Täydellinen sekoaminen tapahtui 2.7.2015 Kaakon Rastin järjestämillä Kymen kuntorasteilla Lupinmäellä. Kerron ensin kuinka luulin toimivani. Hyvä lukija: Älä selaa sivua eteenpäin, vaan yritä sinä samalla huomata missä menee pieleen. Sivun loppupuolella tapahtuman todellisuus sitten paljastuu.
Tässä koko rata. Valitsin B:n, koska jaloissa tuntuu vielä toissapäiväinen 9 km maksimisuoritus ja A rata erosi tästä B:stä vain parilla rastilla, jolle lisämatkalle osui vielä kovasti vihreää. Varsin mukavan näköinen rata.
Ote kartasta Lupinmäkin (c) Kaakon rasti
Ykköselle pieni koukkaus ja samoin kakkoselle. En ottanut loggeria matkaan, sillä KaaRan tapahtumista ei yleensä tule härveliä. Enkä ajatellut skannata karttaa. Eipä väliä, sillä aika hyvin sain järkeiltyä reitin ilman tekniikkaa. Erityistä tässä maastossa on polkujen tolkuton määrä. Kaikkialla kulkee pieniä polkuja joka suuntaan. Melkein välillä kuin välillä pystyi juoksemaan polkua pitkin. Tämä on ilmeisesti armeijan harjoitusaluetta ja tetsaajat ovat talloneet metsät täyteen valmiita uria. Kartoittamattomien polkujen kanssa pitää olla tarkkana.
Sitten oli vuorossa rasti nro 6:
Suunnitelma oli mennä nuolen 1 mukaisesti polkua tielle ja sitä myöden mutkaan kohtaan 3 ja siitä kiven kautta rastikivelle. Kun tulin polulle, huomasin, että kohdassa 2 menee metsäkoneen tekemä ura. Menin sitä myöden vaikka risua oli paljon. Maisema näytti yllättävän avaralta, vaikka vasemmalla pitäisi olla jyrkänteitä. "Ehkä tie kulkee ylempänä ja kalliot ovat alempana ja olen siis jyrkänteiden päällä." ajattelin ja jatkoin kivelle joka on kolmosen luona. Siitä rastikivelle yllättävän pehmeän kohdan läpi vaikka kartassa on valkoista. Ei lippua! Kävin isolla kivella ja jyrkänteellä (jotka ovat rastiympyrän sisällä) ja juoksin jopa eteenpäin polulle, josta tulin takaisin. Kaikki täsmää, mutta lippu puuttuu. Väkeä tuli minuutin parin päästä paikalle ja he pysähtyivät samaan paikkaan. Eivät kauaksi, sillä rasti olikin jyrkänteen alla. Mitä ihmettä?
Muut leimasivat seiskalla ja minä ihmettelin kallion muotoa? Olinko tosiaan näin paljon sivussa. "Kivet eivät ole edes sinne päin." ajattelin ja katsoin mikä oli leimasimessa oleva rastitunnus. Se oli 64 ja minä olin menossa kutoselle joka on 69. Ei auta mikään. Suunta takaisin kutoselle.
Ensin on tasaista kalliota kuten kartan mukaan pitää ollakin ja sitten tulee vastaan kivi... Eipäs tulekaan vaan suota ja pusikkoa. Tarkistan, että kartta ja kompassi ovat oikein päin. Kyllä. Olen menossa oikeaan suuntaan, enkä 180 astetta väärään. Mikä tässä mättää? Oikealla noin 200 m päässä näkyy aukko tai muuta aukeaa vaikka kartan mukaan pitäisi olla loivasti nousevaa avokalliota. Menen suunnalla vielä 50 m lisää. Eikä edes tietä tule vastaan. Kyllä! Tipahdin kokonaan kartalta. Ei niin hevon kukun hajua missä olen. Olen jossain, mutta kartta joka kädessäni on, on joltain toiselta paikkakunnalta.
Tien on pakko olla etupuolella, koska sen yli en ole tullut. Huippusuoritus oli ja meni, joten kävelen sinnikkäästi samaan suuntaan. Vastaan tulee jyrkänne ja sen alla on rasti. Katson leimasimesta koodin, mutta tätä rastia ei ole minun radalla. Ei mitään käsitystä miten tämä voi olla mahdollista.
Tässä kaikki. Pieni jyrkänne ja sen alla rasti. Tämä löytyy tästä nyt oikeasta kohdasta karttaa, mutta maastossa en sitä löytänyt, sillä en tiennyt enää mistään mitään.
Sitten tulin tähän:
Olin täällä:
Tiesin missä olin. Olin siis nelosen ja vitosen välissä olevalla tiealueella. Miten päädyin tänne? Seisoin ja katselin miten väkeä lappasi tien yli nelosen suunnalta vitoselle päin. Aukko erottui selvästi koillisen suunnalla. Janotti ja tunnetilaani en tässä nyt sen paremmin selittele.
Sitten keksin sen mikä meni pieleen!
Taitoin kartan neloselta lähtiessäni violetin poikkiviivan kohdalta. Mielessä oli poikittaiselta tieltä oikean kaarron kautta kiven kautta rastille. Taitoin kartan väärästä kohdasta ja aloin lukemaan 5-6 väliä. Olin muka menossa kutoselle (=violetti viiva), vaikka olin oikeasti menossa vasta vitoselle (vihreä viiva). Eli siinä kohtaa kun muut tulivat paikalle minun raapiessa päätä, olin oikeassa paikassa eli vitosella, jossa minun pitkin olla. Toope kun olen, en tarkistanut siinä paikassa, minkä rastin koodi on 64. Tarkistin vain, että se ei ole rasti 7:n , jossa luulin jo olevani, kun kerran kutosella en ollut.
Tämä hölmöily osoittaa sen, että pystyn unohtamaan menneet rastivälit ja keskittymään täydellisesti työn alla olevaan väliin. Paitsi tietenkin sitten kun tämä suoritus meni reisille. Vitonen löytyi helposti. Loppumatka sitten kevyttä hölkkää ja kaikkia rasteja lievästi sieltä täältä hakien. Fiilis oli jo muualla.
Liisa P käytti 4-5 väliin aikaa 3 min ja rapiat. Minulla meni 16.57. Eli 13 min tössimistä.
Onni onnettomuudessa on se, että tämän tapahtuman tuloksia ei tule Kouvolan Sanomiin ja eivät pääse työpaikan kahvipöydässä kääntämään veistä haavassa naureskellessaan tuloksille.
Tämä oli tämän vuoden toistaiseksi Paskin Suoritus. Pehmittikö helle pään? Olenhan tottunut enemmän vesisateeseen ja koleuteen kuin kauniiseen kesäpäivään. Miten tämän voi välttää? Onko idiksiä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti