Maanantaina Rajakalliolla Retro-Rastit ratamestarina järjestelytehtävissä.
Tiistaina Kouvolan Sanomien iltarastit Mäyränmäellä A-rata (6.1 km) ja sen jälkeen Rajakallion rastien haku pois pyörällä (15 km) ja kävellen (3 km).
Keskiviikkona Keskilaakso Rastit Kaasulinjalla eli Keltakankaalla. A-rata (6,4 km)
Torstaina Kymen kuntorastit Kirkkojärjen koululla A-rata (4,7 km).
Perjantaina pyörällä töihin (2 x 12 km) ja samalla Korialla sprinttiratojen ajelua pyörällä (8 km).
Tässä torstainen kartta reitteineen:
Marinmetsä (C) Kaakon Rasti
Onneksi pääsin töistä vähän myöhemmin ja onneksi jouduin ajamaan Kouvolasta kilometriä vaille Rantahakaan koko matkan nippa nappa 80 km/h. Venäläinen rekka veti letkaa, jossa kaksi ensimmäistä henkilöautoa ei edes yrittänyt ohittaa vaikka paikkoja olisi ollut. Vastaan tuli liki koko matkan jopa kilometrien mittaisia jonoja, joten ohi ei päässyt. Miksi onneksi? Se selviää rastivälillä 13-14.
Kaksijakoinen rata ja suoritus. Alku oli liki naurettavan helppoa ja melkeinpä polkusuunnistusta. Ensimmäinen mietintää vaatinut rasti oli nro 8. Se oli iso kivi ja maastossa oli samassa kohtaa puolen tusinaa ihan jumalattoman kokoisia lohkareita. Kaikkihan ne piti tietty tarkistaa. 13 oli jyrkänne ja siinä hidasteli hieman liikaa.
13-14 väli oli jo hieman työläämpi ja tien ylityksen jälkeen tuli se "onneksi". Nokkosta, vattua, horsmaa ja ties mitä oli yli kainaloiden. Joku siitä oli uran tehnyt ja siitä menin minäkin. Menemättä olisi jäänyt ilman valmiiksi tallottua pohjaa, sillä paidassa oli vain lyhyet hihat. Hieman nipisteli sääriä. 14 oli iso kivi keskellä valkoista. Todella metka paikka hahmotettavaksi, sillä metsä oli suoriin riveihin pellolle 20 vuotta sitten istutettuja koivuja. Okei - puita siinä kasvaa eli metsää se on, vaikka aluskasvillisuus ei ollut kunttaa vaan metristä heinää ja muuta koiranputkea. Loppujen lopuksi ei niin hidas väliaikojen perusteella vaikka pusikossa rämpiessä matelulta tuntui.
Lopputuloksissa kolmas, eli yllättävän hyvin. Rastiväliajat eivät ole mitenkään erinomaiset, joka välillä löytyy nopeampia. Sijoitukselle tekee plussaa se, että ei tee isoja pummeja. Voitin jopa Petri K:n 10 sekunnilla, jota voidaan pitää varsin merkittävänä päänahkana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti