Ruskajuoksu 2021

Olen Jumalniemessä käynyt pyöräilemässä aiemmin, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun suunnistin siellä. Tapahtuma oli Ruskajuoksu eli Rannikkorastien kauden päätöstapahtuma.

Uhmakkaasti ilmoittauduin A-radalle. Käytössä oli tänä vuonna numerolaput ja sain numeron 2. Siis kaksi. Ikinä ei ole ollut näin pientä numeroa, yleensä se on ollut 1678 tai jotain sen suuntaista. Ja numero 2 tarkoittaa eturivin paikkaa. 

Lämpötila kotona kun matkalle lähdettiin oli +2 astetta. Jumalniemessä lähtöviivalla se ei ollut yhtään enempää, ja koska viima oli melkoinen lämpötila tuntuin vielä tätäkin kylmemmältä.

Neljä lenkkiä ja kolme kartanvaihtoa se vaati, että 9 km rata oli saatu pyörimään pienehköllä alueella. Sitten vaan matkaan. Kuten aina, oli vedettävä täysiä, ettei jää jalkoihin. Ja jalkoihin on pakko katsoa, että ei mene nurin aukon kannikossa ja kivikossa matkalla K-pisteelle.

Kartan sain auki vasta K:lla ja ykköselle tein turhan kierron vasemman kautta. Tosin suoraan menevä polku oli melko onneton (selvisi seuraavalla lenkillä). Saattaapi olla, että vasen mäen kierto ei tuhlannut aikaa paljoakaan.

Tulokset löytyvät täältä.

Suunnistus sujui hyvin. Heinikossa olevaa kuoppaa hain hetken: oikealla vai vasemmalla - katson vasemmalle. Kuoppa löytyi sitten hetken tarpomisen jälkeen oikealta.

Notko avokallion päällä teetti ihmetyksen. Kiipesin avokallion reunasta ja notkon piti olla lievästi oikealla kalliolla, mutta jälkianalyysi paljasti, että olin kaukana avokalliosta etelään. Outo juttu. Olisi pitänyt heti katsoa alhaalla olevaa pellon kulmaa.

Juoksu kulki hyvin, mutta eteneminen oli varsin hidasta. Vähän väliä oli edessä tuulenkaatama kuivaoksainen runko tai useampi, joita piti kierrellä tosissaan. Kivikoissa piti myös rymytä. Oikeaan pohkeeseen pisti joku tikku tms., onneksi ei isompaa vahinkoa. Mäkeä ynnä jyrkännettä oli myös riittävästi matkalla.

Hyvin väki hävisi metsään. Kolmannella lenkillä en nähnyt kuin pari muuta suunnistajaa. Viimeisellä lenkillä, joka oli putkipätkä, noin puolivälissä rataa, alkoi näkyä muita suunnistajia taas enemmän. Siinä meni ohi (vai sainko heidät kiinni?) pari nopsajalkaa samaan suuntaan, mutta en pysynyt heidän vauhdissaan. Viimeisen rastin jälkeen sitten pieni kirin tapainen ja sain ohitettua loppusuoralla kaksi suunnistajaa.
Olen tyytyväinen suoritukseeni ja sijoitukseen.

Reittihäveli löytyy täältä.

Kiitos järjestäjille. Enemmäkin olisi voinut olla osallistujia mukavassa tapahtumassa, varsinkin kun sattui erinomainen suunnistussää. Ilmeisesti moni Ruskajuoksu-oletettu oli samaan aikaan SM-kisoissa.

Tämän verran meidän tiimi käytti karttoja Ruskajuoksussa. Ja kaupan päälle tuli 8 kpl tulenuusia karttamuoveja.

Sivuja päivitetty

Kirjat-sivua on päivitetty 14.10.2021. Nyt sieltä löytyvät kaikki kirjoittamani kirjat sekä antologiat ja muut kirjat, joita olen ollut tekemässä osana työryhmää.

Hajahuomioita yökupin ratamestaroinnista

Toimin KS-Yökupin ratamestarina 5.10. Myllykoskella. Miksi Mylsällä ja miksi sprinttikartalla ja miksi tapahtuma oli otsikoitu City-Night-Race'ksi? No ihan vaihtelun vuoksi. Jos verrataan tätä tapahtumaa parin viikon takaiseen Onnenmäen vaikeassa maastossa ja vaikeilla radoilla suunnistettuun yökuppiin, ollaan aivan eri maisemissa ja eri fiiliksissä. Pisteet toki menevät samaan taulukkoon, eli jos niitä halusi, oli pakko tulla paikalle.

Oma ajankäyttöä ajatellen taajama oli huomattavasti joutuisampi toteuttaa. Kamat oli paketoitu edellisenä päivänä valmiiksi. Töistä lähdin pari tuntia etuajassa ja rastit ripoteltiin kahteen mieheen paikoilleen noin reilussa tunnissa. Rastit kerättiin pois heti tapahtuman jälkeen ja siihen ei mennyt aikaa kuin reilu puoli tuntia. Tätä nopeammin se ei käytännössä onnistu mitenkään. Autolla pääsi muutaman kymmenen metrin päähän jokaisesta rastista - vastaava ei onnistu Onnenmäellä tai muuallakaan metsämaastossa.

Ratoja vakio määrä eli kolme kappaletta. Koska maasto on helppoa ja nopeaa, pituutta laitoin hieman reilummin.

Kaikkien ratojen alku oli sama. Huomaa, että reittihärveli ei näytä ratapiirroksissa olevia kiellettyjä alueita. Jotta kielletyt alueet näkyisivät myös härvelissä, ne pitää olla talletettuna pohjakarttaan. Rastiväliviiva 1-2 näyttää lähtevän eri suuntaan alla olevissa kuvissa. Radassa viivaan oli tehty mutka, joka kiertää pakollisen ylityskohdan kautta. Reittihärveli ei näistä tiedä mitään, joten se vetää rastiväliviivat aina suoraan. Nämä pitää muistaa kun ihmettelee härvelissä näkyviä reittejä. Suunnistajalla on siis ollut kartassaan merkintöjä, jotka eivät härvelissä näy.

Vasemmassa kielletyssä alueessa on pieni metrin levyinen kaistale josta pääsisi menemään. Vieressä on matala pensasaita ja sen takana piha. Selvyyden vuoksi merkkasin tämän kielletyksi. Pari muutakin pihaa oli varmuuden vuoksi merkitty kielletyllä alueella.

Kuvien oikeasta yläkulmasta ei saa kulkea kohti rastia, sillä siinä on oliivin vihreä piha. Havaintojen mukaan tästä kuitenkin useampi suunnistaja meni. Olisiko tähänkin pitänyt laittaa kielletyn alueen viivoitusta? Mielestäni ei, koska silloin pitäisi kaikki pihat merkitä kielletyllä alueella. Kieletty piha kuitenkin erottui kartasta aivan selvästi. Ratamestarin mieltä ei kolkuta, mutta ehkä joidenkin suunnistajien.

Tehtaan puistossa ensimmäinen pyöritys. Mitään vaikeaa tähän ei saa. Rasti nurkan takana ja sitten nurmikkoa/pihateitä pitkin suoraan seuraavalle. Mutta niin vain otti tässä yksi kokenut suunnistaja hylsyn. Hänen maailmansa romahti hetkeksi ja happea oli pakko vetää istualtaan kun huomasi itsekin mikä rasti jäi välistä. Nämä tällaiset lämmitävät aina ratamestarin mieltä - varsinkin kun itse on hölmöillyt viime viikkoina.

A-radalle tämmöinen viritelmä:

Sama väli suunnistetaan (juostaan) siis kahdesti. Jos tässä tulee leimasinvika, niin tulosten selviminen on hankalaa. Siksi tarkistan aina kaikki käyttämäni leimasimet etukäteen MTR:n avulla, joka näyttää jos leimasimen paristo alkaa hyytyä.

Sitten A-radan herkkupala, eli pitkä väli 14-15. 

Koko väli ei mahdu tähän yhdessä kuvassa mitenkään järkevällä tarkkuudella. Katso se härvelistä. Rastin 15 paikkaa piti sommitella pitkään. Saattaa näyttää, että se on vain lyöty tien reunaan, mutta paikka on tarkkaan harkittu. Pienikin siirto idemmäs/lännemmäs olisi vetänyt kaikki suunnistajat jompaan kumpaan reunaan. Nyt härvelistä näkyy, että useita erilaisia toteutuksia on keksitty tälle välille. Hyvä juttu.

Lopuksi pari rastia jalkapallostadionin reunoille. 

