Sataako vai eikö? Siinä ja siinä. Pari kertaa piti pyyhkäistä tuulilasia menomatkalla. Polvi on ollut vähän kipeä jo toista viikkoa ja yhtään tilannetta ei parantanut, että kaadoin töissä kuormalavan juuri tätä samaa polvea vasten. Valintani oli siis A-varovainen.
Ote kartasta Hangasmäki (c) Elimäen vauhti
7-8 väli ei ole vieläkään auennut minulle. Suunta ja yksinäinen mänty niin kaukaan kuin mahdollista. Rinne laskee ja pusikko alkaa. Kaikki ok. Kivi kuten pitikin ja sen jälkeen pitäisi olla toinen kivi. Eipä ollut. Sitten tuli aukeaa ja jyrkänne vastaan, joten tiesin, että ohi meni. Takaisin arviolta isoa luoteessa olevaa jyrkännettä kohti, kun lippu osui tuurilla silmiin. En hahmottanut hakkuuaukon ja vihreän rajaa ollenkaan. HÖH ?
8-9 oli varsin kiva väli iltarastiradalla. Harvoin on laitettu rastia ison aukon keskelle. Se toimii myös näin.
9-10. Kivi suon eteläpuolella aukon keskellä oli hyvä etappi. Siitä sitten suunta päin prinkkalaa ja koukkaus. Menin sekaisin aukon ja taimikon olomuodoista. Mielestäni avoimempi jatkui pidemmälle ja siksi oli lähdössä siihen suuntaan. Onneksi osaan pyörittää päätä ja katsella myös takasektoriin.
Tukkoista menoa alusta alkaen. Pummi heti ykköselle vetää mielen matalaksi. Uuvutti jo ennen kartanvaihtia. Johtuiko vetämätön olo thaimaalaisesta lounaasta, jonka söin. Wokissa hehkutetut vihannekset ja vaalea liha ovat niin kevyttä, että ei niistä riitä potkua pitkälle iltaan. Niin kylmä oli, että kaksi paitaa ja sormikkaat eivät olleet yhtään liikaa.
Katsokaa mitä punainen täppä tekee ennen ykköstä. Miksi? Laittakaahan omat kiemuranne härveliin, jotta saadaan lisää vertailtavaa aineistoa. Omien suorituksien piirto tai tallennus härveliin ei maksa mitään. Eli se on ilmaista. Eli siitä ei veloiteta mitään. Eli siitä ei tule kustannuksia. Eli hinta on tasan 0 €.
14.5. Vehkarinne
Vaikeaa ja vaikeaa. Hidas maasto. Heti K:lta ylämäkeen, Ratapituus oli 3.37 km ja juostu matka 4.12 km. Aikaa meni 39.51. Matkalla tuntui, että viimeiseksi jään, mutta enpäs jäänytkään. Kohtalainen suoritus. Risua oli riittävästi ja ylimääräistä mäkeäkin tuli kiivettyä turhaan.
Kartta Vehkarinne (c) Vehkalahden Veikot.
Tässä pahin pummi. Neloselta lähtö vähän kirmurtelee. Se johtuu risuista ja liukkaista kivistä. Olin melkein vitosella, tai siis käytännössä ihan vitosella. Ei osu lippu silmiin ei sitten millään. Reilu siirtyminen oikealle ja takaisin ja sitten osui. (Punainen pikkuympyrä on Qrouten editointi-täppä, jota ei saa poistettua.)
Kisajännitykselle ei voi mitään. Pitää ilmeisesti harjoitella iltarasteilla kisoja varten. Eli menen 1,5 tuntia ennen iltarastien alkua paikalle väijymään ja istun reppujakkaran päällä. Iltarastiradan juoksen numerolappu rinnassa. Tottuisiko siihen? Tai jos käyttäisi ensin pelkkää valkoista paperia ja sitten kun se ei enää hermostuta kirjoittaisi siihen jonkun numeron?
Kisamakkara oli hyvä. Munkkirinkilä tuore, sopivan iso, hyvä sokerointi ja paisto oli myös ok. 4 pistettä. Hillo puuttui, siitä miinus yksi.
14.5. Lehtomäki
Edelliseen verrattuna erittäin paljon helpompaa. Polkua pitkin pääsi 3/4 radasta- Nelosta piti kaivaa, neljän minuutin verran. Yllättävän korkea rinne siellä paikkeilla ja kampajyrkännettä ei ollut kuin pieni pätkä. Hämäännyin.
Lehtomäessä tuli ennätys. Koskaan aiemmin en ole päässyt autolla näin lähelle kartanmyyntipistettä. Mittaa ei ollut mukana, mutta silmämääräinen arvio on 3,40 (kolme pilkku neljäkymmentä) metriä .
En laita tähän härvelistä kuvaa tai videota, enkä linkkiä. Tehän tiedätte mistä Kouvolan Suunnistajien reittihärvelit löytyvät. Tiedättehän te? Sinne vaan piirtämään.
(Päivitetty 8.5. klo 13.15: korjattu kirjoitusvirheitä ja tarkennus nimeen.)
Rankka viikko kaikin puolin (eikä se edes ole vielä loppu tätä kirjoittaessani).
Tiistaina Utissa Leirikentällä nopeasti C-rata. Vaikka sijoitus tuloslistalla onkin kerrassaan mairitteleva ihan nappisuoritus tämä ei silti ollut.Sitten ohjaajaksi aikuisten suunnistuskouluun. Liian vähän vaatetta päällä tai toinen vaihtoehto oli se, että ilma oli liian kylmä.
Yhden kerran muistaakseni tänä keväänä on ollut siedettävä ilma tähän mennessä. Aina sataa tai tulee tai on kylmä tai joku edellämainittujen yhdistelmä.
Keskiviikkona Onnenmäellä Sippolassa. Ei kulkenut. Alusta saakka jäi se rytmi saavuttamatta ja kaiken aikaa pientä hakemista.
2-3 välillä suurimmat ongelmat. Ajauduin liikaan vasemmalla. Outoa, sillä yleensä lipeäminen menee oikelle. Edessä näkyi polku. Tiesin olevani liikaa vasemmalla ja koska kohdalla oli aukea paikka luulin olevani 3. rastin eteläpuolella olevilla keltaisilla aukoilla. En ollut. Korjaus luoteeseen ja sitten ei mikään täsmännyt. Kävellen sinne sun tänne ja onneksi vilahti vihreäpaitainen pitkän huiskea Osmo menossa samalle rastille. Kyllä se oikea rasti on, vaikka vaikea sitä on ymmärtää kun tulee rastille täysin väärästä suunnasta.
Torstaina Järvenmäenlammella. Tämä oli hallitumpi suoritus kuin edellinen. 5-6 väli oli erittäin työläs. Rankaa risua ja muuta tikkua pitkin ja poikin. Suunta oli hukkua useampaan kertaan. Selkään pistettiin gps ja tässä pieni näyte kuinka se sujuu kun on sujuakseen. Lopussa meno hyytyi, kuten väliajoista on nähtävissä. Melko sippi olo.
Koko show on nähtävissä täältä. Katsokaas miten samalla F-radalla Jarno K selvittää 5-6 välin. Kiitos Jarnolle. Oma suoritukseni näyttääkin nyt varsin mallikkaalta.
Miten gps-seurannassa saa kaikki lähtemään yhtäaikaa liikkeelle? Tässä lähdöt olivat ns.iltarastiperiaatteella omaan tahtiin ja kellonaika on mitä on. Kisaseurannat kyllä saa katsottua niin, mutta entäs tämä?
Onneksi en ole ilmoittanut itseäni loppuviikolla mihinkään, sillä jalat ovat nyt sen tuntuiset, että niiden on pakko antaa huilia.
Tapahtuman ennakkotiedoissa kysyttiin: - Oletko yllytyshullu? Kyllä olen. Tähän menneissä kauden suunnistuksissa A-rata ei ole kulkenut toivotulla tavalla. H13:t ja H70:t vetävät molemmilta puolilta ohi niin, että vihellys käy, vaikka minulla on talla pohjassa, tai kuten Myytinmurtajissa sanotaan pedal on the medal.
