Loppuraprtti kaudesta 2017

Jo vuoden alussa oli tarkoitus ottaa vuodelle 2017 hieman löysempi ote kuin edellisenä vuonna, jolloin kiersin kaikki mahdolliset iltarastit, jotka vain suinkin ehdin. Vuodesta tuli paljon odotettua löysempi.


Tilastoja

Numeroina vuosi näyttää tältä:
Suunnistusta 81 kpl, 400 km (ratapituus) 470 km (juostu matka), aika 63:07.
Hiihtoa 550 km (hiihtokausi vaihtuu "juhannuksena" eli loppuvuoden 2017 hiihdot kirjaan vuodelle 2018.
Pyöräilyä 278 km
Juoksua 169 km


Tavoitteita

Vuoden tavoite oli tehdä 100 etunojapunnerrusta joka päivä. Keksin urakan kun vuosi oli jo hyvässä vauhdissa menossa helmikuussa. Takamatkaa olisi siis useamman tuhannen punnerruksen verran. Aloitin mielestäni sopivasti ja pääsin muutamassa viikossa sadan päivävauhtiin. Sata ei ole paljon. Se on 50 aamulla ja 50 illalla eli yhteensä parin minuutin homma. Sitten olkapää tuli kipeäksi. Pidin viikon tauon. Takamatka oli siinä vaiheessa vielä täysin siedettävä. Viikon paussin jälkeen aloitin uudestaan ja olkapää tuli uudestaan kipeäksi. Nyt pidin kaksi viikkoa taukoa ja yritin sen jälkeen uudestaan. Olkapää oli yhä kipeä. Ei voi mitään. Ilmeisesti aloitin sittenkin liian rajusti. Jätetään punnerrukset tekemättä.

Intissä tein kuntotestissä minuutissa 70 (seitsemänkymmentä) punnerrusta. Ne punnerrukset olivat kaiken lisäksi 100% punnerruksia, eli rinta kävi lattiassa joka kerta ja kädet ojentuivat kunnolla. Ei siis mitään vajaata nytkyttämistä, kuten Elixir -tyyppisissä ohjelmissa näkyy usein tehtävän. Olin intissä joskus 1980-luvulla, eli siitä on niin kauan aikaa, että asialla ei ole enää mitään merkitystä.



Toteutumia & uusia tavoitteita?

Pyöräily jäi taas todella olemattomaksi. Työmatkoja en voi pyöräillä ja muutenkaan pyöräilyyn ei tahdo löytyä aikaa. Tekosyitä tietysti, mutta suoralla baanalla maantiepyöräily ei suuresti kiinnosta ja lähimaastoni eivät anna paljon vaihtoehtoja mielekkääseen pyöräilyyn.

Lenkkeilyä tuli se 169 km. Luit oikein. Kannattaako tuollaista lukemaa edes mainita, sillä jotkut juoksevat sen verran viikossa. Jonkun pitäisi potkia, että tulisi lähdettyä useammin. Pienen kiertelyn ja kaartelun jälkeen "löysin" omalta pihaltani lähtevän 10 km lenkin, jossa ei ole kuin 500 m asvalttia isolla tiellä, eikä yhtään metriä tarvitse juosta edestakaisin. Tämä reitti menee osan matkaa niin pieniä polkuja, että loskassa ja pimeässä sitä ei käytännössä voi juosta. Viimeisen kerran kiersin tämän lenkin marraskuun puolivälin paikkeilla ja silloinkin sukat kastuivat heti alkumatkalla. Puhdas lenkkeily vaatii kyllä jonkun porkkanan tai numeraalisen motiivin jotta sitä tulee tehtyä. Nyt sellaiset puuttuivat. Ideoita otetaan vastaan.

Lehdestä luin jutun miehestä, joka kävelee läpi kaikki Helsingin kadut aakkosjärjestyksessä. Hän oli nyt menossa e-kirjaimessa. Kun katsoo Kouvolan karttaa, urakka on epätoivoisen näköinen. Vaatisi lisäksi kymmenien tuhansien kilometrien ajon autolla. Helsingissä se onnistuu julkisen liikenteen avittamana. Luontopolut olen jo aiemmin hylännyt, koska ne ovat maastoutuneet liian hyvin sekä kirjaimellisesti, että tiedollisesti.

Pyörällä matka sujuisi nopeammin ja kaupungin kaikki pyörätiet löytyvät kartasta. Se on myös aivan mahdoton urakka, sillä muutaman kymmenen metrin pätkiä on siellä täällä aivan hujan hajan. Kouvolan Sanomissa oli kesällä juttu siitä, että kaikki Kouvolan luonnonmuistomerkit on kartoitettu. Luonnonmuistomerkki on kivi, puu, tms. luonnon "valmistama" erikoislaatuinen yksilö. Hyvin tunnettu Oilinmänty Anjalantien varrella oli yksi sellainen. Oilinmänty meni pari vuotta sitten myrskyssä melkein nurin. Mielestäni sen ylikorkean kannon voisi kaataa pois. Ei se mänty enää siitä lähde versomaan vaikka kuinka sitä toivotaan. Tuumasin siis, että kierrän ne luonnonmuistomerkit kaikki pyörällä ajaen. Ei onnistu. Luonnonmuistomerkkejä ei ole listattu ja julkistettu missään. Käytin kaksi iltaa niiden etsimiseen ja luovutin. Jos joku tietää mistä löytyy lista Kouvolan luonnonmuistomerkeistä, saa vinkata.

Hiihtoa tuli sen verran kuin lumitilanne mahdollisti. Tuntuu väkinäiseltä ajaa autolla hiihtämään, mutta minkäs teet. Laturetki-tyyppinen hiihtäminen on se joka minun vartalolleni parhaiten sopii ja josta pidän. Anjalan Liiton sarjahiihdoissa kävin nolaamassa itseni jokaisessa osakilpailussa. Minulta puuttuvat kaiken tyyppiset vauhtiominaisuudet, eli häviän hiihdossakin useita minuutteja kilometrillä toiseksi viimeiselle.

En hankkinut suunnistuslisenssiä vuodelle 2017, ja hyvä että en hankkinut - olisi mennyt hukkaan nekin rahat. Ainoat kisat, joissa kävin olivat Jukola ja Anjalan Liiton suunnistusmestaruuskilpailut. Ensin mainitusta on juttu täällä ja toisesta lyhyt tiivistelmä täällä. Muuten suunnistaminen koostui pelkästään iltarasteista. Rannikkorasteilla kävin kahdesti ja Kymen kuntorasteilla en kertaakaan.

Kuusi viikkoa meni enemmän tai vähemmän harakoille eli suunnistukset jäivät lähes kokonaan väliin tai pelkästään osallistumismerkinnän verran hiipimiseen. Neljä kertaa olin flunssassa, jotka vaativat kaksi antibioottikuuria ja pari viikkoa saikkua. Viides rokuli tuli tästä. Erittäin lässähtänyt fiilis sillä muutamia mielenkiintoisia tapahtumia jäi käymättä.

Tänäkin kesänä minulla oli kova yritys mennä Värälän juoksuun. Se ei ole vielä kertaakaan osunut kalenteriin kohdalleen. Nyt ei osunut mitään samalla päivälle, mutta tietysti tulin niin kipeäksi, että en päässyt ylös punkan pohjalta.

Raatojuoksu kiinnosti. Arvoin sinne lähtemistä ja asia ratkesi kuin itsestään. Sormesta ratkesivat jänteet vähän ennen kuin ilmoittautumisaika umpeutui. Paketissa oleva sormi ei haittaa jalkojen toimintaa, mutta sormea täytyy varoa kaiken aikaa. Raatojuoksu jäi väliin kuten myös Repovesi Autumn Trail. Muut Repovedet jäivät väliin edellä kerrottujen flunssien takia.

Utin 100-rastin suunnistukseen ja Utti Action Runiin onneksi kykenin mukaan.


Talkoita

Laskin vuoden aikana ihan mielenkiinnosta iltarastien järjestelytehtäviin ja asioiden hoiteluihin kuluneet tunnit. Niitä kertyi 131. Tässä luvussa ovat mukana siis vain iltarastien järjestelyihin kulunut aika. Siinä ei ole mukana "omassa" Keskilaakso Rastien tapahtumassani tehtyjä ratamestarointitunteja (eli tänä vuonna 2.8. P-Rastit). Mukana ei myöskään ole erillisiä kisatalkoita (Kevät Suunnistus, Pysu SM), muita seuramme rahankeräys yms. talkoita eikä seuran yleisluontoisia palavereja tai muita kokouksia jos ne eivät ole liittyneet millään lailla iltarasteihin. Näistä muista talkoista tulisi näppituntumalta lisää 30-40 tuntia. P-Rastien järjestelyihin meni aikaa suurin piirtein saman verran kuin normaaleihin iltarasteihin. Rastien vienti ja haku sujui joutuisasti, mutta tiedostojen kanssa vekslatessa kului enemmän aikaa.