Porttien aukiolon varmistin kentänhoitajalta. Kuvassa näkyvä portti on iltaisin kiinni, eli siihen pätkä violettia viivaa. Kentän nurmikko varmuuden vuoksi myös kielletyksi, vaikka tuskin nastareilla siihen mitään jälkiä olisi jäänyt. Ovathan futistossujen nappulat kertaluokkaa jöötimmät. Rasti 43 (määrite: keskimmäinen aita) oli selvässä paikassa, vaikka kartta siinä kohtaa onkin melko täynnä tavaraa. Suunnistajia saattoi hämätä kentän laidalla sikin sokin lojueet irralliset mellaka-aidat, joita ei tietenkään ole kartassa. Rastivälin 141-43 pääsi siis nurmikentän ja katsomon välistä, tai reilusti katsomon puolelta tai järkiään kiertämällä koko katsomon ulkokautta (paljon pidempi matka).

Ilmassa oli kevyttä sadetta ja sen ansiosta taivas oli pilvessä ja pimeys tuli sopivaan aikaan. Kirkkaalla ilmalla pimeys olisi tullut puoli tuntia myöhemmin. Tosin Mylsällä on katuvaloja sen verran, että ihan sysipimeään ei päääse.

Osallistujia oli odotettu määrä ja ihan hyvin, kun sää oli mitä oli.

Hyvin ja huonosti

Miten sattuikaan, että samalle päivälle osui todella hyvä ja todella huono suoritus.

Keskiviikkona oli ensin ohjelmassa Keskilaakso-Rastien viimeinen tapahtuma. Valintani oli B-rata, koska samalle illalle oli luvassa myös yösuunnistusta. Onnenmäki on eräs alueen huippumaastoista, sama maasto jossa kilpailtiin Sippu-Jukola 2005. Osasin siis odottaa mitä on luvassa.

Jo ennen lähtöä fyysinen olemus oli hyytelömäinen. En saanut nukuttua edellisenä yönä. Aamulla en saanut syödä mitään, koska minulla oli TT-kuvaus Kotkassa. Söin puolenpäivän paikkeilla einesaterian. Vaikka päätä ei särkenyt, olo tuntui siltä kuin lipputangon nuppi olisi pudonnut päähän. Eikä siinä vielä kaikki. Syystä jota voi arvailla, pidin viikon verran ns. tyhjennysharjoitusta. Jos ynnään nämä yhteen, oloa voisi kuvailla sanoilla: veltto paska.

Heti ensimmäisen 20 metrin jälkeen tuntui, että en jaksa juosta enää yhtään. Alamäkeen meni joten kuten, mutta tasaisella olo tuntui hiipivältä ja kaikki ylämäet oli käveltävä. Puolimatkan paikkeilla alkoi pistämään. Ruokailusta oli aikaa yli neljä tuntia, mutta ilmeisesti aikaa oli vielä liian vähän typötyhjään vatsaan ahmituille lihapullille ja muusille. Okei - okei - kävellään vähän matkaa sitten tässä tasaisella, että olo tasoittuu.

Maalissa tunnelmani oli vielä luokkaa "tulipahan käytyä". Vaan hämmästys oli suuri kun katsoin tuloksia. Olin B-radalla piikkipaikalla ja sijoitus pysyi siinä. B:llä oli 39 suunnistajaa ja joukossa on myös muutamia kovia nimiä, joiden päänahan sain. 

Ihmeellistä. Eli kun ei jaksa juosta, on aikaa miettiä, eikä tule virheitä. Suoritus on kokonaisuudessaan nähtävissä täällä. 6-7 välillä ennen tietä tuli mutka, mutta osuin ajouraan, jota ei ole kartalla ja jolkottelin sitä pitkin. 7-8 välillä himmailua, koska lipsahdin hieman liikaa vasemmalle, mutta rastinotossa ei ongelmia.

Mikä mainio tapa päättää Keskilaakso-Rastien kausi.

Sitten Yökuppiin

B-rata. Oli tiedossa ratamestari, maasto, ja harjoituksen teema. Vaikeaa oli luvassa ja sitä se tosiaan oli. Sanoisinpa, että tämä oli tällä kaudella vaikein rata, jonka olen suunnistanut, päihittää jopa tunturisuunnistuksen. Vai oliko tämä vaikein, vai tuntuiko se siltä? Ehkä oikea vastaus on se, että taito ei vaan riitä yölle.

