maanantai 16. huhtikuuta 2018

Terveydenhuollon kiemuroita - Osa 'ties kuinka mones'

Tämän blogin tiedoissa kerrotaan Munkkirastin sisältävän "Suunnistusta, kuntoilua, urheilua, kuntourheilua ja muuta löyhästi edellisiin aiheisiin liittyvää." Urheilurintamalla on tapahtunut nyt niin vähän, että lavennan aihepiiriä muihin elämän epäkohtiin.

Lääkäri on määrännyt minulle kalkkitabletteja ja olen syönyt niitä jo useamman vuoden. Alkuvuonna tätä tiettyä valmistetta ei enää löytynyt mistään Kouvolan apteekista. Sitä ei ollut edes apteekkien tukussa, joten apteekissa möivät minulle vastaavan sisältöisen valmisteen, mutta purutablettina. Purutabletti poikkeaa tavallisesta siinä, että se on jättimäisen kokoinen ja se on tarkoitus jauhaa suussa hienoksi möhjöksi ennen nielemistä. En halua jauhaa niitä vaan nielen väkisin kokonaisena. Purkki kesti aikansa ja sitten se loppui.

Menin ostamaan uutta purkkia pureskeltavaa versiota, ja apteekki kieltäytyi myymästä sitä minulle. Kela oli kieltänyt vaihtamasta loppuneen valmisteen pureskeltavaan versioon. Alkuperäistä ei vieläkään ollut saatavissa. Minua kehotettiin pyytämään uusi resepti lääkäriltä.

Soitin Karseaan ja selitin toimistohenkilölle millaisen reseptin tarvitsen. Hän lupasi välittää asian eteenpäin. Illalla minulle soitettiin takaisinpäin ja ilmoitettiin, että he eivät voi tehdä asialle mitään ja minun pitäisi ottaa yhteyttä työterveyshoitoon, joka muuttaisi reseptin. Outoa, mutta kiitin silti tiedosta.

Menin Mihiläisen netisivuille ja yritin etsiä kohtaa 'resepti'. Ei löytynyt. Kohdun poistoon, rasvaimuun ja polven magneettikuvaukseen ja sataan muuhun operaatioon olisin voinut tilata ajan saman tien, mutta ei reseptin uusimiseen. Kysyin kollegalta tietääkö hän asiasta mitään. Mehiläisen sivulle pitää kirjautua, sitten pääsee resepti-osastolle. En kanna mukana pankkitunnuksia, joten asia jäi seuraavaan päivään.

Kirjauduin Mehiläisen sivulle ja siellä ilmoitettiin selvästi, että reseptiasiat pitää hoitaa aina puhelimella. Monimutkaisilla ja runsaasti tietoa sisältävillä sivuilla on tarjolla vain yksi 010-alkuinen numero. Soitan siihen.

- Jukka Sakki päivää. Tarvitsen lääkkeelle  uuden reseptin. Sellaisen joka sallii minun ostaa myös pureskeltavaa versiota valmisteesta, koska alkuperäistä ei ole saatavissa.
- Kuka lääkkeen on määrännyt? kysyy ääni puhelimessa.
- Lääkäri [xxxx] Kotkassa. Olen siis Carean potilas.
- Haluatteko siis, että yhdistän tämän puhelun Careaan? ääni kysyy epäuskoisena ja luulee minun soittaneen puhelinlaitokselle.
- En vaan haluan työterveyslääkärille ja asun Kouvolassa.

Puheluhan oli yhdistynyt Helsinkiin tai ehkä Viroon tai peräti Irlantiin, jossa Mehiläisen puhelinpalvelukeskus on.
- Kuka on työterveyslääkärinne?
- En tiedä. En ole koskaan käynyt hänellä. Työterveyshoitajani on [zzzz].
- Selvä yhdistän hänelle.

Kuuntelin svengaavaa pimputusta pari minuuttia ja sitten minun oli pakko sulkea puhelin, sillä muut asiat odottivat vuoroaan. Nettisivu oli jäänyt auki puhelun ajaksi ja näytön alakulmaan aukesi chat-ruutu. Olivia kysyi:
- Hei. Kuinka voin auttaa?
- Hei. Minun pitäisi muuttaa reseptiä niin, että saisin ostettua toista lääkettä. Pitäisi kuulemma ottaa yhteyttä työterveyslääkäriin.
- Anteeksi kysymys on liian vaikea, voitko toistaa sen?
- Hei. Minun pitäisi muuttaa reseptiäni.
- Anteeksi kysymys on liian vaikea, voitko toistaa sen?

Silloin älysin, että yritin keskustella robotin kanssa. Heille pitää esittää yksinkertaisempia kysymyksiä:
- Terve. Minä olen Saku Sammakko.
- Hetki yhdistän asiakaspalveluun.

Ihminen vastasi puhelimeen. Selitin taas saman asian, jonka olen tässä jo tainut tehdä selväksi. Ihminen kysyi tietoni ja varasi minulle lääkärille soittoajan. Kiitin ja suljin puhelimen.

Lääkärien soittoajat ovat mielenkiintoisia. Soitto voi tulla milloin ja missä tahansa. Soittoaikaa ei tiedä edes viiden tunnin tarkkuudella. Mitä jos olet palomies ja pitelemässä letkua ylhäällä tikkailla? Entä bussikuski keskellä liikenneympyrää, lentäjä nousukiidossa tai betoninpiikkaaja joka on kuulosuojaimet päässä 110 dB:n metelissä. Pitääkö heidän odottaa puhelua tekemättä mitään koko päivän ajan? Tai jos olet suunnistaja, pitääkö puhelinta kytätä metsässä juostessa? Kyllä pitää.

Lääkäri soitti ja selitin mikä oli ongelma. Hän kertoi muuttavansa reseptin. Kiitos.

Katsoin kotiin päästyäni Kanta.fi -palvelusta reseptitietojani. Siellä oli nyt pureskeltava versio valmisteesta. Asia selvä.

Seuraavana päivänä marssin taas apteekkiin. Farmaseutti kysyi, montako purkkia otan. Minä kysyin mikä on maksimimäärä ja hän antoi minulle kaksi purkkia.
- Tästä tuotteesta ei saa sitten Kela-korvausta, eli tämä on käsikauppatuote, farmaseutti ilmoitti.
- Mitä? Eli tämänkö ostamiseen ei tarvita reseptiä?
- Ei tarvita ja tästä ei saa Kela-korvausta.
- Miksi minun sitten piti pyytää uusi resepti sitä varten?
- Tuohon en osaa sanoa mitään.
- Mitä tein väärin?
- En tiedä, mutta tämän tuotteen sisältö ei ole täysin vastaava. Eli tästä puuttuu D-vitamiini joten sitä pitää ottaa lisäksi, että imeytyminen on kunnossa.
- Yksi purkki riittää kiitos.


Hyvä blogin lukija. Jos luit tähän asti, etkä täysin ymmärtänyt lukemaasi vika ei ole sinussa vaan systeemissä. Onneksi tämä valmiste, jota yritin ostaa, ei ole aivan elintärkeä minun keholleni, joten pystyin käyttämään tähän koko edellä kerrottuun jumppaan kokonaisuudessaan aikaa noin kaksi viikkoa. Eikä asia siis vieläkään ole valmis. Rautakaupasta saa rakennushienokalkkia 50 kg:n säkeissä. Sen ostamiseen ei tarvita lupaa. Mikä on oikea annostus, jos ripotan kalkkia jogurtin sekaan?

Miten ihmeessä näin yksinkertainen asia voi mennä näin monimutkaiseksi?



tiistai 3. huhtikuuta 2018

Jukka Saariselällä

Saariselkä on tasan tuhannen kilometrin päässä kotoani. Tomtom ja Google eivät olleet aivan samaan mieltä mitä kautta sinne pitää ajaa, mutta 12 tunnin takapuoliurakassa seitsemän minuutin ero ei merkitse mitään.

Rumakuru Rumakurun uuden päivätuvan pihasta kuvattuna.

