Lukeminen kannattaa aina - osa 2

Vitsikirjan edut muihin kirjoihin verrattuna:
- Vitsikirja on hauskempi.
- Vitsikirja on nopeampi lukea.
- Vitsikirjassa ei ole juonta, jota pitää pystyä seuraamaan.
- Vitsikirjaa ei tarvitse lukea tietyssä järjestyksessä eli alusta loppuun kuten muita kirjoja.
- Vähän lukukokemusta omaava pystyy myös lukemaan vitsikirjaa, eli vitsikirja on helppo lukea.
- Vitsikirjasta voi jättää kokonaisen sivun tai luvun lukematta, eikä se vaikuta lopputulokseen.
- Vitsikirja on varma valinta lahjaksi. Tavallinen kirja saattaa olla aiheesta, joka ei miellytä kirjan saajaa.
- Vitsikirjasta voi lukea vaikka vitsin päivässä ja homma toimii. Tavallista kirjaa ei voi lukea nopeudella kolme riviä päivässä.
- Vitsikirjaa ei tarvitse piilotella naapureilta kuten esim. Olenko virtahepo sängyssä -kirjaa.
- Vitsikirja tuo varmasti hyvälle tuulelle tai ainakin hymyilyttää.
- Jos pöydän jalka keikkuu voi apuna käyttää vitsikirjaa. Revi kirjasta kansi ja niin paljon sivuja pois, että loppuosa kirjasta asettuu tukevasti keikkuvan jalan alle. Vielä tämänkin jälkeen vitsikirjaa voi lukea vallan mainiosti! Tavallista kirjaa ei voi.


Yksinäismoralistin vitsikirjan sisältö:
Tyydyttävää huumoria 25 sivua
Hauskoja juttuja 30 sivua
Ironiaa 5 sivua, joista 1 sivu sarkasmia
Hassuja listoja 8 sivua
Joutavuuksia 6 sivua
Noloja kommentteja 10 sivua
Epätarkkoja havaintoja 10 sivua
melko naurettavaa läppää 5 sivua
Huom: Saattaa sisältää puujalkavitsejä ja naivismia.
Säilytys kuivassa ja suojattuna suoralta auringonvalolta.
Parasta ennen 28.2.2049


Kirjan voi tilata Reuna kustantamolta tai käydä ostamassa Reunan kirjakaupasta Myllykoskelta (sekä tietysti kaikista muista hyvin varustelluista kirjakaupoista ja myyntipisteistä kautta maan).

Hiihtelyä Kouvolassa

Olen hieman yrittänyt hiihdellä. Lumitilanne Kouvolan seudulla on vihdoin hieman helpottanut ja latupohjia on saatu ajettua myös muualla kuin tykkilumelle. Lumen määrälle emme voi mitään, mutta ongelma ovat myös latujen reitit.

Asuin 20 vuotta sitten Lehtomäessä ja pääsin ladulle suoraan kotiovelta - matkaa oli tasan yksi metri. Latuverkosto on niistä ajoista supistunut ja nyt jäljellä on vain muutamia reittejä. Jäljempänä on muutamia karttakuvia, ja niiden yhteydessä olen kommentoinut reittejä omalla takapuolituntumalla. Olen hiihtänyt aktiivisesti ainakin viimeiset 25 vuotta Kouvolassa ja uskallan väittää, että olen sinä aikana kolunnut melkein kaikki mahdolliset paikat, johon tavalliset sukset jalassa on päässyt. Ajalta ennen nettiä, ja gps:ää ei tietenkään ole muita dokumentteja kuin muistikuvia, mutta onneksi muisti pelaa vielä hyvin.

Ymmärrän, että raha on aina kortilla. Rahaa kaupungilla on, mutta paljonko sitä on budjetoitu latujen ylläpitoon? En jaksa etsitä tietoa kaupungin sivuilta tai pöytäkirjoista. Rahaa on todennäköisesti säästynyt useana viime vuonna hieman, koska lumi on tullut niin myöhään ja kausi on jäänyt lyhyeksi. Tämän säästyneen rahan olisi voinut käyttää latupohjien kunnostamiseen. Siis olisi. Tarvittaisiin yksi mies, yksi raivaussaha, muutama viikko aikaa ja 200 litraa bensiiniä. Taimia, risuja, varpuja ja kaikenlaista eloperäistä törröttää liikaa latupohjilla ja niiden reunoilla. Tämä tietysti korostuu vähällä lumella, mutta yli puolimetristen koivun taimien ei pitäisi olla latupohjalla. Ei ole vaikea eikä kallis homma korjata. Ennen kuin joku ihmettelee, niin kommentoin itse itseäni: hiihdän siis muuallakin kuin Kouvola-Paaskoski-Valkeala -välillä, jossa risuja ei ole.

Nykyhiihtäjät on opetettu liian leveille baanoille. Silloin joskus oli kaksi väylää jossa pystyi etenemään luistelutyylillä: Paaskosken ja Anhavan reitit. Tämän lisäksi oli melkoinen määrä pelkkiä perinteisen uria. Nykyään käytännössä kaikki reitit ovat luistelubaanan levyisiä tai ainakin ne ajetaan sellaisiksi vaikka leveys ei siihen kunnolla riittäisi. Pelkkiä perinteisen uria ei ajeta kuin laturetkipäivinä, jos sellaisia ylipäätään pystytään järjestämään. Syitä on tietysti vähäinen lumi, mutta reittien umpeen kasvaminen ei ainakaan auta lumen pääsemistä maahan asti.

Yllättävän moni pelkästään luisteluhiihtoa harrastava, ei tiedosta sitä, että perinteisen ladun päällä luistelu haittaa pertsan hiihtäjiä. En väitä, että en itse ole ikinä luistellut pertsan ladun päällä. Joskus on pakko ottaa muutama potku sivulle päin, sille ei voi mitään. Mutta olen nähnyt miten jotkut luisteluhiihtäjät vetävät pitkiä pätkiä niin, että hiihtävät järjestään pertsan ladun päällä vaikka baanalla olisi leveyttä riittävästi. Sopivalla kelillä rikki potkittu latu estää kunnollisen potkun kun suksi pomppii kökkäreiden yli. Ja sitten ovat tietysti ne älykääpiöt, joita yhteiskunnassamme tuntuu riittävät joka paikkaan. Pari talvea sitten joku ratsasti Korian latupohjan piloille hevosen kanssa. Liekö sama tyyppi kyseessä joka oli paskantanut keskelle latua? Kyllä se ihmisen ripulijätös oli, sillä samalla paikalla oli juustonaksuja, karkkipussi ja jotain vihreitä pallukoita.