Hyvin usein menee päivässä muutamia minuutteja yksittäiseen puheluun tai sähköpostiin ja niitä on ynnätty vapaalla kädellä. Eli kun sopivan iso rypäs sekalaisia hommia on kasassa, olen laskenut sen yhdeksi kokonaiseksi tunniksi. Reittihärvelin ylläpidossa tunnissa ehtii tehdä viisi härveliä jos kaikki tiedostot ovat kerralla oikein. Pekka pystyttää härvelin nopeimmillaan kolmessa minuutissa, mutta minä en kykene siihen. Muutaman kerran meni härvelin yhteen tapahtumaan toista tuntia erilaatuisiin säätämisiin ja kuvankäsittelyihin. Suurin yksittäinen asia on kevättalvella Keskilaakso Rastien kalenterin kasaaminen. Viime vuosina kaluston kanssa on mennyt myös jonkin verran aikaa.

Ohjeiden kirjoittamiseen käytetyn ajan yritän nykyään minimoida. Havaintojeni mukaan todella harva lukee niitä ja minulle on jopa valitettu sitä, että ohjeita on olemassa. Tottahan se on, että mikä tahansa laite tai systeemi, jota pystyy käyttämään sellaisenaan ilman ohjeita on ihannetila. Muki on tästä hyvä esimerkki. Sen muoto kertoo heti kuinka sitä pidellään kädessä ja miten päin sen pitää olla. Espressokeitin sen sijaan vaatii ohjeita jos ei sellaista ole koskaan aikaisemmin käyttänyt. Kaikkea ei vaan kertakaikkiaan saada toimimaan niin idioottivarmasti ja yksinkertaisesti, että käyttö luonnistuisi ilman ohjeita. Muutaman kerran joku sanoi, että ohjeessa on väärää tietoa. Se piristää, sillä se kertoo, että joku on todellakin lukenut ohjetta ja ajatuksella.

Kuinka moni on huomannut Keskilaakso Rastien vaunun seinässä olevan sähköjen pikaohjeen (=akut/pistorasiat/aggregaati/invertteri)? Nykyisillä kytkennöillä ja laitteilla tuota ohjetta seuraten, kaikki iltarastivaunun sähkön käyttöön liittyvät ongelmat ratkevat. Ohjeen kaavio on nimittäin niin nerokkaasti rakennettu, että se kattaa kaikki mahdolliset yhdistelmät verrkovirran, akun, latureiden ja aggregaatin suhteen.


Taito

Taidollisesti vuoden suunnistuksista en osaa sanoa oikeastaan mitään. Ei jäänyt mieleen mitään erikoista. En tehnyt täydellisiä sekoiluja, vaikka tämä oli melko lähellä sitä. En myöskään onnistunut tekemään ns. nappisuoritusta. Tämä oli ehkä paras, mutta kotikenttäetu oli niin suuri, että minut pitäisi jäävätä tuloksista. Monesti vähintään yhdelle rastivälille per suoritus osui joku lapsus tai pikku virhe. Aikamenekki on ollut ehkä silloin suuruusluokkaa 1-2 min pois täydellisestä vedosta, mutta sitä enemmän se harmittaa kun niin vähästä jäi uupumaan.


Fysiikka

Fyysisesti olin selvästi huonommassa kunnossa kuin edellisenä vuonna. Syy siihen on pienemmät kilometrit ja edellä kerrotut sairastelut. Mainittakoon että yksi pöpöistä tuli Las Vegasista ja toinen Espanjasta - itse en ole näissä maissa koskaan käynyt vaan sain pasillit tuliaisina.

Tuloksissa kuntoni tason näkee siinä, että häviän säännöllisesti muutamille tutuille nimille iltarasteilla vaikka edellisenä vuonna pystyin jotakuinkin tasapäiseen kilvoitteluun. Kaikkihan me vanhenemme samaa vauhtia, eli siinä suhteessa sijoituksen pitäisi pysyä samana suhteessa vakio-nimiin nähden. Toisaalta voihan olla, että muut ovat kiristäneet tahtia entisestään.

Sen huomasin, että viikon juoksemattomuuden jälkeen jalat tuntuvat kevyiltä, mutta henki ei kulje. Pakollinen lepo tekee siis osalle kropasta hyvää. Onneksi olen vain tällainen harrastelijaliikkuja. Oikeiden urheilijoiden pitää ottaa nämä palautumisetkin kaikki mukaan laskuihin kun suunnittelevat treenejään ja kisojaan.

Tästä loppuraportista tuli melko epäyhtenäinen juttu. Kuvastaa hyvin myös omaa toimintaani. Vähän sitä sun tätä. Kokonaisuus on sekalaisten yksityiskohtien summa. Kaikesta huolimatta näin saatiin päätökseen suunnistusvuosi 2017.

Onnea Vuodelle 2018!

Joulukalenteri

Huom. Joulukalenteri sisältää isoja kuvia, eikä sitä ole optimoitu kännyköille, eli toimii paremmin tietokoneen näytöllä.

Lukeminen kannattaa aina

Pukinkonttiin tai omaksi iloksi:

Kertomus siitä miltä tuntuu ajaa yhdellä ja samalla paskalla romulla yli 200000 kilometriä muiden halveksuvien katseiden alla. Nimestään ja teemastaan huolimatta tämä ei ole mikään tekniikka- tai huoltokirja. Soveltuu siis vallan erinomaisesti henkilöille jotka eivät ymmärrä tekniikasta yhtään mitään. Oikeastaan heille tämä sopii vielä paremmin.

Onko sinua nöyryytetty autokaupassa? Jos vastasit kyllä, lue Asiallinen peli ja sitten vasta tiedä mitä nöyryyttäminen todella tarkoittaa.

Asiallisen pelin voi ostaa esim. täältä tai täältä tai suoraan minulta hieman edullisemmin.

Pulmakirja. 60 kpl kompatehtäviä, aivojumppaa ja sanallisia tehtäviä joissa vaaditaan hoksaamista. Sopii kaikille jotka osaavat lukea ja jotka eivät niele kaikkea purematta, vaan tykkäävät hieman funtsia asioita. Jos kammoat matematiikkaa, tämä kirja sopii hyvin myös sinulle, sillä matikkaa tarvitaan vain muutamassa tehtävässä ja silloinkin pärjätään ihan peruslaskutoimituksilla.

Pulmakirjan voi ostaa esim. täältä tai täältä tai suoraan minulta hieman edullisemmin.

Potilas kertoo

Taas riesana on flunssa. Toista viikkoa sitkeää köhimistä ja ähkimistä. Räkä jonka aamulla saa röhittyä lavuaariin on niin paksua ja vihreää, että sitä pitää haarukalla sorkkia, että sen saa menemään lavuaarista alas vesilukkoon.

Kolme viikkoa sitten meni viikko harakoille hampaan takia. Lauantaina se tuntui oudolta. Sunnuntaina se oli kipeä. Maanantaina pääsin (en voi sanoa, että menin, sillä kunnallisessa hammaslääkärissä pitää käyttää nimenomaan ilmaisua: päästä) hammaslääkäriin. Lääkärin tuomio oli, että hammas otetaan pois. Ei kannata tehdä mitään. Hammas oli sitä mieltä, että hän ei perkele lähde tästä mihinkään! Kaikkineen operaatio kesti noin 50 min.. Vastasi suurinpiirtein iltarastien 5 km B-rataa. Perustan arvioni siihen, että paitani oli yhtä märkä hampaan poiston jälkeen kuin B-radan suunnistuksen.

Tapahtui niin, että olin ollut siinä hammaslääkärin tuolissa noin vartin ja ovi huoneeseen avautui. Naisen ääni sanoi:
- Minun pitää päästä hammasläkäriin.
- Soittakaa aulan puhelimella ja varatkaa aika, hammaslääkärini sanoi.
- Ei kun minun pitää päästä nyt hammaslääkäriin.
- Juu soittakaa ja varatkaa aika.
- Ei en soita. Minun pitää päästä hammaslääkäriin nyt heti!
- Olkaa hyvä ja soittakaa, siellä teille annetaan aika.

Aulassa on siis tavallinen puhelin, jolla voi ilmaiseksi soittaa Kouvolan kaupungin hammashoitoloiden ajanvaraukseen. Korian hammashoitolassa, kuten ei varmaan muissakaan, ole minkäänlaista aulapalvelua eli opastavaa henkilökuntaa. Minulla on kaikki mahdolliset tonget ja pihdit suussa joten en näe naista, mutta keskustelu jatkuu:

- En soita mihinkään. Minä tulen nyt hammaslääkäriin!
- Soittaa olkaa hyvä. Siellä teitä neuvotaan.
- Tämä on hätätilanne ja minun on tultava nyt hammaslääkäriin! Nyt heti!
- Kuten sanoin, soittakaa aulan puhelimella ja siellä teitä neuvotaan.
- Ei ei. Tulen nyt heti lääkäriin tämä on hätätapaus. Siis tulen nyt.
- Olkaa hyvä ja menkään aulaan soittamaan ajanvaraukseen.
- Tämä on hätätilanne. Hammas on siirtynyt jo kaksi senttimetriä. Minun on päästävä heti hammaslääkäriin.

[sic] Tämä juttu ei ole keksitty vaan se on todellakin totta. Näin kirjoitettuna tämä kuulostaa todella pitkäveteiseltä. Mutta voin vakuuttaa, että kun makasin siinä tuolilla se kuulosti vielä paljon pitkäveteisemmältä. Olisin näyttänyt sille muijalle keskisormea, mutta en saanut käsiä irti tuolin nojista. Jankkaaminen jatkui noin viiden minuutin ajan. Siis viiden (5) minuutin ajan. Jotkut ovat täysin vailla järkeä. - Pois alta minä tulen nyt synnyttämään saakeli!

En ole itse kokonaan syyllinen vialliseen hampaaseen. Se oli juurihoidettu joskus kuusi vuotta sitten, eli hammas oli nyt kuollut eli tavallaan zombi. Siinä ei ollut tuntoa ja siksi lohjennut paikka ei varoitellut itsestään vihlomisella. Niinpä se ehti tulehduttaa leukaluun ennen kuin tunsin mitään.

Juurihoitokaan ei ollut kokonaan minun syytäni. Hammas ei ollut kipeä silloin vuonna 2011, se vain tuntui välillä oudolta. En saanut aikaa hammaslääkärille vaan minut passitettiin pakolla suuhygienistille neljän kuukauden päähän. Hän rapsutteli sitä aikansa ja sanoi, että minun pitää mennä lääkärille. Siispä tilasin ajan lääkärille. Tosin ajanvarauksen virkailija ehdotti, josko menisin suuhygienistille. Totesin, että olen juuri sieltä tulossa ja hän käski mennä lääkärille. Sain ajan hammaslääkärille. Lääkäri totesi, että olisi pitänyt tulla aiemmin. Tilanne oli sellainen, että oli pakko tehdä juurihoito. Juurihoidoille ei anneta mitään takuuta. Osa onnistuu ja osa ei. Tämä kesti siis sen kuutisen vuotta ennen kuin korkkasi.

Edellä kerrottu kuvaa hyvin nykyisen kunnallisen terveydenhuoltomme tilaa. Säästetään niin, että se tulee lopulta kalliimmaksi. Vielä kymmenkunta vuotta sitten minulle tuli automaattisesti parin vuoden välein kutsu hammaslääkärin tarkastukseen. Jos oli jotain laitettavaa se korjattiin samalla kertaa. Tähän on tultu ja mihin vielä joudutaan. Ohitan täysin nykyään uutisissa kaikki Carea-Sote-jutut. En kerta kaikkiaan jaksa kuunnella niitä. Kertokaa sitten kun jotain on saatu valmiiksi. Sen tiedän että virka-ajan ulkopuolella, siis öisin ja pyhänä, Kouvolan akuutti hammaslääkäripäivystys on Töölön tapaturma-asemalla. Se on Helsingissä!

Hampaan kraateri tihkui verta kaksi viikkoa. Siihen ei laitettu tikkejä. Syytä en tiedä. Enkä pystynyt silloin asiaa kysymään kun operaatio oli viittä vaille valmis. Usein sanotaan, että urheilija vetää veren maku suussa. Ei pidä paikkaansa. Veren maku suussa oksennuttaa ja se vaikeuttaa kaikin tavoin oloa. Juoksu ei silloin ainakaan kulje. Kävellessä pystyy paremmin sylkemään - siis myötätuuleen.

Laskua tuli kaikkiaan 76,80€. Käyntimaksu on 13,30 €. Tällä hinnalla saa siis ripustaa takin naulakkoon. Tutkimusmaksu on 8,50 €. Ilmeisesti se on röntgenkuva. Hampaan poisto on 38,00€. Sitten on vielä MUUT KULUT 17,00€. En ensin keksinyt mitä tämä tarkoittaa, mutta lopulta keksin. Se oli tietysti se maksu, jolla lääkäri neuvoi sitä tomppelia naista, joka yritti väkisin tulla samaan tuoliin minun kanssani.

Sitten taas hakemaan nenäliinaa ja niistämään...

Huippusuoritus

Nyt napsahti - jos ei ihan huippusuoritus niin aika hyvä sellainen.

Kerron ensimmäiseksi, että Rajakallio on kotikenttäni. Olen hiihtänyt, pyöräillyt, lenkkeillyt ja marjastanut siellä. Asun kartan reunalla. Olen lisäksi järjestänyt siellä useammat kuntosuunnistukset ja ollut kerran jopa kisojen ratamestarina. Tietenkään en tiedä jokaista kumparetta ja jyrkännettä erikseen, mutta monta paikkaa ja mielenkiintoista yksityiskohtaa on tullut tutuksi.

Lähtökohdat 30.9. iltarasteille olivat jälleen huterat. Takana oli viikon verran todella sitkeää flunssaa. Olin edellisenä iltana Tirvan suunnalla kokeilemassa suunnistusta. Jalat pelasivat, mutta muuten olo oli tukkoinen - ihan kirjaimellisesti. Omalla kohdallani tärkein kriteeri siihen voinko lähteä urheilemaan vai on on se, onko kurkku kipeä. Jos kurkku ei ole kipeä voin lähteä, vaikka nenä olisi tukossa tai vuotaisi. Tämä vaatisi pitkälliset perustelut, mutta koska minulla ei ole lääketieteellistä pätevyyttä eikä kukaan jaksaisi sitä lukea, totean vain että näillä säädöillä mennään.

Valitani oli siis B-rata. Kimppaliigan palkintosijat menivät jo sivu suun, eli nyt ei tarvinnut stressata sen suhteen. Startin alkujännitys poistui sillä kun tehtiin lennossa pikku korjaus tulospalvelun nettilinkkiin, joka oli väärässä päivässä. Oma moka sekin: copy-pastella kun tekee niin päivämäärät menevät sekaisin.

K-1:

Kuva on otettu noin 40 m ennen rastia. Eli siinä kohtaa missä on vihreää.



Kompasilla vaan suuntaa ja kohti ykköstä. Ratamestari oli heti laittanut alkuun hankalan rastivälin. Ei mitään kunnollista kiintopistettä ennen rastia. En nähnyt matkalle osuneita kiviä. Vain epämääräisen loivaa rinnettä. Rastin takana oli tie, eli vedin aavistuksen riskillä. Jos menee huti niin ei mene kauas. Olin rastista noin 10m sivussa kun lippu osui silmiin, eli ihan ok aloitus.

1-2:
Kuva otettu punaisen nuolen kohdalla.

Ensin helpot alta pois. Tiedän polun ja sen päästä lähtevän ajouran (keltainen nuoli) , mutta rastipistettä en tiedä. Iso kivi on helppo paikantaa ja sitten pusikko tihenee. Huovilan Sepolta (Sippurastin pj 1984-1988) olen Oravapolkukoulussa oppinut sanonnan: "Kun pusikko tihenee niin rasti lähenee." Näinköhän tässä käy juuri niin? Rasti on violetin nuolen suunnassa. Edessä on pusikko jonka kierrän vasemmalta. Vasta kotona tätä kirjoittaessa huomasin, että siinähän joku raunio. Hyvin on maastoutunut, sillä en huomannut sitä vaikka kävin tutkimassa paikkaa.

Rastin lähellä oli kolme muuta suunnistajaa ja ainakin kaksi heistä jatkoi määrätietoisesti suoraan eteenpäin. Omasta mielestäni olin tullut avoimelta kohti rastia tarpeeksi pitkälle ja käyrän paikka on tässä. Olin siis tarpeeksi pitkällä, mutta kummalla puolella. Koska menin selvästi ison kiven vasemmalta puolelta, päättelin, että olen hieman vasemmalla. Ja niin olinkin. Rastihan oli heti siinä oikealla. Tämä on ollut monelle paha rasti. Alla on kuva härvelistä, jossa kolmen eri B-radan suunnistajan toteutukset samasta paikasta. Yritys ainakin on kova - suomalainen ei prrrr luovuta!

2-3:

Kuva on otettu siinä missä rasiväliviiva ylittää ojan. Hieman avoimempi alue kajastaa jo näköpiirissä.

Melkein pelkkää viherää, eli kompasilla mennään. Hieman rinteen sivua pitkin, sitten ojien yli ja tähtäin on asetettu vaaleanvihreälle. Rastikivi on siinä missä se piti olla.

3-4:

Viistosti polkujen kautta kohti oikeaa paikkaa. Polun vieressä on pari monttua ja siitä kohti taimikossa olevaa kiveä. Alku on mennyt tähän asti ilman erikoisempia ongelmia, mutta ei mitenkään erikoisen nopeasti. Olen vielä nelosella kärkeä jäljessä kuten animaatio näyttää: Katso tästä.

4-5:

Sitten on vuorossa reitinvalintaväli. Tarjolla on kolme vaihtoehtoa: oikealta tien kautta kierto, vasemmalta polun kautta kierto ja suoraan. Suoraan valinnan hylkään siksi, että en tiedä millainen vetelä ryteikkö on pellon vieressä. Polun hylkään siksi, että viimeeksi kun siitä menin se oli aihan hirveää kuraveliä ja tänä kesänä on satanut kolme kertaa päivässä. Tätä samaa polkua pitkin kulki aikoinaan Anjalan puolen pohjoinen laturetkireitti joskus 15 vuotta sitten. Vaikka minua on moitittu siitä, että teen liian pitkiä kiertoja, valitsen silti tien. Sita paitsi jalat tuntuvat oudon kevyiltä. Onko syynä se, että olin viikon tekemättä mitään. Niistän aina kolmensadan metrin välien teelusikallisen vihreää sitkeää räkää (no ehkä liioittelen - niistin vain puolen kilometrin välein), mutta jalat tuntuvat mahtavilta. En jarruta alamäessä vaan pidennän askelta entisestään.

Tievalintaa puoltaa myös se, että rastinotto on helpompi. Hiekkakuopan vierestä rinne ylös. Osuin heti kolmen kiven ryppääseen ja siitä suoraan mäen päällä tasaisella olevalle rastille. Jos olisin tullut suoraan tai polun kautta, olisi mäen päälle kiipeämien pitänyt tehdä "jostain kohtaa".

5-6:

Kuva on otettu about kolmekymmentä metriä ennen kiveä.

Tarkkuutta vaativa väli. Maasto laskee pikkuhiljaa, mutta käyrien muodoista ei saa selvää, ellei niitä jää paikalleen pohtimaan. Olen huomaavinani pienen suon (joka jää juuri reittiviivani alle), mutta muutaman kymmenen metrin päästä näen toisen samanlaisen. Muistan, että olen ollut joskus  jumikuulana rastikiven toisella puolella olevassa maastossa, joten sinne ei parane lipsahtaa. Poikittain olevaa kuviorajaa en muista, mutta seuraavalle eli 6-7 välille osuvan kuviorajan muistan. Olen käynyt sen joskus hölmöilyjen jälkeen vaseten tarkistamassa. Menen siis hieman varmistellen. Poikittainen kuvioraja erottui selvästi ja sitten vaan pitää huomata iso kivi. Naps. Alla kuva poikittaisesta kuviorajasta otettuna kulkusuunnasta vasemmalle. Tulossuunnassa on siis noin 4 m korkeampaa puustoa.

Kyllähän sen erottaa joten kuten kun tarkoituksella sitä kyttäsi, mutta erittäin helposti jää huomaamatta.

6-7:

Suunta seiskalle. Rasti on kumpare pari käyrää alempana. Eli menen suunnalla niin kauan kunnes rinne laskee edessä ja sitten tähystän mitä edessä on.

Näkymä rinteen reunalta alas. Kumparehan se siinä on. Vaikka lippu ei näy, voi kumpareen takaa näkyvästä ylöspäin törröttävästä rangasta päätellä, että siihen on ripustettu lippu.

7-8:

Nyt taas tarkkana. Tihrustan kartasta, että 8 on yhtä käyrää ylempänä kuin 7. Eli otan suunnan ja samalla kiipeän vähän ylemmäs. Suuntaa ei voi pitää, sillä on pakko mennä vähän siksakkia ja väistellä esteitä. Pistän kävelyksi ja kurkin alaspäin. Oikealla näkyy isoa pudotusta, eli niiden on pakko olla kartassa olevia jyrkänteitä. Vähän vielä eteenpäin ja siinähän rasti on.

8-9:

Rinne alas siitä mistä joten kuten pääsee ja tilanne näyttää sen jälkeen tältä.

Tie houkuttelisi vasemmalle, varsinkin kun sieltä tullessani väkeä juoksi vastaan. 

Päätän oikaista, sillä loppuosalla pitäisi juosta melkein takaviistoon. Kiintopisteenä on pellon kulma. Siinne saakka pusken väkisin. Suuntaa pitää korjailla kaiken aikaa ja tummavihreästä kaistaleesta läpi päästäkseen pitää tehdä kaksin käsin töitä. Parissa kohtaa kun eteneminen meni ihan ryömimiseksi tuli mieleen, että oliko tämä väärä valinta. Pelto näkyy, vaikka lipsahdin aika kauaksi siitä. Loppu välistä olikin sitten selvää.

9-10:
Suoraan vaan tien yli ja rastille.

10-11:

Tässä on hyvä ja selkeä tapaus siitä miten käyriä käytetään suunnistuksessa. Kyllä - minäkin yritän saada niistä selkoa.

Kartassa on siis kaksi ympyröityä mäkeä ja rinne joka laskee etuoikealle. Alla sama paikka kuvattuna siitä mistä alamäki alkaa. Punainen viiva on sama kuin ylläolevassa kartassa. Luonnossa muoto erottuu tosi hyvin, mutta kameran kuva latistaa sen (tämähän on vain 2D-kuva).

Suunta kahden mäen väliistä kohti rastia. Kartassa näkyy kiviaidan merkki rastiväliviivan vasemmalla puolella. Olen käynyt joskus ihmettelemässä sitä. Paikalla on irtokivistä ladottua aitaa. Avoimen läntin vieressä kasvaa myös pari kituvaa viinimarjapensasta. Vaikka en kokonaista sokkelia löytänytkään, olen varma, että paikalla on joskus ollut talo.

Rasti on kahden kivenjärkäleen takana jyrkänteellä. Isot kivet ovat tutut, sillä olen muistaakseni itse laittanut joskus jommalle kummalle niistä rastin. Vaikka välille on tallautunut hieman uraa, on kuivahtaneessa ja lakoutuneessa ohuessa heinässä tosi hankala juosta. Kaiken aikaa pitää varoa, että ei menen nenälleen - varsinkin kun pitää käyttää lukulaseja, joilla ei näe omia jalkojaan.

 11-12:

Sitten on vuorossa tämän metsän ihmeellisin paikka. Yökupissa on joskus ollut melkein sama väli. Silloin kävi niin, että hukkasin itseni täydellisesti. Juoksin traktoritien tien yli huomaamatta sitä ja olin 300 metriä sivussa kokonaan väärällä mäellä. Nyt paikka on hakattu, joten maisema on täysin vieraan näköinen. Yritän päästä ajouralle (punainen nuoli), joka vie tielle, mutta kovasta punnertamisesta huolimatta valun vasemmalle. Menin siis siitä kaikkein risukkoisimmasta kohdasta. Ei voi minkään. Alla kuva ojalta menosuuntaan. Kuvassa pitäisi näkyä jossain ajoura.

Tien mutkasta nousin mäelle. Useampi näytti kiipeävän suoraan mäkeen ja ainakin yhden tapauksen tiedän joka juoksi reilusti vasemmalle mäen suuntaisesti. Molemmat huonoja vaihtoehtoja. Minä menin alla olevan kuvan mukaisesti, siinä sattui olemaan traktorin jäljet eikä tarvinut aitoa risuja.

12-M:

Täma on 1:1 sauvarinneharjoituksen loiva loppupätkä. Uskokaa tai älkää, mutta jalat tuntuvat vieläkin kevyiltä. Vedän siis maksimisykkeellä koko mäen ylös asti aina maalileimasille saakka.

Kotikenttäedusta on hyötyä. Vaikka yksityiskohdat eivät ole tuttuja pystyy isompia kokonaisuuksia hahmottamaan helpommin. Kotikenttäedusta saattaa olla myös haittaa. Jos luulee muistavansa jokun paikan ja ryntää sinne puolihuolimattomasti, saattaa käydä köpelösti mikäli muistikuva ei olekaan oikein.

Harmittavan vähän oli osallistujia Rajakalliolla. Sää oli mainio: poutaa ja lämmintä. Ei paarmoja, ei hirvikärpäsiä eikä porottavaa auringonpaistetta. Monipuolista suunnistusmaastoa ja mielenkiintoisia suunnistustehtäviä. Kannatti tulla.

Viikko 33

Viikko oli yhdella sanalla sanoen: rankka.

MAANATAI

Maanantaina Anjalan Liiton suunnistusmestaruuskisat Huhdanniemessä. Radan pituus oli 4.4 km ja aikaa meni 53 min. Heti ykköselle pummi ja kunnon hakemista. Tämä oli toistaiseksi kesän vaikean rata. Pienipiirteistä notko-kumpare-avokallio-rinne -sekamelskaa. Pelkkää mäkeä eikä polkua päässyt hyödyntämään kuin vähän. Kaiken lisäksi risukkoa ja puskaa yli kiintiön. Onneksi ikähyvityksiä tuli niin paljon, että tuloksena oli peräti kolmas sija. Voitin keskikokoisen lasiastian ja valitsin sen lisäksi kineesiologisen teippipakkauksen, jossa oli neljän erivärisen teippirullan lisäksi dvd.


TIISTAI

Tiistaina Mielakan iltarastit. Ei se niin paska maasto ole kuin taisin maalissa tokaista. Suoritus oli paska. Kiersin mäen kun piti mennä suoraan ja menin suoraan mäen yli kun piti kiertää. Sen olen Miekalan mäestä oppinut, että polkuja en kannata laskea. Jos on menossa johonkin suuntaan, eikä heti saa selville mikä polku on mikä, kannattaa hierominen jättää ja lasketella vain sinne päin. Jos ei käyristäkään saa selvää, jotain isompaa ja selvempää tulee kyllä vastaan. Maastopyöräilijät ovat lisäksi tehneet lisää uria pitkin rinteitä, joten polkujen mittailu on epätoivoista hommaa.