Majoitus


Metsänpirtti 3 Raitopolulla. Valintakriteereinä olivat edullinen hinta, suksienhuoltotila ja lyhyt matka ladulle. Tämä on  rivitalo jossa on neljä pientä ja yksi isompi huoneisto. Osasto kolmeen mahtuu hyvin yksi ihminen. Kaksi menee myös. Teoriassa kolme, mutta silloin yksikään heistä ei saa haista yhtä pahalle kuin minä.

Suksien voitelutila on paras mökkisellainen, jossa olen ollut. Talon puolesta työkaluja ja jopa voiteita.

Netti oli talon puolesta ja download-nopeus on noin 15-35Mbps. Tuplasti nopeampi kuin kotonani. Upload-nopeus ooli saman verran, mutta sillähän ei surffailukäytössä ole merkitystä.

Sauna oli pienin, missä olen ikinä ollut. Yksi mahtui ok, kaksi menee jotenkin, jos kolmas tulee mukaan kyljet pitää rasvata.

Miinuksina maisema joka ikkunasta avautuu, ei ollut kuru tai tunturi vaan naapuritalon parkkipaikka. Miinusta myös lämpöpatterien termostaatin säätönuppi, joka oli kovin epämääräinen.

Kokonaisuutena ihan ok, kun ottaa huomioon, että tämä maksoi alle 700 € kovimman sesongin aikana. Naapuritalojen kelohirrestä rakennetuista suunnilleen samoilla varusteluilla olevien huoneistojen hinnat ovat noin 250-300 € enemmän kuin tässä. Tämähän ei ollut keloa vaan 200 mm höylähirttä ja hirsipanelia.

Pihalta latuverkostoon kulkevan yhdysladun varrella oli oudon näköinen rakennus. Alaosa tosi paksua keloa ja yläkerros pulpettikatolla, jossa kuparilla pellitetyt seinät. Ovessa oli teksti 'Jävri'. Netti kertoi kysessä olevan luksushotelin, jossa yksi yö maksoi hieman yli tuhannen euroa!

Metsänpirtin hinta-laatusuhde oli erinomainen. Nimi tulee siitä, että se on ollut aikoinaan Osuuskunta Metsäliitto omistuksessa.


Ladut


Muotkalta Niilapäälle noin puolivälissä.

Näitähän tänne lähdin tutkimaan.  En keksi mitään valittamista. Reittejä löytyy. Maisemat on taattua kuru-tunturi -tyyppiä. Tunnelmallisia majoja ja päivätupia. Ladut on ajettu joka yö ja netistä näkee ajantasaisen tilanteen. Tämä siis näin maaliskuun lopulla. Olen netistä lukenut kritiikkiä siitä, että kaikki ladut eivät ole olleet sitä mitä niiden on luvattu olla. Ainakin tällä kertaa kaikki ladut olivat priimaa. Sää oli pääosin aurinkoinen tai puolipilvinen. Lunta satoin parina päivänä kevyesti. Se ei haitannut alhaalla hiihtäessä, mutta ylhäällä tunturissa lumisateella ja tuulella hiihtäminen on erittäin mielenkiintoinen kokemus.


Huiput


Ensimmäinen huippu tällä reissulla oli Kaunispää. Aurinkoinen sää, mutta erittäin kova tuuli. Näkötornissa pystyin olemaan hikisessä hiihtoasussa vain 3 sekuntia. Koillispuolen latu, jota tulin alaspäin oli tukkeessa tuulen tuivertamasta lumesta.

Toinen huippu oli Kiilopää idästä lähteen päin.
Kiilopään ylitys. Y-akseli korkeus ja X-akseli aika. Alaosassa korostetun alueen tiedot - esim. matka joka on 5,84 km.

Suunnitelma oli mennä kauemmas Rautulammelle.  Aamulla katsoin ennen lähtöä, että reittiä ei vielä oltu ajettu. Luulammen majalla kysyin, onko tietoa reitin ajosta. Epäilivät, että sitä ei näin kovalla sateella edes ajeta. Majalle sattui samaan aikaan tuttu myllykoskelainen Timo ja hän kertoi tulleensa lännestä, eli Kiilopään yli. Päätin jättää Rautulammin tältä päivältä väliin, vaikka näyttikin siltä, että sinne oli kelkalla latu vedetty. Oikaisin siis suoraan Kiilopään yli. Ylämäen pituus 3 km ja siitä 2,9 km oli tuuli pöllyttänyt ladun umpeen. Puolitoista viimeistä kilometriä ennen ladun korkeinta kohtaa oli pelkkää valkoista. Valokuvan ottamista ei voinut edes ajatella, sillä jos joku irtoaa käsistä, se on kadonnut iäksi. Seurasin lumen seasta törröttäviä tikkuja, joita näkyi kerrallaan kolme..neljä. Parinkymmenen metrin välien piti vilkaista eteenpäin, että ehti väistää toisia hulluja, jotka laskivat samaa mäkeä alaspäin. Alamäki meni hukkaan, sillä vauhti oli pidettävä aivan minimissä. Kinosten ja kovan pohjan vuorotellessa ei voinut edes aurata. Tämä on hitain ja raskain 6 km jonka olen ikinä hiihtänyt - toistaiseksi.

Kolmas huippu seuraavana päivänä oli Niilapää Rautulammilta itään ja Kiilopään länsipuolelta.

Rautulammille meni mukavasti myötätuuleen. Jos ketään ei näkyisi missään kääntyisin ympäri ja tulisin samaa latua takaisin. Rautulammin majalla oli kamina kuumana. Väkeä oli menossa molempiin suuntiin ja niinpä päätin lähteä punaista latua kohti Niilapään poroerotuspaikkaan (ja siitä edelleen Tunturikeskus Kiilopäätä). Viiteen kilometriin meni aikaa melko tarkkaan yksi tunti ja siitä ensimmäiseen 1,9 km meni 22 minuuttia. Nousua tällä noin 2 km pätkällä oli yhtäjaksoisesti noin 130m (nämä korkeustiedot ovat siis Suunnon kellon antamia laskennallisia likiarvoja). Noususumma ei ole tiedossani. Onneksi suksissa oli kunnon pito, hartiapankissa oli vielä talletuksia jäljellä ja reitti oli merkitty. Sain edellä menneen ryhmän kiinni, peesasin kilometrin ja jatkoin matkaa heidän edellä kun seurue päätti lähteä umpihangessa tunturin huipulle. Taivaanranta näytti tummalta. Meni kymmenen minuuttia ja tuuli niin kovaa, että tuulenpuoleista sauvaa oli vaikea saada pysymään sillä puolella. Näkyvyys oli heikko ja eteneminen tapahtui viitoitusta seuraten askel kerrallaan. Tämä on hitain ja raskain 7 km, jonka olen ikinä hiihtänyt!
Edellä kerrotusta Rautulampi-Niilapää-Kiilopää taipaleesta ei ole kunnon kuvaa.
Tässä Niilapää kuvattuna seuraavana päivänä eri suunnasta ja kauniilla ilmalla.



Neljäs huippu oli Kiilopää lännestä itään.

Kuvattu Kiilopäältä pohjoiseen. Nousu alkaa olla tässä kohtaa voitettu.

Täysin kirkas keli. Horisonttiin näkyy niin kauas kuin maapallon kaarevuus sallii. Tuuli oli minimaalinen. Näin päin hiihtäen nousua oli vähemmän kuin toisesta suunnasta. Entäs se alamäki? Ensimmäinen kilometri pitää aurata. Siis kilometri auraamista. Ei hermo kestänyt laskea suorilla suksilla. Vaikka yritin jarrutella mahdollisimman vähän, jaloissa tuntui. Sen jälkeen alkoi latu ja pystyi kyykistymään muna-asentoon. Miten tämän mäen lasku onnistuu jos on jää- tai ns. lentokeli? Hengissä selvinneet voivat kommentoida.

Kiilopään ladun kokein kohta, 3 km alamäkeä edessä.


Kelit


Pakkasta aamulla  -20...-10 ast. C, joka päivän mittaan kohosi lukemiin -10...-3.  Luistovoitelu tavallisella sinisellä parafiinilla ja pito Startin terva 5:lla. Aamulla kylmän ja karhean ladun luisto ei ollut paras mahdollinen, mutta heti kun muutama hiihtäjä oli mennyt ladulla luisto parani. Keli oli voitelun kannalta helppoin mahdollinen. Suosituimmilla pätkillä alkoi iltapäivällä olla liippautumisen merkkejä, mutta em. purkkivoide toimi hyvin.

Moitakurun kahvila


Opasteet löytyvät jokaisesta risteyksestä.

Pienen pieni päivätupa, jossa sesongin aikana kahvila. Erinomaiset tarjonnat: porokeittoa, mokkapaloja, munkkeja, lohileipiä, pullia, leivoksia ja kakkuja. Juomia useita sortteja. Kaakao tehtiin maitoon eikä ollut jauhepussi. Kahvi keitettiin pannussa, eikä majassa ei ollut sähköjä. Kahvilaa pyörittänyt ystävällinen nainen kertoi, että hän pitää paikkaa auki tänä talvena 7 viikkoa. Tätä varten hän oli aurauttanut puoli kilometriä ylimääräistä tietä, jotta hän pääsee autollaan paikalle. Kuinka aikaisin hänen pitää nousta tekemään taikinoita? Kaikki tarjottava oli itse leivottua eikä tukun raakapakasteita.

Tupa oli täynnä hiihtäjiä ja kelkkailijoita. Hieno paikka Valitettavasti kamera ei ollut mukana. Niin se taitaa olla, että mitä kauempana munkin syö, sitä paremmalta se maistuu. Hyvällä kelillä myyntiä näyttää olevan, mutta vaatii erityslaatuista luonteenlaatua järjestää tarjoiluja kirjaimellisesti hevonkuuseen ja tarjoilla sitä pipo päässä ja kynsikkäät kädessä. Jos olet menossa Saariselälle tarkista ensin onko paikka avoinna. Jos on, niin sitten rahaa taskuun ja sukset kohti Moitakurua.


Kulmakuru


Mahtavin pätkä pertsan hiihtäjälle Saariselällä on Kulmakurun reitti. Saariselältä kun pääsee taajamasta ulos, noin 10 km loivaa alamäkeä tai korkeintaan tasamaata. Silloin tällöin kun vähän tasatyöntöä tuuppaa niin matka joutuu.

Tolosjoen laavulla pikku tankkaus ja henkinen tsemppi tulevaan.
Parin kilometrin pätkällä nousua parisataa metriä aikaa nousuun meni noin tunti. Haarakäyntiä ja suksikävelyä. Päältä aukeaa huimat maisemat. Kulmakuru on julman näköinen paikka. Tunturissa on L-kirjaimen muotoinen kaivanto, joka on tosi iso!

Kuva valehtelee. Rotkon pohja ei ole näkyvissä, eikä lähemmäs uskalla mennä.

Kulmakurulta Pikku-harrinojalle ja siitä edelleen Talasjoen ylitykseen pelkkää alamäkeä eli noin 7 km. Siis yhtämittaista loivaa alamäkeä noin 7 km. Aivan mahtavaa! Välillä vähän tuuppaa vauhtia ja katselee vaan maisemia. Vaikka lumi oli kylmää ja kuivaa pakkaslunta sukset luistivat erinomaisesti - tai oikeastaan sopivasti. Jos luisto olisi ollut sitä parempi, olisi pitänyt olla varuillaan. Nyt riitti kun seisoi suksien päällä ja antoi mennä. Tämän jos siirtää samassa mittakaavassa Kouvolaan, niin se tarkoittaisi sitä, että Paaskoskelta olisi yhtämittaista alamäkeä suunnilleen Urheilupuiston uimahallille. Noh- saattoi siinä olla joku parin metrin nyppylä nousua, mutta niitä ei lasketa.


Yhteenveto


Kilometrejä tuli 281, josta 216 pertsalla ja loput luistellen. Kilometrivauhdeilla ei ole merkitystä. Tavoite oli hiihtää kaikki ladut läpi. Noin 3,5 km latuverkosta jäi hiihtämättä. Yhden puolen kilometrin pätkän, joka meni ilmeisesti mökkialueelle, huomasin vasta jälkikäteen ja 3 km pertsan latu, joka meni Laanilan kievariin jäi epähuomiossa hiihtämättä.

Vanhoissa latukartoissa näkyvä Joikun kodan reittiä ei enää ole ja Tolosjoen reittiä, joka menee Kakslautaseen ei ollut avattu. Ilmeisesti syynä oli jään päällä oleva vesi. Lisäksi vanhoissa latukartoissa Kaunispään huipulle lännestä nouseva reitti on erilainen ja kiertää nyt rinteessä olevia mökkejä.

Saariselän alueen latukartta löytyy täältä.

Ajattelin ensin laittaa tähän pisteet siitä miten Saariselän ladut voittavat Kouvolan ladut. En laita, sillä ne painivat eri sarjassa - ei niitä voi verrata.


Aivan mahtavaa!


maanantai 19. maaliskuuta 2018

Laturetki - siis mikä retki?

Historiaa

Muistan miten vasta parisenkymmentä vuotta sitten Kouvolan talousalueella järjestettiin useita laturetkiä talven aikana. Taisipa laturetkiä olla peräti seitsemän kappaletta. Oi niitä aikoja.

Tänä talvena Kouvolassa oli kaksi laturetkeä, joista molemmat vain kalpeita torsoja menneiltä ajoilta. En osallistunut Anjalankosken laturetkelle. Reitti oli typistetty Myllykoski-Hevosmäki-Löytynmäki välille. Löytynmäen puoli oli kuulemma erinomaisessa kunnossa. Kuusaan laturetkellä kävin 4.3. Lähtöpaikkoja oli peräti kaksi: uimahallin alaparkki ja Anhavan maja. Osallistumismaksu 5 euroa joka sisälsi mehun ja osallistumisen kahden lahjakortin arvontaan. Miksi maksaa laturetkelle osallistumisesta, kun ladulla voi hiihtää ilman retki-statusta? Kas siinäpä pulma.

Laturetkien kulta-aika on tainut olla 1970-luvulla? 1990-luvulla Kouvolan seudulla järjestettiin ainakin seuraavat laturetket: Tillolan eli nykyinen Kuusaan, Elimäen, Utin, 2 x Anjalakosken, Anjala eteläinen, Anjala pohjoinen ja Jaalan. Kaikki muut olen hiihtänyt paitsi Jaalan. Anjalankosken laturetki järjestetiin peräkkäisinä viikonloppuina ja molemmilla kerroilla oli samat ladut käytössä.

Anjalan laturetkellä on kaksi eri lenkkiä, joista eteläinen oli: Anjala - Korven koulu - Kaukasuo - Junkkari - Anjala, ja pohjoinen: Rajakallio - Haukun maja - Ummeljoki - Rajakallio. Anjalan laturetkellä oli vain yksi päivä, eli jos tarkoitus oli hiihtää molemmat, aikaisin piti lähteä ja pistellä menemään tosissaan.

Utin laturetki kiersi nimensä mukaisesti Utissa, Puhjonrannassa ja Latupirtin kautta Lappalan järven ympäri. Anjalankosken laturetken pisin reitti, jonka olen muutaman kerran onnistunut hiihtämään meni näin: Myllykoski - Hevosmäki - Keltakangas - Inkeroinen - Järventausta - Raussi - Savero - Mataroja - Hevosmäki - Myllykoski. Jokainen nimi tarokoittaa majaa ja maja tarkoittaa mehua ja munkkia. Poikkeuksen teki Matarojan maja, jossa munkin lisäksi meni pari kolme muuta leivonnaista.

Palkintoja

Laturekelle osallistuminen maksoi yleensä muutaman markan tai euron. Sillä sai mehun ja arvan. Osallistumalla vähintään viiteen laturetkeen osallistui lisäksi yhteisen pääpalkinnon arvontaan. Sitä en koskaan voittanut. Kaksi kertaa on osunut laturetki arvonta kohdalleen. Tillolan laturetkeltä olen voittanut nämä sormikkaat joskus 25 vuotta sitten.



