Uutisvirrasta osui silmiin jääkiekkouutinen Ylen sivuilta. Lue ja ihmettele.
Kerron ensin, että en seuraa jääkiekkoa. En pidä jääkiekosta. Jos Suomi pelaa MM-kullasta ja satun olemaan television ääressä voin seurata puolella silmällä. Onko minulla asennevika tätä joukkuelajia kohtaan? En tiedä, mutta siitä huolimatta tai sen takia kommentoin tätä tapausta.
Kommentoinniksi riittäisi kaksi sanaa: ÄLY HOI!
Kyseessä on 14-vuotias junnu, jolle tärkeitä on päästä pelaamaan kavereiden kanssa. Hänelle ehkä riittäisi ns. höntsäkiekko. Vaan, mitä mieltä ovat aikuiset seuraihmiset? Tässä on koko joukkueen ja seuran tulevaisuus pelissä ja siitä ei tingitä. Eikä lajiliiton toiminta sekään ansaitse kehuja, kun tarvitaan lakimiehen apua seuran vaihtoon. Tämä jos mikä kertoo sen, että seurassa josta pelaaja haluaa pois on ongelmia, eikä niitä haluta korjata tai edes myöntää.
Tässä on taas yksi pieni nupinaula lisää siihen arkkuun, johon olen loppusijoittanut oman kiinnostukseni seurata lätkää.
Paljon on puhuttu myös siitä että harrastuksen - siis lätkä - hinta on kova, eikä kaikilla perheillä ole varaa siihen.
Toisin on suunnistuksessa.
Kouvolan alueen iltrasteille 14-vuotias (= kaikki alle 15-vuotiaat olipa oman seuran jäsen, minkä tahansa seuran seuran tai kokonaan seuraton) pääsee osallistumaan ilmaiseksi. Iltarastitapahtumia on 2..4 kertaa viikossa. Jos kuntoa, intoa ja taitoa riittää, yhdessä tapahtumassa on noin 4 rataa suunnistettavaa. Hinta on siis 0 €. Toki iltarastipaikalle on päästävä jotenkin, mutta näin se on myös pelipaikan eli kaukalon tapauksessa. Kaikki jääkiekkoa pelaavat kaikkien seurojen alle 15-vuotiaat pääsevät siis suunnistamaan iltarasteilla ilmaiseksi.
Jos liittyy Kouvolan Suunnistajien jäseneksi pääsee Kouvolan Sanomien iltarasteille ja Keskilaakso-Rasteille osallistumaan ilmaiseksi kun ikä on alle 18 vuotta. Tämä koskee myös kaikkia jääkiekkoa pelaavia.
Lyhyin eli D-rata on kaikille ilmainen iästä ja jäsenyyksistä riippumatta. Tämä koskee myös jääkiekkoa pelaavia.
Huomattavaa on myös se, että Kuusankosken Urheiluseura järjestää Kouvolan alueella iltarasteja ja heillä osallistuminen on ollut kaikille radoille kaikille ilmaista ikään ja seurajäsenyyksiin katsomatta. Tämä koskee myös kaikkia jääkiekkoa pelaavia.
Iltarasteille osallistuminen ei vaadi pakollisia varusteita. Jos ei omista omaa Emit-korttia sen saa Kouvolassa veloituksetta lainaan, eli hinta on 0 €. Tämä koskee myös kaikkia jääkiekkoa pelaavia.
Toimivan kompassin saa parilla kympillä. Kunnon jalkineet maksavat reilun satasen, jos ei halua liukastella lenkkareissa tai liata niitä. Paljonko jääkiekon varusteet maksavat? En tiedä, mutta oletan niiden maksavan kertaluokkaa enemmän kuin suunnistuksen välttämättömät varusteet.
Entä jos haluaa osallistua junnujen ohjattuihin suunnistusharjoituksiin? Sitä kautta pääsee tietysti nopeammin ja helpommin käsiksi lajin saloihin, ja suunnistaminen sen jälkeen omatoimisesti iltarasteilla on helpompaa ja mukavampaa. Kouvolan suunnistajien rastikerhon maksu on 50 € (vuosi 2022). 12-vuotiaille ja nuoremmille tarkoitettu Hippo-suunnistuskoulu on ilmainen. Paljonko jääkiekon kausimaksu on? Huomattavaa on myös se, että jäsenyys jossain jääkiekkoseurassa ei estä osallistumasta rastikerhoon.
