Tässä se on :
Katsokaa ja ihailkaa. Niille jotka eivät ymmärrä mistä on kyse, voin selittää sen verran, että sininen täppä on tavissuunnistaja Jukka ja punainen täppä on oikea huippusuunnistaja Mikael.
Keskilaakso Rastien 29.7. Junkkarin A-radan 12-13 rastiväli ei ollut vaikea, mutta rankka se oli. Koukkasin tien kautta, jotta pääsin lähemmäksi kuviorajaa ja sain hieman lyhennettyä ryteikköväliä. Pystyvihreällä löysin aavistuksenomaisen traktoriuran, ja menin sitä pitkin. Polun toisella puolella olevat isot kivet paikallistin heti ja mäen itäreunassa olevan erittäin selvän nenän (ei erotu kunnolla videossa) ja siitä sitten suoraan rastille. Oli käveltävä viimeinen 50m sillä jalat oli risukossa pomppimisen jälkeen ihan hapoilla.
En ole vahingoniloinen, vaikka toisen pummi onkin toisen voitto, mutta kyllä tämä tämmöinen päänahan saanti aina lämmittää pientä sielua. Kaiken lisäksi aika reilulla 2:59 marginaalilla, eli selvääkin selvempi tapaus.
torstai 30. heinäkuuta 2015
keskiviikko 29. heinäkuuta 2015
61/100
Otsikko tarkoittaa sitä, että Sahanmäellä Utissa 28.7. tein 61. suunnistussuoritukseni tänä vuonna. Laskuihin on otettu mukaan kaikki ne kerrat kun olen ollut kartan kanssa suunnistamassa. 1 rata = 1 suoritus. Aikuisten suunnistuskoulussa olin alkukaudesta ohjaajana Leirikentällä ja kiersin ensin C-radan ja sen jälkeen menimme vielä kävellen saman radan. Tästä voisi teoriassa laskea kaksi suoritusta, mutta otin näistä kahdesta vain toisen laskuihin. Niitä kertoja kun olen ollut järjestäjänä, ei oteta mukaan suorituksiin, vaikka niistä saakin osallistumismerkinnän Kuntsaritilastoihin.
Otsikko tarkoittaa myös sitä, että tavoite on 100 suoritusta tänä vuonna. Reilu kymmenen mahdollisuutta suunnistaa on jäänyt käyttämättä. Nämä 10 suunnistusta olivat siis tässä lähialueella. Olen nyt hieman jäljessä aikataulusta. Jos pysyn terveenä, niin laskelmieni mukaan sata suoritusta on silti täysin mahdollista.
Sata suunnistusta vuodessa! Onko hullumpaa kuultu? Minulta menee 100 suunnistukseen noin 100 tuntia. Sata tuntia vuodessa harrastukseen ei ole paljon mitään. Kysykää joltain kalamieheltä kuinka monta tuntia hän on vavan varessa joen törmällä? Tai kuinka monta tuntia kesäteatterin näyttelijä käyttää vuodessa harjoituksiin ja esityksiin? Mobilistien tuntimäärät ovat aivan toisilla asteikoilla. Veteraaniauton kimpussa saatetaan hääriä tuhansia tunteja vuoden aikana.
Ei ihme, että kehitystä ei tapahdu. Määrä pitäisi kolmin nelinkertaistaa (sivukorvalla kuultua). En vain ymmärrä miten se olisi mahdollista. Siltä ajalta kun luin aktiivisesti naistenlehtiä muistuu mieleeni yksi henkilöjuttu Kodin kuvalehdestä. Mies, jonka nimeä en enää muista oli kirjailija. Leipätyönään hän opetti koulussa jotain. Hän asui maalla ja viljeli samalla luomumaatilalla myyntiin kasviksia ja kaiken kukkuraksi hän näiden edellä lueteltujen töiden lisäksi rakensi vielä talon. Minä en pysty keskittymään kuin yhteen asiaan kerrallaan. Eikä minun resurssini riitä kuin yhteen asiaan kerrallaan. Tänä kesänä se on suunnistus. Vai ovatko muut niin paljon parempia ja tehokkaampia kuin minä? Silloin kun itse rakensin taloa, en todellakaan ehtinyt tehdä muuta kuin rakentaa. Selitys on varmaan siinä, että minä olen tavis.
Katsokaas Sahalanmäen härvelistä 8-9 välini A-radalta. Kyllä! Olen tavan tavis!
Otsikko tarkoittaa myös sitä, että tavoite on 100 suoritusta tänä vuonna. Reilu kymmenen mahdollisuutta suunnistaa on jäänyt käyttämättä. Nämä 10 suunnistusta olivat siis tässä lähialueella. Olen nyt hieman jäljessä aikataulusta. Jos pysyn terveenä, niin laskelmieni mukaan sata suoritusta on silti täysin mahdollista.