Näissä sormikkaissa on erityistä se, että niiden sisäpinta on pientä nukkaa. Nämä ovat lämpimät ja ne ovat lämpimät myös läpimärkinä. Eivätkä hiostaneet lämpimälläkään ilmalla. Nykyään kaikki viiden sormen hiihtosormikkaat ovat "paljasta kangasta". Sellainen on kylmä ja märkänä jääkylmä. Käytin kuvassa olleita sormikkaista myös hyppykäsineinä koko sen ajan kun harrastin laskuvarjohyppäämistä. Siksi, että nämä sormikkaat ovat erittäin hyvin istuvat ja niillä sai kirjaimellisesti hyvän näppituntuman varjon kahvoihin ja lenkkeihin. Olen yrittänyt metsästää uusia vastaavía, mutta tuloksetta. Jos tiedät mistä näitä saa, niin kerro.

Toisen laturetkipalkinnon olen voittanut myös Tillolan laturetkeltä. Se oli pitsalahjakortti ravintolaan joka oli Kuusaan nykyistä Robin Hoodia vastapäätä tien toisella puolella. Ravintolaa ei enää ole vaan siinä on nykyään, joku kaakelikauppa. En ihmettele, sillä pitsa oli aivan järkyttävän huono.

Laturetkiltä sai kaiken kruunuksi kunniakirjan. Minulla on niitä tallessa useita.


Kultaako aika muistot

Kuusaan laturetkelle osallistui tänä vuonna alle kolmekymmentä henkilöä. Eipä kannata järjestää ladun varteen tarjoiluja kun se ei ketään kiinnosta. Minun voitoni todennäköisyys arvonnassa on tietysti kohtalaisen hyvä näin minimaalisella osallistujamäärällä. Mitään faktaa minulla ei ole, mutta luulen, että parhaimpina vuosina osallistujia on ollut useita satoja yhdellä laturetkellä, ja kun kaikki lasketaan yhteen niin laturetkeilijöitä on ollut yhteensä tuhatpäinen joukko.

Poikkeuksiakin vielä on eli jättikokoiset massahiihdot, joista tunnetuin on tietysti Finlandia-hiihto. Ne painivat kuitenkin aivan eri sarjassa kuin perinteiset pienet kunta- ja kyläkohtaiset retket.


Kuusaan laturetkellä kävin kääntymässä Ravilinnassa asti. Ainoa huoltopiste eli maja reitillä oli Anhava. Nautin yhden mehun ja munkin. Onhan se hiihtely näin terveellisempää kun koko lenkillä tulee vain yksi sokeritankkaus puolentusinan sijaan.


Tulevaisuus

Koko laturetki-järjestelmä pitäisi muuttaa 2000-luvulle. Ihmiset maksavat useita kymppejä siitä, että pääsevät juoksemaan poluilla. Miksi sama ei toimi laduilla?

Laturetken hintaa on siis nostettava. Jos ajatellaan Kuusankoski - Anhava väliä, sinne ei mahdu kerrallaan viittätuhatta osallistujaa, joten pyöristän idoitani hieman alaspäin verrattuna mega-luokan tapahtumiin. Laitetaan laturetken hinnaksi tasaraha kolmekymppiä. Maksun voi suorittaa etukäteen netissä kotona ja saada siitä kuitin kännykkään. Mitä rahalla saa? Mehua saa juoda niin paljon kuin jaksaa. Useimmille riittää se mukillinen per maja. Rahalla saa myös leivän tai pullan. Premium-maksun maksaneet saavat syödä joka majalla niin paljon kuin jaksavat. Koska maksut on maksettu etukäteen, tarjoilujen määrät on helppo arvioida. Mistä majalla oleva tietää onko sinne tuleva hiihtäjä maksava laturetkeilijä vai muuten vain hiihtelijä? Paperiset kupongit ja liput ovat historiaa ja niiden mukana kuljettaminen. Hiihtäjä voi tietysti kuljettaa mukanaan kännykkää - kuten monet näyttävät nykyään tekevänkin. Minä en hiihdä kännykän kanssa, eikä minulla ole kännykkää, josta voisin kuitin näyttää. Minua ja kaltaisiani varten pitää siis olla joku manuaalinen versio. Vedenkestävällä musteella leima käden selkämykseen toimii aina. Nyt meillä on siis maksettuna kolme kymppiä ja sillä saa juoda ja syödä kylläkseen. Lähdetkö laturetkelle? Niinpä.

Otetaan aika hiihtäjille. Nopein ei voita mitään. Hitain ja toiseksi hitain hiihtäjä voittavat palkinnon sekä - sanotaan nyt - kymmenenneksi nopein. Pääpalkinto on skin-sukset. Kaikki saavat ilmaisen lipun uimahalliin. Lähdetkö laturetkelle? Niinpä.


Laitetaan lähtöpisteille pystyyn ilmainen voitelupalvelu. Materiaalikulut järjestäjälle ovat muutaman kympin, mutta sähkö ja asiantunteva miehitys tietysti maksavat. Tosihiihtäjät ovat laittaneet kaluston kuntoon kotona, mutta sunnuntaihiihtäjille apu on tarpeen. Ei tarvita LF-luistovoiteta. Ei tarvita rosteriharjaa. Tarvitaan reilu annos perinteisten suksien pitovoiteita. Havaintojeni mukaan todella monen pertsan hiihtäjän sukset lipsuvat ja valitettavan moni yrittää hiihtää kokonaan ilman pitoa. Lähdössä siis joku käyttää neljä minuuttia per pari ja laittaa niin paljon pitoa pohjaan, että suksilaahustelu muuttuu hiihtämiseksi. Luiston kanssa ei ole niin väliä. Paitsi tietenkin heillä, jotka ovat etukäteen ostaneet premium-luokan kisavoitelun. Haluatko kokeilla miten Niskasen sukset luistavat? Maksamalla 100 euroa saa omiin suksiinsa kansainvälisen tason pulverit. Joko lähdet laturetkelle? Niinpä.

Kuljetuspalvelu. Järjestäjä takaa uupuneille hiihtäjille takaisin kyydin moottorikelkan reessä. Paluukyydille tulee hintaa tulee vain 10 € per nenä. Näin heikkokuntoinen uskaltaa lähteä hieman pidemmällekin retkelle kun tietää pääsevänsä varmasti takaisin. Edellytyksenä on, että hiihtäjä ottaa mukaansa gps-seurantalaitteen, jotta järjestäjät näkevät missä hiihtäjä mennä viipottaa. Joko lähdet laturetkelle? Niinpä.

Isommalla majalla on karaoke. Latukaraokessa voi hikeä ottaa pintaan tulkitsemalla Elämää juoksuhaudoissa ja Aikuista naista. Sävähdyttävimmät esitykset julkaistaan hiihdon somekanavilla. Jaossa on myös ilmaisia korvatulppia niille, jotka eivät välitä karaokesta. Joko lähdet laturetkelle? Niinpä.

Paikalle on joku julkkis. Kun Juha Mieto oli Anjalan 24 tunnin hiihdossa, ei parkkipaikalla ollut yhtään tyhjää paikkaa. Piha oli täynnä toimittajia. Mietaa hiihti myös vähän matkaa. En tiedä mikä hänen kuntonsa on tällä hetkellä. Vuosien varrella hän on mainostanut vähän kaikkea. Nyt on menossa peltikatto. Nykänen on myös varma valinta. Matin ollessa paikalla väkeä piisaa olipa aiheena mikä hyvänsä. Joko lähdet laturetkelle? Niinpä.


Jokainen laturetkihiihtäjä saa putkihuivin (t-paidalle ei talvella ole niin paljon käyttöä) ja kahden euron alennuksen seuraavan vuoden latureken osallistumismaksusta. Onko nyt tarpeeksi kannustusta laturetkelle? Ai ei ole? No nämähän olivat vain minun nopeaan keksimiä ideoita. Ehkä on hyväksyttävä se ajatus, että laturetkien aika on kertakaikkiaan ohi.


Fiilistelyä



Tein pellolle hiihtämällä puolen kilometrin lenkin tavallisilla suksilla. Ihan vain huvin vuoksi. Lunta on vähän, mutta sängettömälle ja kyntämättömälle pohjalle luomulatu onnistuu hyvin. Kaksi ensimmäistä kierrosta on tallomista, mutta sen jälkeen pystyy ottamaan jo muutaman hiihtoliikkeen. Yön yli tekeennyttyään latu paranee, kunhan ei tuuli pöllytä sitä tukkeeseen. Luomuladulla hiihtäessä suksia on pidettävä tiukemmin ohjaksissa. Uran reunat ovat pehmeät, varsinkin kun suojaa ei ole ollut, eivätkä kovat kuten koneella ajetussa urassa.

