Pieni poliittinen puheenvuoro

Mitäs tuumaatte tästä:

Vaikka kaapelissa ei kuvanottohetkellä ollutkaan jännitettä, sanoisin tämän olevan siitä huolimatta vaarallinen. Tässä kunnossa kaupunkimme kuntopolut siis ovat. Lisää tietoa täältä kohdassa Hirsimäki. Olen vältellyt politiikasta kirjoittamista pitkään, koska se ei kuulu tämän blogin aihepiiriin. MUTTA NYT kirjoitan! Manski piti kattaa, mutta sepä ei riitäkään, vaan sen lisäksi seitsemänsataatuhatta euroa laitetaan kiinalaisiin kivipalikoihin. Juu tiedän; asioita ei voi verrata, mutta samasta laarista ne rahat kuitenkin lapioidaan. Tiedän, että vaikka koko Manski heivattaisiin hittoon, eivät homekouluongelmat, 1 vaippa/vanhus/päivä ja huono katujen auraus tulisi silti kuntoon. Tämän kuvan ongelman korjaamiseen vaaditaan osa, jonka hinta on alle 5 €. Joku mättää, sillä siihen ei ole varaa tai tahtoa.

FIN5 2016

Valinta tälle vuodelle oli Fin5-rastiviikko ja syynä oli yksinomaan se, että tapahtuma on lähellä. Erikoinen epä-rastiviikkomainen-fiilis tuli siitä, että iltapäiväksi ehti kotiin. Normaalisti kuvio rastiviikolla on ensin tunnin siirtyminen majapaikkaan ja sitten ihmetellään mitä tehdään loppupäivä. Nyt suunnistuksen jälkeen voi jatkaa normaalia kotielämää, eli tuntuma on melkein kuin iltarasteilla.

Omaan Fin5-suunnistukseeni Turkialla en paneudu tässä sen tarkemmin, sillä siitä ei ole ihmeempää kerrottavaa. Reittihärvelistä voitte katsoa kiemurat, joita toisena päivänä tuli liikaa.

Yhden munkin ostin Turkialla. Anteliaat 2 pistettä. Ei hilloa, reikä keskellä ja aavistuksen kuivahtanut.

Jätskituutti maksoi 2,5 €. Se on aivan liikaa tavallisesta Pingviinituutista ja siksipä en sellaista ostanut. Mangnumista sen vielä kärsii maksaa. Pehmistä ostin kalliista hinnasta huolimassa, koska sitä herkkua ei S-marketista saa. Tuntuuko minusta, vai onko asia tosiaan niin, että tuotto yritetään maksimoida nostamalla hinta mahdollisimman ylös? Niinhän se se ei mene. Kun hinta nousee, kappalemääräinen myynti pienenee vaikka kate nousee. Kun hinta laskee kappalemääräinen myynti kasvaa mutta kate pienenee. Näiden kahden suoran, eli kappalemääräisen myynnin ja katteen tulosta syntyy tuotto eli se joka myyjää kiinnostaa. Suurin tuotto tulee siinä missä suorat leikkaavat toisensa. Tämä ei koske pelkästään jätskimyyntiä vaan yleisesti vähän kaikkea. Vai johtuuko tämä siitä, että nuukailen? Kannatuksen vuoksi silti ostelen herkkuja ja tarpeettomia muistoesineitä. Ihan vaan hyvää hyvyyttäni järjestäjien kannalta ajattelen asiaa, sillä parempi kymppi köyhän urheiluseuran kassassa kuin hyllyssä kahdenkympin myymätön fanituote.

Jos palataan asiassa taakse päin muutamia vuosia, munkin hinta oli 5 mk. Sitten tuli euro ja munkin hinnaksi vakiintui 1 €. Siinä pysyttiin pitkään ja nyt alkaa olla munkki järjestään 2 €. Kukaan ei ole vielä uskaltanut korottaa hintaa 3 euroon, mutta olen nähnyt jo munkille hinnan 2,5 €. Kahden ja puolen euron hinta munkista - olkoonkin maasto-olosuhteissa buffetissa - takoittaa sitä, että munkin on oltava täyden viiden pisteen munkki. Paljonko yhden munkin valmistaminen maksaa? Ei lähellekään euroa.

Ensimmäisenä välipäivänä tiistaina kävin Karhulassa sprinttaamassa vaikka kausikortillani olisi päässyt Selänpäässä mainioon maastoon KS:n iltarasteille. Karhula on lähempänä ja vaihtelun vuoksi näin. Olisin kyllä ehtinyt sprintin jälkeen Valkealan perukoillekin, mutta keskiviikkona olisi luvassa pitkää matkaa Onkamaalla. Ei ahnehdita ettei tule se ahneen loppu. Karhulassa kartta oli Posso ja rata Pitkä. Hylsy olisi tullut jos olisi ollut kisa. Tässä rastiväli 13-14, jossa tein oman ratkaisuni.