Olen tainnut todeta useamman kerran, että laturetkityyppinen hiihtely kiinnostaa minua eniten: mutkaista mäkistä kiemurtelua vaihtelevassa maastossa. Enemmän on tarjolla useiden satojen metrien tai jopa kilometrien mittaisia viivasuoria tuulisia baanoja, joilla on pakko puskea väkisin eteen päin.

Anjala

Tämä on Anjalan tykkilumilatu tänä talvena. Parhaiten hoidettu latu kaupungin alueella. Reitti on reilu pari kilometriä, eli ei pituudella pilattu. Kuvassa ei ole ns. vanhan kolmosen lenkkiä, jota en ole vielä tänä talvena hiihtänyt. Kolmosesta tulee hieman lisää pituutta ja pää ei mene ihan niin pyörälle kuin pelkän tykkiladun kiertämisestä. Kentältä ylös nouseva puolen kilometrin mittainen ylämäki on puuduttava. Siinä on liian helppo vetää itsensä hapoille. Ja sama mäki on edessä reilun kilometrin jälkeen uudestaan ja uudestaan.


Kouvola - Paaskoski

Tämä on toinen puoli Kouvolan ykkösreitistä. Huomaa kartan pohjaväritys. Suunnon Movescount-palveluun on tullut valinta, jossa pohjakartan voi valita. Hyvä niin. Uimahallillta Käyskille on kohtuullisen mukavaa hiihdellä. Jalankulkijoita ladulla tuntuu olevan kovasti. Jännää, että kaupungissa on tuhansia kilometrejä kevyenliikenteen väyliä ja polkuja, mutta latuja on pakko päästä tallomaan. Palomäen ladut ovat liian rankat hiihtelyyn. Vesitorin suunnasta itään laskeva mäki on jäänyt mieleen. Vuosia sitten tuuppasin itseni alas mäkeen, ja latu oli jäässä. Vauhti kiihtyi ja kiihtyi ja kaarre tiukkeni. Vauhti kiihtyi ja kiihtyi ja kaarre tiukkeni lisää. Pysyin pystyssä, mutta nurin meno todella kovassa vauhdissa ja kivikovalla jääladulla oli todella lähellä. Tämä läheltä piti tapaus on jäänyt muistiin,

Käyrälammen kohdalla on nyt hieno ja leveä pätkä joka korvaa aiemman reitin, joka kiersi uimarannan kautta. Tämä on hieno ja leveä esimerkki siitä mihin suuntaan ladut ovat nykyään menossa. Ainoa kriteeri taitaa olla se, että latukone pääsee etenemään mahdollisimman vähin suunnanmuutoksin.


Paaskoski - Valkeala

Loppupätkä Paaskoskelta (joka jää hieman kuvan alareunan ulkopuolelle) Valkealaan. Ennen nykyistä Paaskosken majaa, hiihdettiin Karhulanjärven rannalle (kuvassa punainen katkoviiva). Ennen majaa oli metsäautotiellä pitkä alamäki, ylämäki ja sen perään toinen pienempi alamäki ennen kaarrosta majalle. Olen kerran saanut niin kovan vauhdin ensimmäisestä mäestä, että pääsin ylämäen samalla vauhdilla ylös ja suoraan toiseen alamäkeen. Siis vain kerran. Sähkölinjaosuus on puuduttava. Pitää vaan lykkiä ja toivoa että se joskus loppuu.

Valkealan urheilukentän ympäristössä kiertelee mielenkiintoisia latuja. Yllä olevassa kuvassa on yhden kerran kiemurat. Olen joka kerta kiertänyt hieman erilaiset lenkit ja tällä hetkellä ainakin yksi pätkä on vielä kokonaan hiihtämättä. Harjun päällä luistaa aina paremmin kuin alhaalla, siis kelistä riippumatta. Mistä se johtuu? Ilmaston on oltava siellä erilainen.

Ongelma on tässä se, että on hiihdettävä samaa reittiä takaisin päin. Ennen vanhaan pääsi Valkealan sahan ja motellin kautta takaisin. Tämä reitti sulkeutui kun latupohja jäi kierrätystoimintaa harjoittavan yrityksen kentän alle. Jyrääntien tunnelin vieressä on vielä opasviitta tälle reitille. Olisiko se jo aika poistaa?


Myllykoski - Inkeroinen

Alkupätkä Niittytien eli Kuntokujan päästä Hevosmäelle on "ihan kiva", vaikka lunta on liian vähän. Hevosmäeltä Inkeroisiin on maailman tylsin hiihtoreitti - tai ainakin Suomen. Viivasuoraa latua. Vastatuulta. Jätekeskuksen etovaa lemua. Kivimurskaamon kivipölyä, joka vie luiston. Takaisin tullessa samat sanat. Inkeroisten päässä on ns. ylälenkki, joka kannattaa kiertää. Se on tämän reitin mukavin osuus.

Tämä reitti on nyt Keltakankaan kohdalta poikki tietyömaan takia.  Menen seuraavan kerran katsomaan sitten kun tunneli on valmis.

Valitettavasti minulla ei ole karttaa mukavimmasta hiihtopätkästä joka Kouvolasta löytyy. Se lähtee Inkeroisista ja kulkee Lankkuahon kautta Järventaustalle ja sieltä Löytynmäen kautta Matarojan majalle. Ja siitä edelleen Hevosmäelle. Tämä on osa Anjalankosken laturetkireittiä. Ongelmaksi on tullut se, että alueen isoin maanomistaja on kieltänyt ladun tekemisen mailleen. Hiihtää saa, mutta latua ei saa kelkalla ajaa - ei edes metsäautoteille. Saamieni tietojen mukaan ensi talvena latu tehdään, sillä Myllykosken Latu ry maksaa selvällä rahalla maanomistajalle rahaa. Kuka on näin tiukkapipoinen maanomistaja? Ei - hän ei ole jääräpäinen pientilallinen tai mökkiläinen. Hän on sellua keittävä ja paperia tekevä pörssiyhtiö, jonka tase taitaa olla lähempänä kymmentä kuin yhtä miljardia. Sanonko suoraan, että aivan naurettavaa. Mutta minkäs teet. Pääkonttorilla on päätetty, että se tonni joka latuluvan myöntämisestä tulee on elintärkeää valuuttaa. Olisi kiva tavata tämän päätöksen tehnyt henkilö. Eikä muuten ole ainoa paikka, jossa on sama ongelma.

Näin, että Hevosmäeltä oli tampattu pohjaa kohti Matarojaa, mutta en lähtenyt sinnepäin, koska risuja puski aivan mahdottoman paljon. Toivon, että rahat lupaan löytyvät ja pohjat saadaan kunnostettua. Yksi syy on se, että retkipäiviä on Matarojan majalla tarjoilut, joita ei tällä seudulla muualta saa: piirakoita, leivoksia, kakkuja, pullia ja jokaista vähintään kolmea sorttia. Jos siis Anjalankosken laturetkiä vielä järjestetään kannattaa sinne mennä ja ehdottomasti poiketa Matarojan majalla.


Kuusankoski - Anhava - Nauha

Klikkaa kuvaa, niin näet sen paremmin (ainakin tietokoneen näytöllä).

Tämä on isoista baanoista paras. Kuusaan uimahallilta suoraan Anhavaan ja sieltä takaisinpäin  Nauhan lenkin kautta. Nauhan majan paikkeilla myrsky pisti metsän nurin, ja toden totta - maisemaa ei tunnista samaksi. Mäkiä on kovasti ja pitkiä puuduttavia suoria ei ole. Anhavasta takaisin päin voi valita vielä extramäkisen reitin jos sellaista kaipaa. Nauhan lenkillä pohja oli vielä metsäkoneiden jäljiltä epätasainen, mutta kuitenkin hiihdettävä. Melkoinen sekasotku vallitsee valotolppien ja niiden kaapeleiden kanssa.

Nauhasta - Anhavaan välillä on jyrkkä alamäki jossa on usein paannejäätä. Tämän mäen yläosassa on sepeliä ladun pinnassa.  Alas pääsin ok, mutta ylös tullessa nappasi suksi kiinni ja menin melkein turvalleni. Muhkea 20 cm pitkä ura suksen pohjaan. Ei voi mitään.

Nyt tiedän sen, että kun parkkipaikalta lähtee hiihtämään ensimmäinen kilometri pitää hiihtää todella varovaisesti. Ylämäki on pitkä ja jyrkkä. Vaan onhan se sitten takaisin tullessa mukava lasketella.

Anhavan majalla söin tämän talven (toistaiseksi) parhaat munkit ja aidolla vademahillolla.


Koria

Korian muuntoaseman laajennuksen takia reittiä on hieman muutettu ja nyt valotkin on saatu palamaan. Kolmen kilometrin lenkki on melko tasainen. Puolimatkassa on pari pientä mäkeä. Tämä reitti soveltuu kauden alkuun hyvin, eli huonommallakin hiihtokunnolla pystyy kiertämään tätä. Huomattavasti helpompi latu kuin suunnilleen saman mittainen Anjala.

Valoton lisälenkki lähtee etelään päin sähkölinjaa myöden (kuvassa poikkiviivan alla oleva osa). Tämä vaatisi ehdottomasti raivaamista. Luistelullekin on tampattu pohjaa, mutta väylä on kerta kaikkiaan liian kapea sille. Laittaisin pelkän pertsan ladun tai vaihtoehtoisesti leventäisin reittiä. Tälle pätkälle osuu Kouvolan tiukimmat alamäet. Kiertosuuntahan on vastapäivään vaikka sitä ei ole merkitty mihinkään. Alamäki 1 on merkitty 1:llä. Ei kovin pitkä mutta jyrkkä alamäki päättyy jyrkkään yli 90 asteen vasempaan käännökseen. Älytön paikka. Miksi mutkaa ei loivenneta siten, että se lähtisi mäen päältä sähkölinjan oikeasta reunasta? Vaatisi raivaussahan ja vähän takalanaa. Ei ole iso homma, mutta vaikutus olisi todella merkittävä. Punaisella korjausehdotukseni.

Kouvolan Kovimmat vauhdit saa mäessä joka on merkitty 2:lla. Kannattaa katsoa ylhäällä missä kunnossa latu on. Menee sen verran lujaa, että korjaavia ohjaustoimenpiteitä on erittäin vaikea tehdä mäessä.

BONUS

Jos johonkin vielä olisi varaa edellä lueteltujen epäkohtien korjaamisten jälkeen, tässä ehdotukseni:

Yhdistetään Korian latu Nauhan reittiin. Katkoviiva on nykyinen muuntoaseman laajennuksen takia muutettu reitti. Laajennusosa voisi alkaa X:llä merkitystä kohdasta. Siinä on huono tiukka mutka, joka tulisi samalla korjattua. Nauhan ladulta tulee pistolatu Leca-soratehtaan, Kurjenmiekan kautta Korian ABC:n tuntumaan vanhaa ratapohjaa pitkin. Tai ainakin on tullut. Tänä talvena tuli ladulla vastaan puupino ja käännyin siitä kohtaa takaisin enkä lähtenyt tutkimaan paikkaa tarkemmin.  Em. pätkällä on paljon tien ylityksiä, mutta sille ei voi mitään. Yllä olevaan karttaa olen piirtänyt miten Korialta päästään Nauhalle vievälle ladulle. Pari pakollista tien ja yksi rautatien ylitys tulee, mutta ainahan niille kohdille voi kaivaa tunnelin tai tehdä upean ylikulkusillan. Jospa Kouvola ei osallistu Kymi-Ring -radan rahoittamiseen enempää ja laittaa siitä säästyvillä rahoilla kaikki ulkoilu- ja latureitit kerralla huippukuntoon. Aika mahtava idea - eikös olekin!

Loppuraprtti kaudesta 2017

Jo vuoden alussa oli tarkoitus ottaa vuodelle 2017 hieman löysempi ote kuin edellisenä vuonna, jolloin kiersin kaikki mahdolliset iltarastit, jotka vain suinkin ehdin. Vuodesta tuli paljon odotettua löysempi.


Tilastoja

Numeroina vuosi näyttää tältä:
Suunnistusta 81 kpl, 400 km (ratapituus) 470 km (juostu matka), aika 63:07.
Hiihtoa 550 km (hiihtokausi vaihtuu "juhannuksena" eli loppuvuoden 2017 hiihdot kirjaan vuodelle 2018.
Pyöräilyä 278 km
Juoksua 169 km


Tavoitteita

Vuoden tavoite oli tehdä 100 etunojapunnerrusta joka päivä. Keksin urakan kun vuosi oli jo hyvässä vauhdissa menossa helmikuussa. Takamatkaa olisi siis useamman tuhannen punnerruksen verran. Aloitin mielestäni sopivasti ja pääsin muutamassa viikossa sadan päivävauhtiin. Sata ei ole paljon. Se on 50 aamulla ja 50 illalla eli yhteensä parin minuutin homma. Sitten olkapää tuli kipeäksi. Pidin viikon tauon. Takamatka oli siinä vaiheessa vielä täysin siedettävä. Viikon paussin jälkeen aloitin uudestaan ja olkapää tuli uudestaan kipeäksi. Nyt pidin kaksi viikkoa taukoa ja yritin sen jälkeen uudestaan. Olkapää oli yhä kipeä. Ei voi mitään. Ilmeisesti aloitin sittenkin liian rajusti. Jätetään punnerrukset tekemättä.