Hauskaa kevättä kaikille hiihtelijöille.



sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Lukeminen kannattaa aina - osa 2


Vitsikirjan edut muihin kirjoihin verrattuna:
- Vitsikirja on hauskempi.
- Vitsikirja on nopeampi lukea.
- Vitsikirjassa ei ole juonta, jota pitää pystyä seuraamaan.
- Vitsikirjaa ei tarvitse lukea tietyssä järjestyksessä eli alusta loppuun kuten muita kirjoja.
- Vähän lukukokemusta omaava pystyy myös lukemaan vitsikirjaa, eli vitsikirja on helppo lukea.
- Vitsikirjasta voi jättää kokonaisen sivun tai luvun lukematta, eikä se vaikuta lopputulokseen.
- Vitsikirja on varma valinta lahjaksi. Tavallinen kirja saattaa olla aiheesta, joka ei miellytä kirjan saajaa.
- Vitsikirjasta voi lukea vaikka vitsin päivässä ja homma toimii. Tavallista kirjaa ei voi lukea nopeudella kolme riviä päivässä.
- Vitsikirjaa ei tarvitse piilotella naapureilta kuten esim. Olenko virtahepo sängyssä -kirjaa.
- Vitsikirja tuo varmasti hyvälle tuulelle tai ainakin hymyilyttää.
- Jos pöydän jalka keikkuu voi apuna käyttää vitsikirjaa. Revi kirjasta kansi ja niin paljon sivuja pois, että loppuosa kirjasta asettuu tukevasti keikkuvan jalan alle. Vielä tämänkin jälkeen vitsikirjaa voi lukea vallan mainiosti! Tavallista kirjaa ei voi.


Yksinäismoralistin vitsikirjan sisältö:
Tyydyttävää huumoria 25 sivua
Hauskoja juttuja 30 sivua
Ironiaa 5 sivua, joista 1 sivu sarkasmia
Hassuja listoja 8 sivua
Joutavuuksia 6 sivua
Noloja kommentteja 10 sivua
Epätarkkoja havaintoja 10 sivua
melko naurettavaa läppää 5 sivua
Huom: Saattaa sisältää puujalkavitsejä ja naivismia.
Säilytys kuivassa ja suojattuna suoralta auringonvalolta.
Parasta ennen 28.2.2049


Kirjan voi tilata Reuna kustantamolta tai käydä ostamassa Reunan kirjakaupasta Myllykoskelta (sekä tietysti kaikista muista hyvin varustelluista kirjakaupoista ja myyntipisteistä kautta maan).

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Hiihtelyä Kouvolassa

Olen hieman yrittänyt hiihdellä. Lumitilanne Kouvolan seudulla on vihdoin hieman helpottanut ja latupohjia on saatu ajettua myös muualla kuin tykkilumelle. Lumen määrälle emme voi mitään, mutta ongelma ovat myös latujen reitit.

Asuin 20 vuotta sitten Lehtomäessä ja pääsin ladulle suoraan kotiovelta - matkaa oli tasan yksi metri. Latuverkosto on niistä ajoista supistunut ja nyt jäljellä on vain muutamia reittejä. Jäljempänä on muutamia karttakuvia, ja niiden yhteydessä olen kommentoinut reittejä omalla takapuolituntumalla. Olen hiihtänyt aktiivisesti ainakin viimeiset 25 vuotta Kouvolassa ja uskallan väittää, että olen sinä aikana kolunnut melkein kaikki mahdolliset paikat, johon tavalliset sukset jalassa on päässyt. Ajalta ennen nettiä, ja gps:ää ei tietenkään ole muita dokumentteja kuin muistikuvia, mutta onneksi muisti pelaa vielä hyvin.

Ymmärrän, että raha on aina kortilla. Rahaa kaupungilla on, mutta paljonko sitä on budjetoitu latujen ylläpitoon? En jaksa etsitä tietoa kaupungin sivuilta tai pöytäkirjoista. Rahaa on todennäköisesti säästynyt useana viime vuonna hieman, koska lumi on tullut niin myöhään ja kausi on jäänyt lyhyeksi. Tämän säästyneen rahan olisi voinut käyttää latupohjien kunnostamiseen. Siis olisi. Tarvittaisiin yksi mies, yksi raivaussaha, muutama viikko aikaa ja 200 litraa bensiiniä. Taimia, risuja, varpuja ja kaikenlaista eloperäistä törröttää liikaa latupohjilla ja niiden reunoilla. Tämä tietysti korostuu vähällä lumella, mutta yli puolimetristen koivun taimien ei pitäisi olla latupohjalla. Ei ole vaikea eikä kallis homma korjata. Ennen kuin joku ihmettelee, niin kommentoin itse itseäni: hiihdän siis muuallakin kuin Kouvola-Paaskoski-Valkeala -välillä, jossa risuja ei ole.

Nykyhiihtäjät on opetettu liian leveille baanoille. Silloin joskus oli kaksi väylää jossa pystyi etenemään luistelutyylillä: Paaskosken ja Anhavan reitit. Tämän lisäksi oli melkoinen määrä pelkkiä perinteisen uria. Nykyään käytännössä kaikki reitit ovat luistelubaanan levyisiä tai ainakin ne ajetaan sellaisiksi vaikka leveys ei siihen kunnolla riittäisi. Pelkkiä perinteisen uria ei ajeta kuin laturetkipäivinä, jos sellaisia ylipäätään pystytään järjestämään. Syitä on tietysti vähäinen lumi, mutta reittien umpeen kasvaminen ei ainakaan auta lumen pääsemistä maahan asti.

Yllättävän moni pelkästään luisteluhiihtoa harrastava, ei tiedosta sitä, että perinteisen ladun päällä luistelu haittaa pertsan hiihtäjiä. En väitä, että en itse ole ikinä luistellut pertsan ladun päällä. Joskus on pakko ottaa muutama potku sivulle päin, sille ei voi mitään. Mutta olen nähnyt miten jotkut luisteluhiihtäjät vetävät pitkiä pätkiä niin, että hiihtävät järjestään pertsan ladun päällä vaikka baanalla olisi leveyttä riittävästi. Sopivalla kelillä rikki potkittu latu estää kunnollisen potkun kun suksi pomppii kökkäreiden yli. Ja sitten ovat tietysti ne älykääpiöt, joita yhteiskunnassamme tuntuu riittävät joka paikkaan. Pari talvea sitten joku ratsasti Korian latupohjan piloille hevosen kanssa. Liekö sama tyyppi kyseessä joka oli paskantanut keskelle latua? Kyllä se ihmisen ripulijätös oli, sillä samalla paikalla oli juustonaksuja, karkkipussi ja jotain vihreitä pallukoita.

Olen tainnut todeta useamman kerran, että laturetkityyppinen hiihtely kiinnostaa minua eniten: mutkaista mäkistä kiemurtelua vaihtelevassa maastossa. Enemmän on tarjolla useiden satojen metrien tai jopa kilometrien mittaisia viivasuoria tuulisia baanoja, joilla on pakko puskea väkisin eteen päin.

Anjala



Tämä on Anjalan tykkilumilatu tänä talvena. Parhaiten hoidettu latu kaupungin alueella. Reitti on reilu pari kilometriä, eli ei pituudella pilattu. Kuvassa ei ole ns. vanhan kolmosen lenkkiä, jota en ole vielä tänä talvena hiihtänyt. Kolmosesta tulee hieman lisää pituutta ja pää ei mene ihan niin pyörälle kuin pelkän tykkiladun kiertämisestä. Kentältä ylös nouseva puolen kilometrin mittainen ylämäki on puuduttava. Siinä on liian helppo vetää itsensä hapoille. Ja sama mäki on edessä reilun kilometrin jälkeen uudestaan ja uudestaan.