Sata suunnistusta vuodessa! Onko hullumpaa kuultu? Minulta menee 100 suunnistukseen noin 100 tuntia. Sata tuntia vuodessa harrastukseen ei ole paljon mitään. Kysykää joltain kalamieheltä kuinka monta tuntia hän on vavan varessa joen törmällä? Tai kuinka monta tuntia kesäteatterin näyttelijä käyttää vuodessa harjoituksiin ja esityksiin? Mobilistien tuntimäärät ovat aivan toisilla asteikoilla. Veteraaniauton kimpussa saatetaan hääriä tuhansia tunteja vuoden aikana.
Ei ihme, että kehitystä ei tapahdu. Määrä pitäisi kolmin nelinkertaistaa (sivukorvalla kuultua). En vain ymmärrä miten se olisi mahdollista. Siltä ajalta kun luin aktiivisesti naistenlehtiä muistuu mieleeni yksi henkilöjuttu Kodin kuvalehdestä. Mies, jonka nimeä en enää muista oli kirjailija. Leipätyönään hän opetti koulussa jotain. Hän asui maalla ja viljeli samalla luomumaatilalla myyntiin kasviksia ja kaiken kukkuraksi hän näiden edellä lueteltujen töiden lisäksi rakensi vielä talon. Minä en pysty keskittymään kuin yhteen asiaan kerrallaan. Eikä minun resurssini riitä kuin yhteen asiaan kerrallaan. Tänä kesänä se on suunnistus. Vai ovatko muut niin paljon parempia ja tehokkaampia kuin minä? Silloin kun itse rakensin taloa, en todellakaan ehtinyt tehdä muuta kuin rakentaa. Selitys on varmaan siinä, että minä olen tavis.
Katsokaas Sahalanmäen härvelistä 8-9 välini A-radalta. Kyllä! Olen tavan tavis!
lauantai 25. heinäkuuta 2015
Virheen analyysi
Virheellistä suoristusta ei saa miettiä liikaa, ettei se iskostu mieleen. Olen tätä toimintamallia yrittänyt sisäistää tänä kesänä. Se on vaikeaa, ja suurin syy siihen on se, että teen paljon virheitä. Gps on oiva apua virheen analysointiin. Totuuden saa selville ilman arpomista ja syy selviää huomattavasti helpommin kuin pelkästään pähkäilemällä. Kun virheen syyn saa selville heti, voi siitä ottaa opiksi ja unohtaa pilalle menneen suorituksen märehtimisen.
Tässä on 23.7. Kymen kuntorastien Suutarlammen A-radan 12-13 rastiväli. Helpon näköinen väli radan loppupuolella. Vasemmalla (vihreät merkinnät) se mitä kuvittelin tekeväni ja oikealla puolella (punaiset merkinnät) se mitä todellisuudessa tapahtui. Pari minuuttia meni hukkaan. Aivan kokonaan omaan piikkiini en tapahtunutta laita, mutta arvioikaa itse onko näin.
 |
| Ote kartasta Suutarlampi (c) Vehkalahden Veikot |
1. Aukon reunaa rastiväliviivaa pitkin ja siitä suunnalla suoraan kohti rastia 13.
2. Iso kivi. Ei ole kartalla. Katsoin myös onko se rastiväliviivan alla, mutta en löytänyt. Ei ongelmaa, koska tässä maastossa on kiviä todella paljon ja likikään kaikkia ei ole merkitty karttaan.
3. Ojan ylitys. Suoraan vaan.
4. Eteen tulee suota ja upottava tasainen kohta (nämä merkitään karttaan keltaisella suon keskellä). Mitä mitä? Tämä kestää kävellä päällä, mutta missä tämä on? Olenko täällä asti vasemmalla?
Korjaus hieman oikealle.
5. Polku. Huh, tästä vaan oikealle niin tulee avokalliota. Nyt kompassin voi unohtaa.
6. Avokallio tulee.
7. Tie! Mitä ihmettä? Olen täällä!
Oikea kuva:
1. En mennyt aukon reunaa vaan reilusti aukossa. Reuna näytti olevan siinä missä juoksin, mutta todellisuudessa se ei ollutkaan. Ehkä tämä olisi pitänyt huomata käyristä? Jyrkännettä, jonka päältä olen mennyt en noteerannut lainkaan.
2. Iso kivi oli tämä, joka on merkitty karttaan.
3. Ojan ylitin tässä.
4. Upottava (nyt siis kuivahtanut) suoponni oli tämän suon keskellä. Suunnanmuutos on havaittavissa.
5. Polku.
6. Polkua oikealle ja avokallio näkyy edessä.
7. Olen tiellä.
Tapahtuneeseen johtaneet syyt:
- Aukon reuna ei ollut selvä.
- Aukolta poistuttaessa suunta ei ollut täysin oikea, mutta se oli kuintenkin olettamani aukon reunan suuntainen (eli siis väärä).
- Suon "laatuun" ei saa koskaan luottaa. Varsinkin kun on satanut näin paljon kuin tänä kesänä. Tosin tämä ylittämäni upottavan näköinen kohta kesti kävellä.
- Kaikkia polkuja - edes selviä - ei ole merkitty karttoihin. Nyt oli kaiken aikaa mielessä se, että älä laske kiviä ja niinpä polkuasia unohtui.