Mielakan pitkän välin animaatio rastiväliltä 8-9 yhteislähdöllä, ei siis todellinen tilanne, vaan pelkästään tämän rastivälin vertailu. Vaihtoehtoja on käytännössä kaksi: suoraan mäen yli ja oikealta kiertäminen. Valitsen kiertämisen sillä mäen kipuaminen suoraan ei houkuttele. Rinne kasvaa paksulti horsmaa, joten tasainen pururata maistuu paremmalta. Rastipiste on jyrkänne. Taputtelen menemään ja vilkaisen uudestaan määritettä. Rasti on jyrkänteen päällä! Hyvä huomio. Jos olisin juossut pururataa rastille saakka, olisi viimeisen 20 m matkalla pitänyt kiivetä ylöspäin 40 m. Menin siis tietä pitkin mäkeen ja sieltä jyrkänteen päälle. Niin näyttävät tehneet kaikki muutkin härveliin piirtäneet. Vaikka matkaa tuli hiukan enemmän jalkoihin se kävi silti vähemmän, eli mielestäni tein oikean valinnan.


KESKIVIIKKO

Keskiviikkona Palaneenmäelle (kuva yllä). Kakkoselle saakka suunnistus sujui. Kolmoselle huono suunta, joka vei hieman liikaa oikealle. Juoksin ajouraa, jota ei ole karttaan merkitty eli aikahukka tuli käytännössä liian pitkästä matkasta. Puolivälissä jalka alkoi painaa ja ylämäkiin oli pakko vaihtaa ykköselle. Mustikanvarvut pitenevät samaa tahtia kun matka etenee ja samalla vauhti hiipuu. Hitaasta vauhdista huolimatta useampia pieniä "väkäsiä" reittiviivassa ennen rastia. Esim.11:lle kiersin jyrkänteen ja kiven välistä kuusen oksien alta kontaten, jotta pääsin takaisin samaan paikkaan jossa jo melkein olin. Suoraan juosten olisin ollut rastilla minuutin aiemmin vaikka matkaa minulle tuli vain noin 18 m enemmän kuin suoraan menneillä. Hienoa maastoa ja tietäkin pääsi juoksemaan useita kertoja. Vahinko vain että suurin osa tiepätkistä oli pituudeltaan sen 2,5...3 m eli sen mitä tien ylittäminen kesti. Tämä oli toistaiseksi kesän raskain juoksu.


TORSTAI

Torstaina valitani Puhjonrannassa oli B-rata.

Vaikka monet pitävät hyviä marjapaikkoja salaisuuksina, tänä taitaa olla julkinen salaisuus. Alla tämän viikon B-radan alku. Viime vuonna rastien 1 ja 2 välimaaston paikkeilla oli puolukoita enemmän kuin missään olen nähnyt. Vaikka vuosi sitten Puhjonranassa oltiin noin viikkoa aiemmin kuin tänä vuonna, puolukat olivat silloin syötäviä. Maasta kaapaten niitä tuli kerralla puoli kourallista. Söin useamman kourallisen samalla kun menin eteenpäin. Vaan mitä näinkään tänä vuonna samassa paikassa! Ei puolukan puolukkaa. Ei edes yhtään raakiletta.


HEINÄTÖISSÄ

 
Todisteeksi niille, jotka epäilevät, että minulla ei ole muuta elämään kuin suunnistus, kerron tässä viikon kohokohdan. Sain pitkään käyttämättömänä olleen Aktiv Sprinter -merkkisen niittokoneen toimimaan. Laite on ruotsalaista alkuperää ja valmistettu joskus 1980-luvulla. Vaikka se kiinnitetään kolmipistenostolaitteeseen siinä ei ole varsinaista työntövartta lainkaan.
 

Työntövarren paikalla on säätötanko (kuvassa nro 1), jolla säädetään terän etu-taka-kallistusta. Tanko ei siis pidä laitetta kiinni traktorissa vaikka äkkiä katsottuna niin vaikuttaisi olevan. Laitteen tasapaino nojaa kokonaan tuen varassa vasemman vetovarren alapintaan (2). Ainutlaatuinen rakenne, jota en ole nähnyt missään muussa maatalouskoneessa. Tästä asetelmasta seuraa se, että kun vehjettä irrottaa tai kiinnittää traktoriin, vetovarret pitäisi saada aivan maanpintaan asti, jotta härvelin paino asettuisi suoraan maahan. Muuten jousi (3) jää jäännitykseen ja kun varret lyö irti tapeista hökötys meinaa kaatua johonkin satunnaiseen suuntaan. Asetelma tuntuu samalta kuin pallogrilli olisi jumppapallon päällä. Ihmettelin aikani miksi ihmeessä tämä on näin vaikeaa, kun keksintö ei seiso omalla ainokaisella tukijalallaan. Ratkaisin ongelman siten, että tein sille pyörillä olevan alustan. Härveli on sen päällä korkeamalle maan pinnasta ja painon saa laskettua siihen. Silloin vetovarsille ei tule painoa ja ne saa irti tapeista kevyesti - eikä aparaatti heitä itseään selälleen alle puolessa sekunnissa (nimim. kokemusta on siitäkin).

Varsinainen ongelma  koneessa oli terä.

Ensin niittasin puuttuvan terälapun paikalleen. Uusi lappu erottuu kuvassa keskellä hieman sinertävän värisenä. Mitenkään itseäni kehumatta pidän niittausta erittäin onnistuneena. Sitten oioin kaikki vääntyneet terälaput suoriksi. Rättilaikalla hioin vielä pyöristyineiden lappujen reunat teräviksi.

Yksi sormi oli väärän mallinen. Väärä sormi on ylläolevassa kuvassa vasemman puolimmaisin. Sen kärki on hieman koholla. Jos katsot kuvaa, huomaat, että terälapun yläpinnan ja sormen hahlon välissä oleva rako on pienempi kuin muilla lapuilla.  Leikkupintojen väliin jää rako (siis lapun alapuolelle) ja siksi tämä kohta tahtoo silloin tällöin kerätä itseenä heinää joka jumittaa leikkuuta. Koska sormea ei voi muotoilla, siirsin sen keskeltä aivan reunimmaiseksi. Alkuperäinen sormi on hukkunut johonkin ja se oli korvattu tällä väärän mallisella. Nyt tämä väärä yksilö on laitimmaisena ja jos se ei leikkaa kunnolla se ei häiritse niin paljon kuin keskellä terää. Löysin kyllä liiterin perukoilta ämpärillisen sormia, joista osa oli käyttämättömiä, mutta yksikään ei ollut tähän terään sopiviaa mallia.

Lisäksi huomasin, että terän varren kiinnityskohdassa oleva leveä lappu (en tiedä osan nimeä) oli kiinni vain yhdellä niitillä. Lisäsin toisen niitin ja nyt sekin pysyy kunnolla kiinni. Terä meni voitelematta paikalleen yksinkertaisesti kevyesti työntämällä. Vaikutti hyvältä, sillä terän pois ottaminen vaati kahdella kädellä moskalla hakkaamista. Sitten vain nippoihin rasvaa ja tippakannulla terä liukkaaksi. Ja KAS: se toimii! Heinä kaatuu. Ääni joka koneesta lähtee on karmea, mutta sen osan korjaamiseen minulla ei ole sopivia varaosia.

Nykyaikaiseen lautasniittokoneeseen, joka on toiminnaltaan idioottivarma vehje, verrattuna tämä sorminiittokone on melkoinen hirvitys. Kaiken pitää olla kohdallaan, heinä ei saa olla laossa ja tuulen suuntakin vaikuttaa siihen lähteekö luokoa syntymään vai meneekö aparaatti tukkoon.

Tämä on ihan harrastus. Tuskin kukaan kuvitteli, että lähden tällä urakoimaan: Niitän joutomaan, jos sitä vaikka tarvitaan iltarastien parkkipaikkana tulevaisuudessa. Niittämätön paksu heinä kulottuu eikä maadu hetkessä, varsinkaan jos talvella ei ole kunnolla lunta. Niittämätön heinä on koko seuraavan kesän sekasotkuna pystyssä niin tiukasti, että siitä ei pääse henkilöautolla kunnolla läpi. Ja se on todella ruman näköistä.


ACTION!

Sitten oli vielä viikon loppuverryttelyn vuoro eli sunnuntainen Action Run Utissa. Vuoden takaisesta runista jäi mieleen se, että lihaskuntoa olisi hyvä olla olemassa. Kuten olen tuhannesti kertonut, ei ole vielä löytynyt sitkeästi etsimisestä huolimatta keinoa, jolla lihaskuntoa voisi mielekäästi kohentaa. Näillä samoilla surkastuneilla muskeleilla oli siis pakko startata matkaan.

Taktiikka oli vetää alku vähän lujempaa, että en jää ruuhkan taakse, joka muodostuu motivaatiomonttuun. Montussa rinne on niin jyrkkä, että ilman köyttä sitä ei pääse ylös. Vedinkin ensimmäisen kilometrin mielestäni reipasta vauhtia. Katsoin onneksi kelloa vähän ennen monttua ja vauhti oli 4.10 min/km. Huh. Aivan liian lujaa ja niinpä montun päältä, kun olin ensin tyhjentänyt tossut hiekasta, jatkoin vauhtia joka oli noin 5 min/km. Olin melkein koko matkan montun jälkeen omassa yhden henkilön ryhmässä. Välillä joku vilahti edessä ja vesiesteeltä pois tullessa näin vastaan tulevaa väkeä. Vasta lopun esteradalla yksi nuorempi mieshenkilö meni ohi. Muuten taivalsin koko matkan käytännössä yksin. Harmi sisänsä, sillä kirittäjistä on aina apuja.

