perjantai 31. maaliskuuta 2017
Uutta faktaa suunnistajista
Törmäsin netissä tähän mielenkiintoiseen juttuun. Pahoittelut epäterävästä kuvasta, se ei ole minun eikä kuvan vika vaan Bloggerin, joka sumentaa ja kaventaa tämän kokoiset kuvankaappaukset väkipakolla. Ei auta vaikka muuttaa css-asetuksia. Jos fontti on liian pientä omalla näytölläsi, sitä saa suurennettua painamalla yhtä aikaa Ctrl ja + näppäimiä (tämä kikka toimii kaikilla nettisivuilla).
keskiviikko 8. maaliskuuta 2017
Munkkeja selkosilla
Tutustuin viikon ajan munkkeihin Yllästunturin alueella.
Yllästunturin alueella munkilla tarkoitetaan munkkirinkilää. Se kuuluu jokaisen majan valikoimaan. Munkki on amerikanenglanniksi donut, joka on yleisemmin käytössä majoilla. Brittienglanniksi munkki on doughnut, jonka luulisi olevan yleisempi, mutta ei ole. Yllättävää, sillä brittiläisiä munkinsyöjiä alueella on selvästi enemmän kuin amerikkalaisia munkinsyöjiä.
Englanti kielenä osoittaa rajoittuneisuutensa, sillä donut kuulostaa donitsilta, joka ei ole sama asia kuin munkki. Bun on pulla, joka kattaa korvapuustit, pikkupullat ja laskiaispullat.
Olen tähän mennessä käynyt Ylläksen ja Äkäslompolon alueen alla luetelluilla majoilla:
Velhon kota
- Hämärä ja todella salaperäisen näköinen maja. Munkeissa jännä sivumaku, aivan kuin anis.
Luosujärven kahvio
- Edellisen täydellinen vastakohta, eli valoisa ja avoin. Varustukseen kuuluu myös iso televisio, eli jos MM-hiihdot osuvat juuri oman hiihtolenkin kohdalle, voi niitä seurata Luosujärvellä.
Aurinkotupa
- Täällä on töissä myös matkailuporoja.
Tunturijärven kahvio
- Erikoinen pieni kevytrakenteinen rakennus, melkein hökkeli. Lämpiää pienenpienellä kaminalla. Aukiolojat suppeammat kuin muilla.
Jokeri kuppila
- Täältä saa myös minttukaakaota, Jura-viskiä ja muita tosi kovia paukkuja. En maistanut, katselin vain.
Kesängin keidas
- Jos aurinko paistaa, tämä paikka on täynnä kuin nuijalla löyty.
Latvamaja
- Iso maja, mutta hiihtäjiä on niin paljon paikalla, että istumapaikkaa saattaa joutua etsimään.
Karilan navettagalleria
- Vallan hauska sisustus ja tarjolla on myös oikeaa ruokaa.
Kotamaja
- Idyllisin maja ja upeat "Alppimaiset" maisemat.
Elämänluukku
- Tukkilaispomojen kämppä, jonka katossa kaasuvalaistus (ei enää käytössä).
Peurakallio
- Parhaimmat munkit ja tarjolla on todella monipuolisia ruokia ja herkkuja.
Ylläskammi
- Suomen korkeimmalla oleva ravintola ja siksi hinnoissa on korkeuslisää. Kävin täällä aiemmin lasketellessa ja tällä kertaa kelkalla. Hiihtäen tänne ei pääse.
Käymättä ovat vielä seuraavat majat:
Äkäsmylly
Aakenuspirtti
Kuerkoppi
Riemuliiteri
4 laskettelurinteessä olevaa kahvilaa
Kellokas
Laskettelurinteen kahviloihin ei pääse hiihtäen, siksi en ole käynyt niissä. Kellokas on myös rinteen sivussa, mutta sinne pääsisi hiihtäen. Äkäsmylly ja Aakenuspirtti ovat aivan alueen äärilaidoilla ja sinne ei tällä kunnolla ja tämän kertaisella aikataululla ollut mahdollista vierailla. Kuerkoppi ja Riemuliiteri olivat liian lähellä majapaikkaa jos niin voi sanoa. Riemuliiteri avautuu vasta klo 11 ja menee kiinni klo 16. Yritimme useamman kerran käydä siellä, mutta olimme aina liian aikaisin tai myöhään paikalla.
Munkin yleisin hinta on 3 €. Laskiaispullan hinta on yleisimmin 4,50 €. Yllättäen halvin munkki löytyi kauimmaisesta paikasta, jossa Äkäslompolon keskustasta mitaten kävimme, eli Peurakallion majalla. Siellä hinta oli 2 € ja munkki on toistaiseksi paras joka eteen on tullut. Latvamajalla oli tarjolla myös omenahillotäytteisiä munkkipossuja, jotka olivat todella kookkaita. Hintaa possulla oli 4 €.
Munkkirinkilöiden hinta saattaa tuntua kovalta koti-Kouvolan hintoihin verrattuna, mutta on huomattava seuraavat asiat:
- Munkit ovat kookkaita, eivätkä samanlaisia mini-kokoisia kuin Paaskoskella.
- Matkailusesonki on kuumimmillaan ja joka majalla on vähintään kaksi seuruetta todella varakkaita maksukykyisiä saksalaisia hiihtoturisteja, jotka eivät kysy hintaa.
- Osa majoista on todellisia erämaamajoja, joille ei ole lainkaan tietä. Huolto tapahtuu moottorikelkalla.
- Kaikki munkit joita söin olivat täysin tuoreita. Ei puhettakaan mistään edellisen päivän versioista.
Kyytipoikana join yleensä kaakaota, jonka yleisin hinta oli 2,50 €. Iso muki kaarnikkamehua oli 4 €. Hillamehun hinta ei jäänyt mieleen, mutta lämpimänä se oli erinomaisen aromikasta.
Eväitä ei periaatteessa tarvita lainkaan, sillä monilla majoilla valikoimiin kuuluu lohivoileipiä, kakkuja, sämpylöitä ja erilaisia pohjoisen luonnon antimista keitettyjä keittoja. Monelta majalta löytyy myös lettuja. Täytteeksi voi valita kermavaahtoa, hilloa, poroa, Nutellaa, kermakinuskia ja lakkaa. En ostellut niitä, sillä tankkasin itseeni ennen hiihtolenkkiä mikrossa lämmitettyä Saarioisten maksalaatikkoa, jonka hinta Jounin kaupassa oli 1,89€.
En pisteyttänyt munkkeja, koska saatavilla ei ollut tavallisia hillomunkkeja. Hiihdin viikon aikana enemmän kuin koskaan aiemmin, mutta siitä huolimatta paino ei laskenut.
Yllästunturin alueella munkilla tarkoitetaan munkkirinkilää. Se kuuluu jokaisen majan valikoimaan. Munkki on amerikanenglanniksi donut, joka on yleisemmin käytössä majoilla. Brittienglanniksi munkki on doughnut, jonka luulisi olevan yleisempi, mutta ei ole. Yllättävää, sillä brittiläisiä munkinsyöjiä alueella on selvästi enemmän kuin amerikkalaisia munkinsyöjiä.
Englanti kielenä osoittaa rajoittuneisuutensa, sillä donut kuulostaa donitsilta, joka ei ole sama asia kuin munkki. Bun on pulla, joka kattaa korvapuustit, pikkupullat ja laskiaispullat.
Olen tähän mennessä käynyt Ylläksen ja Äkäslompolon alueen alla luetelluilla majoilla:
Velhon kota
- Hämärä ja todella salaperäisen näköinen maja. Munkeissa jännä sivumaku, aivan kuin anis.
Luosujärven kahvio
- Edellisen täydellinen vastakohta, eli valoisa ja avoin. Varustukseen kuuluu myös iso televisio, eli jos MM-hiihdot osuvat juuri oman hiihtolenkin kohdalle, voi niitä seurata Luosujärvellä.
Aurinkotupa
- Täällä on töissä myös matkailuporoja.
Tunturijärven kahvio
- Erikoinen pieni kevytrakenteinen rakennus, melkein hökkeli. Lämpiää pienenpienellä kaminalla. Aukiolojat suppeammat kuin muilla.
Jokeri kuppila
- Täältä saa myös minttukaakaota, Jura-viskiä ja muita tosi kovia paukkuja. En maistanut, katselin vain.
Kesängin keidas
- Jos aurinko paistaa, tämä paikka on täynnä kuin nuijalla löyty.
Latvamaja
- Iso maja, mutta hiihtäjiä on niin paljon paikalla, että istumapaikkaa saattaa joutua etsimään.
Karilan navettagalleria
- Vallan hauska sisustus ja tarjolla on myös oikeaa ruokaa.
Kotamaja
- Idyllisin maja ja upeat "Alppimaiset" maisemat.
Elämänluukku
- Tukkilaispomojen kämppä, jonka katossa kaasuvalaistus (ei enää käytössä).
Peurakallio
- Parhaimmat munkit ja tarjolla on todella monipuolisia ruokia ja herkkuja.
Ylläskammi
- Suomen korkeimmalla oleva ravintola ja siksi hinnoissa on korkeuslisää. Kävin täällä aiemmin lasketellessa ja tällä kertaa kelkalla. Hiihtäen tänne ei pääse.
Latvamajan tarjoilutiski. Mehuissa on valinnanvaraa.
Käymättä ovat vielä seuraavat majat:
Äkäsmylly
Aakenuspirtti
Kuerkoppi
Riemuliiteri
4 laskettelurinteessä olevaa kahvilaa
Kellokas
Laskettelurinteen kahviloihin ei pääse hiihtäen, siksi en ole käynyt niissä. Kellokas on myös rinteen sivussa, mutta sinne pääsisi hiihtäen. Äkäsmylly ja Aakenuspirtti ovat aivan alueen äärilaidoilla ja sinne ei tällä kunnolla ja tämän kertaisella aikataululla ollut mahdollista vierailla. Kuerkoppi ja Riemuliiteri olivat liian lähellä majapaikkaa jos niin voi sanoa. Riemuliiteri avautuu vasta klo 11 ja menee kiinni klo 16. Yritimme useamman kerran käydä siellä, mutta olimme aina liian aikaisin tai myöhään paikalla.
Munkin yleisin hinta on 3 €. Laskiaispullan hinta on yleisimmin 4,50 €. Yllättäen halvin munkki löytyi kauimmaisesta paikasta, jossa Äkäslompolon keskustasta mitaten kävimme, eli Peurakallion majalla. Siellä hinta oli 2 € ja munkki on toistaiseksi paras joka eteen on tullut. Latvamajalla oli tarjolla myös omenahillotäytteisiä munkkipossuja, jotka olivat todella kookkaita. Hintaa possulla oli 4 €.
Munkkirinkilöiden hinta saattaa tuntua kovalta koti-Kouvolan hintoihin verrattuna, mutta on huomattava seuraavat asiat:
- Munkit ovat kookkaita, eivätkä samanlaisia mini-kokoisia kuin Paaskoskella.
- Matkailusesonki on kuumimmillaan ja joka majalla on vähintään kaksi seuruetta todella varakkaita maksukykyisiä saksalaisia hiihtoturisteja, jotka eivät kysy hintaa.
- Osa majoista on todellisia erämaamajoja, joille ei ole lainkaan tietä. Huolto tapahtuu moottorikelkalla.
- Kaikki munkit joita söin olivat täysin tuoreita. Ei puhettakaan mistään edellisen päivän versioista.
Kyytipoikana join yleensä kaakaota, jonka yleisin hinta oli 2,50 €. Iso muki kaarnikkamehua oli 4 €. Hillamehun hinta ei jäänyt mieleen, mutta lämpimänä se oli erinomaisen aromikasta.
Eväitä ei periaatteessa tarvita lainkaan, sillä monilla majoilla valikoimiin kuuluu lohivoileipiä, kakkuja, sämpylöitä ja erilaisia pohjoisen luonnon antimista keitettyjä keittoja. Monelta majalta löytyy myös lettuja. Täytteeksi voi valita kermavaahtoa, hilloa, poroa, Nutellaa, kermakinuskia ja lakkaa. En ostellut niitä, sillä tankkasin itseeni ennen hiihtolenkkiä mikrossa lämmitettyä Saarioisten maksalaatikkoa, jonka hinta Jounin kaupassa oli 1,89€.
Iltapalaksi Sammalvaaran Viineri. Se on pullan ja viinerin välimuoto. Erittäin ravitseva. Hinta 1,72 €
En pisteyttänyt munkkeja, koska saatavilla ei ollut tavallisia hillomunkkeja. Hiihdin viikon aikana enemmän kuin koskaan aiemmin, mutta siitä huolimatta paino ei laskenut.
lauantai 4. helmikuuta 2017
Penkin alle
Eipä ole koskaan mennyt suunnistus näin kirjaimellisesti penkin alle kuin tänään.
Sisäsuunnistusta Kouvolan jäähallissa. Tässä on alla A-rata. Juoksin myös B-radan. Tulokset löytyvät täältä.
Huomasin, että kuva levenee arkin yläosassa. Ensin luulin, että se on skannerin vika, mutta eipäs olekaan. Kartta on tosiaan tämän muotoinen. Onko kuva venähtänyt tulostuksessa vai onko halli oikeasti tämän muotoinen? En tiedä jääkiekosta mitään, mutta oletan, että itse jääkiekkokaukalo on symmetrinen keskipisteen suhteen.
Tarkistusajattelun jälkeen päädyin siihen, että olen käynyt hallissa sisällä kolme kertaa. Ensimmäinen kerta oli joskun heti silloin kun se oli vielä melko uusi. Kävin autonäyttelyssä. Toinen kerta oli Raksa-messut joskus vuonna 1999. Viimeisin kerta oli yleisöluistelussa noin 10 vuotta sitten. Siinä juoksurata-eteisessä olen pari kertaa piipahtanut suunnistukseen liittyen. Muistaakseni viimeeksi viime vuonna kun KS:n O-Rallyn toimisto oli siinä. Etupuolella eli pesiskentän puolella (pääsisäänkäynti?) olen piipahtanut pari metriä tuulikaapista sisälle päin kun olin puolimaratonin talkoissa.
Alkumatka oli siis tosi hankalaa kun ei saanut mitään otetta rappusiin ja "sisustukseen". Mittakaava oli melkoisen suuri, eli kaikki rastit meni alussa ohi. B-rata sujuikin sitten jo paremmin. Osa leimasimista oli penkkien alla, eli siitä tämä jutun otsikko.
Nyt oli kerrankin helppo käydä suorituksen jälkeen tarkistamassa parin rastin paikka. Matkaa rastille oli vain minuutin verran.
Sitten hiihdin urheilupuiston uimahallilta Valkealaan ja takaisin. Luistellen pääsee kun katsoo eteensä. Paaskoski-Valkeala välillä on enemmän lunta ja siellä oli myös pertsan latu. Alamäissä oli pakko jarrutella kun ei yhtään tienyt mitä mäen alla on. Entä keli?
Lähdin matkaan 15 vuotta vanhoilla "ensilumen suksilla", joita ei ole kai koskaan hiottu ja jotka ostin edesmenneen KT-Sportin alehäkistä hetken mielijohteesta viidellä kympillä. Se 50 oli vielä markkoja! Pohjaan laitoin keltaista 0...+5 LF parafiinia. Vettä tihutti kohtalaisesti ja lasit oli pakko laittaa taskuun, sillä ne menivät ihan läpinäkymättömiksi.
Sukset luistivat todella hyvin koko menomatkan Valkealaan ja sieltä takaisin Paaskoskelle. 8 minuutin tauko majalla ja loppu pitikin sitten hiihtää tosissaan. Ehkä luisto huononi, ehkä kunto loppui tai ehkä Paaskoskelta Kouvolaan päin oleva tiukka ylämäki hyydytti. Kokonaisuutena kuitenkin kulki todella hyvin.
Auton ikkunasta Kouvolaan päin aamulla ajellessa, maisemaa näytti niin synkältä ja ankealta, että arvelin hiihtämisen olevan nihkeää. Onneksi ensivaikutelma ei ole koko totuus. Näihän se on monessa muussakin asiassa.
Sisäsuunnistusta Kouvolan jäähallissa. Tässä on alla A-rata. Juoksin myös B-radan. Tulokset löytyvät täältä.
Huomasin, että kuva levenee arkin yläosassa. Ensin luulin, että se on skannerin vika, mutta eipäs olekaan. Kartta on tosiaan tämän muotoinen. Onko kuva venähtänyt tulostuksessa vai onko halli oikeasti tämän muotoinen? En tiedä jääkiekosta mitään, mutta oletan, että itse jääkiekkokaukalo on symmetrinen keskipisteen suhteen.
Tarkistusajattelun jälkeen päädyin siihen, että olen käynyt hallissa sisällä kolme kertaa. Ensimmäinen kerta oli joskun heti silloin kun se oli vielä melko uusi. Kävin autonäyttelyssä. Toinen kerta oli Raksa-messut joskus vuonna 1999. Viimeisin kerta oli yleisöluistelussa noin 10 vuotta sitten. Siinä juoksurata-eteisessä olen pari kertaa piipahtanut suunnistukseen liittyen. Muistaakseni viimeeksi viime vuonna kun KS:n O-Rallyn toimisto oli siinä. Etupuolella eli pesiskentän puolella (pääsisäänkäynti?) olen piipahtanut pari metriä tuulikaapista sisälle päin kun olin puolimaratonin talkoissa.
Alkumatka oli siis tosi hankalaa kun ei saanut mitään otetta rappusiin ja "sisustukseen". Mittakaava oli melkoisen suuri, eli kaikki rastit meni alussa ohi. B-rata sujuikin sitten jo paremmin. Osa leimasimista oli penkkien alla, eli siitä tämä jutun otsikko.
Nyt oli kerrankin helppo käydä suorituksen jälkeen tarkistamassa parin rastin paikka. Matkaa rastille oli vain minuutin verran.
Sitten hiihdin urheilupuiston uimahallilta Valkealaan ja takaisin. Luistellen pääsee kun katsoo eteensä. Paaskoski-Valkeala välillä on enemmän lunta ja siellä oli myös pertsan latu. Alamäissä oli pakko jarrutella kun ei yhtään tienyt mitä mäen alla on. Entä keli?