- Matkan arviointi meni pieleen. Tässä olen ylipäätään huono. Juostu matka oli selvästi liian vähän, mutta silti oletin jo olevani rastin edessä olevalla polulla.
Kuinka tämän voi välttää:
- Aukon reunoihin pitää aina suhtautua pienellä varauksella. Tämä ei ollut lainkaan pahin samasta syystä tänä kesänä syntynyt pummi.
- Polkuja on aina maastossa enemmän kuin kartassa, harvoin koskaan toisin päin.
- Suo on suota, suotta sitä sen enempää pohtimaan.
- Ota oikea suunta aina kompassilla eikä "jatkaen" oletettua aukkon tms. reunaa.
- Suuntaa pitää silloin tällöin tarkistaa kompassista myös kun luulee seuraavansa kuviorajaa. Tiellä ja polulla näin teenkin, mutta olisiko tässä tapauksessa ollut tästä apua, sillä aukossa kulkiessani suunta oli vain vähän pieleen?
- Matkan arviointia olisi jotenkin pystyttävä parantamaan, mutta miten?
lauantai 11. heinäkuuta 2015
Muka-Rastiviikko
Metrilaku ei ole metrin mittainen, se on noin 60 cm pitkä.
Metripitsa ei ole metrin tai neliömetrin mittainen. Se on 60 cm pitkä ja 20 cm leveä eli 0.12 m2.
1200 mm leveä Gyproc-levy ei ole 1200 mm leveä. Se on 1199 mm leveä.
Rastiviikko ei ole 7 päivää mittainen. Se on 2 päivän mittainen.
On hyvää tuuria ja on huonoa tuuria. Näiden lisäksi on olemassa erittäin hyvää ja erittäin huonoa tuuria. Erittäin hyvästä tuurista sopii esimerkiksi se, kun naapuri osti mustan ison premium-luokan farmariauton ja pysäköi sen pihalleen lasisen viherhuoneen viereen. Tuli myrsky ja repäisi pihapetäjästä vyötärönpaksuisen latvahaaran irti. Jötikkä mätkähti pitkittäin uuden auton ja virherhuoneen väliin. Siitä vaan poikki halki ja pinoon takkapuiksi.
Sama myräkkä lennätti koivusta etusormen paksuisen teräväkärkisen tikun minun terassikatteelleni, johon tuli tietysti reikä ja iso lohkeama. Rapeaa muovilevyä ei kotikonstein voi mitenkään paikata niin, että lopputulos olisi siisti. Tämä oli huonoa tuuria.
Jos minulla on hyvää tuuria, se on aina pientä. Löydän hassun näköisen pullonkorkin tai parhaassa tapauksessa pantillisen tölkin. Huono tuuri on melkeinpä aina helvetin huonoa tuuria. Jos ei sisuskalut heitä volttia, niin ainakin se maksaa 249.90 € + pientarvikelisä + alv.
Eipä ole tainut koskaan mennä mikään reissu niin perseelleen kuin Kainuun Rastiviikko 2015 osaltani meni. Se meni siis aivan päin helvettiä, eli se ihan meni päin vittua eli täydellisesti pieleen. Ajoin liki 1600 km päästäkseni nukkumaan yhden päivän Passatin takapaksissa. Arvaa harmittaako. Fiilistä voi verrata suunnilleen siihen, että ensin kusee housuihin ja menee sitten takapihalle tihkusateeseen, ottaa syvän kyykkyasennon ja alkaa repiä seteleitä.
Eka osakilpailu meni vielä joten kuten. Ekana välipäivänä olo tuntui viluiselta. Luulin, että se johtuin kylmästä tuulesta Raatteentiellä, mutta se johtuikin siitä, että olin tulossa kipeäksi.
Kaksi vasemmanpuoleista kylttiä ovat Raattenportin Talvisotamuseon parkkipaikalla olevan muistomerkin takana olevassa metsässä. Oikeanpuolimmainen kyltti on Raatteentien varrella olevan Venläinen muistomerkki -kohteen vieressä suolla. Nämä kyltit eivät kylmänneet ja sää oli kesäinen.
Tiistaina oli toinen osakilpailu (siitä on tarkempi juttu edellisessä blogikirjoituksessa). Kurkku oli vähän karhea, mutta juoksu kulki hyvin. Toinen välipäivä tuntui epämääräiseltä ja kurkku oli kipeä. Jos olo olisi ollut ok, olisin kokeillut wakeboard-lautailua. Kävin katsomassa Komulankönkään vesiputoukset ja kiersin samassa paikassa järjestettyjen Rasti-Hyryn iltarastien lyhyimmän radan rauhallisesti kävellen ja maisemia katsellen. Ilma oli lämmin ja olo oli nyt melkein ok. Illalla saunaan ja aikaisin nukkumaan vielä hyvillä mielin.
Torstai eli kolmas kisapäivä valkeni sateisena ja ankeana. Kurkku oli tulessa ja pään sisällä kuulosti samalta kuin Pertti Kurikan Nimipäivien treenikämpällä. Ajoin junnut kisapaikalle ja takaisin ja sitten menin peiton alle. Kahdet pitkät housut jalassa ja kolme paitaa sekä kaksi peittoa päällä, mutta silti paleli ja hiki valui vuolaana kuin vesi Komulankönkään myllyn vesirännissä.