Kun ratamestarit tarjoavat E-radan, pakkohan sitä on kokeilla. Jos se kulkee paremmin kuin A? Mittaa tällä E:llä on vain rapiat 9 km. Ennen tapahtumaa fiilikset olivat odottavan jännittävät. Matka on sen verran pitkä nykyolemukselleni kauden tässä vaiheessa, että valmistautuminen pitää aloittaa jo edellisenä päivänä.
Paikka oli Palaneenmäki, joka on samaa Suurimäen aluetta, josta hehkutin edellisessä blogikirjoituksessani virtuaali-iltarasteista. Sitä itseään eli aitoa oikeaa metsäsuunnistusta.
Vettä satoin aamusta alkaen, ja työpaikan parkkipaikalla autojen tuulilaseille kertyi sohjoa. Lämpötila oli nolla yläpuolella, joten en laittanut pitkiä kalsareita. Takki ja sormikkaat kyllä.
Erinomainen suoritus. Katsokaa tuloksia. Kun otetaan huomioon se, että en ole treenannut juoksua talvella yhtään, joudun käyttämään hikoavia lukulaseja ja ikähyvistystäkin pitäisi saada, niin olen enemmän kuin tyytyväinen aikaani. Se on alle tavoiteajan (eli < 10min/km). Minun edelläni tuloslistassa on vain kovia nimiä.
Tämä 10-11 väli oli vaikein. Loivia käyriä, josta ei tiedä aleneeko vai yleneekö ne. Muutama kivi, jotka ei osu silmiin ja pusikko josta ei ollut varmuutta mitä se tarkalleen pitää sisällään. Suunnalla kohti ja kun näin edessä jyrkänteen älysin meneväni hieman liikaa oikealla. Siitä korjaus vasemmalle ylös mäkeen ja sitten hissun kissun eteen päin. 10 m olin sivussa kivestä kun lippu osui silmään. Hippunen tuuria, mutta maltoin olla hötkyilemättä.
12-13 väli meni myös melko lailla täydellisesti. Aukon kulmasta loivaan ylämäkeen melkein kävelyvauhtia. Jalat alkoivat tässä kohtaa olla melkein valmista tavaraa. Ehkä verkkainen vauhti piti ajatuksen kasassa? Avokallioiden bongaus, sitten suunnan tarkistus ja alamäkeen jäävän kivirintaman läpi kohti isompaa notkoa josta loivasti oikealle ja suoraan rastille. Mahtavaa.
Olin kaudella 14-15 10 kertaa ratamestarina Suunnistussimulaattorin virtuaalisuunnistuksissa.
I Leirikenttä
13. joulukuuta laitettiin kehiin Utin leirikenttä, jota olen käyttänyt kerran aiemmin. Perus maasto perus radalla ilman mitään erikoisuuksia on varma valinta.
II Suurimäki
21. joulukuuta oli vuorossa Suurimäki. Tämä on yksi parhaimista maastoista mitä Kouvolan seudulla on ja niinpä punnersin sen simuun. Punnertamisesta on toisiaan kyse, sillä käyrää on aivan riittävästi ja kuten asiaa tietävät ymmärtävät, korkeusinformaation muokkaaminen simun ymmärtämään muotoon on hikistä puuhaa. Tiedostojumpan ja kuvankäsittelyn lisäksi siinä vaaditaan vahvoja istumalihaksia. En pidä siitä, että maastopohja on epäluonnollisen "möhkälemäinen" ja niinpä sumensin harmaasävyistä korkeusdatakuvaa melko reippaasti. Maastosta tulee paremman näköinen, eivätkä käyrien kohdat erotu "portaina" maastosta niin hyvin. Toisaalta aivan pienimmät kumpareet tahtovat kutistua melkein olemattomiksi. Tämän oli muutama suunnistaja huomannut. Mielestäni Suurimäen maastosta tuli kaiken kaikkieen varsin hyvä.