Katsoin, että tässä (keskellä kuvaa) on ylityspaikka, mutta ei suojatietä. Outoa?  Mika oli samaan aikaan kanssani tässä kohdin rataa ja hän katosi näköpiiristäni enkä huomannut katsoa mitä kautta hän meni, eli odotin, että pari autoa meni ja sitten ylitin kadun ylityspaikan kohdalta. Maalissa sitten huomasin, että kielletyn alueen viivoitus täyttää ylityspaikan merkin.

Vaihtoehto yksi, joka olisi ollut laillinen, oli pieni pakitus rastilta 13. Kadun ylitys suojatien kohdalta ja sitten koko loppupätkä kadun pohjoista jalkakäytävää.

Vaihtoehto kaksi, joka olisi myös ollut laillinen. 13:lta kadun etelän puoleista jalkakäytävää ja sitten raput alas vasemman kautta ja alikulkutunnelin kautta kadun alitus. Tästä on erittäin selkeät ja hyvät ohjeet Rannikkorastien sivuilla. Aina pitäisi vilkaista tapahtuman sivuja ennen lähtöä. Kävin kyllä katsomassa niitä, mutta sen verran ajoissa, että tämä ohje jäi näkemättä. Tämän ja muut ohjekuvat jos olisi etukäteen nähnyt, niin olisi ymmärtänyt miten toimia. Vaan eipä mennyt tämäkään reissu hukkaan, eli taas oppi jotain.

Tässä kysymysmerkin kohdalla ihmettelin välillä 12-13 useamman sekunnin. Kartan mukaan paikalla on muuri tai joku vastaava.

 Näytti siltä, että Osuuspankkihan se siinä.

Jatkoin juoksua, sillä edessä oli  risteys, jonka kohdalla oli tarkoitus kääntyä vasemmalle. Sieltä menin ja sitten ymmärsin mikä oli homman nimi. Toimistojen päällä on ylätasanne, jonne pääsee toiselta puolelta. Rakennelman ymmärtäminen kadun puolelta muuksi kuin tavalliseksi liikekiinteistöksi ei ensin onnistunut.

GPS-käppyrä näillä asetuksilla on hieman kulmikas 1:4000 pohjalla. Samanlaiselta ne näyttävät muillakin. Näyttää myös siltä, että kaikki eivät vieläkään tiedä oliivinvihreän värin merkitystä. Pari metriä menee vahingossa jossain kulmassa, mutta jotkut pistelevät menemään pitkin pihoja pitkiä pätkiä. Koska he sen myös niin avoimesti härveliin piirtävät, oletan, että tietämyksissä on aukkoja.

Loppusyherö oli mielenkiintoinen. Kun olin rastilla 20 katsoin vettä ja ihmettelin miten sen toiselle puolelle pääsee. Ei mitenkään. Juoksin yläkautta eli väärää reittiä rappuja alas ja sitten huomasin, että se olikin Kymijoen haara jota tähystin. Rasti on paljon lähempänä pienen lammikon takana, joka on minun ja joen välissä.

Hauskan näköinen väliaikanäyttö:

Alin rivi on minun radan loppupuolelta. Sijoituksia rastiväleiltä: 58, 75, 57, 99, 98, 103! Näyttää hurjalta! Eli todellista etanavauhtia.

Oletko katsonut omia väliaikojasi radalta, jossa on paljon rasteja? Rivit alkavat sekoittua silmissä ja oma rivi hukkuu. Jos oman nimen vierittää ikkunan alimmaksi sitä on helpompi seurata. Saattaa kuitenkin olla niin, että se ei satu kivasti ikkunaan vaan näyttää tältä:

Toinen rivi leikkautuu ikävästi. Tästä jos vierittää sivua varovastikin alas päin se "pomppaa" kerralla useampia rivejä. Ei onnistu hiirellä eikä huolinäppäimillä.

Ratkaisu on hiiren vieritysrulla. Paina rullaa alas päin ja näytölle ilmestyy alla olevan mukainen kohdistin.

Nyt voit vierittää ikkunan sisältöä portaattomasti ylös-alas ja oikealle-vasemmalle vaikk yhden pikselin verran. Mitä enemmän eli mitä kauemmas liikutat hiirtä sen jälkeen siitä paikasta kun sitä rullaa, sitä nopeammin ruutu scrollaa. Vedä hiirtä alaspäin siis vain aivan vähän ja kas alin rivi tulee näkyviin.


Sitten oli keskiviikkona vuorossa Onkamaa.

Kisakeskus oli hienossa männikössä kankaalla.

Parkkipaikan kanssa sattui keskiviikkona hyvä tuuri, sillä pääsimme aivan kisakeskuksen ytimeen. Siis niin lähelle, että sen lähemmäksi ei päässyt edes Herra Tasavallan Presidentti (jos hän olisi ollut paikalla).

Kartta ämpäristä ja alla olevan kuvan mukainen suoritus (klikkaa kuvaa niin se suurenee hieman).

3-4 ehkä turhan kaukaa kierretty. 8:lta lähtö jumitti pusikkoon ja siinä meni aikaa ja tarkka paikka hukkui toviksi. Muuten ihan ok suoritus, josta olisi ehkä aivan nappiosumalla saanut 2 min. pois. Luulin, että nyt tulee hyvä sijoitus, mutta mitä vielä. Hävisin voittajalle 13:50 min ja olin 11. Olen siis aivan paskassa juoksukunnossa! Lujempaa pitäisi juosta...korjaan paljon paljon lujempaa.