Kilpailut
Suunnistuksessa ei ole pakko kilpailla jos ei tahdo. Voi rastikerhoilla ja/tai voi iltarasteilla jos siltä tuntuu. Miten on jääkiekkossa? Onko peleihin pakko osallistua?
Entäpä kilpailumaksut? Alle 18-vuotiaiden kilpailumaksut maksaa seura.
Lisenssi ja seuran jäsenyys pitää maksaa itse. Hinnat ovat luokkaa
kymppejä. Miten on jääkiekossa?
Entä viestit? Kaikille
halukkaille junnuille pyritään järjestämään joukkue jossa pääsee
suunnistamaan viestissä. Jos ei muuten niin kilpailujärjestäjän mahdollisen
suunnistajapankin tai yhteistyössä muiden seurojen kanssa. Jääkiekossa
joutuu vilttiketjuun jos ei ole tehopisteitä takataskussa.
Seuran vaihto
Junnu saa vaihtaa seuraa vuoden aikana niin monta kertaa kuin tahtoo. Asuinpaikka ei vaikuta millään lailla suunnistusseuran mahdolliseen jäsenyyteen. Mahdollisesti maksettua jäsen/kerhomaksua ei palauteta, mutta seuranvaihtoon ei tarvita juristin apua. Jääkiekossa tarvitaan juristin apua seuran vaihtoon.
Sitten kun ikää on 18-vuotta tai enemmän ja ollaan siirrytty valmennusryhmiin, viestijoukkueisiin, kansainvälisiin kilpailuihin yms. suunnistuseuran vaihtaminen kesken kauden vaatii ehkä hieman enemmän miettimistä. Aikuisten edustusurheilijoiden kanssa asia on eri juttu, mutta siitä tässä jutussa ei nyt ole kysymys. Yleensä seura vaihtuu junnuilla ja nuorilla siinä kohtaa kun vaihdetaan paikkakuntaan esim. opiskelujen takia. Moni edustaa silti kasvattajaseuraansa, vaikka asuisikin toisella paikkakunnalla. Jos ja kun joku vaihtaa suunnistusseuraa, ei häntä kiusata tms. häiritä. Toivotetaan hyvää jatkoa ja tsemppiä uuteen ympäristöön. Miten on jääkiekossa?
Yhteenveto
Suunnistuksesta jää joka kerrasta muistoksi kartta. Mitä jää jääkiekosta? Pahalle haisevat kamppeet ja mustelmia.
Olen käynyt vuosia sitten jäähallissa yleisöluistelussa. Vaihtoaition penkkiä vastapäätä oleva kaukalon laita oli mielenkiintoinen. Räkäklimppien seassa loppuun imeskeltyjä mällejä noin kolme tuhatta kappaletta. Ehkä ne on jo piikattu irti. Miten on suunnistuksessa?
Sanon vielä, että jos joku tykkää katsella tai peräti pelata jääkiekkoa, se ei ole pois minulta. Paitsi jos niiden Kouvolan jäähallin aitioiden rakentamiseen käytetään verovaroja, joilla olisi voinut kunnostaa niitä urheilupaikkoja joita minä käytän. Jokainen voi miettiä miten sitä omaa harrastustaan ja sen suorituspaikkoja saisi kunnostettua 9000000 eurolla.
Huomatkaa, että tässä blogissa voi kommentoida vapaasti. Myös Whatsappin kautta voi lähettää viestejä tähän blogiin jos osaa, vaikka tiliä ei olisi kaapattu huolimatta siitä olipa käytössä tilin rinnakkaiskäyttö tai ei. 😆
Asiaa.
VastaaPoistaJääkiekko on täysin yliarvostettu junttilaji. Isot miehet juoksee vaipat jalassa kumilätkän perässä, hampaistakin puuttuu puolet ja aivot kokonaan. Mutta onhan se suomalaisen juntin itsetunnolle tärkeä kun näkee jonkun Mörkö-Anttilan hölmöilemässä kaukalossa.
Kuvaavaa oli nykyisen/entisen (?) Mörkö-Anttilan tyttöystävän tilitys miten he tapasivat: Ensimmäisillä treffeillä Mörkö oli täysin hiljaa ja toisten treffien jälkeen Mörkö luuli tyttöystävän muuttaneen "Karjalaan" kun muutti Karjaalle opiskelemaan.