Lähdin matkaan 15 vuotta vanhoilla "ensilumen suksilla", joita ei ole kai koskaan hiottu ja jotka ostin edesmenneen KT-Sportin alehäkistä hetken mielijohteesta viidellä kympillä. Se 50 oli vielä markkoja! Pohjaan laitoin keltaista 0...+5 LF parafiinia. Vettä tihutti kohtalaisesti ja lasit oli pakko laittaa taskuun, sillä ne menivät ihan läpinäkymättömiksi.
Sukset luistivat todella hyvin koko menomatkan Valkealaan ja sieltä takaisin Paaskoskelle. 8 minuutin tauko majalla ja loppu pitikin sitten hiihtää tosissaan. Ehkä luisto huononi, ehkä kunto loppui tai ehkä Paaskoskelta Kouvolaan päin oleva tiukka ylämäki hyydytti. Kokonaisuutena kuitenkin kulki todella hyvin.
Auton ikkunasta Kouvolaan päin aamulla ajellessa, maisemaa näytti niin synkältä ja ankealta, että arvelin hiihtämisen olevan nihkeää. Onneksi ensivaikutelma ei ole koko totuus. Näihän se on monessa muussakin asiassa.
sunnuntai 15. tammikuuta 2017
100:n haaste
Suomi täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Onneksi olkoon. Itsenäisenä valtiona Suomi on vasta teini-ikäinen, mutta on silti saanut aikaan paljon.
100 vuotta on esillä monenmoisissa tapahtumissa ja kekkereissä. Melkein mitä tahansa aktiviteettia voi tehdä 100-vuotisteemalla. En jaksa tähän luetella mitään, sillä jokainen jota asia kiinnostaa voi netistä kaivella asioita esille ja ihmetellä ideoiden järkevyyttä. Eikä siinä mitään - kaikkia asioita ei tarvitse perustella järkisyillä. Suomalaiset ovat monesti liian tiukkapipoja, eikä meillä siksi ole kunnon karnevaaliperinnettä. Nyt jos koskaan on hyvä syy nostaa rinta rottingille.
Suomalaiseen karnevaalikulttuurin niukkuuteen löytyy helposti syitä ja suurin niistä selviää kun katsoo ulos ikkunasta. Kirjoitan tätä kohtaa tekstistä tammikuun ekalla viikolla ja ulkona ei ole talvi, siellä ei ole kesä eikä siellä ole mitään siltä väliltä. Irrottele siinä sitten kun keli vaatisi vähintään kuivapuvun, tallukat ja kumihanskat. Toista se on Brasiliassa. Kuvista olen nähnyt ja hiki tulee jo katsellessa.
Osansa on myös valtiolla, joka näivetti sodan jälkeen suurimman osan iltama- ja muusta maksullisesta illanviettoperinteestä huviverolla.
Ehkä asiaan vaikuttaa myös tämä suomalainen mielenlaatu ja luonne, joka on mielummin varautunut ja varovainen kuin avoin ja riehakas. Löytyy lukuisia sananlaskuja jossa tämä asia tavalla jos toisella tulee esille: Ensin työ, sitten huvi. Itku pitkästä ilosta. Jne.
Suomi 100 osuu kohdalle vain kerran elämässä jos sitäkään, eli keksitään siitä nyt sitten kaikki irti mitä saadaan. Harmi vaan, että tästä ilosta peritään virallisia maksuja viranomaisten toimesta. Suomessa tämä on normaali käytäntö, mutta veikkaan, että monessa muussa valtiossa laitetaan logot ja bannerit paikoilleen enempiä kyselemättä. Tosin kukaan ei kiellä perustamasta omaa tapahtumaa ja markkinoimalla sitä 100 sitäsuntätä -tapahtumana ja siinä tulee hyvin esille mistä se 100 tulee.
Seuramme Kouvolan Suunistajajien kuluvan vuoden toiminnoissa Suomi 100 vuotta tulee esille useammallakin tavalla. Niistä tulee tietoa sitten aikanaa kun sen aika on. Jotta asia ei jäisi tähän, piti keksiä jotain henkilökohtaisella tasolla.
Ensimmäinen joka tuli mieleen, on tietysti 100 munkkipossua vuoden aikana. 100 possua tarkoittaisi kaksi viikossa, eli minun tapauksessani käytännössä sen määrän syöminen ei ole juttu eikä mikään. Ongelma on se, että työmatkani varrella ei ole kauppaa, josta munkkipossuja saisi ostaa. Pitäisi tehdä useamman kilometrin koukkauksia useamman kerran viikossa ja se ei nuukalle luonteelleni sovi. Jos Korian S-market ottaisi munkkipossuja aamun pullakuormaan, niin asia olisi jo päätetty. Siellä on kyllä vaniljamunnkeja, mutta ne eivät ole tavallisia possuja ja havaintojeni mukaan niitäkään ei ole aina saatavilla.
Toinen joka tuli mieleen on 100 suunnistusta vuodessa. Harmi vain, että keksin tämän idean jo vuodeksi 2015 ja silloin tavoite ylittyi reippaasti. Viime vuonna tuli myös yli 100 suunnitusta vaikka en siihen erityisesti pyrkinytkään. Eli en tavoittele tänä vuonna 100 suunnistusta - se tulee jos tulee.
Otin töissä asian puheeksi ja melkein ensimmäinen idea, joka minulle heitettiin oli 100 punnerrusta. 100 punnerrusta siis vuoden jokaisena päivänä. Inttiin mennessäni treenasin punnerruksia tosissani ja pystyin tekemään niitä peräsi 70 (seitsemänkymmentä) kpl minuutissa. Se oli silloin ja siitä on aikaa aika monta vuotta. Sanotaan vielä se, että teen oikeita punnerruksia, ei mitään naisten versioita.
Sananlaskua mukaillen: ahneella on paskainen alku. Kokeilin paljonko punneruksia saan päivässä tehtyä kylmiltään 10 sarjoina välillä huilien. Niitä meni 70 kpl ja sitten jämähti. Seuraavana päivänä kävin lattialle pitkälleni ja olin hetken siinä. Eipä löytynyt sopivia lihaksia. Sitä seuraavana päivänä onnistui vaivoin juuri ja juuri 10. Juostessa sattui johonkin lihaksiin vartalon etuosassa. Tilanne on nyt se, että jään joka päivä jälkeen tavoitteesta noin 60 punnerrusta ja koska aloitin tämän urakan vasta tammikuun puolivälissä, minulla oli silloin miinusta jo noin 1100 punnerrusta.
Ensimmäinen tavoite on siis päästä vauhtiin sata / päivä. Ja sitten ryhdyn kirimään rästiin jääneitä kiinni. Toivottavasti takamatka ei siinä vaiheessa ole aivan toivoton.
Melko pöhkö idea, vai mitä?
100 vuotta on esillä monenmoisissa tapahtumissa ja kekkereissä. Melkein mitä tahansa aktiviteettia voi tehdä 100-vuotisteemalla. En jaksa tähän luetella mitään, sillä jokainen jota asia kiinnostaa voi netistä kaivella asioita esille ja ihmetellä ideoiden järkevyyttä. Eikä siinä mitään - kaikkia asioita ei tarvitse perustella järkisyillä. Suomalaiset ovat monesti liian tiukkapipoja, eikä meillä siksi ole kunnon karnevaaliperinnettä. Nyt jos koskaan on hyvä syy nostaa rinta rottingille.
Suomalaiseen karnevaalikulttuurin niukkuuteen löytyy helposti syitä ja suurin niistä selviää kun katsoo ulos ikkunasta. Kirjoitan tätä kohtaa tekstistä tammikuun ekalla viikolla ja ulkona ei ole talvi, siellä ei ole kesä eikä siellä ole mitään siltä väliltä. Irrottele siinä sitten kun keli vaatisi vähintään kuivapuvun, tallukat ja kumihanskat. Toista se on Brasiliassa. Kuvista olen nähnyt ja hiki tulee jo katsellessa.
Osansa on myös valtiolla, joka näivetti sodan jälkeen suurimman osan iltama- ja muusta maksullisesta illanviettoperinteestä huviverolla.
Ehkä asiaan vaikuttaa myös tämä suomalainen mielenlaatu ja luonne, joka on mielummin varautunut ja varovainen kuin avoin ja riehakas. Löytyy lukuisia sananlaskuja jossa tämä asia tavalla jos toisella tulee esille: Ensin työ, sitten huvi. Itku pitkästä ilosta. Jne.
Suomi 100 osuu kohdalle vain kerran elämässä jos sitäkään, eli keksitään siitä nyt sitten kaikki irti mitä saadaan. Harmi vaan, että tästä ilosta peritään virallisia maksuja viranomaisten toimesta. Suomessa tämä on normaali käytäntö, mutta veikkaan, että monessa muussa valtiossa laitetaan logot ja bannerit paikoilleen enempiä kyselemättä. Tosin kukaan ei kiellä perustamasta omaa tapahtumaa ja markkinoimalla sitä 100 sitäsuntätä -tapahtumana ja siinä tulee hyvin esille mistä se 100 tulee.
