Pysäköiti oli varsin mielenkiintoinen. Emme ikinä päässeet koko pysäköintialueelle ja onneksi niin. Liettynyt parkkipelto muutti pysäköinnin ja liikenteen hässäkäksi. Ensimmäinen jonon häntä tuli vastaan noin 5 km ennen sitä risteystä, josta ilmeisesti käännyttiin parkkialueelle vievälle tielle. Mietin sekunnin ja jatkoimme ajamista matelevan lekan mukana. Opasteita en nähnyt missään ja lopulta yhdessä risteyksessä tuli Ossi vastaan. Ikkunat alas ja hän sanoin, ettei tänne päin kannata ajaa, sieltä ei pääse pois. Passatissani on tummennetut takalasit ja senpä takia hikisestä ja kuraisesta takalasista ei nää taakse yhtään. Onnistuin kuitenkin kääntämään auton ympäri siinä paikassa, vaikka takana oli jono puskurissa kiinni ja jatkettiin risteyksestä toista haaraa eteenpäin. Kilometrin päässä oli jonon pää ja siihen etummaiseksi parkkiin. Meillä on nokkakärryt ja kamat saatiin roudattua teltta-alueelle vähän kauempaankin ilman ähistelyä. Pois lähitessä meidän auton edessä olin vielä parin kilometrin verran jonoa molemmin puolin tietä. Niin kapea oli väylä, että joku oli ajanut vasemman sivupeilin pois paikaltaan. Se korjaantui suoraksi reippaalla käsiotteella. Peilin säätö toimii entisen tasaisen kääntymisen sijaan nyt heilahtavasti. Toivottavasti törmääjän autoon tuli isompi vahinko.
Lähtökohdat omaan suoritukseen olivat jännittävät. Vasen nilkka otti kahdesti kunnon osuman alkukuussa. Siksi lepuutin sitä kokonaisen viikon ajan ennen Jukolaa. En juossut yhtään. Teippaus auttoi, ja nilkka kesti vaikka potkaisin sen matkalla kahdesti päin kantoa ja kerran sama jalka jäi jumiin ojaan polvea myöden. Aamulla oikea pohje kramppasi kun väänsin kuraista saapasta jalasta. Seuraavalla kerralla pitää ilmeisesti ottaa saapasrenki mukaan.
Yöllä en tietenkään saanut nukutuksi yhtään silmällistä. Teltassamme oli sisällä niin paljon kamaa, että se ei lähtenyt lentoon vaikka kovasti puhuri yritti. Minua jännitti yöllä se, tempaako myrsky syleilyynsä tien toisella puollella olevasta rivistä bajamajan ja lennättää sen telttamme päälle. Huomasiko kukaan bajamajojen istuinosilla lilluneen käsittämättömän sotkun. Monesti vasta neljäs koppi oli sellainen johon pystyi menemään sisälle. Pohdimme tätä porukalla ja keksimme ratkaisun. Jotkut - todennäköisesti ulkomaalaiset - nousevat kuraisilla nastareillaan kyykkyyn reiän päälle ja vääntävät kyykkypaskat siitä. Tuloksena on kuravelli istuinosan sivuilla ja paskat istuinrenkaan päällä. Ei mitenkään mukavaa nähtävää.
Sitten karsinaan. En verrytellyt. Kuravelli ei innostanut. Venyttelin pohkeita ja otin muutaman hölkkäaskeleen ja siinä se. Sitten kartoille.
Klo 9:n yhteisälähdössä on alussa vedettävä lujaa ettei jää jalkoihin. Koska eteneminen tapahtuu tappituntumalla on pakko katsoa kaiken aikaa jalkoihin, ettei mene nurin kannoissa ja kivissä. Ykkösväli on tässä:
Epämääräistä ja paikoin tiukkaa pusikkoa. Katsoin tiuhaan kompassia ja totesin, että oikeaan suuntaan mennään, mutta siitä missä olen ei ollut tietoa. Ojan ylityksessä sain hetkeksi kiinni, mutta sitten taas hukkui. Kun mäki alkoi erottua edessä huokasin ja tiesin olevani menossa kohti ykköstä. Kiersin jyrkänteen vasemmalta koska sinne väki näytti menevän ja sieltä mäen reunalta sitten suunta rastille. Leimaus, ja näin lähti matka rullaamaan.
Jonkin aikaa juostuani vilkaisin rannetta ja Suunto ilmoitti matkaa taittuneen 10.21 km. Aika mahtavaa, juoksu kulkee todella hyvin vaikka matkaa on takana jo 2/3. Vilkaisin rannetta hetken päästä uudestaan ja huomasin, että se 10.21 onkin kellonaika eikä kilometrilukema.Tätä herkkua on vielä jäljellä reilusti enemmän, eli eipä hötkyillä. En yrittänyt tempoa vaan tallustelin omaan tahtiin. Matkan pituus liki 17 km jännitti. Tasamaalla olin tehnyt parinkympin lenkin onnistuneesti, mutta tämä rata on kuntsarirata kolmeen kertaan.