Kouvola - Paaskoski



Tämä on toinen puoli Kouvolan ykkösreitistä. Huomaa kartan pohjaväritys. Suunnon Movescount-palveluun on tullut valinta, jossa pohjakartan voi valita. Hyvä niin. Uimahallillta Käyskille on kohtuullisen mukavaa hiihdellä. Jalankulkijoita ladulla tuntuu olevan kovasti. Jännää, että kaupungissa on tuhansia kilometrejä kevyenliikenteen väyliä ja polkuja, mutta latuja on pakko päästä tallomaan. Palomäen ladut ovat liian rankat hiihtelyyn. Vesitorin suunnasta itään laskeva mäki on jäänyt mieleen. Vuosia sitten tuuppasin itseni alas mäkeen, ja latu oli jäässä. Vauhti kiihtyi ja kiihtyi ja kaarre tiukkeni. Vauhti kiihtyi ja kiihtyi ja kaarre tiukkeni lisää. Pysyin pystyssä, mutta nurin meno todella kovassa vauhdissa ja kivikovalla jääladulla oli todella lähellä. Tämä läheltä piti tapaus on jäänyt muistiin,

Käyrälammen kohdalla on nyt hieno ja leveä pätkä joka korvaa aiemman reitin, joka kiersi uimarannan kautta. Tämä on hieno ja leveä esimerkki siitä mihin suuntaan ladut ovat nykyään menossa. Ainoa kriteeri taitaa olla se, että latukone pääsee etenemään mahdollisimman vähin suunnanmuutoksin.


Paaskoski - Valkeala



Loppupätkä Paaskoskelta (joka jää hieman kuvan alareunan ulkopuolelle) Valkealaan. Ennen nykyistä Paaskosken majaa, hiihdettiin Karhulanjärven rannalle (kuvassa punainen katkoviiva). Ennen majaa oli metsäautotiellä pitkä alamäki, ylämäki ja sen perään toinen pienempi alamäki ennen kaarrosta majalle. Olen kerran saanut niin kovan vauhdin ensimmäisestä mäestä, että pääsin ylämäen samalla vauhdilla ylös ja suoraan toiseen alamäkeen. Siis vain kerran. Sähkölinjaosuus on puuduttava. Pitää vaan lykkiä ja toivoa että se joskus loppuu.

Valkealan urheilukentän ympäristössä kiertelee mielenkiintoisia latuja. Yllä olevassa kuvassa on yhden kerran kiemurat. Olen joka kerta kiertänyt hieman erilaiset lenkit ja tällä hetkellä ainakin yksi pätkä on vielä kokonaan hiihtämättä. Harjun päällä luistaa aina paremmin kuin alhaalla, siis kelistä riippumatta. Mistä se johtuu? Ilmaston on oltava siellä erilainen.

Ongelma on tässä se, että on hiihdettävä samaa reittiä takaisin päin. Ennen vanhaan pääsi Valkealan sahan ja motellin kautta takaisin. Tämä reitti sulkeutui kun latupohja jäi kierrätystoimintaa harjoittavan yrityksen kentän alle. Jyrääntien tunnelin vieressä on vielä opasviitta tälle reitille. Olisiko se jo aika poistaa?


Myllykoski - Inkeroinen



Alkupätkä Niittytien eli Kuntokujan päästä Hevosmäelle on "ihan kiva", vaikka lunta on liian vähän. Hevosmäeltä Inkeroisiin on maailman tylsin hiihtoreitti - tai ainakin Suomen. Viivasuoraa latua. Vastatuulta. Jätekeskuksen etovaa lemua. Kivimurskaamon kivipölyä, joka vie luiston. Takaisin tullessa samat sanat. Inkeroisten päässä on ns. ylälenkki, joka kannattaa kiertää. Se on tämän reitin mukavin osuus.

Tämä reitti on nyt Keltakankaan kohdalta poikki tietyömaan takia.  Menen seuraavan kerran katsomaan sitten kun tunneli on valmis.

Valitettavasti minulla ei ole karttaa mukavimmasta hiihtopätkästä joka Kouvolasta löytyy. Se lähtee Inkeroisista ja kulkee Lankkuahon kautta Järventaustalle ja sieltä Löytynmäen kautta Matarojan majalle. Ja siitä edelleen Hevosmäelle. Tämä on osa Anjalankosken laturetkireittiä. Ongelmaksi on tullut se, että alueen isoin maanomistaja on kieltänyt ladun tekemisen mailleen. Hiihtää saa, mutta latua ei saa kelkalla ajaa - ei edes metsäautoteille. Saamieni tietojen mukaan ensi talvena latu tehdään, sillä Myllykosken Latu ry maksaa selvällä rahalla maanomistajalle rahaa. Kuka on näin tiukkapipoinen maanomistaja? Ei - hän ei ole jääräpäinen pientilallinen tai mökkiläinen. Hän on sellua keittävä ja paperia tekevä pörssiyhtiö, jonka tase taitaa olla lähempänä kymmentä kuin yhtä miljardia. Sanonko suoraan, että aivan naurettavaa. Mutta minkäs teet. Pääkonttorilla on päätetty, että se tonni joka latuluvan myöntämisestä tulee on elintärkeää valuuttaa. Olisi kiva tavata tämän päätöksen tehnyt henkilö. Eikä muuten ole ainoa paikka, jossa on sama ongelma.

Näin, että Hevosmäeltä oli tampattu pohjaa kohti Matarojaa, mutta en lähtenyt sinnepäin, koska risuja puski aivan mahdottoman paljon. Toivon, että rahat lupaan löytyvät ja pohjat saadaan kunnostettua. Yksi syy on se, että retkipäiviä on Matarojan majalla tarjoilut, joita ei tällä seudulla muualta saa: piirakoita, leivoksia, kakkuja, pullia ja jokaista vähintään kolmea sorttia. Jos siis Anjalankosken laturetkiä vielä järjestetään kannattaa sinne mennä ja ehdottomasti poiketa Matarojan majalla.


Kuusankoski - Anhava - Nauha

Klikkaa kuvaa, niin näet sen paremmin (ainakin tietokoneen näytöllä).

Tämä on isoista baanoista paras. Kuusaan uimahallilta suoraan Anhavaan ja sieltä takaisinpäin  Nauhan lenkin kautta. Nauhan majan paikkeilla myrsky pisti metsän nurin, ja toden totta - maisemaa ei tunnista samaksi. Mäkiä on kovasti ja pitkiä puuduttavia suoria ei ole. Anhavasta takaisin päin voi valita vielä extramäkisen reitin jos sellaista kaipaa. Nauhan lenkillä pohja oli vielä metsäkoneiden jäljiltä epätasainen, mutta kuitenkin hiihdettävä. Melkoinen sekasotku vallitsee valotolppien ja niiden kaapeleiden kanssa.

Nauhasta - Anhavaan välillä on jyrkkä alamäki jossa on usein paannejäätä. Tämän mäen yläosassa on sepeliä ladun pinnassa.  Alas pääsin ok, mutta ylös tullessa nappasi suksi kiinni ja menin melkein turvalleni. Muhkea 20 cm pitkä ura suksen pohjaan. Ei voi mitään.

Nyt tiedän sen, että kun parkkipaikalta lähtee hiihtämään ensimmäinen kilometri pitää hiihtää todella varovaisesti. Ylämäki on pitkä ja jyrkkä. Vaan onhan se sitten takaisin tullessa mukava lasketella.

Anhavan majalla söin tämän talven (toistaiseksi) parhaat munkit ja aidolla vademahillolla.


Koria



Korian muuntoaseman laajennuksen takia reittiä on hieman muutettu ja nyt valotkin on saatu palamaan. Kolmen kilometrin lenkki on melko tasainen. Puolimatkassa on pari pientä mäkeä. Tämä reitti soveltuu kauden alkuun hyvin, eli huonommallakin hiihtokunnolla pystyy kiertämään tätä. Huomattavasti helpompi latu kuin suunnilleen saman mittainen Anjala.

Valoton lisälenkki lähtee etelään päin sähkölinjaa myöden (kuvassa poikkiviivan alla oleva osa). Tämä vaatisi ehdottomasti raivaamista. Luistelullekin on tampattu pohjaa, mutta väylä on kerta kaikkiaan liian kapea sille. Laittaisin pelkän pertsan ladun tai vaihtoehtoisesti leventäisin reittiä. Tälle pätkälle osuu Kouvolan tiukimmat alamäet. Kiertosuuntahan on vastapäivään vaikka sitä ei ole merkitty mihinkään. Alamäki 1 on merkitty 1:llä. Ei kovin pitkä mutta jyrkkä alamäki päättyy jyrkkään yli 90 asteen vasempaan käännökseen. Älytön paikka. Miksi mutkaa ei loivenneta siten, että se lähtisi mäen päältä sähkölinjan oikeasta reunasta? Vaatisi raivaussahan ja vähän takalanaa. Ei ole iso homma, mutta vaikutus olisi todella merkittävä. Punaisella korjausehdotukseni.

Kouvolan Kovimmat vauhdit saa mäessä joka on merkitty 2:lla. Kannattaa katsoa ylhäällä missä kunnossa latu on. Menee sen verran lujaa, että korjaavia ohjaustoimenpiteitä on erittäin vaikea tehdä mäessä.

BONUS

Jos johonkin vielä olisi varaa edellä lueteltujen epäkohtien korjaamisten jälkeen, tässä ehdotukseni:



Yhdistetään Korian latu Nauhan reittiin. Katkoviiva on nykyinen muuntoaseman laajennuksen takia muutettu reitti. Laajennusosa voisi alkaa X:llä merkitystä kohdasta. Siinä on huono tiukka mutka, joka tulisi samalla korjattua. Nauhan ladulta tulee pistolatu Leca-soratehtaan, Kurjenmiekan kautta Korian ABC:n tuntumaan vanhaa ratapohjaa pitkin. Tai ainakin on tullut. Tänä talvena tuli ladulla vastaan puupino ja käännyin siitä kohtaa takaisin enkä lähtenyt tutkimaan paikkaa tarkemmin.  Em. pätkällä on paljon tien ylityksiä, mutta sille ei voi mitään. Yllä olevaan karttaa olen piirtänyt miten Korialta päästään Nauhalle vievälle ladulle. Pari pakollista tien ja yksi rautatien ylitys tulee, mutta ainahan niille kohdille voi kaivaa tunnelin tai tehdä upean ylikulkusillan. Jospa Kouvola ei osallistu Kymi-Ring -radan rahoittamiseen enempää ja laittaa siitä säästyvillä rahoilla kaikki ulkoilu- ja latureitit kerralla huippukuntoon. Aika mahtava idea - eikös olekin!



lauantai 30. joulukuuta 2017

Loppuraprtti kaudesta 2017

Jo vuoden alussa oli tarkoitus ottaa vuodelle 2017 hieman löysempi ote kuin edellisenä vuonna, jolloin kiersin kaikki mahdolliset iltarastit, jotka vain suinkin ehdin. Vuodesta tuli paljon odotettua löysempi.


Tilastoja

Numeroina vuosi näyttää tältä:
Suunnistusta 81 kpl, 400 km (ratapituus) 470 km (juostu matka), aika 63:07.
Hiihtoa 550 km (hiihtokausi vaihtuu "juhannuksena" eli loppuvuoden 2017 hiihdot kirjaan vuodelle 2018.
Pyöräilyä 278 km
Juoksua 169 km


Tavoitteita

Vuoden tavoite oli tehdä 100 etunojapunnerrusta joka päivä. Keksin urakan kun vuosi oli jo hyvässä vauhdissa menossa helmikuussa. Takamatkaa olisi siis useamman tuhannen punnerruksen verran. Aloitin mielestäni sopivasti ja pääsin muutamassa viikossa sadan päivävauhtiin. Sata ei ole paljon. Se on 50 aamulla ja 50 illalla eli yhteensä parin minuutin homma. Sitten olkapää tuli kipeäksi. Pidin viikon tauon. Takamatka oli siinä vaiheessa vielä täysin siedettävä. Viikon paussin jälkeen aloitin uudestaan ja olkapää tuli uudestaan kipeäksi. Nyt pidin kaksi viikkoa taukoa ja yritin sen jälkeen uudestaan. Olkapää oli yhä kipeä. Ei voi mitään. Ilmeisesti aloitin sittenkin liian rajusti. Jätetään punnerrukset tekemättä.

Intissä tein kuntotestissä minuutissa 70 (seitsemänkymmentä) punnerrusta. Ne punnerrukset olivat kaiken lisäksi 100% punnerruksia, eli rinta kävi lattiassa joka kerta ja kädet ojentuivat kunnolla. Ei siis mitään vajaata nytkyttämistä, kuten Elixir -tyyppisissä ohjelmissa näkyy usein tehtävän. Olin intissä joskus 1980-luvulla, eli siitä on niin kauan aikaa, että asialla ei ole enää mitään merkitystä.



Toteutumia & uusia tavoitteita?

Pyöräily jäi taas todella olemattomaksi. Työmatkoja en voi pyöräillä ja muutenkaan pyöräilyyn ei tahdo löytyä aikaa. Tekosyitä tietysti, mutta suoralla baanalla maantiepyöräily ei suuresti kiinnosta ja lähimaastoni eivät anna paljon vaihtoehtoja mielekkääseen pyöräilyyn.

Lenkkeilyä tuli se 169 km. Luit oikein. Kannattaako tuollaista lukemaa edes mainita, sillä jotkut juoksevat sen verran viikossa. Jonkun pitäisi potkia, että tulisi lähdettyä useammin. Pienen kiertelyn ja kaartelun jälkeen "löysin" omalta pihaltani lähtevän 10 km lenkin, jossa ei ole kuin 500 m asvalttia isolla tiellä, eikä yhtään metriä tarvitse juosta edestakaisin. Tämä reitti menee osan matkaa niin pieniä polkuja, että loskassa ja pimeässä sitä ei käytännössä voi juosta. Viimeisen kerran kiersin tämän lenkin marraskuun puolivälin paikkeilla ja silloinkin sukat kastuivat heti alkumatkalla. Puhdas lenkkeily vaatii kyllä jonkun porkkanan tai numeraalisen motiivin jotta sitä tulee tehtyä. Nyt sellaiset puuttuivat. Ideoita otetaan vastaan.

Lehdestä luin jutun miehestä, joka kävelee läpi kaikki Helsingin kadut aakkosjärjestyksessä. Hän oli nyt menossa e-kirjaimessa. Kun katsoo Kouvolan karttaa, urakka on epätoivoisen näköinen. Vaatisi lisäksi kymmenien tuhansien kilometrien ajon autolla. Helsingissä se onnistuu julkisen liikenteen avittamana. Luontopolut olen jo aiemmin hylännyt, koska ne ovat maastoutuneet liian hyvin sekä kirjaimellisesti, että tiedollisesti.

Pyörällä matka sujuisi nopeammin ja kaupungin kaikki pyörätiet löytyvät kartasta. Se on myös aivan mahdoton urakka, sillä muutaman kymmenen metrin pätkiä on siellä täällä aivan hujan hajan. Kouvolan Sanomissa oli kesällä juttu siitä, että kaikki Kouvolan luonnonmuistomerkit on kartoitettu. Luonnonmuistomerkki on kivi, puu, tms. luonnon "valmistama" erikoislaatuinen yksilö. Hyvin tunnettu Oilinmänty Anjalantien varrella oli yksi sellainen. Oilinmänty meni pari vuotta sitten myrskyssä melkein nurin. Mielestäni sen ylikorkean kannon voisi kaataa pois. Ei se mänty enää siitä lähde versomaan vaikka kuinka sitä toivotaan. Tuumasin siis, että kierrän ne luonnonmuistomerkit kaikki pyörällä ajaen. Ei onnistu. Luonnonmuistomerkkejä ei ole listattu ja julkistettu missään. Käytin kaksi iltaa niiden etsimiseen ja luovutin. Jos joku tietää mistä löytyy lista Kouvolan luonnonmuistomerkeistä, saa vinkata.