Seuramme Kouvolan Suunistajajien kuluvan vuoden toiminnoissa Suomi 100 vuotta tulee esille useammallakin tavalla. Niistä tulee tietoa sitten aikanaa kun sen aika on. Jotta asia ei jäisi tähän, piti keksiä jotain henkilökohtaisella tasolla.
Ensimmäinen joka tuli mieleen, on tietysti 100 munkkipossua vuoden aikana. 100 possua tarkoittaisi kaksi viikossa, eli minun tapauksessani käytännössä sen määrän syöminen ei ole juttu eikä mikään. Ongelma on se, että työmatkani varrella ei ole kauppaa, josta munkkipossuja saisi ostaa. Pitäisi tehdä useamman kilometrin koukkauksia useamman kerran viikossa ja se ei nuukalle luonteelleni sovi. Jos Korian S-market ottaisi munkkipossuja aamun pullakuormaan, niin asia olisi jo päätetty. Siellä on kyllä vaniljamunnkeja, mutta ne eivät ole tavallisia possuja ja havaintojeni mukaan niitäkään ei ole aina saatavilla.
Toinen joka tuli mieleen on 100 suunnistusta vuodessa. Harmi vain, että keksin tämän idean jo vuodeksi 2015 ja silloin tavoite ylittyi reippaasti. Viime vuonna tuli myös yli 100 suunnitusta vaikka en siihen erityisesti pyrkinytkään. Eli en tavoittele tänä vuonna 100 suunnistusta - se tulee jos tulee.
Otin töissä asian puheeksi ja melkein ensimmäinen idea, joka minulle heitettiin oli 100 punnerrusta. 100 punnerrusta siis vuoden jokaisena päivänä. Inttiin mennessäni treenasin punnerruksia tosissani ja pystyin tekemään niitä peräsi 70 (seitsemänkymmentä) kpl minuutissa. Se oli silloin ja siitä on aikaa aika monta vuotta. Sanotaan vielä se, että teen oikeita punnerruksia, ei mitään naisten versioita.
Sananlaskua mukaillen: ahneella on paskainen alku. Kokeilin paljonko punneruksia saan päivässä tehtyä kylmiltään 10 sarjoina välillä huilien. Niitä meni 70 kpl ja sitten jämähti. Seuraavana päivänä kävin lattialle pitkälleni ja olin hetken siinä. Eipä löytynyt sopivia lihaksia. Sitä seuraavana päivänä onnistui vaivoin juuri ja juuri 10. Juostessa sattui johonkin lihaksiin vartalon etuosassa. Tilanne on nyt se, että jään joka päivä jälkeen tavoitteesta noin 60 punnerrusta ja koska aloitin tämän urakan vasta tammikuun puolivälissä, minulla oli silloin miinusta jo noin 1100 punnerrusta.
Ensimmäinen tavoite on siis päästä vauhtiin sata / päivä. Ja sitten ryhdyn kirimään rästiin jääneitä kiinni. Toivottavasti takamatka ei siinä vaiheessa ole aivan toivoton.
Melko pöhkö idea, vai mitä?
keskiviikko 14. joulukuuta 2016
Loppuraportti kaudesta 2016
Tilastoja
Vuonna 2016 mittariin tuli pyöräilyä 178 km, juoksua 195 km ja suunnistusta 104 kpl / 671 km / 94 tuntia 27 min. Hiihtomääriä en pysty ilmoittamaan, koska tarkka kirjanpito alkoi vasta kesken kauden. Suuruusluokka on noin 600 km. Hiihtokausi jäi tosi lyhyeksi. Pyöräilyä ei sitäkään tullut paljon mitään, osin kalusto-ongelmien takia, osin muista henkilökohtaisista syistä. Työmatkapyöräilyä en valitettavasti voi olosuhteiden takia harrastaa. Tämä on tilanne 14.12. ja kinkkurastit tulevat tähän vielä päälle.
Pääosa suunnistuksista on tietysti kuntosuunnistuksia. Kauden 2016 kisoja olivat: Luumäki rastit, Fin5, Husqvarna-kisat, AL:n mestaruuskisat, Jukola ja Raatojuoksu. Rankisijoitukseni maasto H50-listassa on 154/384, jolla ei ole mitään käytännön merkitystä - eikä edes teoreettista.
Olen nyt saavuttanut omalla tasollani maksimin ja iän myötä vauhti hidastuu muutaman prosentin vuodessa. En ole täydellinen, jos sitä joku erehtyi luulemaan. Tarkoitan oman tasoni maksimilla sitä, että kuntoni ja taitoni ovat vakiintuneet tähän ja tässä ne nyt junnaavat. Jos haluan olla parempi, jotain uutta on keksittävä ja otettava käyttöön.
Huipulle?
Huipulle en tähtää, sillä huipulla tuulee. Minulla ei ole edes teoriassa mitään mahdollisuuksia pärjätä vertailussa paikallisiin ykkösnimiin, eikä moinen vertailu ole edes järkevää, sillä olen yli 50 v ikäinen, minulla ei ole huippu-urheilutaustaa enkä pysty vastaavantasoiseen harjoitteluun kuin kärkinimet. Minun ikäluokassani on myös omassa seurassani suunnistajia, joilla on taustalla kilpaurheilu-ura. Heidän tasoaan en pysty enää tavoittamaan millään keinoin. Oma tavoitteeni on olla hyvää kymenlaaksolaista iltarastitasoa. Epävirallinen tavoitteeni on tähän asti ollut ja tulee jatkossa olemaan se, että päihitän tai olen edes tasavertainen muutaminen tuttujen iltarastikävijöinen kanssa, jotka ovat likimäärän saman ikäisiä kuin minä tai vanhempia.
Osa-alue 1
Suunnistus koostuu kahdesta osa-alueesta, joista ensimmäinen on taito. Olen aina pyrkinyt tekemään hyvän suorituksen ja joskus se melkein onnistuu. Epäonnistumisia tulee tietysti silloin tällöin, mutta joukkoon on eksynyt myös muutamia niin hyviä suorituksia, että olen itsekin niihin tyytyväinen. Taitoa voi harjoittaa iltarasteilla omatoimisesti ja tässä listattuna muutamia asioita, joita itse olen yrittänyt soveltaa parhaani mukaan:
1. Terävät kulmat pois. Poluilla ja kuviorajoilla sekä muilla selvillä pätkillä oikaistaan aina kun se näyttää kannattavan.
2. Selvät mäet kierretään eikä ylitetä ja kerätä sillätavoin turhaan nousumetrejä.
3. Suunnan otan samalla tavalla kuin Thierry, eli pidän karttaa vaakasuorassa kaksin käsin.
4. Yritän pitää suunnan kohdallaan. Minulla on ollut vikana se, että suunta valuu oikealla, paitsi yöllä, jolloin se saattaa kääntyä ihan minne tahansa.
5. Jos rinteessä täytyy kulkea sivusuunnassa, yritän kulkea käyrän/käyrien mukaisesti oikealla korkeudella. Tämä onnistuu käytännössä vain harvoin.
6. Katson aina reittihärvelistä oman suoritukseni ja ajatuksen kanssa varsinkin silloin kun olen tehnyt virheen.
7. Jos maasto on täynnä kiviä tms pikkukohteita, jätän ne huomiotta kokonaan, etten takerru kartan yksityiskohtiin vaan yrtitän hahmottaa jotain isompaa ja selvempää.
8. Viherät kierretään, paitsi jos kyseessä on vain kapea kaistale. Tätä on vaikea arvioida ja toteuttaa käytännössä. Monesti olen tehnyt valintani juuri päin vastoin kuin muut suunnistajat. Olen kiertänyt sen josta muut menivät läpi ja itse puskin siitä läpi, jonka muut kiersivät. Jos juoksu kulkee ja kierto näyttää suhteellisen sidettävältä, teen ennemmin varman kierron kuin tuhlaan aikaa tiheikössä. Mistä sen tietää etukäteen kannattaako vihreän läpi mennä vai kannattako kiertää? Keväällä ja myöhään syksyllä risukoissa tilanne on tietysti erilainen kuin keskellä kasvukautta.
Taitopuolella parannettavaa on käyrien luvussa. Sitä pitäisi parantaa ja nyt suunnitelmani on se, että vaikka rastiväli olisi muuten selvä "pistemäinen väli", katson silti aina myös käyriä. Tämä varmasti hidastaa jossain tapauksissa etenemistä, mutta ehkä käyrät alkavat lopulta mennä kaaliin hauki-on-kala -menetelmällä.
Iltarasteilla voisi joskus olla kokeeksi tarjolla A:lla tai vaikealla B-radalla riisuttua karttaa, josta on poistettu pistemäiset kohteet. Ei siis pelkkää käyräkarttaa, vaan sinikäyräkartta jossa lisäksi polut ja vihreä väri.
Taitopuolella parannettavaa on reitinvalinnassa. Tähän en keksi mitään selvää ratkaisua. Härveli on mainio väline tutkia jälkikäteen sitä minkälaisia ratkaisuja tehtiin. Kuten Antti Harju totesi Suunnistajan numerossa 5/2015 mahdollisimman suoraan pitäisi edetä ja mutkittelua välttää ellei edessä ole merkittävä este.