Suurimäellä oli 60 osallistujaa, joista tässä nopeimman eli Lauri Heikan taidonnäytettä.
III Pöllömäki
31. joulukuuta suunnistettiin Pöllömäellä. Tämän maaston pohjana on Anjalan Takamaalla oleva pöllömäki. Siitä ei ole olemassa suunnistuskarttaa. Tein Pöllömäestä ensin Karttapullauttimella ns. pullautuskartan ja siitä sitten manuaalisesti simuun maaston. Tämä on ollut tehtynä jo ajat sitten, mutta on jäänyt käyttämättä. Simppeli maasto ja pistemäiset yksityiskohtat ovat täysin keksittyjä sillä niitä ei pullautuksesta saanut. Tätä maastoa olen käyttänyt kun olen harjoitellut maaston tekoa. Selvisi sekin lopulta miksi maantiet ja sähkölinjat välillä näkyivät ja välillä eivät.
Pöllömäki on vaikeusasteeltaan 2/5, mutta maasto kuin maasto niin joku onnistuu aina leipomaan kunolla.
IV Kunnanmaa
Sitten alkoi tapahtua. 4. tammikuuta mestaroin täysin kuvitteellisessa Kunnanmaa -maastossa. Tämä maasto on piirretty ns. stetson-menetelmällä eli hatusta. Käyrää käyrän viereen ja lisää käyrää. Tuli kunnon bezier-käyränpiirtoharjoitus. Tarkoituksena oli tehdä mahdollisimman vaikea maasto ja siinä onnistuin yli odotusten. Nykykartoissa ei jostain syystä käytetä vesi- eli valumaviivoja kuin todella harvoin. Ihmettelen tätä kesäisin vähintään kerran viikossa kun etsin nenää, joka onkin notko tai päin vastoin. En siis laittanut Kunnanmaallekaan ao. viivoja muualle kuin suppiin. Suunnistajien kitkeristä kommenteista huomasin myös, että pohjois-eteläviivat uupuivat kokonaan. Ne ovat puuttuneet melkein kaikista tähän asti tekemistäni maastoista. AUTS - mikä moka. Eipä tullut mieleen, ja tässä Kunnanmaan extreme-maastossa jos missä niitä olisi tarvittu. Eipä silti, paras löytyi tässäkin tapahtumassa - ei tuurilla vaan taidolla. Kunnanmaalle palataan vielä, mutta kartta vaatii hieman viilausta ja ehkä maastoon tulee hakkuu tai pari ja niiden vaatimat ajourat, jotka hieman helpottavat käyrälabyrintissa liikkumista.
Mitä? Onko tämä muka liian vaikeaa?
V Rakkala
14. tammikuuta suunnistettiin Rakkalassa. Täysin kuvitteellinen varuskunta-alue. Tämä oli mukava maasto tehdä, sillä korkeuseroja ei ole juuri lainkaan. Tasaista länttiä, joka on täynnä kaikkea sitä mitä varuskunta-alueilta löytyy. Jotain jäynää pitää suunnistajille keksiä ja niinpä jätin kartasta pois heikot polut ja osan piikkilanka-aidoista. Tämä oli kerrottu tapahtuman ohjeissa. Muutama suunnistaja meni odotetusti vipuun. Seuraavalle kerralla päivitetään kartta ajan tasalle ja pidetään yösunnistus kuten palautteissa oli toivottu.
Mustat "vänkyrät" ovat juoksuhautoja, jotka on toteutettu maastoon peräkkäisinä tiiviinä kuoppajonoina. Maatoeditorin tarvimaan dxf-tiedostoon kuopat viedään, mutta pelaajalle näkyvästä kartasta ne poistetaan ja tilalle piirretään käsin em. viivat.
VI Pillinkangas
25. tammikuuta vuorossa oli Pillinkangas. Toinen kerta tässä maastossa. Perus kymenlaaksolainen maasto perus pitkänmatkan iltarastiradalla. Ensimmäistä kertaa käytin maastossa ylimääräisiä rasteja. Sijoitin ne aina oikean rastien etu ja takapuolelle siinä toivossa, että joku, joka ei muista tarkistaa koodia lankeaa siinä ansaan. Pillinkangas on hyvä maasto, sinne on helppo tehdä erilaisia ratoja. Lähtöpaikka sai kritiikkiä, mutta näinhän se iltarasteilla usein on. Lähtö on siinä tien reunassa ja ensimmäinen reitinvalinta pitää tehdä siltä seisomalta. Tosin iltarasteilla saa karttaa tutkia vapaasti ja simussa toimitaan kuten kisoissa eli kartan saa lähtöhetkellä.
Löydätkö Pillinkankaalta miilunpohjia?
VII Coto cuadros
1. helmikuuta espanjalainen Coto cuadros maasto sai tulikasteen. Täällä Kouvolan Suunnistajat olivat kevätleirillä vuonna 2014. Maasto osoittautui suomalaisiin ja kymenlaaksolaismaisemiin tottuneille todelliseksi extrememaastoksi. Vaikeusaste oli täydet 100%. Maaston teko oli erittäin työläs rupeama kuten käyrästöstä näkyy. Valumaviivoja en käyttänyt, koska niitä ei ole oikeassakaan kartassa. Maastossa kulkee kapeita niittykaistaleita, joiden tarkoitus ei selvinnyt. Laskettelurinteitä ne eivät ole. Tietääkö kukaan mitä ne ovat? Ensimmäinen kerta tässä maastossa simussa, ja jotta en huku tyrmäyspalautteeseen, rataa ei viety vaikeimpaan osaan maastoa. Alkuosa radasta oli vaikeusasteeltaan normaalia eikä tuota ongelmia, jos ei tötöile aivan tolkuttomasti. Loppuviitoituksen tein mutkitellen ja sen ympäri laitoin oranssit aidat. Tähän ei ole valmista työkalua, eli aitojen asemointi maastoon ja karttaan tulevan viitoitusnauhan saaminen kohdalleen oli tehtävä kokeilemalla. Viides versio oli se joka sai kelvata. Käytin simuun täksi kaudeksi tullutta lehtipuumetsätyyppiä, joka näyttää hyvältä ja ei-suomalaiselta tässä maastossa. Maasto ei tosin näytä siltä kuin livenä. Paikan päällä käyneiden mukaan rinteet olivat jotain hiekan tapaista ja aluskasvillisuus on lyhyttä heinää. Puut olivat lyhyitä ja tuuheita mäntyjä.Onnistunut tapahtuma ja palaute oli positiivista.
Tässä videopätkä neljä nopeimman virtuaalisuunnistajan mallisuorituksista Coro cuadrosin maastossa.
VIII Mustahaikula
22.2. Mustahaikula. Päivitetty versio, jossa mukana vanhaa hiekkakuoppa-aluetta. Jos pitäisi valita maasto, joka näyttää simussa mahdollisimman samalta kuin luonnossa on se tämä hiekkakuoppa. Hiekan värikin on aika lailla sinne päin ja seassa männyn taimia. Korkea penkka tuli vahingossa hyvän näköiseksi. Siihen on siis "yhdistetty" useampia käyriä samaan kohtaan. Luonnossa tämä rinne on nyt jo osin loivennettu. Ilmeisesti näin pitää jonkun lain mukaan tehdä käytöstä poistetuille kuopille? Eiphän kukaan putoa pimeässä alas, mutta samalla menivät kaikki törmäpääskyjen pesät.