15.7. Onkamaa 4. kilpailupäivä. Keskimatkan rastiväli 4-5.

Oranssi viiva oli reitti, jota pitkin oli tarkoitus mennä. Sininen oli se jota pitkin menin ja punainen on Iikka Peltolan reitti. Eli siis: Suo kiertäen ja kohti tietä tavoittena rastiväliviiva. Pääsin kyllä tielle jotakuinkin haluamaani kohtaan, mutta melkoisen kaarroksen kautta. Juoksin pohjoisessa olevaa ajouraa eri kohdassa kuin luulin. En nähnyt X-merkillä olevaa lautakasaa. Enkä tietenkään nähnyt uran eteläpuolella olevaa isoa kiveä kun sen olin jo ohittanut aikaa sitten. Suon yli ja kalliolle, mutta väärä suo ja väärä kallio. Vastaan tuli kolme poikittaista ojaa joita en löytänyt kartalta. Suunta ja kohti tietä. Ei vaan tule tietä, vaikka kuinka liikuttelee jalkoja. Hetken kävi mielessä ajatus: "Nyt kilahtaa!" Sitä en osaa selittää miten pääsin tielle siihen kohtaan mihin pääsin, sillä olin parisataa metriä ihan mustassa aukossa.

Sateen todennäköisyys oli 70-90%. Se tarkoittaa, että poutaa on 30-10% todennäköisyydellä. Niin myös oli. Sade alkoi kun olimme autossa moottoritiellä. Taas oli hyvää tuuria.

Lauantai 16.7. Onkamaa 5. kilpailupäivä. Pitkämatka 7 km.

Nyt yritin mennä mahdollisimman suoraan ja hötkyilemättä. Kolmiokin löytyi heti kartalta. Pari turhaa mäen nyppylän kiipeämistä ja 8. rastille hieman sivuun, mutta silti viikon paras suunnistus. Vajaan vartin jäin voittajalle, eli samat fiilikset kuin edellisinä päivinä.

Tässä lauantain suoritus: Linkki.

Koko viikon sijoitukset sarjassani menivät alla olevan kaavion mukaan. Niiden jotka eivät olleet ekana päivänä mukana, viivasymbolit ovat kaavion alla. Huomaa, että jos on jäänyt kisa välistä, viiva katkeaa; tai jos on vain yksittäinen kisa on kaaviossa vain pallukka. Sisältää varmasti virheitä, sillä on tehty silmät ristissä suitsaitsukkelaan.

Fin5 2016 yhteenvetona:
+ kartat ja radat ok
+ pitkiä rastivälejä
+ ei kalusto- eikä jalkavaurioita
+ paikoin mukavaa maastoa
+ kolmena päivänä parkki lähellä
+ pääsin joka kisassa alle tavoitevauhtini 10min/km
+ neljänä päivänä ei satanut kun olin metsässä
+ sain osallistumismitalin (en tiedä kuuluiko minun saada se)

+ tapahtuman logo on mielestäni erittäin onnistunut

- sijoitukseni oli mitä oli ja aikaero kärkeen on huima
- kahtena päivänä parkki tosi kaukana
- ei ollut myynnissä pinssiä
- paikoin kovasti hakkuutähteitä

Kuva-arvoitus

(päivitetty 8.7.)
Alla on kuva kuntopolusta. Eikä ihan mistä tahansa kuntopolusta. Se on Kouvolan kaupungin karttapalvelussa merkitty kuntopoluksi. Hän joka ensimmäisenä arvaa tai tietää missä tämä "pientä laittoa" vaativa pätkä on, voittaa itselleen kirjan. Kuva on Lehtaanmäeltä Liikkalasta.

Tunnustan, että oli pakko poiketa reitiltä. Nokkoset alkoivat poltella sääriä sen verran kipakasti, että kiersin tämän kohdan. Toisaalla tuli pari sataa metriä ylimääräistä kun näköhavaintoon perustuva reitin paikallistaminen ei ollut aivan varmaa. Valotolppia meni useampaan suuntaan, vaikka kartan mukaan reitti menee vain yhteen suuntaan. Ilmeisesti siinä oli latupohja lyhyemmälle lenkille? Vinon ajanottokopin vieressä oli latuhöylän raato, eli joskus täällä on ivarmasti ollut talvella latu.

Todennäköisyyksiä Saharasta

Keskilaakso Rastien kalustoon kuuluu 75 leimasinta. Todennäköisyys siihen, että en käytä niistä yhtä leimasinta iltarastitapahtumassa, jossa on käytössä 21 leimasinta on (75-21)/75 = 54/75.

Todennäköisyys, että yksi leimasin 75:stä on hukassa on 1/75.

Todennäköisyys siihen, että yksi käyttämätön leimasin on juuri tuo hukkunut leimasin on 54/75 x 1/75 =  54/ 5625 eli 0.96%  Näin todella tapahtui. Leimasin nro 46 oli kadonnut, mutta jostain syystä en ollut käyttänyt sitä. Seuraavan kerran moinen mäihä tapahtuu tapahtuu siis vuoden 2121 iltarasteilla. Todennäköisyydet ovat siitä mielenkiintoisia, että vaikka ne ovat kuinka epätodennäköisiä tahansa, ne ovat silti mahdollisia. Siinä syy miksi lottoan.

Niille, jotka löivät päänsä Saharan hiekkaan etsiessään rastia 42 voin lohdutukseksi kertoa, että alla oleva paikka on minulle ylitsepääsemätön. Olen siellä etsinyt ykköstä kolme varttia. Hain kolme kertaa vauhtia uudestaan lähdöstä (en nollannut korttia), mutta en päässyt ykköselle.

Copyright tähän palaan on Elimäen Vauhdilla, mutta kuka tietää missä tämä on?

Toisaalta. Tämä oli mielestäni yksi helpoimpia välejä, mutta niin vaan onnistui tämäkin suunnistaja tekemään varsin speciaalin koukeron. Eli ratamestarityöskentelyssä ei koskaan voi olla varma siitä miten tyhm...tarkoitan siis miten luovia ongelmanratkaisijoita suunnistajat ovat. Mielenkiintoista.

Leimasin 46 löytyi kun käänsin iltarastivaunun ympäri, eli tästä sitten vaan iloisin, avoimin ja reippain mielin kohti uusia jännittäviä seikkailuja.

ISO J

Lappee-Jukola on takana.  

Pysäköiti oli varsin mielenkiintoinen. Emme ikinä päässeet koko pysäköintialueelle ja onneksi niin. Liettynyt parkkipelto muutti pysäköinnin ja liikenteen hässäkäksi. Ensimmäinen jonon häntä tuli vastaan noin 5 km ennen sitä risteystä, josta ilmeisesti käännyttiin parkkialueelle vievälle tielle. Mietin sekunnin ja jatkoimme ajamista matelevan lekan mukana. Opasteita en nähnyt missään ja lopulta yhdessä risteyksessä tuli Ossi vastaan. Ikkunat alas ja hän sanoin, ettei tänne päin kannata ajaa, sieltä ei pääse pois. Passatissani on tummennetut takalasit ja senpä takia hikisestä ja kuraisesta takalasista ei nää taakse yhtään. Onnistuin kuitenkin kääntämään auton ympäri siinä paikassa, vaikka takana oli jono puskurissa kiinni ja jatkettiin risteyksestä toista haaraa eteenpäin. Kilometrin päässä oli jonon pää ja siihen etummaiseksi parkkiin. Meillä on nokkakärryt ja kamat saatiin roudattua teltta-alueelle vähän kauempaankin ilman ähistelyä. Pois lähitessä meidän auton edessä olin vielä parin kilometrin verran jonoa molemmin puolin tietä. Niin kapea oli väylä, että joku oli ajanut vasemman sivupeilin pois paikaltaan. Se korjaantui suoraksi reippaalla käsiotteella. Peilin säätö toimii entisen tasaisen kääntymisen sijaan nyt heilahtavasti. Toivottavasti törmääjän autoon tuli isompi vahinko.

Lähtökohdat omaan suoritukseen olivat jännittävät. Vasen nilkka otti kahdesti kunnon osuman alkukuussa. Siksi lepuutin sitä kokonaisen viikon ajan ennen Jukolaa. En juossut yhtään. Teippaus auttoi, ja nilkka kesti vaikka potkaisin sen matkalla kahdesti päin kantoa ja kerran sama jalka jäi jumiin ojaan polvea myöden. Aamulla oikea pohje kramppasi kun väänsin kuraista saapasta jalasta. Seuraavalla kerralla pitää ilmeisesti ottaa saapasrenki mukaan.

Yöllä en tietenkään saanut nukutuksi yhtään silmällistä. Teltassamme oli sisällä niin paljon kamaa, että se ei lähtenyt lentoon vaikka kovasti puhuri yritti. Minua jännitti yöllä se, tempaako myrsky syleilyynsä tien toisella puollella olevasta rivistä bajamajan ja lennättää sen telttamme päälle. Huomasiko kukaan bajamajojen istuinosilla lilluneen käsittämättömän sotkun. Monesti vasta neljäs koppi oli sellainen johon pystyi menemään sisälle. Pohdimme tätä porukalla ja keksimme ratkaisun. Jotkut - todennäköisesti ulkomaalaiset - nousevat kuraisilla nastareillaan kyykkyyn reiän päälle ja vääntävät kyykkypaskat siitä. Tuloksena on kuravelli istuinosan sivuilla ja paskat istuinrenkaan päällä. Ei mitenkään mukavaa nähtävää.

Sitten karsinaan. En verrytellyt. Kuravelli ei innostanut. Venyttelin pohkeita ja otin muutaman hölkkäaskeleen ja siinä se. Sitten kartoille.

