heijastin. Kun ei näe niin ei näe, vai oliko tässä jotain muuta...
Ja puoli tuntia kun sulattelin asiaa, keksin sen, mikä meni pieleen!
Etenin siis suunnalla ja kun maasto nousi, oletin olevani nenän päällä. Ja sitten aloin etsimään siitä korkeinta kohtaa.
Mutta sinisellä merkitty alue ei ole nenä vaan laakea notko, joka aukeaa vasemmalle.
Punaisella merkitty alue on se korkeampi kohta ja siinä keskellä on punaisella ruksilla merkitty kohta jossa on vielä vähän korkeampi kohta. Olin siinä. Muodot olivat sen verran loivia, että en hoksannut mistä nenä/notko alkaa/loppuu.
Kuka se sanoi minulle: "Jukka. Sinun pitää lukea käyriä eikä pelkkiä pistemäisiä kohteita." No siinä se nähtiin miten siinä käy kun yrittää olla fiksu ja tulkita käyriä.
Jos käyrässä olisi ollut yksikin rinteen suuntaa osoittava viivan pätkä, mitään ongelmaa ei olisi ollut. Eikä tämä ollut ensimmäinen, eikä toinen, eikä kolmas, eikä neljäs....eikä kahdeskymmenes kerta kun olen mennyt samaan vipuun, eli olettanut maaston nousevan/laskevan toiseen suuntaan kuin se oikeasti on. Tästä linkistä koko suoritus.
Käykö kenellekään toiselle koskaan näin?
Yllättävän vähän on tänä kautena käynyt samoin itselleni...ehkä kolme kertaa vuoden aikana. Tässä tapauksessa tuon ymmärtää, mutta itselläni Selänpään isoissa supissa samanlainen käyrien väärinpäin tulkinta...niin kyllä siinä olisi pitänyt hälytyskellot ruveta soimaan....
VastaaPoistaKartoittajana käytän kyllä ns. vesiviivaa keskimääräistä enemmän. Se ei lisää kartoituskustannuksia, mutta tekee kartasta luettavamman. Erityisen tärkeää on yhden käyrän laakeilla alueilla tuota tärkeää karttamerkkiä käyttää.
VastaaPoistaTosin täytyy sanoa, että itsekin suunnistajana tehdessäni samaistusvirheen pidän pitkään kiinni virheellisestä ajatusmallista ja ajattelen ensin, että jokin virhe kartassa:-)
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaTässä ison näytön ääressä on helppo seurata yksittäistä käyrää ja päätellä minne päin maasto laskee tai nousee. Kun tilanne tulee vastaan metsässä (ja paperikartalla), siinä on aina fifty-sixty -mahdollisuus päätellä se väärin. Olen siis tämänkaltaisia virheitä tehtaillut rutkasti myös valoisalla.
VastaaPoistaSe on sanottava lieventävänä seikkana, että annan tasoitusta noin 4000 lumenin verran. Monilla on sellaiset valotykit otsalla, että oma lamppuni hehkuu vain himmeänä niihen verrattuna.