IX Anjala
7.3 Anjala ja Nuorten Jukolan 2013 ankkuriosuus. Tämä oli aivan tajuton homma saada simuun. Maasto oli karsittunakin niin raskas, että tästä nimenomaan pelikäyttöön hankitusta PC:stä loppui näyttömuisti kesken. Lisää karsintaa. Kun viimein simulaattorimestari Anteron avustuksella sain maaston ensimmäistä kertaa käyntiin, alkoi varsinainen hierominen. Muutaman mäen päällä on niin paljon yksityiskohtia, että niitä oli pakko karsia. Simussa kartasta ei saa muuten mitään selvää. Rata on pääosin saman kuin livenä, mutta muutamien rastipisteden määritelmiä oli pakko muuttaa, sillä oikeaa pistettä ei yksinkertaisesti saanut mahtumaan paikalleen tai näkymään simussa. Ratapainatusten kanssa meni pari iltaa. Vakiopainatuksethan tulevat automaattisesti, mutta jos käyttää omia ratamerkintöjä tai -toimintoja (kielletyt alueet, K-piste viitoituksen päässä, kartanvaihto, yms) kaikki on tehtävä manuaalisesti ja tuplana. Jos jotain kehitysideoita saa ehdottaa, niin näiden toimintojen automatisointi olisi suuri helpotus. Sitten koejuoksussa huomasin, että yksi rasti, jonka piti olla pienessä supassa, olikin keskellä pururataa - aaaargh. Kaikki tiedostot ja kaikki kuvat oli käytävä uudestaan läpi. Jos olisin tupakkamiehiä, niin tässä kohtaa otettaisiin ne hermosauhut. Mutta kun en ole, niin söin kaikki kynnet, kirosin ja aloitin tiedostojumpan vielä kerran uudestaan.
Vasemmalla Anjalan käyrät apukäyrineen (jotka ovat siis piirretyt ei-katkoviivoina jotta alueiden väritys olisi mahdollista (pari katkoviivaa on silti unohtunut kuvaan)). Oikealla sama korkeusdata harmaasävykuvaksi väritettynä. Alueiden rajat on poistettu ja seuraavana on vuorossa sumentaminen ja kääntö, ja sitten korkeusdata on valmis ladattavaksi simulaattorin maastoeditoriin. Tämä on erittäin hikistä hommaa!
Juoksentelua pururadalla kentän vieressä.
Anjala toimi muuten, mutta reittihärvelin painatukset puuttuivat ja ilmeisesti siitä johtuen reittejä ei saanut näkyviin vaikka animaatio pelasi. Ja niin niin kuin minä sitä hieroin. Ongelma oli tekovaiheessa se, että kaikki painatukset näkyivät tuplana ja lopulta kun sain tiedostot oikein (omasta mielestäni) oli lopputulos siis tämä. Ei voi mitään. Sorry. Ratamestarillehan ei ole esikatselua härvelistä. Hän voi "vain" suunnistaa radan ja reitti näkyy simun omasta "reittinäytöstä" sitten lopuksi. Virtuaalirastien ylläpito onneksi korjasi tilanteen. Kiitos. Hylsyjä tuli aika paljon. Koodit pitää aina tarkistaa ennen leimausta.
Anjalan kartta vaatii tosiaan tihrustamista, mutta sitä se on livenäkin. Ja varttukaa vaan kun teille tulee ikänäköä, sitten olette pulassa tämän kaltaisissa "millimetritiheiköissä".
X Selänpää
Viimeinen ratamestarointi oli 25.3. ja maastona Selänpää. Tehty alue on isonpi kuin simussa näkyy. Leikkasin siitä osan ja mittakaavaksi laitoin 1:7500. Ensi kaudelle otetaan sitten koko lääni käyttöön ja pienemmällä mittakaavalla. Selänpään supikko on varsin hyvän näköinen ja toimiva maasto.
Maaliskuun loppupuolella live-iltrastien järjestelytehtävät alkoivat ottaa jo sen verran aikaa, että enempiin virtuaalitöihin ei enää liiennyt aikaa.
Entä kuinka itse virtuaalisuunnistaminen sujui? Aivan älyttömän huonosti. Olen aina tuloslistan loppupäässä vaikka suoritus olisi mennyt jotakuinkin ongelmitta. Melkein kaikki menevät lujempaa tai selvästi lujempaa kuin minä. Mistä se johtuu? Mitä pitää tehdä, että pääsisi edes listan puoliväliin?
KS:n Talvikupin toiseksi viimeinen osakilpailu Kuusankosken keskustassa 20.3.2015
Tässä ollaan noin 5 minuuttia ennen prologin lähtöä. Parkkipaikan pinnasta voisi päätellä, että märkää oli. Ei ollut. Jalat eivät kastuneet ja sukat olivat kuivat vaikka käytiin metsän puolella. Pikkupakkasta oli sen verran, että märät maastokohdat olivat vielä jäässä. Kerran oli kuperkeikka lähellä, mutta lähellä on vain lähellä ja pystyssä pysyin.
Nyt kun kirjoitan tätä on kulunut 24 tuntia tapahtuneesta, eikä jaloissa tunnu vieläkään mitään. Outoa. Yleensä talven jälkeen ensimmäisen kunnon juoksurykäisyn jälkimainingeissa kintut on ihan setsuuria. Ehkä se iskee sitten huomenna.
Olin liikenteenohjaajana isoissa hisu-kisoissa. En voi valitettavasti kertoa missä, mutta todettakoon, että eräs tietty tie oli näiden kisojen ajan kokonaan suljettu liikenteeltä. Tästä oli viranomaiselle ilmoitettu tarvittavat tiedot asianmukaisesti riittävän ajoissa ja heiltä oli saatu hyväksyntä asialle. Tie oli suljettu puomein, ajoneuvolla ajo kielletty -merkein (kuva alla) ja selittävillä teksteillä. Kun siitä ei päässyt, niin piipaa-auton oli pakko kiertää toista kautta. Vaikka pillit olivat päällä ja kaikki siniset valot mitä katolta löytyivät vilkkuivat, niin hätä ei silti ollut riittävän suuri. Aina on aikaa hälytysajossa pysähtyä ja "jutella" kovalla äänellä liikenteenohjaajien kanssa. Onneksi kaikki sitten loppujen lopuksi selvisi parhain päin.
Suunnistajat osaavat ajaa esimerkillisesti. Kaikki noudattavat opastusta ja ajo-ohjeita ja kaikki pysäköivät nätisti heille osoitettuun ruutuun. Suunnistajat ohjattiin vasemmalle omaan parkkiin ja siviilit suoraan sinne minne ikinä olivat menossa. Voisi luulla, että auton ulkomuodosta pystyisi päättemään ketä autossa on, ja minne heidät pitää ohjata tai millä asialla liikutaan. Ei voi.
Farmari Volvo. Katolla kaksi suksiboksia, jotka molemmat ovat täynnä sponsoritarroja. Autossa etupenkeillä kaksi H35 -sarjan miestä veryttelupuvut päällä.
- Ei me suunnisteta. Vauvauintiin ollaan menossa.
Ford Ka, vanhempaa vuosimallia ja ratissa noin D100, (tämä taitaa olla pienin sarjavalmisteinen auto mitä on olemassa jos mopoautoja ei lasketa. Ka'n sisälle ei mahdu sukset pitkittäin eikä poikittain).
- Paljonko on lähtöön matkaa?
Musta iso Mersu. Takapaksin merkintöjen mukaan kolmen litran kone jossa lisäksi compressor.
- "#%#&##% suunnistajia! Olen menossa Lidliin! "#¤%#%%!!!
Nissan, vuosimallia noin 1985. Helmat tosi nätilla kukalla.
- Onhan ruokalassa gluteeniton vaihtoehto ja saako sitä jo ennen lähtöä?
VW Tranporter, kyljissä tekstit "Viemäriavaus ... Oy", katolla letkuja ja jotain muita pitkiä vempaimia.
- Ei kun olen tulossa kisoihin, käännynkö vasemmalle kisaparkkiin?
Kia (maasturin näköinen ja kokoinen mutta silti pelkkä etuveto), takapenkillä kolme paria suksia.
- Onko pakko suunnistaa? Olen menossa keilaamaan.
VW Golf, taustapeilissä roikkuu joku valko-oranssinen esine (Ei ollut rastilippu vaikka kauempaa siltä näytti.
- Mistä tästä pääsee keskustaan? Onko Lähetyksen kirppis tässä lähellä?
Pieni Citroen (malli tuntematon).
- Missä pääsee voitelemaan sukset sisällä?