Klo 9:n yhteisälähdössä on alussa vedettävä lujaa ettei jää jalkoihin. Koska eteneminen tapahtuu tappituntumalla on pakko katsoa kaiken aikaa jalkoihin, ettei mene nurin kannoissa ja kivissä. Ykkösväli on tässä:

Epämääräistä ja paikoin tiukkaa pusikkoa. Katsoin tiuhaan kompassia ja totesin, että oikeaan suuntaan mennään, mutta siitä missä olen ei ollut tietoa. Ojan ylityksessä sain hetkeksi kiinni, mutta sitten taas hukkui. Kun mäki alkoi erottua edessä huokasin ja tiesin olevani menossa kohti ykköstä. Kiersin jyrkänteen vasemmalta koska sinne väki näytti menevän ja sieltä mäen reunalta sitten suunta rastille. Leimaus, ja näin lähti matka rullaamaan.

Jonkin aikaa juostuani vilkaisin rannetta ja Suunto ilmoitti matkaa taittuneen 10.21 km. Aika mahtavaa, juoksu kulkee todella hyvin vaikka matkaa on takana jo 2/3. Vilkaisin rannetta hetken päästä uudestaan ja huomasin, että se 10.21 onkin kellonaika eikä kilometrilukema.Tätä herkkua on vielä jäljellä reilusti enemmän, eli eipä hötkyillä. En yrittänyt tempoa vaan tallustelin omaan tahtiin. Matkan pituus liki 17 km jännitti. Tasamaalla olin tehnyt parinkympin lenkin onnistuneesti, mutta tämä rata on kuntsarirata kolmeen kertaan.

33. rastilla oli vähällä tapahtua haaveri. Ojensin kättäni kohti leimasinta ja samalla jalka lipesi kiven päältä. Horjahdin vasten edelläni ollutta suunnistajaa joka otti samalla hetkellä jostain syystä askeleen taakse päin. Hänen kyynerpäänsä kolahti otsaani. Laseista taittui sanka, mutta ne kestivät kasassa. Ilman laseja en näe karttaa, eli tässä oli hyvää tuuria mukana.

Ainoa pummi on tässä:

Jyrkänne suoraa edessä ja lampi jää oikealle. Suunta ja uraan. Huomasin, että vasemmalle jää joku rasti, jossa on kovasti väkeä (tänne minun olisi pitänyt mennä). Jatkoin kuitenkin oikealta sivuten suoraan. Joku kivi oikealla, mutta en löydä sitä kartalta. Loiva rinne nousee ja näkyy, että sen takana alkaa mäki laskea. Siellä on jyrkänne ja rasti kuten pitääkin. Väärä koodi! En älynnyt katsoa onko tätä koodia minun radallani (kyllä oli, seuraava rasti), vaan pyöräytin pikku lenkin ennen kuin uskoin, että olin juossut ohi ja reilusti. Kipin kapin takaisin. Väkeä tuli niin paljon vastaan, että oli juostava uran vieressä. Leimaus ja rakettina sinne missä jo olin ollut. Ihan tarkkaan en keksi mikä meni pieleen. Ehkä luin väärää väliä tai ehkä otin huonon suunnan. Matkan arviointi on myös vaikeampaa kun mennään tiukassa jonomuodostelmassa. Aikaa meni 5:50 hukkaan + tietysti jonkin verran tuli väsymyslisää. Osuuskohtainen sijoitukseni tippui tämän källin johdosta noin 130 pykälää ja joukkueemme sijoitus noin 20 sijaa. Ei voi mitään. Pahoittelut ja voivottelut.

Porukkapolkujuoksuahan tämä taas oli. Kompassi ja jalat ovat ne joilla tulos tehdään. Kaksi väliä oli sellaisia, jotka etenin lähes yksin. Pari kertaa piti suunnistaa oikein suunnistamalla, mutta mutten pusketaan valmiissa urassa sen minkä kroppa antaa myöden. Kisakeskuksen läpijuoksuun panostin ja vedin se hieman lujempaa. Suoran päässä hörppy vettä ja kun alkoi mäen kiipeäminen olo tuntui pahalta. Vauhti hiipui pakosta.

Vety savukinkulla on mahdottoman maukas. Neljä vetyä popsin. Jukola-kaupasta bongasin viipurinrinkeleitä. Tätä herkkua ei enää tahdo Kouvolan seudulta löytyä samalla tavalla kuin 70-ja 80-luvuilla. Monet eivät pidä sitä oikein minään, mutta minun suussani se maistuu erityisen hyvältä, kiitos ajan kultaamien muistojen. Sääliksi kävi jäätelönmyyjää. Jätskikioski oli väärässä paikassa ja vaikka se olisi ollut paremmin sijoitettu tuskin siellä olisi montaa asiakasta käynyt. Olin jonossa ja seteli kourassa ostamassa parkkilippua, kun äkkäsin, että en tarvitse parkkilippua, koska autoni on tienvarsiparkissa jossain missä lie. Huh läheltä piti, mutta tässä oli hyvää tuuria mukana.

Kynnet irtoavat helpommin kuin Leukoplast.