Intissä tein kuntotestissä minuutissa 70 (seitsemänkymmentä) punnerrusta. Ne punnerrukset olivat kaiken lisäksi 100% punnerruksia, eli rinta kävi lattiassa joka kerta ja kädet ojentuivat kunnolla. Ei siis mitään vajaata nytkyttämistä, kuten Elixir -tyyppisissä ohjelmissa näkyy usein tehtävän. Olin intissä joskus 1980-luvulla, eli siitä on niin kauan aikaa, että asialla ei ole enää mitään merkitystä.



Toteutumia & uusia tavoitteita?

Pyöräily jäi taas todella olemattomaksi. Työmatkoja en voi pyöräillä ja muutenkaan pyöräilyyn ei tahdo löytyä aikaa. Tekosyitä tietysti, mutta suoralla baanalla maantiepyöräily ei suuresti kiinnosta ja lähimaastoni eivät anna paljon vaihtoehtoja mielekkääseen pyöräilyyn.

Lenkkeilyä tuli se 169 km. Luit oikein. Kannattaako tuollaista lukemaa edes mainita, sillä jotkut juoksevat sen verran viikossa. Jonkun pitäisi potkia, että tulisi lähdettyä useammin. Pienen kiertelyn ja kaartelun jälkeen "löysin" omalta pihaltani lähtevän 10 km lenkin, jossa ei ole kuin 500 m asvalttia isolla tiellä, eikä yhtään metriä tarvitse juosta edestakaisin. Tämä reitti menee osan matkaa niin pieniä polkuja, että loskassa ja pimeässä sitä ei käytännössä voi juosta. Viimeisen kerran kiersin tämän lenkin marraskuun puolivälin paikkeilla ja silloinkin sukat kastuivat heti alkumatkalla. Puhdas lenkkeily vaatii kyllä jonkun porkkanan tai numeraalisen motiivin jotta sitä tulee tehtyä. Nyt sellaiset puuttuivat. Ideoita otetaan vastaan.

Lehdestä luin jutun miehestä, joka kävelee läpi kaikki Helsingin kadut aakkosjärjestyksessä. Hän oli nyt menossa e-kirjaimessa. Kun katsoo Kouvolan karttaa, urakka on epätoivoisen näköinen. Vaatisi lisäksi kymmenien tuhansien kilometrien ajon autolla. Helsingissä se onnistuu julkisen liikenteen avittamana. Luontopolut olen jo aiemmin hylännyt, koska ne ovat maastoutuneet liian hyvin sekä kirjaimellisesti, että tiedollisesti.

Pyörällä matka sujuisi nopeammin ja kaupungin kaikki pyörätiet löytyvät kartasta. Se on myös aivan mahdoton urakka, sillä muutaman kymmenen metrin pätkiä on siellä täällä aivan hujan hajan. Kouvolan Sanomissa oli kesällä juttu siitä, että kaikki Kouvolan luonnonmuistomerkit on kartoitettu. Luonnonmuistomerkki on kivi, puu, tms. luonnon "valmistama" erikoislaatuinen yksilö. Hyvin tunnettu Oilinmänty Anjalantien varrella oli yksi sellainen. Oilinmänty meni pari vuotta sitten myrskyssä melkein nurin. Mielestäni sen ylikorkean kannon voisi kaataa pois. Ei se mänty enää siitä lähde versomaan vaikka kuinka sitä toivotaan. Tuumasin siis, että kierrän ne luonnonmuistomerkit kaikki pyörällä ajaen. Ei onnistu. Luonnonmuistomerkkejä ei ole listattu ja julkistettu missään. Käytin kaksi iltaa niiden etsimiseen ja luovutin. Jos joku tietää mistä löytyy lista Kouvolan luonnonmuistomerkeistä, saa vinkata.

Hiihtoa tuli sen verran kuin lumitilanne mahdollisti. Tuntuu väkinäiseltä ajaa autolla hiihtämään, mutta minkäs teet. Laturetki-tyyppinen hiihtäminen on se joka minun vartalolleni parhaiten sopii ja josta pidän. Anjalan Liiton sarjahiihdoissa kävin nolaamassa itseni jokaisessa osakilpailussa. Minulta puuttuvat kaiken tyyppiset vauhtiominaisuudet, eli häviän hiihdossakin useita minuutteja kilometrillä toiseksi viimeiselle.

En hankkinut suunnistuslisenssiä vuodelle 2017, ja hyvä että en hankkinut - olisi mennyt hukkaan nekin rahat. Ainoat kisat, joissa kävin olivat Jukola ja Anjalan Liiton suunnistusmestaruuskilpailut. Ensin mainitusta on juttu täällä ja toisesta lyhyt tiivistelmä täällä. Muuten suunnistaminen koostui pelkästään iltarasteista. Rannikkorasteilla kävin kahdesti ja Kymen kuntorasteilla en kertaakaan.

Kuusi viikkoa meni enemmän tai vähemmän harakoille eli suunnistukset jäivät lähes kokonaan väliin tai pelkästään osallistumismerkinnän verran hiipimiseen. Neljä kertaa olin flunssassa, jotka vaativat kaksi antibioottikuuria ja pari viikkoa saikkua. Viides rokuli tuli tästä. Erittäin lässähtänyt fiilis sillä muutamia mielenkiintoisia tapahtumia jäi käymättä.

Tänäkin kesänä minulla oli kova yritys mennä Värälän juoksuun. Se ei ole vielä kertaakaan osunut kalenteriin kohdalleen. Nyt ei osunut mitään samalla päivälle, mutta tietysti tulin niin kipeäksi, että en päässyt ylös punkan pohjalta.

Raatojuoksu kiinnosti. Arvoin sinne lähtemistä ja asia ratkesi kuin itsestään. Sormesta ratkesivat jänteet vähän ennen kuin ilmoittautumisaika umpeutui. Paketissa oleva sormi ei haittaa jalkojen toimintaa, mutta sormea täytyy varoa kaiken aikaa. Raatojuoksu jäi väliin kuten myös Repovesi Autumn Trail. Muut Repovedet jäivät väliin edellä kerrottujen flunssien takia.

Utin 100-rastin suunnistukseen ja Utti Action Runiin onneksi kykenin mukaan.