K-1-2-3-4 väleillä oli kaikilla ongelmia. Perkaan niissä tässä vain yhden eli 2-3. Sen olen oppinut jo aikaa sitten, että pitkä päätyyn -menetelmää ei saa käyttää yöllä kuin aivan idioottivarmoissa tapauksissa. Eli esim. silloin kun pellon jälkeen on kukkulan mallinen mäki, joka huipulla on rasti. Tai suoraan suon jälkeen on leveä ylipääsemätön jyrkänne. Aina muulloin eteneminen pitää tehdä niin, että on jollakin tavoin selvillä siitä missä on.

Kolmos väli näyttää esin murhaavalta, mutta pilkotaanpa urakka osiin:

Aukon yli, mäen yli, notkelma+vihreät jää oikealle, avokallioita&kukkuloita, poikittaiset jyrkänteet, paljon ojia, tie, tieltä ajoura (jää kuvassa reittiviivan alle), ylämäki, iso kivi, pieniä avokallioita ja pikku jyrkänteitä, avoin alue ja rastikivet. Juu näin se onnistuu.

Tulin tielle ja osuin aivan ajouran kohdalle. Kuvassa näyttää todella ammattimaiselta, mutta todellisuudessa se oli tuuria. Olin varautunut siihen, että ura ei osu/näy/löydy, eli suoraan vaan vihreän läpi ylöspäin. Mutta siis - ajouraa pitkin ylös ja sitten pitäisi hahmottaa iso kivi ja siitä suoraan. Näin tein. Sitten tuli avokallioita ja kiviä ja ... ja... noh..mikäs tässä on...ei per....voi ¤#¤#.

Aivan mahdoton paikka saada kiinni. Laakeita käyrämuotoja ja harvakseltaan kiviä. Näin, että tuolla häärää useampi suunnistaja. Eli rasti on tuolla kivellä. Ei! He olivat yhtä kuula jumissa kuin minä. Ei tässä kaukana olla, kun vaan tietäisi minne päin. 8 minuuttia ihmettelyä ja hidasta haravointia takasektoriin, niin tuurilla rastille kuin mahdollista. Olin jo päättänyt, että menen takaisin tielle ja kokonaan uusi yritys. Mutta onnea oli taas matkassa.

Reittihärveli auttaa taas jälkiviisastelussa ja virheen analysoinnissa. Olen joskus julistanut, että en jauha enää virheistä, mutta jos nyt tämän kerran vielä. Uran päässä olen yksinkertaisesti unohtanut katsoa kompassia ja olen lähtenyt väärään suuntaan. Vaikka kartassa ei näy isoa kiveä, olen jollekin sellaiselle osunut ja kuvitellut olevani oikeassa suunnassa. Jatkoin sitä suuntaa liian pitkään ja olen korjannut sen huomaamatta oikeaan. Rastiympyrän yläoikella on avokallioita ja saman oloinen muodostelma on nähtävissä tästä paikasta luoteeseen. Eli juuri se paikka, jossa olen alkanut etsiä rastia. Kuljetun matkan arviointi on suurin piirtein ollut haarukassa.

Eli suunta pitää ottaa huolellisemmin ja siitä ei saa lipsua. En tiedä kuinka paljon helpompaa uusilla mega-luokan valoilla on ottaa kiintopisteitä kaukaa. Omalla lampullani ei yllä edes kolmasosaan horisontista, mutta se ei tietenkään ole oikea selitys.

Eli huolellisempi suunta. Muista tämä! Juu juu! Kivistä ei voi ottaa kiinni kuin poikkeustapauksissa.

Nelosen jälkeen homma sujui jotakuinkin kunnolla. Eteneminen oli hidasta, sillä muutamassa kohdassa pusikko oli niin tiheää että näkyvyys oli alle yksi metri. Voi vika olla tietysti reitinvalinnassakin. Umpiryteikössä  ei voi ottaa suuntaa, eli on vain väkisin ryskättävä eteenpäin kunnes tulee sen verran väljää, että saa kädet suoraksi. Ja niille jotka eivät (vielä) käytä lukulaseja kerron, että tiheiköissä on kaiken aikaa varottava sitä, että kakkulat eivät tartu mihinkään kiinni.