Eniten minua ilahdutti koko reissussa se, että juniori, eli poikani Eemil teki taas huippusuorituksen. Hän jäi vain 12 min osuutensa nopeimmalle IFK Göteborgin Vetle Ruud Bråtenille ja sijoitus oli 98/1559. Omaa suoritustani en hehkuta, vaikka pääsin täpärästi alle tavoiteaikani 10 min/km.

Hauskaa mittumaaria.

Yö tummeni

Suunnistus on mielenkiintoinen harrastus. Luulin, että olen tehnyt jo kaikki mahdolliset virheet, mutta olin väärässä. 6.6. Kossinmäellä Turpaalla oli yösuunnistusta ja onnistuin sorvaamaan melkoisen mokan, sitä ei ihan helpolla selitä.

Kesäkuinen yösuunnistus on varsin mukavaa. Se on tyystin erilaista kuin syksyinen Yökuppi. Syksyllä on kylmää ja pimeys on täydellistä. Silloin näkee vain sen minkä lamppu valaisee eikä mitään muuta. Kesäyönä maaston muotoja ja yksityiskohtia erottuu. Taivaanrannan kajon läpi erottaa myös aukot metsän takaa. Karttaa ei tietenkään näe ilman lamppua, mutta juosta pystyy ilman valoa. Näin on siis kirkkaalla kelillä. Edellisellä kerralla kun olin muutama vuosi sitten Kossinmäellä yöllä oli ukkosmyrsky ja kaatosade, ei maisemaa nähnyt kauemmas muuta kuin sekunnin pätkissä silloin kun salaman iski. Nyt oli erinomainen keli yösuunnistukseen eli keli ei selitä megahölmöilyäni.

Valmistelin reittihärvelin tiedostoja etukäteen ja katselin ratoja jo kotona. Välillä katson ratoja etukäteen ja välillä en. Nähtyähän ne tulee pakosta, mutta ajatuksella en niihin paneudu. Tällä ei ole vaikutusta suunnistukseen, koska yleensä niistä ei jää mitään muistikuvaa ja vasta maastossa asiat muuttuvat todellisiksi. Vihreistä, aukoista ja soista ei pelkällä näytöllä pysty tekemään etukäteen satavarmaa ratkaisua. Sitä paitsi tuleehan karttaa tutukittua ennen K-pistettä muutenkin, joten se, että näin Kossinmäen radat hyvissä ajoin etukäteen ei selitä ääliömäistä virheiden sumaa.

Sain edellisessä KS-liigan osakilpailussa 109 pistettä. Laskin, että jos menen Kossinmäellä A-radan ja mukana on HP, Parkkinen, Tynys, Lindgvist, Tani, Söyring & kumppanit, ei minulle jää mitään mahdollisuuksia parantaa tuota 109 pistettä vaadittavalla 10%:lla. Nyt on pakko taktikoida sillä jaossa on tuplapisteet. Eemilin oli samasta syystä pakko valita A-rata, sillä B:ltä hän ei saisi yhtään pisteitä vaikka voittaisi B-radan. Minun valintani oli siis B-rata. B:ssa oli ihan riittävästi tekemistä kun näkee millaiset ennätykselliset kiemurat sain aikaiseksi.

B-radan alku meni kutoselle asti ihan nappiin. Pieni kauneusvirhe 5-6 välillä kun menin aukon läpi. Pari sekuntia nopeampi olisi ollut juosta aukko kiertäen. Kutosen jälkeen alkoi tapahtua. Katso tästä animaatio ja yritä olla nauramatta. Huom. täpät tekevät yhteislähdön rastilta 6 (eivät K:lta) eli tässä lopputulos maalissa ei ole sama kuin koko radan lopputulos. Sinisellä täpällä on vaikeuksia päästä seiskalle, mutta eipä näytä ihan fiksulta vihreänkään meno 7-8 välillä. Tuon animaation katselu ei kännykän näytöllä välttämättä onnistu hyvin. Ruutuhan scrollaa itsesään sitä mukaan kun täpät liikkuvat.

Kutoselta tielle ja tie päästä lähti polku/ajoura. "Tätähän on hyvä juosta". Laskettelin menemään ja ison kiven kohdalta suunta rastille. Vähän ennen ysiä huomasin, että mikäs viiva se tuolta tulee. Sehän tulee kasilta. HEI! En ole käynyt kasilla! Sinne siis. Sitten olin kasilla ja huomasin, että en ole käynyt seiskallakaan. Sinne siis. Seiskalla leimaus ja sitten täyttä höökiä takaisin. Tämä tuntuu varmaan vähän samalta kuin se kun ex-vaimoni löi itseään tennismailalla päähän niin, että silmälasit menivät rikki. Ei pelannut toista kertaa.

8 oli kuulemma vaikea rasti seiskalta päin. Minulle se oli helppo väli, sillä olin kasin jo käynyt aiemmin katsomassa. Ysiltä päin se oli helppo ottaa. Koska tiesin missä kasi oli vedin seiskalta (kun sinne lopulta olin löytänyt) sinne niin lujaa, että peräsuoli oli kymmenen senttiä ulkona. Ja samaa yritin ysille, jossa olin jo melkein käynyt. Vauhti alkoi hyytyä. Tai ehkä minusta tuntui sillä samaan aikaan samalle välille osui Petterin ja hänen kovakuntoinen oppilaansa. Ysin jälkeen olinkin sitten ihan hapoilla eli loppumatka tuli miten tuli.