Sitten tuli 20 autoa letkassa. Ne ohjataan kaikki suoraan kyselemättä kisaparkkiin. Ei ole tilaa eikä aikaa erikseen kysyä jokaiselta keitä ovat. Kuuliaisesti kilpailijoiden sekaan joutui siis se kaveri, joka joutui kantamaan puoli kilometriä kahdeksaa keilapalloa. Pahoittelut. Mihin tarvitaan kahdeksan keilapalloa? Kahdeksat sukset ymmärtäisin, mutta pallot? Ehkä erilaisiin paikkoheittoihin tarvitaan erilaisia kierteitä ja siis erilaisia palloja?
Näin siis liikenteen- ja pysäköinninohjauksessa. Muut kisojen järjestelytehtävät ovat tarkempia, vaativampia ja yksitotisempia. Vai miten on itkumuurilla? Siellä jos jossain luulisi kuulevan selityksien selityksiä? En tiedä kun en ole siellä koskaan käynyt - en töissä enkä asiakkaana. Eli ilmoittaudun seuraaviin kisoihin talkoisiin itkumuurille, vaikka en asiasta mitään tiedä.
Kerään postimerkkejä. Olen kerännyt niitä koko ikäni ns. passiivisesti, eli otan talteen kaikki merkit mitä vastaan tulee ja talletan ne säiliökirjoihin. Suomi-kokoelma on Lape-numeroiden mukaisessa jkärjestyksessä samoin kuin Viro-kokoelma. Muut valtiot ja aiheet vain säilöttynä.
Aihekokoelmaa olen miettinyt aina silloin tällöin, mutta en saanut päätettyä mitä keräisin. Suomalaiset joulumerkit ovat toki omassa kansiossaan, mutta voiko sitä aihekokoelmaksi edes sanoa? Ei voi, sillä oikean aihekokoelman ulkoasu, rakenne ja käytetyt filateliset kohteet on tarkasti määritelty. Se on siis vain kokoelma.
Sitten keksin, että otan aiheeksi kartat. Kolmen minuutin surffaus netissä ja hylkäsin aiheen saman tien. Viisitoistatuhatta sen aihepiirin merkkiä on niin paljon, että siitä tulee hulluksi ja aihetta olisi pakko rajata rajusti jotenkin.
Miksi menen merta edemmäs kalaan? Miksi en keksinyt tätä ennemmin? Otan aihekokoelman aiheeksi tietysti suunnistuksen! Luonnollisesti.
Netti on keräilijän työkalu numero yksi ja luottokortti numero kaksi. Kymmen minuuttia ja olin tehnyt kaupat jo puolesta tusinasta merkistä. Sitten tuli vuoroon tämä:
1974 MM-kisojen merkit. Hintaa oli $1,95, toimituskulut $5 yhteensä $6,95 eli euroina 5,79. Seurantakoodin sain, joka oli 13M133024227 ja kuljettaja PTT. Miten em. koodi toimii, koska en saanut selvää kuka myyjä oli (netissähän tämä on mahdollista)?
Kopioin seurantalinkin sellaisenaan selaimeen ja hetkessä selvisi, että PTT on Turkin posti. Turkin posti! Huh huh - noinko tämä ostos mahtaa koskaan tulla perille? Miten perun luottokortilla olevan katevarauksen jos tämä on huti? Turkin posti ilmoitti minulle trackingcoden perusteella: "Bu sayfada görüntülenecek sonuçlar bilgi amaçlıdır" Siihen en osannut reagoidan mitenkään, mutta samalla sivulta bongatut tekstit"Ankara Finlandese 45 gr" antoivat ymmärtää, että jotain pientä on iskender kebapin kotimaasta toden totta lähdössä ankaraan pohjoiseen maahamme.
Kuusi päivää meni ja postista tuli kirjattu lähetys, joka sisälsi ylläkuvatut merkit. Maailma on pieni, se on niin pieni, että kaikki on muutaman klikkauksen päässä.
Diili: Munkki merkistä! Tarjoan munkin jokaisesta suunnistusaiheisesta postimerkistä, jota minulla ei ennestään ole. Pistä etanapostiin tai tuo tullessasi.