Taitopuolella parannettavaa on rastinotossa. Monesti olen menettänyt aikaa sen takia, että olen ollut rastiympyrän sisällä, mutta en ole nähnyt rastia. Lipputanko, majakka vai miksi sitä varmaa kiintopistettä nimitetään ennen rastia, on ilmeisesti jäänyt huomioimatta. Onko tähän muuta keinoa kuin tarkempi ja huolellisempi toiminta? Edellinen lause oli sanahelinää, joka ei kerro mitään ratkaisua vaan toteaa kuluneen ilmaisun eli kliseen. Auttaisiko neliapila taskussa? Muutamia kertoja menin metrin päästä ohi rastista, joka oli puun toisella puolella. Jos lippu ei tässä osu silmiin, se on puhdasta huonoa tuuria. Olen tietysti kokenut myös puhdasta hyvää tuuria, mutta jostain syystä huonot muistaa paremmin.
Katson jatkossa aina määritteen, sillä kaukonäköiselle musta piste kartalla saattaa yhtä hyvin olla lyhyt jyrkännepätkä kuin pieni kivi.
Osa-alue2
Toinen suunnistuksen osa-alue on juoksu. Tässä olisi paljon tehtävää. Valitettavasti olen yli 30 vuotta myöhässä. Silloin nuorena minun olisi pitänyt treenata kovaa, jotta kroppa olisi tottunut siihen ja selkäytimeen olisi muodostunut tarpeellisia hormooneja ja kytköksiä kestävyysurheilua varten. Tuhlasin koko nuoruuteni telkkarin katseluun, Mustanaamion, ja Korkeajännitysten lukemiseen sekä nörtteilyyn. Nyt kaikki liike tuntuu ahdistavalta eikä missään tapauksessa voi puhua mistään flow-tunteesta. Ehkä silloin kun laskee luistavilla suksilla pitkää loivaa alamäkeä tyynessä aurinkoisessa pikkupakkasessa kohti taukopaikkaa, jossa tietää tarjolla olevan hillomunkkeja, liikunta sujuu kuin itsestään, mutta muuten painan aina hiki hatussa...tai pipossa.
Ongelman ydin on kerrottu edellä. Tällä tavalla jolla nyt olen harrastanut liikuntaa, maksimi suoritustaso on tämä. Olen siis saavuttanut oman maksimitasoni. Harjoittelua ja liikkumista on muutettava. Olen jututtanut useita seurakavereita tai kuunnellut sivukorvalla miten he harjoittelevat ja liikkuvat. Harjoittelua olisi monipuolistettava. Olisi tehtävä nopeita pyrähdyksiä sekä todella pitkiä rauhallisia suoritteita, eikä pelästään junnattava iltarastien A-rataa. Lihaskuntoa olisi kehitettävä.
Hiihtäessäni vedän ylämäen reippaasti ja sitten alamäen vain laskettelen. Kuulostaa viisaalta, mutta vain kuulostaa. Siinä treenautuvat lihakset, joista ei ole juoksemisessa hyötyä. HP antoinkin hyvän vinkin: Iltarastien lyhyin rata niin täysiä kuin pääsee. Tässä tulee samalla kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Saan iltarastimerkinnän illalta ja tulee vaihtelua treenaamiseen. Tämän otan käyttöön ensi kesänä.
Lihaskunto on vaikeampi juttu. Salille on erikseen mentävä jos sinne aikoo mennä (nykäs-filosofiaa). Se ei vaan ota maistuakseen - ei vaikka kuinka yrittän. Treenaan siis lihakset kotona. Tähän pitää laittaa joku porkkana numeroarvojen muodossa, jolla potkin itseäni vuoden ajan, muuten lihasurakka näivettyy varkain. Viime talvena minulla oli leuanvetoprojekti, joka tyssäsi siihen kun satutin olkapääni. Kuntopiiri olkoon vaikka kuinka pieni vaatii jonkun numeraalisen kannustimen, jotta homma on pakko tehdä säntillisesti. Tämän ideointi on vielä kesken.
Minulla on viime talvelta kesken kuntopyöräprojekti Jäämerelle, joka jatkuu heti kun saan pyörän nopeudensäädöt viritettyä uudestaan.
Lopuksi
Tarviiko tätä näin peruusteellisesti miettiä? Mielestäni tarvii, vaikka suunnistus onkin vain harrastus.
Hauskaa Joulua !
Vuonna 2016 mittariin tuli pyöräilyä 178 km, juoksua 195 km ja suunnistusta 104 kpl / 671 km / 94 tuntia 27 min. Hiihtomääriä en pysty ilmoittamaan, koska tarkka kirjanpito alkoi vasta kesken kauden. Suuruusluokka on noin 600 km. Hiihtokausi jäi tosi lyhyeksi. Pyöräilyä ei sitäkään tullut paljon mitään, osin kalusto-ongelmien takia, osin muista henkilökohtaisista syistä. Työmatkapyöräilyä en valitettavasti voi olosuhteiden takia harrastaa. Tämä on tilanne 14.12. ja kinkkurastit tulevat tähän vielä päälle.
Pääosa suunnistuksista on tietysti kuntosuunnistuksia. Kauden 2016 kisoja olivat: Luumäki rastit, Fin5, Husqvarna-kisat, AL:n mestaruuskisat, Jukola ja Raatojuoksu. Rankisijoitukseni maasto H50-listassa on 154/384, jolla ei ole mitään käytännön merkitystä - eikä edes teoreettista.
Olen nyt saavuttanut omalla tasollani maksimin ja iän myötä vauhti hidastuu muutaman prosentin vuodessa. En ole täydellinen, jos sitä joku erehtyi luulemaan. Tarkoitan oman tasoni maksimilla sitä, että kuntoni ja taitoni ovat vakiintuneet tähän ja tässä ne nyt junnaavat. Jos haluan olla parempi, jotain uutta on keksittävä ja otettava käyttöön.
Huipulle?
Huipulle en tähtää, sillä huipulla tuulee. Minulla ei ole edes teoriassa mitään mahdollisuuksia pärjätä vertailussa paikallisiin ykkösnimiin, eikä moinen vertailu ole edes järkevää, sillä olen yli 50 v ikäinen, minulla ei ole huippu-urheilutaustaa enkä pysty vastaavantasoiseen harjoitteluun kuin kärkinimet. Minun ikäluokassani on myös omassa seurassani suunnistajia, joilla on taustalla kilpaurheilu-ura. Heidän tasoaan en pysty enää tavoittamaan millään keinoin. Oma tavoitteeni on olla hyvää kymenlaaksolaista iltarastitasoa. Epävirallinen tavoitteeni on tähän asti ollut ja tulee jatkossa olemaan se, että päihitän tai olen edes tasavertainen muutaminen tuttujen iltarastikävijöinen kanssa, jotka ovat likimäärän saman ikäisiä kuin minä tai vanhempia.
Osa-alue 1
Suunnistus koostuu kahdesta osa-alueesta, joista ensimmäinen on taito. Olen aina pyrkinyt tekemään hyvän suorituksen ja joskus se melkein onnistuu. Epäonnistumisia tulee tietysti silloin tällöin, mutta joukkoon on eksynyt myös muutamia niin hyviä suorituksia, että olen itsekin niihin tyytyväinen. Taitoa voi harjoittaa iltarasteilla omatoimisesti ja tässä listattuna muutamia asioita, joita itse olen yrittänyt soveltaa parhaani mukaan:
1. Terävät kulmat pois. Poluilla ja kuviorajoilla sekä muilla selvillä pätkillä oikaistaan aina kun se näyttää kannattavan.
2. Selvät mäet kierretään eikä ylitetä ja kerätä sillätavoin turhaan nousumetrejä.
3. Suunnan otan samalla tavalla kuin Thierry, eli pidän karttaa vaakasuorassa kaksin käsin.
4. Yritän pitää suunnan kohdallaan. Minulla on ollut vikana se, että suunta valuu oikealla, paitsi yöllä, jolloin se saattaa kääntyä ihan minne tahansa.
5. Jos rinteessä täytyy kulkea sivusuunnassa, yritän kulkea käyrän/käyrien mukaisesti oikealla korkeudella. Tämä onnistuu käytännössä vain harvoin.
6. Katson aina reittihärvelistä oman suoritukseni ja ajatuksen kanssa varsinkin silloin kun olen tehnyt virheen.
7. Jos maasto on täynnä kiviä tms pikkukohteita, jätän ne huomiotta kokonaan, etten takerru kartan yksityiskohtiin vaan yrtitän hahmottaa jotain isompaa ja selvempää.
8. Viherät kierretään, paitsi jos kyseessä on vain kapea kaistale. Tätä on vaikea arvioida ja toteuttaa käytännössä. Monesti olen tehnyt valintani juuri päin vastoin kuin muut suunnistajat. Olen kiertänyt sen josta muut menivät läpi ja itse puskin siitä läpi, jonka muut kiersivät. Jos juoksu kulkee ja kierto näyttää suhteellisen sidettävältä, teen ennemmin varman kierron kuin tuhlaan aikaa tiheikössä. Mistä sen tietää etukäteen kannattaako vihreän läpi mennä vai kannattako kiertää? Keväällä ja myöhään syksyllä risukoissa tilanne on tietysti erilainen kuin keskellä kasvukautta.
Taitopuolella parannettavaa on käyrien luvussa. Sitä pitäisi parantaa ja nyt suunnitelmani on se, että vaikka rastiväli olisi muuten selvä "pistemäinen väli", katson silti aina myös käyriä. Tämä varmasti hidastaa jossain tapauksissa etenemistä, mutta ehkä käyrät alkavat lopulta mennä kaaliin hauki-on-kala -menetelmällä.
Iltarasteilla voisi joskus olla kokeeksi tarjolla A:lla tai vaikealla B-radalla riisuttua karttaa, josta on poistettu pistemäiset kohteet. Ei siis pelkkää käyräkarttaa, vaan sinikäyräkartta jossa lisäksi polut ja vihreä väri.
Taitopuolella parannettavaa on reitinvalinnassa. Tähän en keksi mitään selvää ratkaisua. Härveli on mainio väline tutkia jälkikäteen sitä minkälaisia ratkaisuja tehtiin. Kuten Antti Harju totesi Suunnistajan numerossa 5/2015 mahdollisimman suoraan pitäisi edetä ja mutkittelua välttää ellei edessä ole merkittävä este.
Taitopuolella parannettavaa on rastinotossa. Monesti olen menettänyt aikaa sen takia, että olen ollut rastiympyrän sisällä, mutta en ole nähnyt rastia. Lipputanko, majakka vai miksi sitä varmaa kiintopistettä nimitetään ennen rastia, on ilmeisesti jäänyt huomioimatta. Onko tähän muuta keinoa kuin tarkempi ja huolellisempi toiminta? Edellinen lause oli sanahelinää, joka ei kerro mitään ratkaisua vaan toteaa kuluneen ilmaisun eli kliseen. Auttaisiko neliapila taskussa? Muutamia kertoja menin metrin päästä ohi rastista, joka oli puun toisella puolella. Jos lippu ei tässä osu silmiin, se on puhdasta huonoa tuuria. Olen tietysti kokenut myös puhdasta hyvää tuuria, mutta jostain syystä huonot muistaa paremmin.
Katson jatkossa aina määritteen, sillä kaukonäköiselle musta piste kartalla saattaa yhtä hyvin olla lyhyt jyrkännepätkä kuin pieni kivi.
Osa-alue2
Toinen suunnistuksen osa-alue on juoksu. Tässä olisi paljon tehtävää. Valitettavasti olen yli 30 vuotta myöhässä. Silloin nuorena minun olisi pitänyt treenata kovaa, jotta kroppa olisi tottunut siihen ja selkäytimeen olisi muodostunut tarpeellisia hormooneja ja kytköksiä kestävyysurheilua varten. Tuhlasin koko nuoruuteni telkkarin katseluun, Mustanaamion, ja Korkeajännitysten lukemiseen sekä nörtteilyyn. Nyt kaikki liike tuntuu ahdistavalta eikä missään tapauksessa voi puhua mistään flow-tunteesta. Ehkä silloin kun laskee luistavilla suksilla pitkää loivaa alamäkeä tyynessä aurinkoisessa pikkupakkasessa kohti taukopaikkaa, jossa tietää tarjolla olevan hillomunkkeja, liikunta sujuu kuin itsestään, mutta muuten painan aina hiki hatussa...tai pipossa.
Ongelman ydin on kerrottu edellä. Tällä tavalla jolla nyt olen harrastanut liikuntaa, maksimi suoritustaso on tämä. Olen siis saavuttanut oman maksimitasoni. Harjoittelua ja liikkumista on muutettava. Olen jututtanut useita seurakavereita tai kuunnellut sivukorvalla miten he harjoittelevat ja liikkuvat. Harjoittelua olisi monipuolistettava. Olisi tehtävä nopeita pyrähdyksiä sekä todella pitkiä rauhallisia suoritteita, eikä pelästään junnattava iltarastien A-rataa. Lihaskuntoa olisi kehitettävä.
Hiihtäessäni vedän ylämäen reippaasti ja sitten alamäen vain laskettelen. Kuulostaa viisaalta, mutta vain kuulostaa. Siinä treenautuvat lihakset, joista ei ole juoksemisessa hyötyä. HP antoinkin hyvän vinkin: Iltarastien lyhyin rata niin täysiä kuin pääsee. Tässä tulee samalla kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Saan iltarastimerkinnän illalta ja tulee vaihtelua treenaamiseen. Tämän otan käyttöön ensi kesänä.
Lihaskunto on vaikeampi juttu. Salille on erikseen mentävä jos sinne aikoo mennä (nykäs-filosofiaa). Se ei vaan ota maistuakseen - ei vaikka kuinka yrittän. Treenaan siis lihakset kotona. Tähän pitää laittaa joku porkkana numeroarvojen muodossa, jolla potkin itseäni vuoden ajan, muuten lihasurakka näivettyy varkain. Viime talvena minulla oli leuanvetoprojekti, joka tyssäsi siihen kun satutin olkapääni. Kuntopiiri olkoon vaikka kuinka pieni vaatii jonkun numeraalisen kannustimen, jotta homma on pakko tehdä säntillisesti. Tämän ideointi on vielä kesken.
Minulla on viime talvelta kesken kuntopyöräprojekti Jäämerelle, joka jatkuu heti kun saan pyörän nopeudensäädöt viritettyä uudestaan.
Lopuksi
Tarviiko tätä näin peruusteellisesti miettiä? Mielestäni tarvii, vaikka suunnistus onkin vain harrastus.
Hauskaa Joulua !
tiistai 6. joulukuuta 2016
Suunnistuspropagandaa
Suunnistamisen alkeet
Yhden henkilön lukupiirini sai käsiinsä vuosikymmeniä vanhoja suunnistuskirjoja. Ensimmäinen niistä on Kaikusaari-Seppä-Veijola työryhmän teos Suunnistamisen alkeet vuodelta 1941.
Lainaan tähän pätkän Luvusta I Tärkeimmät suunnistamisvälineet ja niiden käyttö kohdan 3. kompassin käyttö. Tehtävään liittyy yksinkertainen piirroskuva kompassista ja kartasta, jota tässä ei ole.
a) Kulkusuunnan pohjoisneulaluvun määrääminen kartalla.
Meidän on määrättävä harjoiskartallamme n:o 1 kulkusuunnan pohjoisneulaluku pisteestä A pisteeseen C. Tehtävän ratkaisemiseksi asetamme karttamme pöydälle ja sen päälle kompassimme siten, että suuntasyrjä (se suuntasivu, joka on leikattu viistoksi ja jossa on pituusmittakaava 1:20000) tulee kulkemaan pisteestä A pisteeseen C. Asettamisen suoritamme aina näissä tehtävissä siten, että nollapiste (nollavaste) on lähtöpisteen (tässä A:n) puolella. Kompassi asetetaan siten, että suuntasyrjä ja sen jatke kulkee ko. pisteitä osoittavien ympyröiden keskipisteiden kautta. Suuntanuolet osoittavat tässä, kuten aina, kulkusuuntaan, pisteestä A pisteeseen C. Liikuttamatta kompassia asetamme suuntaloviin esim. lyjyikynän (kärki lukemaviivan puolelle) ja kierrämme kiertorengasta siten, että kynän kärki tulee osoittamaan karttapohjoiseen (siis kynä on yhdensuuntainen pituuspiirien kanssa ja niin, että lukemaviiva pohjoislovessa on karttapohjoisen puolella). Nyt poistamme kynän ja katsomme jakorenkaalta lukemaviivan kohdalta etsityn pnl:n, joka tehtävässämme on 12-00. Tämä on kulkusuunnan pnl A:sta C:hen. Pohjoisneulan asentoa ei tässä lainkaan huomioida.
Ymmärsin kyllä mikä on toimenpiteen lopputulos ja ymmärsin toimenpiteen periaatteen, mutta kovin monimutkaiselta akti sanalliseen muotoon laitettuna kuulosti. Edellä selostettiin vain pnl:n eli pohjoisneulaluvun määrittäminen. Varsinainen kulkusuunnan määritys on eri asia. Tuohon aikaan piti suunnistajien huomioida eranto. Saamissani kirjoissa kerrotaan kisoista, jotka jouduttiin mitätöimään sen takia, että kilpailuohjeissa ei muistettu ilmoittaa erantoa ja kaikilla kilpailijoilla oli suunnattomia hankaluuksia suunnanotossa. Nykyään eranto on eli magneettisen ja karttapohjoisen välinen ero huomioitu valmiiksi karttoihin.
Toisaalla kirjassa opetetaan reitinvalinnan tekoa, joka pätee tänä päivänä ihan sellaisenaan:
Kartan avulla suunnistettaessa on kulkureitti valittava sopivien maastokohtien kautta. Vaikeassa ryteikköisessä tai jyrkkien nousujen ja laskujen muodostamassa maastossa kannattaa usein tehdä suorastaan mutkia ja käyttää kiertoteitä.
Suunnistuskilpailuihin osallistumaan aikoville käydään läpi tarpeelliset varusteet: Suuntolaukku, pivo-ripustin, vihellyspilli ja taskulamppu. Kello, kynä, kumi ja paperi kuuluvat ilman muuta suunnistajan varusteisiin. Jos kukkaro antaa myöden, kilpailija voi hankkia myös karttakulmamittarin.
Suunnistajien vuosikirja 1949
Kirjan alussa käsitellään kilpailujen järjestämistä. Kartat ja maasto ovat tietysti päällimmäisinä aiheina, mutta pitkään selitetään saunomisen tärkeyttä ja miten ennen kilpailuja on oltava 2-3 vuorokautta saunomatta. Kilpailujen jälkeen saunominen on sen sijaan melkeinpä välttämätöntä ja sopivasti otettuna löyly suloisesti virkistää ja pehmittää kipeytyneet lihakset ja laukaisee sielullisen jännityksen.
Valtaosa kirjan sisällöstä koostuu tulostiedoista. Nykyisen Kouvolan alueen seuroja ovat olleet mm.: Myllykosken Kilpa-Veikot, Anjalan Liitto, Kouvolan Urheilijat, Valkealan Roima, Enäjärven nuorisoseuran urheilijat, Inkeroisten Terho, Utin Haukat. Tuttuja seuroja, joista osa on kovassa iskussa nykyäänkin.
Selailin tuloksia ja yritin löytää tuttuja nimiä, ja löytyihän niitä. Tauno Villikka Hirvelän Hirvistä oli toinen nuoren ikämiesten 10,8 km radalla Kouvolan Urheilijoiden 6.5.1948 Kouvolan kauppalassa järjestetyissä kisoissa. Muitakin tuttuja sukunimiä tuloksissa vilahtelee. Oletan, että he ovat nykyään iltarastituloksissa olevien saman nimisten isiä ja isoisiä.
Sprintistä ei ole tietoakaan. Ratapituudet A-sarjoissa ovat suuruusluokkaa 11-13 km rasteja 5 kpl. Alokkaille radan pituus 9,8 km ja 4 rastia.
Suomen suunnistamisliiton lisäksi tuohon aikaan suunnistusta harrastettiin Työväen urheiluliiton ja Finlands Svenska Orienteeringsförbund'in alaisuudessa.
10-vuotis RASTI
Suomen suunnistamisliiton 10-vuotisjulkaisu vuodelta 1955, toimittanut Allan Kari. Painotekniikka on kehittynyt niin, että kansikuvassa on mukavasti väriä. Sisäsivuille väriä ei vielä ole päässyt, mutta valokuvia on enemmän - tosin yhtä huonolaatuisia kuin aiemmissa vuosikerroissa. Karttojen määrä on lisääntynyt ja niitä on kirjan sivuilla lukuisia.
Yllä Myllykosken Kilpa-Veikkojen ja Anjalan Liiton yhdessä järjestämä liiton mestaruuskilpailujen kartta. Oikealla ylhäällä näkyy yleisten sarjojen ratapituuksia ja kilometrivauhteja. Alle seitsemää minuuttia kilometrillä on loikotettu miesten sarjassa parhaimmillaan. Kovia vauhteja. Katsokaa karttaa ja siitä sitten vaan menoksi.
Tulostiedoista poimittua: Seppo Bütt Kymin suunnistajista on ollut Paremmuustilastoissa vuonna 1954 18-vuotisten sijalla 1. Tämä vastaa ilmeisesti nykyistä rankilistaa.
Kirjoista löytyy myös ohjeita kilpailujen järjestämiseen. Niissä luetellaan kilpailuissa tarvittavia toimihenkilöitä: kilpailujen johtaja, ratamestari, sihteeri, kuljetuspäällikkö, lähetti, kuuluttaja, sanomalehtisihteeri, lähettäjä, karttojen jakaja, ajanottaja, maalituomari, asemapäälliköt, lääkäri, muonituspäällikkö, raha-asianhoitaja, majoituspäällikkö, välineiden hankkija ja jonkun pitää lisäksi muistaa suorittaa propaganda.
Mistä tulee vanhoissa kartoissa yleisesti käytetty 1:42000 mittakaava? Maapallon ympärysmitta, poronkusema vai paperikoneen telan leveys on vaikuttanut merkilliseen lukuarvoon? Venäläisten syytä joka tapauksessa.
Vanha teksti on paikoi raskasta lukea. Kuvitus on tietysti mustavalkoista ja nykymittapuun mukaan todella vaatimatonta. Kartat on piennetty kirjojen sivukokoon sopiviksi, ja siksi niistä on todella vaikea saada selvää. Tästä huolimatta tai juuri siksi sisältö on mielenkiintoista. On hauska verrata 60 vuoden takaisia asioita nykypäivään: pohjoinen on ylhäällä ja pallo on pyöreä, mutta sitten alkaa tulla eroja. Miltä mahtaa tuntua suunnistajista vuonna 2076 kun he lukevat juttuja tämän päivän suunnistuksesta: "Kartat paperia, ajanotto emitillä ja seuranta gps:llä - kuulostaa todella erikoiselta ja vaivalloiselta - kyllä niiden suunnistajien täytyi olla silloin 2010-luvulla täyttä rautaa."
Kiitos Heikille, että sain luettavaksi nämä historiapalat.
Loppuun vielä pieni pähkinä purtavaksi. Alla on SM-kilpailujen kartta vuodelta 1943. Mittakaava oli 1:50000 ja paperiarkin koko 7 x 11 cm (vertaa kokoa siihen kuvaan joka on omassa näytössäsi). Missä tämä kisamaasto sijaitsee? Oikea vastaus tulee tänne blogiin joulun pyhinä.
Yhden henkilön lukupiirini sai käsiinsä vuosikymmeniä vanhoja suunnistuskirjoja. Ensimmäinen niistä on Kaikusaari-Seppä-Veijola työryhmän teos Suunnistamisen alkeet vuodelta 1941.
Lainaan tähän pätkän Luvusta I Tärkeimmät suunnistamisvälineet ja niiden käyttö kohdan 3. kompassin käyttö. Tehtävään liittyy yksinkertainen piirroskuva kompassista ja kartasta, jota tässä ei ole.
a) Kulkusuunnan pohjoisneulaluvun määrääminen kartalla.
Meidän on määrättävä harjoiskartallamme n:o 1 kulkusuunnan pohjoisneulaluku pisteestä A pisteeseen C. Tehtävän ratkaisemiseksi asetamme karttamme pöydälle ja sen päälle kompassimme siten, että suuntasyrjä (se suuntasivu, joka on leikattu viistoksi ja jossa on pituusmittakaava 1:20000) tulee kulkemaan pisteestä A pisteeseen C. Asettamisen suoritamme aina näissä tehtävissä siten, että nollapiste (nollavaste) on lähtöpisteen (tässä A:n) puolella. Kompassi asetetaan siten, että suuntasyrjä ja sen jatke kulkee ko. pisteitä osoittavien ympyröiden keskipisteiden kautta. Suuntanuolet osoittavat tässä, kuten aina, kulkusuuntaan, pisteestä A pisteeseen C. Liikuttamatta kompassia asetamme suuntaloviin esim. lyjyikynän (kärki lukemaviivan puolelle) ja kierrämme kiertorengasta siten, että kynän kärki tulee osoittamaan karttapohjoiseen (siis kynä on yhdensuuntainen pituuspiirien kanssa ja niin, että lukemaviiva pohjoislovessa on karttapohjoisen puolella). Nyt poistamme kynän ja katsomme jakorenkaalta lukemaviivan kohdalta etsityn pnl:n, joka tehtävässämme on 12-00. Tämä on kulkusuunnan pnl A:sta C:hen. Pohjoisneulan asentoa ei tässä lainkaan huomioida.
Ymmärsin kyllä mikä on toimenpiteen lopputulos ja ymmärsin toimenpiteen periaatteen, mutta kovin monimutkaiselta akti sanalliseen muotoon laitettuna kuulosti. Edellä selostettiin vain pnl:n eli pohjoisneulaluvun määrittäminen. Varsinainen kulkusuunnan määritys on eri asia. Tuohon aikaan piti suunnistajien huomioida eranto. Saamissani kirjoissa kerrotaan kisoista, jotka jouduttiin mitätöimään sen takia, että kilpailuohjeissa ei muistettu ilmoittaa erantoa ja kaikilla kilpailijoilla oli suunnattomia hankaluuksia suunnanotossa. Nykyään eranto on eli magneettisen ja karttapohjoisen välinen ero huomioitu valmiiksi karttoihin.
Toisaalla kirjassa opetetaan reitinvalinnan tekoa, joka pätee tänä päivänä ihan sellaisenaan:
Kartan avulla suunnistettaessa on kulkureitti valittava sopivien maastokohtien kautta. Vaikeassa ryteikköisessä tai jyrkkien nousujen ja laskujen muodostamassa maastossa kannattaa usein tehdä suorastaan mutkia ja käyttää kiertoteitä.
Suunnistuskilpailuihin osallistumaan aikoville käydään läpi tarpeelliset varusteet: Suuntolaukku, pivo-ripustin, vihellyspilli ja taskulamppu. Kello, kynä, kumi ja paperi kuuluvat ilman muuta suunnistajan varusteisiin. Jos kukkaro antaa myöden, kilpailija voi hankkia myös karttakulmamittarin.
Suunnistajien vuosikirja 1949
Valtaosa kirjan sisällöstä koostuu tulostiedoista. Nykyisen Kouvolan alueen seuroja ovat olleet mm.: Myllykosken Kilpa-Veikot, Anjalan Liitto, Kouvolan Urheilijat, Valkealan Roima, Enäjärven nuorisoseuran urheilijat, Inkeroisten Terho, Utin Haukat. Tuttuja seuroja, joista osa on kovassa iskussa nykyäänkin.
Selailin tuloksia ja yritin löytää tuttuja nimiä, ja löytyihän niitä. Tauno Villikka Hirvelän Hirvistä oli toinen nuoren ikämiesten 10,8 km radalla Kouvolan Urheilijoiden 6.5.1948 Kouvolan kauppalassa järjestetyissä kisoissa. Muitakin tuttuja sukunimiä tuloksissa vilahtelee. Oletan, että he ovat nykyään iltarastituloksissa olevien saman nimisten isiä ja isoisiä.
Sprintistä ei ole tietoakaan. Ratapituudet A-sarjoissa ovat suuruusluokkaa 11-13 km rasteja 5 kpl. Alokkaille radan pituus 9,8 km ja 4 rastia.
Suomen suunnistamisliiton lisäksi tuohon aikaan suunnistusta harrastettiin Työväen urheiluliiton ja Finlands Svenska Orienteeringsförbund'in alaisuudessa.
10-vuotis RASTI
 |
| Klikkaa kuvaa, niin se suurenee. |
Tulostiedoista poimittua: Seppo Bütt Kymin suunnistajista on ollut Paremmuustilastoissa vuonna 1954 18-vuotisten sijalla 1. Tämä vastaa ilmeisesti nykyistä rankilistaa.
Kirjoista löytyy myös ohjeita kilpailujen järjestämiseen. Niissä luetellaan kilpailuissa tarvittavia toimihenkilöitä: kilpailujen johtaja, ratamestari, sihteeri, kuljetuspäällikkö, lähetti, kuuluttaja, sanomalehtisihteeri, lähettäjä, karttojen jakaja, ajanottaja, maalituomari, asemapäälliköt, lääkäri, muonituspäällikkö, raha-asianhoitaja, majoituspäällikkö, välineiden hankkija ja jonkun pitää lisäksi muistaa suorittaa propaganda.
Mistä tulee vanhoissa kartoissa yleisesti käytetty 1:42000 mittakaava? Maapallon ympärysmitta, poronkusema vai paperikoneen telan leveys on vaikuttanut merkilliseen lukuarvoon? Venäläisten syytä joka tapauksessa.
Vanha teksti on paikoi raskasta lukea. Kuvitus on tietysti mustavalkoista ja nykymittapuun mukaan todella vaatimatonta. Kartat on piennetty kirjojen sivukokoon sopiviksi, ja siksi niistä on todella vaikea saada selvää. Tästä huolimatta tai juuri siksi sisältö on mielenkiintoista. On hauska verrata 60 vuoden takaisia asioita nykypäivään: pohjoinen on ylhäällä ja pallo on pyöreä, mutta sitten alkaa tulla eroja. Miltä mahtaa tuntua suunnistajista vuonna 2076 kun he lukevat juttuja tämän päivän suunnistuksesta: "Kartat paperia, ajanotto emitillä ja seuranta gps:llä - kuulostaa todella erikoiselta ja vaivalloiselta - kyllä niiden suunnistajien täytyi olla silloin 2010-luvulla täyttä rautaa."
Kiitos Heikille, että sain luettavaksi nämä historiapalat.
Loppuun vielä pieni pähkinä purtavaksi. Alla on SM-kilpailujen kartta vuodelta 1943. Mittakaava oli 1:50000 ja paperiarkin koko 7 x 11 cm (vertaa kokoa siihen kuvaan joka on omassa näytössäsi). Missä tämä kisamaasto sijaitsee? Oikea vastaus tulee tänne blogiin joulun pyhinä.
sunnuntai 27. marraskuuta 2016
Etsintäkuulutus
Kadonnut kuvan mukaisia esineitä noin 60 kpl.
Väri oranssinpunainen ja keskellä leveä hopeanharmaa tarranauhaheijastin.
Toisessa päässä kaksi 2 mm reikää joiden läpi pujotettu neonvärinen narulenkki, jonka pituus noin 15 cm.
Valmistin ensimmäisen noin 30 kappaleen sarjan keväällä 2014. Ajoin heti lumien sulettua polkupyörällä kotoa Korialle päin ja keräsin kaikki tien penkalla olleet katkenneet aurauskepit talteen. Enemmänkin olisin voinut materiaalia kerätä, mutta en jaksanut enempää kerralla kantaa kotiin. Sitäpaitsi ohikulkijat loivat minuun hämmästyneitä katseita kun talutin toisella kädellä pyörää ja toinen kainalo oli täynnä oransseja aurauskeppejä. Yhtää ehjää keppiä en kiskonut maasta irti, vaan keräsin vain niitä, jotka olivat talven aikana menneet säpäleiksi, kuitenkin niin, että heijastinosa oli ehjä.
Käytin näitä heijastimia KS:n Yökupissa vuonna 2014 ja sen jälkeen en niitä enää nähnyt.
Valmistin toisen noin 30 kappaleen sarjan keväällä 2015. Ajoin kevällä heti lumien sulettua polkupyörällä kotoa Korialle päin ja keräsin kaikki tien penkalla olleet katkenneet aurauskepit talteen. Enemmänkin olisin voinut materiaalia kerätä, mutta en jaksanut enempää kerralla kantaa kotiin. Sitäpaitsi ohikulkijat loivat minuun hämmästyneitä katseita kun talutin toisella kädellä pyörää ja toinen kainalo oli täynnä oransseja aurauskeppejä. Yhtää ehjää keppiä en kiskonut maasta irti, vaan keräsin vain niitä, jotka olivat talven aikana menneet säpäleiksi, kuitenkin niin, että heijastinosa oli ehjä.
Näitä heijastimia käytettiin KS:n Yökupissa vuonna 2015. Näitä heijastimista on nyt jäljellä enää 6 kpl.
Jäljellä olevat on merkitty alla olevalla tarralla. Kadonneissa heijastimissa tarroja ei ole - ehkäpä ne eivät siksi löydä takaisin kotiinsa.
Jos tiedät missä heijastimet ovat, älä panttaa tietoa. Jos heijastimet ovat sinulla, ne voi palauttaa myös nimettömänä postilaatikkooni illan pimeinä tunteina.
Väri oranssinpunainen ja keskellä leveä hopeanharmaa tarranauhaheijastin.
Toisessa päässä kaksi 2 mm reikää joiden läpi pujotettu neonvärinen narulenkki, jonka pituus noin 15 cm.
Valmistin ensimmäisen noin 30 kappaleen sarjan keväällä 2014. Ajoin heti lumien sulettua polkupyörällä kotoa Korialle päin ja keräsin kaikki tien penkalla olleet katkenneet aurauskepit talteen. Enemmänkin olisin voinut materiaalia kerätä, mutta en jaksanut enempää kerralla kantaa kotiin. Sitäpaitsi ohikulkijat loivat minuun hämmästyneitä katseita kun talutin toisella kädellä pyörää ja toinen kainalo oli täynnä oransseja aurauskeppejä. Yhtää ehjää keppiä en kiskonut maasta irti, vaan keräsin vain niitä, jotka olivat talven aikana menneet säpäleiksi, kuitenkin niin, että heijastinosa oli ehjä.
Käytin näitä heijastimia KS:n Yökupissa vuonna 2014 ja sen jälkeen en niitä enää nähnyt.
Valmistin toisen noin 30 kappaleen sarjan keväällä 2015. Ajoin kevällä heti lumien sulettua polkupyörällä kotoa Korialle päin ja keräsin kaikki tien penkalla olleet katkenneet aurauskepit talteen. Enemmänkin olisin voinut materiaalia kerätä, mutta en jaksanut enempää kerralla kantaa kotiin. Sitäpaitsi ohikulkijat loivat minuun hämmästyneitä katseita kun talutin toisella kädellä pyörää ja toinen kainalo oli täynnä oransseja aurauskeppejä. Yhtää ehjää keppiä en kiskonut maasta irti, vaan keräsin vain niitä, jotka olivat talven aikana menneet säpäleiksi, kuitenkin niin, että heijastinosa oli ehjä.
Näitä heijastimia käytettiin KS:n Yökupissa vuonna 2015. Näitä heijastimista on nyt jäljellä enää 6 kpl.
Jäljellä olevat on merkitty alla olevalla tarralla. Kadonneissa heijastimissa tarroja ei ole - ehkäpä ne eivät siksi löydä takaisin kotiinsa.
Jos tiedät missä heijastimet ovat, älä panttaa tietoa. Jos heijastimet ovat sinulla, ne voi palauttaa myös nimettömänä postilaatikkooni illan pimeinä tunteina.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)