33. rastilla oli vähällä tapahtua haaveri. Ojensin kättäni kohti leimasinta ja samalla jalka lipesi kiven päältä. Horjahdin vasten edelläni ollutta suunnistajaa joka otti samalla hetkellä jostain syystä askeleen taakse päin. Hänen kyynerpäänsä kolahti otsaani. Laseista taittui sanka, mutta ne kestivät kasassa. Ilman laseja en näe karttaa, eli tässä oli hyvää tuuria mukana.
Ainoa pummi on tässä:
Jyrkänne suoraa edessä ja lampi jää oikealle. Suunta ja uraan. Huomasin, että vasemmalle jää joku rasti, jossa on kovasti väkeä (tänne minun olisi pitänyt mennä). Jatkoin kuitenkin oikealta sivuten suoraan. Joku kivi oikealla, mutta en löydä sitä kartalta. Loiva rinne nousee ja näkyy, että sen takana alkaa mäki laskea. Siellä on jyrkänne ja rasti kuten pitääkin. Väärä koodi! En älynnyt katsoa onko tätä koodia minun radallani (kyllä oli, seuraava rasti), vaan pyöräytin pikku lenkin ennen kuin uskoin, että olin juossut ohi ja reilusti. Kipin kapin takaisin. Väkeä tuli niin paljon vastaan, että oli juostava uran vieressä. Leimaus ja rakettina sinne missä jo olin ollut. Ihan tarkkaan en keksi mikä meni pieleen. Ehkä luin väärää väliä tai ehkä otin huonon suunnan. Matkan arviointi on myös vaikeampaa kun mennään tiukassa jonomuodostelmassa. Aikaa meni 5:50 hukkaan + tietysti jonkin verran tuli väsymyslisää. Osuuskohtainen sijoitukseni tippui tämän källin johdosta noin 130 pykälää ja joukkueemme sijoitus noin 20 sijaa. Ei voi mitään. Pahoittelut ja voivottelut.
Porukkapolkujuoksuahan tämä taas oli. Kompassi ja jalat ovat ne joilla tulos tehdään. Kaksi väliä oli sellaisia, jotka etenin lähes yksin. Pari kertaa piti suunnistaa oikein suunnistamalla, mutta mutten pusketaan valmiissa urassa sen minkä kroppa antaa myöden. Kisakeskuksen läpijuoksuun panostin ja vedin se hieman lujempaa. Suoran päässä hörppy vettä ja kun alkoi mäen kiipeäminen olo tuntui pahalta. Vauhti hiipui pakosta.
Vety savukinkulla on mahdottoman maukas. Neljä vetyä popsin. Jukola-kaupasta bongasin viipurinrinkeleitä. Tätä herkkua ei enää tahdo Kouvolan seudulta löytyä samalla tavalla kuin 70-ja 80-luvuilla. Monet eivät pidä sitä oikein minään, mutta minun suussani se maistuu erityisen hyvältä, kiitos ajan kultaamien muistojen. Sääliksi kävi jäätelönmyyjää. Jätskikioski oli väärässä paikassa ja vaikka se olisi ollut paremmin sijoitettu tuskin siellä olisi montaa asiakasta käynyt. Olin jonossa ja seteli kourassa ostamassa parkkilippua, kun äkkäsin, että en tarvitse parkkilippua, koska autoni on tienvarsiparkissa jossain missä lie. Huh läheltä piti, mutta tässä oli hyvää tuuria mukana.
Eniten minua ilahdutti koko reissussa se, että juniori, eli poikani Eemil teki taas huippusuorituksen. Hän jäi vain 12 min osuutensa nopeimmalle IFK Göteborgin Vetle Ruud Bråtenille ja sijoitus oli 98/1559. Omaa suoritustani en hehkuta, vaikka pääsin täpärästi alle tavoiteaikani 10 min/km.
Hauskaa mittumaaria.
Kiitos jälleen niin mainiosta, innostavasta, rehellisen suorasta ja kuvainnollisesta suunnistuskertomuksesta oheistapahtumineen ;)
VastaaPoistaEemilin hyvät suoritukset olen minäkin huomannut. Aivan mainiota ja selvästi KS:n parhaimmistoa. Näkisin mielelläni ensi vuonna nuorista koostetun joukkueen Jukolassa ja siinä Eemilin ehdottomasti mukana!