Tässä joku, jolla on vihreä paita, sininen hikinauha, kaksitehosilmälasit, keltamustat nappulatossut ja joka tuli parkkipaikalle valkoisella Kamuxilta ostetulla 1,4 TSI Skoda Octavialla, punnertaa Utin linnoituksen sisälle viritettyä estettä.

Etukäteen eniten pelotti espanjalainen pöytä. Pääsin siitä yli toisella yrittämällä! Tulokset ovat täällä. Olin kymmenes ajalla 74:35. Ja pääsin läpi - tai siis - ylitin kaikki esteet hyväksytysti. Olen oikein tyytyväinen sijoitukseeni, aikaan ja siihen että polvet kestivät sikaimaiset konttaus- ja ryömimisesteet.Ainoa mikä jäi harmittamaan oli se, että arvontapalkintona ollut telkkari ei osunut tälläkään kertaa kohdalle.

Värälän iltarastit

Värälä on yksi Suomen historian merkittävimpiä paikkoja. Venäjän ja Ruotsin suurvallat ovat neuvotelleet vanhoihin aikoihin ruudinkäryssä rajalinjoista ja pieni Suomi likistyi siihen väliin. Värälässä on saatu aikaiseksi jonkinlainen sovinto vuonna 1790 ja siitä muistona on Värälän rauhankivi. Näistä mielenkiintoisista tapahtumista löytyy Wikipedian lisäksi tietoa esim. Anjalan ja Elimäen historiakirjoista. Kyseiset opukset löytyvät kirjastosta. Täytyy tunnustaa, että aivan kokonaan en jaksanut näitä tiiliskiviä lukea läpi, sillä teksti ja ulkoasu on rasittavan vanhanaikaista. Pieni nuorennos ja väritys tekisi paikaillishistoriaan tutustumisesta helpompaa.

Värälän iltarasteilla minulle lyötiin nenän alle A-radan kartta kyselemättä. Sitähän se sitten oli lähdettävä suunnistamaan. Tällä kertaa tarjolla oli rastirallia. 6,1 km ja 26 rastia. Kaikki välit lyhyitä ja vain yksi väli, jossa oli pientä reintinvalintaa.

Värälän maasto on kovin kaksijakoinen. Ensin on harvaa mäntykangasta, jossa juokseminen on nautinto ja sitten on täysin umpivihreitä viidakoita, joissa nokkoset polttavat kainalot.

Tässä muutamia mielenkiintoisia tai muuten kommentin arvoisia rastivälejä. Jos minulla olisi Gopro-kamera tai vastaava, kartan ja maaston vertaaminen kävisi näytöllä sutjakasti. Mutta kun ei ole, niin selostan tapahtumat ja havainnot näin sanallisesti.

K-1:

Melkein kuin olisi nurmikolla juossut. Alkumatkalla ei mitään kiintopistettä. Sitten kuviorajan ylitys ja mäntytaimikkoon. Rasti on laakea kumpare joka on...niin missä? Huomasin kartassa rastin oikealla puolella pyören kuviorajan rajaaman alueen. Se löytyi maastosta kun nosti leukaa: muutamia pitkiä mähtyjä taimikon keskellä. Suunta niiden vasemmalle puolelle ja sinne se napsahti rastille.

6-7:

 Suunta ja sitten vaan mahan alus jalkoja täyteen. Ensin ajattelin, että kaarran tielle ja sitä myöden lähestyminen rastille, mutta kanevikko oli niin matalaa, että lasettelin menemään suoraan.

11-12:

Välin alkuosa oli selvää. Ehkä olisisi pitänyt mennä risteyksestä toista kautta, mutta lopputulos olisi ollut silti sama. Rasti on pieni suppa. Kun olin viittä vaille rastilla, edessä oli läpitunkematon vattupusikko ja sen takana kanjoni, jonka pohjaa ei näy. Tarkistin kahteen kertaan, että kartta on oikein päin ja että olen oikeassa paikassa. Kyllä olen. Parista kohtaa yritin kokeilla miltä rinne tuntuu, mutta ei mitään mahdollisuuksia. Tämä näkyy kaarteluna viivassa. Sitten näin kun joku kompuroi montun pohjalle ja uskalsin mennä perään. Oli se siellä. Rasti oli rotkon pohjalla. Kartta on niin viattoman näköinen, mutta luonnossa paikka on ihan muuta. Ja pitihän sieltä päästä vielä ylös, mutta se on kokonaan toinen juttu.

13-14:

 Harvoin onnistuu näin suoraan eteneminen.

17-18: Tässä ainoa väli, jossa ratamestari tarjosi jonkinsortin reitinvalintaa. Oma valintani perustui pelkästään tuuriin. Eli ensin puskin suoraan rastilta polulle siitä mistä joten kuten pääsin. Polun toisella puoella oli ihan läpitunkematon seinämän kasvillisuutta, joten päätös oli selvä. Oikean kautta kiertäen ja ajouraa hyödyntäen. Tässä animaatio siitä miten eri tavoin tämä väli oli toteutettu. PekkaY (salanimi?) vetää miehekkäästi täysin suoraan ja on kolmanneksi nopein.


22-23:

Nämä tällaiset välit ovat kaikessa järjettömyydessään oikeastaan ihan hauskoja (kunhan niitä ei ole ihan joka kerta). Ensin penkan juurelle. Katsoin ensin miltä vaikuttaisi jos kiertäisin oikean kautta. Nokkosta, vattua ja horsmaa eikä minulla ole haarniskaa mukana. Jospa siis kiipeän, niin tulee samalla katsottua vähän maisemia. Tämä Värälän murskeen louhos on sikäli tuttu paikka, että olen pyöräillyt Värälän kaikki polut ja tiet läpi ja olen käynyt myös tässä kivilouhoksessa aiemminkin. Kiipesin noin puoliväliin rinnettä ja huomasin, että paikalle oli kipattu jotain joka oli kovin irtonaisen tuntuista. Oli pakko pakittaa, etten tipahda johonkin metrien syvyiseen onkaloon ja huku sinne koko pituudeltani. Etsin kovaan maata alle ja kiipesin ylös. Samat sanat alas mennessä, mutta toisessa järjestyksessä. Nopein reitti olisi varmaan ollut se, jos olisi kieränyt koko työmaan lännen puolelta kokonaan teitä pitkin.

26-M:

Nopeasti tielle ja sitä pitkin maaliin. Näin teoriassa. Onneksi en ollut ensimmäinen tällä välillä niin, oli hieman tallattuna jälkiä. Karttaa voi laittaa ison kiven ja tien välille tumminta vihreää mitä tulostimesta löytyy.

Lopuksi tossujen ja paidan vaihto ja loppuverkka pyöräillen kotiin. Yllättävän hyvin meni sijoituksellisesti, vaikka paikoin tuntui maastossa, että en liiku mihikään. Tosin kärjelle häviän sen yli 3 min/km, sille ei mahda mitään.

Kiitos ratamestarille mielenkiintoisesta iltapuhteesta.

P-Rastit

Yleistä P-rasteista.

Kouvolan suunnistajien iltarasteilla kokeiltiin polkusuunnistusta edellisenä vuonna. Tämä ei siis ollut lyhyt ja tuttu Polku-rata (joka nyt on nimetty D-radaksi), vaan reilusti pitkä suunnistusrata, joka eteni pelkästään polkuja pitkin. Helppoa ja vauhdikasta suunnistusta henkilöille, joilla on juoksukuntoa, mutta suunnistustaito on hieman heikommissa kantimissa. Polkusuunnistuksen "suosio" yllätti. Se ei kelvannut kenellekään. Tavalliset iltarastisuunnistajat haluavat oikeaa suunnistusta ja polkujuoksijat eivät ota karttaa käsiinsä. Polkujuoksijat haluavat edetä valmista viitoitettua reittiä ja maksaa sitä 40 euroa. Polku-suunnistus jätettiinkin ohjelmasta pois melko pian. Turhaa työtä oli turha tehdä.

P-rastit ova kaukaisesti sukua polkusuunnistukselle. Kartassa oli lähtö, reitti ja maali - ei muuta. Maastossa on siellä täällä polkujen varsilla rasteja. Kaikki oikean reitin varrelle olleet rastit piti leimata. Muita rasteja ei saanut leimata, muuten tulee sakkominuutteja. Nämä tiivistetyt ohjeet riittivät suunnistajille. Vanhempi väki muistanee viivasuunnistuksen, joka on P-rastien isosetä.


Suunnittelua ja piirtämistä. 