Perjantaiaamuna heräsin, ajoin junnut kisapaikalla ja jatkoin nukkumista Passatin takapaksissa. Sitten takaisin kämpille. Kamat kasaan ja kotimatkalle. En jaksanut mitään. Ei mitään tietoa mistään, ei kisojen tuloksia, ei Huippuliigasta, eikä edes siitä oliko Kreikka saanut 17. tukipakettinsa vai ei.
Kotimatkalla yksi pakollinen tankkausstoppi jossa meni noin 3 min, ja loput 600 km yhtä soittoa kotiin. Olo oli balanssissa: perse oli yhtä jumissa kuin kurkku. Väsytti ihan mielettömästi, mutta sen verran vielä jaksoin, että mittasin Passatin pakosarjan lämpötilan uudella Robbarista ostamallani säteilylämpömittarillani. Pakosarjan lämpötila oli 267 astetta C, joka oli selväsri enemmän kuin minun lämpöni Ukkohallan Mukavilla-mökin yläkerran makuukammarissa.
Metripitsa ei ole metrin tai neliömetrin mittainen. Se on 60 cm pitkä ja 20 cm leveä eli 0.12 m2.
1200 mm leveä Gyproc-levy ei ole 1200 mm leveä. Se on 1199 mm leveä.
Rastiviikko ei ole 7 päivää mittainen. Se on 2 päivän mittainen.
On hyvää tuuria ja on huonoa tuuria. Näiden lisäksi on olemassa erittäin hyvää ja erittäin huonoa tuuria. Erittäin hyvästä tuurista sopii esimerkiksi se, kun naapuri osti mustan ison premium-luokan farmariauton ja pysäköi sen pihalleen lasisen viherhuoneen viereen. Tuli myrsky ja repäisi pihapetäjästä vyötärönpaksuisen latvahaaran irti. Jötikkä mätkähti pitkittäin uuden auton ja virherhuoneen väliin. Siitä vaan poikki halki ja pinoon takkapuiksi.
Sama myräkkä lennätti koivusta etusormen paksuisen teräväkärkisen tikun minun terassikatteelleni, johon tuli tietysti reikä ja iso lohkeama. Rapeaa muovilevyä ei kotikonstein voi mitenkään paikata niin, että lopputulos olisi siisti. Tämä oli huonoa tuuria.
Jos minulla on hyvää tuuria, se on aina pientä. Löydän hassun näköisen pullonkorkin tai parhaassa tapauksessa pantillisen tölkin. Huono tuuri on melkeinpä aina helvetin huonoa tuuria. Jos ei sisuskalut heitä volttia, niin ainakin se maksaa 249.90 € + pientarvikelisä + alv.
Eipä ole tainut koskaan mennä mikään reissu niin perseelleen kuin Kainuun Rastiviikko 2015 osaltani meni. Se meni siis aivan päin helvettiä, eli se ihan meni päin vittua eli täydellisesti pieleen. Ajoin liki 1600 km päästäkseni nukkumaan yhden päivän Passatin takapaksissa. Arvaa harmittaako. Fiilistä voi verrata suunnilleen siihen, että ensin kusee housuihin ja menee sitten takapihalle tihkusateeseen, ottaa syvän kyykkyasennon ja alkaa repiä seteleitä.
Eka osakilpailu meni vielä joten kuten. Ekana välipäivänä olo tuntui viluiselta. Luulin, että se johtuin kylmästä tuulesta Raatteentiellä, mutta se johtuikin siitä, että olin tulossa kipeäksi.
Tiistaina oli toinen osakilpailu (siitä on tarkempi juttu edellisessä blogikirjoituksessa). Kurkku oli vähän karhea, mutta juoksu kulki hyvin. Toinen välipäivä tuntui epämääräiseltä ja kurkku oli kipeä. Jos olo olisi ollut ok, olisin kokeillut wakeboard-lautailua. Kävin katsomassa Komulankönkään vesiputoukset ja kiersin samassa paikassa järjestettyjen Rasti-Hyryn iltarastien lyhyimmän radan rauhallisesti kävellen ja maisemia katsellen. Ilma oli lämmin ja olo oli nyt melkein ok. Illalla saunaan ja aikaisin nukkumaan vielä hyvillä mielin.
 |
| Mukavilla (kaksi ylintä kerrosta) Ukkohallassa. Alimmassa kerroksessa (Mukalilla) oli majoittuneena myös suunnistajia. |
Torstai eli kolmas kisapäivä valkeni sateisena ja ankeana. Kurkku oli tulessa ja pään sisällä kuulosti samalta kuin Pertti Kurikan Nimipäivien treenikämpällä. Ajoin junnut kisapaikalle ja takaisin ja sitten menin peiton alle. Kahdet pitkät housut jalassa ja kolme paitaa sekä kaksi peittoa päällä, mutta silti paleli ja hiki valui vuolaana kuin vesi Komulankönkään myllyn vesirännissä.
 |
| Komulankönkään putouksien toinen haara. Idyllinen paikka. |
Perjantaiaamuna heräsin, ajoin junnut kisapaikalla ja jatkoin nukkumista Passatin takapaksissa. Sitten takaisin kämpille. Kamat kasaan ja kotimatkalle. En jaksanut mitään. Ei mitään tietoa mistään, ei kisojen tuloksia, ei Huippuliigasta, eikä edes siitä oliko Kreikka saanut 17. tukipakettinsa vai ei.