Tässä viime viikkoina olen havainnut sen, että Suomessa ei enää ole raivaussahoja tai kukaan ei enää käytä niitä. Taimikonhoitotöitä on rästissä aivan mahdottoman paljon.

Arboretum-rastien rippeet

Kouvolan Suunnistajat järjesti 4.7.2020 Arboretum-rastit. Kisan nimi tuli paikalliselta sponsorilta eli Mustilan arboretumilta.

Olin kisoissa talkoissa ja jossain kohtaa iltapäivää olin valunut maalin lähistölle. Huomasin, että maaliin saapuneille lapsisuunnistajille annettiin osallistumispalkinnoksi jotain. Hivuttauduin lähemmäs ja huomasin, että osallistumispalkinto oli siemenpussi. Kysyin onko minun mahdollista saada myös tuollaista. "Jos heti otat niin saat tuon viimeisen", kuului vastaus.

Pussissa oli 16 kpl Pseudotsuga menziesii'n eli Douglaskuusen siemeniä. Kylvin ne ohjeen mukaisesti. Kylvöajankohta 10/20 ja siemenen päälle 1 cm hiekkaa. Keväällä purkit on pidetty kosteina. Ja tässä on tulos syyskuussa noin vuosi kylvöstä:

Surkeaa. Vain yksi siemen iti, eli itämisprosentti on niinkin surkea kuin 6,3%. Rikkaa, heinää ja samalta purkkeihin kyllä tulee enemmän kuin tarpeeksi (kuvausta ennen ne on nypitty pääosin pois). Paljonko siemenpusseja kisoissa jaettiin ja kuinka moni niiden saajista kylvi siemenet? Onko kylvämisprosentti parempi kuin itämisprosentti? Arvaukseni on, että minä olen ainoa, joka nämä maahan pani. Jos joku on kylvänyt nämä, niin olisi kiva jos kertoisit miten kävi. Näissä minun kylvämissä siemenissä oli selvästi jotain vikaa.

Joensuun Jukolassa oli maalissa tarjolla jotain. Nappasin mukaani sellaisen. Pesulla käynnin jälkeen tutkin saalista tarkemmin ja huomasin, että se oli kuusen siemeniä sisältävä pussi. Kipaisin maaliin ja kahmin laatikoista kaikki taskut niin täyteen pusseja kuin mahtui.

Näistä pusseista kyvin muovisiin taimiruukkuihin noin 250 siementä (=250 ruukkua). Näistä iti noin 200. Ensimmäisen talven yli selvisi noin 150 tainta. Kesällä kuoli noin 20 tainta, eli seuraavaan talveen selvisi noin 130 tainta. Niistä kuoli talvella noin 50 kpl, eli toisen talven jälkeen oli jäljellä noin 80. Tästä tuhoutui vielä parisen kymmentä tainta, eli maahan istutin noin 60 taimea. Loppujen 30 siemenpussin siemenet heittelin maastoon sellaisenaan. En tiedä miten niille kävi, mutta oletan, että näistä ei taimeksi saakka omin voimin selvinnyt yksikään.

Taimenkasvatuksessa on uskomattoman monta vaaran paikkaa. Pari esimerkkiä: Purkit olivat lavan päällä maassa. Tuli kova tuuli ja kaatoi lapion. Lapio lensi taimipurkkien päälle ja pari taimea meni poikki. Talvella kävi niin, että purkit olivat seinän vierustalla ja niiden päällä oli juuri sen verran lunta että purkit peittyivät. Satunnainen kävelijä käveli juuri siitä kohtaa purkkien yli ja katkoi taimia sen mitä jalkojen alle jäi. Näistä viisastuneena en jättänyt mitään viittä metriä taimia lähemmäs ja aitasin ne niin, että saivat olla lumen alla purkeissaan rauhassa. Ja sitten kun taimet pääsevät purkista mahan, ne vaikeudet vasta alkavat.

Nyt nämä Joensuusta tuodut kuuset kasvavat jo maassa, mutta miten käy tälle ainokaiselle Arboretum-taimelle ensimmäisenä talvena? Jos mahdollisuudet selvitä istutukseen asti ovat samat kuin Joensuun Jukolan siemenillä, se on nyt noin 30%.

Fiksua puuhastelua vai mitä? Ihan siis tämmöistä harrastelua ja puuhastelua vain.