Vaan kuinkas sitten kävikään?

Ei hassummin! Kannatti puristaa vaikka löysät oli jo housussa. Katso täältä miksi.

Harjumäki 2.6. A:sta Ö:hön

Tämä ei pyri olemaan täydellinen analyysi 2.6. Harjumäen iltarasteista vaan tämä on selainen.

Lähtökohdat omaan suoritukseeni leivottiin jo edellisenä päivänä. Kuten edellisessä jutussa kerroin, nilkka otti osuman. Se kesti kyllä juosta ja kävellä vaikka tuntuikin jäykältä, joten valinta sen puoleen oli varovainen A. Aamiaiseksi söin pelkkiä tabletteja. Lounas oli Saarioisten maksalaatikko, jonka päällä itse poimittuja puolukoita. Jälkkäriksi jättikokoinen korvapuusti ja mantelisuklaalla kuorrutettu jäätelö. Juomaksi kaksi mukia maitoa. Kamppeet olivat edellisen päivän jäljiltä pesemättä, eli haisivat täyteläiselle. Pari hörppyä vettä ja sitten lähtöön käsissä kartta, jonka paperi tuntui poikkeksellisen paksulta, oliko peräti 160 g/m²?

K-1: Selvä pätkä. Tietä myöden mutkaan ja siitä tallattua uraa rastille. Heinä oli märkää, eli täällä oli satanut päivällä. Tällainen helppo aloitus on minulle parempi kuin huippuvaikea ykkönen. Jos ykkösen tössii se kalvaa mieltä koko matkan - vaikka ei pitäisi.

1-2:

  
Ojien yli kohti mäkeä. Kuten aina en taaskaan saanut selvää ajourista. Suunta kohti rastia ja risuja väistellen kohti rasti nyppylää. Tiesin olevani aika lähellä, mutta missä tarkalleen? Matala vihreällä merkitty taimikko näkyi vasemmalla, eli olen oikeassa paikassa. Rastilippu vilahti puun takana kun otin muutaman kävelyaskeleen. Näissä paikoissa menee helposti pieleen. Loivaa laakeaa kumpua joka on pinnoitettu sinne tänne menevillä heinittyneillä ajourilla. Onneksi maltoin mieleni.

2-3:

Tielle ja sitä pitkin suon jälkeen olevalle uralle. Rasti on kumpare kahden kiven välissä ennen vihreää. Tuntomerkit täyttävä maastokohde oli edessäni vasemmalla. Se ei ollut oikea paikka. Se on se kivikasa, joka on 50 m ennen rastia. Selvä kuvioraja, jota ei ole kartassa. Rasti ja sen takana oleva taimikko häämöttivät heti kun siirryin vanhemman metsän puolelle. Olenko kertonut, että en pidä kuviorajoista. Tämä väli vahvisti tuntemustani. Luulin olevani rastilla vaikka sinne oli vielä matkaa. Lisäksi hukkasin hyvin maastoutuneen ajouran joka hämmensi entisestään.

3-4: Isojen kivien kautta suoraan. Tai oikeasti hieman oikean kautta kaartaen tiheitä kuusen oksia väistellen.

4-5: Kuviorajaa (!) seuraten ja sitten vaan eteenpäin. Iso kivi ja siitä suunnan korjaus. Rasti on kivi kukkulan viersssä. En saanut hahmotettua kukkulaa, mutta ylöspäin menin eli ilmeisesti oikeaan suuntaan. Näin jonkun leimaavan hieman vasemmalla ja sinne siis. Turhaa hidastelua.

5-6: Tielle ja sitä pitkin lammikolle saakka. Meinasin ensin oikaista viimeisen mutkan, mutta montussa oli niin sankka pusikko, että kiersin kiltisti. Joku ötökkä lensi silmään ja sen pyyhkimisessä meni sekunteja hukkaan. Sääri kolahti rautaromuun joka oli rinteen alla. Leimaus ja takaisin tielle.

6-7: Tietä pitkin polun risteykseen. Ensin ajattelin mennä polkua, mutta avoimen alueen heinään oli tallattu ura. Menin uraa. Suunta ja pusikon läpi ja rinne ylös ja rinne alas. Olipa melkoisessa montussa rasti. Mikä oli tämä kaivanto vai ihan alkuperäistä luontoa? Maalipaikalla kuulin, että tämä oli aiheuttanut Hannulle vaikeuksia, mutta itse osuin suoraan rastille. Nämä tämmöiset rastipisteet ovat kivoja.

7-8: Polulle, tielle, laavun kohdalta metsään ja rastille. Selvää suorittamista.

8-9: Valkoista pitkin kohti tietä. Katsoin vasemmalle ja oikealle, mutta en nähnyt ristystä kummassakaan suunnassa. Muutama metri oikealle ja tie kaartuu liikaa. Takaisin ja risteykseen, josta oikealle tielle. Huomasin, että nilkka ei kestä ääriasentoja, eli pitää askeltaa vähän varovaisemmin ja kaikki loikat pitää ottaa alas oikealla jalalla. Sitten oli vuorossa tieltä poistuminen. Näissä olen huono. Kaarre on kaarre, mutta mitään muuta kiintopistettä siitä ei saa. Lähdin hiemen liian myöhään ja olin menossa rastista ohi. Tiesin, että oja pysäyttää joka tapauksessa eli ei huolta. Olisin tietysti voinut poiketa tieltä jo ojan ja polun risteyskohdassa, mutta luonnollisesti juoksen kaikki hyödynnettävissä olevat metrit tasaisella jos mahdollista.

9-10:

Suunta isoille kiville. Melkoisia siirtolohkareita olivatkin. Sitten kävi källi. Lähdin jostain syystä selvästi liikaa oikealle. Isot kivet osuivat silmiin, ja juoksin niitä kohden. Pusikkoa kivien takana! Juu ei täsmää. Eli sivuun menee. Korjausta vasemalle. Tässä kohtaa oli pakko vähän jarrutella ja pyöritellä päätä. Aivan - olin kuin olinkin menossa ihan liikaa oikealle. Jos tässä ei olisi ollut vihreää kaistaletta olisin pummannut kunnollla. Nyt meni vain vähän aikaa hidasteluun, matkahan ei juurikaan pidentynyt. Yllättävän työläs väli minulle. Suunnassa pysyminen on vaikeaa. Liekö syynä se, että väistelin kahta pientä vihreää aluetta, jotka näkyvät isojen kivien länsipuolella?

10-11: Menenkö suoraan? En mene, sillä oikean kautta voin hyödyntää polkuja eikä tule niin paljon kiivettävää. Polkua ja kuviorajaa pitkin tien kääntöpaikalle. Siinä tuli vastaan Pasi, joka lähti samaan aikaan minun kanssani. Meillähän on juoksuvauhdissa selvä ero Pasin eduksi, eli äkkäsin heti, että Pasin pummi oli jo hyvin kypsynyt. Polkua vaan eteenpäin ja vaikka edellä menneet lähtivät vasempaan haaraan minä menin oikeaa pitkin. Ojan yli ja siitä rastille. Juoksu kulki hyvin tässä kohtaa.

11-12:

Tämmöiset välit ovat parhaimpia. Ainakin kolme reittivaihtoehtoa ja katkoviivalla suorin, jota huippusuunnistajat todennäköisesti käyttäisivät.  Jos koipi ei olisi oireillut olisin valinnut violetin. Siksi, että siinä on selvää tietä pitkä pätkä ja vähän vihreää. Ja myös siksi, että en vielä tässä vaiheessa tiedä mitä lopun keltainen avoin alue pitää sisällään. Mietin sekunnin ja valitsin silti punaisen kierron. Selvästi pisin, mutta eipähän tarvi ihmetellä mitään. Aukolla (pitkä suora pohjoisessa) tuntui armoton paiste selässä ja kieli oli kuin turkkilaisen rekkakuskin rukkanen. Rastin nro 12 otossa ei erikoista. Katso tästä animaatio 11-12 väliltä. Harmi vaan, että ihmiset eivät piirrä tai talleta reittejään härveliin. Miksi? Siitä oppii itse ja ratamestarille nämä ovat mitä parhainta palautetta. Kolme täppää vain on, mutta minkäs teet!

12-13: Tätä väliä pohdimme jo lähdössä. Eemil sanoi, että hän katsoo mitä aukko on ja päättää sitten mitä tekee. Itse lähdin loikkimaan aukkoa pitkin, mutta totesin, että ei tule mitään. Suunta oikealle kohti tietä. Eli kiersin koko sotkun oikean kautta. Rasti 13 oli selvä tapaus. Tämä oli huonoin väli radalla. Tätä herkkua on luvassa paljon 29.6.#####-Rasteilla Saharassa, mutta tähän olisi voinut keksiä jotain muuta.

13-14: Loppukiri.

Yhteenvetona sanon, että varsin mukava rata. Vähän sitä ja vähän tätä. Sopi minun taidolleni. Muutamaan edelliseen A-rataan verrattuna selvästi helpompi. Vain pari väliä, joilla ei ollut lainkaan polkua - yleensä se on ollut toisin päin. Juosta pitäisi lujempaa.

Kotimatkalla talviturkin heitto Sihvakalla. Varpaan kynsi irtosi toisesta reunasta eikä tullut verta. Outoa sillä tämä ei ollut se mustunut kynsi, vaan näytti melkein normaalilta. Eipä silti - tämä ei ole mitään ihmeellistä, sillä olen potkaissut useita kertoja vahingossa eteen osuneita kivia ja kantoja. Olenko jo ns. koukkupolvi?

Mikä on se 'JEV' -logo kartan keskellä? Entä mitä ovat ne kaksi kysymysmerkkiä kartan yläosassa?

Kiitos ratamestareille ja muille tapahtuman talkoolaisille. Perjantai on lepopäivä, eli suoritan välttämättömiä kiinteistönhuoltotoimia ja lämmitämme pihasaunan.