Talkoita

Laskin vuoden aikana ihan mielenkiinnosta iltarastien järjestelytehtäviin ja asioiden hoiteluihin kuluneet tunnit. Niitä kertyi 131. Tässä luvussa ovat mukana siis vain iltarastien järjestelyihin kulunut aika. Siinä ei ole mukana "omassa" Keskilaakso Rastien tapahtumassani tehtyjä ratamestarointitunteja (eli tänä vuonna 2.8. P-Rastit). Mukana ei myöskään ole erillisiä kisatalkoita (Kevät Suunnistus, Pysu SM), muita seuramme rahankeräys yms. talkoita eikä seuran yleisluontoisia palavereja tai muita kokouksia jos ne eivät ole liittyneet millään lailla iltarasteihin. Näistä muista talkoista tulisi näppituntumalta lisää 30-40 tuntia. P-Rastien järjestelyihin meni aikaa suurin piirtein saman verran kuin normaaleihin iltarasteihin. Rastien vienti ja haku sujui joutuisasti, mutta tiedostojen kanssa vekslatessa kului enemmän aikaa.

Hyvin usein menee päivässä muutamia minuutteja yksittäiseen puheluun tai sähköpostiin ja niitä on ynnätty vapaalla kädellä. Eli kun sopivan iso rypäs sekalaisia hommia on kasassa, olen laskenut sen yhdeksi kokonaiseksi tunniksi. Reittihärvelin ylläpidossa tunnissa ehtii tehdä viisi härveliä jos kaikki tiedostot ovat kerralla oikein. Pekka pystyttää härvelin nopeimmillaan kolmessa minuutissa, mutta minä en kykene siihen. Muutaman kerran meni härvelin yhteen tapahtumaan toista tuntia erilaatuisiin säätämisiin ja kuvankäsittelyihin. Suurin yksittäinen asia on kevättalvella Keskilaakso Rastien kalenterin kasaaminen. Viime vuosina kaluston kanssa on mennyt myös jonkin verran aikaa.

Ohjeiden kirjoittamiseen käytetyn ajan yritän nykyään minimoida. Havaintojeni mukaan todella harva lukee niitä ja minulle on jopa valitettu sitä, että ohjeita on olemassa. Tottahan se on, että mikä tahansa laite tai systeemi, jota pystyy käyttämään sellaisenaan ilman ohjeita on ihannetila. Muki on tästä hyvä esimerkki. Sen muoto kertoo heti kuinka sitä pidellään kädessä ja miten päin sen pitää olla. Espressokeitin sen sijaan vaatii ohjeita jos ei sellaista ole koskaan aikaisemmin käyttänyt. Kaikkea ei vaan kertakaikkiaan saada toimimaan niin idioottivarmasti ja yksinkertaisesti, että käyttö luonnistuisi ilman ohjeita. Muutaman kerran joku sanoi, että ohjeessa on väärää tietoa. Se piristää, sillä se kertoo, että joku on todellakin lukenut ohjetta ja ajatuksella.

Kuinka moni on huomannut Keskilaakso Rastien vaunun seinässä olevan sähköjen pikaohjeen (=akut/pistorasiat/aggregaati/invertteri)? Nykyisillä kytkennöillä ja laitteilla tuota ohjetta seuraten, kaikki iltarastivaunun sähkön käyttöön liittyvät ongelmat ratkevat. Ohjeen kaavio on nimittäin niin nerokkaasti rakennettu, että se kattaa kaikki mahdolliset yhdistelmät verrkovirran, akun, latureiden ja aggregaatin suhteen.


Taito

Taidollisesti vuoden suunnistuksista en osaa sanoa oikeastaan mitään. Ei jäänyt mieleen mitään erikoista. En tehnyt täydellisiä sekoiluja, vaikka tämä oli melko lähellä sitä. En myöskään onnistunut tekemään ns. nappisuoritusta. Tämä oli ehkä paras, mutta kotikenttäetu oli niin suuri, että minut pitäisi jäävätä tuloksista. Monesti vähintään yhdelle rastivälille per suoritus osui joku lapsus tai pikku virhe. Aikamenekki on ollut ehkä silloin suuruusluokkaa 1-2 min pois täydellisestä vedosta, mutta sitä enemmän se harmittaa kun niin vähästä jäi uupumaan.


Fysiikka

Fyysisesti olin selvästi huonommassa kunnossa kuin edellisenä vuonna. Syy siihen on pienemmät kilometrit ja edellä kerrotut sairastelut. Mainittakoon että yksi pöpöistä tuli Las Vegasista ja toinen Espanjasta - itse en ole näissä maissa koskaan käynyt vaan sain pasillit tuliaisina.

Tuloksissa kuntoni tason näkee siinä, että häviän säännöllisesti muutamille tutuille nimille iltarasteilla vaikka edellisenä vuonna pystyin jotakuinkin tasapäiseen kilvoitteluun. Kaikkihan me vanhenemme samaa vauhtia, eli siinä suhteessa sijoituksen pitäisi pysyä samana suhteessa vakio-nimiin nähden. Toisaalta voihan olla, että muut ovat kiristäneet tahtia entisestään.

Sen huomasin, että viikon juoksemattomuuden jälkeen jalat tuntuvat kevyiltä, mutta henki ei kulje. Pakollinen lepo tekee siis osalle kropasta hyvää. Onneksi olen vain tällainen harrastelijaliikkuja. Oikeiden urheilijoiden pitää ottaa nämä palautumisetkin kaikki mukaan laskuihin kun suunnittelevat treenejään ja kisojaan.

Tästä loppuraportista tuli melko epäyhtenäinen juttu. Kuvastaa hyvin myös omaa toimintaani. Vähän sitä sun tätä. Kokonaisuus on sekalaisten yksityiskohtien summa. Kaikesta huolimatta näin saatiin päätökseen suunnistusvuosi 2017.

Onnea Vuodelle 2018!

Joulukalenteri

Huom. Joulukalenteri sisältää isoja kuvia, eikä sitä ole optimoitu kännyköille, eli toimii paremmin tietokoneen näytöllä.

Lukeminen kannattaa aina

Pukinkonttiin tai omaksi iloksi:

Kertomus siitä miltä tuntuu ajaa yhdellä ja samalla paskalla romulla yli 200000 kilometriä muiden halveksuvien katseiden alla. Nimestään ja teemastaan huolimatta tämä ei ole mikään tekniikka- tai huoltokirja. Soveltuu siis vallan erinomaisesti henkilöille jotka eivät ymmärrä tekniikasta yhtään mitään. Oikeastaan heille tämä sopii vielä paremmin.

Onko sinua nöyryytetty autokaupassa? Jos vastasit kyllä, lue Asiallinen peli ja sitten vasta tiedä mitä nöyryyttäminen todella tarkoittaa.

Asiallisen pelin voi ostaa esim. täältä tai täältä tai suoraan minulta hieman edullisemmin.

Pulmakirja. 60 kpl kompatehtäviä, aivojumppaa ja sanallisia tehtäviä joissa vaaditaan hoksaamista. Sopii kaikille jotka osaavat lukea ja jotka eivät niele kaikkea purematta, vaan tykkäävät hieman funtsia asioita. Jos kammoat matematiikkaa, tämä kirja sopii hyvin myös sinulle, sillä matikkaa tarvitaan vain muutamassa tehtävässä ja silloinkin pärjätään ihan peruslaskutoimituksilla.

Pulmakirjan voi ostaa esim. täältä tai täältä tai suoraan minulta hieman edullisemmin.

Potilas kertoo

Taas riesana on flunssa. Toista viikkoa sitkeää köhimistä ja ähkimistä. Räkä jonka aamulla saa röhittyä lavuaariin on niin paksua ja vihreää, että sitä pitää haarukalla sorkkia, että sen saa menemään lavuaarista alas vesilukkoon.

Kolme viikkoa sitten meni viikko harakoille hampaan takia. Lauantaina se tuntui oudolta. Sunnuntaina se oli kipeä. Maanantaina pääsin (en voi sanoa, että menin, sillä kunnallisessa hammaslääkärissä pitää käyttää nimenomaan ilmaisua: päästä) hammaslääkäriin. Lääkärin tuomio oli, että hammas otetaan pois. Ei kannata tehdä mitään. Hammas oli sitä mieltä, että hän ei perkele lähde tästä mihinkään! Kaikkineen operaatio kesti noin 50 min.. Vastasi suurinpiirtein iltarastien 5 km B-rataa. Perustan arvioni siihen, että paitani oli yhtä märkä hampaan poiston jälkeen kuin B-radan suunnistuksen.

Tapahtui niin, että olin ollut siinä hammaslääkärin tuolissa noin vartin ja ovi huoneeseen avautui. Naisen ääni sanoi:
- Minun pitää päästä hammasläkäriin.
- Soittakaa aulan puhelimella ja varatkaa aika, hammaslääkärini sanoi.
- Ei kun minun pitää päästä nyt hammaslääkäriin.
- Juu soittakaa ja varatkaa aika.
- Ei en soita. Minun pitää päästä hammaslääkäriin nyt heti!
- Olkaa hyvä ja soittakaa, siellä teille annetaan aika.

Aulassa on siis tavallinen puhelin, jolla voi ilmaiseksi soittaa Kouvolan kaupungin hammashoitoloiden ajanvaraukseen. Korian hammashoitolassa, kuten ei varmaan muissakaan, ole minkäänlaista aulapalvelua eli opastavaa henkilökuntaa. Minulla on kaikki mahdolliset tonget ja pihdit suussa joten en näe naista, mutta keskustelu jatkuu:

- En soita mihinkään. Minä tulen nyt hammaslääkäriin!
- Soittaa olkaa hyvä. Siellä teitä neuvotaan.
- Tämä on hätätilanne ja minun on tultava nyt hammaslääkäriin! Nyt heti!
- Kuten sanoin, soittakaa aulan puhelimella ja siellä teitä neuvotaan.
- Ei ei. Tulen nyt heti lääkäriin tämä on hätätapaus. Siis tulen nyt.
- Olkaa hyvä ja menkään aulaan soittamaan ajanvaraukseen.
- Tämä on hätätilanne. Hammas on siirtynyt jo kaksi senttimetriä. Minun on päästävä heti hammaslääkäriin.

[sic] Tämä juttu ei ole keksitty vaan se on todellakin totta. Näin kirjoitettuna tämä kuulostaa todella pitkäveteiseltä. Mutta voin vakuuttaa, että kun makasin siinä tuolilla se kuulosti vielä paljon pitkäveteisemmältä. Olisin näyttänyt sille muijalle keskisormea, mutta en saanut käsiä irti tuolin nojista. Jankkaaminen jatkui noin viiden minuutin ajan. Siis viiden (5) minuutin ajan. Jotkut ovat täysin vailla järkeä. - Pois alta minä tulen nyt synnyttämään saakeli!

En ole itse kokonaan syyllinen vialliseen hampaaseen. Se oli juurihoidettu joskus kuusi vuotta sitten, eli hammas oli nyt kuollut eli tavallaan zombi. Siinä ei ollut tuntoa ja siksi lohjennut paikka ei varoitellut itsestään vihlomisella. Niinpä se ehti tulehduttaa leukaluun ennen kuin tunsin mitään.

Juurihoitokaan ei ollut kokonaan minun syytäni. Hammas ei ollut kipeä silloin vuonna 2011, se vain tuntui välillä oudolta. En saanut aikaa hammaslääkärille vaan minut passitettiin pakolla suuhygienistille neljän kuukauden päähän. Hän rapsutteli sitä aikansa ja sanoi, että minun pitää mennä lääkärille. Siispä tilasin ajan lääkärille. Tosin ajanvarauksen virkailija ehdotti, josko menisin suuhygienistille. Totesin, että olen juuri sieltä tulossa ja hän käski mennä lääkärille. Sain ajan hammaslääkärille. Lääkäri totesi, että olisi pitänyt tulla aiemmin. Tilanne oli sellainen, että oli pakko tehdä juurihoito. Juurihoidoille ei anneta mitään takuuta. Osa onnistuu ja osa ei. Tämä kesti siis sen kuutisen vuotta ennen kuin korkkasi.

Edellä kerrottu kuvaa hyvin nykyisen kunnallisen terveydenhuoltomme tilaa. Säästetään niin, että se tulee lopulta kalliimmaksi. Vielä kymmenkunta vuotta sitten minulle tuli automaattisesti parin vuoden välein kutsu hammaslääkärin tarkastukseen. Jos oli jotain laitettavaa se korjattiin samalla kertaa. Tähän on tultu ja mihin vielä joudutaan. Ohitan täysin nykyään uutisissa kaikki Carea-Sote-jutut. En kerta kaikkiaan jaksa kuunnella niitä. Kertokaa sitten kun jotain on saatu valmiiksi. Sen tiedän että virka-ajan ulkopuolella, siis öisin ja pyhänä, Kouvolan akuutti hammaslääkäripäivystys on Töölön tapaturma-asemalla. Se on Helsingissä!

Hampaan kraateri tihkui verta kaksi viikkoa. Siihen ei laitettu tikkejä. Syytä en tiedä. Enkä pystynyt silloin asiaa kysymään kun operaatio oli viittä vaille valmis. Usein sanotaan, että urheilija vetää veren maku suussa. Ei pidä paikkaansa. Veren maku suussa oksennuttaa ja se vaikeuttaa kaikin tavoin oloa. Juoksu ei silloin ainakaan kulje. Kävellessä pystyy paremmin sylkemään - siis myötätuuleen.