Hyvin, huonosti ja hyvinhuonosti

(päivitetty 18.9.: korjattu asiavirhe selostuksessa)

Olen kyllästymiseen asti patistanut lajitovereita käyttämään reittihärveliä. Mitä enemmän talletettuja reittejä, sitä enemmän itselle vertailukelpoista vertailtavaa.

KS-Yökupin Palaneenmäen suoritus 16.9.2021 B-radalla meni osalta ihan päin #¤"#¤%!  En tässä perkaa koko suoritusta, sillä sehän näkyy, ylläys yllätys: reittihärvelistä.

3-4 -välille tein väärän reitinvalinnan, jonka huomasin jo maastossa ensimmäisen parin sadan metrin jälkeen. Olisi pitänyt mennä tietä myöden vasemman kautta eikä oikean kautta pystyvihreässä (jota ei ollut kartalla). No tästä ei tämän enempää.

Mutta se varsinainen källi oli rastin numero 4 rastinotto. Kaikki meni suunnitelmien mukaan aina siihen asti kun piti leimata. Ainoa ongelma oli se, että lippua ja leimasinta ei ollut missään. Löytyihän se rasti sitten tolkuttoman haahuilun ja pyöriskelyn jälkeen, mutta uni ei meinannut tullu silmään kun pohdin, että mikä ihme siinä meni pieleen. Miten se oli mahdollista. Näin sen olin toteuttavinani:

Selvääkin selvempi suunnitelma: Tien mutkasta oikealle. Siinä heti kaksi kiveä - check. Sitten avokalliolle - check. Aukon kulmaan, jota ei näy, mutta ehkä on vain puskaa välissä. Eli suoraan vaan ja rasti on rinteessä ennen ojaa joka pysäyttää.

Kun rastin piti olla edessä, rinne nousee ja eteen tulee kiviä ja avokallioita. Mikään ei täsmää eikä ketään näy lähimaillakaan. Ei ole totta, mutta on kumminkin. Lamppuja näkyy 200 m päässä vasemmalla. Sinnekö tässä pitää mennä? Kaikki tulevat vastaan, eli siitä voi päätellä, että joku rasti on siellä suunnassa - tai sitten vastakkaisssa. Aaaarrgh.

Eli pääsin neloselle vaivoin ja tuurilla, mutta ihan kuula jumissa. Asia ratkesi vasta sitten kun sain sekoilut näkyville reittihärveliin. Ei mitään arpomista tai selittelyä. Näytöltä näki heti missä meni vikaan:

Kääsin oikealle tieltä liian aikaisin. Siinä oli loiva mutka, joka ei erotu kartalla. Kaksi kiveä täsmäsi. Avokallio täsmäsi ja se oli apukäyrän päällä. Avokallio oli siis liian pieni ja kukkula liian pieni, mutta laitoin ne täsmäämään. Siinä kohtaa kun hain katseella aukon kulmaa, olin pienen suon kohdalla. Ja siitä käänsin muka rastille ja siihen upposi.

Kun nelonen oli leimattu, syletti niin, että vedin seuraavalle rastille ihan apinan raivolla suunnalla. Se näyttää tältä:

Tässä jätin kaiken ajattelun vähemmälle. Suunta ja menoksi. Kohdassa 1 erottui harjanne. Ja kohdassa kaksi erottui nenä. Siitä suoraan rastille.

Rasti numero 7 tuotti ja suunnattomia vaikeuksia. En selosta sitä seikkailua, ellei joku sitä pyydä.

Nyt on lepopäivä ja täytyy yrittää taas tsempata tuota henkis-taktista puolta, ettei tämänkaltaisia emämunauksia tulisi enää ikinä milloinkaan koskaan.

Taas tonnikalaa!

Taas tonnikalaa! 

Stora tuna (=suuri tonnikala) voitti 2021 Jukolan ja uusi edellisen vuoden voittonsa. Onnittelut voittajille ja peukut järjestäjille, jotka saivat puristettua kisat kokoon vaikeuksien ja viivytysten jälkeen.
Itse en osallistunut Napapiiri-Jukolaan. Odotin kieli pitkällä yötöntä yötä ja kun se sitten lopulta vaihtui sysipimeäksi yöksi, fiilis lopahti. Kävin hieman ennen Jukolaa Tunturisuunnistuksessa ja sain oman Lapinhulluuteni hetkeksi tyydytettyä. Niinpä mamoilin ja päätin katsoa Jukolan viestin vaihteeksi telkkarista.

Joskus olen tehnyt niin, että Venlojen viesti on katsottu suorana lähetyksenä kotona telkkarista ja sitten vasta lähdetty ajamaan kohti Jukolaa. Nyt oli siis tarkoitus seurata Jukolaa suorana telkkarista. TV-tuotanto on aivan huippua. En keksi tähän nyt mitään moitittavaa. Lajifriikit ja -niilot osaavat minun laillani arvostaa sitä kaikkea työtä ja tekniikka mikä on vaadittu, että suunnistuskilpailua voidaan seurata livenä kotisohvalta.

Maallikoille koko homma näyttäytyy niinä hassuina pallukoina jotka liikkuvat johonkin suuntaan. "Ja jostain syystä niitäkään ei näytetä kaiken aikaa."  Suunnistajat kyllä tietävät, miksi gps-seurantaa ei näytetä ruudussa sen enempää ja miksi kartta on rajattu niin kuin on ja miksi asiat ovat niin kuin ovat. Ehkä varsinaisen ohjelman alla pitäisi olla vartin ohjelma, jossa "opetettaisiin" maallikkoja katsomaan suunnistusta tv:stä. Mitä karttamerkit ovat? Mistä suunnistaja tietää minne mennä? Miksi suunnistajat juoksevat peräkkäin samaan suuntaan? Eikö kameramies paljasta rastin paikkaa? Eikö selostajan pitäisi kuiskata? Jos kartta näytetään telkkarissa kesken kisan, eikö se anna etulyöntiasemaa myöhemmin lähteville? Miksi maalin jälkeen suunnistaja viskaa kartan maahan? jne jne.

Lentopalloa maallikkokin osaa seurata. Pallon pitää lentää verkon yli. Korkeintaan kolme kosketusta eikä pallo saa osua maahan. Samoin golfia on helppo seurata. Palloa lyödään mailalla ja pallon pitää mennä koloon. Suunnistus on lajina - ei monimutkainen vaan - moniyksityiskohtainen. Viestisuunnistus on suunnistusta monimutkaisempaa. Ja suunnistuksen tulospalvelu on monimutkaisuudessaan sitä luokkaa, että sen päihittävät vain kriketti ja olympialaiset. Näitä varsinaisen lajin ulkopuolella olevia, mutta siihen läheisesti liittyviä juttuja pitäisi myös hieman avata maallikoille. Pelkän lajislangin avaaminenkin helpottaa suunnistuslähetyksen seuraamista. Tästä vinkistä liitto, Oikea Reitti tai joku muu saa ottaa vapaasti kopin.

Minulla oli television lisäksi auki tietokone, jossa seurasin online-tuloksia (tämäkin termi pitäisi selittää maallikoille) oman ja naapuriseurojen joukkueista. Rankaa oli. Neljä ensimmäistä osuutta meni hyvin, siis kärjen osalta. Viides osuus meni joten kuten ja kuudes oli aivan tuskaa. Nukahdin ennen viimeistä vaihtoa ja valuin sohvalle pitkäkseni horrokseen. Tankkauksessa ei ainakaan ollut vikaa, sillä söin viestin aikana rasiallisen italiansalaattia, join alkoholittoman oluen ja jälkiruuaksi nautin pullapitkon. Heräsin puoli kymmenen paikkeilla ja sitten katselin kaksi viimeistä osuutta tallenteelta. Samalla seurasin miten KS:n joukkueet etenivät kohti viimeisiä vaihtoja ja maalia.

Tunnustan nyt tässä, että minua ei kiinnosta kuka voittaa Jukolan tai Venlat. Tonnikala ei siis kiinnosta. Minua kiinnostaa se, miten 'omat' joukkueeni pärjäävät. Koko viestikilpailun asetelma on mielestäni vinksahtanut. Ennen kuin kerron lisää, sanon, että toki jokaiselle osallistujalle ja voittajalle Jukola-kokemus on verraton juttu. Olenhan ollut itsekin monesti mukana, joten tiedän millainen kokemus se on. Mutta se viesti. Siinä on ongelma, ja ongelma on sama joka on tuhonnut NHL:n, NBA:n, Englannin Valioliigan ja monet muut isot lajit, liigat ja viestit. Suomalaisista jalkapallo- ja jääkiekkojoukkueista en sano mitään, ettei kukaan pahoita mieltään.

Ongelma on se, että voittoon on mahdollisuus vain muutamilla harvoilla joukkueilla. Eli niillä joukkueilla, joilla on varaa tai muita mahdollisuuksia kerätä joukkueeseensa riittävän hyviä yksilöitä. Suurin kilpailu käydään siis ennen varsinaista lajinomaista suorittamista siitä kuka onnistuu kasaamaan kovimman joukkueen. En tietenkään ole tutustunut kaikkien mahdollisten joukkueiden kokoonpanoihin, eli varmasti on olemassa poikkeuksia. Olen sivunnut asiaa täällä jo vuonna 2019. Se, että joukkue on nimetty jonkun paikkakunnan mukaan, ei nykyaikana merkitse välttämättä mitään kunnon yhteyttä ao. paikkakuntaan. Toisin oli ennen, meidän kylän joukkueessa on meidän kylän pojat ja meidän kylän väki kannustaa meidän joukkuetta. Okein - kärjistin vähän, mutta ehkä näin asia tuli selväksi.

Onko sillä sitten väliä, että näin nykyään toimitaan? Ei varmaan, koska asia ei tunnu vaivaavan ketään muuta kuin minua. Antaako nykyinen tilanne todellisen kuvan Suomen suunnistusseurojen paremmuudesta viestisuunnistuksessa? Jätetään tuloslistasta ensin ulkomaalaiset seurat pois ja sen jälkeen selvästi ns. ostomiehistä kasatut joukkueet. Mitä jää jäljelle? Minne huiput eli ostomiehet sijoitetaan, jos heitä ei haalita muutamaan harvaan porukkaan? Tuleeko kilpailusta näin tasaväkisempi, jännittävämpi ja sitä kautta viihdyttävämpi? Vastaan itse: En tiedä.

Seurojen nuorisotoiminnan taso ja vertailu muihin seuroihin toimii, koska junnut suunnistavat vain omassa seurassaan. Tästä kruununa Nuorten Jukola, jossa pärjäämällä seura osoittaa omaavansa laajan eri ikäluokkien levyisen nuorisosuunnistajien joukon. Niin se vaan on, että oman seuran kannustaminen ja mahdollinen pärjääminen on huomattavasti kiinnostavampaa kuin joidenkin muiden.
Toki on ymmärrettävää se, että isoissa kaupungeissa on isoja seuroja ja heillä on paljon jäseniä, joista on helpompi koota kilpailukykyisiä tiimejä. Toisin on pikkuseuroissa, jossa nippa nappa saadaan kokoon yksi tai kaksi joukkuetta. Pitääkö tähän sanoa kulunut sanonta? "Näillä mennään."

Napapiiri-Jukolassa oli yllättävän vähän gps-seurattavia joukkueita. Kärkikahinoissa oli mukana joukkueita, joilla ei ollut seurantaa. Tässä heitän idean tuleville Jukolan järjestäjille: Maksulliset tai omat gps-seurannat. Eli lisämaksulla voisi vuokrata gps:n ja sille seurantapalvelun. Tai jos seuralla on omia gps-seurantalaitteita, niiden käytön mahdollistaminen Jukolassa. Järjestäjä saa siitä tietysti muutaman euron hyvää itselleen. Mikä markkinointibuusti tästä syntyykään! Firmajoukkueita ainakin luulisi kiinnostavan maksaa hieman siitä, että oman firman joukkueen suoritusta voisi seurata livenä ja katsoa miten se päihittää asiakkaan/päämiehen/kilpailijan/kauppakumppanin/tavarantoimittajan/yhteistyökumppanin joukkeen. Toki reitit saa jälkikäteen reittihärveliin, mutta harva niitä sinne viitsii laittaa ja maallikot niitä varsinkaan eivät sieltä osaa/viitsi katsella. Eli ehdotukseni on: Kaikille halukkaille gps-seuranta Jukolaan.

Eli kertaan vielä. Minulle on ihan yksi lysti voittaako tonnikalat, ifkit, pyrkyrit, orientit, tyrvingit, aftat, kiertäjät, vai jotkut suunnat. Parin viikon päästä en muista kuka voitti ja kuka oli toinen - paitsi jos se oli Kouvolan Suunnistajat.