Hiihtoa tuli sen verran kuin lumitilanne mahdollisti. Tuntuu väkinäiseltä ajaa autolla hiihtämään, mutta minkäs teet. Laturetki-tyyppinen hiihtäminen on se joka minun vartalolleni parhaiten sopii ja josta pidän. Anjalan Liiton sarjahiihdoissa kävin nolaamassa itseni jokaisessa osakilpailussa. Minulta puuttuvat kaiken tyyppiset vauhtiominaisuudet, eli häviän hiihdossakin useita minuutteja kilometrillä toiseksi viimeiselle.

En hankkinut suunnistuslisenssiä vuodelle 2017, ja hyvä että en hankkinut - olisi mennyt hukkaan nekin rahat. Ainoat kisat, joissa kävin olivat Jukola ja Anjalan Liiton suunnistusmestaruuskilpailut. Ensin mainitusta on juttu täällä ja toisesta lyhyt tiivistelmä täällä. Muuten suunnistaminen koostui pelkästään iltarasteista. Rannikkorasteilla kävin kahdesti ja Kymen kuntorasteilla en kertaakaan.

Kuusi viikkoa meni enemmän tai vähemmän harakoille eli suunnistukset jäivät lähes kokonaan väliin tai pelkästään osallistumismerkinnän verran hiipimiseen. Neljä kertaa olin flunssassa, jotka vaativat kaksi antibioottikuuria ja pari viikkoa saikkua. Viides rokuli tuli tästä. Erittäin lässähtänyt fiilis sillä muutamia mielenkiintoisia tapahtumia jäi käymättä.

Tänäkin kesänä minulla oli kova yritys mennä Värälän juoksuun. Se ei ole vielä kertaakaan osunut kalenteriin kohdalleen. Nyt ei osunut mitään samalla päivälle, mutta tietysti tulin niin kipeäksi, että en päässyt ylös punkan pohjalta.

Raatojuoksu kiinnosti. Arvoin sinne lähtemistä ja asia ratkesi kuin itsestään. Sormesta ratkesivat jänteet vähän ennen kuin ilmoittautumisaika umpeutui. Paketissa oleva sormi ei haittaa jalkojen toimintaa, mutta sormea täytyy varoa kaiken aikaa. Raatojuoksu jäi väliin kuten myös Repovesi Autumn Trail. Muut Repovedet jäivät väliin edellä kerrottujen flunssien takia.

Utin 100-rastin suunnistukseen ja Utti Action Runiin onneksi kykenin mukaan.


Talkoita

Laskin vuoden aikana ihan mielenkiinnosta iltarastien järjestelytehtäviin ja asioiden hoiteluihin kuluneet tunnit. Niitä kertyi 131. Tässä luvussa ovat mukana siis vain iltarastien järjestelyihin kulunut aika. Siinä ei ole mukana "omassa" Keskilaakso Rastien tapahtumassani tehtyjä ratamestarointitunteja (eli tänä vuonna 2.8. P-Rastit). Mukana ei myöskään ole erillisiä kisatalkoita (Kevät Suunnistus, Pysu SM), muita seuramme rahankeräys yms. talkoita eikä seuran yleisluontoisia palavereja tai muita kokouksia jos ne eivät ole liittyneet millään lailla iltarasteihin. Näistä muista talkoista tulisi näppituntumalta lisää 30-40 tuntia. P-Rastien järjestelyihin meni aikaa suurin piirtein saman verran kuin normaaleihin iltarasteihin. Rastien vienti ja haku sujui joutuisasti, mutta tiedostojen kanssa vekslatessa kului enemmän aikaa.

Hyvin usein menee päivässä muutamia minuutteja yksittäiseen puheluun tai sähköpostiin ja niitä on ynnätty vapaalla kädellä. Eli kun sopivan iso rypäs sekalaisia hommia on kasassa, olen laskenut sen yhdeksi kokonaiseksi tunniksi. Reittihärvelin ylläpidossa tunnissa ehtii tehdä viisi härveliä jos kaikki tiedostot ovat kerralla oikein. Pekka pystyttää härvelin nopeimmillaan kolmessa minuutissa, mutta minä en kykene siihen. Muutaman kerran meni härvelin yhteen tapahtumaan toista tuntia erilaatuisiin säätämisiin ja kuvankäsittelyihin. Suurin yksittäinen asia on kevättalvella Keskilaakso Rastien kalenterin kasaaminen. Viime vuosina kaluston kanssa on mennyt myös jonkin verran aikaa.

Ohjeiden kirjoittamiseen käytetyn ajan yritän nykyään minimoida. Havaintojeni mukaan todella harva lukee niitä ja minulle on jopa valitettu sitä, että ohjeita on olemassa. Tottahan se on, että mikä tahansa laite tai systeemi, jota pystyy käyttämään sellaisenaan ilman ohjeita on ihannetila. Muki on tästä hyvä esimerkki. Sen muoto kertoo heti kuinka sitä pidellään kädessä ja miten päin sen pitää olla. Espressokeitin sen sijaan vaatii ohjeita jos ei sellaista ole koskaan aikaisemmin käyttänyt. Kaikkea ei vaan kertakaikkiaan saada toimimaan niin idioottivarmasti ja yksinkertaisesti, että käyttö luonnistuisi ilman ohjeita. Muutaman kerran joku sanoi, että ohjeessa on väärää tietoa. Se piristää, sillä se kertoo, että joku on todellakin lukenut ohjetta ja ajatuksella.

Kuinka moni on huomannut Keskilaakso Rastien vaunun seinässä olevan sähköjen pikaohjeen (=akut/pistorasiat/aggregaati/invertteri)? Nykyisillä kytkennöillä ja laitteilla tuota ohjetta seuraten, kaikki iltarastivaunun sähkön käyttöön liittyvät ongelmat ratkevat. Ohjeen kaavio on nimittäin niin nerokkaasti rakennettu, että se kattaa kaikki mahdolliset yhdistelmät verrkovirran, akun, latureiden ja aggregaatin suhteen.


Taito

Taidollisesti vuoden suunnistuksista en osaa sanoa oikeastaan mitään. Ei jäänyt mieleen mitään erikoista. En tehnyt täydellisiä sekoiluja, vaikka tämä oli melko lähellä sitä. En myöskään onnistunut tekemään ns. nappisuoritusta. Tämä oli ehkä paras, mutta kotikenttäetu oli niin suuri, että minut pitäisi jäävätä tuloksista. Monesti vähintään yhdelle rastivälille per suoritus osui joku lapsus tai pikku virhe. Aikamenekki on ollut ehkä silloin suuruusluokkaa 1-2 min pois täydellisestä vedosta, mutta sitä enemmän se harmittaa kun niin vähästä jäi uupumaan.


Fysiikka

Fyysisesti olin selvästi huonommassa kunnossa kuin edellisenä vuonna. Syy siihen on pienemmät kilometrit ja edellä kerrotut sairastelut. Mainittakoon että yksi pöpöistä tuli Las Vegasista ja toinen Espanjasta - itse en ole näissä maissa koskaan käynyt vaan sain pasillit tuliaisina.

Tuloksissa kuntoni tason näkee siinä, että häviän säännöllisesti muutamille tutuille nimille iltarasteilla vaikka edellisenä vuonna pystyin jotakuinkin tasapäiseen kilvoitteluun. Kaikkihan me vanhenemme samaa vauhtia, eli siinä suhteessa sijoituksen pitäisi pysyä samana suhteessa vakio-nimiin nähden. Toisaalta voihan olla, että muut ovat kiristäneet tahtia entisestään.

Sen huomasin, että viikon juoksemattomuuden jälkeen jalat tuntuvat kevyiltä, mutta henki ei kulje. Pakollinen lepo tekee siis osalle kropasta hyvää. Onneksi olen vain tällainen harrastelijaliikkuja. Oikeiden urheilijoiden pitää ottaa nämä palautumisetkin kaikki mukaan laskuihin kun suunnittelevat treenejään ja kisojaan.

Tästä loppuraportista tuli melko epäyhtenäinen juttu. Kuvastaa hyvin myös omaa toimintaani. Vähän sitä sun tätä. Kokonaisuus on sekalaisten yksityiskohtien summa. Kaikesta huolimatta näin saatiin päätökseen suunnistusvuosi 2017.

Onnea Vuodelle 2018!