Kotimatkalla yksi pakollinen tankkausstoppi jossa meni noin 3 min, ja loput 600 km yhtä soittoa kotiin. Olo oli balanssissa: perse oli yhtä jumissa kuin kurkku. Väsytti ihan mielettömästi, mutta sen verran vielä jaksoin, että mittasin Passatin pakosarjan lämpötilan uudella Robbarista ostamallani säteilylämpömittarillani. Pakosarjan lämpötila oli 267 astetta C, joka oli selväsri enemmän kuin minun lämpöni Ukkohallan Mukavilla-mökin yläkerran makuukammarissa.
Osallistumispalkinto sentään jäi käteen. Se on kynäteline. Tässä on tyyliä. Vuolukiveä, johon on kiinnitetty puinen kuvioitu osa. Painava ja arvokkaan oloinen tuote. Liekö tekstit ja kuviot kaiverrettu laserilla vai voiko puuta työstää näinkin pienellä jyrsimellä?
Olisi kiva nähdä kokoelma KRV-osallistumispalkinnoista. Mitä kaikkea on vuosikymmenten varrella suunnistajille jaettu?
keskiviikko 8. heinäkuuta 2015
KRV2015 2. kisa
Kainuun Rastiviikon 2015 toinen osakilpailu on takana.
K-1:
Kesti hetken ennen kuin löysin kolmion, vaikka se oli keskellä arkkia, siksi ensimmäinen 10 m menee lievästi vinoon. Suunnalla suon ja toisen suon yli. Loivaakin loivempaa rinnettä ylös. Mäen muoto erottuu ja kumpareet erottuvat selvästi . Tästä suoraan rastille. Hyvä alku.
1-2: Vaikea väli. Tielle, josta ajouralle. Viisi ojan ylitystä, rinteen reunasta uusi suunta, neljä ojan yli ylitystä ja sukellus katajatiheikköön. Suunnalla ja suoraan rastille. Hyvin menee.
2-3: Ajouraa tielle, tien yli, väkisin pusikon läpi, väkisin suon ja ojien yli. Rinne laskee, suunnalla eteenpäin. Stop. Notko näkyy vasemmalla puolella ja sinne rastille. Ihan ok.
3-4: Lyhyt väli. Pitäisi mennä ihan suoraan, mutta kierrän vetelää ja risua ja lipsahtaa hieman vasemmalle. Kumpare erottuu kuitenkin selvästi ja leimaus. Toistaiseksi kulkee mainiosti.
4-5: Kaksi vaihtoehtoa: tien kautta tai suoraan. Viistosti tielle ja sitä pitkin 350m ja siitä vasemmalle nyppylän yli alamäkeen. Rasti pitäisi olla jyrkänteen alla pusikon reunassa. Pusikko näkyy, mutta pakko kiertää rangat ja rojut. Lippu on todella piilossa. Tässä meni 1 min kiemurteluun, mutta ihan ok.
5-6: Suoraan tielle ja siitä yli ja suunnalla eteenpäin. Samaan suuntaan menee useita ajouria, jotka ei ole kartassa. Rasti näkyy etuvasemmalla. Sinne. Olin hieman liikaa oikealla, mutta tuurilla lippu osui silmiin.
6-7: Todella pahan näköinen väli. Suunnalla kovaa pohjaa hakien ja uudella suunnalla kapean suon ja ojien yli. Rinnettä ylös, metsän kuviorajan reuna erottuu ja vierekkäiset kivet. Suunta jatkuu ja loiva vasen ja rastille. Nappi suoritus (joka näkyy myös alla olevassa kuvassa).
7-8: Lyhyt väli.
K-1:
Kesti hetken ennen kuin löysin kolmion, vaikka se oli keskellä arkkia, siksi ensimmäinen 10 m menee lievästi vinoon. Suunnalla suon ja toisen suon yli. Loivaakin loivempaa rinnettä ylös. Mäen muoto erottuu ja kumpareet erottuvat selvästi . Tästä suoraan rastille. Hyvä alku.
1-2: Vaikea väli. Tielle, josta ajouralle. Viisi ojan ylitystä, rinteen reunasta uusi suunta, neljä ojan yli ylitystä ja sukellus katajatiheikköön. Suunnalla ja suoraan rastille. Hyvin menee.
2-3: Ajouraa tielle, tien yli, väkisin pusikon läpi, väkisin suon ja ojien yli. Rinne laskee, suunnalla eteenpäin. Stop. Notko näkyy vasemmalla puolella ja sinne rastille. Ihan ok.