Laskua tuli kaikkiaan 76,80€. Käyntimaksu on 13,30 €. Tällä hinnalla saa siis ripustaa takin naulakkoon. Tutkimusmaksu on 8,50 €. Ilmeisesti se on röntgenkuva. Hampaan poisto on 38,00€. Sitten on vielä MUUT KULUT 17,00€. En ensin keksinyt mitä tämä tarkoittaa, mutta lopulta keksin. Se oli tietysti se maksu, jolla lääkäri neuvoi sitä tomppelia naista, joka yritti väkisin tulla samaan tuoliin minun kanssani.

Sitten taas hakemaan nenäliinaa ja niistämään...

Huippusuoritus

Nyt napsahti - jos ei ihan huippusuoritus niin aika hyvä sellainen.

Kerron ensimmäiseksi, että Rajakallio on kotikenttäni. Olen hiihtänyt, pyöräillyt, lenkkeillyt ja marjastanut siellä. Asun kartan reunalla. Olen lisäksi järjestänyt siellä useammat kuntosuunnistukset ja ollut kerran jopa kisojen ratamestarina. Tietenkään en tiedä jokaista kumparetta ja jyrkännettä erikseen, mutta monta paikkaa ja mielenkiintoista yksityiskohtaa on tullut tutuksi.

Lähtökohdat 30.9. iltarasteille olivat jälleen huterat. Takana oli viikon verran todella sitkeää flunssaa. Olin edellisenä iltana Tirvan suunnalla kokeilemassa suunnistusta. Jalat pelasivat, mutta muuten olo oli tukkoinen - ihan kirjaimellisesti. Omalla kohdallani tärkein kriteeri siihen voinko lähteä urheilemaan vai on on se, onko kurkku kipeä. Jos kurkku ei ole kipeä voin lähteä, vaikka nenä olisi tukossa tai vuotaisi. Tämä vaatisi pitkälliset perustelut, mutta koska minulla ei ole lääketieteellistä pätevyyttä eikä kukaan jaksaisi sitä lukea, totean vain että näillä säädöillä mennään.

Valitani oli siis B-rata. Kimppaliigan palkintosijat menivät jo sivu suun, eli nyt ei tarvinnut stressata sen suhteen. Startin alkujännitys poistui sillä kun tehtiin lennossa pikku korjaus tulospalvelun nettilinkkiin, joka oli väärässä päivässä. Oma moka sekin: copy-pastella kun tekee niin päivämäärät menevät sekaisin.

K-1:

Kuva on otettu noin 40 m ennen rastia. Eli siinä kohtaa missä on vihreää.



Kompasilla vaan suuntaa ja kohti ykköstä. Ratamestari oli heti laittanut alkuun hankalan rastivälin. Ei mitään kunnollista kiintopistettä ennen rastia. En nähnyt matkalle osuneita kiviä. Vain epämääräisen loivaa rinnettä. Rastin takana oli tie, eli vedin aavistuksen riskillä. Jos menee huti niin ei mene kauas. Olin rastista noin 10m sivussa kun lippu osui silmiin, eli ihan ok aloitus.

1-2:
Kuva otettu punaisen nuolen kohdalla.

Ensin helpot alta pois. Tiedän polun ja sen päästä lähtevän ajouran (keltainen nuoli) , mutta rastipistettä en tiedä. Iso kivi on helppo paikantaa ja sitten pusikko tihenee. Huovilan Sepolta (Sippurastin pj 1984-1988) olen Oravapolkukoulussa oppinut sanonnan: "Kun pusikko tihenee niin rasti lähenee." Näinköhän tässä käy juuri niin? Rasti on violetin nuolen suunnassa. Edessä on pusikko jonka kierrän vasemmalta. Vasta kotona tätä kirjoittaessa huomasin, että siinähän joku raunio. Hyvin on maastoutunut, sillä en huomannut sitä vaikka kävin tutkimassa paikkaa.

Rastin lähellä oli kolme muuta suunnistajaa ja ainakin kaksi heistä jatkoi määrätietoisesti suoraan eteenpäin. Omasta mielestäni olin tullut avoimelta kohti rastia tarpeeksi pitkälle ja käyrän paikka on tässä. Olin siis tarpeeksi pitkällä, mutta kummalla puolella. Koska menin selvästi ison kiven vasemmalta puolelta, päättelin, että olen hieman vasemmalla. Ja niin olinkin. Rastihan oli heti siinä oikealla. Tämä on ollut monelle paha rasti. Alla on kuva härvelistä, jossa kolmen eri B-radan suunnistajan toteutukset samasta paikasta. Yritys ainakin on kova - suomalainen ei prrrr luovuta!

2-3:

Kuva on otettu siinä missä rasiväliviiva ylittää ojan. Hieman avoimempi alue kajastaa jo näköpiirissä.

Melkein pelkkää viherää, eli kompasilla mennään. Hieman rinteen sivua pitkin, sitten ojien yli ja tähtäin on asetettu vaaleanvihreälle. Rastikivi on siinä missä se piti olla.

3-4:

Viistosti polkujen kautta kohti oikeaa paikkaa. Polun vieressä on pari monttua ja siitä kohti taimikossa olevaa kiveä. Alku on mennyt tähän asti ilman erikoisempia ongelmia, mutta ei mitenkään erikoisen nopeasti. Olen vielä nelosella kärkeä jäljessä kuten animaatio näyttää: Katso tästä.

4-5:

Sitten on vuorossa reitinvalintaväli. Tarjolla on kolme vaihtoehtoa: oikealta tien kautta kierto, vasemmalta polun kautta kierto ja suoraan. Suoraan valinnan hylkään siksi, että en tiedä millainen vetelä ryteikkö on pellon vieressä. Polun hylkään siksi, että viimeeksi kun siitä menin se oli aihan hirveää kuraveliä ja tänä kesänä on satanut kolme kertaa päivässä. Tätä samaa polkua pitkin kulki aikoinaan Anjalan puolen pohjoinen laturetkireitti joskus 15 vuotta sitten. Vaikka minua on moitittu siitä, että teen liian pitkiä kiertoja, valitsen silti tien. Sita paitsi jalat tuntuvat oudon kevyiltä. Onko syynä se, että olin viikon tekemättä mitään. Niistän aina kolmensadan metrin välien teelusikallisen vihreää sitkeää räkää (no ehkä liioittelen - niistin vain puolen kilometrin välein), mutta jalat tuntuvat mahtavilta. En jarruta alamäessä vaan pidennän askelta entisestään.

Tievalintaa puoltaa myös se, että rastinotto on helpompi. Hiekkakuopan vierestä rinne ylös. Osuin heti kolmen kiven ryppääseen ja siitä suoraan mäen päällä tasaisella olevalle rastille. Jos olisin tullut suoraan tai polun kautta, olisi mäen päälle kiipeämien pitänyt tehdä "jostain kohtaa".

5-6:

Kuva on otettu about kolmekymmentä metriä ennen kiveä.

Tarkkuutta vaativa väli. Maasto laskee pikkuhiljaa, mutta käyrien muodoista ei saa selvää, ellei niitä jää paikalleen pohtimaan. Olen huomaavinani pienen suon (joka jää juuri reittiviivani alle), mutta muutaman kymmenen metrin päästä näen toisen samanlaisen. Muistan, että olen ollut joskus  jumikuulana rastikiven toisella puolella olevassa maastossa, joten sinne ei parane lipsahtaa. Poikittain olevaa kuviorajaa en muista, mutta seuraavalle eli 6-7 välille osuvan kuviorajan muistan. Olen käynyt sen joskus hölmöilyjen jälkeen vaseten tarkistamassa. Menen siis hieman varmistellen. Poikittainen kuvioraja erottui selvästi ja sitten vaan pitää huomata iso kivi. Naps. Alla kuva poikittaisesta kuviorajasta otettuna kulkusuunnasta vasemmalle. Tulossuunnassa on siis noin 4 m korkeampaa puustoa.

Kyllähän sen erottaa joten kuten kun tarkoituksella sitä kyttäsi, mutta erittäin helposti jää huomaamatta.

6-7:

Suunta seiskalle. Rasti on kumpare pari käyrää alempana. Eli menen suunnalla niin kauan kunnes rinne laskee edessä ja sitten tähystän mitä edessä on.

Näkymä rinteen reunalta alas. Kumparehan se siinä on. Vaikka lippu ei näy, voi kumpareen takaa näkyvästä ylöspäin törröttävästä rangasta päätellä, että siihen on ripustettu lippu.

7-8:

Nyt taas tarkkana. Tihrustan kartasta, että 8 on yhtä käyrää ylempänä kuin 7. Eli otan suunnan ja samalla kiipeän vähän ylemmäs. Suuntaa ei voi pitää, sillä on pakko mennä vähän siksakkia ja väistellä esteitä. Pistän kävelyksi ja kurkin alaspäin. Oikealla näkyy isoa pudotusta, eli niiden on pakko olla kartassa olevia jyrkänteitä. Vähän vielä eteenpäin ja siinähän rasti on.

8-9:

Rinne alas siitä mistä joten kuten pääsee ja tilanne näyttää sen jälkeen tältä.

Tie houkuttelisi vasemmalle, varsinkin kun sieltä tullessani väkeä juoksi vastaan. 

Päätän oikaista, sillä loppuosalla pitäisi juosta melkein takaviistoon. Kiintopisteenä on pellon kulma. Siinne saakka pusken väkisin. Suuntaa pitää korjailla kaiken aikaa ja tummavihreästä kaistaleesta läpi päästäkseen pitää tehdä kaksin käsin töitä. Parissa kohtaa kun eteneminen meni ihan ryömimiseksi tuli mieleen, että oliko tämä väärä valinta. Pelto näkyy, vaikka lipsahdin aika kauaksi siitä. Loppu välistä olikin sitten selvää.

9-10:
Suoraan vaan tien yli ja rastille.

10-11:

Tässä on hyvä ja selkeä tapaus siitä miten käyriä käytetään suunnistuksessa. Kyllä - minäkin yritän saada niistä selkoa.

Kartassa on siis kaksi ympyröityä mäkeä ja rinne joka laskee etuoikealle. Alla sama paikka kuvattuna siitä mistä alamäki alkaa. Punainen viiva on sama kuin ylläolevassa kartassa. Luonnossa muoto erottuu tosi hyvin, mutta kameran kuva latistaa sen (tämähän on vain 2D-kuva).

Suunta kahden mäen väliistä kohti rastia. Kartassa näkyy kiviaidan merkki rastiväliviivan vasemmalla puolella. Olen käynyt joskus ihmettelemässä sitä. Paikalla on irtokivistä ladottua aitaa. Avoimen läntin vieressä kasvaa myös pari kituvaa viinimarjapensasta. Vaikka en kokonaista sokkelia löytänytkään, olen varma, että paikalla on joskus ollut talo.

Rasti on kahden kivenjärkäleen takana jyrkänteellä. Isot kivet ovat tutut, sillä olen muistaakseni itse laittanut joskus jommalle kummalle niistä rastin. Vaikka välille on tallautunut hieman uraa, on kuivahtaneessa ja lakoutuneessa ohuessa heinässä tosi hankala juosta. Kaiken aikaa pitää varoa, että ei menen nenälleen - varsinkin kun pitää käyttää lukulaseja, joilla ei näe omia jalkojaan.

 11-12:

Sitten on vuorossa tämän metsän ihmeellisin paikka. Yökupissa on joskus ollut melkein sama väli. Silloin kävi niin, että hukkasin itseni täydellisesti. Juoksin traktoritien tien yli huomaamatta sitä ja olin 300 metriä sivussa kokonaan väärällä mäellä. Nyt paikka on hakattu, joten maisema on täysin vieraan näköinen. Yritän päästä ajouralle (punainen nuoli), joka vie tielle, mutta kovasta punnertamisesta huolimatta valun vasemmalle. Menin siis siitä kaikkein risukkoisimmasta kohdasta. Ei voi minkään. Alla kuva ojalta menosuuntaan. Kuvassa pitäisi näkyä jossain ajoura.

Tien mutkasta nousin mäelle. Useampi näytti kiipeävän suoraan mäkeen ja ainakin yhden tapauksen tiedän joka juoksi reilusti vasemmalle mäen suuntaisesti. Molemmat huonoja vaihtoehtoja. Minä menin alla olevan kuvan mukaisesti, siinä sattui olemaan traktorin jäljet eikä tarvinut aitoa risuja.

12-M:

Täma on 1:1 sauvarinneharjoituksen loiva loppupätkä. Uskokaa tai älkää, mutta jalat tuntuvat vieläkin kevyiltä. Vedän siis maksimisykkeellä koko mäen ylös asti aina maalileimasille saakka.

Kotikenttäedusta on hyötyä. Vaikka yksityiskohdat eivät ole tuttuja pystyy isompia kokonaisuuksia hahmottamaan helpommin. Kotikenttäedusta saattaa olla myös haittaa. Jos luulee muistavansa jokun paikan ja ryntää sinne puolihuolimattomasti, saattaa käydä köpelösti mikäli muistikuva ei olekaan oikein.

Harmittavan vähän oli osallistujia Rajakalliolla. Sää oli mainio: poutaa ja lämmintä. Ei paarmoja, ei hirvikärpäsiä eikä porottavaa auringonpaistetta. Monipuolista suunnistusmaastoa ja mielenkiintoisia suunnistustehtäviä. Kannatti tulla.