tiistai 20. syyskuuta 2016

Ruskajuoksu 2016

Olen useana syksynä ollut menossa Rannikkorasteille Ruskajuoksuun, mutta aina on ollut muuta menoa tai estettä. Lähellä oli huti tänäkin syksynä. Naputtelin lauantai iltana tietokonetta ja sattumalta katsoin onko mitään kuntosuunnistuksia sunnuntaina lähiseudulla. Ruskajuoksun lähtöön oli aikaa vajaa 12 tuntia. Jotenkin se oli päässyt unohtumaan, mutta parempi viime tingassa kuin liian myöhään.

Google näytti ajomatkan kestoksi 32 min. Yhteislähtö olisi klo 10.30 ja koska oletin, että pääsen autolla melko lähelle ja koska puin vehkeet päälle jo kotona starttasin matkaan 9.30.

Alkurituaaleissa ei ole ihmeempää kerrottavaa eli siirryn suoraan lähtöhetkeen. Vaikka rinnassa ei ollutkaan numerolappua, yhteislähtö tuo aina mukanaan extra annoksen jännitystä. K-pisteen kohdalla meni hiekkatie poikittain ja saattaahan olla, että ensimmäinen reitinvalinta on heti siinä paikassa.

Minulle tuottaa aina vaikeuksia löytää lähtökiihdytyksessä kartalta K-piste. Niinpä juoksin alun kiltisi muiden perässä siihen asti kunnes sain hahmoteltua K:n ja 1:n ja oman paikkani suhteessa niihin. Ykkönen oli iso kivi aukossa. Kuulostaa helpolta, mutta vaikeuskerroin tuli siitä, että kiviä, isoja kiviä, tosi isoja kiviä, ihan hiton isoja kiviä ja tolkuttomia kiviä oli kylvetty maastoon reilulla kädellä -siis muuallekin kuin ykkösvälille. Onneksi letka jossa juoksin meni oikeean suuntaan ja eteen tuli sen näköinen lohkare, joka voisi vaikka olla rastikivi. Ja olihan se. Leimaus ja sitten pitikin vähän aikaa tukia mistä löytyy rasti numero 2.

Kolmoselle tuli pummi. Menin liikaa oikealle ja kun tuli rajalinjan/polun kohdalle oli siinä iso kivi nenällä ja sen takana laakea kukkula täynnä kiviä.  Kävin kivet läpi mutta ei rastia vaan selvä pummi. Eikä ketään missään. Sitten huomasin ojan ja ymmärsin, missä olin. Melko lailla kaksi saman näköistä paikkaa ja minä osuin tietenkin väärälle. Tästä eteenpäin sainkin sitten suunnistaa yksi aina rastille 10 saakka ennen kuin alkoi näkyä muita suunnistajia.

Loppupuolella toisen hajontarastin ympärillä, eli perhoslenkkien paikkeilla oli oikein mukavaa maastoa. Huomasin yllätyksekseni, että juoksu kulki varsin hyvin, vaikka tälle kymmenen kilometrin matkalle en tehnyt käytännössä minkäänlaisia valmisteluja.

A-radalla oli kolme eri hajontarataa. Reittihärvelissä ne ovat omina ratoinaan, mutta eipä hätää. Jos ette ole tienneet niin kohta tiedätte. Härvelin ratavalikosta löytyy valinta all classes. Sen avulla voi katsella kaikkia ratansa piirtäneitä samalla kertaa, vaikka he olisivat eri radoilla. Normaalisti tälle ei paljon ole käyttöä, mutta nyt on. Eli näin:
- Ensin katsotaan ketkä A-radoilla suunnistaneet ovat härveliin jotain laittaneet.
- Sitten valitaan all classes.
- Valikosta poimitaan samat nimet.
- Ladataan reitit (view routes) ja animaatio (load animation) ja painetaan start.
 

Kartalla näkyvät kaikki radat ja mahdolliset rastivälit, joka tietysti vähän epäselventää kuvaa. Ylimääräisistä viivoista ei kannata välittää.

Keltainen täppä eli minä pummaan kolmosta. Punainen ja sininen ovat menossa kokonaan eri hajonnalle ja  vihreä tulee heidän perässään. Ruskea on tulossa samalle rastille kuin minä, mutta selvästi jäljessä.

Näin pystyy seuraamaan sitä kuka A-ratalainen meni mille hajonnalle ja tilanne tietenkin tasoittuu hajontojen yhteisillä rasteilla. Tässä tämän kertaisessa tapauksessa tosin aika loppupuolella sillä 1-2 välilläkin oli kaksi hajontaa, ja sen tilanne tasoittui vasta rastilla 19. Jos haluat katsoa koko kartan se löytyy täältä.

Kaiken kaikkiaan mukava tapahtuma ja sää oli juuri sopiva suunnistukseen. Kiitos järjestäjille.

1 kommentti:

  1. Kiitos jälleen mukavasta jutusta ja mainiosta blogista. Rannikkorastien sivuilta löytyvä RG2 -versio reittihärvelistä on kenties hieman näppärämpi näitä hajontaratoja tutkiessa. Siellä riittää kun valitsee jonkin hajontaradan ja sitten eri hajontoja juosseet samaan esitykseen. Animaatioon saa valittua myös heidät jotka eivät ole reittiänsä piirtäneet. Myös eri ratoja saa valintansa mukaan vertailuun keskenään ja jos rastivälinumerointi täsmää (harvoin) niin myös eri ratojen juoksijoiden reittejä voi ottaa animaatioon vertailtavaksi. Ruskajuoksussa B2-hajonnalla ja BL-radalla tämä onnistuu väleillä 2-5. Mukava ominaisuus on myös animatiossa pallukoiden hännän pituuden säätömahdollisuus. Sama vika tässäkin härveliversiossa, enemmän soisi reittejä piirrettävän ja ladattavan palveluun. Ja riittää siis kun jompaankumpaan reittihärveliin reittinsä laittaa, ovat tutkittavissa sitten molemmissa. RG2 löytyy täältä: http://www.rannikkorastit.fi/gadget/rg2/

    VastaaPoista