3-4: Lyhyt väli. Pitäisi mennä ihan suoraan, mutta kierrän vetelää ja risua ja lipsahtaa hieman vasemmalle. Kumpare erottuu kuitenkin selvästi ja leimaus. Toistaiseksi kulkee mainiosti.
4-5: Kaksi vaihtoehtoa: tien kautta tai suoraan. Viistosti tielle ja sitä pitkin 350m ja siitä vasemmalle nyppylän yli alamäkeen. Rasti pitäisi olla jyrkänteen alla pusikon reunassa. Pusikko näkyy, mutta pakko kiertää rangat ja rojut. Lippu on todella piilossa. Tässä meni 1 min kiemurteluun, mutta ihan ok.
5-6: Suoraan tielle ja siitä yli ja suunnalla eteenpäin. Samaan suuntaan menee useita ajouria, jotka ei ole kartassa. Rasti näkyy etuvasemmalla. Sinne. Olin hieman liikaa oikealla, mutta tuurilla lippu osui silmiin.
6-7: Todella pahan näköinen väli. Suunnalla kovaa pohjaa hakien ja uudella suunnalla kapean suon ja ojien yli. Rinnettä ylös, metsän kuviorajan reuna erottuu ja vierekkäiset kivet. Suunta jatkuu ja loiva vasen ja rastille. Nappi suoritus (joka näkyy myös alla olevassa kuvassa).
7-8: Lyhyt väli.
Suunta. Epämääräistä mätästä, josta ei saa mitään kiintopisteitä. Suoraan tiukalla suunnalla. Kivi tulee vastaan ja sen jälkeen pitäisi olla kumpare, jonka takana rasti. Kivi on ja kumpare on, mutta ei rastia. Nyt gps:ää ja karttaa jälkeenpäin tutkineena ihmetyttää, missä on se kivi, jonka bongasin? Täällähän karttaan on laitettu jopa alle 50 cm kokoisia kivia, mutta ei tätä. Katson kaikkiin suuntiin ja myös takasektoriin. Ei mitään. Tässä tilanteessa olen ollut aiemminkin ja ratkaisu on ollut siirtyä 5 m sivuun ja tehdä uusi tähystys jos lippu sattuu olemaan juuri siinä paikassa katveessa. Ei mitään. Sitten olen näköjään siirtynyt lounaaseen ja jatkanut siitä kompassin osoittamaan suuntaan ja olen palannut rastiympyrän kierron jälkeen alkuperäiselle etenemislinjalle. Kuvioraja tulee vastaan. Siitä ei tarkkaa paikkaa pysty hahmottamaan. Ohi meni. Takaisin. Ei mitään. Tielle. Kumpare tien reunasta. Suunta. Ei mitään. Takaisin tielle. Juomapisteen bogaus. Suunta ja nyt rastille. En tiedä mitä olisi pitänyt tehdä toisin. En panikoinut vaan kun rasti "tuntui olevan" siinä kohdassa. Kävelin hitaasti ja tähystin. Kun se mättää niin se mättää. 15 min hakemista.
Loppumatka menikin sitten hölkkäillessä. Muutama väli ihan hyvin ja loput sinne päin. Se ei harmittaisi niin paljon jos vaikealla pitkällä välillä tekee pummia, mutta tällainen lyhyt vajaan kahden minuutin välin täydellinen perseelleen meno näivettää fiiliksen täydellisesti.
Kaiken kruunuksi rastia 11 piti hakea, kun samaa matkaa tullut kompassinsa rikkonut kaveri tarjosi useampaa rastia kovaan ääneen juuri oikeana rastina meille. Laitetaan vieä pari minuuttia kaupan päälle.
Lieventävänä asianhaarana voidaan pitää sitä, että kurkku on kipeä. Juoksuun se vaikuttaa, mutta ajatteluun sen ei pitäisi vaikuttaa. Mukavampaa se tietysti olisi jos niellessä ei pistäisi. Sijoitus? Aika? HAH HAA...ÄLÄKÄÄ naurattako!!!
Huomenna on keskiviikko, joka on välipäivä.
sunnuntai 5. heinäkuuta 2015
KRV2015 1.pv
Kainuun kuulumisia 2015.
Ensimmäinen kisapäivä on takana. Maasto oli suota, jota rikkoivat laakeat nuorehkot mäntykangasmetsät. Huomasin jo ajomatkalla majapaikkaan, että Kainuussa on vettä tullut rankasti. Oraat olivat kellastuneet peltoplänteillä, eli maaperä oli kunnolla kostutettu.
Maalisuora oli lyhyt, ja sen vieressä ei ollut KS:n teltoille enää tilaa. Kisakeskus sijaitsee mäen päällä ja huipulla tuulee kovaa.
Täällä suon pinnalla oleva kasvillisuus jatkuu samanlaisena myös suon "ulkopuolella". Suon reunan havaitsee siitä, että maasto kohoaa. Rankka pohja juosta, sillä varpua piisaa ja tossu uppoaa. Ilman kompassia on pulassa. Pienin kivi joka oli merkitty karttaan oli alle 50 cm, korkea. Eipä ole paljon luettavaa eli suunnassa on pysyttävä ja noukittava ne vähät yksityiskohdat.
 | ||
| Raskas on taival |
KS:ää edustivat parhaimmin Lauri Mattila H9RR-sarjan voitolla ja Jere Pylvänäinen H8RR-sarjan kakkos paikalla.
