Hajahuomioita yökupin ratamestaroinnista

Toimin KS-Yökupin ratamestarina 5.10. Myllykoskella. Miksi Mylsällä ja miksi sprinttikartalla ja miksi tapahtuma oli otsikoitu City-Night-Race'ksi? No ihan vaihtelun vuoksi. Jos verrataan tätä tapahtumaa parin viikon takaiseen Onnenmäen vaikeassa maastossa ja vaikeilla radoilla suunnistettuun yökuppiin, ollaan aivan eri maisemissa ja eri fiiliksissä. Pisteet toki menevät samaan taulukkoon, eli jos niitä halusi, oli pakko tulla paikalle.

Oma ajankäyttöä ajatellen taajama oli huomattavasti joutuisampi toteuttaa. Kamat oli paketoitu edellisenä päivänä valmiiksi. Töistä lähdin pari tuntia etuajassa ja rastit ripoteltiin kahteen mieheen paikoilleen noin reilussa tunnissa. Rastit kerättiin pois heti tapahtuman jälkeen ja siihen ei mennyt aikaa kuin reilu puoli tuntia. Tätä nopeammin se ei käytännössä onnistu mitenkään. Autolla pääsi muutaman kymmenen metrin päähän jokaisesta rastista - vastaava ei onnistu Onnenmäellä tai muuallakaan metsämaastossa.

Ratoja vakio määrä eli kolme kappaletta. Koska maasto on helppoa ja nopeaa, pituutta laitoin hieman reilummin.

Kaikkien ratojen alku oli sama. Huomaa, että reittihärveli ei näytä ratapiirroksissa olevia kiellettyjä alueita. Jotta kielletyt alueet näkyisivät myös härvelissä, ne pitää olla talletettuna pohjakarttaan. Rastiväliviiva 1-2 näyttää lähtevän eri suuntaan alla olevissa kuvissa. Radassa viivaan oli tehty mutka, joka kiertää pakollisen ylityskohdan kautta. Reittihärveli ei näistä tiedä mitään, joten se vetää rastiväliviivat aina suoraan. Nämä pitää muistaa kun ihmettelee härvelissä näkyviä reittejä. Suunnistajalla on siis ollut kartassaan merkintöjä, jotka eivät härvelissä näy.

Vasemmassa kielletyssä alueessa on pieni metrin levyinen kaistale josta pääsisi menemään. Vieressä on matala pensasaita ja sen takana piha. Selvyyden vuoksi merkkasin tämän kielletyksi. Pari muutakin pihaa oli varmuuden vuoksi merkitty kielletyllä alueella.

Kuvien oikeasta yläkulmasta ei saa kulkea kohti rastia, sillä siinä on oliivin vihreä piha. Havaintojen mukaan tästä kuitenkin useampi suunnistaja meni. Olisiko tähänkin pitänyt laittaa kielletyn alueen viivoitusta? Mielestäni ei, koska silloin pitäisi kaikki pihat merkitä kielletyllä alueella. Kieletty piha kuitenkin erottui kartasta aivan selvästi. Ratamestarin mieltä ei kolkuta, mutta ehkä joidenkin suunnistajien.

Tehtaan puistossa ensimmäinen pyöritys. Mitään vaikeaa tähän ei saa. Rasti nurkan takana ja sitten nurmikkoa/pihateitä pitkin suoraan seuraavalle. Mutta niin vain otti tässä yksi kokenut suunnistaja hylsyn. Hänen maailmansa romahti hetkeksi ja happea oli pakko vetää istualtaan kun huomasi itsekin mikä rasti jäi välistä. Nämä tällaiset lämmitävät aina ratamestarin mieltä - varsinkin kun itse on hölmöillyt viime viikkoina.

A-radalle tämmöinen viritelmä:

Sama väli suunnistetaan (juostaan) siis kahdesti. Jos tässä tulee leimasinvika, niin tulosten selviminen on hankalaa. Siksi tarkistan aina kaikki käyttämäni leimasimet etukäteen MTR:n avulla, joka näyttää jos leimasimen paristo alkaa hyytyä.

Sitten A-radan herkkupala, eli pitkä väli 14-15. 

Koko väli ei mahdu tähän yhdessä kuvassa mitenkään järkevällä tarkkuudella. Katso se härvelistä. Rastin 15 paikkaa piti sommitella pitkään. Saattaa näyttää, että se on vain lyöty tien reunaan, mutta paikka on tarkkaan harkittu. Pienikin siirto idemmäs/lännemmäs olisi vetänyt kaikki suunnistajat jompaan kumpaan reunaan. Nyt härvelistä näkyy, että useita erilaisia toteutuksia on keksitty tälle välille. Hyvä juttu.

Lopuksi pari rastia jalkapallostadionin reunoille. 

Porttien aukiolon varmistin kentänhoitajalta. Kuvassa näkyvä portti on iltaisin kiinni, eli siihen pätkä violettia viivaa. Kentän nurmikko varmuuden vuoksi myös kielletyksi, vaikka tuskin nastareilla siihen mitään jälkiä olisi jäänyt. Ovathan futistossujen nappulat kertaluokkaa jöötimmät. Rasti 43 (määrite: keskimmäinen aita) oli selvässä paikassa, vaikka kartta siinä kohtaa onkin melko täynnä tavaraa. Suunnistajia saattoi hämätä kentän laidalla sikin sokin lojueet irralliset mellaka-aidat, joita ei tietenkään ole kartassa. Rastivälin 141-43 pääsi siis nurmikentän ja katsomon välistä, tai reilusti katsomon puolelta tai järkiään kiertämällä koko katsomon ulkokautta (paljon pidempi matka).

Ilmassa oli kevyttä sadetta ja sen ansiosta taivas oli pilvessä ja pimeys tuli sopivaan aikaan. Kirkkaalla ilmalla pimeys olisi tullut puoli tuntia myöhemmin. Tosin Mylsällä on katuvaloja sen verran, että ihan sysipimeään ei päääse.

Osallistujia oli odotettu määrä ja ihan hyvin, kun sää oli mitä oli.

Hyvin ja huonosti

Miten sattuikaan, että samalle päivälle osui todella hyvä ja todella huono suoritus.

Keskiviikkona oli ensin ohjelmassa Keskilaakso-Rastien viimeinen tapahtuma. Valintani oli B-rata, koska samalle illalle oli luvassa myös yösuunnistusta. Onnenmäki on eräs alueen huippumaastoista, sama maasto jossa kilpailtiin Sippu-Jukola 2005. Osasin siis odottaa mitä on luvassa.

Jo ennen lähtöä fyysinen olemus oli hyytelömäinen. En saanut nukuttua edellisenä yönä. Aamulla en saanut syödä mitään, koska minulla oli TT-kuvaus Kotkassa. Söin puolenpäivän paikkeilla einesaterian. Vaikka päätä ei särkenyt, olo tuntui siltä kuin lipputangon nuppi olisi pudonnut päähän. Eikä siinä vielä kaikki. Syystä jota voi arvailla, pidin viikon verran ns. tyhjennysharjoitusta. Jos ynnään nämä yhteen, oloa voisi kuvailla sanoilla: veltto paska.

Heti ensimmäisen 20 metrin jälkeen tuntui, että en jaksa juosta enää yhtään. Alamäkeen meni joten kuten, mutta tasaisella olo tuntui hiipivältä ja kaikki ylämäet oli käveltävä. Puolimatkan paikkeilla alkoi pistämään. Ruokailusta oli aikaa yli neljä tuntia, mutta ilmeisesti aikaa oli vielä liian vähän typötyhjään vatsaan ahmituille lihapullille ja muusille. Okei - okei - kävellään vähän matkaa sitten tässä tasaisella, että olo tasoittuu.

Maalissa tunnelmani oli vielä luokkaa "tulipahan käytyä". Vaan hämmästys oli suuri kun katsoin tuloksia. Olin B-radalla piikkipaikalla ja sijoitus pysyi siinä. B:llä oli 39 suunnistajaa ja joukossa on myös muutamia kovia nimiä, joiden päänahan sain. 

Ihmeellistä. Eli kun ei jaksa juosta, on aikaa miettiä, eikä tule virheitä. Suoritus on kokonaisuudessaan nähtävissä täällä. 6-7 välillä ennen tietä tuli mutka, mutta osuin ajouraan, jota ei ole kartalla ja jolkottelin sitä pitkin. 7-8 välillä himmailua, koska lipsahdin hieman liikaa vasemmalle, mutta rastinotossa ei ongelmia.

Mikä mainio tapa päättää Keskilaakso-Rastien kausi.

Sitten Yökuppiin

B-rata. Oli tiedossa ratamestari, maasto, ja harjoituksen teema. Vaikeaa oli luvassa ja sitä se tosiaan oli. Sanoisinpa, että tämä oli tällä kaudella vaikein rata, jonka olen suunnistanut, päihittää jopa tunturisuunnistuksen. Vai oliko tämä vaikein, vai tuntuiko se siltä? Ehkä oikea vastaus on se, että taito ei vaan riitä yölle.

K-1-2-3-4 väleillä oli kaikilla ongelmia. Perkaan niissä tässä vain yhden eli 2-3. Sen olen oppinut jo aikaa sitten, että pitkä päätyyn -menetelmää ei saa käyttää yöllä kuin aivan idioottivarmoissa tapauksissa. Eli esim. silloin kun pellon jälkeen on kukkulan mallinen mäki, joka huipulla on rasti. Tai suoraan suon jälkeen on leveä ylipääsemätön jyrkänne. Aina muulloin eteneminen pitää tehdä niin, että on jollakin tavoin selvillä siitä missä on.

Kolmos väli näyttää esin murhaavalta, mutta pilkotaanpa urakka osiin:

Aukon yli, mäen yli, notkelma+vihreät jää oikealle, avokallioita&kukkuloita, poikittaiset jyrkänteet, paljon ojia, tie, tieltä ajoura (jää kuvassa reittiviivan alle), ylämäki, iso kivi, pieniä avokallioita ja pikku jyrkänteitä, avoin alue ja rastikivet. Juu näin se onnistuu.

Tulin tielle ja osuin aivan ajouran kohdalle. Kuvassa näyttää todella ammattimaiselta, mutta todellisuudessa se oli tuuria. Olin varautunut siihen, että ura ei osu/näy/löydy, eli suoraan vaan vihreän läpi ylöspäin. Mutta siis - ajouraa pitkin ylös ja sitten pitäisi hahmottaa iso kivi ja siitä suoraan. Näin tein. Sitten tuli avokallioita ja kiviä ja ... ja... noh..mikäs tässä on...ei per....voi ¤#¤#.

Aivan mahdoton paikka saada kiinni. Laakeita käyrämuotoja ja harvakseltaan kiviä. Näin, että tuolla häärää useampi suunnistaja. Eli rasti on tuolla kivellä. Ei! He olivat yhtä kuula jumissa kuin minä. Ei tässä kaukana olla, kun vaan tietäisi minne päin. 8 minuuttia ihmettelyä ja hidasta haravointia takasektoriin, niin tuurilla rastille kuin mahdollista. Olin jo päättänyt, että menen takaisin tielle ja kokonaan uusi yritys. Mutta onnea oli taas matkassa.

Reittihärveli auttaa taas jälkiviisastelussa ja virheen analysoinnissa. Olen joskus julistanut, että en jauha enää virheistä, mutta jos nyt tämän kerran vielä. Uran päässä olen yksinkertaisesti unohtanut katsoa kompassia ja olen lähtenyt väärään suuntaan. Vaikka kartassa ei näy isoa kiveä, olen jollekin sellaiselle osunut ja kuvitellut olevani oikeassa suunnassa. Jatkoin sitä suuntaa liian pitkään ja olen korjannut sen huomaamatta oikeaan. Rastiympyrän yläoikella on avokallioita ja saman oloinen muodostelma on nähtävissä tästä paikasta luoteeseen. Eli juuri se paikka, jossa olen alkanut etsiä rastia. Kuljetun matkan arviointi on suurin piirtein ollut haarukassa.

Eli suunta pitää ottaa huolellisemmin ja siitä ei saa lipsua. En tiedä kuinka paljon helpompaa uusilla mega-luokan valoilla on ottaa kiintopisteitä kaukaa. Omalla lampullani ei yllä edes kolmasosaan horisontista, mutta se ei tietenkään ole oikea selitys.

Eli huolellisempi suunta. Muista tämä! Juu juu! Kivistä ei voi ottaa kiinni kuin poikkeustapauksissa.

Nelosen jälkeen homma sujui jotakuinkin kunnolla. Eteneminen oli hidasta, sillä muutamassa kohdassa pusikko oli niin tiheää että näkyvyys oli alle yksi metri. Voi vika olla tietysti reitinvalinnassakin. Umpiryteikössä  ei voi ottaa suuntaa, eli on vain väkisin ryskättävä eteenpäin kunnes tulee sen verran väljää, että saa kädet suoraksi. Ja niille jotka eivät (vielä) käytä lukulaseja kerron, että tiheiköissä on kaiken aikaa varottava sitä, että kakkulat eivät tartu mihinkään kiinni.

Tässä viime viikkoina olen havainnut sen, että Suomessa ei enää ole raivaussahoja tai kukaan ei enää käytä niitä. Taimikonhoitotöitä on rästissä aivan mahdottoman paljon.

Arboretum-rastien rippeet

Kouvolan Suunnistajat järjesti 4.7.2020 Arboretum-rastit. Kisan nimi tuli paikalliselta sponsorilta eli Mustilan arboretumilta.

Olin kisoissa talkoissa ja jossain kohtaa iltapäivää olin valunut maalin lähistölle. Huomasin, että maaliin saapuneille lapsisuunnistajille annettiin osallistumispalkinnoksi jotain. Hivuttauduin lähemmäs ja huomasin, että osallistumispalkinto oli siemenpussi. Kysyin onko minun mahdollista saada myös tuollaista. "Jos heti otat niin saat tuon viimeisen", kuului vastaus.

Pussissa oli 16 kpl Pseudotsuga menziesii'n eli Douglaskuusen siemeniä. Kylvin ne ohjeen mukaisesti. Kylvöajankohta 10/20 ja siemenen päälle 1 cm hiekkaa. Keväällä purkit on pidetty kosteina. Ja tässä on tulos syyskuussa noin vuosi kylvöstä:

Surkeaa. Vain yksi siemen iti, eli itämisprosentti on niinkin surkea kuin 6,3%. Rikkaa, heinää ja samalta purkkeihin kyllä tulee enemmän kuin tarpeeksi (kuvausta ennen ne on nypitty pääosin pois). Paljonko siemenpusseja kisoissa jaettiin ja kuinka moni niiden saajista kylvi siemenet? Onko kylvämisprosentti parempi kuin itämisprosentti? Arvaukseni on, että minä olen ainoa, joka nämä maahan pani. Jos joku on kylvänyt nämä, niin olisi kiva jos kertoisit miten kävi. Näissä minun kylvämissä siemenissä oli selvästi jotain vikaa.

Joensuun Jukolassa oli maalissa tarjolla jotain. Nappasin mukaani sellaisen. Pesulla käynnin jälkeen tutkin saalista tarkemmin ja huomasin, että se oli kuusen siemeniä sisältävä pussi. Kipaisin maaliin ja kahmin laatikoista kaikki taskut niin täyteen pusseja kuin mahtui.

Näistä pusseista kyvin muovisiin taimiruukkuihin noin 250 siementä (=250 ruukkua). Näistä iti noin 200. Ensimmäisen talven yli selvisi noin 150 tainta. Kesällä kuoli noin 20 tainta, eli seuraavaan talveen selvisi noin 130 tainta. Niistä kuoli talvella noin 50 kpl, eli toisen talven jälkeen oli jäljellä noin 80. Tästä tuhoutui vielä parisen kymmentä tainta, eli maahan istutin noin 60 taimea. Loppujen 30 siemenpussin siemenet heittelin maastoon sellaisenaan. En tiedä miten niille kävi, mutta oletan, että näistä ei taimeksi saakka omin voimin selvinnyt yksikään.

Taimenkasvatuksessa on uskomattoman monta vaaran paikkaa. Pari esimerkkiä: Purkit olivat lavan päällä maassa. Tuli kova tuuli ja kaatoi lapion. Lapio lensi taimipurkkien päälle ja pari taimea meni poikki. Talvella kävi niin, että purkit olivat seinän vierustalla ja niiden päällä oli juuri sen verran lunta että purkit peittyivät. Satunnainen kävelijä käveli juuri siitä kohtaa purkkien yli ja katkoi taimia sen mitä jalkojen alle jäi. Näistä viisastuneena en jättänyt mitään viittä metriä taimia lähemmäs ja aitasin ne niin, että saivat olla lumen alla purkeissaan rauhassa. Ja sitten kun taimet pääsevät purkista mahan, ne vaikeudet vasta alkavat.

Nyt nämä Joensuusta tuodut kuuset kasvavat jo maassa, mutta miten käy tälle ainokaiselle Arboretum-taimelle ensimmäisenä talvena? Jos mahdollisuudet selvitä istutukseen asti ovat samat kuin Joensuun Jukolan siemenillä, se on nyt noin 30%.

Fiksua puuhastelua vai mitä? Ihan siis tämmöistä harrastelua ja puuhastelua vain.

Hyvin, huonosti ja hyvinhuonosti

(päivitetty 18.9.: korjattu asiavirhe selostuksessa)

Olen kyllästymiseen asti patistanut lajitovereita käyttämään reittihärveliä. Mitä enemmän talletettuja reittejä, sitä enemmän itselle vertailukelpoista vertailtavaa.

KS-Yökupin Palaneenmäen suoritus 16.9.2021 B-radalla meni osalta ihan päin #¤"#¤%!  En tässä perkaa koko suoritusta, sillä sehän näkyy, ylläys yllätys: reittihärvelistä.

3-4 -välille tein väärän reitinvalinnan, jonka huomasin jo maastossa ensimmäisen parin sadan metrin jälkeen. Olisi pitänyt mennä tietä myöden vasemman kautta eikä oikean kautta pystyvihreässä (jota ei ollut kartalla). No tästä ei tämän enempää.

Mutta se varsinainen källi oli rastin numero 4 rastinotto. Kaikki meni suunnitelmien mukaan aina siihen asti kun piti leimata. Ainoa ongelma oli se, että lippua ja leimasinta ei ollut missään. Löytyihän se rasti sitten tolkuttoman haahuilun ja pyöriskelyn jälkeen, mutta uni ei meinannut tullu silmään kun pohdin, että mikä ihme siinä meni pieleen. Miten se oli mahdollista. Näin sen olin toteuttavinani:

Selvääkin selvempi suunnitelma: Tien mutkasta oikealle. Siinä heti kaksi kiveä - check. Sitten avokalliolle - check. Aukon kulmaan, jota ei näy, mutta ehkä on vain puskaa välissä. Eli suoraan vaan ja rasti on rinteessä ennen ojaa joka pysäyttää.

Kun rastin piti olla edessä, rinne nousee ja eteen tulee kiviä ja avokallioita. Mikään ei täsmää eikä ketään näy lähimaillakaan. Ei ole totta, mutta on kumminkin. Lamppuja näkyy 200 m päässä vasemmalla. Sinnekö tässä pitää mennä? Kaikki tulevat vastaan, eli siitä voi päätellä, että joku rasti on siellä suunnassa - tai sitten vastakkaisssa. Aaaarrgh.

Eli pääsin neloselle vaivoin ja tuurilla, mutta ihan kuula jumissa. Asia ratkesi vasta sitten kun sain sekoilut näkyville reittihärveliin. Ei mitään arpomista tai selittelyä. Näytöltä näki heti missä meni vikaan:

Kääsin oikealle tieltä liian aikaisin. Siinä oli loiva mutka, joka ei erotu kartalla. Kaksi kiveä täsmäsi. Avokallio täsmäsi ja se oli apukäyrän päällä. Avokallio oli siis liian pieni ja kukkula liian pieni, mutta laitoin ne täsmäämään. Siinä kohtaa kun hain katseella aukon kulmaa, olin pienen suon kohdalla. Ja siitä käänsin muka rastille ja siihen upposi.

Kun nelonen oli leimattu, syletti niin, että vedin seuraavalle rastille ihan apinan raivolla suunnalla. Se näyttää tältä:

Tässä jätin kaiken ajattelun vähemmälle. Suunta ja menoksi. Kohdassa 1 erottui harjanne. Ja kohdassa kaksi erottui nenä. Siitä suoraan rastille.

Rasti numero 7 tuotti ja suunnattomia vaikeuksia. En selosta sitä seikkailua, ellei joku sitä pyydä.

Nyt on lepopäivä ja täytyy yrittää taas tsempata tuota henkis-taktista puolta, ettei tämänkaltaisia emämunauksia tulisi enää ikinä milloinkaan koskaan.

Taas tonnikalaa!

Taas tonnikalaa! 

Stora tuna (=suuri tonnikala) voitti 2021 Jukolan ja uusi edellisen vuoden voittonsa. Onnittelut voittajille ja peukut järjestäjille, jotka saivat puristettua kisat kokoon vaikeuksien ja viivytysten jälkeen.
Itse en osallistunut Napapiiri-Jukolaan. Odotin kieli pitkällä yötöntä yötä ja kun se sitten lopulta vaihtui sysipimeäksi yöksi, fiilis lopahti. Kävin hieman ennen Jukolaa Tunturisuunnistuksessa ja sain oman Lapinhulluuteni hetkeksi tyydytettyä. Niinpä mamoilin ja päätin katsoa Jukolan viestin vaihteeksi telkkarista.

Joskus olen tehnyt niin, että Venlojen viesti on katsottu suorana lähetyksenä kotona telkkarista ja sitten vasta lähdetty ajamaan kohti Jukolaa. Nyt oli siis tarkoitus seurata Jukolaa suorana telkkarista. TV-tuotanto on aivan huippua. En keksi tähän nyt mitään moitittavaa. Lajifriikit ja -niilot osaavat minun laillani arvostaa sitä kaikkea työtä ja tekniikka mikä on vaadittu, että suunnistuskilpailua voidaan seurata livenä kotisohvalta.

Maallikoille koko homma näyttäytyy niinä hassuina pallukoina jotka liikkuvat johonkin suuntaan. "Ja jostain syystä niitäkään ei näytetä kaiken aikaa."  Suunnistajat kyllä tietävät, miksi gps-seurantaa ei näytetä ruudussa sen enempää ja miksi kartta on rajattu niin kuin on ja miksi asiat ovat niin kuin ovat. Ehkä varsinaisen ohjelman alla pitäisi olla vartin ohjelma, jossa "opetettaisiin" maallikkoja katsomaan suunnistusta tv:stä. Mitä karttamerkit ovat? Mistä suunnistaja tietää minne mennä? Miksi suunnistajat juoksevat peräkkäin samaan suuntaan? Eikö kameramies paljasta rastin paikkaa? Eikö selostajan pitäisi kuiskata? Jos kartta näytetään telkkarissa kesken kisan, eikö se anna etulyöntiasemaa myöhemmin lähteville? Miksi maalin jälkeen suunnistaja viskaa kartan maahan? jne jne.

Lentopalloa maallikkokin osaa seurata. Pallon pitää lentää verkon yli. Korkeintaan kolme kosketusta eikä pallo saa osua maahan. Samoin golfia on helppo seurata. Palloa lyödään mailalla ja pallon pitää mennä koloon. Suunnistus on lajina - ei monimutkainen vaan - moniyksityiskohtainen. Viestisuunnistus on suunnistusta monimutkaisempaa. Ja suunnistuksen tulospalvelu on monimutkaisuudessaan sitä luokkaa, että sen päihittävät vain kriketti ja olympialaiset. Näitä varsinaisen lajin ulkopuolella olevia, mutta siihen läheisesti liittyviä juttuja pitäisi myös hieman avata maallikoille. Pelkän lajislangin avaaminenkin helpottaa suunnistuslähetyksen seuraamista. Tästä vinkistä liitto, Oikea Reitti tai joku muu saa ottaa vapaasti kopin.

Minulla oli television lisäksi auki tietokone, jossa seurasin online-tuloksia (tämäkin termi pitäisi selittää maallikoille) oman ja naapuriseurojen joukkueista. Rankaa oli. Neljä ensimmäistä osuutta meni hyvin, siis kärjen osalta. Viides osuus meni joten kuten ja kuudes oli aivan tuskaa. Nukahdin ennen viimeistä vaihtoa ja valuin sohvalle pitkäkseni horrokseen. Tankkauksessa ei ainakaan ollut vikaa, sillä söin viestin aikana rasiallisen italiansalaattia, join alkoholittoman oluen ja jälkiruuaksi nautin pullapitkon. Heräsin puoli kymmenen paikkeilla ja sitten katselin kaksi viimeistä osuutta tallenteelta. Samalla seurasin miten KS:n joukkueet etenivät kohti viimeisiä vaihtoja ja maalia.

Tunnustan nyt tässä, että minua ei kiinnosta kuka voittaa Jukolan tai Venlat. Tonnikala ei siis kiinnosta. Minua kiinnostaa se, miten 'omat' joukkueeni pärjäävät. Koko viestikilpailun asetelma on mielestäni vinksahtanut. Ennen kuin kerron lisää, sanon, että toki jokaiselle osallistujalle ja voittajalle Jukola-kokemus on verraton juttu. Olenhan ollut itsekin monesti mukana, joten tiedän millainen kokemus se on. Mutta se viesti. Siinä on ongelma, ja ongelma on sama joka on tuhonnut NHL:n, NBA:n, Englannin Valioliigan ja monet muut isot lajit, liigat ja viestit. Suomalaisista jalkapallo- ja jääkiekkojoukkueista en sano mitään, ettei kukaan pahoita mieltään.

Ongelma on se, että voittoon on mahdollisuus vain muutamilla harvoilla joukkueilla. Eli niillä joukkueilla, joilla on varaa tai muita mahdollisuuksia kerätä joukkueeseensa riittävän hyviä yksilöitä. Suurin kilpailu käydään siis ennen varsinaista lajinomaista suorittamista siitä kuka onnistuu kasaamaan kovimman joukkueen. En tietenkään ole tutustunut kaikkien mahdollisten joukkueiden kokoonpanoihin, eli varmasti on olemassa poikkeuksia. Olen sivunnut asiaa täällä jo vuonna 2019. Se, että joukkue on nimetty jonkun paikkakunnan mukaan, ei nykyaikana merkitse välttämättä mitään kunnon yhteyttä ao. paikkakuntaan. Toisin oli ennen, meidän kylän joukkueessa on meidän kylän pojat ja meidän kylän väki kannustaa meidän joukkuetta. Okein - kärjistin vähän, mutta ehkä näin asia tuli selväksi.

Onko sillä sitten väliä, että näin nykyään toimitaan? Ei varmaan, koska asia ei tunnu vaivaavan ketään muuta kuin minua. Antaako nykyinen tilanne todellisen kuvan Suomen suunnistusseurojen paremmuudesta viestisuunnistuksessa? Jätetään tuloslistasta ensin ulkomaalaiset seurat pois ja sen jälkeen selvästi ns. ostomiehistä kasatut joukkueet. Mitä jää jäljelle? Minne huiput eli ostomiehet sijoitetaan, jos heitä ei haalita muutamaan harvaan porukkaan? Tuleeko kilpailusta näin tasaväkisempi, jännittävämpi ja sitä kautta viihdyttävämpi? Vastaan itse: En tiedä.

Seurojen nuorisotoiminnan taso ja vertailu muihin seuroihin toimii, koska junnut suunnistavat vain omassa seurassaan. Tästä kruununa Nuorten Jukola, jossa pärjäämällä seura osoittaa omaavansa laajan eri ikäluokkien levyisen nuorisosuunnistajien joukon. Niin se vaan on, että oman seuran kannustaminen ja mahdollinen pärjääminen on huomattavasti kiinnostavampaa kuin joidenkin muiden.
Toki on ymmärrettävää se, että isoissa kaupungeissa on isoja seuroja ja heillä on paljon jäseniä, joista on helpompi koota kilpailukykyisiä tiimejä. Toisin on pikkuseuroissa, jossa nippa nappa saadaan kokoon yksi tai kaksi joukkuetta. Pitääkö tähän sanoa kulunut sanonta? "Näillä mennään."

Napapiiri-Jukolassa oli yllättävän vähän gps-seurattavia joukkueita. Kärkikahinoissa oli mukana joukkueita, joilla ei ollut seurantaa. Tässä heitän idean tuleville Jukolan järjestäjille: Maksulliset tai omat gps-seurannat. Eli lisämaksulla voisi vuokrata gps:n ja sille seurantapalvelun. Tai jos seuralla on omia gps-seurantalaitteita, niiden käytön mahdollistaminen Jukolassa. Järjestäjä saa siitä tietysti muutaman euron hyvää itselleen. Mikä markkinointibuusti tästä syntyykään! Firmajoukkueita ainakin luulisi kiinnostavan maksaa hieman siitä, että oman firman joukkueen suoritusta voisi seurata livenä ja katsoa miten se päihittää asiakkaan/päämiehen/kilpailijan/kauppakumppanin/tavarantoimittajan/yhteistyökumppanin joukkeen. Toki reitit saa jälkikäteen reittihärveliin, mutta harva niitä sinne viitsii laittaa ja maallikot niitä varsinkaan eivät sieltä osaa/viitsi katsella. Eli ehdotukseni on: Kaikille halukkaille gps-seuranta Jukolaan.

Eli kertaan vielä. Minulle on ihan yksi lysti voittaako tonnikalat, ifkit, pyrkyrit, orientit, tyrvingit, aftat, kiertäjät, vai jotkut suunnat. Parin viikon päästä en muista kuka voitti ja kuka oli toinen - paitsi jos se oli Kouvolan Suunnistajat.

Tunturisuunnistus 2021

Vuoden 2021 Tunturisuunnistus järjestettiin Pallas-Yllästunturin alueella Kittilän ja Muonion kunnissa. Tämän tapahtuman olin asettanut vuoden päätavoitteekseni ja onneksi pääsin taas mukaan.

Kisakeskus oli Peurakaltiossa, joka on monelle tuttu paikka - talvella täällä on latukahvio.

Tätä juttua on vaikea aloittaa ilman yliasteita (=superlatiivejä). Tunturisuunnistus päihittää muut suunnistukset monella tapaa. Tämänkertaiset kaksi rataa olivat kaksi vaikeinta suunnistusrataa, jotka olen ikinä suunnistanut. Fyysisesti ne menevät top3:een. Ratapituudet menevät nekin top5:een ja juostu matka&aika menivät nekin ennätyslukemiin.

Valmistautuminen

Takana oli vähemmän juoksukilometejä ja suunnistusta kuin kertaakaan aikaisemmin. Olen ollut laiska ja on ollut paljon muuta tekemistä. Pyörällä olen ajanut kuluneena kesänä toista tuhatta kilometriä, mutta omien tuntemusteni mukaan pyöräilyssä käytetään eri lihaksia ja eri keuhkoja kuin juoksemisessa. Mitä lähemmäs startti tuli, sitä epävarmemmaksi olo äityi.

Ilmoittauduin HB-sarjaan, joka on siis yksilösarja. Parisarjaan osallistuminen edellyttää paria, joka on suunnilleen samaa kuntotasoa - tai joka jaksaa/viitsii roikkua/odottaa toista. Poikani on niin kovakuntoinen, että valitsimme selvyyden vuoksi kumpikin HB-sarjan. Ainoat parisarjat, johon ikämme puolesta olisimme päässeet olisivat olleet H21X-sarjoja, mutta minä olisin ollut jojossa ja pojalleni olisi tullut aika pitkäksi.

Ylläs/Äkäslompolo on reissun logistiikan kannalta helppo paikka, sillä majoitusta löytyy helposti kesäaikaan. Tankki täyteen ja nokka kohti pohjoista.

Lauantai 1.päivä

Rata 15.9 km ja nousua 415 m.

Lähtöön oli kisakeskuksesta matkaa noin 4 km, eli alkuverryttely tuli tehtyä hyvin. Lähtöalueella, oli tutkittavissa kartta (ilman rasteja). Lähtöpaikan summittaisen paikan sai selvitettyä. Avotunturia oli luvattu, joten kartasta yritettiin arpoa sitä mihin suuntaan sitä ollaan lähdössä.

Yhteislähtö on aina jännittävää, varsinkin kun oma paikka oli heti toisessa rivissä. Takana ja ympärillä oli erittäin kovakuntoisen näköistä porukaa. Ensimmäinen 50 metriä on siis vedettävä täysiä ettei jää jalkoihin ja karttaa uskaltaa katsoa vasta sitten, kun askeleita voi ottaa omaan tahtiin.


Rastiväli K-1

Ensimmäinen rasti on kukkula ja matkaa sinne on 2,5 km. Alkumatka on suon läpi kulkevaa polkua ja loppu on käyrää. Ratamestari ottaa luulot pois heti kättelyssä. Reittihärveli, josta löytyy koko kartta ja rata löytyvät täältä. Tässä lauantain ykkösväli:

 Pyhätunturi (c) Ylläksen Rasti Ry

Kun viimein sain kartan auki ja paikannettuani itseni sille oltiin menossa kovaa vauhtia polkua pitkin kohti suota. Lähdenkö suoraan vasemmalle? Mittakaava on 1:25000 eli kaikki rastiväliviivalta poikkeamiset tarkoittavat paljon ylimääräistä juostavaa matkaa, toisaalta viivan alla on avosuota puolisen kilometriä.

Suunnitelma: En ota riskiä vaan jatkan suon läpi polkua pitkin. Niin näyttävät tekevän melkein kaikki muutkin. Eli kilometri polulla suota pitkin ja sitten vasemmalle kun suo loppuu. Sitten suunta, ojan ja polun ylitys ja suunnalla rinteeseen. Kuulostaa helpolta...

Näin sen olin toteuttavani:

1 - Kuivempi kohta erottui.
2 - Ojan yli lankkusiltaa pitkin. Huomaa, että tämä on rinnesuo. Suo ei siis ole vaakasuorassa kuten Kouvolassa, vaan pohja on suota ja silti mäki nousee kaiken aikaa.
3 - Suota selvästi vasemmalla, eli olen aivan suon itäpuolella. Notkoa notkon perään, eli ne ovat näitä pieniä aaltoiluja käyrissä. Aivan mahdoton sanoa mikä on mikä.
4 - Ojan ylitys, toinen ojan ylitys, kolmas ojan ylitys, neljäs ojan ylitys. Mikä oja on se, joka on merkitty karttaan? Ei mitään tietoa.
5 - Polku, joka nousee oikealle, mutta missä kohtaa olen? Olen joka tapauksessa karttaan merkityn ojan tasalla rinteessä, eli suunta rastille rinteessä niin, että nousen vain pari käyrää.
6 - Rasti mutta väärä koodi. Rastilla pari muuta ihmettelijää, jotka ovat menossa samalle rastille kuin minä. Liian ylhäällä vai alhaalla? Lähden ylös mutta melkein heti alhaalta tulee mies selvästi rastilta. Kysyn tuleeko hän 48:lta (jep - tunnustan). Kyllä tulee, käännän sinne päin ja rasti näkyy 70 metrin päähän.

Rastipiste on pienen omakotitalon kokoisen kukkulan päällä. Jälkeenpäin keksin missä väärä rasti oli. Tästä lisää myöhemmin. Ja näin se sitten oikeasti meni:

Eli nousin pari käyrää liian ylös ja loppuosa olisi vain pitänyt uskaltaa mennä suoraan.


Rastiväli 1-2

Kuten härvelistä näkyy, kakkosen loppulähetyminen vaati koukkauksen. Rastihan on nenä. Laaja notkelma, joka oli avotunturin jälkeen oli täynnä nenää ja notkoa. Väkeä meni joka suuntaan ja vaati "arvaamista", minne päin pitää mennä. K-1-2 noin 6 km etenemistä ja käytännössä pelkkää ylämäkeä.


Rastiväli 3-4

Nelosrasti on selvä J-kirjaimen pelikuvan muotoinen notko. Mäki alas. Kapean suon yli ja epäselvää polkua. Matkaa on vaikea arvioida. Jatkoin hetken polkua ja kun suo oikealta etääntyi ja käänsin loivasti rinteeseen ylös. Notko ja rasti. Koodi ei täsmää. Mitä ihmettä? Nyt keksin sen mikä olisi pitänyt huomata jo ykkösellä. Etsin läheltä vastaavan kohteen. Ja kas, rastiympyrän alapuolella on notko (jää kuvassa juuri punaisen reittiviivan alle). Olen siis siinä, eli rasti on hieman pohjoisempana alempana rinteessä. Rastille nopsaan, leima ja näin se homma toimii.

Jälkeenpäin huomasin, että tämä suokuru on se kohta, jossa on tiukka ylämäki kun lähestytään luoteesta hiihtäen Kotamajaa. Silloin munkki ja kaakao ovat enää kilometrin päässä, mutta edessä on tiukka ylämäki.

Lauantain loppurata

Kutonen meni oikealta ohi. Näyttää helpolta (katso härvelistä), mutta polun epämääräisestä mutkasta on noin 800 m tyhjää ennen rastia. Maasto nousee niin loivasti, että käyrämuotoja on todella vaikea havainnoida. Rinne alkaa kääntyä vasemmalle kuten pitikin ja eteen tulee rasti. Ja taas väärä koodi. En ehdi paljonkaan ihmetellä, kun samassa sarjassa suunnistava ja siellä täällä matkan varrella näkemäni mies huutaa: "Menit vierestä ohi 400 m." Jaahas. Ei auta muu kuin mennä taaksepäin. 7 min pelkkää pummia. 

Seuraavalla välillä 6-7 sijoitukseni oli niinkin hyvä kuin 18/41. Ihmeellistä vaikka kävelin koko välin.

Lauantain aika oli 2:37:05 ja juostu matka 18,18 km. Ylimääräistä matkaa tuli 14% joka on varsin ok lukema. Todellinen juoksuvauhti oli 8:38 min/km, joka sekin on varsin normaalia vauhtia minulle.

Sijoitus 30/41 eroa kärkeen 47:36. Väliaikoja tuijottamalla oma suoritukseni oli varsin tasainen, vaikka siltä ei maastossa tuntunut. Valitettavan harva on reittinsä härveliin laittanut (vaikka käytännössä jokaisella on urheilukello ranteessa). Harvoista talletetuista reiteistä näkee, että vaikeuksia on ollut ja harva on selvinnyt ilman kiemuroita.

Sunnuntai 2. päivä

Rata 16,2 km ja nousua 590 m.

Lähtöpaikka löytyi mallikartasta helposti ja taas pohdittiin ennen starttia sitä mihin suuntaan ollaan lähdössä. Ja sitten se iski päin näköä.

Rastiväli K-1 on niin vaikea että huh huh.

 Äkäskero (c) Ylläksen Rasti Ry

Avosuolla suurin osa suunnistajista lähti selvästi vasemmalle. Otin suunnan rastille ja vain yksi suunnistaja meni selvästi minua enemmän oikealle. Sitten kun suo loppuu, ei ole mitään muuta kuin kuusikkoa/männikköä ja pelkkää poikittaista käyrää. Nousua lähdöstä ykköselle on noin 140 m ja arvatkaa juoksinko vai kävelinkö?

Mäen laki alkoi kajastaa ja sitten tuli vastaan polku. Eli menin ohi. Kummalta puolelta? Rastin itäpuolella polun vieressä on kivi. Juoksin hetken polkua vasemmalle ja olin näkevinäni kiven (se oli naavainen risukasa, joka oli harmaan kiven näköinen). Vasemmalta tuli paljon väkeä ylös. Siellä on oltava rasti eli alas. Ei mitään. Hetki rinteessä ja uudestaan ylös. Nyt olikin todella vaikea paikantaa itseään. Joku toinenkin haki samaa rastia ja pohdimme yhdessä onko tämä notko tämä notko vai sitä seuraava. Piti juosta kaikkiaan 800 metriä ylimääräistä ennen kuin saatiin kiinni. Sitten etelään niin kauan, että kivi tuli vastaan ja siitä rastille. 20 minuuttia silkkaa pummaamista!!! Rastinotkolla oli leveyttä noin 50 m. Eli vaikka rinteessä tuli vastaa noin sata "normaalikokoista" notkoa, yksikään niistä ei ollut kartalla.

Menin rastista ohi siis vasemmalta. Olisi luullut, että oikealta tulee väkeä, joka on käynyt rastilla ja on menossa jo kakkoselle. Mutta ei tullut. Tästä heräsi se epäilys, että olen liikaa oikealla ja kaikki muut ovat menneet menojaan minusta vasemmalle (joka oli siis väärä päätelmä).

Tämä sunnuntain ykkösväli olisi pitänyt suunnistaa näin, eli reilusti oikean kautta:

Kun viimein olin ykkösen leimannut ja edennyt kakkoselle noin kilometrin verran tuli vielä vastaan saman sarjan suunnistajia kovaa vauhtia. Eli he olivat vasta menossa ykköselle. Joku oli siis minuakin hitaampi tälle välillä. Minulta meni startista ykköselle 39 min. Vaikea kuvitella tätä vaikeampaa rastiväliä.

Olen tässä jankuttanut miten on vaikeaa, ja on miten käyrää, ja on mittakaavaa. Yksi tunturisuunnistuskartta kertoo enemmän kuin tuhat blogia. Olenkin siis kopioinut selvyyden vuoksi tämän rastivälin Keskilaakso-Rastien Palaneenmäen kartan päälle normaalissa iltarastimittakaavassa 1:10000. Toivottavasti tämä selventää mistä on kyse. Huomaa, että symbolien koko on vääristynyt eli ruskeat ja siniset viivat ovat liian paksuja, mutta rastiväli on samassa mittakaavassa muuhun karttaa verrattuna.

Seuraavaksi ratamestari tarjosi tämän 1-2 välin:

Piirsin tämän myös Palaneenmäen kartan päälle, niin saatte käsityksen homman vaativuudesta.  (Huomaa taas, että viivat ovat liian paksuja vaikka kuvat ovat keskenään samassa mittakaavassa.) Rastivälillä on mittaa 3,5 km. Rastipiste on notko ja rastivälillä ei ole mitään muuta kuin pitkittäistä käyrää. Melko tylyä vai mitä? 250-300 m vasemmalle kulkusuunnassa rastiväliviivasta on isompi suo ja pienen pieni suo. Niitä on täysin mahdoton bongata matkan varrella, koska maastossa on suoplänttejä siellä täällä. Jos rastilta lähdettäessä suunta heittää yhden asteen, 3,5 km päässä on sivussa 61m. Kahden asteen heitto tarkoittaa 122m sivussa. Peukalokompassilla 5 asteen virhe tulee helposti ja silloin ollaan tällä matkalla sivussa jo yli 300m. Tämän pysyi maastossa päättelemään ilman laskinta: suoraan kompasilla tämä väli ei onnistu. Ratkaisuni olikin tämä:





Polkua kohti tunturin huippua. Kun avotunturissa tuli alamäki siitä vasemmalle. Rastin vieressä olevan suo oli helppo tunnistaa ylhäältä (melkein kuin olisi dronella kuvattu maastoa ylävinkkelistä). Kuusikossa alarinteeseen tarkistin suuntaa 10 metrin välein. Kun avosuo näkyi edessä, käänsin pohjoiseen käyrien suuntaisesti ja suoraan rastille. Näin se pitää tehdä.

3-4 (nämä seuraavat välit löytyvät sunnuntain härvelistä)
Suora suunta rastille. Suolla oli oja, jonka yli ei pystynyt hyppäämään. Kokeilin kahlaamista, mutta jalat eivät yltäneet pohjaan. Toinen yritys ja nyt vettä oli alimpaan kylkiluuhun asti. Kun pääsin ojasta ylös, keräilin varusteita ja pyyhin karttamuovia. En katsonut eteeni ja putosin napaa myöden kylmään veteen. Näytti ihan lähteeltä, mutta se oli epämääräistä ojan penkkaa. Sitten vaan tiukkaa suuntaa. Kävellen rinteeseen. Ylitin kapean linjan ja arvioin sen ylityskohdan ja edellisen ojan välistä etäisyyttä. Olin omasta mielestäni melko lähellä rastiväliviivaa, eli jatkoin eteenpäin. Jos rinne alkaa laskea olen liian pitkällä. Saavuin tasaiselle. Pari miestä juoksi kovaa ohi ja olin samaan aikaan rastilla. Minä oikealla, he väärällä. Aivan nappisuoritus! 100 m etelämpänä oli rasti, eli ilmeisesti se oli parivaljakon rasti.

4-5
Taas menin vipuu. Haahuilin rinteessä ja etsin notkoa. Rinne laski alas ja notko on se notko joka on rinteen alla. Porukka lähti notkon pohjalla väärään suuntaan ja minä mukana. Sitten vielä ylös ja lopulta rasti löytyi sieltä pohjalta. Eipä näytä kartassa kovin kummoistelta paikalta. Yhden käyrän notko, mutta Kouvolan keskustassa oleva Kouvolatalo mahtuisi kokonaisena tähän notkoon!

5-6
Erittäin epämääräinen notko laakealla tasaisella alueella. Ohitseni juoksi mustapunaisessa paidassa mies. Minua jo poltteli rasti ja jäin kaartelemaan paikalle. Peruutin vähän ja näin hänen juoksevan kovaa eteenpäin. Löysikö hän jo rastin? Suon reuna on tässä, eli otan siitä suunnan kaakkoon. Hahaa - rastihan on täällä. Olin leimannut ja juossut jo jonkin matkaa seuraavalle rastille kun mustapunapaitainen mies tuli juosten vastaan. Hän pummasi siis kunnolla ja minä vain vähän hain.

6-7

Tämän välin toteutus oli reissuni paras osasuoritus. Kaikki meni suunnitelman mukaan. Olin koko ajan kartalla, jaksoin juosta ja rastinotto sujui ilman ongelmia. Suunta polulle. Siinä joku kysyi olenko menossa 72:lle (= rasti nro 7). Vastasin kyllä, mutta sadan metrin jälkeen en nähnyt ketään missään. Kun polku loppui, alas mäkien väliin. Kahden selvän avosuon välistä pitkulaisen mäen sivuun. Sitä pitkin eteään. Nenä erottui mäen eteläpuolella. Rastin pohjoispuolella oleva terävän syvä notko oli selvä paikka. Siitä suoraan rastinotkon reunalle ja lippu näkyi pohjalla. Vitsi että tuli hyvä fiilis. Näin kun se sujuisi aina.

Kilpailija nro 244 pinnistelee sunnuntaina loppuviitoituksella.

Eväät

Lauantaina oli matkassa vain vettä. Taktiikka oli lipittää sitä pitkin matkaa ja jos toiseksi viimeisellä rastilla on vielä ylimääräistä mukana, kaataa turha painolasti pois. Join ennen lähtöä pari desiä, matkan aikana kaiken 7 dl, maalissa puolikkaan urheilujuoman ja puoli litraa vettä. Sen jälkeen limun, pari lasia maitoa, pari mukia mehua ja hanasta suoraan vettä. Enkä käynyt kusella kertaakaan koko sen päivän aikana startin jälkeen. Johonkin muualle se nesti hävisi. Paita ainakin oli läpimärkä.

Sunnuntaina repussa oli pari suklaapatukkaa, vettä ja urheilujuomaa. Tämä setti toimi paremmin. Söin patukat alkumatkassa ja hörppäsin vettä päälle. Sitten join urheilujuoman ja kun se loppui jatkoin vedellä. Seuraavalla kerralla vaihdan patukat geeliin. Ihan siksi, että jos aurinko paistaa selkäpuolelle, patukat muuttuvat joka tapauksessa melkein geeliksi.

Sunnuntaina juoksu tuntui kulkevan paremmin, vaikka todellisuudessa eteneminen olikin selvästi hitaampaan. Tiedä sitten kuinka paljon olisin lauantaina mennyt paremmillä eväillä. Tosin päiviä ei voi suoraan verrata, koska sunnuntainen rata oli selvästi raskaampi. Sunnuntaina oli nousua yli 40% enemmän.

Ja mitä tulee kisaa edeltävään tankkaukseen, niin se oli hyvä yritys. Täysin epätieteellisellä menetelmällä yritin nauttia hiilareita mahdollisimman paljon.


Päätelmiä

Perinteinen ns. kirkontorini-menetelmä, eli rastin lähestyminen varman pisteen kautta ei toimi tunturisuunnistuksessa. Varmaa pistettä ei ole tai maasto on niin yksitoikkoista ja kartta suurpiirteinen, että ei ole mitää keinoa selvittää onko kohde kartalla vai ei. Varman pisteen hakeminen hieman sivummalta tarkoittaa helposti kilometrin ylimääräistä juostavaa matkaa ja silti loppulähestyminen saattaa olla useiden satojen metrien millin tarkkuutta vaativa suunta tyhjällä kartalla. Tätä asiaa pitää vielä pohtia lisää...

Olenko jo sanonut, että ylämäkeen juoksua kannattaa treenata? Ensimmäisenä päivänä ei kannata juosta niin lujaa kuin pystyy, koska toinen päivä on aina raskaampi.

Tulokset:

Lauantaina sijoitus 30/41, 2:36:05, ero kärkeen +47:36
Sunnuntaina sijoitus 21/30, 3:28:35, ero kärkeen +1:24:26
Yhteistulokset sijoitus 22/29, 6:04:40, ero kärkeen +2:13:02

Tavoite oli niinkin omaperäinen kuin olla parempi kuin viimeinen. Tavoite täyttyi selvästi. Sitten kun jää viimeiseksi, pitää vaihtaa helpompaan sarjaan. Suunnistusta tuli yli kuusi tuntia ja juostua matkaa yli 38 km eli sain rahoilleni vastinetta riittävästi.

Suosittelen Tunturisuunnistusta kaikille. Kokemus on iltarastipuurtajalle kuin toiselta planeetalta.
 
Kiitos järjestäjille! 

Vanhoja karttoja osa 4

Tämä tapaus on syöpynyt selkäytimeeni (tai johonkin vastaavaan paikkaan) ja muistan sen yhä. Heti kun näin kartan mieleen tuli epäonnistunut kisakokemus. Kartta on tämän näköinen:

Klikkaa kuvaa

Sarja on H15-16 ja äkkivilkaisulta rata näyttää melko vaikealta. Vuosi on suunnillee -80. Tässä on pitänyt suunnistaa ihan tosissaan. Näkö oli tietysti siihen aikaan kunnossa, mutta ei tietoakaan mistään polkujuoksusta.

Minulle kävi 3-4 välillä niin, että rasti ei löytynyt vaikka kampasin tiheällä kammalla. Lopulta lähdin alas pellon reunaan. Siellä minulle selvisi, että en ollut etsinyt rastia läheltäkään oikeaa paikkaa. Käytännössä olin ollut ns. väärällä mäellä eli viereisellä kukkulalla noin 200 metrin päässä liikaa pohjoisessa.

Maaliin kuitenkin pääsin ja muistan että loppusuoralla kuuluttaja sanoin myös minun nimeni tai numeroni. Jos sijoitusta pitäisi veikata, niin sijoitukseni oli viimeinen tai sitäkin huonompi.

Noina vuosina en osannut suunnistaa. Huitelin menemään sinne päin ja sitten ihmettelin kun mitään ei löydy mistään. Jonkun olisi pitänyt takoa oppia päähän. Nykyään luulen olevani fiksumpi, mutta jos katsotte esim. tätä suoritusta, niin parantamisen varaa on vielä (viimeinen rasti siis ongelmana).

Jos joku Kymin suunnistajista sattuu lukemaan tätä ja tietää mitkä kisat nämä ovat olleet ja milloin, niin saa kommentoida. Ja löytyykö jostain härvelistä uudempaa versiota tästä kartasta?