Muka-Rastiviikko

Metrilaku ei ole metrin mittainen, se on noin 60 cm pitkä.
Metripitsa ei ole metrin tai neliömetrin mittainen. Se on 60 cm pitkä ja 20 cm leveä eli 0.12 m².
1200 mm leveä Gyproc-levy ei ole 1200 mm leveä. Se on 1199 mm leveä.
Rastiviikko ei ole 7 päivää mittainen. Se on 2 päivän mittainen.

On hyvää tuuria ja on huonoa tuuria. Näiden lisäksi on olemassa erittäin hyvää ja erittäin huonoa tuuria. Erittäin hyvästä tuurista sopii esimerkiksi se, kun naapuri osti mustan ison premium-luokan farmariauton ja pysäköi sen pihalleen lasisen viherhuoneen viereen. Tuli myrsky ja repäisi pihapetäjästä vyötärönpaksuisen latvahaaran irti. Jötikkä mätkähti pitkittäin uuden auton ja virherhuoneen väliin. Siitä vaan poikki halki ja pinoon takkapuiksi.

Sama myräkkä lennätti koivusta etusormen paksuisen teräväkärkisen tikun minun terassikatteelleni, johon tuli tietysti reikä ja iso lohkeama. Rapeaa muovilevyä ei kotikonstein voi mitenkään paikata niin, että lopputulos olisi siisti. Tämä oli huonoa tuuria.

Jos minulla on hyvää tuuria, se on aina pientä. Löydän hassun näköisen pullonkorkin tai parhaassa tapauksessa pantillisen tölkin. Huono tuuri on melkeinpä aina helvetin huonoa tuuria. Jos ei sisuskalut heitä volttia, niin ainakin se maksaa 249.90 € + pientarvikelisä + alv.

Eipä ole tainut koskaan mennä mikään reissu niin perseelleen kuin Kainuun Rastiviikko 2015 osaltani meni. Se meni siis aivan päin helvettiä, eli se ihan meni päin vittua eli täydellisesti pieleen. Ajoin liki 1600 km päästäkseni nukkumaan yhden päivän Passatin takapaksissa. Arvaa harmittaako. Fiilistä voi verrata suunnilleen siihen, että ensin kusee housuihin ja menee sitten takapihalle tihkusateeseen, ottaa syvän kyykkyasennon ja alkaa repiä seteleitä.

Eka osakilpailu meni vielä joten kuten. Ekana välipäivänä olo tuntui viluiselta. Luulin, että se johtuin kylmästä tuulesta Raatteentiellä, mutta se johtuikin siitä, että olin tulossa kipeäksi.

Kaksi vasemmanpuoleista kylttiä ovat Raattenportin Talvisotamuseon parkkipaikalla olevan muistomerkin takana olevassa metsässä. Oikeanpuolimmainen kyltti on Raatteentien varrella olevan Venläinen muistomerkki -kohteen vieressä suolla. Nämä kyltit eivät kylmänneet ja sää oli kesäinen.

Tiistaina oli toinen osakilpailu (siitä on tarkempi juttu edellisessä blogikirjoituksessa). Kurkku oli vähän karhea, mutta juoksu kulki hyvin. Toinen välipäivä tuntui epämääräiseltä ja kurkku oli kipeä. Jos olo olisi ollut ok, olisin kokeillut wakeboard-lautailua. Kävin katsomassa Komulankönkään vesiputoukset ja kiersin samassa paikassa järjestettyjen Rasti-Hyryn iltarastien lyhyimmän radan rauhallisesti kävellen ja maisemia katsellen. Ilma oli lämmin ja olo oli nyt melkein ok. Illalla saunaan ja aikaisin nukkumaan vielä hyvillä mielin.

Mukavilla (kaksi ylintä kerrosta) Ukkohallassa. Alimmassa kerroksessa (Mukalilla) oli majoittuneena myös suunnistajia.

Torstai eli kolmas kisapäivä valkeni sateisena ja ankeana. Kurkku oli tulessa ja pään sisällä kuulosti samalta kuin Pertti Kurikan Nimipäivien treenikämpällä. Ajoin junnut kisapaikalle ja takaisin ja sitten menin peiton alle. Kahdet pitkät housut jalassa ja kolme paitaa sekä kaksi peittoa päällä, mutta silti paleli ja hiki valui vuolaana kuin vesi Komulankönkään myllyn vesirännissä.

Komulankönkään putouksien toinen haara. Idyllinen paikka.

Perjantaiaamuna heräsin, ajoin junnut kisapaikalla ja jatkoin nukkumista Passatin takapaksissa. Sitten takaisin kämpille. Kamat kasaan ja kotimatkalle. En jaksanut mitään. Ei mitään tietoa mistään, ei kisojen tuloksia, ei Huippuliigasta, eikä edes siitä oliko Kreikka saanut 17. tukipakettinsa vai ei.

Kotimatkalla yksi pakollinen tankkausstoppi jossa meni noin 3 min, ja loput 600 km yhtä soittoa kotiin. Olo oli balanssissa: perse oli yhtä jumissa kuin kurkku. Väsytti ihan mielettömästi, mutta sen verran vielä jaksoin, että mittasin Passatin pakosarjan lämpötilan uudella Robbarista ostamallani säteilylämpömittarillani. Pakosarjan lämpötila oli 267 astetta C, joka oli selväsri enemmän kuin minun lämpöni Ukkohallan Mukavilla-mökin yläkerran makuukammarissa.

Osallistumispalkinto sentään jäi käteen. Se on kynäteline. Tässä on tyyliä. Vuolukiveä, johon on kiinnitetty puinen kuvioitu osa. Painava ja arvokkaan oloinen tuote. Liekö tekstit ja kuviot kaiverrettu laserilla vai voiko puuta työstää näinkin pienellä jyrsimellä? 

Olisi kiva nähdä kokoelma KRV-osallistumispalkinnoista. Mitä kaikkea on vuosikymmenten varrella suunnistajille jaettu?