Ratapituudet 2,4,6 ja 8 km oli haarukoitu siten, että ne ovat hieman pidemmät kuin vastaavat iltarastiradat. Reittihän on pelkkää polkua ja ylimääräisiä mutkia ei tarvise tehdä. Mäkiä on tietysti matkalla, mutta nekin pistellään menemään polkua pitkin eikä kanervikossa tai puskassa. Tarkoitus oli ensi alkuun tehdä ratoja kilometrin välein, mutta totesin sen menevän liian monimutkaiseksi.

Maaston valinta oli helppo. Anjalan urheilukentän maastossa on polkuja riittävästi ja kartta on tiptop. Bonuksena vielä selvät parkkialueet, helppo opastus ja seinästä saatava 230 V.

Piirsin Ocadilla karttaan lähdön ja maalin sekä näiden välille viitoitusviivan. Reitin pituus tuli siitä suoraan. Piirsin kartalle myös maastoon laitettavat rastit, mutta en lisännyt niitä yhdellekään radalle. Näin sain reitin pituuden pysymään siinä mikä sen piti olla. Neljän radan sommittelu samaan pohjaan samalla värillä on mahdotonta, kun karvalakkimallin Ocadissani ei pysty vaihtamaan symbolien värejä. Niinpä jokaiselle radalle oli tehtävä oma tiedosto = nelinkertainen työ. Tein ensin yhden radan kaikkineen rasteineen ja kopion sen neljäksi, jotta rastipisteet ovat varmasti samat. Tässä kohtaa tuli selväksi, että kahdeksaa rataa ei kannata yrittää tehdä, muuten menen itse sekaisin.

Korpelan mäen päällä on mahdottomasti polkuja. Ne ovat kaikki tunnistettavissa kun tarpeeksi kauan seisoo paikoillaan ja miettii. Jotta niitä pystyisi hyödyntämään kunnolla kartan mittakaavan pitäisi olla luokkaa 1:2500. Kymppitonnin mittakaavalla reittin mutkittelua ei pysty kunnolla piirtämään. Lopputulos oli 1:7500, jossa isoin rata mahtui juuri ja juuri A4:lle ja mäen päällä olevaa tiheintä polkuverkostoa pystyi vielä joten kuten lukemaan kartalta.




Ensimmäinen koevedos tehtiin reittiviivalla, joka oli piirretty läpikuultavalla oranssilla värillä. Polut erottuivat hyvin, mutta mustilla yhtenäisillä teillä reitti katosi mustan värin alle. Reitti oli siis pakko tehdä perinteisellä violetilla. Se puolestaan peitti alleen polun kokonaan, mutta musta tie jäi näkyviin. Läpikuultavaa viivaa ei voi siirtää tien viereen, koska silloin reitin seuraaminen menee risteyksissä vaikeaksi. Vaikka kapea polku ei violetin viivan alta erotu, pääasia on kuitenkin se reitti, joka menee juuri siitä missä viitoitusviiva paperilla on.

Ennen varsinaista tulostusta rastit saa kartasta pilloon yksinkertaisesti merkkaamalla ao. symbolin piilotetuksi. Sitten vaan kartat tulostukseen. Digipaino Seppo Talja hoitaa homman todella nopeasti ja sain karttaniput itselleni jo seuraavana päivänä.

Tässä kartat ja rastien paikat pdf-tiedostoina:
P2-rata
P4-rata
P6-rata
P8-rata
Rastit (huom mittakaava on muistaaksei noin 1:2500, eli kovasti suurennettu)


Toteutus.

Keskiviikollle oli luvassa päivälle sadetta. Vein rastit paikoilleen jo aamulla ja juuri ennen sateen alkua. Kun iltapäivä ja H-hetki koitti sää selkeni ja lopulta aurinkokin paistoi.

Etukäteen olin kokeillut miten loppuaikaa muutetaan E-resultissa jos sakkominuutteja tulee. Ratatiedot syötettiin etukäteen koneelle ja sisäänluvussa valittiin oikea rata. Sitä myöden selvää.





He joilla oli kaikki oikein olivat selviä tapauksia. Puuttuvat leimat olivat myös selviä tapauksia. Kone herjasi niistä ja ne merkittiin hylätyiksi. Ylimääräisistä leimoista kone ei herjaa (miksi ei?) ja ne jäivät odottamaan lopullista käsittelyä siksi kunnes hässäkkä taantuu.

Kun viimeinen suunnistaja oli maalissa tarkistimme leimat, ja jos oli ylimääräisiä leimoja, muutettiin loppuaikaa lisäämällä siihen tarpeelliset sakkominuutit. Tai jos ylimäärisiä leimoja oli 3 kpl tai enemmän suoritus merkittiin hylätyksi.

Ongelmaksi muodostui se, että nämä jäkikäteen tehdyt muutokset eivät päivittyneetkään nettiin. Kukaan ei ole ilmeisesti koskaa tarvinut moista ominaisuutta? Oikeissa kisoissa käytetään järempiä työkaluja, jotka mahdollistavat tämän kaltaiset "säädöt". Esim. rastireittiradan sakkominuutit eivät ole ongelma Pirilän ohjelmalle.

Tunnin protestiajan jälkeen yksijäseninen jury, jonka jäsenet koostuivat ratamestarista, päätti yksimielisesti, että 1 ja 2 ylimäärisen leimauksen tehneet saavat sakkominuuttinsa anteeksi ja loppuaika on se mikä se maaliintullessa oli. Olkaatten hyvät arvon suunnistajat.


Rastipisteet vs. reitit.

Eniten palautetta tuli rastista 139, joka oli rastina radoilla P4 ja P6.

Yllä kuva P4 ja P6 radoilta. Turkoosi nuoli osoittaa kuljettavan reitin niin päin kuin se suunistajalle näkyi. Rastin etäisyys oli 45 cm hiekkan reunasta eli siis lähimmän tieksi katsottavan alueen reunasta. 

Yksikään reitti ei mennyt kuvassa olevasta nuolesta etuviistoon oikealle puolelle olevaa tietä pitkin. Jos menit sinne menit väärää reittiä.

Sama paikka kartalla. Tulosuunta alhaalta turkoosin nuolen suuntaisesti.

Ja sama paikka siten, että oikea reitti on merkitty ohuella turkoosilla värillä. Tien muoto ja kivi, jonka vieressä oleva rasti oli, hahmottuu  nyt paremmin. Kulkusuunta siis alhaalta ylös.

Selvä tapaus?







Kartassa ei tässä kohtaa ole kuin yhden tien leveys - ei kahta tietä rinnakkain vaikka luonnossa hiekka-alue onkin selvästi leveämpi kuin ura sitä ennen. Tämän takia ratamestari (=minä) päätin, että lippu siinä kohtaa on sellaisessa paikassa, että se kuuluu leimattaviin rasteihin. Pitää myös huomata se, että rasti voi olla polun/tien kummassa reunassa tahansa. Jos juoksee tiukasti oikeaa reunaa etäisyyttä rastiin tulee metritolkulla, mutta sille ei voi mitään. Eriäviä mielipiteitä asiasta esitettiin, mutta enemmistö oli kuitenkin leimannut tämän paikan oikein. Tosin muutama suunnistaja oli leimannut tällä rastilla, vaikka heidän reittinsä meni kokonaan kiven toisella puolella olevaa tietä pitkin selvästi rastista erillään (ei näy valokuvassa).


Toiseksi eniten palautetta tuli rastista 146.

Rasti (paikka merkitty turkoosilla nuolella) oli liian liian lähellä risteystä. P2, P4 ja P6 -radoilla se ei ollut ongelmia. Näillä radoilla reitti meni selvästi rastin sivuitse. P8 rata (kuvassa yllä) tuli toisesta suunnasta ja reitti kääntyi juuri ennen rastia vasemmalle. Paikka oli selvä aamulla kun vein rastit paikalleen, mutta viidenkymmenen suunnistajan jälkeen heinä ja lupiinit tallautuivat sen verran, että se enää ollutkaan niin selvä.

Rasti 146 ei ollut P8-radalla. Tämän asian vahvisti kartan tehnyt henkilö. Rasti oli kuitenkin liian lähellä risteystä ja aiheutti epäselvyyttä. Sen olisi pitänyt olla edes pari metriä enemmän jompaan kumpaan suuntaan. Yhtä kaikki - kun sakkominuutteja ei ynnätty aikoihin, niin käytännössä tämä rasti ei tuottanut vahinkoa kuin muutamille henkilöille.

Näiden kahden edellä selostetun rastin lisäksi puuttuvia ja ylimääräisiä leimoja tuli sieltä täältä, mutta ne olivat selviä tapauksia. Suoralla polulla oleva rasti jää leimaamatta jos juoksee rastin ohi väärää polkua.



Yhteenveto.

P-rastien järjestelyissä rastien vienti ja haku sujuu selvästi nopeammin kuin tavallisilla iltarasteilla - luonnollisesti kun umpimetsässä ei tarvitse tarpoa. Viennissä meni aikaa tunti yhdeltä henkilöltä kun apuna oli auto, ja poishaussa aikaa meni 40 min kahdelta mieheltä jalkaisin. Tiedostojumppaa on selvästi enemmän.