Oma suoritus oli normaali. Ykköselle 4 min hakua. Vika ei ollut minussa vaan maastossa. Suon ylityksessä suunta hieman kääntyi ja kun tulin mäen nenän yli olin hieman sivussa. Kuvioraja oli siinä missä sen oletin olevan, mutta kesti 2 min, ennen kuin keksin kumpi reuna on kumpi ja siitä vielä 1 min juoksua sinne missä piti olla.
Yhdellä välillä hävisin siinä, että puskin väkisin laajan suon yli. Olisi pitänyt kiertää tietä myöden. 6.8 km ja aikaa meni 1:11.32. Siinä on 25 min tappiota parhaalle. Olen ekaa kertaa A-sarjassa ja tavoite oli olla parempi kuin viimeinen. Se täyttyi kirkkaasti, sijoitus 30/44.
Yhdellä välillä hävisin siinä, että puskin väkisin laajan suon yli. Olisi pitänyt kiertää tietä myöden. 6.8 km ja aikaa meni 1:11.32. Siinä on 25 min tappiota parhaalle. Olen ekaa kertaa A-sarjassa ja tavoite oli olla parempi kuin viimeinen. Se täyttyi kirkkaasti, sijoitus 30/44.
Tämä maisema avautuu majapaikan ikkunasta. Ei valittamista.
torstai 2. heinäkuuta 2015
Vuoden Paskin
Huom! Älä vieritä sivua alaspäin ennen kuin olet lukenut alla olevan kappaleen!
Täydellinen sekoaminen tapahtui 2.7.2015 Kaakon Rastin järjestämillä Kymen kuntorasteilla Lupinmäellä. Kerron ensin kuinka luulin toimivani. Hyvä lukija: Älä selaa sivua eteenpäin, vaan yritä sinä samalla huomata missä menee pieleen. Sivun loppupuolella tapahtuman todellisuus sitten paljastuu.
Tässä koko rata. Valitsin B:n, koska jaloissa tuntuu vielä toissapäiväinen 9 km maksimisuoritus ja A rata erosi tästä B:stä vain parilla rastilla, jolle lisämatkalle osui vielä kovasti vihreää. Varsin mukavan näköinen rata.
Teiden risteys. Teiden risteys eikä polun ja tien risteys. Tästä pääsin kartalle.
Olin täällä:
Taitoin kartan neloselta lähtiessäni violetin poikkiviivan kohdalta. Mielessä oli poikittaiselta tieltä oikean kaarron kautta kiven kautta rastille. Taitoin kartan väärästä kohdasta ja aloin lukemaan 5-6 väliä. Olin muka menossa kutoselle (=violetti viiva), vaikka olin oikeasti menossa vasta vitoselle (vihreä viiva). Eli siinä kohtaa kun muut tulivat paikalle minun raapiessa päätä, olin oikeassa paikassa eli vitosella, jossa minun pitkin olla. Toope kun olen, en tarkistanut siinä paikassa, minkä rastin koodi on 64. Tarkistin vain, että se ei ole rasti 7:n , jossa luulin jo olevani, kun kerran kutosella en ollut.
Täydellinen sekoaminen tapahtui 2.7.2015 Kaakon Rastin järjestämillä Kymen kuntorasteilla Lupinmäellä. Kerron ensin kuinka luulin toimivani. Hyvä lukija: Älä selaa sivua eteenpäin, vaan yritä sinä samalla huomata missä menee pieleen. Sivun loppupuolella tapahtuman todellisuus sitten paljastuu.
Tässä koko rata. Valitsin B:n, koska jaloissa tuntuu vielä toissapäiväinen 9 km maksimisuoritus ja A rata erosi tästä B:stä vain parilla rastilla, jolle lisämatkalle osui vielä kovasti vihreää. Varsin mukavan näköinen rata.
Ote kartasta Lupinmäkin (c) Kaakon rasti
Ykköselle pieni koukkaus ja samoin kakkoselle. En ottanut loggeria matkaan, sillä KaaRan tapahtumista ei yleensä tule härveliä. Enkä ajatellut skannata karttaa. Eipä väliä, sillä aika hyvin sain järkeiltyä reitin ilman tekniikkaa. Erityistä tässä maastossa on polkujen tolkuton määrä. Kaikkialla kulkee pieniä polkuja joka suuntaan. Melkein välillä kuin välillä pystyi juoksemaan polkua pitkin. Tämä on ilmeisesti armeijan harjoitusaluetta ja tetsaajat ovat talloneet metsät täyteen valmiita uria. Kartoittamattomien polkujen kanssa pitää olla tarkkana.
