Keskityn tällä kertaa vertailemaan 11.5. Kouvolan Sanomien iltarastien Konttivuoren A rataa kahden suunnistajan osalta. Suunnistajat ovat Jukka Sekoboltsi ja Pekka Nopsajalka (nimet muutettu).
Karttamyynnistä K-pisteelle on pari maininnanarvoista huomiota. Pekka oli varustautunut asiallisesti tulevaan suoritukseen. Jukka lähti vahingossa matkaan älyttömän arvokkailla kaksiteholaseilla, eikä tarkoitukseen varatuilla suunnistuslaseilla. Jukka jätti lisäksi otsalle tulevan hikinauhan auton takapaksiin, jotta otsalta valuva hiki pääsee esteettä huuhtelemaan pölyt pois silmistä. Jukka sitoi tossujen nauhat vain yksillä solmuilla.
Katso: K-1
Pekka juoksee nopeammin ja Jukka juoksee hitaammin.
Katso: 1-2
Pekka tekee fiksun reitinvalinnan. Jukka tekee turhan kierron.
Katso: 2-3
Pekka etenee määrätietoisesti rastille. Jukka kerää risuja.
Katso: 3-4
Pekka etenee suoraan rastille. Jukka miettii sitä tuliko se Huutokauppakeisarin tämän iltainen jakso varmasti ajastettua digiboksiin. Rullaatti rullaa, kierrellään tässä vähän muoailmoo. Sitten kun Jukka älyää minne pitää mennä, hän vetää itsensä hapoille.
Katso: 4-5
Pekka siirtyy nopeasti polulle ja kiertää mäen. Hän tulee suoraan rastille ja suorittaa nopean leimauksen. Jukka rypee pusikossa ennen kuin pääsee polulle. Jukan jalat ovat aivan setsuuria ja hän kävelee päin jyrkännettä. Jukka konttaa jyrkänteen ylös ja ylhäällä hän ei tiedä missä hän on. Vasta viides joka kantilta tarkastettu kumpare osoittautuu oikeaksi.
Katso: 5-6
Pekka on tunnettua kouvolalaista nopsajalkojen sukua. Lyhyelläkin välillä Pekka repii armottomasti rakoa Jukkaan, jota alkaa jo heikottaa.
Katso: 6-7
Pekka tekee selkeä reitinvalinnan. Hän kiertää mäet, pusikot ja ottaa hyväkseen pätkän tietä. Jukka kiipeää mäen ylös ja laskeutuu mäeltä alas väärässä kohtaa. Jukka tekee kaikkensa, jotta matkalle tulisi mahdollisimman monta mutkaa.
Katso: 7-8
Määrätietoista ja millin tarkkaa suunnistusta Pekka Nopsajalalta. Suoraan rastille juurikaan vauhtia hidastamatta. Jukka Sekoboltsin täytyy jarrutella vähäistäkin vauhtiaan, jotta hän saa selville mitä sammalta kasvaa kuviorajan tällä puolella. Nyt hänestä alkaa tuntua pahalta.
Katso: 8-9
Pekka osaa hakea pienetkin raot pusikoiden välissä ja hän suunnistaa nopeasti suorinta mahdollista reittiä. Jukka ei löydä taimikossa sopivaa uraa ja hän tekee ylimääräisen mutkan ja hänen täytyy varmistella ottamalla tukea sähkölinjasta. Tielle päästyään Pekka vaihtaa kolmoselle ja painaa oikean puolimmaisen pedaalin pohjaan. Jukalla alkaa keittää ja hän vaihtaa ykköselle eli pistää kävelyksi.
Katso: 9-10
Jukka juoksee koko alkumatkan sinnikkäästi pystyvihreässä. Jukkaa pistää eli hän kärsii jokun lihaksen hapenpuutteesta, eli juokseminen on oikesti hidastettua hölköttelyä. Pekka havaitsee oikean polkujen risteyksen, josta hän saa suorasuuntiman rastille. Jukka tekee tässäkin pakolisen kiemuran.
Katso: 10-11
Pekka etenee määrätietoisesti suoraan rastille. Jukka kiipeää mäen ylös. Sitoo auennen kengännauhan, ottaa lasit pois silmiltä ja pyyhkii hikeä paidanhelmaan ja laittaa lasit takaisin silmille. Jukan täytyy ottaa muutama sivuaskel, sillä tuuli tempaa kartan mukaan sillä aikaa kun hän sitoo toisen kengän nauhoja. Pekka leimaa samalla kun Jukka laskee polkujen risteyksiä mäen päällä.
Katso: 11-12
Voima se on joka jyllää. Voima Nopsajalan reisissä. Jukka jää tasaisesti jälkeen.
Katso: 12-M
Pekka tekee loppukirin Jukka on loppu (mutkan kautta tietysti).
Suunnistaja Harrilla oli hyvinkin samansuuntaisia kokemuksia radasta kuin Jukalla. Ihmeellisiä mutkia ja kalliolle konttaamisia mahtui matkaan. Lisättäköön tähän vielä ykkösrastille suuntaaminen yhtä polkua liian aikaisin ja vauhdinotto kadunvarresta sekä "pieni" mutka viimeiseltä rastilta maaliin.
VastaaPoista