Osallistujia oli 99. Sateiselta näyttänyt ilma tietysti tiputti arkajalkoja ja hienohelmoja pois. Kelihän oli sitten erittäin mainio, eli aina kannattaa tehdä päätös lähteä suunnistamaan oli keli kotona tai työpaikalla mikä tahansa. Pelipaikalla se saattaa olla aivan toinen.

Lyhyttä 2,3 km mittaista rataa meni eniten. Karttoja meni 1 kpl enemmän kuin niitä oli tulostettu. Ilmeisesti pidempiä ratoja vierastettiin siksi, että niiden pituus vaikutti itseisarvona niin isolta. Jos suunnistaa iltarasteilla A tai F rataa, joka on sen noin 6-7 km. tulee juostuksi matkaksi silloin helposti reilusti yli 7 km. Eli rasittavuudeltaan ja juostun matkan mukaan määriteltynä P8-radan 8 km eli ollut mitenkään erityisen paljon.

Yllättävän paljon on säätöä tämänkaltaisessa tapahtumassa. Kuvitelkaa millainen hierominen on tarkkuussuunnistuksen jäjestäminen. Siinä joka ikinen rastilippu pitää sijoitella 10 cm (kymmen senttimetriä) tarkkudella maastoon. Siihen verrattuna P-rastit olivat ihan juosten kustut.


Loppufiilikset.

Yleisesti ottaen suunnistajat suhtautuivat positiivisesti P-rasteihin.

Tiiviimmät pienryhmät puivat suorituksiaan liki parinkymmenen minuutin verran vaunun edessä. Ratamestarin näkökulmasta mukavaa on se, että keskustelua tosiaan syntyi. Lievästi harmittaa, että käytetyt ohjelmat eivät taipuneet shown läpivientiin niin hyvin kuin olin luullut ja, että osallistujien määrä jäi yhtä alle sadan.

Osallistujia olisi mahtunut mukaan siiis enemmänkin. Näissä normaalista poikkeavissa tapahtumissa on jostain syystä ollut vuosien saatossa aina selvästi vähemmän väkeä kuin normi-tapahtumissa ( poikkeus vahvistaa säännön: 19.7.2017). Miksi ihmiset vierastavat niitä? Minua kaikki erikoiset jutut kiinnostavat ja käyn niissä mieluusti. Vaaditaan ilmeisesti jotenkin vinoon kasvanutta persoonaa, että tykkää muustakin kuin suorista ja selvistä rastilta rastille rastiväleistä? En tiedä.


Kiitos kaikille osallistujille ja menestystä tulevissa suunnistussuorituksissanne.

P-rastit voi tiivistää yhteen virkkeeseen Hietasta mukaillen:

En mää täss syyllist kaipaa, mutta ratamestarii ja rastei mää kaipaan!

Tarkkaa suunnistusta 19.7.

Tarkkuussuunnistus

Tätä erikoislajia pääsee harrastamaan valitettavan harvoin, joten kun siihen oli mahdollisuus Keskilaakso Rasteilla Keltakankaalla, olin tietysti intoa puhkuen paikalla.

Normaalikilpailun (=kunto) rata muodostuu tehtävistä, joissa ratkaistaan, mikä 2-5 rastilipusta vastaa karttaan merkittyä ja määritteillä tarkennettua rastia. Eliittitasolla (=E) kilpailtaessa voidaan käyttää myös ns. nollarastia, jolloin yksikään tarjotuista rastilipuista ei ole oikeassa paikassa. Nollarasti eli ns. Z. vaikeuttaa aivotyötä huomattavasti. Keskilaakso Rasteilla oli tarjolla molemmat eli Kunto- ja E-radat.

Tarkkuussuunnistuksen säännöt ja kaikki muut tiedot, jotka aiheeseen liittyvät löytyvät lajin omilta sivuilta: Linkki.

Esimerkkejä

Tässä muutamia E-radan rasteja ja omia ratkaisujani sekä perustelut siitä miten niihin päädyin. Valokuvat on otettu rastin katselutolpan vierestä vaikka tolppaa ei kuvassa näkyisikään. Olen selittämisen helpottamiseksi merkinnyt näinhin kuviin katselutolpan paikan turkoosilla värillä. Karttaanhan sitä ei ole merkitty. Valitan, että karttapalat ovat vähän suttuisia, se on skannerin vika - ei minun.


Rasti 1: Vaikea tapaus

Radan ensimmäinen rasti oli hankala. Rasti on takimmaisimman tiheikön eteläpuolella.

Vaikea tehtävä saada selville mikä puista ja pensaista on oikea lippu. Rasti on kaukana joten valintani oli oikeanpuolimmaisin eli D. VÄÄRIN. Rasti on vielä sitäkin kauempana ja oikeasta paikasta puuttuu lippu. Tämä oli siis nollarasti. Radan ensimmäinen rasti ja heti olisi pitänyt uskaltaa laittaa Z.


Rasti 9: Helppo tapaus

Rasti on suppa. Käytännössä se on pitkä ja kapea ojantapainen monttu teiden välissä.

 Rasti on supan keskellä, mutta mikä lipuista on keskellä suppaa?

Ratkaisu löytyy vertaamalla lippuja tien toisella puolella olevaan linja-autopysäkin katokseen. Katos näkyy kartassa. Oikea lippu on aavistuksen oikealla katoksesta. Vastasin B, joka oli OIKEIN. Tietämättömille tiedoksi, että tehtävä ratkaistaan katselupisteen näkymän suhteen, mutta maisemaa saa tutkia polkua / tietä pitkin liikkuen ellei sitä ole erikseen kielletty. Tässä tapauksessa pyörätie menee aivan rastien vierestä, joten ratkaisun avaimet ovat kuin tarjottimella.


Rasti 10: Selvä tapaus

Rasti on vasemmanpuolimmaisen kiven itäpuolella. (Karttakuvassa on siis keskellä kaksi kiveä ja niiden välissä rastiympyrän keskipisteen merkki. Erottuu hieman epäselvästi.)

Rastiympyrässä on neljä kiveä, joista kaksi on rinnakkain eli itä-länsiasemassa (kivet 2 ja 3). Oikean lipun, jos sellainen on olemassa, on oltava näissä kivissä. Niistä vasemmanpuolimmaisen kiven (kivi 2) kummallakaan puolella ei ole lippua. Lippu on oikeanpuolimmainen kiven (=kivi 3) itäpuolella. Yksi lippu on takimmaisen kiven luona ( 3:n ja 4:n välissä) ja lippu 4 on nurmikosta pilkistävän paljaan kallion kohdalla, joka ei ole kivi.  Päättely: yksikään lippu ei ole oikeassa paikassa. Vastaan Z, joka on OIKEIN.


Rasti 12: Liian näppärä tapaus

Rasti on kaivon eteläpuolella.

Vasemmanpuolimmaisin lippu on selvästi väärä. Sitten menikin pohtimiseksi. Muistan miten ihmettelin Korian sprinttikartalla miksi betoninen kaivo ei ole kartalla. Kartta-asiantuntija Asko kertoi, että kyseinen kaivo oli alle 50 cm korkeudella maanpinnasta ja siksi sitä ei merkitä karttaan. Tämän kaivon kansi on hädin tuskin kymmenen senttimetriä korkea, eli onko kaivo tässä tapauksessa metallinen tuuletusputki ja vastaus siten B? Toisaalta metalliputki ja betonikansi näyttävät olevan kiinni toisissaan eli ne ovat yhtä ja samaa kaivoa. Jos paikalla olisi pelkkä tuuletusputki, olisiko se silloin lainkaan kaivo? Se olisi silloin X eli erikoiskohde. Tämän on siis oltava kokonaisuudessaan kaivo ja lippu on se, joka on kaivon, eli betonirenkaan eteläpuolella. Vastaan C, joka on OIKEIN. Huh - melkein sorruin liikaan ajattelemiseen.


Rasti 13: Moka tapaus.

 

Rasti on katoksen koilliskulman ulkopuolella.

Katos on helppo hahmottaa ja kompassilla löytyy koilliskulma.  Vastaan siis B, mutta huomaan vasta maalissa, että laitoin vastauskorttiin VÄÄRÄÄN kohtaan merkinnän. Vastasin siis vahingossa C, joka oli VÄÄRIN.


Rasti 19: Varma tapaus

Rasti on kivimuurin länsikumassa.

Rastiympyrän keskipiste näyttää suoraan missä lippu on. Muurin tässä osassa tämä kulma on ainoa mahdollinen paikka lipulle. Vastaan B, joka on OIKEIN.


Lopuksi

Tarkkuussuunnistuksen kartta- ja ratasuunnittelu vie aikaa moninkertaisesti normaaleihin iltarasteihin verrattuna. Ehkä siksi lajin ongelma on tekijöiden ja aktiivien puute? Lisäksi tapahtuman läpivienti vaatii paljon käsityötä ja paperinpyöritystä. Toivottavasti tämä tapahtuman myötä löytyy uusia asiasta kiinnostuneita ja joku kiinnostuu jopa ratamestaroinnista.

Loppulämmittelynä juoksin tuplaspiraalisprintin. Koodit vain vilisivät silmissä ja pari ohijuoksua tuli. Niistä löytyvät tarkemmat tiedot tietysti täältä.

Kiitos ratamestareille ja muille järjestelytehtävissä olleille.