Sitten oli vuorossa rasti nro 6:
Suunnitelma oli mennä nuolen 1 mukaisesti polkua tielle ja sitä myöden mutkaan kohtaan 3 ja siitä kiven kautta rastikivelle. Kun tulin polulle, huomasin, että kohdassa 2 menee metsäkoneen tekemä ura. Menin sitä myöden vaikka risua oli paljon. Maisema näytti yllättävän avaralta, vaikka vasemmalla pitäisi olla jyrkänteitä. "Ehkä tie kulkee ylempänä ja kalliot ovat alempana ja olen siis jyrkänteiden päällä." ajattelin ja jatkoin kivelle joka on kolmosen luona. Siitä rastikivelle yllättävän pehmeän kohdan läpi vaikka kartassa on valkoista. Ei lippua! Kävin isolla kivella ja jyrkänteellä (jotka ovat rastiympyrän sisällä) ja juoksin jopa eteenpäin polulle, josta tulin takaisin. Kaikki täsmää, mutta lippu puuttuu. Väkeä tuli minuutin parin päästä paikalle ja he pysähtyivät samaan paikkaan. Eivät kauaksi, sillä rasti olikin jyrkänteen alla. Mitä ihmettä?
Muut leimasivat seiskalla ja minä ihmettelin kallion muotoa? Olinko tosiaan näin paljon sivussa. "Kivet eivät ole edes sinne päin." ajattelin ja katsoin mikä oli leimasimessa oleva rastitunnus. Se oli 64 ja minä olin menossa kutoselle joka on 69. Ei auta mikään. Suunta takaisin kutoselle.
Ensin on tasaista kalliota kuten kartan mukaan pitää ollakin ja sitten tulee vastaan kivi... Eipäs tulekaan vaan suota ja pusikkoa. Tarkistan, että kartta ja kompassi ovat oikein päin. Kyllä. Olen menossa oikeaan suuntaan, enkä 180 astetta väärään. Mikä tässä mättää? Oikealla noin 200 m päässä näkyy aukko tai muuta aukeaa vaikka kartan mukaan pitäisi olla loivasti nousevaa avokalliota. Menen suunnalla vielä 50 m lisää. Eikä edes tietä tule vastaan. Kyllä! Tipahdin kokonaan kartalta. Ei niin hevon kukun hajua missä olen. Olen jossain, mutta kartta joka kädessäni on, on joltain toiselta paikkakunnalta.
Tien on pakko olla etupuolella, koska sen yli en ole tullut. Huippusuoritus oli ja meni, joten kävelen sinnikkäästi samaan suuntaan. Vastaan tulee jyrkänne ja sen alla on rasti. Katson leimasimesta koodin, mutta tätä rastia ei ole minun radalla. Ei mitään käsitystä miten tämä voi olla mahdollista.
Tässä kaikki. Pieni jyrkänne ja sen alla rasti. Tämä löytyy tästä nyt oikeasta kohdasta karttaa, mutta maastossa en sitä löytänyt, sillä en tiennyt enää mistään mitään.
Sitten tulin tähän:
Olin täällä:
Tiesin missä olin. Olin siis nelosen ja vitosen välissä olevalla tiealueella. Miten päädyin tänne? Seisoin ja katselin miten väkeä lappasi tien yli nelosen suunnalta vitoselle päin. Aukko erottui selvästi koillisen suunnalla. Janotti ja tunnetilaani en tässä nyt sen paremmin selittele.
Sitten keksin sen mikä meni pieleen!
Taitoin kartan neloselta lähtiessäni violetin poikkiviivan kohdalta. Mielessä oli poikittaiselta tieltä oikean kaarron kautta kiven kautta rastille. Taitoin kartan väärästä kohdasta ja aloin lukemaan 5-6 väliä. Olin muka menossa kutoselle (=violetti viiva), vaikka olin oikeasti menossa vasta vitoselle (vihreä viiva). Eli siinä kohtaa kun muut tulivat paikalle minun raapiessa päätä, olin oikeassa paikassa eli vitosella, jossa minun pitkin olla. Toope kun olen, en tarkistanut siinä paikassa, minkä rastin koodi on 64. Tarkistin vain, että se ei ole rasti 7:n , jossa luulin jo olevani, kun kerran kutosella en ollut.
Tämä hölmöily osoittaa sen, että pystyn unohtamaan menneet rastivälit ja keskittymään täydellisesti työn alla olevaan väliin. Paitsi tietenkin sitten kun tämä suoritus meni reisille. Vitonen löytyi helposti. Loppumatka sitten kevyttä hölkkää ja kaikkia rasteja lievästi sieltä täältä hakien. Fiilis oli jo muualla.
Liisa P käytti 4-5 väliin aikaa 3 min ja rapiat. Minulla meni 16.57. Eli 13 min tössimistä.
Onni onnettomuudessa on se, että tämän tapahtuman tuloksia ei tule Kouvolan Sanomiin ja eivät pääse työpaikan kahvipöydässä kääntämään veistä haavassa naureskellessaan tuloksille.
Tämä oli tämän vuoden toistaiseksi Paskin Suoritus. Pehmittikö helle pään? Olenhan tottunut enemmän vesisateeseen ja koleuteen kuin kauniiseen kesäpäivään. Miten tämän voi välttää? Onko idiksiä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)